ISÄNI OLI SHAKKIMESTARI

 Olipa suorastaan kiehtova haastattelutuokio ohjelmassa Itseasiassa kuultuna. Haastateltavana Eva-Riitta Siitonen ja aina yhtä charmikkaana haastattelijana Juho-Pekka Rantala.  Hän ei hyökkää, vaan antaa tilaa haastateltavalle. Siitonen vastaili miellyttävällä tavallaan. Olisin katsellut ja kuunnellut heitä vaikka kuinka kauan.

Olin ruokaostoksilla, kuten suunnittelin. Satoi lunta. Olin valvonut yön, mutta pakko oli sisulla lähteä. Lumisade ei virkistänyt, sen sijaan asetti kerroksen hiutaleita päälleni, joista yritin ravistamalla päästä ostoskeskuksen sisäpuolella eroon. Laitoin mustan maskin ja litistin reunan nenän päälle, kuten asiaan kuuluu. Alkoi matkan teko ruokakauppaan, joka tuntui olevan kilometrien päässä. Ostin uuden vuoden aatoksi ruokaa, jonka söin aaton aattona. Epäilin majoneesipohjaisen katkarapusalaatin kestävyyttä aattoon asti. Ihan sama muuten, koska syöminen tapahtuu. Lohiviipaleitakin olin hankkinut sekä palasen raputerriiniä. Muut otin jääkaapista ja kyllä siitä aivan kelpo ateria syntyi.Tänään aattona syön meksikolaisen kanasalaatin ja se on lounas. Juhlan kunniaksi avaan pienen Prosecco-pullon ja syön piparin. On vielä muutama.

Kaikenlaista paperia olen säästänyt. Eräänä päivänä niitä pengoin, ajattelin järjestääkin. Mutta pysähdyin lukemaan. Oli lehtileike isästäni jäänyt talteen. Isäni harrastus oli shakki ja hän pelasi sitä aktiivisesti 76 vuotta aloitettuaan 8-vuotiaana. Viimeisinä elinvuosinaan ei enäää jaksanut lähteä klubilleen eikä Kaivopuiston puistolaudankaan ääreen. Hän voitti ensimmäisen shakkikilpailunsa Helsingin Lyseossa, josta sittemmin tuli Ressu. Hänen aloitteestaan perustettiin Kaivopuistoon ulkolauta Helsingin Shakkiliiton toimesta. Suuria shakkilautoja hankittiin myöhemmin useita. Pelipaikan nykyisyyttä en tiedä. En ole käynyt, onko lautoja ja pelaajia. Minun isääni ei siellä enää näy. Hän kuoli 1992. Mistä lehdestä leike on, se ei selviä jo paremmat päivänsä nähneestä lehden sivusta.

Olen ilokseni saanut toisenkin uuden lukijan blogilleni. Hänkin teki minut onnelliseksi. Kiitoksia ja tervetuloa.

Ensi yönä vaihtuu vuosi. Nuorempana minua aina hassusti jännitti se asia. Oli kuin astuisi uuteen seikkailuun, tuntemattomaan juttuun. Näinhän se onkin. Onneksi minulla ei ole enää koiria, joille seuraavan vuoden tuleminen tiesi aina pelkoa ja tuskaa. Ei auttaneet lohdutukset, koirankeksit, sulkeutuminen kylpyhuoneeseen niiden kanssa. Ne kuulivat sinnekin paukkeen. Ne tärisivät kieli suusta roikkuen silmät kauhusta laajenneina meitä anovasti katsoen: lopettakaa nuo kauheat pamaukset. Me emme voineet sitä tehdä. Ne tunkivat päänsä kainaloomme ja me rakastimme koiriamme.

Hyvää ja Kaikinpuolin Onnellista Vuotta 2022 meille kaikille! Pandemiasta huolimatta.

EI UUDENVUODEN LUPAUKSIA

 Kyllä se niin on, että joulu meni jo. Kinkkukin loppui. Alan riisua joulua. Näyttää jo vähän kulahtaneelta. Uuden vuoden lupauksia en edes ajattele tekeväni. Ei niistä yleensä ole mitään tullut aiemminkaan. Kuka senkin asian keksinyt? Olen vuoden vaihtuman usein nukkunutkin viime vuosina. Ennen oli toisin. Oli ystäviä, tinan valantaa, rapuja ateriana ja saattoi aamukin tulla, eikä aina huomattu. Hauskaa niitä aikoja on muistella.

Nukkumattomuuteni tulee aina vaan hullummaksi. Valvon aamukuuteen, nukahdan joskus ja herään yhdeltä iltapäivällä. Mitä elämää se on?  Kaikki menee sekaisin. Ja mistä tämä hulluus johtuu? Alkoi puolison kuoltua, mutta siitä on jo yli kuusi vuotta. En taida jaksaa kovin kauaa enää. Varaan rohkeasti ajan lääkäriltä, ruikutan unipillerireseptin ja alan nukkua normaalisti. Ihon kammottva harmaus häviää, pussit silmien alta, kuin myös öinen halu ahmia piparkakkuja. Onneksi nekin loppumassa.

Italiasta tupsahti kirje. Nyt matkasi Suomeen ennätyskauan, viisi viikkoa. Onko siinäkään laitaa? Ennen kesti vain muutaman päivän. Syytetäänkö taas koronaa? Mitä sillä on tekemistä postin kulun kanssa? Olen läpeensä väsynyt koko koronaan, viruksiin, maskeihin ja rokotusta vastustaviin ihmisiin. Mutta kun on porskutettava mukana, alistuttava sääntöihin ja määräyksiin ja koko ajan toivottava, että pääsemme tästä kurimuksesta joskus eroon. Vai pääsemmekö? Pikkuinen pessimismi nostaa päätään.

Olen ilahduttavasti saanut uuden lukijan. Ihan oikeasti riemastuin. Otan tulokkaan hurraa-huutojen kera vastaan. 

Lukeminen ei ole oikein maistunut. Ihan helppoa kävellä Suomalaisen Kirjakaupan ohi. Silloin harvoin, kun pääsen liikkeelle. Olen nytkin tehnyt aikomusta lähteä kauppaan,  mutta sitten tulee mieleen Scarlett O´Haran kuuluisa lausahdus "After all, tomorrow is another day". Siihen yhdyn ja jään väsymystä syyttäen kotiin. No, joskushan on lähdettävä. Ehkä se kuitenkin on tänään. Olen vireessä, vaikka en ole nukkunut taaaskaan. Lipitän tässä jo aamukahviani. Siivosin myös jääkaapin toisen vihanneslaatikon ja heitin nahistuneen lantun  ja vetelöityneen varsisellerin pois. Yritin pesuosiossa olla herättämättä naapureita. Melskata saa vasta seitsemältä.

BOXING DAY

 Kyllähän minä olen tiennyt, että tänäisellä Tapaninpäivällä eli englanniksi Boxing Daylla ei ole minkään valtakunnan tekemistä nyrkkeilyn kanssa, mutta piti silti googlettaa. Selväksi tuli, että keskiajalla annettiin pyhän Stefanuksen päivänä eli siis meikäläisittäin  Tapaninpäivänä almuja köyhälle väelle. Ne olivat lahjoja ja  yleensähän lahjat ovat paketeissa, laatikoissa. No, eli siis bokseissa (boxes). Siitä siis monesti kummastusta herättävä Boxing Day. Meillä se on kiltisti Stefanuksesta suomennettu Tapaniksi. Olen joskus pitemmästikin Stefanuksesta täällä kirjoittanut."Tapaninpäivää" ei kaikissa maissa ole, ei Espanjassakaan. Joulusta siis sielläpäin on päästy, kun meillä vielä täyttä häkää menossa.

Aurinko paistaa ja pakkanen paukkaa. Toistakymmentä miinusta näillä nurkilla. Luntakin on, kun sitä pitkin syksyä on kaivattu. En minä. En liioin koko talvea ole peräänkuuluttanut. Aina se tulee. Kesä ja syksy riittäisi. Syksy luonnon huilaamista varten ja kun on huilittu, niin  sitten heti taas kesä.

Puolilta päivin alkamassa Hitchcockin leffa "Takaikkuna" (Rear Window, 1954). Enpä taida katsoa. Muistan kun ensimmäisen kerran näin, niin tukka nousi kirjaimellisesti pystyyn Grace Kellyn mentyä luvatta matkalaukkumurhaajan asuntoon etsimään todisteita kipsijalkaisen James Stewartin seuratessa tilannetta omasta ikkunastaan. Toisellakin kerralla elin hiukan mukana, mutta kolmantena tunsin jo  kyllästymistä, kun kaikki elokuvan pienetkin detaljit oli aikaisemmin nähty ja tutkittu.

Söin viime yönä loputkin Madeleinet. Valvoin taas ja vasta aamuyöllä joskus olin nukahtanut. Tiedän muidenkin nukkuvan liian vähän, mutta kun se on omalla kohdalla, juttu on suurempi ja tärkeämpi. Kaikki temput unen saamiseksi olen läpikäynyt, mutta ei sittenkään tapahdu mitään toivottua. Seuraavaksi aamupäiväksi en voi mitään suunnitella. Menemiset vasta iltapäivällä. Ja ennen kun olin aamuihminen!

Kun en kerran tänään mene tapaninajelullekaan, aion puuhata jo joulun ulkopuolisia asioita. Lienee jo sallittua? Muutenhan meillä tämä joulu on vietettävä vakavalla pohjalla, vaikka on syntymäpäivä. Presidentti Tarja Halosella myös jouluaattona. Lapsena se on ehkä harmittanut, ellei lahjoja ole saanut tuplamäärää. Minua ainakin joskus kiukutti, koska isäni oli syntynyt samana päivänä kuin minä. Tosin päivää tuetysti juhlittiin minun päivänäni, paitsi paljon myöhemmin järjestäessäni isälleni omat isot ja näyttävät juhlat. Silloin ei harmittanut enää.

PUNAISTA, PUNAISTA

 Joulu on ja se menee kohta. Olen syönyt niin kutsuttuja jouluruokia, joita ostin kaupasta valmiina. Söin keittiön pöydän ääressä kynttilöiden palaessa. Poppana pöydällä on punainen. Kynttilät myös. Mitä varten joulun väri on muuten punainen? Joulupukin perinteinen asukin on punainen ja Petteri-poron kuono. Koristamassani pienessä kuusessa on punaiset pallot. Minulla on kynnet punaiset. Rosolli on punaista tai ainakin sinne päin. Pidänkö edes punaisesta väristä?

Katselin tv:stä Andre Rieun joulukonserttia. Pähkinänsärkijänkin. Kuuntelin joululauluja radiosta ja omilta cd-levyiltä. Eikö niihin ikinä kyllästy? Sylvian joululaulu itkettää vuodesta toiseen. Miten asennoitua henkilöön, joka lähetti joulutoivotuksen, vaikka minä en? Olenko vain pahoillani vai otanko yhteyttä? Tervehdysten lähettäminen, ja saaminenkin, on tarkkaa puuhaa. Miksi olla tekemisissä vain joulukorttien välityksellä? Ihminen voi kuolla, mutta kortit kulkevat.

Avasin Madeleine-pussin. Madeleinet eivät koskaan petä. Sama kuosi ja maku ja aina ranskalaisia. Kun olin vanhempieni kanssa Pariisissa, emme syöneet Madeleineja. Olisi voinut ottaa evääksi istuessamme Sacré-Coeurin rappusilla ja katsellessamme sieltä kaupunkia. Emme ottaneet, kun emme tienneet ottaa.  Sen jälkeen en ole Pariisissa ollut. Muuten Ranskassa kyllä. Marseillessa hammaslääkäri otti puolisolta tikit niskasta, eikä ottanut toimenpiteestä maksua. Ehkä sen takia, koska mieheni pyörtyi.

Minulla oli laihemmat posket kauan ennen joulua. Mutta jouluherkut alkoivat ilmestyä kauppoihin ja minä olen heikko. Posket eivä ole enää laihemmat. Olen pettynyt ja vähän kiukkuinen itselleni. Kuulen jo lääkärin sanat vastaanotolla "sun pitää laihtua". Kukaan ei ole ollut potkimassa takapuolelle, niin olen saanut olla kuin ellun kana. Madeleinejakin on vielä. Myös erilaisia piparkakkuja. Vaikka eivät ne niin kovin erilaisia ole. Erään leipomon ovat nisseja ja nasseja ja nisseiltä menee aina pää poikki ennenkuin ehtii haukata. Ihmisen kuvia on aika ällöttävää syödä. Hannu, joka oli lapsuudenkaverini, väitti kivenkovaan syöneensä ihmistä. Me ei uskottu. Hannusta tuli lääkäri. 

A kertoi jouluaatostaan. Oli ollut ystävien luona syömässä. Monissa maissa ei aatto ole pyhitetty perheen keskeiseksi. Aattohan ei ole vielä edes varsinaista joulua. Tänään joulupäivänä on joulu. Ahkera tv-katselu jatkuu. En ehkä jaksa "Ihmeellistä elämää", mutta "Chaplinin pojan" taatusti jaksan. Tulee tietysti muutakin kiinnostavaa. Otin pakastimesta vaihteeksi porkkana- ja bataattilaatikkoa. Kinkku on samaa kuin eilen. Salaatissakaan ei suurta vaihtelua. Alkaako jo kyllästyttää? Jos jääkaapissa on vielä hernekeittopurkki, siihen voi lisätä kinkun kappaleita huomisen jälkeen. Myös kinkkukiusaus kelpaisi. Mässäilyn jälkeen on alettava poskien kavennusoperaatio. Se on aina joulun ajan hinta.

JOULUTOIVOTUS

 Nyt on aika toivottaa kaikille RAUHALLISTA JA HYVÄÄ JOULUA. Nauttikaamme viruksista huolimatta tästä ajasta. Hyväksytään kiellot ja rajoitukset ja otetaan kaikki rokotukset.

HISSIKIN VIELÄ

 Kiukuttaa tämä unettomuus. Uituttaa suorastaan. Viime yönä sentään kolmisen tuntia. Herättyäni kymmenen maissa päätin hypätä aamukahvin yli ja käydä nopeasti suihkussa, pukea päälle ja lähteä viemään roskia ennen luvattua vahvaa lumisadetta ja huomisen jälkeistä aikaa, kun roskikset ovat täynnä lahjapapereita. Hissi ei kulkenut. Asun viidennessä asutussa kerrokseessa nivelrikkoineni. Kompuroin kerrokseen, jossa hissi oli. Avasin sen oven ja odotin jotain kamalaa. Hissi oli tyhjä ja normaalin näköinen, Siinä ei ole muistia, etten painanut nappuloita. Kömmin takaisin ja kotiin. Riisuuduin päällysvaatteista ja päätin laittaa aamukahvin. Kävin välillä tarkistamassa hissitilanteen. Kulkuneuvo kerrosten välillä olla jökötti edelleen paikoillaan. Parvekkeelle roskat odottamaan otollisempaa aikaa. Harmitti tämäkin tilanne.

Aikaa kului ja kävin taas rapussa. Hissi oli liikkunut. Kompuroin seuraavaan kerrokseen, painoin nappulaa ja hissi tuli kuuliaisesti. Olen suljetun paikan kammoinen ja hirvitti mennä hissiin. Jos se jumiutuu taas. Joulun pyhät tulossa. Alan mädäntyä. Kukaan ei haista mitään, kun jokaisen huushollissa haisee muutenkin esimerkiksi kinkku. En mennyt hissiin. Kiipesin omaan kerrokseen ja hissi tuli kutsustani sinnekin. Epäröin. Oikein mietin. Sitten: menee syteen tai saveen, menen hissiin. Hain sisältä puhelimen mukaani varoiksi, ahtauduin hissiin roskineni, painoin nappulaa ja suljin silmäni. Hissi lähti liikkeelle. Ei tärissyt, vapissut, pysähtynyt odottamatta, pudonnut tai mitään. Olin alhaalla ja hengissä yhtenä kappaleena, järjissäni ja huojentuneena.

Kotiin tullessa hissi käyttäytyi kuin ei mitään olisi ollutkaan. Pääsin sen avulla onnellisesti kotikerrokseen. Lämmitin sulattamani kana-currykeiton, söin ja otin huomista varten sulamaan peruna- ja lanttulaatikon. Kinkku oli jo jääkaapissa suorittamassa sulamisprosessiaan.

Englannin tunnista ilmoitettiin sen siirtyvän 16.1. asti etäoppimiseen. Minun kurssini alkaakin vasta 19.1. Asiat voivat muuttua. Luvattiin ilmoittaa. Alkoi taas harmittaa. Ymmärrän tilanteen, mutta heitin kiukkuni koko epidemian päälle. Haistatin sille suorastaan pitkät. Kiinan rutto!!!!!  En paremmin/pahemmin sano.

Alan odottaa joulua.

JOULUPUUHIA

 Kynttilät palavat huushollissa, ikkunoissa valot ja pieni kuusi panee parastaan olohuoneen pöydällä. Olen imuroinut. Kiipesin myös katon rajaan ja puhdistin keittiön tuuletinta. Tulos ei kovin hyvä, eikä edelliselläkään kerralla. Eipä ole kajottu ennen minua kovin ahkerasti. Lisää kortteja tullut ja oli jo pakko panna sinitarralla eteisen kaapin oveen. Soitin Italiaan joulutervehdyksen. Sikäläinen ystäväni ei pääse lankapuhelimellaan ulkomaille, eikä suostu "nykyajan vempaimiin". H soitti ja on jo joulun vietossa Suomessa. Pyysi tapaninpäivänä kahville, mutta bussipa ei sinne kulje. Jätämme tapaamisen myöhemmäksi. Pikkuserkku Kotkasta ehti ennen minua soittamaan. Vaihdoimme samalla kuulumiset. Näissä puuhissa menikin iloisesti päivä. Ketä tämä muuten kiinnostaa?

Tarkistin joulun ajan tv:n leffat. Chaplinia, ikivihreä Ihmeellinen on elämä ja paljon muita. Lasillinen viiniä ja mikäs on ollessa. Tykkään yksin olemisten jouluista. Lukemattomia kirjojakin on ja kaupan valmis pieni kinkku Herkun laatikoiden kanssa tekee jouluaterian. Voi pojat!!! 

Vielä puhelin soi. N, vanha koulukaveri, toivotteli hyvät joulut. Muisteltiin hetki kouluaikoja. Minä  A:lla ja  B:llä oli N. Silti tunnettiin hyvin ja yhä olemme tekemisissä. Koulumatka oli yhteinen, kun asuimme lähekkäin. Töölöläisiä olimme kumpikin. Emmekä nyt enää kumpikaan. Elämä kuljetti pois.

Vielä yksi sähköinen joulutervehdys lähettämättä. Sen saa Espanjassa asuva A. Huomisen päivän tehtävä. A muuten kertoi, että siellä on jo neljäs rokotus  menossa. Kysyy, eikö tämä ikinä lopu?

Tiputtelin jo maitokahvin tai laten tapaisen. Juon virolaisesta apilamukista. Tuo kesän mieleen. Ostin sen kerran Senaatintorin maakuntamarkkinoilta, jonne oli Virokin änkeytynyt.

Kahvin juotuani menen vuoteeseen. Yöllä en ole nukkunut pätkääkään. Tuskin nukun nytkään, mutta olen kuitenkin pitkälläni.

MITEN SAISI NUKUTUKSI ?

 Yövalvomiset alkavat kostautua. Ystäväni L oli soittanut puhelimella ja ollut oven takana soittamassa ovikelloa. En ole kuullut kumpaakaan. Puhelin jäänyt olohuoneeseen ja eteisessä "tuulikaapin" ovi kiinni. Minä nukkunut. Olin hereillä vielä aamukuuden aikaan nukkumatta tippaakaan. Jossain välissä olin nukahtanut. Joskus yhden maissa iltapäivällä huomasin puhelimesta L:n soittaneen. Soitin takaisin ja kuulin hänen käyneenkin. Esitin anteeksipyynnön ja olin pahoillani. 

Tämän jälkeen söin ja menin takaisin nukkumaan. Heräsin illalla kuudelta. Menin suihkuun ja vaihdoin yöpaidan. Tammikuussa menen tohtorin luo pyytämään unipillereitä. Tätä en jaksa enää. Koko elämä päälaellaan ja minä päivisin uupunut kuin märkä riepu. Tänään on vielä mentävä kauppaan. Kykenenkö? Alkaa harmittaa jo koko joulu. Juhlahumu ei ole vain joulu, vaan sitä jatkuu ensi vuoteen asti. Remuaminen suurin joukoin ei kai onnistu vuoden vaihtuessa. 1300-luvulta alkaen tapahtuva Turun joulurauhan julistaminen jouluaattona kello 12 on ainakin viime vuoden tapaan ilman yleisöä. "Huomenna, jos Jumala suo, on meidän Herramme ja Vapahtajamme armorikas syntymäjuhla, ja julistetaan siis täten yleinen joulurauha..."   Joka metelöi tai muuten häiritsee, saa ankaran rangaistuksen. Onko Turussa jalkapuuta? Yhdyskuntapalvelua 240 tuntia. Tukkapöllyä ainakin. Jos on tukkaa.

 Jotkut kahvilat ovat päiväsaikaan alkaneet vaatia koronapassia Helsingissä. Minulta ei vielä vaadittu, mutta en ole kahvilassakaan ollut. Passi on paperisena laukussa. Ehkä sitä ei tarvitakaan, jos asiat muuttuvat ja ravitsemusliikkkeitä suljetaan. Juon kahvini kotona, kuten tähänkin asti. Ehkä vielä joskus istun Ekbergillä ja nautin pöytiin tarjoilusta. Niin siellä on aina ollut.

Kirjailija Jari Tervo  Helsingin Sanomien kolumnissaan muistelee 30-vuotista taivaltaan avioliiton merkeissä puolisonsa Katin vierellä. Luin sen ja minulle tuli lämmin olo. Minäkin ehdin olla kauan oman puolisoni kanssa. Oli tietysti ylä- ja alamäkiä, onnea ja iloa, murhettakin joskus. Niin kuin kaikilla. Tervoillakin. Usein pysytään kuitenkin yhdessä. Lienee rakkautta.

Nyt piipahdan vuoteeseen ja jos onni suo, voisin nukahtaa muutamaksi tunniksi. Tulisi edes vähän nukuttua,vaikka on jo aamu ja kello tulossa seitsemän.

PIPAREITA JA MADELEINEJA

 Olin stadissa. Ostin piparkakkuja aikamoisen läjän sekä pussillisen ranskalaisia Madeleine-leivonnaisia. Ovat niitä kirjailija Marcel Proustin kuuluisiksi tekemiä kirjassa Kadonnutta aikaa etsimässä. Pussin kyljessä lukee "Les P´tites Madeleines". Ostin muutakin, mutta en kerro. Käppäilin kotiin ja hämärä alkoi laskeutua. 

Stadin Slangi ilmoittaa, että Snygeimmät Joulubiisit-laulajaiset siirretty vuodella etenpäin. Piti laulaman tänään. Ehkä maailmaa runnova tauti on saatu siihen mennessä taltutetuksi. Sanoin "ehkä".

Onnahdellessani pihan poikki kotiovelle edelläni meni nuorehko  mies. Meni samaan rappuun kuin minä. Tuli ulos ja piti minulle ovea auki. Kutsuin hissin ja kysyin, jos hän haluaa mennä sillä ensin. Ei halunnut. Sitten hän avasi minulle hissin oven. Niin monta kiitos-sanaa noin lyhyellä matkalla! En ollut kaveria ennen nähnyt, enkä tiedä, asuuko tässä talossa. Näitä hänen kaltaisiaan on ja he pelastavat aina päivän. Hyvillä mielin kuoriuduin päällysvaatteista ja heittäydyin vuoteelle pitkäkseni.

Luen yhä Juha Itkosen kirjaa Amerikasta. Enkä vieläkään ole siihen maahan innostunut. Kauppojen karkkipussitkin kuulemma kilon painoisia. Liekö tottakaan?  Muuten, onko Juha Itkonen sukua tänä vuonna kuolleelle Jukka Itkoselle? Juha Itkosella on Jalo-niminen poika. Kaikki alkavat J:llä. Google ei auttanut yhtään. 

Tuli kesken kaiken mieleen englannin kurssikaverini J. Kerroin, etten omista älypuhelinta. Hämmästys oli suuri. "Millä sä sitten soitat?" Minulla on metrin mittainen ontto puun rungon kappale. Sillä rummutan tärkeimmät. No ei sentään. Eikö hän todellakaan tiedä, että on olemassa muitakin puhelimia kuin älyllä varustetut? Ällistytin miesparkaa enemmänkin kehumalla omistavani lankapuhelimenkin. Valistin, ettei siinä enää ole "lankoja" ja ulkomuoto samanlainen kuin tavallisella matkapuhelimella. Ja sitä voi käyttää kodin ulkopuolellakin. Hän näpräili entistäkin kiivaammin omaa älypuhelintaan ja näytti liikkuvaa kuvaa kahdesta koirastaan. En kuitenkaan tuntenut olevani mikään  fossiili.

Taidan maistaa yhden piparin. Madeleinet jätän myöhemmäksi.

UNETON

 Jos kiroilisin enemmän, sanoisin tässä ja nyt "shit", mutta suomeksi. Kello oli kolme aamuyöllä, enkä ollut nukkunut hiventäkään. Olin kuunnellut joululauluja cd:ltä, Elvis Presley, Dean Martin, Bing Crosby, Judy Garland... Lukenutkin olin Itkosen kirjaa, syönyt kaksi klementiiniä, tuijottanut pimeään. Pesin jopa nyrkkipyykkiä. No, olin minä tietysti vuoteessakin yrityksenä nukkua. Ei mitään, ei niin yhtikäs mitään. Tiesin, että tämä päivä on vaikea ja päänsärkyinenkin ja niin se onkin.

Illalla aikaisemmin soitti K ja juteltiin niitä ja näitä. Etupäässä aivan tyhjänpäiväisyyksiä, joista ei jää mitään mieleen. 

Kolmaskin joulukortti tullut. Alkuperäinen kuva maalattu ilman käsiä, kertoo kortin takapuoli. Pääväri vihreä. Edesmennyt Kaino-täti rakasti vihreää, mutta inhosi punaista. Vihreästä tulee aina mieleeni Kaino-täti. Ei ollut ollenkaan "täti" minulle, vaan äitini lapsuudenystävä. Minun lapsuudessani kaikki aikuiset olivat joko "tätejä" tai "setiä". Eikä suinkaan heitä sinuteltu, vaan puhuimme kunnioittavasti kolmannessa persoonassa.

Tänään kotona, enkä jaksaisikaan lähteä kylille. Huomenna kyllä. Ajatella, joulu jo ensi viikolla. Aina se pääsee tulemaan melkein varkain, vaikka kaikenmoiset tingtangelit ovat kauan soineet ja joulua ripustettu näkyville pitkät ajat. Minäkin lähdin liikkeelle hyvissä ajoissa tänä vuonna. Joskus ollut niin myöhässä, että saanut melkein saman tien purkaa ja panna pois.Eräs joulu oli puolisolla ja minulla varsin mukava. Oikeammin joulua ei ollutkaan. Lähdimme Kyprokseen. Ei siellä joulua hössätty, eikä ollut näkyvästi esillä. Tuntui rauhottavalta ja mukavalta. Ei tarvinnut huikata "hyvää joulua", ei syödä lanttulaatikkoa tai joulutorttuja. Joulupäivän lounaan nautimme thaimaalaisessa ravintolassa. Emme kaivanneet suomalaisia joulutraditioita, emme joululauluja. Pidimme siitä joulusta. Se olikin viimeinen matka ennen puolison sairastumista. No, se todellinen viimeinen tuli 12 vuoden kuluttua.

Ei nukuta. Laitoin kahviakin jo. Saas nähdä, mitä tästä päivästä tulee. Olen vielä pirteä, mutta mitä olen muutaman tunnin kuluttua.

LENTOSUUKKO, JOSTA SUUTUIN

 Mitä minä en hyväksy? Sitä esimerkiksi, että bussi seisoo suojatiellä. Bussin takana jättisuuri lätäkkö, edessä toinen bussi kiinni puskurissa. Miten pääsen kadun yli? Menen ihmettelemään bussin kuljettajalle (mies). Hän syyttää edessään olevaa bussia. En hyväksy syytä. Hän hymyilee minulle ja lähettää lentosuukon. Ärsyynnyn entistä enemmän. Seksuaalista häirintää? Naisrasismia? Vakavan asian aliarvioimista? Pihisin kiukkua. Sanoin muutaman valikoidun sanan. Edessä oleva bussi alkoi tehdä lähtöä. Liikennesäännöistä piittaamaton bussin kuljettaja sulki oven ja siirtyi eteenpäin. Pääsin kadun yli. 

Olin postittamassa A:n kirjeen. Hän on toinen A. Sain häneltä joulukortin, mutta olin poistanut hänet lähetettävien joulukorttien listalta. Emme ole edes tavanneet sitten kouluaikojen. Hän putkahti elämääni C:n kautta, joka yhteinen luokkatoverimme. Samaan joukkoon kuuluvat myös S ja P.  Olimme kaikki samalla luokalla. C kuoli, yhteys tyttöihin katkesi. Jäimme joulukorttiasteella. Saatuani nyt A:lta kortin, kirjoitin hänelle kirjeen. Laitoin hänet takaisin joulukorttilistalle.

Kastelevaa tihkua. Märkää. Seisovaa vettä kaikkialla. Taivas pilvinen ja harmaa. Lämpöasteita. Mitenkä Petteri Punakuono pääsee perille, jos sää ei muutu talvisemmaksi? Kuuntelen joululauluja. Enimmäkseen englanniksi. Bing Crosby, Frank Sinatra, Nat King Cole... Ainavihantia laulajia ja lauluja, vaikka esittäjät edesmenneet.  

Luen Amerikka-fani Juha Itkosen kirjaa. Kuinka ollakaan, se kertoo Amerikasta. On Donald Trumpin vaalikampanja ja Itkonen pelkää kuulleensa USAn tulevaa presidenttiä. Me tiedämme, miten kävi. Itkonen rakastaa Amerikkaa. Enkä ymmärrä oikein, miksi. Itse en ole koskaan erityisemmin sinne tahtonut matkustaa, ellei oteta lukuun ajamista Route 66:lla. Se oli haaveeni. Ei ole enää. Puoliso oli New Yorkissa ja ainoa kommentti oli "iso". 

POSSU KOTIIN

 Nukuin jotenkuten yön. Parempi kuin huonosti nukkuminen tai nukkuminen ollenkaan. Olen tottunut kaikenlaisiin nukkumisiin, joihin ei enää pitkiin aikoihin ole kuulunut rentouttava terve virkistävä yhtäjaksoinen nukkuminen. Miltähän tuo tuntuisi?

Kovasti on nyt tapetilla Suomen lentokonehankinnat. Joku jo ehti sanoa sanasen, että ostetaan liian monta. Peräti 64 kappaletta F-35-hävittäjää. Ovat muiden etujensa lisäksi häivekoneita. Melkein Kimi Räikkösen uran lopettaminen jäänyt näiden koneuutisten varjoon. "Jäämies" jättää Formula-radat. Pääministerikin saa hetken hengähtää ilman että pohditaan, missä nyt on biletetty ja saako pääministerillä olla yksityisyyttä. Koronatilastoillakaan ei enää mällätä entiseen tahtiin. 

Ajattelin jonain päivänä imuroida. Tai ehkä jätän kuitenkin tuonnemmaksi ja silloin se olisikin joulusiivousta. Lehdissä on annettu neuvoja, miten saada koti putipuhtaaksi ja miten taas saa parketit pilattua. Myös minun yllätyksekseni selvisi sekin, että biojätteisiin ei saa panna 100% maatuvia biokasseja. Maatumisprosessi kestää liian kauan, kun taas paperipussi häviää suitsait. Paperilla on huono tapa falskata. Raa´at juuresten kuoret ovat senverran kosteita, että pussi antaa periksi. Voi panna tietysti monta pussia päällekkäin, mutta siinä tulee taas kannattavuuskysymys vastaan. Kaikkihan maksaa. Voisi alkaa pitää possua ja sille antaa kuoret. Kaikki taloyhtiöt eivät tykkää karjanpidosta kerrostaloissa. Jotenkin juuri nyt näin ennen joulua porsas kotioloissa tuntuisi jotenkin julmalta, vaikka tarkoitus ei olisikaan mikään muu kuin että pääsisi mukavasti eroon juuresten kuorista.

Tänään voisi taas olla ihan jouten. Minulla ei ole mitään joutenoloa vastaan, kunhan se ei kestä liian kauan. Ja se taas on minusta kiinni. Sopan keittokaan ei ole enää viime aikoina maistunut. Syön vanhoja pakastimesta. Tänään peruna-purjokeittoa, hienommasti vichyssoisea. Edelleen pidän viikossa yksi tai kaksi päivää lihattomana. Aloitan tänään muuten kokonaisvaltaisen (muotisana !) laihduttamisen. On tässä lipsuttu sen kuin on keritty. Ostin kerran karkkejakin. Ja olen pupertanut piparkakkuja. Syönyt leipää enemmän kuin tarpeeksi. Nyt tähän tulee loppu. Olkoon kannustimena englannin kurssin kevätlukukausi viiden viikon kuluttua.

UUTTA HELSINKIIN

 Klyyga! Tarkoittaa "risteystä" kuulemma. Tällainen Klyyga pykätään aikanaan Elielinaukiolle rautatieaseman lähelle. Ei, ei siitä tietystikään tykätä. Mehän vastustamme kaikkea uutta. Aivan kamala, liian massiivinen, mitä se siinä tekee, rumakin vielä, pidetään ennallaan. Purnaajakansa on puhunut. No, minustakin Klyyga saisi olla hieman pienempi tulevaan paikkaansa nähden. Mutta ei hullummalta näytä muuten. Eikä rakennusta noin vain siihen tule. Ensin pitää hyväksyttää siellä ja täällä. On asemakaavaa sun muuta. Ehdimme tottua ajatukseen.

Huijariviestittäjä salaperäisestä postipaketista on ollut hiljaa. Luovuttivat. En kuulu höynäytettäviin. Sen sijaan eräs ystäväni pelästyi pahanpäiväisesti saatuaan samanlaisen pakettiviestin puhelimeensa. Ei ollut kuullutkaan tällaisista. Mukavuusalue alkoi säröillä, kupla puhkaistiin. Paha ja ovela 2000-luku tunkeutui sisälle. Yöuni meni, paketti askarrutti mieltä.  Läheiset olivat tyynnytelleet ja minäkin olisin, jos olisi kertonut. Näitä veijareita on maailma tulvillaan. En ole muuten vieläkään käynyt lunastamassa Nigerian pankista minulle luvattua rahasummaa. Kasvakoon siellä korkoa.

Olin kaupungin parhaaksi luokitellussa ruokakaupassa. Olen ollut ennenkin. Ei, ei ole Herkku. Herkkulaiset voisivat ottaa oppia tästä kaupasta. Ei myydä ei-oota, on henkilökuntaa aina paikalla ja heitä on pitkälti toista sataa. Aikamoinen ruokakauppa! On ostoskeskuksen uudemmassa osassa Eastonissa. Kannattaa käydä.

Tänään olen visusti kotona. En vielä tiedä, olenko ahkera vai en. En taida olla. Ei aina tarvitse. Pakastimessa on jouluruuat, poppana pöydällä, punaiset kynttilät ostettuina. Ikkunoissa valot. Möyrin pitkin permantoa niitä sytyttämässä ja taas sammuttamassa. Pistorasiat aina lattianrajassa. Ensi viikolla menen Stadiin. Siitä seuraavalla viikolla onkin sitten jo joulu, joka nyt on jo melkein ovella. Kuuntelen joululauluja ja katselen ensimmäistä saamaani joulukorttia. Kuvapuolella tilhit pihlajanmarjojen kimpussa. Eivät ole happamia niiden mielestä, kuten entisen ketun.

Tällaista sillisalaattia taas tänään vai olisiko oikeammin rosollia? 

HUIJARI LIIKKEELLÄ

 Nyt minua pommitetaan hämäräperäisillä viesteillä puhelimessa jostain matkalla olevasta paketista. Saisin tietää siitä tarkemmin, jos linkitän annettua numeroa. En linkitä. Olen tähän asti poistanut viestit tästä asiasta ja poistan vastakin. Mikä ihmeen paketti ja mistä ja miksi???  Pitävät tyhmänä. Haiskahtaa vähän samanlaiselta kuin se, että minulla oli nigerialaisessa pankissa valtavasti rahaa, johon pääsen käsiksi soittamalla annettuun numeroon. En soittanut. Mitä rahaa ja miksi??? Ja Nigeriassa???  Täytyy olla höynäytettyjä ihmisiä, koska tällaisiin yrityksiin ryhdytään. Kuinka joku voi uskoa rahoihin tai outoon postipakettiin? 

Kolmetoista astetta pakkasta ja käppäilin kauppaan. Enkä edes palellut. Panin villaa ylle ja karvaa päähän ja kaulaan. Kelpo talvisää. Ostin piparkakkuja, kun en kerran mene Tuomaan markkinoille. Kyllä Fazer ja Min Kaka Oy osaavat. Lisää Hakaniemen hallista. Olen piparifriikki. Kauppareissun jälkeen lämmitin itseäni kana-aprikoosikeitolla. Eikös soppa ole juuri pakkasruokaa? 

Jouluhumu jo alkanut. Kansaa pilvin pimein ostoskeskuksessa. Ei ole Joulupukki nuukalla tuulella. Ostin muutaman joulukortin, koska olen lähettämistä karsinut ja joillekin ystäville meinaan soittaa. Voi niitä korttimääriä, joita joskus ennen kirjoittelin ja saman määrän saimme. Nyt on viestien ja sähköpostien aika. Moni kyllä kaipaa korttia, jota voi hypistellä ja halutessaan katsella. Meilläkin oli erilaisia viritelmiä saatuja kortteja varten. Joskus roikkuivat pyykkinarussa, joskus ovissa sinitarralla, milloin mitenkin. Nykyisin pinossa pöydällä. Eikä pino ole korkea.

Juuri tuli ilmoitus huijaripaketista, että saapuu tänään. Minne? Kuinka kauan jaksavat? 

Pankki oli tänään suljettu. Tietokoneet eivät rahalaitoksessa toimi. Nämä viat ovat tätä päivää. Muinoin kun virkailija mustekynällä merkitsi vihreäkantiseen pankkikirjaan otot ja panot, ei katkoja ollut. Jos kynä simahti, vaihdettiin uuteen. Jos tuli sähkökatkos, otettiin kynttilä. Palvelu toimi ja asiakkaat olivat tyytyväisiä. Nyt eivät olleet. Moni katkerin saatesanoin kääntyi ovelta katsellen syyttävästi virkailijaa, joka kertoi suljettuna olemisen syyn. Minäkin käännyin ja lähdin Herkkuun. Palaan asiaan myöhemmin.

 

LIPUT LIEHUVAT

 Joulupuu on rakennettu... Ja joulukin kohta ovella. Koristelin pienen kuuseni ja nyt niin somasti palavat pikkuruiset sähkökynttilät sen oksilla. Puu loistaa punaisine ja kullanvärisine koristeineen, eikä hullummalta näytäkään. Kuinkahan monta vuotta se on minulla jo ollut? En muista. Ei tontumpi ostos aikoinaan. Jossain välissä pitäisi imuroida pois suurimmat pölyt lattioilta. Joulusuursiivous? Juu, ei. Pitkän harkinnan jälkeen päätin jättää Tuomaan markkinat käymättä. En viitsi kiusata nykyistä ja alituista seuralaistani nivelrikkoa. Pitäydyn kotikontuja lähempänä ja kampaajareissulla onnahtelen Hakaniemen evakkohalliin ostamaan piparkakkuja. Terveellisempi ja vähemmän lihottava ratkaisu, kun ei ole hollilla markkinoiden herkut.

A koki eräänä päivänä lievähkön maanjäristyksen. Talo tärisi, ei vahinkoja kaupungissa. Kerroin että on meilläkin näitä, mutta niin pieniä, että tuskin huomataan muualla kuin seismologian laitoksen laitteissa. En ole matkoillanikaan sattunut järistystä kokemaan. Eikä suoraan sanottuna ole väliksikään. Kivivyöryjä vuoristoissa siihen tapaan ollut kohdallani, että jos olisin ajellut sekuntia myöhemmin, olisi auto ja ehkä minäkin ruttaantunut käyttökelvottomaksi. Värisin jo pelkästä ajatuksesta.

Soitti ystäväni E ja kertoi lumesta ja pakkasesta sielläpäin. Konserttiin oli tyttärensä kanssa mennyt kuitenkin. Muusikkoperhettä kun on. Oulu on vireä mussiikkikaupunki. Jos ei ole esitettävää omasta takaa, niin otetaan vastaan vieraailijoita. Olin  minäkin kerran siellä konsertissa. 

Tänään pakkaspäivänä Helsingissäkin liehuvat Suomen liput. Vietämme itsenäisyyspäivää. Tosin   tautitilanteen sanelemana ilman sen suurempia juhlallisuuksia. Saa juhlavermeet jäädä kaappiin. Presidentin linnassa piti oleman pienimuotoinen vastaanotto, mutta sekin peruttiin. Juhlikoon kukin miten itselle sopii. Minä avaan lounaalla kuohuviinipullon. Sen verran pitää olla mukana 104-vuotiaan juhlinnassa.

HYVÄÄ ITSENÄISYYSPÄIVÄÄ MEILLE KAIKILLE!

SEKALAISTA, SEKALAISTA

 Täällä taas minä läppärin äärellä ihmettelemässä. Blogin kirjoittajilla on yleensä joku mielenkiintoinen aihe mielessään, fiksu ajatuksia antava teema, keskustelua herättävä. Ei minulla ole. Tömähdän laitteen eteen ja mietin ankarasti. Ketään ei taatustikaan kiinnosta minun alituinen sopan keittämiseni tai missä kohdassa olen Therouxin kirjassa tai olenko valmistautunut jouluun.

No, näillä mennään. Selailin kevätlukukauden englannin oppikirjaa. Jälleen huomasin, että olisi pitänyt aikoinaan olla enemmän hereillä koulussa englannin tunnilla ja perehtyä kieliopinkin saloihin. Minkä taakseen jättää jne. Nyt kurssilla kun ei passaa puhua pläjäyttää vain sinne päin, vaan pitää olla jetsulleen oikein. Koronapassia ei ainakaan toistaiseksi tulla vaatimaan tunnille mennessä. Vielä en ole missään ollut, missä sitä tarvitsisi näyttää. Ehkä sekin aika tulee. Passistakin on purnattu. Totta kai on. Me olemme purnauskansaa. 

Nyt kaupungilla purnataan, ehkä aiheestakin, rakennuksesta, jota aletaan joskus pykätä Helsinkiin Elielinaukiolle. Arkkitehtuurikisan kahdesta rakennuksesta ei ole vielä päätetty, Albero vai Klyyga. Mitä olen kuvia katsellut, niin saisivat olla hitusen verran pienempiä. Näyttävät todella valtavilta kumpikin. Niin sanottiin aikanaan myös Kelan pääkonttoritalosta, joka pykättiin ankarista vastaväitteistä huolimatta lapsuuteni kaltsille Töölössä. Liian massiivinen! Siinä se nyt vain kököttää, eikä kaltsista ole kuin pieni osa jätetty koristeeksi ja muistuttamaan paikasta, jossa lapsilla oli kesät ja talvet hauskanpitoa.

Saas nähdä, antaako nivelrikko polvessa sen verran myötä, että saan kontattua Kauppatorin markkinoille. Nyt polvi tuntuu kelpo polvelta, mutta tänään en ole lähdössäkään. Se vähän otti nokkiinsa äheltäessäni jouluvalojeni kanssa tikapuilla keikkuen. Seuraan tilannetta.

Panin broilerin/kanan/kananpojan palat itsekehitettyyn marinadiin. Tätä lihaa kutsutaan kaupoissa eri nimillä, vaikka tuote taitaa olla yhtä ja samaa pataan kasvatettua  lajia. "Villiporopyörykät" saavat minut aina erään kaupan valmisruokatiskillä iloiseksi. MIKÄ on villiporo??? Onko se omistajansa tokasta karannut yksilö? Mistä tietää, mikä on karannut, kun vaeltavat alueilla vapaina ja huolettomina  etelän ihmisten valokuvattavina? Katin kontit, minusta ei ole olemassakaan sellaista eläintä kuin "villiporo". No, nimitys kuulostaa tietysti erittäin eksoottiselta varsinkin helsinkiläisen korvissa. "Meillä syödään tänään villiporoa".

VALMISTA

 Olen saanut laitettua valot ikkunoihin ja kranssin oveen. Valoissa enemmän puuhaa. Tarvittiin lujaa tahtoa, jonkun verran tarkkuutta ja viitseliäisyyttä ja tikapuut. Kiipeilin kuin hiukan kankea orava tikapuilla edestakaisin ylös ja alas. Lonkka kuulutti välillä kiputilastaan ja piti mennä lepäämään. Yhdestä metallitähdestä räsähti polttimo eli lamppu paukahtaen käyttökelvottomaksi. Avasin tähden ja laitoin uuden. Ja taas kokeilua että toimii. Sitten tikapuille ja katon rajaan, missä verhotangot, joihin hellästi valot ripustin. Apuna kaikenlaisia asiaan kuulumattomia pidikkeitä nuppineuloista lähtien. Hätä keinot keksii. Lopulta kaikki oli valmista ja ulkona jo hämärsi. Tulihan tehtyä. Vielä ovikranssin kimppuun, mutta se oli helppo nakki. Sopan keitto jäi täksi päiväksi. Kantti ei venynyt enää eilen siihen. Illalla katselin tv:ssä Atlantiksen etsimisestä dokumentin. Eivät löytäneet. Olisikohan ihan täällä meidän Itämeressä?

A:n kanssa puhuttu kiivaasti joulunajasta, mitä kumpikin tahollaan tehnyt. Tahtoi myös tietää suomalaisesta lämmityspolitiikasta ja minä panin parastani kertomalla kauko- ja maalämmöstä, unohtamatta öljy- ja sähkölämmitystä. Hänen talonsa lämpiää kaasulla. Sitä itse säätelee kulloisenkin säätilan mukaan. Takuulla viileämpää kuin meillä sisätiloissa. Talotkaan eivät välttämättä aivan  talven kestäviä.

Ensi viikolla on änkeydyttävä Tuomaan markkinoille, jos sinne ylipäätään mielin. Ja mielinhän minä. Reippaasti vain metroon, josta siirryn nelosen ratikkaan ja pysäkiltä käppäilen piparkakkujen ostoon. Maski naamalle ja menoksi.

Varmaankin Kirkko ja kaupunki-lehden mukana tuli adventtikalenteri, josta olen avannut kolme luukkua. Eilen luki: "Asiat saavat olla jouluna yhtä kesken kuin aina muulloinkin". Lohduttavaa, kun minulla ovat jouluisin asiat aina noin olleet. En ole mikään joulukorea. Enkä tietystikään vieraskorea. En huudahda ovella meillä-nyt-on-vähän-sekaista-helinää. No, nykyisin ei ole vieraista mitään tunkua. Ystävien rivit syystä tai toisessta harvenneet. Viimeksi lähti viimeiselle matkalleen R:n puoliso.

Niin kuin aikaisemminkin: aamulatte juotu, sitten suihkuun ja sen jälkeen pilppuamaan juureksia keittoa varten. Pitäisi muuten hankkia rikki menneen tilalle pienenpuoleinen kone, joka tekisi työn puolestani. Kävin jo katsomassa, mutta ei ollut sopivaa. Ehkä palaan asiaan joulun jälkeen. Kaupoissa on tilaa silloin katsella. Manuaalisesti siihen asti.

KIRJASTOSSA

 Viimeinen englannin tunti ennen ensi vuotta takana. Opettaja sai suklaarasian ja minäkin kannoin korteni  kekoon osallistumalla kustannuksiin. Parini J pyysi minut seuraavallekin kurssille parikseen ja olin vallan otettu tästä. Ja tietysti lupauduin. Alkoi pitkä joululoma, joka päättyy vasta reilusti tammikuun puolella.

Tänään laitan ikkunoihin jouluvalot sekä teen valinnan, mikä kranssi oveen. Pieni kuusi olohuoneen pöydälle  saakoon jouluasunsa hiukan myöhemmin. Sopan keittokin ohjelmistossa. Ulkona reipas pakkaspäivä, mutta minullapa on glögiä, jota nautiskelen lämmikkeeksi kotona. Lumen kaipaajille on lunta sen verran maassa, että "on valoisampaa". Enemmästä ei väliä. Vaikka tuleehan sitä jossain välissä tykkään tai en. Palautin Shakespearen kirjastoon ja sekin oma temppunsa. Kun minulla muinoin oli kirjastokortti, palauttaminen tapahtui fyysisen henkilön kanssa. Nyt virkailija ohjasi minut henkilökohtaisesti seinässä ammottavan avonaisen luukun eteen ja pyysi sujauttamaan kirjan sinne.Se lähti vauhdilla kohti minulle tuntematonta päämäärää. Ihmettelin, miten saavat tiedon, että olen tunnollisesti kirjan palauttanut? Mies kertoi, että kohta eteeni pelmahtaa palautustosite. Näin tapahtui. Selvää kuin pläkki. Sanoin osaavani ihan itse seuraavalla kerralla ja kiitin ystävällistä opastajaani. Homma minulle uudenlaista nykyaikaa!

Therouxin kirjassa etenen vakaasti mutta hitaalla vauhdilla. Hän on nyt pyrkimässä maanteitse Etiopiasta Keniaan ja se tuntuu vaikealta alkaen jo viisumin saannista. Kestää kuulemma ainakin pari viikkoa, koska sen antajaa "ei saa häiritä". Onneksi kirjailija on tottunut matkailija, joka tietää että maassa maan tavalla nurisematta. Theroux lähti takaisin Addis Abebaan odottamaan.

Enköhän tästä ala päivän puuhiin. Kahvikin tuli jo juotua. Ensin suihkuun ja sitten jouluisten askareiden kimppuun. Kivaahan se on, jota taas kaiken purkaminen aikanaan ei ole. Se tehtävä ajoissa, ettei paha Nuutti pääse viemään pois.

SANOJA TAAS PANNASSA

 Jaahas, pakkasta. Ja pimeää. Ei mitään kivaa. Mitä mä tekisin tänään?  Äitiäkään ei ole enää keksimässä mitä puuhata. Pitää ihan itse. 

Joulupuu on eri nätti partsilla. Ikkunat vielä ilman valoja, enkä ole valinnut ovikranssia. Joulussa on puuhaa, vaikka ei likikään entisten joulujen lailla. Väkeä oli ympärillä, joille laittaa. Nyt olen vain minä itse. Ollut jo vuosien ajan. Silloinkin, kun puoliso vielä oli vierellä. Hän ei ollut selvillä jouluista sun muistakaan. Meillä oli vain läheisyyttä, joka tärkeää, jos ei tärkeintä. 

Suomen kieli jälleen karsijoiden hampaissa. On sanoja muun muassa eläinkunnassa, jossa joidenkin nimi viittaa n-sanaan vaikkakin peitellysti. Mutta kun ei saa sinne päinkään mitään, mikä jotakuta voisi vaikka loukata. Hankalaa avata enää suutaan. Kafferipuhvelia ei ainakaan saa käyttää. Onko luvallista sanoa kahvia mustaksi? 

Hipsin hitaasti ja varmasti ostamaan englannin kurssikirjani.  Olin myös ruokakaupassa ja nyt on soppa-aineksia. Niin ikään valmis sievä, pullea ja pieni joulukinkku, Niin oli nätti muitten isompiensa joukossa, että en voinut pikkuista hyllylle jättää. Panin pakastimeen. 

M soitti, tai minä, kun oli ääni poissa kaupassa ollessani, ja sovimme, että jätetään tapaamiset ja museot ensi vuoteen. Jos polveni olisi jo silloin kunnon polvi, vaikka eihän nivelrikko kai itsestään minnekään katoa. Mistä lie sekin minuun tarttunut? 

R:n kirjoittama nekrologi on kaunis. En tuntenut hänen miestään, mutta nyt sain hyvän kuvan miellyttävästä ja älykkäästä miehestä, joka vuosia sitten vei R:n sydämen. Niin moni yksin jäänyt miettii, miten nyt tästä eteenpäin? Olemme pärjänneet ja elämä jatkuu.

Heräsin taas aivan säädyttömään aikaan ja nyt alkoi hassusti nukuttaa. Voin piipahtaa vuoteeseen ja nukkua tunnin tai pari. Ei ole menoa minnekään. Myöhemmin keittoa ja joulukoristeita. On jo adventtiaika. Jouluun 25 päivää.

ONKO TAKSISSA TURVALLISTA ?

 Jatkoin museokortin voimassaoloa. Onnistuin sähläämään toimenpiteen. Piti soittaa. Piti olla jonossa ja kuunnella "palvelemme sinua mahdollisimman pian". Suljin puhelimen ja odotin tunnin. Soitin taas. Olin jonossa. Suljin. Soitin. En ollut enää jonossa. Sain toiseen päähän ihan ihmisen, jonka kanssa selvitin sähläämiseni, joka oli aiheutunut vain minusta ja taidostani käyttää tietokonetta. Lopulta museokortin voimassaolo jatkuu ja museokäyntini ovat mahdollisia kortilla pitkälle eteenpäin. 

Olen ostanut ensi vuoden kalenterin. Olenko tapojeni orja, kun se on aina samanlainen? Siinä pitää olla tasku, jota en koskaan käytä. Taskukin tuntuu turvallisen  mukavalta. Voihan se joskus olla tarpeen. Mitä sinne voi panna? Laskut tulevat maksetuiksi automaattisesti ja jos sellaisen saa, tulee sekin sähköisesti. Alkaako paperi olla turhake? Kopiopaperi ei ole. Paperinenäliinaa tarvitaan. Lautasliinatkin paperista. Tsilari-lehti on hyvää paperia. Englannin kurssikirja myös. Ehkä senkin saisi näytölle, kuten monia muitakin kirjoja. Tarkemmin ajatellen, paperi on edelleen tärkeä tarvike. Suomihan on paperimaa. Tarvitsemme paperia päivittäin jossakin. On turvallista, kun on paperia. Miksi ajattelen koko ajan turvallisuutta kaikessa? 

Onko taksissa turvallista, kysytään tänäpäivänä. Vuosia sitten jouduin itsekin taksinkuljettajan väkivallan kohteeksi. Olin antanut maksun ja hän heitti yhtäkkiä  rahat jalkoihini lattialle. Kumarruin niitä nostamaan, jolloin hän kävi käsiksi. Pyysin kuittia, koska olisin siitä nähnyt minkä taksifirman alaisuudessa hän toimii. Ei antanut. Tein suullisen valituksen, mutta kuljettaja oli jo ehtinyt kertoa oman versionsa: minä olin käynyt hänen kimppuunsa. Häntä uskottiin. Käytin noihin aikoihin paljon takseja. Ja nyt on ilmennyt ikäviä tarinoita taksinkuljettajien käyttäytymisistä asiakkaita kohtaan. Moni kysyy, voiko taksiin enää mennä?

Pakkaspäivä. Tämänpäiväinen lukema mittarissa on vasta alkua. Täytynee kaivaa kaapista villahousut ja siirtyä muutamaa denieriä paksumpiin sukkiin. A valitteli eilen, kuinka kylmää on eteläisessä Espanjassa. Ei kunnollisesti yli 15 plusasteenkaan.  Polttelee takassa puita ja pitää tulta kynttilöissä. No, tiedetäänhän talojen rakentaminen etelässä, jotta uskon hyvinkin hänen palelemisensa. Olen matkaillut talviaikaan ja ollut kylmissäni hotelleissa.

MASKIT TAKAISIN

 Shakespeare on siinä jamassa että palautan sen kirjastoon. En lukenut kokonaan kirjaa. Sen minkä luin minua suuresti kiinnosti. Siirryin sujuvasti takaisin Paul Therouxin Dark Star Safari Overland from Cairo to Cape Town´iin, joka on pienipränttinen 495-sivuinen pokkari ja jota en ole koskaan päässyt loppuun asti. Ilmestynyt vuonna 2002. Uusi yritys.

Olemme siirtyneet takaisin maskiaikaan. Enkun tunnilla kaikilla oli taas naamari ja minun kuuloni heikkeni huomattavasti, kun maski peittää puheet. Vielä yksi tunti ja sitten on joululoma. Jos olisin vielä koululainen, hihkaisisin tässä kohtaa JIPPII. Nyt ajattelen, että onpas peijakkaan pitkä loma, kun vasta tammikuun puolen välin jälkeen alkaa taas opiskelu. Opettajalle aiomme antaa jonkun lahjan. Pähkäiltiin lajia, enkä sitten kuullut, mihin oli päädytty. Raha kerätään ensi viikolla. Ennen vanhaan opettajalle annettiin omena.

Soitin P:lle Hämeenlinnaan.  Emme ole kuulleet toisistamme aikoihin ja juttua riitti. P aikoo maalata vielä yhden taulun ja sitten panee pensselit santaan. On koko ajan muita intressejä ja aktiviteetteja. Näyttelyitä hänellä ei enää kuulemma ole. Toivottelimme hyvät joulut ja lopetimme rupattelun. Olen joskus tuntenut toisenkin taiteilijan Hämeenlinnassa. Hän oli R ja tahtoi tehdä minusta muotokuvan, mutta isä kielsi. En ollut vielä aivan aikuinen ja ikäväkseni olin isäni käskyvallan alainen. R vakuutti, ettei kysymyksessä ole kuva, joka ei saisi puritaanisen isäni hyväksyntää. Isälläni oli kuitenkin omaperäiseksi muodostunut kuva taiteilijoista. Ja olivathan he hurjaa joukkoa, boheemeja suorastaan. Jotkut asuivat Pariisissa asti ja joivat aamusta iltaan kulmakahvilassa Absinttia. 

Olen alkanut ottaa vastaan jo joulun odotusaikaa. Joulupuu lähtökuopissa olohuoneen lattialla valmiina siirtymään parvekkeelle. Poppanan kaivoin kaapista keittiön pöydälle. Aloitin myös ankaran valinnan, minkä kranssin laitan oveen. Lisää potkua tulen saamaan Tuomaan markkinoilta, kunhan Kauppatorille asti pääsen. Joulu alkaa maistua päivä päivältä enemmän joululta.

ENSILUMIKO ?

Satoi se lumi Helsinkiinkin. Mainittiin  heti ensilumeksi.

"Niin hiljaa, kuin varkain,
niin ääneti se hiipi
ohitse silmäin arkain,
se keiju lumisiipi..."
(Yrjö Jylhä, Ensilumi)

Lähdin juuri silloin kauppaan. Satoi lunta baskeriin ja talvisaapas sai ensikosketuksen tänä vuonna lumeen. Kun tulin kaupasta, oli lumi poissa.

"Niin hiljaa, laill´ ihmeen,
se saapui ja se lähti
ja jätti valkovihmeen,
se keiju Lumitähti."
(Yrjö Jylhä, Ensilumi)

Minusta tuo Helsinkiin satanut lumi ei ollut oikea ensilumi.Sillä on joku Ilmatieteen laitoksen määritelmä. Eikä se sopinut tähän lumeen. Sanotaan sen olleen ensimmäinen  hipaisu.

Sitten seuraavaan aiheeseen:

Kauneusmissit aikoinaan haastattelussa toivoivat maailmalle rauhaa. Sitä on toivonut moni muukin kautta maailman sivu. Historian opettajani koulussa ujutti oppiensa joukkoon filosofeja, joista yksi oli Immanuel Kant. Hän eleli Preussissa enimmäkseen 1700-luvulla. Löysin kirjakaupasta Jaakko Tuomikosken suomennoksen Kantin kirjasta "Zum ewigen Frieden". Ostin sen ihan kunnioittaakseni opettajaani, jota Ciceroksi kutsuttiin. Kirja on maannut hyllyssä. Nyt sen otin käteeni ja oikeastaan aloin lukeakin. Jo heti alussa huomasi, että rauha on monimutkainen juttu, ja ollut aina. Eivät ole kirkasotsaisten missien toiveet toteutumassa. Eivät nyt, eivätkä koskaan, niin kauan kuin ihmiskunta täällä tepastelee. Ehkä Kant pääsee jyvälle, mutta ei sen pitemmälle. 

KYYNELEITÄ

 Niskavuori-elokuvat pitäisi kieltää! Itken aina niin kamalasti niitä katsoessa. Kyyneleet peittävät näyvyyden, kirvelevät ja kastelevat. Siinä ohessa mietin, miten kummassa Virosta Suomeen muuttanut kirjailija osaa ja pystyy syventymään hämäläiseen sieluun ja maisemaan niin aidolla tunteella. Paperinenäliinatehtailijat iloitsevat meistä ylireagoivista katsojista. Paatoskaan ei häiritse, eikä se, että Niskavuoren Aarnen osassa vuosien varrella on ollut ainakin kaksi eri näyttelijää hiiviskelemässä kansakoulun opettajan kammariin. Katsoja saattaa mieltää jonkun näyttelijän tiettyyn rooliin ja sitten sama näyttelijä seuraavassa filmastoinnissa onkin toisessa roolissa. Se voi häiritä. Minä esimerkiksi tahdon, että Tauno Palo pysyy Niskavuoren isäntänä Juhanin roolissa, eikä välillä ole poikansa Aarne tai siittämänsä meijerskän poika. Tämmöinen hämmentää. Itkettää silti, mutta en ole enää varma, että harmistako.

Eilen tappelin kaulaliinalaatikon kanssa. Se on ollut eteisen kaapin ylähyllyllä vaikeasti saatavilla ja ennenkaikkea otettavissa. Pitää olla tikapuut. Kaulaliinaahan pitää usein vaihtaa. Piti oikein asiaa miettiä, kun tilaakaan ei ole mahdottomasti. Mihin panen sitten tuon ja tuon, jos tilalle laitetaan se ja se? Tähän kului aikaa ja alkoi jo suututtaa. Lopulta väellä ja vängällä tein tilaa alemmalle hyllylle ja sain kaulaliinalaatikon sinne. Seisoin onnellisena asian ratkettua syli täynnä ilman paikkaa olevaa tavaraa. No, ratkesi tuokin pulma. Panin ylähyllylle. Heitin osan pois menetelmällä "ei ole tarvittu tähänkään asti" ja lopetin järjestelypuuhat. Ei pitäisi kajota vaikeisiin ongelmiin!

 Otin viimeisen unipillerin eilen. Hullun lailla säästänyt sitä tositarpeeseen. Illalla se hetki tuntui olevan, kun olin suivaantunut ja totaalisen väsynyt pitkäaikaiseen valvomiseen öisin. Nielaisin pillerin, kömmin vuoteeseen ja aika pian tunsin ihanan, ihanan unen ottavan vallan. Heräsin aamulla puoli seitsemältä. Laitoin kapselin kahvikoneeseen, ujutin maitoastian paikalleen, painoin nappulaa ja vedin keuhkot täyteen hyvää kahvin tuoksua. Tiputtelun päätyttyä, otin lasin, kävelin läppärin ääreen sen kanssa. Päivä voi alkaa.Tänään ohjelmassa kauppaan meno. Eikä luvattua lunta missään ainakaan vielä.

Tsilari-lehti tuli. Täyttää 25 vuotta ja oli paksu kuin mikä. Luin tarkasti kannesta kanteen. Koko lehti, kuten pitääkin, pelkkää Stadin slangia. Kirjoitus melko tuoreesta pormestaristamme Juhana Vartiaisesta, jonka slangin taito on Seppo Palmisen mukaan melkoisen kehnoa. Pormestari oli luvannut opetella muutaman sanan Helsinki-päivään (12.6.) mennessä. On ihan "avoklabbinen stadilainen, tohtoriks ittensä inttäny." Ja mukava kaveri, jatkaa Palminen.

ILMAN TEEMAA

 Tässä taas valkoisen pläntin edessä ihmettelemässä, kirjoitanko vai en. En voi nyt sentään sanoa, että minulla olisi sisäinen pakko kirjoittaa, että on annettava sanojen tulla, muuten pakahtuu. Jos näin olisi, olisin lähellä oikeaa kirjailijaa, joksi en edes nuorena kirjoittaessani päiväkirjaan, unelmoinut joskus tulevani. Haaveilin arkeologin urasta. Se taas johtui siitä, että isäni kertoi minulle satujen asemesta Egyptin kaivauksista ja kaikesta siihen liittyvästä jännittävästä. En kehdannut muille Messeniuksenkadun tytöille edes kertoa halustani alkaa tonkia maata, möyriä hiekassa etsimässä mennyttä aikaa. Muut tytöt halusivat isona tulla lentoemännäksi. Se ei enää nykyisin ole ylin haaveammatti. Kovaa duunia kestohymy huulilla. No, minusta tuli, mikä tuli ja nyt olen tässä edelleen pähkäilemässä kirjoitukseni teemaa, jota ei yleensä ole.

A kertoi ystävänsä rakastajauutisesta, että sotilaspoika oli luvannut tulla Espanjaan, mutta kuulemma juuttunut lentokentälle muutamien tärkeiden paperien puuttuessa. Nuori mies oli soittanut naiselle Eurooppaan ja pahoitellut asiaa ja siinä sivussa haukkunut lentokentän pikkumaisen henkilökunnan. Umpirakastunut nainen tuhansien kilometrien pääsä oli jokaisen sanan uskonut muutaman kyyneleen kiiltäessä silmänurkissa. Mies oli seuraavaksi kertonut tulevansa autolla Espanjaan jouluksi. Nainen riemastui. Nyt me kaikki odotamme innolla joulua. En tiedä, minkä väriset silmät rakastuneella naisella on, mutta kyllä niiden pitää siniset olla.

Lupasin kääntää maton. En kääntänyt. Imuroin koko huushollin ja olin tulokseen aika tyytyväinen. Sitten panin kynttilät ja tuikut palamaan ja nautin Shakespeare-kirjan lukemisesta. K soitti ja kerroin hänelle Globe-teatterista. Hän ihmetteli, että moinen on nykyaikana pykättykin. No juu, onhan se vähän ikään kuin takaisin päin menoa, jos ei oteta huomioon, että siinä oli pyritty vissiin rekonstruktioon.

Helsinki kuulemma siirtyy jouluaikaan ensi viikonloppuna. Niin minäkin. Joulupuu tulee kaapista. Pannaan parvekkelle. Ovi saa kranssin ja keittiön pöytä poppanan. Viikon päästä alan jo kyllästyä, eikä pieni joulukuusi ole edes koristeltu, vaan makaa muiden joulutavaroiden kanssa laatikossa. Ehkä Tuomaan markkinat saavat minut jouluiselle mielelle, kun jyystän käsinleivottua piparkakkua ja mietin, voisiko syödä viipaleen maustekakusta tai englantilaisesta hedelmäkakusta tai molemmista. 

Lounasaika! Minulla on vichyssoisea.

MATTOTEMPPU

 Shakespearea luettu. Harpaten. Minua eniten kiinnosti alkuperäinen Globe-teatteri, sen alku ja loppukin. Mutta onhan se  taas jälleen rakennettuna Lontoossa entistä ehompana vanhaa kunnioittaen. Permannon seisomapaikoille en entisajan rahvaan mukaisesti haluaisi. Sataa niskaan, jos on sataakseen. Avoin kesäteatteri. Palkongilla istujat ovat katoksen alla ja kovat ovat penkit. Ei mitään yleisön kosiskelua tai hellittelyä. Niin oli ennen vanhaankin. Mentiin taiteen vuoksi, ei mukavasti istuskelemaan. Uusi pykätty melkein samalle paikallekin kuin alkuperäinen. Voi kun pääsis! Ahdetaan tämäkin seuraavan elämän kontolle.

Tänään kotona mutta uutterana. Aion panna olohuoneen ison maton toisinpäin. En siis nurinpäin vaan pitkittäin toisinpäin. Kova homma. Pitää siirtää huonekalut pois ja sitten jollain konstilla kiepauttaa. Mitähän varten tämänkin keksin. Olisi parempi pitäytyä vain sopan keitossa. Kerään tässä nyt hetken voimia ennen kuin aloitan.

Eilen ajelin metrolla yhden pysäkin päähän. Oli oikein asiaa. Kävin uteliaisuuttani sikäläisessä ruokakaupassakin. Kuitista huomasin, että oli S-Market. Olin vailla oliiviöljyä ja klementiinejä. Ensi viikolla on sitten Tuomaan markkinat. On joulutori pantuna Kauppatorille. On vielä joulukuussakin 22.päivään asti, mutta minä menen aikaisemmin . Listalla maustekakku, piparkakkuja ym. Heräteostokset ovat sallittuja.

Tyytyväisyyskyselyt ovat tätä päivää. Nespresso pysyy modernisti menossa mukana ja lähetti kyselyn. Vastasin ja kun oli paikka purnauksellekin, marmatin siitä, kun puhelineutomaatti pyytää painamaan puhelimen ykköstä saadakseen suomen kielisen palvelun, minä ainakin sain englannin kielisen herraihmisen, jota ei pitänyt ykkösellä saada. Ei ollut ensimmäinen kerta, Joskus on ihan kivaa pulahtaa kielikylpyyn, mutta viimeksi päätin, että Suomessa puhutaan suomea. Kun olin marmattanut, kiitin Nespressoa paketissa olevista lahjaksi saaduista tuikkukipoista, joissa nytkin palaa tuikut. 

Elämme, A ja minä, jännittäviä aikoja. A:n ystävätär kun otti ja rakastui nettimieheen, joka pyysi rahaa puhuttuaan ensin rakkaudesta. Ystävätär rakastaa lujasti ja vakaasti, eikä usko varoituksen ääniä. Nyt tämä kaveri pitäisi tänään olla henkilökohtaisesti tapaamassa Espanjassa rahasampoaan. On sotilas ja kuulemma komennuksella Jemenissä.  Nämä "sotilaat" tiedetään. On ennenkin ollut ja tulee aina olemaan niin kauan kuin on höynäytettäviä sinisilmäisiä naisia, jotka uskovat sulosanoja suoltavaan kaveriin. Minä  suurena ja ikuisena skeptikkona luulen miehen olevan Nigeriasta, jossa minullakin oli vuosia sitten tekstiviestin mukaan suuri summa rahaa pankissa ja jonka voin koska tahansa nostaa soittamalla tiettyyn numeroon. En soittanut, mutta nauroin itseni kipeäksi. Minulla on kyllä siniset silmät, mutta ei niin siniset.

VÄHIIN KÄY ENNEN KUIN LOPPUU

 Vielä kaksi tuntia enkkua ja sitten seuraavan kerran tammikuussa. Olin kirjastossa ja käytin nyt ensimmäistä kertaa lainauskorttiani. Löysin elämäkerroista Anthony Holdenin  William Shakespeare kirjan. Caudeamus 2003, sidottu järkäle. Vuonna 1999 ilmestynyt alkuteos. Näytin kurssikaverilleni, joka näytti jostain syystä hämmästyneeltä. Kerroin seuraavasta elämästäni, jolloin ensitöikseni joko asun tai vierailen Lontoossa ja  Globe-teatterissa. Sitä ei ollut vielä uudelleenrakennettu, kun kävin. Kirja saa olla lainassa neljä viikkoa, jolloin jos muita lainauksia ei ole, voi lainausaikaa pidentää. Jos panen töpinäksi, saan sen kuukaudessa luettua. On muutakin luettavaa.

Kurssikaverini valokuvaa. Eikä mitä tahansa kuvia, vaan taidekuvia, joista on parastaikaa näyttely.  Hän kanniskelee aina mukanaan kameraa kuin Signe Brander aikoinaan. Vehkeet ovat nykyisin huomattavasti kevyemmät kuin Branderilla. Sekä toki kehittyneemmät. Minäkin aikoinani ottanut paljon valokuvia. Oli zoomit ja telineet ja kaikki. Mutta taso... no niin, ei kovin taidokasta luokkaa, eikä taidekuvista voinut puhuakaan. Senkuin näppäilin. Sitten erään jutun seurauksena hävitin kamerani kaikkine varusteineen ja se oli siinä. 

Opettelemme englannin tunnilla amerikkalaisia liikennemerkkejä (???). Kirja on amerikkalaisvoittoinen ja sitä myöten englanti amerikkalaista. Hienoinen ero joissakin sanoissa. Niitä liikennemerkkejä siis opeteltiin, vaikka en minä ainakaan aio USAan ajelemaan. Toki haaveena oli nuorempana se kuuluisa Route 66. Ei enää entisensä, mutta pätkittäin. Jäi haaveeksi, enkä koko mantereelle koskaan edes mennyt.

Illalla aloitin Shakespearen lukemisen. Aivan alussa pähkäiltiin, kuten monessa muussakin hänen elämäkerrassaan, oliko Shakespeare Shakespeare ja kirjoittiko sen mitä väitetään? Oikeastaan, mitä väliä sillä on? Mestarillista tekstiä joka tapauksessa. On tässäkin kirjaston kirjassa ikäviä reunahuomautuksia. Kuka viitsii moista harrastaa? On huutomerkkejä, alleviivauksia ja outoja merkintöjä. Tukkapöllyä sottaajalle!

BLUE JEANS JA MUUTA

 Kyselin täällä kerran, miksi en ole yhtä taitava kirjoittaja kuin esimerkiksi Thomas Mann? Olen nyt toipunut siitä, etten ole, enkä tule. Syytä, miksi en ole, en tiedä. Olenko missään etevä?  Pitääkö olla etevä? Minusta ei jää mitään kuoltuani. Voin aloittaa reinkarnaationi puhtaalta pöydältä uudessa elämässäni. 

Ilmoittauduin jo kevään englannin kurssille, vaikka epäröin aikaisemmin. Ei oppi ojaan kaada, kerrotaan. Nyt on hankittava oppikirja, että pääsee tutustumaan. Ensi vuoden kalenterikin olisi tarpeen. Niin ja Viikilän uusi kirja. On taas Finlandia-kisassa mukana.

Tänään  ruuan laittoa, oreganolla maustettua sitruunabroileria ja vihannespaistos, jossa  kesäkurpitsaa, porkkanaa, spagettikurpitsaa ym. Olen tehnyt ennenkin, koska ohjeen kohdalla on Muchan postikortti, jonka kuvapuolella "Feather" (1899). Mucha on yksi mielitaiteilijoitani.

Liisa Väisänen kirjassaan Kaikki Italiani (Kirjapaja 2017) kertoo , mistä on saanut alkunsa "blue jeans". Genovan kauppahalleissa säilytettiin  vahvaa, purjeissa käytettävää sinistä kangasta. Kangasta vietiin Ranskan Nimesin kaupunkiin, josta se kulkeutui uudelle mantereelle. Rahtauskirjat olivat ranskan kielisiä, Bleue de Génes de Nimes eli Genovan sinistä Nimesin kaupungista. Saksalais-yhdysvaltalainen tekstiilitaiteilija Levi Strauss (1829-1902) keksi tehdä kankaasta vahvoja työhousuja. Näin tuli nimi denimkangas ja "blue jeans". Väisänen kertoo myös, mistä sanonta "nähdä Napoli ja kuolla" on saanut alkunsa, mutta jääköön tarina toiseen kertaan. Voi olla, että olen sen jo kertonutkin. Italialainen ystäväni ei muuten tarinaa allekirjoita, vaan väittää huuhaaksi. Minä en ole koskaan ollut Napolissa, enkä ikinä omistanut  vaatekappaletta nimeltään blue jeans.  Mutta totta vai tarua-jutut ovat aina kiinnostaneet.

Onko tänä vuonna missään muodossa itsenäisyyspäiväpippaloita presidentin linnassa? Ollaanko kättelystä luovuttu? Huomenna olemme viisaampia, kun kansalle jaetaan tästä asiasta tarkempaa tietoa. Mitenkäs nyt sitten, jos emme pääse kotisohvilta arvostelemaan gaalan glamouria, vieraiden vaatetusta ja muuten yleistä käyttäytymistä kristallikruunujen loisteessa? Suuri epätietoisuus ja hätä on saanut minussa vallan. Olin jo niin valmistautunut illan teemaan.

MIKSEN MINÄ?

 "Päivät päästään ohjasi nyt alaston auringonjumala hehkuvin poskin tultasyöksevää nelivaljakkoa halki taivaan avaruuden, ja hänen kultaiset kiharansa liehuivat navakoituvassa itätuulessa".  Miksi minä en osaa noin kirjoittaa kuin Thomas Mann novellissaan Kuolema Venetsiassa?  Novelli ilmestynyt 1960 alkuteoksessa Erzählungen. "Kuolema Venetsiassa" suomentanut Oili Suominen vuonna 1985. Minun kirjani muine novelleineen kuuluu Tammen Keltaiseen kirjastoon. Muita siitä en ole vielä lukenut.

Orwellin Eläinten vallankumouksen pääsin jo loppuun. "Kaikki eläimet ovat tasa-arvoisia, mutta jotkut eläimet ovat tasa-arvoisempia kuin toiset." Tämän lisäksi kirjan loppu oli aika karmaiseva. Ei ihme, etten saanut unta. Valvoin taas viime yönkin. Ei hyvä. Jossain vaiheessa olin nukahtanut ja muistan kellon olleen puoli neljä sitä katsottuani. Keskipäivä lähestyessä join vasta aamukahvin. Lounaskin siirtyy. Ulkona viileää. Onneksi olen koko päivän sisällä. Huomenna liikkeelle oli sitten kylmä tai vaikkapa vari Helismaan tapaan. No, varia ei tarvitse edes ajatella. Auringonpaiste ei lämmitä. Niin on kelmeää. Koivut törröttävät tyhjinä ja alastomina ikkunani edessä. Varikset kaikonneet.

Tänään on päivä taas, johon kuuluu itsensä huoltamista, kunhan tästä tokenen. A:lta tuli meili. Hiukan surumielinen ja pohdiskeleva. Vastasin ja kerroin lukevani hänen puolimaanmiehensä kirjaa, jonka novellista "Kuolema Venetsiassa" hän oli nähnyt elokuvan ja siitä minä sain kimmokkeen kirjan hankkia. Tuntui mukavalta, kun kassissa oli kaksi klassikkoa, Mann ja Orwell.

Eiköhän tämä ollut taas tässä tämän päivän osalta. Jatketaan hommia. Tavataan taas. Hyvää isänpäivää ja sunnuntaita.

KLASSIKKOJA HANKKIMASSA

 Olin antikvariaatissa. A aikoinaan kyseli, olenko lukenut Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa ja muita kertomuksia. En ollut, mutta pian olen. Saalistin sen antikvariaatista kuin myös Orwellin Eläinten vallankumous. Jälkimmäistä aloin lukea odottaessani numerolapun mukaista vuoroani pankissa ja selvittyäni ovikerberosten kuulustelusta. Liikuin nimittäin Postin tienoilla Itäkeskuksen Eastonissa ja käväisin yksintein myös mitä luultavimmin Helsingin parhaassa ja monipuolisimmassa ruokakaupassa, jossa vieraileminen antaa aina yhtä suuren nautinnon. Ei tarvitse pelätä, että myytäisiin ei-oota. Harkitsen vakavasti Plussa-kortin hankkimista.

Meinasin osotoskeskuksen houkutusten keskellä tehdä heräteostoksen eli hankkia talouteeni joulaiheisen kahvimukin. Sydän sanoi, osta vaan, järki sanoi, älä osta. Annoin järjen voittaa, vaikka helppoa se ei ollut. Kyllä jouluna voi juoda kahvia vaikka apilamukista. "Apila" on muuten Orwellin kirjassa isokokoinen työhevonen Kartanon tilalla, josta eläinten vallankumouksen jälkeen tuli "Eläinten tila". Siellä laulettiin navetan seinät raikuen vanhan Majurin johdolla laulua Englannin elikot. Majuri on middle white-rotuinen palkintokarju. Hän kuoli sivulla 15 rauhallisesti nukkuessaan ja haudattiin puutarhan reunaan. Tähän kohtaan jäin pankissa. Tuli minun numeroni ja siirryin kassapalveluihin.

Avasin kahvikapselipaketin. Sain lahjaksi kaksi kippoa tuikkuja varten. Tykkään poltella tuikkuja. Ostinkin pussillisen siitä tanskalaisesta kaupasta Normal, jossa kaikki on naurettavan halpaa.  Nyt on kahvin juominen taas turvattu saatuani lisää kapseleita, eritoten  Cocoa Truffle ja Caramel Creme Brulee. 

Hankin itselleni kirjastokortin. Joskus on ollutkin. Kammoan hiukan lainaston kirjoja, kun olen niistä saanut huonon kuvan. Liiskattuja hyttysiä sivujen välissä, isompiakin ötököitä ja ennen kaikkea marginaaleissa huomautuksia ja selvennyksiä, alleviivauksia. Nämä saivat minut kammoamaan. Toisaalta ostan atikvariaatista luettuja kirjoja. Tosin antikvariaatti, jossa käyn, myy myös aivan uusia, siis koskemattomia, kirjoja. Muun muassa Orwellin kirja kuuluu niihin. Tuoksuu vielä painomusteellekin. Kunhan ilta ehtii, tai vaikka iltapäivä, jatkan Eläinten vallankumouksen lukemista.

Elikot te Englannin,
kautta maiden mantujen,
kuulkaa laulu suloinen
tulevaisuuden kultaisen.

Koittaa päivä viimeinen
sortajamme ihmisen.
Pellot maamme viljavat
ovat silloin eläinten...

(suom. Jussi Tuomas Kivi)

KIRJAHYLLYN ANTIA

 Kuka on pannut kirjahyllyyni  Charles Baudelairen Modernin elämän maalari ja muita kirjoituksia? En ole koskaan kirjaa lukenut. Nyt se tarttui käteeni etsiessäni luettavaa pokkareiden joukosta. Panin kirjan yöpöydällä olevan kasan päällimmäiseksi. Pitäydyn vielä toistaiseksi, anteeksi kirjallinen makuni, kirjassa, joka selvittelee komisario Maigretin juomista. Siinä ei pohdita, miksi Maigret juo kuten tehdään Jeppe Niilonpojan kohdalla, vaan kirjan tekijä Risto Ranki kertoo, mitä, koska ja missä Maigret juo. Pernod´ta, calvadosta, kiriä, olutta, valkoviiniä aina mielentilan ja jopa kahvilan miljöön mukaan. Komisarion ylenpalttista lipittelyä ei pidetä pahana, vaikka virka-aikanakin lasia kallistellaan. Ainoa huolestuja on Maigretin lääkäri.

Löysin hyllystäni myös Arundhati Royn kirjan Joutavuuksien jumala. Olen sen joskus huolimattomasti lukenut. No, kun en ole vieläkään päässyt kirjakauppaan hankkimaan haluamani uutuuksia, mellastelen omassa kirjahyllyssäni ja hämmästellen siellä olevan yhtä sun toista lukematonta. Yritystä on joidenkin kohdalla ollut. 

Stadin Slangilla on syksymöötti. Tuli kutsu. En mene. Hallitukseen uusia jäseniä ja ensi vuodeksi toimintasuunnitelmia. Tsufeetakin tarjolla. En mene sittenkään. Slangilla on illanviettoja, joihin olen ajatellut osallistua, vaan ei ole tullut mennyksi. Iltamyöhällä on kotiin  tänne kauaksi metrolla tultava ja oltava tietoinen, että moinen peli vielä kulkee. 

Kävin uudehkon tanskalaisen kauppaketjun myymälässä. Siellä on kuljettava kaiken tavaran, jota on paljon, ohi pitkin käytävää päästäkseen ulos tai kassalle. Sivukäytäviä ei ole. Ovelaa. Ostin mehupillejä. En ole koskaan tullut ajatelleeksikaan, että niitä voisi käyttää toistamiseen. Ennen olivat kertakäyttöisiä. Ostamassani pakkauksessa on suti, jolla voi pillin käytön jälkeen puhdistaa. Panin sudin pilliin, tosin käyttämättömään, ja sudin ankarasti pitkin pillin sisäpintaa. Ennen pantiin kaikki uudet asiat saksalaisten piikkiin, nyt tanskalaisten.

Nordeasta tuli pyyntö asiakastietojen päivittämiseen. Nykyisin en usko mihinkään enkä kehenkään ja tätäkin ajattelin ensin huijarin tempuksi. Mutta kun soitin kirjeessä olevaan numeroon, meni se Nordeaan ja piti naputella sen kymmenet numerot ennen kuin pääsin siihen automaattiin, joka ilmoitti odotusajaksi  40 minuuttia. Kyllä, kyllä kirje oli Nordeasta. En tietenkään jäänyt odottamaan. Päivitän, kunhan ehdin.

Tilaamani kahvikapselit ovat jo Nespresson mukaan matkalla ja voin kuulemma paketin kulkuakin seurata. En seuraa. Kun saan ilmoituksen Postista, tiedän sen olevan noudettavissa. Se, miten se on sinne kulkenut, ei minua kiinnosta.

Olen lähdössä Stadiin.

HOUKUTUKSEN PAULOISSA

 Huomasin englannin tunnilta palattuani uuden sisäänpääsyn Itiksen ostoskeskukseen. Sitä kautta pääsin yllätyksekseni suoraan Tokmannille. Nimestä aikoinaan käytiin lujaakin kädenvääntöä, sillä Stockmann ei  nimeä hyväksynyt. Vastaan hangoittelu ei auttanut ja niin Tokmannista tuli Tokmanni. Menin siis sinne kotimatkallani. Mielessä oli pari tavaraa, jotka jonkun aikaa etsittyäni löysinkin. Aikamoinen hehtaarihalli, mutta asiakkaita runsaasti  ja tavaramäärä monipuolisuudellaan yllätti minut. Suklaapatukoista haalareihin. Sade oli lakannut, oli jo pimeää iltapäivän tunteina kävellessäni kotiin. J ei tulekaan nyt kahteen viikkoon enkun tunneille. Hän aina ystävällisesti ilmoittaa minulle poissaolonsa. 

Tokmannilta menin vielä Stockmannille. Ei olisi pitänyt. Mutta heikko luonne kun olen, niin löysin itseni kosmetiikkaosastolta ja tulin pois kahta ihanaa kullanväristä purkkia rikkaampana. Sain lahjaksi Estee Lauderin pussukan, jossa pieniä hurmaavia purkkeja. Myyjä kysyi toivorikkaana, tarvitsenko vielä  jotain muuta. Vastasin tietysti tarvitsevani, mutta en osta. Olin yhtäkkiä tarmokkaan lujatahtoinen. Kotona söin myöhäisen lounaani broileri-kukkakaalikeittoa. Katselin Emmerdalen ja kömmin vuoteeseen jo ennen kymmentä ja luin Sherlock Holmesin loppuun. Hän lopetti työt, meni eläkkeelle ja ryhtyi mehiläishoitajaksi.

Nyt vasta olen oikeastaan huomannut, kuinka pimeä vuodenaika on juuri menossa. Sanoisin että umpipimeä. Jos kotona ei ole lamput palamassa, ei näe mitään. Tässä kun edessä kuusia ja muuta luontoa, katuvalot kauempana. Muistuu mieleen mökillä olot syksyaikaan. Siellä vasta pimeää oli iltaisin. Maantie  järven takana, jossa silloin tällöin vilkkuivat auton valot. Jos oli asiaa ulos, nappasimme ovenpielestä fikkarin. Täällä nyt sentään ei aivan näin primitiivistä ole. Ollaan optimistisia, muutama kuukausi, niin on kevät ja valoa.

Tänään sopan keittoa. Vihdoinkin vuorossa  vichy soisse. Pääraaka-aineena peruna ja purjo. Voisi ajatella peruna-purjokeitoksi, mutta toki fiinimpää keitellä vichy soissea. Siinä keitellessä voin vaikka miettiä, jatkanko englannin kurssia keväällä. Nyt se olisi himpun verran vaikeampitasoista, joka minua suuresti miellyttää. Ehkä kokeilen. On mukavampi täällä kuin kahden yleisen kulkuneuvon matkan päässä keskustan tienoilla. On tämä semmoista periferiaa!

JOULUN MAKUA

 Kyllä niin on, että joulu tulla jollottaa. Kauppakeskuksen kaupat jo pukeutuneet siihen malliin. Minäkin rynnistin leikkiin mukaan ja ostin Original Nürnberger Ginger bread-leivonnaisia, kuten aikaisempinakin vuosina. Kaikki tietävät niiden olevan ikään kuin kaikin tavoin kuorrutettuja pehmeitä ja hiukan paksumpia piparkakkuja. En malttanut odottaa joulua, vaan ahmaisin heti muutaman. Pakkauksessa ei ole edes kovin montaa. Joulu siis mitä vahvimmin jo tulossa huusholliini. Tosin en suuremmin ole enää yksin jäätyäni jouluilla pröystäillyt ja hyvä niin. En ähellä itselaitetun kinkun kanssa, eikä jouluruuat tuoksahtele suuremmin. Näin on mennyt ja menee.

A kysyi, jos olen lukenut Thomas Mannin Kuolema Venetsiassa. Suomennettiin ensimmäisen kerran jo 1928. En ole kirjaa lukenut. Ei ole A:kaan, mutta nähnyt elokuvan, jota en minä ole. Ehkä kirja olisi luettava. Piipahdankin vaikka paikalliseen antikvariaattiin. Tosin se ei ole aivan puhdashenkinen antikvariaatti, koska myy myös uusia kirjoja, varsinkin Tammen Keltaista kirjastoa. 

Tänä vuonna ei sitten ole Suomessa myynnissä Beaujolais Nouveau-viiniä. Halla vienyt sadon niin, että viiniä ei saatu vientiin asti ja sekin vähäinen määrä, joka valmistui, on nyt huippuhinnoissaan Ranskassa. Joka kolmas marraskuun torstai jää nyt tavalliseksi torstaiksi  ilman tätä hupaisaa traditiota. Olen haastatellut Alkon myyjää ja hän vahvisti Helsingin Sanomista lukemani suru-uutisen. Ostin pienen pullollisen Proseccoa ja nautin sen bataattisosekeittoni kanssa. En viitsinyt panna edes kuohuviinilasiin.

Piti laittamani tänään soppia, mutta englannin tunti vie ajatukset ja siirsin keittohommat huomiselle. Tarpeet jo ostin. Valittelin kaupassa miesmyyjälle, että en ole enää aikoihin nähnyt siellä haluamaani sulatejuustoa. Kaveri sanoi, että sen myynti heillä on lopetettu. Juustoa kuulemma kysellään jatkuvasti. Ja minä tiedustamaan, että eikö asiaa voisi tuoda palavereissa esille? Missä palavereissa? kysyi kaveri. Ei ole kuulemma yhteisiä hetkiä myyjien ja esimiesten välillä, joissa voitaisiin kertoa tarvikkeista, joita asiakkaat haluavat ostaa. Outoa touhua mielestäni. No, tiedän toisen kaupan, jossa juustoa on. Menen sinne.

Nyt aamupuuhien kimppuun ja muutaman tunnin kuluttua menoksi.

URKENI MARRASKUU

 Sehän on marraskuu! Hurjan pimeää, vaikka kellokin siirrettiin paikaltaan. No, pian on joulu valoineen ja sitten vuotellaankin kevättä. Ei huolta!

Olen lähdössä kauppaan. Chiliä, bataattia ja vaikka mitä. Ehkä väsään keittoakin myöhemmin. Sherlock Holmes-kirja yhä kesken, mutta loppu häämöttää parin ratkaisun päässä. Huomenna taas englantia. Läksynä joitakin tehtäviä. 

A kertoi ystävänsä suhteesta "amerikkalaiseen sotilaaseen", joka on Jemenissä ja kovasti kuulemma rakastunut itseään 30 vuotta vanhempaan sveitsiläisnaiseen Espanjassa. Hyökkäsin heti kertomaan pari varoittavaa tarinaa näistä "sotilaista", jotka kohtapian alkavat kinuta rahaa naisilta esimerkiksi äitinsä lääkärikuluihin tai poikansa koulutukseen. Tämä leidi A:n mukaan on kuitenkin järkevä ja ainakin tällä hetkellä tykkää solttupojan helinästä ja vastutamattoman ihanista rakkaudentunnustuksista ottamatta niitä turhan vakavasti. Toivottavasti järki on matkassa myöhemminkin. Surkuhupaisiakin tarinoita on kuultu.

Pitkästä aikaa sain postia J:ltäkin valokuvien kera. P-D sen sijaan on jonnekin kadonnut elämästäni. Lupasi sähköpostitella ja soitella. Kumpikaan ei ole tapahtunut. Murheellistahan on menettää ystäviä muullakin tavalla kuin Tuonelan maille. No, on niitä sinnikkäitäkin, jotka vuosikaudet ja jopa vuosikymmenet ovat mukanani kulkeneet. Kiitos siitä heille.

Taidan tästä alkaa koreutua kauppamatkaa varten. Ensin roskat. Aina sama järjestys ja sama puuha. Puhutaan kahdesta kärpäsestä. Plusasteita sen verran, että helpolla vielä pääsee. Jos vaikka kynnelle kykenisin tällä viikolla Kampin Mujiin, kuten päättänyt olen. Onhan sitä viikko ensi viikollakin, jos niikseen menee.

Niin että tämä olikin tässä.

MITÄ SITTEN TAPAHTUU

 Kuningatar Elizabethilla on nähty apuvälineenä kävelykeppi!!! Media on halkeamaisillaan tiedosta. Sitten alettiin spekuloida, mitä tapahtuu kuningattaren kuoltua. Kaikki seremoniat ja protokollat lueteltiin siitä hetkestä alkaen, jolloin kuningatar on julistettu kuolleeksi ja surupukuinen henkilö tulee ilmoituksen kiinnittämään Buckinghamin palatsin aitaan. No, tämä kuningattaren kuoleman selvittely kaikkine siihen liittyvine asioineen tuntui minusta oudolta. Tietysti aihe on tärkeä briteille, mutta... Ja tuleehan moni asia muuttumaan. Maa saa taas kuninkaan ja niin edelleen. Hän on King Charles III ja hänellä on prinsessapuoliso Camilla. Mutta kuningatar ei ole vielä kuollut! God Save the Queen!

Valvoin taas viime yön. Puuhastelin kaikenlaista melua tuottamatonta. Järjestin lipaston sen laatikon, jossa on kaikenlaista kynsiin liittyvää. Itsekin hiukan kauhistuin kynsilakka-arsenaaliani. Jotain tolkkua, kiitos! Laatikko tuli järjestettyä ja pohjalta pölyt pyyhittyä. Muutakin tein. Luin tietysti Sherlock Holmesin iki-ihanista ratkaisuista visaisissa murha-asioissa. Salapoliisi on myös naamiointitaidon mestari, polttaa piippua ja on tykästynyt kokaiinin käyttöön. Nämä jutut tiedämme kaikki. Yöllä söin myös pari ahvenanmaalaista omenaa ja tein ohuen ohuesta näkkileipäuutuudesta voileivän, jossa oli varovaisesti juustoa päällä. Pesin wc-pytyn ja pyyhin eteisen oven kamarat. Selailin soppareseptejä ja aion ensi viikolla laittaa mausteisen porkkanakeiton. Tein kauppalistan. Välillä kävin kokeilemassa nukkumistakin. Tarkistin loton. Kolme oikein, eikä edes lisänumeroa. En masentunut. Lopulta levitin yövoiteen kasvoille ja menin taas vuoteeseen. Normaaliaikainen kello oli viisi aamulla. Olin illalla siirtänyt kellojen viisarit talviaikaan ja saanut muiden ihmisten lailla yhden tunnin lisää. Ei suuremmin vaikuta elämääni. Joitakin ihmisiä se kuulemma hermostuttaa, syntyy jonkinlainen ikävä aikaeron häly.

Nyt olen taaas valveilla ja aloitan uuden päivän reippain mielin. Oikeammin se on jo ajat sitten alkanut. Hyvää päivää, ihmiset.

POISSA

 Eilen tuli surusanoma Pohjanmaalta. Ystäväni R:n puoliso oli aamulla menehtynyt. Mehän tiesimme sen, mutta aina se tulee yllättäen.

On muistoja, joit´ ei aika
ja vuodet viedä ei voi.
On muistoja, joiden taika
on, että ne aina soi.
(Kössi Kaatra)

SURSTRÖMMING

 Panin yöksi oudosti käyttäytyvän polveni ylimääräisen käärön sisälle. Tykkää lämpimästä. Nyt aamulla polvi tuntui paremmalta kunnes aloin sitä väännellä saadakseni tietää sen olevan todella paremmassa kunnossa. Ei ole enää.

Luin yöllä Sherlock Holmesin paluuta. Yli-inhimillistä ja älykästä päättelytaitoa, jota voi vain ihailla. No, tuo kaikkihan on tullut Sir Conan Doylen päästä, jotta kaikki  kunnia hänelle. Eilen lähetin A:lle tietoja ruotsalaisesta surströmmingeistä. Olen ensimmäisen ja viimeisen kerran niitä maistanut joskus vuosia sitten. En tiedä, onko niitä Espanjan Ikeoissa. Tuli puheeksi A:n kerrottua menevänsä Ikeaan, joka on "Murcian takana". Kerroin noista hapansilakoista, jotka jo pelkkänä sanana saavat minut pöyristymään. Ja ruotsalaiset niistä tykkää!!! Mitenkähän sekin resepti on saanut alkunsa. Kun Suomessa pantiin kala suolaan, upottivat ruotsalaiset  silakkansa tuohon karmeaan säilöntäaineeseen. Eikä kaloja panna liemeen sinällään, vaan ensin niiden pitää päästä käymisasteeseen. Hyvät hyssykät.

Syön tänään aasialaista kanakeittoa, jossa riisinuudeleita mukana. Voisinkin taas aloittaa sopanteon. Alkavat huolestuttavasti huveta pakastimessa. Parina päivänä, ketä kiinnostaa, laadin itselleni salaatin, johon keitin kananmuniakin. Keitin HS:n neuvovan ohjeen mukaisesti tasan 9 minuuttia ja kippasin nopeasti kypsymisen lopettamiseksi kylmään veteen. Kokeilin kaikkia kolmea kuorimistapaa, mutta yhdelläkään konstilla en saanut kuorta yhtenä palana irrotettua, kuten HS:n videossa tapahtui. Mitä varten kananmunan kuori pitäisikään lähteä kokonaisena? Ehkä jo seuraavien munien kohdalla olen etevämpi.

Jos polvi ei pojastakaan parane, niin raahaudun niine hyvineni Mujiin ensi viikolla. Toivottavasti otan järjen mukaan, vaikka luulenkin olevani kuin Liisa ihmemaassa ja fiiliksellä kaikkea ne japanilaiset keksii.

Nyt jatkan vuoteen päiväkuntoon laittamista. Homma keskeytyi, kun ryntäsin tätä kirjoittamaan. Petaamisesta päästyäni alan imuroida on polvi mitä mieltä tahansa. Alkavat taas pölykissat temmeltää. Ahkeruus on jonkun ilo, vaan ei minun. Mutta ei liioin laiskuus ole aivan intohimoni. Näiden kahden väliltä.

SUOMI PUUTTUU

 Ystäväni A meni Espanjassa Ikeaan. Mieleeni tuli, tokkopa kaupassa on suomalaisia tuotteita, vaikka muu Skandinavia on edustettuna. En edes kysynyt, kun hän osti vain tarvitsemansa kiinnittämättä sen enempää huomiota valmistajamaahan. Muistan joskus täällä blogissanikin purnanneeni suomalaisten tuotteiden puuttumisesta ulkomailla. 

Tänään HS:ssa Riku Rantalan kolumni, jossa kiinnitetään huomiota samaan puutteeseen. Miksi suomalainen elintarvikevienti on niin kehnoa? Tai oikeammin sitä ei ole ollenkaan. Olen itsekin törmännyt ulkomailla matkustaessani ruokakaupoissa näkyvästi esillä oleviin läntisen naapurimaamme tuotteisiin. Harmittaa vähän. Olisihan meilläkin yhtä ja toista viemistä. Mutta kun ei. Emmekö me osaa tai viitsi?

Rantala on kolunnut maita ja mantereita, ollut ruokaupoissa siellä ja täällä. Kerran hän huomasi Dubain ruokatarvikemyymälässä ikivanhassa, jo poissa käytöstä olevassa pakkauksessa suomalaista Sirkku-palasokeria. Suomi on EU-maiden elintarvikeviennissä hännänhuippuna. Mikä meitä vaivaa?

Minä myös ulkomailla ollessani ja kolutessani ruokatarvikekauppoja en ole hyllyissä nähnyt suomalaisia tuotteita. Näkkileipäkin on ollut ruotsalaista. Mainostettaessa skandinaavista ruokakulttuuria, joukosta puuttuu aina Suomi. Rantalan mukaan jopa New Nordic Cuisine on jättänyt Suomen pois listoiltaan. Emmekö uskalla pyrkiä isoisten joukkoon? No, minun ininäni ei asioita muuta, mutta me voisimme hiukan ravistella itseämme ja alkaa rohkaistua liittymällä kilpaan mukaan.

Satoi, kun eilen pasteerailin oikotietä englannin tunnilta kotiin. Kurssin oppilailla ei olekaan kevään kurssille pääsemisessä etuoikeutta, vaan ilmoittautuminen alkaa alusta. Oppikirja astetta vaikeampi, josta ilahduin. Menenkö mukaan, en ole varma. Piti tänään lähteä kaupungille metromatkan päähän, mutta polvi on alkanut temppuilla. Ei pitänyt eilisestä kävelystä. Ehkä olen kotona tämän päivän. Mielessä kangastellut joitakin päiviä Kampin Muji. En ole vieläkään käynyt. Uusi mekkokin olisi kiva.

MIELUITEN PAPERI

 Käppäilin ostoskeskukseen. Panin maskin naamalle ja niin oli tehnyt moni muukin.  Hedelmäkoju oli vielä Tallinnan aukion torilla. En pysähtynyt. Penkkejä pantu huilin haluisille kauppakeskuksessa. Elämä alkaa normalisoitua. Tein ostokset ja tulin kotiin. Viimainen tuuli teki parhaansa saadakseen baskerin päästäni. Ei saanut.

Tänään syysloman jälkeen ensimmäinen englannin tunti. Jokunen oppilaista pudonnut. Niin käy aina kuulemma. Oppimisväsymystä. Aiemmein syksyllä innostutaan, myöhemmin väljähtyy. Kerroin N:lle käyväni englannin kurssilla. N onnitteli aktiivisuudestani. Hän on luopunut kesäpaikastaan. Mökkiväsymystä.

Lasillinen kahvia edessäni. Otin pakastimesta kauraleipäviipaleen. Sivelin sen piparjuurijuustolla ja söin kahvin kanssa. Katselen ikkunasta pimeyteen. Missään ei vielä aamun kajoa. Katuvalo näkyy hyvin, kun ei ole koivikko lehdessä enää. Syksy masentaa.

Kävin kirjakaupassa. Kaikilla pöydillä uutuuskirjoja. Joukossa mahtavan paksuja teoksia. En missään huomannut Juha Hurmeen kirjaa, enkä sitä kysellyt. Menen uudestaan paremmalla ajalla ilman muita kantamuksia. Ennen jouluruuhkaa. Kirja kuuluu vielä annettaviin joululahjoihin niille, jotka lukevat. Kädessä pideltävä kirja, jonka sivuja käänellään, jonka voi tuntea hyppysissään, jossa on kirjaimia ja lauseita. Ei mikään digikirja. Voiko imuroidessa tai muuten huushollatessa keskittyä äänikirjan kuunteluun? Voi tietysti istahtaa takkatulen ääreen ja antaa korvien kuulla. Minulla pitää olla paperikirja kädessä. Lukeminen tuntuu mukavalta. Voi tyydyttää uteliaisuuden ja katsoa kirjan lopun helposti. En sitä yleensä tee. Nytkin olen lukenut tunnollisesti Sherlock Holmesin tutkimuksen loppuun kinkkisessäkin tapauksessa ja usein yllättynyt.Vielä on toinen Holmes-kirja lukematta. Tv-sarjan mukaan muistaakseni Holmes putosi jyrkänteeltä ja kuoli. Heräsi henkiin ja palasi tohtori Watsonin iloksi elävien kirjoihin. Kirjailijalla on jumalan voimat.

Kampissa on Muji ja olen aikeissa mennä tätä japanilaista kauppaa tutkailemaan. On ollut jo kauan suunnitelmissa. Ei pitäisi mennä, heikko kun olen vaikutteille. Menen silti. Jonain päivänä.

ILMAN IDEAA

 Piti menemäni kauppaan, mutta en mennytkään. Aina sitä kertyy ostettavaa yksineläjälläkin. Roskiakin aivan kuin muilla. Minulla varsinkin hedelmien ja juuresten kuoria. Ajattelinkin tehdä  perunankuorista uunissa chipsejä. Jäi vain ajatukseksi. Oleilen tänään laiskana kotona, ehkä Sherlock Holmesin seurassa. A kertoi lähtevänsä sikäläiseen Ikeaan. Tutkailin itsekseni asiaa ja tulin tulokseen, että  lähin Ikea hänellä lienee 50 km:n päässä. Tuon matkan ajelee nopeasti.

Katselin Teemalta Kenraalin. Ei  ole Buster Keaton hävittänyt outoa charmiaan, ei ole. Suosittelin K:lle elokuvan katsomista, mutta hänet tuntien tuskin houkuttelussani onnistuin.Vielä en ole ottanut asiasta selvää. 

Muilla blogin pitäjillä on aina joku teema päivityksessään. Mietin kuumeisesti minäkin läppärin avattuani. Tuijotan tyhjää valkoista plänttiä mietintämyssy päässä, eikä mikään idea synny. En liioin ole missään mielenkiintoisessa paikassa ollut. Siitäkään ei kerrottavaa. Tuskin ketään kiinnostaa uuden lottokuponkini täyttäminen. Innostuin taannoin, kun sain yli 50 euroa. Luulin osaavani, mutta seuraavat olivat huteja. Hämmästyttävän vaikeaa saada edes neljä tai viisi oikein.

Netti neuvoi kaakelien välien puhdistamista. Kaivoin heti vanhan hammasharjan esille ja aloitin työn. Pitäisi kuulemma ostaa Universal stonea, joka suitsait välit puhdistaa. Käytin hammasharjaa. Vähän sieltä ja täältä tein työtä, etupäässä alempana. Eivät kyllä alunalkaenkaan kovin rankkaa puhdistamista kaivanneet. Jätin hammasharjan kuitenkin hollille. 

Kaupat varautuvat jo halloweehen. Kaikenlaista rekvisiittaa. Karkki tai kepponen ei ole oikein tuulta täällä päin saanut purjeisiin. Yritystä on. Minä en rupea leikkiin mukaan ja jätän kurpitsan kaivertamatta. Joskus olen ollut siinäkin suhteessa viitseliäs. Onhan se niin kivan näköinen irvistellessään kynttilän valossa.

Huomenna Ninan nimipävä. Saatan soittaa ja onnitella. Vanha koulukaveri, jota aikuisenakin silloin tällöin tavattu. Minä kun pidän vanhat ystävyydet mielelläni elossa kuin myös toinenkin osapuoli. Nina oli rinnakkaisluokalla, mutta meillä oli sama koulumatka ja molempien ystävänä Tarja, joka taas oli valmistavasta koulusta lähtien samalla luokalla minun kanssani. Voi niitä aikoja ja mitä meistä kaikista sitten tulikaan. Monet jo siirtyneet tästä ajasta pois. Tarjakin.

Nyt tipautan pikkukuppiin espresson ja käyn tervehtimään erästä salapoliisia.

HEI TAAS

 Enpä ole täällä käynyt kirjoittamassa joutavuuksiani vähään aikaan. Kerrottavaa ei ole nytkään, mutta aamulatteni kanssa on usein ollut läppäri seurana ja luin jo HS:n, katsoin sään ja sähköpostini, niin panen muutaman rivin tai vaikka useamman.

Olen taas ollut soppareseptien kimpussa. Andalusialainen kanakeitto kiinnostaa ja soppakategorian ulkopuolelta  kurpitsalaatikko. Kasvisruoat aina vaan enenevässä määrin saavat mielenkiintoni. Vuosikaupalla on ollut tapana pitää viikossa päivä tai pari tyystin lihattomana ja hyvin on mennyt. HS tänään kertoo suomalaisten miesten syövän edelleenkin "julmetun määrän" eli noin 760 grammaa lihaa viikossa. Kaikesta informaatiosta huolimatta nyppii mies lautaselta kaiken vihertävään viittaavan, vaikka ele on terveysriski. No, onhan toki miehiä, jotka häpeilemättä vähemmistöä edustaen syövät lihan seurana olevan kauniisti laitetun salaatin. "Rehut" ovat taatusti mainettaan parempaa syötävää, eikä niistä kuole. Nyt alkoi aivan hillittömästi  tehdä mieli uunijuureksia. Porkkanoita on aina vihanneslaatikossa, mutta nyt ainakin lanttu uupuu.

Päivänä eräänä olin ostamassa patjan ja tyynyjä. Kävelin Stockmannin läpi ja jokikinen hälytysportti päästi karmivan kirkaisun kohdallani. Kukaan ei tullut ja painanut pidättävää kättään olkapäälleni, jotta jatkoin tyynesti matkaa. Kiinnostivatko hälyttäjää valtavan suuret kaksi Jyskin kassia? Lisäksi minulla oli Herkun ruokaostokset. Vuosia sitten työntäessäni puolisoa pyörätuolissa eivät hälyttimet tuolista tykänneet Stockmannilla liioin. Virkaa toimittavat eivät silloinkaan tulleet paikalle asiaa tutkimaan.  Tietysti ääni saa asiakkaitten mielenkiinnon ja tutkivat katseet, eikä se tunnu mukavalta. Ehkä myös vartijat nyt ja silloin näkivät omista monitoreistaan viattomuuteni. Koko episodi noloa kuitenkin.

Yhä olen aikeissa mennä pariin näyttelyyn, kunhan sille päälle tulen. Yhä on Hurmeen Veljekset ostamatta. Luen hyllystä kirjoja, jotka kertaalleen vuosia sitten luettu. Nyt menossa Baker Street 221 B:n asukkaan alkutaipaleet kuuluisana salapoliisina. Teos ilmestynyt 1892. Tämä minun suomenkielinen pokkarini  2014 ensimmäisen painoksen ilmestyttyä suomeksi 1933. Klassikko ja aina yhtä kiehtovaa luettavaa maailmankuulusta salapoliisista nimeltään Sherlock Holmes Sir Arthur Conan Doylen kertomana. Monet ihmiset eivä usko Holmesia fiktioksi, vaan pitävät häntä elävänä fyysisenä henkilönä ja lähettävät toimeksiantoja Baker Streetin osoitteeseen.

Nyt hyppään tehtäviin, jotka edeltävät päivätoimia. Aion lanttuostoksille.

 

RUMAT PUSSIT SILMIEN ALLA

 Viime yö jälleen totaalisesti valvottu. Lähetin neljältä meilin A:lle kurjuuttani manaten. Unipillerit loppuneet, eikä melatoniinit auta. Valvottava on. Shit! Tämä "shit" kuulostaa siistimmältä kuin suomenkielinen vastine.

Luen Tarkiaisen Seitsemän veljeksen tutkimusta. Hän etsii yhtäläisyyksiä  Veljesten kontujen ja Palojoen kylän kesken. Niitä on todistetusti ja arvaten. Myös kirjailijan rikkaan mielikuvituksen tuotetta. Kiven käyttämää sanastoakin Tarkiainen tulkitsee. "Yörinen" tarkoittaa rappeutunutta. Ruoskaa meinaa "hulja". Näitä myös Juha Hurme selventää uudessa kirjassaan. Päätyneekö samoihin V. Tarkiaisen kanssa? Aion ottaa asiasta selvän ostamalla Hurmeen kirjan.

Tänään englannin tunti. Minulla pussit silmien alla, iho harmaa (johon paljolti pelastus maskissa) ja inhottavan väsynyt olo. Ei mitään pirteyttä höystettynä kukoistuksella. Tämän tunnin jälkeen alkaa syysloma, jota jo vietin. Olin merkinnyt kalenteriin väärin. Olivat huomanneet poissa oloni. No, nyt sitten uudestaan. 

Hemingwaysta eilen Teemalla viimeinen osa. Kuolema korjasi kirjailijan, joka hiukan itse asiaa avitti. Aikamoisen elämän ehti viettää ollen siinä ohessa pitkät ajat USAn listaykkösenä kirjoillaan. Joku pitää The old man and the sea-kirjaa hänen parhaanaan. En voi sanoa mitään, kun en likimainkaan ole Hemingwayn koko tuotantoa lukenut, mutta hieno kirja se on. Hiukan surullinenkin, kun vanha mies menettää suuren marliininsa haiden parempiin suihin. Ja kuinka hän olikaan taistellut sen kanssa! Toteaa kuitenkin tyynesti olleensa "liian kaukana" merellä kalastamassa.

Päivä ei vielä likimainkaan valjennut. On se nyt niin pimeää, niin pimeää. Tätä jatkuu vaikka kuinka kauan. Pitää ostaa lisää kynttilöitä. Polttelen ahkerasti Buddhankin molemmin puolin. Onko hyväksyttävää pitää siinä kodissa koristeena Buddhaa, jossa uskonto on aivan muuta? Saisinko kimppuuni kaikki 490 miljoonaa buddhalaisuuden koulukuntaan kuuluvaa? Ei kerrota heille.

Nyt menen toviksi vuoteeseen ihan pitkälleni vain. YouTubesta rauhoittavaa musiikkia, joka saattaisi minut viedä unten maille vaikka pariksi tunniksi. Tuskin, olen niin kova luu. Heittäydyn kuitenkin "rähmäkkääksi", joka on Kiven kielellä "pitkällään makaava".

JONKUNLAISIA MIELIPITEITÄ

 Juha Hurmeen Seitsemän veljeksen suomennoksesta olen sitä mieltä, että en oikein hyväksy Kiven tekstin muuttamista. No, olen edelleen sitä mieltä, mutta lievin myönnytyksin. Kuuntelin Hurmeen haastattelun Areenasta. Myönnytykseni tulivat sen perusteella. Onkin mielenkiintoista saada tietää sanoista, joita ei nykykielessämme enää ole tai olivat Kiven omia. Mutta niin selvä kuten "aaltoilee teräinen vilja" lauseen suomentaminen  "kasvaa vahva vilja" ei minusta ole tarpeellista. Hurmeen lause on arkista ja mielikuvituksetonta. Suomentamisellaan ei Hurme missään tapauksessa halua Kiven tekstiä tappaa. Hän vertaa Kiveä venäläisiin klassikoihin ne mennen tullen päihittäen. Sekin selvä asia, että maailman kirjallisuuden klassikoita on nykyaikaistettu monissa kielissä, miksi ei sitten Kiveä? Minä vain noin äkkisältään panin herneen nenääni, mutta nyt asiaa ajateltuani ja Hurmetta kuunneltuani nöyrästi olen sitä mieltä että ei hullumpi idea. Olen lukenut Juha Hurmeen teoksia, enkä edes ällistyisi, jos kirjakaupasta tullessani minulla olisi uusi Seitsemän veljestä kassissa. Aion myös lukea V. Tarkiaisen vuonna 1910 ilmestyneen Aleksis Kiven "Seitsemän veljestä", jossa Tarkiaisen mukaan yritetään "tarkastella yksityiskohtaisesti "Seitsemää veljestä", selittää sen syntyä ja kehitystä..." Hurme on tutustunut samaa asiaa käsittelevään E.A. Saarimaan Seitsemän veljeksen selityskirjaan vuodelta 1929. Kiven "Veljekset" ovat siis puhuttaneet meitä kautta aikain sitten ilmestymisvuoden 1870.

Tänään on Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Kaivan ylähyllyltä jälleen kerran "Seitsemän veljestä", ei suomennetun, ja luen. Yritän miettiä veljeksiä ja heidän sanomisiaan muullakin tavalla kuin kirjan tarinana. 

"Kuka käsittää tämän maailman rakennusta? Ei ihmislapsi, joka on typerä ja tyhmä kuin määkivä jäärä. Mutta parasta ottaa päivä tultuansa, sallia sen mennä mentyänsä, käyköön sitten puuhun tai mäntyyn."

Ei sopisi jatkaa muulla teoksella, mutta jatkan silti. Luen Marco Kososen kirjaa Mun Afrikka. Kosonen on kirjailija, matkailija ja muusikko. Minua suuresti viehätti kirjan Kenia-osuus. Olin aikoinaan Kenia-fani, joka sai alkunsa Karen Blixenistä. Kosonen sai alun, koska hänen mukaansa jokaisella mailmanmatkaaja-kirjailijalla on oikeus ja suorastaan velvollisuus kirjoittaa oma Afrikka-kirja. Minä en ole koskaan Marokkoa lukuun ottamatta ollut Afrikassa, mutta taatusti olisin minäkin pannut korteni kekoon, jos olisin Keniassa ollut ja olisi ollut kaikinpuolisia rahkeita kirjan tekoon.

Kosonen on pyörinyt moneen otteeseen Afrikan mantereella ja helppo on ollut miehenä pyöriä. Olen melkein kateellinen. Reppu vain selkään ja menoksi. Ei ole matkan varrella kuukautiskipuja, ei laukkukaupalla vaihtovaatteita kuten naisella. Nainen ei ehkä voi noin vain yöpyä jonkun juuri kaveriksi saamansa ihmisen majassa, kylässä, jossa ei ole kuultukaan mistään mukavuuksista vesiklosetteineen ja sähköineen. Nainen ei ehkä mene sammuttamaan janoaan johonkin kuppilaan, joka ei täytä alkeellisemmankaan kahvilan kriteereitä. Naista katseltaisiin kaikkialla nenän vartta pitkin ja joku lapsi huutaisi perään mzungu, joka tarkoittaa valkonaamaa. Niin huudeltiin Kososellekin. Näistä miehenä olemisen onnen hetkistä huolimatta, olen mieluummin nainen, joksi olen pitkän prosessin aikana kehittynyt äitini kohdussa.

OSAATKO SOITTAA RUOHOLLA ?

 Englantia eilen. J oli taas mukana ja parinani. Saimme kotiläksyäkin. Tunnilta hiippailin Herkkuun. Nyt on keittoaineksia jääkaapissa. Viimeinen Hullujen päivien päivä. Asiakkaita vähän, myytävä tavarakin huvennut. Ei ollut edes broilerin rintafileitä. Korvasin muulla osalla broileria. Mutta mikä ilahdutti kovasti, oli se, että Herkku vihdoinkin hankkinut uutuusnäkkileipää ja Valion erään tuotteen, jota olen kuusi vuotta sinne odottanut. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!

Tänään ei tarvitse mennä minnekään. Luen sopan laittamisen jälkeen suolistokirjaa ja osaan nyt antaa arvoa tälle monta metriä pitkälle putkistolle, joka hyvinkin usein määrää, miten ja missä mennään. Ostin kirjan kauan sitten, aloitin lukemisen ja lopetinkin. Nyt uudella puhdilla ja kiinnostuksella. Ihmisen suolet eivät yleensä ole mikään yleinen puheenaihe. Muistan joskus lukeneeni vanhoista japanilaisista tavoista, joihin kuuluu tervehdittäessä kysymys: miten  voi vatsanne, onko toiminut? En usko nykyjapanilaisen enää tätä kysyvän. Syvä kumarrus riittää. 

Olen muuten tykästynyt englannin opettajaani. Oli puhetta, englanniksi tietysti, instrumenttien soittamisesta. Parikeskustelua. Minä kysyin J:ltä, osaako soittaa ruohon varrella? Ei kuulemma osaa. Ei ollut ilmeisesti kuullutkaan. Opettaja sensijaan kuuli ja näytti käsillä (ilman ruohoa), miten homma toimii. Siinä hetkessä häneen ihastuin, aloin suorastaan arvostaa tämän kyvyn vuoksi. Itse en koskaan ole oppinut tätä musiikin lajia, vaikka yrittänyt kyllä olen. Ei mitään ääntä. Isäkin opetti. En oppinut silloinkaan, kun Messeniuksenkadun pojat näyttivät juurta jaksain. Pappa (äidin isä) teki pajupillin  ja sillä sain jotakin aikaan. No, myöhemmin ei sujunut pianonkaan soittaminen, vaikka kunnianhimoinen äitini niin tahtoi. Ei tule tytöstä pianistia, sanoi opettaja. Äitini oli murtunut äiti.

Kirjoitan tätä aamulla, kello on viisi lyönyt, mutta lapsia tuskin herännyt missään. Ei edes Juhani ja Liisi, jotka revittiin hereille julmasti aikanaan, kuten Immi Hellén on kertonut. Minä herännyt ja jo on aamullinen kahviannos edessäni. Posti toi Suomi-Amerikka Yhdistyksen lehden SAM Magazine. Mukava Kari Purssilan kirjoitus  yhä jatkuvasta "kolasodasta". Osapuolina Coca-Cola ja Pepsi. Ensin oli Coca-Cola vuonna 1886 ja 13 vuotta myöhemmin maailma sai Pepsi-Colan. Kumpi ja Kampi tappelevat suosiosta ja paremmuudesta. Kumpi voittaa?  

HAJUVESI JA MUSIIKKI

 Missään tapauksessa ei olisi pitänyt mennä Herkkuun. Joudun aina suuren kiusauksen kohteeksi pakollisella kosmetiikkaosaston läpikulkemisella. Olin päättänyt olla pysähtymättä. Piti marssimani suoraan hissiin. Mutta ne tuoksut! Kaikki ne kauniit pullot ja purkit! Hullujen Päivien  houkutukset! Minä reppana pysähdyin. Kuin jonkun oudon voiman vetämänä jouduin parfyymien keskelle. Gucci, Elizabeth Arden, Kenzo, Prada,  Escada, Hermes, Armani... Olin ystävien joukossa. Ihana tuoksu leijaili ympärilläni. Tartuin "tikkuun", johon ruiskautetaan parfyymitippa  nuuhkimista varten. Minä ruiskauttelin ja nuuhkin. Tein valinnan. Menin huonon omantunnon kanssa kassalle, maksoin ja kaduin. Ostin muutakin ja kaduin vielä ja taas. Ja niin kuin tästä lokakuusta piti tulla järkevä säästökuukausi. Katin kontit! Menin hissiin ja alas Herkkuun suuren, suuren katumuksen vallassa. Lopetin katumisen heti kotiin päästyäni. Kerran vain täällä eletään, samaan konkurssiin kaikki, anna palaa, nauti...  

Vahdin melkein päivittäin netissä HKO:n konserttien kenraaleja. Ilmoittavat kun taas alkavat. Ennen koronaa kävin ja aion jatkaa. Ovat aamuisin ja viimeinen silaus ennen saman illan varsinaista konserttia. Pidän näistä harjoituksista. Pääsee kuin kulissien taakse. Tutustuu orkesterin arkeen, jolloin kapellimestari näyttää miten ja mitä tahtoo joukkueeltaan. Illalla kaiken on oltava jetsulleen valmista. Jokainen soitinyhtyeensä johtaja on erilainen. Joku ei ole ollenkaan soitantaan tyytyväinen, vaan naputtaa tahtipuikollaan nuottitelineensä kylkeen ja orkesteri odottaa ohjeita. Joku toinen taas antaa musiikin tulla yhtäjaksoisesti kauan ja silloin yleisö tuntee olevansa jo illan konsertissa. Yleisöä ei ole katsomon täydeltä. Liput ovat haluttuja. On oltava hereillä myynnin alettua. Kenen musiikkia haluan kuunnella? Onko kapellimestarin persoonalla suuri merkitys?  Maailmalla kuuluisuutta saanut johtaja? Olen nähnyt jo monia. Kuunnellut monien säveltäjien musiikkia. Uppoutunut siihen, nauttinut ja joskus kuivannut kyyneleitä. Musiikki on voimakas elementti tunnetasolla.Varsinkin salissa, joka on musiikkia varten. Musiikki ottaa syliinsä ja menee ihon alle. Joskus se pauhaa täydellä voimalla. Rakastan rumpuja. Kapellimestarin koko ruumis tekee työtä. Tahtipuikko viuhuu ja orkesteri tottelee. Jokainen pieni liike on ohje. Yleisö on hiirenhiljaa. Karkkipapereita ei rapistella, eikä puhelin soi. Tämä yleisö yleensä on tullut musiikin takia. Niin minäkin.

Kuinka ihanasti aamulla tänään paistoi syysaurinko makuuhuoneessa tyynylleni. Piti siirtyä eli nousta ylös. Oli sen aikakin. Tänään taas sopan keittoa ja seuraavalla kauppareissulla ainekset kana-aprikoosikeittoon. Alkaa pakastimessa olla mukavasti keittoja. 

Luen yhä Therouxin kirjaa ja olen hänen kanssaan vielä vaan Egyptissä. Oikeasti en ole koskaan ollut. Halunnut olen kyllä. Egypti kiehtoi minua jo kun olin lapsi. Isä kertoi lumoavia ja jännittäviä tarinoita muinaisista ajoista. Olin Howard Carterin kanssa Kuninkaiden laaksossa ja minusta piti siltä kuuntelemiselta tulla aikuisena arkeologi. Ei tullut.

THEROUX MATKAILEE AFRIKASSA

 Panenko maskin päälle, vai enkö pane? Kauppakeskusten yleisötiloissa ei tarvitse kuulemma. Olen tänään menossa kauppakeskukseen. 

Otin hyllystä Paul Therouxin kirjan Dark Star Safari, overland from Cairo to Cape Town. Siinä oli kirjanmerkki. Olen siis sitä joskus lukenut. Therouxin matkakirjat ovat minua viehättäneet ja niitä olenkin useita  lukenut. Tämä nyt luettavakseni aiottava on julmetun paksu pokkari. Ilmestynyt 2002 ja tässä Penguin-sarjassa vuotta myöhemmin. Ja totta kai se on paksu. Kairosta Kapkaupunkiin on monta maata ja kulttuuria. Olen aivan alussa ja vielä Egyptissä. Matka alkakoon!

Tiputtelin jo kahvin. Tänä aamuna se maistui tavallistakin paremmalta jostain syystä. En ole nukkunut edes hyvin, saati tarpeeksi. Kaiketi jotenkuten kuitenkin, koska olo ei ole aivan kamala. Menen Herkkuun ja samalla tutkailen Stockmannin Hullujen Päivien antia ostamatta mitään. Herkku on ilossa mukana, mutta tuskin minulle sopivaa ruokaa. Laittelen kasviskeittoja ja niihin tarvitsen aineet. Bataattia ei takuulla hullulla hinnalla. Vuosiin en ole näillä päivillä ollut. En tunne tarvetta. No, jos oikea Stockmann olisi vielä helpon ja joutuisan matkan päässä, kuka tietäisi...

Joku on joskus sanonut, että tällainen kolmen pisteen jono lauseessa ei kuulu tehtävään pyhittyneen kirjoittajan valikoimaan. Minä en ole pyhittynyt, vaikka tykkäänkin.

Kello  lähentelee aikaa, jolloin olisi syytä panna aamutoimet kondikseen, tälläytyä ihmisiä varten ja lähteä asioille.Päivä valjennut, tuuli suhisee puissa iloisesti, koivun lehdet lentelevät. Jospa sittenkin käpertyisin vielä peiton alle ja lukisin muutaman sivun Therouxia.