25. kesäkuuta 2022

SAMETTIA PARTSILLA

 Viime yö niin samettisen pehmeä ja lämmin, että herättyäni ykskaks aamuyöstä, menin parvekkeelle yöpaitasillani nauttimaan olostani. Viivyin toista tuntia. Näin kolmen lentokoneen valot taivaalla, enkä muuta. Oli hiljaista ja tuuletonta. Ikkunoissa ei valoja, kadut autioina. Oli oikein mukavaa.

Lueskelin opusta, joka ilmestyi aikana, kun Helsinki täytti 450 vuotta. Löysin Uula Erosen kirjoittaman runon:

Kaikki muuttuu, muuttuakin pitää
ja vanhan alla aina uusi itää.
Vielä lentää lintu yli Linnunlaulun
vielä möyrii siili alla junavaunun
vielä kytee kyrmyniska ahven
pinnan alla Eläintarhan lahden.
On muuttumatta tähtein sakarat
ja Havis-Mantan ihanaiset pakarat.

Runonen sopii näin Helsinki-päivän jälkeenkin, vaikka juhannuksena. Mittumaarista on runoja monen moisia ja minäkin tänne niitä vuosien varrella kopioinut. Vaan en nyt. Mennään runotta etiäpäin.

A lähetti meilin ja maanantaina sairaalaan ja leikkaukseen. On Saksassa vielä useamman viikon, koska kuntoutus tapahtuu myös siellä. Pojistaan toinen tuli äitiään tervehtimään. Lämmintä piisaa sielläkin, että ihan huh-hellettä.

Olohuoneen puolelle paistaa aina iltapäivällä aurinko. Panin tuulettimen töihin. Hellettä täälläkin. Syön mansikoita, kirsikoita, vesimelonia ja voin hyvin. Pistelin lounaaksi Harira-keittoa. Ei hullumpaa. Olisi saanut olla himpun verran enemmän tulista Harissa-tahnaa.

Että siis tämmöistä tänään. Mukavaa juhannuspäivän ehtoota!

22. kesäkuuta 2022

CROCS-JUTTUA

 Pitäisikö hankkia crocsit? Olen ihmetellyt urheilujalkineiden yleistynyttä käyttöä asun kuin asun kanssa. Nyt ovat crocsit työntyneet niiden rinnalle. HS yrittää kertoa, miksi. No, minusta ne näyttävät jaloissa mukavilta, vaikka en ole kokeillut. Vai näyttävätkö? Crocsit ovat muovia ja alunperin tarkoitettu kotikäyttöön takapihahommissa. Nyt niitä on ollut Oscar-gaalassa iltapukuisten jaloissa. Pannaanko crocsit muodikkaasti jalkaan joulukuun itsenäisyyspäiväpippaloissa Suomessakin?

Sakari Hällforsin kirjoitus HS:ssa  kertoo muotiguru Sami Sykön vastustavan crocsien uutta tulemista. Minä liioin en niille lämpene, vaikka valmistetaan myös korkeakorkoisina. Niitä on moneksi. En osta. Eikös muovi hiostuta ja ole aika kova materiaali paljaassa jalassa? Sukkien kanssa? Ei kai. No, kukin kulkekoon missä jalkineissa tahansa oman makunsa mukaan. Niin teen minäkin.

Puhdistin tuulettimien siivekkeet ja nyt tuulettimet odottavat ensi viikon hellettä. Torilta ostin Rumba- ja Hella-mansikoita. Avomaan jo. Maistuivat kesälle ja auringolle. Niitä on saatava lähipäivinä lisää. Herttainen juhannus tulossa, eikä pirttiä ole puhtoiseksi pesty. Ei koivuja ovenpielessä, ei heilaakaan. Mutta olen K:n kanssa menossa jonain päivänä Espan puistoon katselemaan ihmisiä. Näin me sovimme. 

Luen edelleen Matti Rämön matkasta Turkkiin, jossa hän on jo. Tästä tuli mieleen, että Turkin presidentti Erdogan  ei tykkää maansa englannin kielisestä nimestä "Turkey". Liian kalkkunamainen. Ehdottaa nimeksi "Türkiye". Joku jo kysyi, koska hän puuttuu suomen kieliseen nimeen "Turkki"? Siinähän kalskahtaa eläimen tai ihmisen vaatetus. 

Ostin mansikoiden ohella tarpeet, chiliä ja bataattia, keittoon, jonka väsään jonain päivänä. Muut ainekset olivatkin kotona, kurkuma, juustokumina ja korianteri. Luin jostain, että helteellä on hyvä juoda ja syödä lämmintä. Ei siis jääpaloilla jäähdytettyä keittoa tai juomaa. Meillä keitto kuuluu pakkaspäivän ruokiin ja kesällä kaikki pitää olla viileää. Molempi ehkä parempi.


20. kesäkuuta 2022

ALAMAISSA

 Eipä ole ollut juteltavaa, joten olen ollut hiljaa. Välillä Stadissa, hommaillut sitä ja tätä täällä ja tuolla. Joskus vain ihmetellyt tätä maailman menoa, keitellyt Harira-keittoa, jossa tulisen puoleista Harissaa. Jokin minua viehättää marokkolaisessa keittiössä. Ehkä muisto eräästä parhaimmasta syömästäni kana-ateriasta Tetuanissa. Ehkä jokin muu panee viehättymään.

Suunnitelmia on. Taidenäyttelyitä, oikeaa Stockmannia, joka ikäväkseni sekin muuttunut, pasteerailua keskustan kaduilla. istuskelua Espan puistossa... Kunhan  sille päälle satun. Ouluun en lähde. Päätös asiasta tehty. A edelleen Saksassa odottamassa jalkaleikkausta. M ja A muuttamassa uuteen kotiin. H:n kanssa päätimme mennä terassille viinilasilliselle ennen kuin kesä päättyy. Huomenna kesäpäivänseisaus ja siitä syksyä kohti. K elelee hissukseen. Tämän tiedän, koska juttelemme puhelimessa. Roskiksella ja ruokakaupassa käynnit värittävät arkea.

Parvekkeen kukkaloisto sen kuin kukoistaa. Annansilmät venyneet somasti korkeutta, jättiläismäinen pelargoni on kuin iso pensas amppelissa, rehevä mansikka vierellään. Jälkimmäinen kantaa satoakin. Kiinanpetuniat juovat runsaasti vettä osoittaen heti mieltään, jos jäävät ilman. Kivaa näitä on hoidella. Yleensä teen sen illalla auringon paisteen poistuttua talon taakse. Sitten istun ja katselen suuria koivuja ja korkeaa naapuritaloa. Kauempaa kuuluu autojen ääniä ja moottoripyöräilijän armotonta kiihdytystä. Jokunen lokki harvoin lentää parvekkeen ohi. Silloin tulee ikävä Katajanokan lokkien kirkunaa, lepakoiden lehahtelua ja merituulen suolaista henkäystä. Lotossa oli vain kolme oikein. Tarkoittaa että asuminen jatkuu täällä, jonne en kuulu. Kirjoitin jo A:lle "I hate all this here". Ilmeisesti tänään syvän pessimismin päivä.

Nyt hiusten pesuun ja lounaan laittoon. Kanankoipi ja salaattia.


15. kesäkuuta 2022

NOBEL JA EI NOBELIA

 Kesä jatkuu. Ihan kivan lämmintä, paistetta ja pää täynnä suvisia ajatuksia. Partsilla kukat kukoistavat, mansikat kypsyvät amppelissa, kiinanpetuniat ovat upeita. Luin loppuun kirjan kirjailijoiden Helsingistä.  Siitä pieni juttu omin sanoin, joka pani hymyn huuleen. Kun sekä Mika Waltari että F.E. Sillanpää olivat samaan aikaan hoidettavana Kammion sairaalassa, kävi Sillanpää usein Waltarin huoneessa visiitillä. Sillanpää kertoi olevansa sairaalassa siksi, koska oli saanut "sen pirun Nobelin, jota pää ei kestänyt". Waltari taas Sillanpään mielestä oli hoidossa siksi, että hän ei koskaan tulisi Nobelia saamaan.

Ruotsalaiset mansikat tulleet torille. Ostin niitä sekä ihanan kypsiä kirsikoita. Kaupasta ainekset marokkolaiseen harira-keittoon. Onneksi oli myös harissa-tahnaa. Ohje ei kertonut, vihreääkö vai punaista. Ostin jälkimmäistä. Kiusaukset jätin kauppaan, joka teki minut ylpeäksi itsestäni. Pääsenkö tavoitteeseeni laihtumisessa elokuuhun mennessä? Lähelle ainakin. Kohtapuoliin mekko solahtaa päälle kuten ennenvanhaan. Ihmisiä liikkeellä sankoin joukoin. Loma-aika alkanut. Torille ilmestynyt jäätelökioskin terassi, jossa myös tungosta. Maan alla metro toi ja metro vei ihmisiä. Iloisia ilmeitä ja kevyttä vaatetusta, paljaita sääriä ja käsivarsia. Olisipa tämä ikuista!

Venäjällä outoja huhuja Suomesta ja nyt myös presidentti Niinistöstä. Kummallinen naapuri meillä. Ei riitä, että siellä vääristellään Ukrainan sotaa. Ennen muinoinen missien yleinen toive rauhasta maan päällä toimittajan kysyessä, mitä missi toivoisi, olisi nyt kovasti toteutuessaan poikaa. Alkaa sotiminen jo kyllästyttää.

Tänään kotona, huomenna liikkeelle. Ehkä Espan puistoon ehkä muualle. Korkeasaareen? No ei sentään. Pohdin kohdetta huomenna.


12. kesäkuuta 2022

HELSINKI-PÄIVÄ

 Olen korjannut mansikkasatoa parvekkeelta. Ihan kelpo mansikoita. Pelargoni on muhkea, samoin kukoistavat kiinanpetuniat ja annansilmät kasvavat somasti korkeutta. On se upea puutarha tänä vuonna. Suurella ylpeydellä ja tyytyväisyydellä siellä istuksin lukemassa.

Olen taas soppatuulella. Pitää saada ainekset marokkolaiseen hariraan ja seuraavaksi mahdollisia hellepäiviä  odotellessa muutama kylmä keitto. Tuulettimet vielä talviteloillan kaapin kätkössä. Vähän kiipeilyä tikapuilla ja saan ne toimintakuntoon alas otettuani.

R:ltä tuli meili, jossa hän kertoi itävaltalaisesta juhlapyhästä Fronleichnam, jota vietetään ruumiin pyhittämisen kunniaksi. En ollut kuullutkaan, vaikka Itävallassa olen muutaman kerran ollut. Enemmän kai olen tutustunut siellä kahvilakulttuuriin kuin uskonnollisiin tapoihin.

Tälläydyin jo aamulla stadivalmiiksi ja hyppäsin yhdeksän jälkeen metroon. Oma kaupunginosani oli hiljainen ja unelias, mutta keskikaupunki eli vilkkaana ihmisineen. Suunnistin  Espan puistoon. Lavan katsomossa vielä hyvin tilaa. Istuuduin penkin päähän ja oli hyvä näköala estradille. Musiikkia ja Stadin Slangin puheenjohtaja Harri Saksalan puhe. Sen jälkeen esiintyi Slangin kuoro ja niin oli Stadi taas niin gimis. Mikkihiirikin oli merihädässä ja sen myötä tuli lapsuus mieleen. Kaupungin pormestari Juhana Vartiainen luki lapuista slangin kielisen tervehdyksen. Seurasi tilaisuuden kohokohta, Stadin friidun ja Stadin kundin julkistaminen. Friidun tittelin sai balettitanssija Minna Tervamäki ja kundiksi leivottiin rämäsanainen Remu Aaltonen. Saksala kysyi Aaltoselta. mistä hän on oppinut niin "värikkään" kielen. Remu viljeli kirosanoja koko ajan puhuessaan. Nauroi välillä nojaten raskaasti keppiinsä. Kuulimme myös alkuperäisen Kisun laulamista eli Kristian Jernströmin. Sujui hyvin seitsemänkymppiseltä. Loppusanat ja tilaisuus oli ohi.

Menin Stadin Slangin ständistä ostamaan Slangimusan cd:n . En ole vielä kuunnellut. Hiippailin vielä Stockmannille ja tein pienen ostoksen. Sekin muuttunut sitten viime näkemän. Mikään ei ollut paikoillaan kuten ennen. Olin kuin mikäkin turisti.

Nautin Espan puistosta ja lierihattuilmasta. Päätin tulla jonain arkipäivänä uudestaan, jolloin siellä ei ole rihkamakauppiaita Runebergin ympärillä. Hänen päälaellaan oli muuten pulu. Metrolla kotiin ja myöhäinen lounas lautaselle ja maaruun.

10. kesäkuuta 2022

TUPAKKALATO

 Mansikat Hollannista, naan-leipä Puolasta, porkkanat keitossa ihka suomalaisia, aprikoosit espanjalaisia. Sitä ollaan niin globaalia että. Tänään ja huomenna kasvispäivä. Yritän säilyttää saavuttamani kuoppaposkisuuden. Sehän tietää laihtumista. H sanoi minun olevan sopivan painoinen, mutta en uskonut. Uskon lääkäriini kuin kallioon. Ja hän on laihtumisen kannalla. Varaa on, tämän tiedän itsekin.

Luen kirjoja Helsingin historiasta ja nyt sain tietää, mikä oli tupakkalato ja missä niitä on ollut. Tekivät muinoin teatterin virkaa, kun tupakkasato oli korjattu ja kuivattu ladossa. Sitten tuli jo 1800-luvulla teatteria varten pykättyjä taloja. Nykyisin meitä hemmotellaan monilla teatteritaloilla ympäri maata. Kansa haluaa nähdä komeljattareita. "Knapita housunhalakos, ettet kulje ko mikäki komeljanttari", on sanottu joskus Kaustisella. Naisetko eivät olleet komeljanttareita?

Joitakin aikoja sitten suunnittelin imuroimista ja tänään se tapahtui. Meinasin vielä parvekkeenkin, mutta onnekseni en toteuttanut meinaamista. Sen lattialle on varissut mansikan kukkien terälehtiä. Mansikan käytöstavat ovat minulle outoja. En tiedä, varistaako se kypsän mansikan, jos on jäänyt roikkumaan? Muutama on ollut jo syötävässä kunnossa ja olen ne syönyt. Onhan se eri hienoa kerätä niitä omasta maasta. Mökilläkin keräsin, mutta olivat ahomansikoita ja ne panin heinänkorteen. Aitan ympäristö oli täynnä ahomansikoita. Niitä aikoja se oli!

Aurinko paistaa myös tänään. Kunpa se tekisi vielä niin sunnuntainakin. Helsingillä on synttäripäivä. Juhliminen alkaa jo huomenna monin eri tavoin. Ei täytetä pyöreitä, täytämme 472 vuotta. Onhan sekin jo jonkunmoinen ikä. Tosin Turku on jo 793-vuotias.

A on Saksassa ja menee jalkaleikkaukseen. Kutvahtaa siihen ja toipumiseen iso osa kesää. Jossain välissä sitten takaisin kotiin Espanjaan. Suri meilissä, ettei osaa nukkua oudossa vuoteessa ja kaipaa kotikaupunkinsa lämpöä.



4. kesäkuuta 2022

MIELUISIN KIROSANA

 "Perkele" on suosituin ja vaikuttavin kirosana suomen kielessä. Minustakin se menee muiden edelle, kun sen oikein tunteella ja voimalla suustaan sinkauttaa. Asiasta tehtiin oikein tutkimus. Niin että nyt tiedämme.

Toinen asia, joka kielitieteilijöitä ja kansaa askarruttaa on se, mitä tehdän Valko-Venäjän nimelle. Pohjoismaista Norja, Ruotsi ja Tanska jo käyttää maan oikeaa nimeä Belarus. Jos minulta kysytään, jota ei tehdä, niin olen Belarusin kannalla. Kunhan sanan taivutus menee oikein. Kotus vastustaa nimen suomen kielistä vaihtamista. Perustelut ovat Helsingin Sanomissa.

Tänään juhlitaan puolustusvoimia, on puolustusvoimien  lippujuhlan päivä ja nostetaan Suomen lippu salkoon. Lentokoneita taivaalla ja maan pinnalla sotilasparaati. Luultavasti ei kuitenkaan niin komea paraati kuin eilen Isossa-Britanniassa, jossa juhlitaan monen päivän ajan kuningattaren 70-vuotista taivalta monarkkina. On siinä pitkä työsarka. Mutta kyllä meidänkin tämän päiväistä paraatia kelpaa seurata. 

Minä en liiku mihinkään kotoa. Luen Eino Leinon, joka ei ole se Eino Leino, kirjaa "Kirjailijoiden Helsinki", joka myös joskus jäänyt kesken. Näitä oli tuplaten hyllyssä ja toisen lähetin Italiaan, josta jo  tuli kiitos. Istuin eilen pitkän tovin partsilla lukemassa. Auringon paistetta riitti niin, että oli pakko suojautua parvekehatun lierin alle varjoon. Nenään tuli mansikan tuoksu.  Niitähän roikkuu yläpuolellani saamassani  parvekemansikassa,  Fragaria x Ananassa, osa jo vienosti punastuneena. Satoa pitäisi riittää koko kesäksi kertoo Google. Tulee olemaan ikimuistoinen hetki pannessani ensimmäisen mansikan suuhuni omasta maasta. Kuinka se kuulostaakin niin kivalta!

Heräsin tänään jo  ennen viittä aamulla ja tiputtelin kahvin Mucha-mukiin. Taivas pilvessä ja sadetta luvattu. Kauhukseni sitä myös luvattu 12.6. jolloin pitäisi istua Espan puistossa lierihattu päässä juhlistamassa Helsingin syntymäpäivää. Toivottavasti ennuste ei pidä paikkaansa. Ettei tarvitse turvautua suosituimpaan kirosanaan.



3. kesäkuuta 2022

LAMPUN VAIHTO

 Ei onnistunut. Piti olemani fiksu ja itsenäinen. Toinen valo sammunut kylpyhuoneessa. On uusi hankittuna. Kiipesin ylös aseena ruuvimeisseli. Olen oppinut, että siitä on moneksi. Vaan ei tässä hommassa. Sain valaisimen irti ja ulos roikkumaan, mutta ei irronnut se osa, jonka sisällä vaihdettava lamppu on. Tulin alas ja panin ruuvimeisselin taas omaan paikkaansa. Panin tikkaat paikoilleen ja päätin olla yhden valon varassa. Jos se sammuu, mietin uudestaan. Hulluinta on, etten ottanut vieraani apua vastaan lampun vaihdossa. Omapa on vahinkoni. Jos vielä menen naimisiin, otan mieheksi sähkömiehen.

Kestitsin vierastani, joka ohessa pani tv-kanavat paikoilleen. Nyt ovat HD:tä kaikki.Kiitos. Syötiin ja juotiin slushia. Meni iltaan asti ja pantiin maailma järjestykseen. Tuli parempi olo.Hän lähti ja minä menin nukkumaan. Nousin ylös ja korjasinkin pois aterioitsemisen jäljet. Uudestaan vuoteeseen ja taas oli hyvä olo.

On se niin kesää että. Eilen satoi ja tuuli vimmatusti. Nyt paistaa. Istuskelen partsilla ja ihailen mansikkaa, jonka vieraani toi. Siinä on mansikoita kypsymässä. Roikkuvat somasti puolivalmiina. Pelargonin siirsin niin että molemmat mahtuvat vierekkäin tangossa. Puutarhani on täydellinen!

Tuli puhelinsoitto, johon en vastannut. Pelkkä numero ja se kertoo usein lehtiasiamiehen olevan langan päässä. Tuli tekstiviesti. Nyt soitin. Puolison veljen tytär kertoi isänsä kuolleen. Otin osaa. Ei hetkauttanut surun puolelle. Emme ole olleet tekemisissä 19 vuoteen. Puolison sairastuttua soitin ja kerroin, annoin sairaalaan puhelinnumeron. Ei soittanut sinne eikä minulle. Ei kiinnostanut. Kului aikaa. Vuosia. Nyt tiedän lankonikin kuolleen. Ei surun tunteita. Vieras oli tämä mies minulle.

Nyt menen partsille ja katselen, kun mansikat kypsyvät.




1. kesäkuuta 2022

TULI KESÄ

 Jaahas, se on kesäkuu! Toukokuu lähti kovassa tuulessa ja silloin tällöisessä sateessa. Onneksi olin ollut ostoksilla edellispäivänä. Katselin ikkunasta kuinka puut kallistuivat ja heiluttivat vimmatusti oksiaan. Linnutkaan eivät uskaltaneet lentää. Olisivat kaikki tyyni joutuneet ties minne, ainakin aivan väärään paikkaan. Istuin hetken partsilla. Katselin enemmän tuulta kuin kukkiani. Oikeammin tuulta ei näe. Vain sen, mitä se saa aikaan.

Italiasta tuli soitto, että pakettini  oli saapunut perille. Kannatti maksaa lisämaksu. Posti piti minkä lupasi. Lähettämäni kirja oli mieluinen, Eino Leinon (ei se Eino Leino) "Kirjailijoiden Helsinki". Niitä oli hyllyssäni yllättäen kaksin kappalein ja toinen sai lähteä Italiaan. Ystävälläni on huono  näkö, mutta pystyy terassillaan valossa lukemaan ja varmemmaksi vakuudeksi on suurennuslasikin apuna. Elokuussa leikataan.

Katselin televisiosta Jari Tervon ja Jani Halmeen ohjelman suomalaisuudesta. Olemme kateellista kansaa, mutta Tervon mukaan ovat muutkin kansat. Eniten olemme kateellisia jostain syystä ruotsalaisille. Venäläisille emme ollenkaan. Tervo arveli, että voisimme vähän olla kuitenkin suolakurkuista.

Kattasin pöydän vierastani varten. Otin esille valmiiksi mitä tulen tarvitsemaan. Mietin ankarasti annanko  espanjalaisia vai kotimaisia mansikoita jälkiruoassa? Kiillotin jälkiruokalusikat. Tarkistin että vesimeloni voi hyvin slushia varten.Sillä aikaa kun vieraani juo sitä, laitan ruoan valmiiksi. Itsekin otan pari kulausta. Onneksi löysin kaupasta juomassa tarvittavaa mansikkalimonadia. Meloni pantava pakastimeen muutamaksi tunniksi.Sitten hileeksi.

K soitti ja nurisi ilmoista. Hänen televisionsa konstailee, ei tule tekstejä kuulemma, eikä aina kuvaakaan. Kertoi asuvansa alueeella, jossa tekniset vehkeet eivät aina toimi. Hän asuu lähelläni. Sitten soitti pari lehtiasiamiestä, joille en edes vastannut. En osta, enkä tilaa mitään puhelimessa. Jostain syystä en ole pannut kieltoon näitä soittoja. Pitäisi. Ovat alkaneet soittaa myöhään illallakin. Ehkä lomakauden alettua on uutta ja innokasta työjoukkoa. Minua eivät saa ympäripuhutuksi. Minun "eini" on ei. Juttelin myös H:n kanssa ja suunnittelimme terassille menoa, kunhan ilmasta tulee kesäinen ja lämmin eli minun mukaani lierihattuilma. 





29. toukokuuta 2022

TÄNÄÄN RATKEAA

 Lätkäjännitys sen kuin jatkuu. Sohvaan on tullut kuoppa, kun olen samassa paikassa istunut tuntitolkulla jännittämässä. Tänään sitten maailmanmestaruus ratkeaa. Havis Amanda pannaan vanerin taakse ulottumattomiin kiipeilyhalukkailta. Hyvä niin, neito on jo hauras ja  iäkäs. Syyskuussa 1908 Ville Wallgrenin veistos näki Helsingissä päivänvalon. Se oli tuotu edellisvuonna  Ranskasta monessa laatikossa ja alettiin koota paikalleen. No, ja kauhistuksen paikkahan se oli. Ilkialaston nainen keskellä siveellistä kaupunkia, fyi. Paljastuksen jälkeen sitä käytiin tuijottamassa erilaisin tuntein. Fiinit kukkahattutädit häpesivät, eikä kahvitilaisuuksissa muusta puhuttukaan kuin siitä, miten alas on Helsingissä vaivuttu. Fy fan sentään! Tätä rouvat eivät ääneen sanoneet.

No, poikkesin aiheesta. Siis jääkiekkoa vielä tänään kahteen otteeseen. On järjestettävä koko päivän rytmi sen mukaan. Sitten elämä huomisesta taas normalisoituu. Menen kauppaan. Ostoslista on tavallista pitempi. Kestitsenhän vierasta ensi viikolla. Tarvitsen sinisiä lautasliinojakin eli servettejä. Ihanaa taas pitkästä aikaa nähdä vähän vaivaa!

Jääkiekko kuitenkin tämän päivän teema ja syön lounaani hyvissä ajoin ennen  kello kolmea, jolloin pelataan pronssiottelu Tshekki-USA. Illalla Suomi-Kanada. Herttinen sentään! Ja käy siinä nyt miten käy, asiaan kuuluu tavata torilla.

Kukat partsilla voivat hyvin. Annansilmät kasvavatkin ilokseni. Minulla kun ei ole viherpeukalon taipumuksia tippaakaan. Eikä niitä annansilmien kasvamiseen tarvitakaan. Aivan itse tempun tekevät. Minä sen kuin kastelen ja katselen.

Eilen vielä soitti eräs synttäritoivotusten kera. En edes täyttänyt mitään "pyöreitä". Ellei se ikuinen 25 v ole sitä. Vaikka ystävien rivit harvenneet, on heitä vielä. Siitä lämmin kiitos. Tästä juuri juttelin Italian ystäväni kanssa, joka myös soitti. Oli lähettänyt kortinkin, mutta koska se tulee, on toinen juttu. Minä kerroin paketista, jonka hänelle postitin. Saa nähdä, koska se saavuttaa Napolin seudun.

Hyvää lätkäpäivää!!!


27. toukokuuta 2022

LÄTKÄJÄNNITYSTÄ

 Tämän blogin lopettamisesta ei taida yhtäkaikki tullakaan mitään. Tekee mieli kirjoittaa ja olen myös huomannut, että joku käy katsomassa tilannetta. Kiitos. Ainakin tässä ja nyt panen laittaen.

Yhtä sun toista olen hommaillut, ollut siellä, täällä ja tuolla. Lehtikin on jo puussa ja pihalla kulkiessa saa varoa, ettei kompastu voikukkiin. Amos Rexin Maanala-näyttely tähtäimessä, kunhan tulisi sopiva lierihattuilma. Minulla oli syntymäpäivä (täytin taas 25 v), jota en viettänyt, mutta soittoja, postikortteja ja sähköposteja tuli.Tuntui mukavalta. Lämmin kiitos ystäville. Ensi viikolla saan oikein vieraan. Aion tarjota vesimelonislushin alkuun. Sitten seuraa hiukan muunneltu Waldorfinsalaatti, joka onkin jonkunlainen pääruoka kera paahdettujen patongin viipaleiden. Juomana lähdevesi pullosta (vieraani on absolutisti) ja jälkiruokaa markkeeraa mansikat, jäätelö, kermavaahto ripoteltu nonparelleilla. Espresso lopettaa syömisen. Tämä kaikki on ihan oikeaa viitsimistä, jota en ole aikoihin harrastanut. No, ei ole suuremmin ollut vieraitakaan. Ennen muinoin oli ja muinoin myös viitsin.

Parvekkella on jo kukat. Tänä kesänä mennään punaisessa värissä. On valtava pelargoni, kiinanpetunioita ja annansilmiä. Kiva siitä tuli. Kun oli pari kesäisen lämmintä päivää istuin lukemassa aurinkohattu päässä. Sitten viileni, enkä minä ole istumassa. Käväisen kastelemassa jos tarvetta.

Lähetin Italiaan kirjeen ja kun lähetin myös kirjan, siitä tuli paketti. Maksoin lisämaksun, että se joutuisi perille suhteellisen nopeasti, eikä niin kuin viimeksi kirje sieltä, kaksi kuukautta. Tuntuu tylsältä  kirjoitella, kun asiat eivät ole enää aktuelleja perille päästyään. Sikäläisen ystäväni kanssa ei sähköposti onnistu, kuten A:n Espanjassa.

Lätkää olen seurannut niitä, joissa Suomi mukana. Huomenna näen myös Suomi-USAn lisäksi illemmalla Kanada-Tshekki-ottelun. Olen osittainen lätkäfani. Istun sohvan nurkassa ja puren tyynynkulmaa. Herttinen, kun on joskus jännittävää. Juuri ja juuri ihminen kestää moisen tilan.

Oli oudokseltaan mukavaa kirjoitella. Ehkä jatkuu... kuka tietää. Ainakin sattuessani sille päälle. Hyvää viikonloppua!

6. toukokuuta 2022

TÄÄLLÄ TAAS

 Piti joko lopettamani tai ainakin pitämäni hyvin pitkä paussi blogin kirjoittamisessa. Maltoin olla kahdeksan päivää. Voi kuitenkin olla jonkunlaista harjoittelua luopumisesta. Tässä tekstiä kuitenkin vielä toivorikkaana suollan.

Museot ovat lakossa, päiväkoteja ja koulua en tarvitse. Sotatila Ukrainassa ei ole helpottunut, eikä venäläisten sanoihin ole luottamista. Piti olla kolmen päivän tulitauko. Ei ollut. E pyytää jokavuotiseen tapaansa minua vieraakseen Ouluun. Minä jokavuotiseen tapaan lupaan asiaa  miettiä. Ehkä tänä vuonna entisiä vuosia vakavammin. Lentäen vai junalla? Rakastan junamatkoja. Kuulemma ovat nykyisin aivan erilaisia kuin edellisillä kerroillani. Olisihan mukavaa kokeilla, minkälaisiksi ovat muuttuneet. Ravintolassakin saa kuulemani mukaan  jo viinilasillisen ilman muovista voileipää. Pelkään kuitenkin tunnelmankin muuttuneen. Ennen junamatkatkoilla tutustui kanssamatkustajiin ja lippuun pantiin reikä. Ehkä menenkin tutustumaan junamatkailun nykyaikaan mieluummin kuin ajelen taivaan halki parissa tunnissa. Viimeksi oli välilasku Tampereella. Tuli pari uutta matkustajaa ja matka jatkui. Lentäminen on tunteeton matkustusmuoto. Eikä Ouluun lentäessä oikein ehdi kissaakaan sanoa.

Keittelin jo aamulla "eksoottista kanakeittoa". Eksotiikkaa on omena, ananas, kirsikkatomaatit, inkiväärijuuri, erilaiset mausteet arkisimpien papujen ja maissien ym joukossa. Lopuksi ruokakermaa ja kookoskermaa, tuoretta persiljaa ja korianteria. Keittoa on kiva hämmentää, kun esille pullahtaa kaikenlaista. Broilerinpalat hyppelevät iloisesti ja keitos tuoksuu taivaallisen hyvältä.

Odotan päivä päivältä kiihkeämmin lierihattuilmoja. Sovittelin jo peilin edessä. Puissa selvästi silmuja. Piakkoin niistä kehittyy vaalean vihreitä lehtiä ja silloin on kevät ja alkukesä parhaimmillaan. Ennen kuin kaikki on tumman vihreää ja valmiin oloista. Kelpaa suvi minulle sellaisenakin. Olen ehdottomasti kevät- ja kesäihminen. 

28. huhtikuuta 2022

TEEHUONEEN EKSOTIIKKAA

 Tilasin satsin kahvikpseleita. Sain suomenkielisen palvelun, mkä oli hvä asia. Joskus menee kielikylvyksi, vaikka painan vimmatusti ykköstä. Nykyajan puhelut eivät suju ilman jatkomumeroiden painelua. Tahmatassut voivat olla pulassa. Sain tilaukseni tehtyä ja nyt odotan postin ilmoituta päästäkseni pakettini noutamaan. Muuta tähdellistä en sitten tehnytkään.Juttelin kyllä pitkät tovit puhelimessa. Eikä kukaan ystävä- ja tuttavapiirissäni ollut kuollut, ja yhtäkkiä tämä asia jäi seuraavan varjoon. Sotaisan naapurimaamme ulkoministeri Sergei Lavrov väläyttelee kolmannnen maailmansodan uhkaa. Voin ihan huonosti. Mikä ihmeen vimma on alkaa riehua noin suuressa mittakaavassa? Eivätkö älykkäät silmäätekevät tosiaankaan pysty selvittelemään välejään ilman aseiden kalistelua? Minne sitten meikäläinenkin joutuu? Harmiton naisenpuoli, jonka henkikulta ei vihollisessa herätä edes sääliä. Nirri vaan pois ja seuraavan kimppuun. Meni taas vähäisetkin yöunet!

Jos haluaa mennä arabialaiseen teehuoneeseen, ei tarvitse matkustaa Eurooppaa pitemmälle. Riittää Espanjan Alicante. A oli ollut ja hekumoi kokemuksestaan minulle kuvin ja sanoin Carmen del Campillo Casa Morscasta. Katselin sekä A:n lähettämät omat valokuvat kuin teehuoneenkin, luin kaiken mahdollisen tästä salaperäisestä ihastuttavasta paikasta. Paras aika mennä nauttimaan vaikka minttuteetä juuri ennen auringonlaskua. Käyskentelin teehuoneen sisätiloissa sekä puutarhassa, jossa riikinkukkoja Kaikkialla huokui syvä lämpö, eksotiikka ja hillitön halu päästä paikan päälle itse toteamaan tuo kaikki ihanuus. Lista senkuin pitenee seuravaa elämääni varten.

Verikokeen tulokset melkein tyydyttivät tohtorin. Pientä muutosta lääkitykseen. Kotimatkalla ostin hedelmiä ja näkkileipää. Tänään lounaaksi maustettua porkkanakeittoa. Lihaton päivä. Roskiskeikkaa tässä tuumailen, mutta en ole varma pääsenkö tuumasta toimeen. Pitäisi imuroidakin. Pitäisi ja pitäisi. Vappusuunnitelmia? Ei todellakaan. Kesäsuunnitelmia? Ei niitäkään, paitsi 12.6. Espalle. Jos kysytään syyssuunnitelmia, niin on. Uusi englannin kurssi. Joku voi ajatella, mitä enkulla, kun ei matkusta? Mutta minähän kuljin Kiasmassa  Riemukaaren alitse ja sen oli taiteilija ajatellut itse kunkin henkilökohtaiseen käyttöön juuri sillä hetkellä, kun kaaren läpi astelee. Tähtiportista meneminen tarkoittaa kulkemista kohti "turvallisempaa maailmaa". Minun kohdallani se voi tarkoittaa englannin kielen tarpeellisuutta. Tulee turvallinen olo, jos Lontoon Sohossa puhuu englantia. Eikä ne edes härmän kieltä siellä ymmärtäisikään. Tämä Helsingissä oleva Riemukaari takaa sen, että Pariisiin ei tarvitse ainakaan riemukaaren takia lähteä. Kotinurkilta löytyy yhtä sun toista.


24. huhtikuuta 2022

KIASMA-PÄIVÄ

 Nonnih, nyt olen istunut Sol Caleron bussissa, joka on parastaikaa parkkeerattuna Kiasmaan. Teos eli siis bussi on alunperin tilausteos vuodelta 2019 ja sen nimi on hämmästyttävästi  El Autobus. Ihan kiva juttu. Astuin sisään, ja M astui myös. Bussiin tuli muitakin ja moni pikkupoika istahti kuskin paikalle. Riemukaarenkin läpi ja ihan luvan kanssa saimme kulkea, vaikka onkin  Jimmie Durhamin taidetta. Taiteilija kehottaa henkilöä, joka Riemukaaren alta kulkee, viheltämään lempisäveltään. Minä en viheltänyt. Enkä liioin tuntenut astuneeni "turvallisempaan maailmaan". Uskon että olisi kyllä tänä päivänä tarvetta. Seuraavan huoneen lentävä matto ei lehahtanut mihinkään, mutta kutsui päälle makaamaan tai istumaan. Yhtä hyvin se voisi olla avoin kirja tai vallan takht-sänky, joita on Lähi-Idässä moskeijoiden sisäänkäynnin lähellä tai vaikka teehuoneissa. Matto on Slavs and Tatars-taitelijakollektiivin luomus ja matolle sai todellakin mennä, kunhan riisui kengät. Minä en mennyt, mutta moni meni. Olemme riehakasta kansaa. Koko Ars22-näyttely on minusta näkemisen ja kokemisen arvoinen. Ei mikään monimutkaisten ja sekavien teosten lajitelma, joka vaatii katsojassa lujaa aivotyöskentelyä ymmärtääkseen näkemänsä. Sitä paitsi, ei pidäkään "ymmärtää". Katselee vain ja antaa mielen avautua näkemälleen. Menkää, hyvät ihmiset, Kiasmaan! Siellä on ARS 22!

Ostin museokaupasta näyttelyä esittelevän kirjan ja sormuksen, jossa hopeisia rakeita, jotka liikahtelevat käden liikkeen mukaan. M antoi yllätykseksi hyvät yöunet antavan laventelisaippuan alustoineen. Hyvä uni tulee, kun pesee illalla kätensä laventelin tuoksuisiksi ennen nukkumaan menoa. Eikä yllätys siihen päättynyt,vaan toinen paketti sisälsi Rut Brykin magneettiperhosen. Juhlapäivä! Sitä jatkettiin Kiasman kahvilassa kuohuviinillä ja piirakan palalla. Marsalkka Mannerheim ratsasti aivan ulkopuolella ehkä hiukan viluisena koleahkossa huhtikuun säässä.

Englannin kurssi päättynyt. En mennyt viimeiselle verbitunnille. Olin valvonut, eivätkä edes villit hevoset olisi saaneet minua liikkeelle. Ei mikään suuri vahinko. Syksyllä lisää ja hiukan haastavampana. 

Kirjoitan tätä yöllä siitäkin huolimatta, että illalla pesin käteni laventelisaippualla. Vaikka ei tullut uni, tuli ihana tuoksu. Brykin perhonen on jo jääkaapin ovessa. Oli mukava päivä eilen ja oli kiva tavata M, jonka seurassa aina viihdyn. Kello on yli kolmen ja menen laittamaan varhaisaamukahvin. Hyvää huomenta.


15. huhtikuuta 2022

HUOMENNA LANKALAUANTAI

 Viimeinen varsinainen englannin kurssin tunti takanapäin. Edessä kolmipäiväinen verbikurssi heti pääsiäisen jälkeen. Syksyllä en enää jatka ainakaan täällä. Kerroin jo parilleni J:lle, joka näytti hetken kohteliaisuudesta pettyneeltä. Vanhoja pareja menee ja uusia tulee.

Hissunkissunelämä jatkuu, vaikka koronarajoituksista maskien kohdalla päästiinkin eroon. Varaslähtöjä on jo jonkun aikaa otettukin. Piha näyttää keväiseltä, lumet häviävät silmissä. Talven hiekoitussora ratisee jaloissa. Lakaisuauto ei vielä kaikkialle ehtinyt. Variksilla parin muodostuspuuhat kiihkeimmillään. Melkoinen kuhina pihan koivikossa. Muillakin linnuilla pitää kiirettä. Loppujen lopuksi aika lyhyessä ajassa saatava lemmenpuuhat, pesä, hautominen ja jälkeläisten kasvaminen siihen kuntoon, että päästään syksyllä muuttomatkalle etelään.

Pitkäperjantai tuntui lapsuudessa todella pitkältä päivältä. Se oli usein pimeäkin ja maineeltaan pelottava. Nykyisin jo vähemmän, eikä pakkohartautta ole. Lankalauantaina aina vähän helpotti ja pääsiäispyhinä sai jo nauraakin.

Olisi varattava aika kampaajalle, tilattava kahvikapseleita ja jatkettava laihtumista. Syön kuitenkin ensin L:n tuomat suklaat ja juon viinit. Tupsahti tuomaan ja oli kiva tavata. Samoin oli, kun sattumoisin yhytin K:n tyttärensä kanssa ostoskeskuksen kujalla. Hetken verran juttelimme. Minä tulossa enkun tunnilta ja he ostoksilta. Olimme kaikki freesin näköisiä. R:ltä meili. Aikoo kokeilla upouutta Aurora Bothnia-laivaa Uumajan matkalla. En ole tainnut ikinä käydä Uumajassa. Ruotsiksi Umeå ja saameksi Ubmi. Google tiesi tämän. Venäjäksi ei kerrottu. Ruotsia en ole kolunnut kovin laajalti. Olemiset jäänee Tukholman seudulle ja siitä etelämmäksi. Koululaisena oli Göteborgissa oppimassa ruotsia. Asuin vanhempieni ystäväperheessä ja heidän talossaan. Taisin olla aika surkea. Muistan tädin paistaneen minulle lettuja, että tuntisin oloni kotoisaksi. En tuntenut, vaan koti-ikävä yltyi. Isä haki minut pois. Menimme ennen kotiin lähtöä Lisebergin huvipuistoon. Olin huvipuistoiässä. Kööpenhaminassa ehdottomasti aina Tivoliin. Tukholman Gröna Lund kävi myös tutuksi. Kiinnostus hävisi myöhemmin matkojen pidentyessä. Intressit kääntyivät eläintarhojen puoleen, kunnes kasvoin niistäkin ulos. Kerran aikuisena menin Korkeasaareen katsomaan guanakoja, joista tykkäsin. Tunne nyttemmin hyytynyt koskien koko eläintarhatoimintaa. Hyväksyn vain asialliset kansallispuistot, joissa eläimet voivat elää omilla ehdoillaan täysin vapaina.



11. huhtikuuta 2022

KAPPELIN KATON PUUTARHATONTTU

 Tässä taas tyhjän ruudun edessä miettimässä, mitä kirjoittaisin? Kysymys kuulunee myös, miksi? Kun ei ole asiaa. Kirjailija voi nyhjäistä tyhjästäkin, mutta amatöörin taito ei riitä. Yritän kuitenkin.

Italiasta ei kuulu vieläkään mitään. Kirje täältä matkaa sinne toista kuukautta ja sieltä samoin tänne. Jos ei aleta heti kirjeen saatua kirjoittaa, venähtää aikaa lisää. Kurjaksi on mennyt. Espanjaan postin vaihto sujuu sutjakkaasti, kun välillä on e-mailit. Juuri eilen taas keskustelimme. Puhelin sen sijaan on hurjasti hiljentynyt. Ystäviä jäänyt liian monta matkan varrelle, enemmistön kuolema korjannut. Joillakin muuten vaan hiipunut elämänilo. Syyttävät ikää. Minä vielä tässä porskutan ja torstaiden lisäksi kaikki muutkin päivät toivoa täynnä. Nyt olen varma, etten jatka samaa englannin kurssia kuin täällä syys- ja kevätlukukauden. Kunhan saan hyppysiini syksyn opinto-ohjelman löydän siitä taatusti minulle sopivamman. Tietää paljon pitempää matkaa, aikaa kuluu, mutta olen varma, että kannattaa. Olisiko vielä intenssiivikursseja kuten vuosia sitten? Tehokkaita ja vaativia. Niistä tykkäisin. Pelkkää englantia opetuskieli mukaan lukien. Minusta ehdottomasti paras tapa oppia.

No, kevään jo ehdittyä näinkin pitkälle, palaan taas taiteen pariin. Ensin Kiasmaan ja ARS22, jonka K jo teilasi. Ei edes uteliaisuudesta tahdo tutustua, vaikka näytillä on El autobus (Sol Calero) ja Kimmo Kaivannon lumpeenlehtiä Kun meri kuolee-teoksessa. Tämä bussijuttu on taas niitä, joista en osaa sanoa, onko varsinaisesti taidetta? Bussihan on bussitehtaassa tehty ja taiteilija pannut sen vain nätisti esille. Ja kun esimerkiksi pannaan muuttolaatikoita pinoon, on se minusta enemmänkin asetelma. Asetelmakin voi viehättää, vaikka laatikot olisivat panamalaisia banaanilaatikoita. Ars-näyttelyitä olen nähnyt ennenkin. Ihan niitä alkupään, kun olivat Ateneumissa joskus 1980-luvulla. Silloinkin oli ihmeteltävää. Vanha Singer-ompelukone puleerattuna ja nostalgisena kunniapaikalla. Polkupyörä roikkumassa katosta, ruohonleikkuri kuin valmiina nurmikolle. Taidetta? Joka tapauksessa kiinnostavaa.

Olen taas, kuten kai kerroinkin, soppien kimpussa. Tuli tehtyä aasialaista kana-nuudelikeittoa ja eilen keittelin mausteista porkkanasoppaa. Tänään on sopaton päivä, puuhaan muuta. Huomenna taas kaupasta seuraavan keiton ainekset ja keskiviikkona näillä näkymin kevään viimeinen enkun tunti, paitsi se kolmen päivän verbikurssi pääsiäisen jälkeen. Tänä vuonna kahden vuoden tauon jälkeen vietetään taas kunnon Helsinki-päivää kesäkuussa ja minä aion Espan lavalle saamaan selville, ketkä ovat nyt Stadin friidu ja Stadin kundi.On musiikkiakin ja jos  auringonpaiste meitä hellii, Espan puisto täynnä flandeeraajia. Silloin ollaan niin stadilaisia että. Onhan koko päivä Helsingin syntymäpäivä! Alku tosin Helsingin kosken rannalla, mutta sitten me siirryimme Suurkadun varteen ja Engel alkoi piirroshommat. Espan puistossakaan eivät enää vasikat kirmanneet, vaan sinne pykättiin Kappeli, jonka katolla ei suinkaan ole Ville Vallgrenin veistos, ei myöskään Walter Runebergin, vaikka Kappelin väki niin ainakin on väittänyt ja sain tiedoillani heidät kimppuuni. Pysti on aivan tavallinen hienommanpuoleinen puutarhatonttu, joita olivat ennen puistot ja puutarhat täynnä. Ei missään tapauksessa Ville Vallgrenin työ!!! Tulkoon tämä jälleen sanotuksi.

Nyt menen taas vuoteeseen.


8. huhtikuuta 2022

ROPISEE

 Kuuntelen sateen ropinaa ikkunaräystääseen. Se on mukava ääni. Mökillä oli vielä mukavampi. Siellä ropisi kunnolla. Oli rauhoittavaa kuunnella. Ei mitään hälyääniä. Vain pelkkä ropina.

Piti lähteä kauppaan ostamaan taas soppa-aineksia. Menen huomenna, vaikka en pidäkään lauantaiostoksilla olemisista. Joutilasta väkeä maleksimassa ostoskeskuksessa, tottelemattomia lapsia ja läpeensä kyllästyneitä vanhempia, jotka uusavuttomina katselevat lastensa melskaamista niin kaupoissa kuin niiden ulkopuolella. 

Otin kissankellomukini kevään kunniaksi ja tiputtelin siihen perulaista luomukahvia. Maussa ei eroa ei-luomuun. Mistä sen tietää, onko edes luomua? Perussa? Joka on makuu-työhuoneen näkövinkkelistä mahdottoman kaukana. Suhtaudun kriittisesti luomuun. Perun muinaiset inkat saattoivat viljellä luomuna kaiken. Ei ollut myrkkyjä, joita levitellä. Sitten tuli "sivistys" ja toi tullessaan nykyajan. Kahvipelloille ruiskutettiin kaikenlaista, mikä saa kasvamisen tulemaan ihmisen haluamaan malliin. Pavuista tuli suurempia ja pulleampia. Kahvi ei kuitenkaan ole lähtöisin tiettävästi eteläisestä Amerikasta, vaan sormi osoittaa Afrikkaan ja erään paimenen vahinkoon, kun hän oli heittänyt muutaman pavun epähuomiossa nuotioon ja tunsi etiopialaisissa sieraimissaan  hienon aromin. Kiittäkäämme paimenta kahvihetkistämme. Minä kiitän Googlea.

No, ei ropise enää. Pisarat muuttuivat räntäisiksi, melkein lumisiksi, eikä niistä ole enää ropisijoiksi. Tunnelma on särkynyt. Alan lukea Matti Rämön pyöräseikkailusta Ukrainassa, jossa vielä siihen aikaan olivat asiat hyvin. Tosin maata ennen Rämöä on riepoteltu sinne ja tänne, josta Rämö kertoo. Minkälainen takamus mahtaa Rämöllä olla satulassa istumisesta? Pieni satula ja tuhansia kilometrejä polkien. Yöt nukkuu teltassa. Joskus kaivatessaan kunnon vuodetta ja suihkua, menee hotelliin. Aamulla jälleen satulaan. Minun takamukseni väsyi jo siinä, kun Messeniuksenkadun jengin kanssa poljin Humallahden uimalaan Seuriksen tietä, jossa eräässä kohdin oli hurja mäki, jota lasketella. Kotimatkalla se oli muuttunut ylämäeksi. Muilla oli käsijarrulliset pyörät. Minä jarrutin polkimilla. Vanha pyörä, eikä kovin kauniskaan. Se oli Helkaman Aino ilman mukavuuksia. Ei jättänyt koskaan muista jälkeen ja siihen tietysti vaikutti se, että olin aika hyvä ajamaan. Koulumatkoja en pyöräillyt, vaaikka jotkut pojat niin tekivät. Vapaa-ajat keväästä alkaen meni paljolti pyöräillen. Muuallekin kuin Humallahteen. Se oli huoletonta aikaa.

Nyt pitää kantaa huolta monesta asiasta. On aikuisen velvollisuus. Tällä hetkellä huolen kantaminen kohdistuu Ukrainan sotaan, vaikka sen alullepanija ei käytä siitä asanaa "sota". On jonkunlaista asioitten  järjestelemistä Ukrainassa, eikä se mennytkään niin kuin Strömsössä. Ei mikään läpimarssi aseita kalistellessa. Uljaasti panee kampoihin omaa maataan puolustava Ukrainan väki. 


7. huhtikuuta 2022

HUHTIKUUN YÖSSÄ

 Taas mennä hulahti huhtikuuta pätkä, ennen kuin kerron kuulumiset. Eipä nuo ihmeempiä edes ole. Labrasta tuli postia ja varasin ajan jo lääkäriltä. Tämän viikon englannin tunti pereuutettiin ja se olikin hyvä. Olin taas edellisen yön valvonut ja olo oli se mukainen. Iltapäivällä vasta sen verran piristyin, että raahauduin kauppaan. Kotona purettuani tavarat kellahdin vuoteeseen ja nukuin pari virkistävää tuntia. Sain huolestuneen "how are you???" A:lta ja kerroin olevani ok. Siinä meni se päivä ja nyt on uusi yö.

Enkun verbikurssi alkaa viikolla 16. Samana päivänä olisi ollut Oodissa mielenkiintoinen esitelmä. No, niitä tulee uusia. Vastahan tässä on ihmiset päästetty vapauteen. K laskee koronatartuntoja ja Kiinassa on kuulemma eniten. On ihmisiäkin paljon. Kaikki on yleensä suhteellista. Euroopassa Ukrainan sota jatkuu ja maailmalla tiedetään venäläissotilaiden hirmutöistä, joista voisi joutua sotaoikeuteen. Ihmisiä kidutettu, tapettu ja jätetty niille sijoilleen kaupunkien katujen varsille kaiken sotaromun sekaan. Oikeudentajuinen ja sotasääntöjä noudattava sotilas saattaa muuttua sodan jatkuessa. Ihminen ei ole enää mitään, se on ohimennen tapettava, viaton siviili, joka on etsimässä itselleen suojaa. Raaistunut vihollinen ei piittaa, vetää aseen ja ampuu. Ryöstää tyhjiä koteja ja kauppoja, kiduttaa ja raiskaa. Sotilaskuria ei ole enää. Eläinkään ei tapa huvikseen. Mutta vihollisen sotilas tekee niin Ukrainassa.

Vaikka kuinka yritän olla lukematta ja kuulematta Ukrainan tapahtumia, niistä ei eroon pääse. Sodan loppua ei näy, eikä näy miestä, joka kaiken pahan sai alulle. Piileskelee ja antaa ohjeita.

Siirryn ilman häpyä ruoka-asioihin. Tänään vuorossa broilerikiusaus ja ainekset on myös ankanlihakeittoon ja hyvin mausteiseen porkkanakeittoon.  Kaikki Kariston kustantamasta kirjasta 500 keittoa. Susannah Blaken englannin kielisen keittokirjan suomentanut Katja Ruunaniemi. Painopaikka Kiina. Kuinkas muuten. Ennen moiset tehtiin Suomessa, paperimaassa.

Kello on yksi yöllä. Olen toki hetken nukkunutkin ja nyt ehkä alkaa taas olla unen tarvetta. Menen ensin kuorimaan appelsiinin, syön ja juon lasillisen vettä. Jos ei uni sittenkään tule, luen runoja kesästä.

Näin unta kesästä kerran,
kuinka paistoi päivä Herran,
paistoi mulle, paistoi muille,
paistoi köyhänkin pihoille;
vihersi tuhannet virvet,
sinersi sataiset järvet,
iloitsi ihanat nummet,
tarinoivat metsän tammet,
puu puheli, kukka kuuli , -
köyhä sen todeksi luuli...

(Eino Leino runosta "Näin unta kesästä kerran")

3. huhtikuuta 2022

EN OTA IRTI

 Eräs ystäväni otta aina illan tullen irti kaikki sähköiset vempaimet pistorasioista. Jokikisen. On kuulemma sähköfirman suositus. Minä en ota mitään irti. En ole koskaan ottanut, paitsi mökillä, jossa sähköpuoli oli kaikkinensa kummallisten viritysten varassa. Sähköjohtoja risteili pitkin seiniä kuin metrokartan radat, eivätkä kaikki taatustikaan täyttäneet sen enempää turvallisuusmääräyksiä kuin ylipäätään määräyksiä. Mitään ei tapahtunut vuosikymenten aikana. Varoittavana esimerkkinä kylällä oli kauppiaan talo, joka paloi perustuksiaan myöten talon omistajien ollessa onnellisesti poissa. Iskikö salama vai oliko sielläkin viritykset varsin omintakeisia? Täällä en ota mitään mistään irti ja katselen televisiotakin, vaikka ukkonen olisi tulossa. Ystäväni on kauhuissaan leväperäisyydestäni ja kuolemalle nauramisestani. Luulen vankasti loppuni tulevan ihan muualta kuin sähkölaitteistani.

Ostin parsoja ja tein parsakeittoa. Ostin mansikoita ja söin mansikoita. Olen laihtunut, mutta matkaa on vielä. Piparkakkuja on vähän ikävä, vaan en ole sortunut. Piparkakkukaapissa on vain näkkileipää. Kaupungilla tosin söin croisantin kahvilassa. Labran jälkeen oli pakko saada maaruunsa jotain ja löysin sopivasti Fazerin. Cappuccino maistui taivaallisen ihanalta ja vatsani kiitti alkaessaan sulatella croisanttia. Piti ensin suunnitelman mukaisesti pasteerailla kaupungilla, mutta valvottuani koko yön, tulinkin kahvihetken jälkeen kotiin. Takki pois ja sänkyyn. Nukuin pari tuntia kuin pieni porsas ja kyllä teki eetvarttia.

Odotellessani labran aulassa vuoroani kuulin, kuinka virkailija sanoi eräälle rouvalle, että hänellä oli aika tammikuussa eikä nyt maaliskuussa. Rouva pantiin istumaan ja virkailijat pähkäilivät, mitä nyt  tehdään. Mietin, etteikö tällä rouvalla ollut kotona ketään, joka olisi vähän  katsonut, missä kulloinkin mennään? 

Menin YouTubessa Amos Rexin uuden näyttelyn Maanala-etukäteisavajaisiin. Taas ihmeellisiä teoksia ja mitä kaikkea jalkojemme alla voi olla eri taiteilijoiden näkemänä. Kuin myös maan päällä mielikuvituksen varassa. Minotauruskin saatu Helsinkiin edustamaan kreikkalaista mytologiaa. Menisinkö? Mietintäaika elokuuhun asti. Entäs Kiasma, jossa peruskorjaus ja näyttelyitä? Ensin ARS22. Ehkä sinne kuka ties. Enää en tahdo kyyhöttää kotinurkissa. Koronasta, sairaanahoitajalakosta ja Ukrainan sodasta huolimatta on elämää tarjolla halukkaille ja minä liityn halukkaiden joukkoon ja lähden ulos maailmaan. Heti ensi viikolla.

E:llä syntymäpäivä. Soitin. Oli kokoontunut muualla asuvaa perhettä, osa aivan täältä Helsingistä asti. Puhuimme taas minun menemisestäni kesällä. Olen jahkaillut monen vuoden ajan ja ennen vanhaan kävin usein. Miten se nyt on niin vaikeaa? Minä kun kuitenkin tykkään junamatkoista. Ehkä sekään ei ole enää niin ratkiriemukasta kuin ennen vanhaan. Ihmiset räpläilevät puhelimiaan, ovat omissa ajatuksissaan, eikä kukaan ala iloisesti jutella. Muistan ajat, kun junissakin oli tunnelmaa. Tunnelmaa voin tehdä minäkin aloittamalla keskustelun. Ei se ole vaikeaa. Olenhan muutenkin kaikkea muuta kuin tuppisuu. 






25. maaliskuuta 2022

POSTI TEKEE OMAN OSUUTENSA ILMASTOSOPIMUKSESSA

 Tein slushia ja se oli hyvää. Tulos kertoi sen, että olen melkein kotikutoinen vesimelonin jäähilemestari. Teen toistekin. Kerroin jo aikaisemmin täällä avanneeni vuoden 2022 mansikkkauteni. Olen syönyt jo kilokaupalla, ostanut isompia ja pienempiä laatikollisia. Isoja, punaisia epähedelmiä, ovat enemmän houkuttelevan näköisiä kuin makuisia. Kunhan kotimaiset valmistuvat, herkutteluni on taivaallista.

Palautin pohjoisen jumaluustarustokirjan kirjastoon, enkä edelleenkään ole hullaantunut näihin läheisimpiin jumaliin. Jotenkin karkeampia, ei eleganssia, eikä tyylikkäitä luvattomia rakkausseikkailuja. Jos nyt jumalille on mikään edes varsinaisesti luvatonta. 

Ilmoittauduin englannin kolmipäiväiselle verbikurssille. Kurssi on jo kuulemma täynnä. Mikä verbeissä noin kovasti viehättää? Menen ensi kuussa tätä ihmettelemään. Nykyinen enkun kurssi alkaa päättyä, mutta syksy uusin oppimisin tulee pian. Minun lasini kun on aina puoliksi täynnä.

Vihdoinkin sain aikaan varata ajan verikokeisiin labraan. Ravinnotta ja metromatka. Sen jälkeen juoksujalkaa ensimmäiseen kuppilaan aamukahville. Sitten hengähdän ja kotiin. Ehkä rupean joutessani miettimään, olisiko varauduttava ja hankittava kotiin pari hernekeittopurkkia, ostaa paristoilla käyvä radio ja ottaa selvää, missä on lähin pommisuoja? Vai annanko mennä päivä kerrallaan ja seuraan tilannetta levollisin ja luottavaisin mielin? Postikin alkaa jakaa postia vuoropäivin, koskee lähinnä kai etanapostia. Sanomalehdet tulevat kuten ennenkin. Uutta jakelutekniikkaa puolustellaan sillä, että kaikissa muissa Pohjoismaissa on järjestely ollut ja meilläkin joissakin kunnissa. Hiilidioksidipäästötkin vähenevät, kun Kusti polkee ja posti kulkee harvemmin.

Roskiskekka sujui lumettomalla taipaleella. Vain paksu sorakerros pihan asfaltilla narskui saappaitten pohjissa. Pian alkaa nilkkuriaikakin. Ja mekkosillaan pasteeraileminen pikkukengissä. Ja päässä keikkuu lierihattu.

"Summertime and the livin´  is easy. Fish are jumpin´  and the cotton is high. Oh, your daddy´s rich and your ma is good-lookin´  so hush little baby, don´t you  cry..."  Näin lauloi ikimuistoinen ja ihana Ella Fitzgerald .

Minäkin, jos osaisin.







21. maaliskuuta 2022

BUTTERNUT SQUASH

 Eräänä päivänä koti tuoksui myskikurpitsalaatikolle. Toisena purjo-perunasosekeitolle ja tällä viikolla jonain päivänä kesän hellepäiviä silmällä pitäen vesimelonislushille. Aion tätä jäähilejuttua kokeilla. Piti ensin selvittää, mikä juoma on Amppari, koska sitä tarvitaan slushiin ja kun sen selvitin kaikkitietävän Googlen avustuksella, on Ampparia ostettava tai jotain muuta raikasta virvoitusjuomaa.

Kysyin A:lta, onko tehnyt jotain myskikurpitsasta (butternut squash). Lähetti oikein reseptin, jota kokeilen ilman pekonia. K puolestaan ei tuntenut koko kurpitsaa, mutta arveli nähneensä kaupassa kerrottuani sen olevan "rakenteeltaan voimainen", kurvikas ja painava. Minulle taas tuote tuttu entuudestaankin, vaikka  laatikko oli ensimmäinen kerta. Että oli hyvää. Nipin napin maltoin jättää pakastettavaksikin.

Piti oleman eilen itsehuoltopäivä. Siirsin täksi päiväksi. On myös ilmoittauduttava englannin verbikurssille. K hämmästeli, miksi uusi kurssi, vaikka edellinenkin vielä menossa.  Antoine  de Saint Exupery on sanonut;"The only things you learn are the things you tame." Sitä paitsi verbit ovat tärkeitä. Vaikka nykynuoriso  on niistä luopunut, koska tietokone- ja puhelintekstikieli pitää olla lyhyttä ja ytimekästä. Asia selviää lauseesta ilman verbejäkin.

Yhä pohjoisen jumalista kertova kirja kesken. Aion saada sen loppuun ja palauttaa kirjastoon keskiviikkona. En tunne sympatiaa näitä velikultia kohtaan, enkä vanno heistä kenenkään nimeen. Enkä muutenkaan pidä jättiläisistä, joita osa heistä on. Jättiläissadut eivät lapsenakaan viehättäneet. King Kong menettelee klassisuutensa takia.

Ostin parsakukkakaalin. Uusi tuttavuus. Olen toki nähnyt, vaan en jalostanut. Minulla on ystävä, joka sekoittaa parsan, parsakaalin ja nyt esittelin hänelle sotkettavaksi parsakukkakaalin. Kyllä on niin monimutkainen tämä vihannesmaailmakin. Tämän kauniin "kaalin" alku on Italiassa ja sieltä aikojen kuluessa matkannut muuallekin. Kiitos että lähti ja kohti meitä skandinaavejakin.


17. maaliskuuta 2022

ULKONA VIELÄ PIMEÄÄ

 Luulin pääseväni pohjoisen jumaltarustokirjan lopuun ja palauttavani sen kirjastoon. Ei mennyt niin. Viivyn vielä jumalien joukossa jonkun aikaa.

Englannin tunnilla sain opittua minulle uppo-oudon mutta viehättävän sanan suomen "ranskalaiselle parvekkeelle". Vastine englanniksi on  Juliet balcony. Hehkutin sitä parilleni J:lle. Mutta hän ei ole ollut Veronassa. Minä olen katsellut lumoutuneena Julian parveketta ja niin teki moni muukin turisti.  Helppoa oli kuvitella neitokaisen seisovan parvekkeella Romeo alapuolella neitoa ihaillen. En saanut J:tä leikkiin mukaan. Hän on realismin miehiä.

Aion ilmoittautua kolmen päivän englannin verbikurssille nykyisen kurssin lisäksi. J sai minut houkuteltua, vaikka olin sitä mieltä, että jätän verbit sikseen. No, ei tietenkään oppi ojaan kaada.

Näppäilen tätä viiden maissa aamulla. Nukuin kolmisen tuntia. Laitoin kahvia, katselin amerikkalaisen nannyn opetusohjelman, luin Helsingin Sanomia ja päätin olla menemättä päivällä kauppaan. Huomennakin on päivä, kuten olemme monesti kuulleet. Ostan myskikurpitsaa ja laitan uuniin kurpitsalaatikon. Ensimmäinen kokeilu sitä lajia.

Eilen panin päälleni kevättakin. Oli oikein kepeä olo dallatessani tunnille. Aurinko paistoi. Onneksi olin ottanut aurinkolasit. Kura lensi autojen alla, sulava lumi oli sohjoa ja varjopaikoissa jäätä. Kevät keikkuen tulevi. Kaksi viikkoa  ja jo  "huhtikuu humahuttaa". Mämmiaikakin koittaa, pääsiäispuput esille ja keltainen väri on valttia. Minä hyppään pääsiäisen yli sitä kummemmin viettämättä. Mämmiä en ainakaan syö. Joskus olen ahertanut ihan itse pashaa. Muottikin vielä tallella. Se oli sitä aikaa, kun teki mieli kaikkea tehdä. Puolisokin otti osaa. Puhalteli kananmunia tyhjäksi ja taiteili kuoriin kuvia. Yhteen hän maalasi Paramount Picture-logon. Minusta se näytti enemmän Fuji-vuorelta. Näitä munia ei ole enää jäljellä. Monien muuttojen yhteydessä hauraat munat rikkoutuneet.

Jospa tästä menisinkin vuoteeseen.


14. maaliskuuta 2022

SE ON PIENEMPI MIEHEN EUROA

 Selvisi A:n hiljaiselo. Tietokone tyssännyt. Oli toista viikkoa boikotissa, kunnes "so a nice young man helped me..."   ja nyt taas voidaan kirjoitella. Maaailman kirjat sekaisin, kun tietokone sanoo yhteistyön sopimuksen irti. Niin se on muuallakin. Pankeissa pannaan ovet säppiin, jos tietokoneet eivät pelaa. Ennen oli kynä ja paperia ja pankkikirja.

Pohjoisen jumalat tulleet tutummiksi. Yhä olen sitä mieltä, että heiltä puuttuu  Olympoksella asuvien kolleegojen hienostuneisuus. Nämä pelaavat raakaa peliä päästäkseen tavoitteeseensa. Tappelevat ja tappavat herkemmin kuin kreikkalaiset ja roomalaiset. Ei mitään eleganttia Leda ja joutsen-touhua. Siitä vaan ja kimppuun.

Katselin Lenita Airiston vierailua Tapani Ruokosen luona. Rouva edelleen taistelee feminismin puolesta ja pauhaa naisen euron ja miehen euron erosta. Lopuksi sekä haastattelija että haastateltava tulivat siihen tulokseen, että Lenita aiheuttaa hämmennystä ja häntä pelätään. Kautta aikain miehet ovat aristelleet naisessa älykkyyttä ja Lenitan kohdalla siihen yhtyy vielä kauneus ja peräänantamattomuus. Hän on aina naisten puolella henkeen ja vereen miehistä maailmaa vastaan. Kiitos, Lenita!

Käppäilin kaupaan. Vettä ja lätäköitä, plusasteita ja paistetta. Ostin kaksi laatikollista mansikoita ja kuohuviiniä. Siinä jälkiruoka laittamalleni salaatille. Mansikat suuria kuin tomaatit. Mansikan maku mielikuvituksen varassa. 

Huomasin surukseni antikvariaatin sulkeneen uksensa. Kauppa ei nähtävästi käynyt riittävästi. Tyhjiä liiketiloja kauppakeskuksessa matkalla Itiksesta Eastoniin. Vuokrataan, vuokrataan. Murheellisen tyhjää. Eikö ostoskeskus ole enää muotia? 


12. maaliskuuta 2022

JUDI DENCH MATKAOPPAANA

 Katselin molemmat kaksiosaisesta Judi Denchin luonto-ohjelmasta. Dame Judi Dench oli miesystävänsä ja kuvaajien sekä luontoeksperttien kanssa tutustumassa Borneossa hiukan erilaiseen luontoon kuin mitä Englannissa näkee. Tämä yli 80 v nainen oli reippaan utelias kaikesta, kiinnostunut, ainakin siltä vaikutti, aidosti näkemästään. Hän adoptoi kolme orangutania, oli mukana krokotiilijahdissa sirun laittoa varten ja ihasteli käärmeiden kauneutta kaiken muun jännittävän ohella. Ohjelma tehty vuonna 2019.

Liityin Kicks-kosmetiikkayrityksen kanta-asiakkaaksi. En ole enää kovin kiinnostunut kiikuttamaan rahojani Stockmannille. Kicksiin on lyhyempi matkakin, ei tarvitse tarpoa koko ostoskeskusta päästä päähän. Lidlistä ostin mansikoita ja ensi viikolla menen Eastonin K-kauppaan, josta saa mansikoita laatikoittain. Oma mansikka-aikani on alkanut! Tervetuloa kevät!

A:sta en ole mitään kuullut. Lähetin meilin, onko kaikki ok? Kerroin tutustuvani skandinaaviseen jumaltarustoon. Minuahan kiinnostaa mytologia, on se sitten pohjoismaista tai muuta.  Kerroin senkin, että Kyproksessa olin rannalla, jonne Afrodite-Venus rantautui. Aihe kuvattu, kuten kaikki tiedämme, Botticellin maalauksessa. Kyproksessa ollaan vakuuttuneita Afrodite-Venuksen maihin nousupaikan totuudellisuudesta. Turistihömppää? Eihän toki. Me voisimme viisata ulkomaalaiskävijöille paikan, missä Väinämöinen teki hauen leukaluusta kanteleen. Maija Pokela soittamaan ja kantele on juuri se leukaluusoitin. Sitten viedään turistimassa Musiikkitalon eteen ja näytetään se hauki. Tietysti mainitaan ylpeinä myös Reijo Hukkanen ja lausutaan pätkä Aaro Hellaakosken runosta. Tulkki on paikalla.

Onneksi Hukkasen "Laulupuut" on ihan neutraali veistos. Ei tule haluja viedä varastoon, ei Venäjän hyökkäyksen takia Ukrainaan tai rakennusurakan takia. Viimeksi mainitun vuoksi joutuu Moskovan lahja Helsingille Maailman rauha-veistos siirtymään. Joku oli jo töhrinyt kannanottonsa pystin jalustaan.

K oli imuroinut huushollinsa. Minunkin pitäisi, mutta en viitsi.



10. maaliskuuta 2022

THOR JA KUMPPANIT

 Mytologia on aina kiinnostanut, kreikkalainen ja roomalainen jumaltarusto.  Pohjoismainen on jäänyt tuntemattomaksi, kunnes eilen lainasin kirjastosta  Neil Gaimanin Pohjoisen mytologia. Itäkeskuksen kirjasto on Stoassa kuten englannin kurssikin. Helppo nakki. Gaimanin kirja ilmestynyt alunperin englannin kielisenä vuonna 2017. Jouko Ruokosenmäen suomentamana 2020. Tulee ukkosen jumala Thor minulle tutummaksi kuin pelkällä nimellä. Kuukausi aikaa lukea. Enköhän selviydy.

Oli hiukan työlästä dallata tunnille. Eipä olleet kaupungin pojat auranneet kaikkialla. Hankala tarpominen alkoi jo kotipihalta ja Stoan ympäristö myös unohdettu. Pääsin kuin pääsinkin opin tielle. No, kyllä jo juhannuksena tämä lumipaljous on pelkkä muisto vain kopistellessani korkokengissä keskikesän juhlahumussa.

Illalla alkoi nukuttaa jo reilusti ennen yhdeksää. En jättänyt tilaisuutta käyttämättä, vaan kömmin vuoteeseen ja nukahdin oitis. Riittävästi unta ja heräsin kolmelta. Käppäilin kahvin laittoon. Luin HS:n digimuunnelman, sähköpostit ja tutkin Wikipediasta tietoja rintamamiestaloista. Olenkohan yhdessäkään käynyt? Mistä nimitys "rintamamiestalo"? Onko vielä tallella 1940-1950 rakennettuja? Miksi ne ovat puolitoistakerroksisia? Tietoa tuli ja minä viisaammaksi. Mitä teen näillä tiedoilla? kysyisi ystäväni K.

HS alkanut julkaista venäjän kielisiä uutisia, että venäläisetkin saisivat asiallisesti tietää, miten tällä hetkellä Eurooppa makaa. Tieto ei aina ole mennyt perille. Puhumattakaan Venäjällä asuvista. Kaikkea ei kerrota, totuutta hiukan muutetaan...  Lienevätkö Ukrainan "pelastushommat" hyvässä jamassa? Taiteilija Kaj Stenvall maalaa nyt ankkojen ohella kuvia Putinista. Putinilla on sarvet päässä. Katsoja voi itse päätellä, mitä tarkoittaa. Minä päättelin jo. 

Jospa tästä tiputtelisin toisenkin kupillisen cappuccinon tapaista kahvia ja sitten siirtyisin takaisin vuoteeseen pohjoisen jumalien kanssa. Ystäväni K kysyisi taas motiivia näille tiedoille. 



9. maaliskuuta 2022

SYKSYLLÄ RATIKASSA

 Kirjoitan tänäänkin. Iltapäivällä englannin tunti. Olemme menossa futismatsiin, vaikka minua ei potkupallo kiinnosta. Enkä ole edes varma, tarvitsenko ikinä jalkapallosanastoa englanniksi. En usko.

Naistenpäivää hehkutettiin eilen. Itse sen melkein unohdin, kunnes sain hyvän naistenpäivän toivotuksia. K ujutti taidolla sotakeskustelunsa sekaan muistutuksen päivän teemasta. Alan kyllästyä sota-aiheeseen. Mistä me puhuimme aikana ennen kuin Venäjä otti ja hyökkäsi Ukrainaan? Koronasta?  Yksi kiinnostava yleisaihe nyt myös on jalkakäytävien jäinen liukkaus. Joku oli Espoossa lähtenyt kyläilemään luistellen.  Minä olen onnellisessa asemassa, koska asun paikassa, jota on pakko pitää käveltävässä ja ajeltavassa kunnossa. Jäämuhkuroita vain kotipihan roskistiellä. Muistuttavat Helsingin mukulakiviajasta joitakin vuosisatoja sitten. Kadut joko soraa tai mukulakiviä. Hevosrattaissa täritti. Maalaisten maitokärryjen kermat saattoivat vatkaantua ilman aikojaan. Nupukiviä on monessa paikassa ja nekin hankaloittavat jonkun verran kulkua. Eikä niihin saa kajota, ovat historiaa.

Otin selvää, miten ja millä peleillä pääsen syksyllä Helsinginkadun opistotaloon, jos aion jotain silloinkin opiskella. Ei kovin mutkallinen matka luulostani huolimatta. Kaksi yleistä kulkuneuvoa riittää. Olen siellä monenlaista oppia ennenkin saanut, mutta kulku sujunut omalla autolla. Nyt opittava uusia tapoja. Odotan kiihkeästi opiston opinto-ohjelman ilmestymistä. Tämän kevätlukukauden kuittaan kuitenkin reippaasti dallaamalla Stoaan.

L:llä oli eilen syntymäpäivä. Soitin. Juttelimme hetken. Vieraat olivat juuri lähteneet, ruusujen hehku täytti L:n kauniin kodin. Minä lähdin Emmerdaleen. Siellä taas ihmissuhteet aivan sekaisin, vaikka rakkauttakin ilmassa. Ulkokuvauksissa aina muuten tuulee. Seuraan sarjaa mielelläni, mutta en järjestä sentään elämääni sen mukaan. Kun Suomessa muinoin alkoi pyöriä amerikkalainen sarja Peyton Place, ihmiset todellakin elivät sarjan esitysaikojen mukaan. Ei vierailuja, ei ruoan laittoa, ei koiran ulkoiluttamista.

Voisin mennä nukkumaan hetkeksi. Heräsin neljältä aamulla, laitoin kahvia ja ehkä nyt maittaisi parin tunnin tirsat.


8. maaliskuuta 2022

KUNHAN KIRJOITIN

 Hiljaiseloa kotinurkilla, tapahtumatonta kotielämää. No, kaupassa olin, pankissakin. Ilahduttava muutos: ovella ei ollut kerberosta, joka olisi tentannut asiakkaan asian laatua. Se kerrottiin sisäpuolella vuoromumerolapun saamisen yhteydessä. Kuten joskus ennen. Silti julistamani sota tätä pankkilaitosta kohtaan jatkuu.

Menin ruokakauppaan, enkä löytänyt oliiveja. Yhytin henkilökunnan jäsenen, joka järjesteli hyllyjä ja kysyin. "Minä olla ensimmäinen päivä, minä ei tietää". Alkoi myyjien etsintä. Ei ketään. Ei missään. Oli saatava oliiveja, en antanut periksi. Lopulta pelmahti näkyville myyjä ja minä heti kimppuun. "Käytävällä 14" ja sormi osoitti kaukaisuuteen. Löysin oliivikäytävän. Ei ollut samoja kuin Herkussa nämä oliivit. Otin rohkeasti erään purkin. Espanjalaisiä. Tulin haikeaksi. En ollutkaan enää käytävässä numero 14, vaan katselin aamuauringossa vuorten rinteitä ja kukkivia mantelipuita. Siitä on niin kauan... 

Maksoin tympeän näköiselle kassaneitokaiselle oliivit ja muut ostokseni. Kaipasin aikaa, jolloin niin moni asia oli toisin. Tuuli oli yltynyt ulkona. Otin maskin pois ja heitin sen kohdalle osuneeseen roskikseen. Maassa lojui käytettyjä maskeja, etupäässä vaaleansinisiä. Pieni valkoinen koira riepotteli yhtä suussaan ja taluttajaihminen yritti saada maskia pois koiran suusta. Koira ei siitä tahtonut luopua.

Purin kassin kotona ja söin salaattia, johon olin murentanut mininäkkistä, joka oli rukiista. Varmasti terveellistä ja  ehkä sallittuakin. Otin pakastimesta täksi päiväksi palsternakkakeiton sulamaan. Vaihdoin lakanat vuoteeseen, panin koneeseen. Ukrainassa soditaan ja kuollaan, lehtikuvassa lapset itkevät. Joku toimittaja kirjoituksessaan pohtii, miksi Putin näyttää turvonneelta. Minä mietin, että jos hän tarpeeksi turpoaa, hän räjähtää taivaan tuuliin. Ajatus tuntui hyvältä. Posti toi vanhaan osoitteeseen lähetetyn kirjeen maininnalla, että Posti on selvittänyt nykyisen osoitteeni. Kymmenen plus ja papukaijamerkki. Kirje sisälsi ilmoituksen, että kotipuhelimeni käyttö kallistuu kahdella eurolla, eikä aiheuta kohdallani toimenpiteitä. Paitsi tietysti laskun makamisen yhteydessä, pahvit! Panin kirjeen roskikseen. Se oli sitä paitsi kuukauden myöhässä. Olin jo maksanut kaksi euroa enemmän. Katselin ikkunasta ulos. Ihmiset liukastelivat jäisillä kaduilla. Pinnat kuin mukulakivillä päällystettyjä. Ennen oli talonmiehiä, jotka pitivät jalkakäytävät kunnossa.




4. maaliskuuta 2022

... näki kauhut kaikkialla,haltiat pahat havaitsi...

Otsikossa ote Eino Leinon runosta Tumma. Mietin kaiket päivät, mitä tulee tapahtumaan Euroopassa Ukrainan sodan jälkeen. Olin tyhmästi tuudittautunut uskoon, ettei maanosassamme enää nähtäisi suurta sotaa sitten 1939-1945. Herra Putin ajattelee toisin. Ehkä. Onneksi on tuo "ehkä". Ei pitäisi ikinä maalailla piruja seinille, mutta minä aina niin teen. Ystävät ympärillä puhuvat, minne lähtevät, jos... Kun tavataan, minuutin päästä puhe kääntyy Ukrainan tapahtumiin ja pohdiskeluun, mitä sen jälkeen. Ei pitäisi. Aurinko paistaa ja täyhtöhyyppiä on nähty jo, lumi sulaa, kevät tulollaan ja kohtapuoliin pikkukenkäsää.

Olen siirtyny keitoista salaatteihin. Teen ison kulhollisen ja pistelen sen päivän mittaan. Ei liioin enää piparkakkuja. Olen ruodussa taas! Kesämekot eivät tule kiristämään. Varaan ajan labraan verikokeisiin. Lääkäri antoi lähetteen. Pääsen ajamaan metrolla. Matkan varrella pätkä merta. Joko jäät lähteneet? En ole vähään aikaan ollut siellä päin. Katajanokalla asuessani näin kevättapahtumat suoraan ikkunasta. Täällä joskus lokit käyvät kirkumassa kertoen meren olevan jossain lähistöllä. Eivät aivan vielä.

Mitään lukemistakaan ei ole. Suomalainen Kirjakauppa pommittaa "3 pokkaria 15 €", mutta minä tyttö en kirjakauppaan poikkea. Jari Tervon kirja yhä kesken ja hyllyssä lukemattomia. Niitä, jotka aikoinaan todettu liian kuiviksi lukea. Mieli saattaa muuttua, otetaan selvää. Mutta nyt ei ole lukemisen puuska, se tulee ja menee. Ajatukset muualla. A patistaa ajattelemaan iloisia asioita, mutta hän onkin jo keskellä alkukevättä, jolloin mielen täyttää positiivisuus, eikä Espanjaa havitella valloitettavaksi.

Pitäisi keksiä tänään jotain mielekästä tehtävää. Ulos en aio, vaikka lääkäri on sitä mieltä, että päivittäinen reipas ulkoliikunta auttaisi hyvään yöuneen. Uskonhan minä. Jospa sitten myöhemmin keväällä.




2. maaliskuuta 2022

NUKKUMINEN ON IHANAA

 Voi pojat!!! Olen nukkunut seitsemän maailman ihaninta tuntia! Tohtori kirjoitti unilääkkeitä ja minä kävin apteekissa. Voiko olla tämän parempaa tunnetta? Ei edes Ukrainan varjo sitä himmennä.

Italiasta tuli kortti, jonka kuvapuolella Henry Holidayn Dante and Beatrice. Selitys juuri sen kortin lähettämiseen oli, että kun olen lukenut Danten  Jumalaisen näytelmän. Tunnustan, etten aivan kokonaan. Iso osa Paratiisista jäi kesken. Otin jälleen kirjan hyllystä ja kovasti yritin, mutta runomitta ei enää ainakaan tällä kerralla oikein ja oikealla tavalla sujahtanut tajuntaani.

Venäjän hyökättyä Ukrainaan ja todetessani ukrainalaisten vastarinnan, olin melko varma, että pitävät pintansa ja ajavat vihollisen tiehensä. Nyt näen asian mustana ja Ukrainan käy kalpaten. Ylivoima liian suurta. Säilytän kuitenkin pienen toivon kipinän. Ehkä se leimahtaa. Sormet ristiin! Miksi ihmeessä Putin alkoi keittää tällaista soppaa?

Englannin tunti tänään. Enpä näytäkään nyt nuutuneelta. Lopetan muuten Farfars pepparkakorien syömisen. Tunnustin lääkärille tämänhetkisen paheeni ja pyysin pitämään pikaisen luennon piparien vaarallisuudesta liittyen lihomiseen. Hän pyysi vakavasti minua luopumaan paheestani. Kaupassa eilen en edes katsellut keksihyllyyn päin. Ostin hedelmiä tavallista enemmän. En rypäleitä enkä banaaneja. Aloitan tositarkoituksella kaiken taas kerran alusta ja tavoitteena on päästä siihen, missä jo olin.

Menen suihkuun ja alan valmistautua enkun tunnille.

28. helmikuuta 2022

RAJOILLA RAUHALLISTA

 Maalailen piruja seinille kaiket päivät. En tykkää siitä, kun Pekka Haavisto vakuuttaa Suomen itäisellä rajalla olevan rauhallista. Rauhallista pitääkin olla. Mutta kun kansa kysyy ja pelkää, että rauhallisuus ykskaks päättyy., pitää tyynnytellä ihmisiä ja kertoa, että rauhallista on. Ukrainankin rajoilla oli vielä joitakin aikoja takaperin rauhallista. Ei ole enää. Tulivat vallanhimoiset naapurimaan presidentin sotajoukot ja nyt taistellaan. Melkoisen menestyksekkäästi venäläisiä vastaan. Voimia ukrainalaisille!

Oli yö, enkä minä nukkunut. En sitten millään. Olin vuoteessa moneen eri otteeseen ja monta kertaa nousin ylös. Vaihdoin tyynytkin houkutellakseni unta. Miten saan mentyä alkaneella viikolla lääkäriin, jos olen nukahtanut, enkä herääkään kellon soittoon? Jos taas olen valvonut koko yön, on silmien alla rumat pussit.

Sain R:ltä sähköpostia. Aina yhtä mielenkiintoista, eikä suinkaan tyhjänpäiväistä, rupattelua. Olen hanakka hetikohta vastaamaan ja pitäisi olla säällinen väli. Luettuani Italian kirjeenkin, alan heti naputella vastausta. No, se onkin hyvä oikeastaan, koska kirje matkaa aina reippaasti yli kuukauden, eikä mikään asia ole enää aktuelli.

En ole edes soppia keitellyt. Onneksi on pakastimessa. Haluttomuus moneen asiaan iskenyt. No, tällä viikolla on pakko liikahtaa. On taas kertynyt kaikenlaista toimitettavaa. Englannin kurssi alkaa talviloman päätyttyä. Voisin samalla piipahtaa kirjastoon, joka samassa rakennuksessa. Minullahan on kirjastokortti! Antaa sivistyneen ihmisen vaikutelman. 

HS:n mukaan venäläinen hiihtäjä ei tiennyt maailman menosta mitään haastattlijan kysyessä, miltä nyt tuntuu sotatilan takia? Sotatila?  Missä?  Ukrainassa, valisti toimittaja. Jaa, se, siellä autetaan ihmisiä.
Miksi Venäjällä ei kerrota totuutta?  Tuleehan se kuitenkin ennemmin tai myöhemmin tiettäväksi. Niin monta outoa asiaa siinä maassa!

24. helmikuuta 2022

DU GAMLA, DU FRIA

 Olen itsekseni sitä mieltä, että itäisen naapurimaamme presidentillä on Aleksanteri Suuri-syndrooma tai ainakin hänen mielessään kangastelee kuva entisajan Rooman valtakunnan rajoista. Jos joku minulta kysyy, liitytään Ruotsiin. Saisimme kunkunkin. Sitä paitsi olimme Ruotsia noin 600 vuotta. Puhumme valmiiksi ruotsia. Olemme matkailleet Ruotsissa ja jotkut meistä valehtelevat tykkäävänsä hapansilakoista, ruotsiksi surströmming. Valuuttakin vaihtuisi eurosta kruunuun ja lipun väri kelta-siniseksi. Maamme-laulun sanoja ei kaikki ole osanneetkaan, ehkä Du gamla, du fria luonnistuisi. Siinä on sentään vain neljä säkeistöä, kun Maamme-laulussa yksitoista. Olen kuullut huhun, että tämä "Du gamla, du fria" ei ole virallisesti kansallislaulu. Ei tarvitsekaan opetella. Näin monta hyvää syytä liittyä Ruotsiin. Mitäs sanotaan? Tapellaanko kuitenkin ensin, jos tiukka paikka tulee?

Euroopassa seurataan. miten sota kehittyy Ukrainassa, jonne venäläiset sittenkin loppujen lopuksi hyökkäsivät.  Kuinka ikävää. No, elämä jatkuu ja minä rupesin laittamaan purjo-porkkana-perunasosekeittoa. Pyykkikoneessa peseytyy villainen torkkupeitto ja ulkona ollaan plussan puolella. Yö kului valvoen ja Tervon Aamenta lukien.

Käppäilin yli nietosten eilen kauppaan ja sain muut ostettua paitsi parsaa.  Olisin tehnyt parsakeittoa. Herkusta luvattoman moni tarvike lopussa. Parsan puuttumisesta urputin, että muissa myymälöissä on ollut koko ajan. Pitääkin paikkansa. Myyjä sanoi onnettomalla äänellä "yrittävänsä saada loppuviikoksi". Kuskusia sentään oli. En ole koskaan ajatellut kuskusin olevan durumvehnää. Vastedes ajattelen.

Italiasta tuli kirje. Paksu ja mielenkiintoinen kuten aina. Toista kuukautta taas kesti, ennen kuin se saavutti postiluukkuni. Yritetäänkö tällä keinolla saada ihmiset luopumaan paperikirjeistä? En minäkään enää paperia lähetä muualle kuin juuri Italiaan.Ystävälläni ei ole mahdollisuutta käyttää tietokonetta tai viestittää puhelimen kautta. Soittaminenkaan  ei ole sama asia kuin kirjeposti. Siispä toistaiseksi härnäämme postilaitosta kommunikoimalla kirjeitse.

Nyt menen taas seuraamaan miten maailma makaa.


23. helmikuuta 2022

VÄKEVÄSTI

 Muistan kun ostin tämän kirjan kirjakaupasta ja olin epävarma,luenko. Aloitin, mutta lopetin, joten en lukenut. Nyt otin sen hyllystä rohkeasti ja kävin kimppuun. Kirja on Jari Tervon Aamen. Heti jo ensimmäisten lauseitten kohdalla tietää, että kirja on miehen kirjoittama. Se on myös oikeastaan suunnattu  miehille. Siinä on asioita ja sanoja, jotka minun nuoruudessani olisivat joutuneet sensuurin hampaisiin.

Olen minä muitakin mesten kirjoittamia kirjoja lukenut, Aleksis Kivi, Mika Waltari, Kari Hotakainen, Juha Hurme, Thomas Mann, Franz Kafka, Michael Booth, Oscar Wilde, William Shakespeare, Tuomas Kyrö, Erno Paasilinna...  Eivätkä ne ole suunnattu erikoisemmin miehille, kuten tämä Aamen. Olen tätä mieltä. Olen "Aamenessa" vasta sivulla 21, että vielä ei osaa sanoa, onko loputkin kirjasta suunnattu miehille. Ja luenko tällä yrittämällä loppuun asti? Takakannessa Aamulehti kehuu kirjaa, sanoo sitä väkeväksi. Naisen kirjoittama ei ole koskaan "väkevä". Se voi olla "realistinen" tai suorastaan "riipaiseva". Mieskin voi lukea naisen kirjoittamia, vaikka niissä on naisen kieltä. Jari Tervo puhuu miehen kielellä ja se on aina väkevää kieltä. Erilaista kuin sen hauskan nallekarhun Uutisvuodossa.

Jos tästä blogista ei tietäisi sen olevan naisen kirjoittama, luulisiko miehen kirjoittamaksi? Ei luulisi. Naiseus kuultaa läpi. Vähän harmittaa. Haluaisin niin puhua väkevästi. Kun en puhu, lukijani ovat yleensä naisia. Luultavasti. Tämän asian takia ei kannata mennä sukupuolenvaihdosleikkaukseen. Tuskin psyyke muuttuisi. Olisi vain sekavaa: kuin mies, mutta ei kirjoita väkevästi. Enkä halua olla mies, en minkään sortin. En ole edes pitkä, pituus ei tulisi korjausleikkauksessa muuttumaan. Lyhyet miehet muun muassa eivät saa elokuvamaailmassa kaikenlaisia  rooleja. Tom Kruise tietää. Mutta Charles Chaplin taas sai pääosatkin pituudestaan, jota ei kovin paljon ollut, huolimatta. 

Panin muuten silkkaa ilkikurisuuttani Tervon kirjan väliin kirjanmerkiksi Alfons Muchan naisellisista naisellisimman naisen kuvan. Mucha osasi heitä maalata. Hän maalasi naisia saaden esille heidän naiseutensa ja naisellisuutensa.. Näillä  naisilla on usein tuuhea pitkä paksu tukka ja siinä on kukkia. He ovat kaikinpuolin viehättäviä. Ei siinä yhteydessä voisikaan puhua väkevyydestä. Eikä puhutakaan. "Väkevästä" tulee minulle mieleen ihmiset, jotka kilpailevat, kuka jaksaa painavimman nostaa ja kantaa. Voitosta saa tittelin "maailman väkevin" tai "maailman vahvin".


22. helmikuuta 2022

NYT SITÄ ON, LUNTA

 Heräsin jonkunlaisesta nukkumisesta eilen myöhään aamupäivällä ja tuli kiire panna itsensä ihmisten-ilmoille-tällinkiin ja kiiruhtaa kauppaan. Hedelmiä, mansikkalaatikko, herajuustoa ja muuta. Kotona huomasin, että kuskus unohtui. No, seuraavalla kerralla sitten. Käppäilin muutea Eastonin K-kauppaan, jossa arvelin mansikoita puulaatikoittain olevan ja olin oikeassa. Kotiin päästyäni alkoi ankarasti pyryttää lunta.

Hyvä oli, että kävin eilen kaupassa. Nyt on lunta yli tarpeen. Yli 25cm kerrottiin ja se on Helsingissä paljon nykyisin. Puut ihan pullollaan. Vastapäinen talo ja katu hävinnyt jonnekin lumikerroksien taakse.

Kaupunginmuseon Ystävät tahtoo jäsentensä saavan sähköisesti jäsenkirjeet. Annoin luvan. Muut yhdistykset ovat jo näin toimineetkin. Suotta tuhlataan paperia ja postimaksuja. Roskiin paperitiedotteet ovat kuitenkin menneet ne tutkittuani ensin.

Myös J on soittanut. En olekaan kuullut hänestä pitkään aikaan. Oli kivaa saada tietää kuulumiset, joihin kuuluu kesäkodin remontti. Ukrainasta emme puhuneet sanaakaan.

Luin yöllä Lauri Viidan runoja, "niitä runoja, jotka jäivät". Kirjan toimittanut  Sakari Katajamäki, kustantanut WSOY vuonna  2016.

MITÄ ELÄMÄ ON

Myönnetään, että kasvi elää,
vaikkei tiedetä, tietääkö kasvi,
mitä elämä on.
Elämä ei ole tietämistä...

En uskalla näin uudesta kirjasta lainata enempää, ettei tule puheita. Tänään olen kotona, mutta huomenissa haen kuskusta ja rusinoita. Pasteerailen lähempänä olevaan kauppaan. Kauppa on iso, myyjiä vähän ja joskus joku aivan tavallinen artikkeli päässyt loppumaan. Ei hyvä. Kun olin nuori rouva ja asuin Töölössä, oli kauppoja melkein jokaisessa kivijalassa, palvelu yksilöllistä, kassakone kilahti somasti, eikä ruokakaupasta voinut ostaa muuta kuin ruokaa. Kesämökin kaupassa oli ruoan lisäksi muutakin, rautanauloja, hevosenkenkiä, niittokoneita, saappaita...  Se oli aina ihmettelyn paikka. 

Tänään en liikahda ulos ainakaan. Lähetän iimeilin Espanjaan, luen, lähetän toisen iimeilin eteläiselle Pohjanmaalle, kolmatta en lähetä, kummastelen maailman menoa ja mitä tapahtuu Ukrainalle, enkä ole ollenkaan enää huoleton.

 




20. helmikuuta 2022

HYVÄ ME !!!

 Rupesin lukemaan vuonna 1964 ilmestynyttä Aili-Salli Ahde-Kjäldmanin kirjaa Kotini vuosisadan lopun Helsingissä. "Vuosisadan loppu" tarkoittaa 1800-lukua. Olen tätä WSOY:n julkaisemaa kirjaa aiemminkin lueskellut, tuskin pääsemättä loppuun jostain syystä. Aihe on minulle varsin herkullinen, mutta jo niin usein kaluttu, että tuskin Aili-Sallillakaan on uutta kerrottavaa henkilökohtaisten tarinoidensa lisäksi. Ja hiukan teksti tuntuu luettelomaiselta, mutta mikäs minä olen arvostelemaan. 

Selailin myös keittokirjoja ja löysin salaattiohjeen, jonka oitis teen, kunhan saan mansikoita, mintunoksia. ja mascarponejuustoa. Balsamietikkaa ja pippuria onkin kotona.

Avasin viimeisen onnenkeksin: "Happiness is the only thing that multiplies when you share it". (Albert Schweitzer) Moni ikäiseni on nuorempana lukenut ihaillen ja ihastellen  kirjan Albert Schweitzeristä. Niin minäkin. Olin hänen mukanaan Afrikassa parantamassa ihmisiä hänen toimiessaan lähetyslääkärinä. Jätin jo ajat sittenTarzanin viidakkoonsa ja siirryin realistisempiin Afrikka-aiheisiin. Minusta tuli Schweitzer-fani. Kustantamot eivät enää ota uusia painoksia hänen kirjoistaan ja joku nuorempi ihminen saattaa ihmetellen kysyä: "Kuka Albert Schweitzer?"

Katselin Suomi-Venäjän olympiakomitean lätkämatsin. Riemuitsin muiden mukana Suomen hienosta saavutuksesta saada olympiakultaa. Kypärät ja mailat lentelivät pitkin jäätä ja miehet halasivat toisiaan. Hymyä riitti, tunteet pinnassa. Venäläiset sitävastoin allapäin pyyhkiskelemässä kyyneleitä. Hopeamitali ei ollut mitään, eikä se, että oli hienoa pelata finaalissa. Kultaa tultiin hakemaan ja hopea hävittiin. No, jommankumman piti jäädä kakkoseksi. Tänään Beijingin olympialaiset päättyvät, olympiatuli sammuu ja alkaa olympiadi.

Minä alan laittaa itselleni lounasta.

















18. helmikuuta 2022

TÄYSIN UNETTOMANA TAAS

 Alan siirtyä jälleen kerran keitoista kiinteämpään ravintoon. Aloitan broilerista. Marokon Tetuanissa olen syönyt parhaimman kana-ateriani. Kaikki osui jetsulleen, paitsi suomalaisseurueen eräs täti-ihminen, joka kysyi naama rypyssä "voiko tuota syödä?" tarjoilijan kannettua pöytään herkullisen ruokamme. Vaikka olen päässyt eroon sadoista keittokirjoistani, niitä on jäänyt ja yhdestä löysin eräänä päivänä vähän sinne päin ruoan, jota oli Tetuanissa tarjottu. Se on "Broileria marokkolaisittain" ja siinä on samoja aineita kuin saamassani annoksessa: jeeraa, kanelia, neilikkaa, sahramia, kuskusta, rusinoita ym ja tietysti broileria. Aion yllättää itseni ja valmistaa sitä. Olen aivan varma, että resepti on sama. Pitää ostaa kuskusia ja jotain muutakin hankittava. Odotan tätä pyrähdystäni pohjoisafrikkalaiseen keittiöön suurella kiinnostuksella. Toivon onnistuvani, ettei käy niin kuin sille rouvalle "voiko tuota syödä?"

Toisessa onnenkeksissäni luki: "Your prospects are great, enjoy." Ehkä se on enteellistä.

Kirjoitan tätä neljältä aamulla, enkä ole nukkunut yhtään. Kohtapuoliin alkaa lätkäottelu Suomi-Slovakia Beijingissä. Katselen sen. Minusta on kivampi puhua Beijingistä kuin Pekingistä. Beijingin voi lyhentää pelkäksi Jingiksi. HS kertoi tämän olympialaisten alettua.

Perjantai taitaa mennä ihan plöröksi, jos nukahdan aamulla tai aamupäivällä. Ei tule mulligatawny-keiton laittamisesta mitään siinä tapauksessa. Soppa on kuulemma perua brittiläisen imperiumin ajoista Intiassa ja nimi on tamilin kieltä ja tarkoittaa "pippurivettä". Kyllä siihen tulee mustapippuria. Kuin myös tulista chilipalkoa.

Hienoa muuten, kun tv:stä tulee öisinkin ohjelmaa. Ei nyt mitään kovin hääppöstä, mutta jopa Simpsoneja, joista kovasti tykkään. Joku voi pitää Homeria, isä, vähän tyhmänä, mutta ei hän ole. Työskentelee voimalassa, mutta nukahtaa helposti työnsä ääreen. Kaikki tiedämme, että perheen vanhempi tytär Lisa, 8v, on älykkö, vegaani ja budhanuskoinen. Maggie, nuorin, on melkein vauva vielä ja nukkuu pinnasängyssä. Tykkää imeskellä tuttia. Marge, äiti, koettaa pitää perheen säällisesti kasassa, hoitaa huushollitehtävät hyvin ja tapaa joskus muita rouvia. Bart, 10v, on poika, eikä sen enempää poikaa olekaan olemassa. Hän keppostelee, on näsäviisas ja puhuttelee isäänsä etunimeltä. Ihana perhe! Tunnen myös pubin pitäjä Moen ja muutamia muita Homerin kavereita. Niin, jos joku ei tiedä, kaikki ovat keltaisia, paitsi perhelääkäri Julius Hibbert ja Homerin tummaihoinen ystävä Carl Carlson, joka on kotoisin Islannista, eikä intialainen Apukaan, kauppias, ole puhtaasti keltainen. Jos ette ole olleet Springfieldissä, poiketkaa!

Tunti ja 10 minuuttia, niin menemme jääkiekkokaukaloon Beijingissä.



17. helmikuuta 2022

KUKKIA BULEVARDILLA

 Iltapäivällä eilen pakkasin onnenkeksit englannin oppikirjan kanssa laukkuun ja lähdin loskaista katua pitkin tunnille. Tarkoituksena oli tunnin päätyttyä puhua kurssikavereilleni enemmänkin kekseihin liittyen kuin mitä loppujen lopuksi puhuin ja niin ollen hiukan lässähti onennkeksien jakaminen. Eräs heistä arveli minulla olleen juhlat kotona ja nämä keksit jääneet kekkereistä yli. Kerroin ostaneeni " fortune cookies"  aivan tovereitani varten. Kysymys tuntui ikävältä, etten sanoisi epäkohteliaalta, ja sanonkin. Loskaa oli kaduilla entistä enemmän, autot ruiskivat kuraa dallatessani kotiin. Soitin K:lle.

Omassa onnenkeksissäni luki: "Love is a word with many meanings, but still so incomprehensible".

Tänään laitan palsternakkakeittoa. Viikossa on yksi tai kaksi päivää lihattomia, jolloin kasvispitoinen keitto on poikaa. Olen suuresti mieltynyt kasvisruokiin, mutta vegetaristia ei minusta silti tule. Ihmisen hampaistokin on sekaravintoa varten. Kyllä kaipaan lihaa, joskus jopa sitä pahassa maineessa olevaa "punaista". Kuitenkin hyvin harvoin, enemmän käytän siipikarjaa. Englannin tunnilla olimme ruoka-asioissa, pataa (josta tuli mieleeni Irish stew), erilaisia laatikoita ja paistoksia "casseroleja"" ja "mashed" perunoita, joka oli suomennettu "muussiksi" kahdella ässällä. Perunamuussia! Ensi viikon tunti onkin hiihtoloman takia paussilla. Jätän omasta puolestani hiihtämisen Beijingiin. Olemme  hienosti pärjänneet sekä laduilla että lätkäkaukalossa.

Kun eivät kukat vielä ole työntyneet lumen alta iloksemme, niin Sinebrychoff Bulevardilla otti kunnon varaslähdön ja pystytti kukkanäyttelyn. Maalauksia aina viiden sadan vuoden takaa. Jospa olisin kyllin puuhakas ja lähtisin edes sinne, kun niin moni näyttely, sekä omasta haluttomuudestani että koronan laatimista rajoituksista, on jäänyt näkemättä. En lupaa mitään.

Nukuin viime yönkin miten nukuin eli en nukkunut kuin aamun tunteina pätkän. Vielä keikun yöpaidassa. Suihkuun, pukeutuminen ja sitten pilppuamaan palsternakkoja. Sade ropisee ikkunan takana ja ihmisillä sateenvarjot. Lätäköt kaduilla paisuvat, jalankulku vaikeutuu. Missä ovat lapsuuteni "likkikset" eli likakaivot, joita oli jalkakäytävien reunojen alla? Jos on, niin ovat paksujen lumivallien alla ja takana. Ennen oli miehiäkin, jotka kippasivat lumet pois, oli taloyhtiöillä talonmiehiä...   Oli samanlaista säätä kuin nykyisinkin.

Menen pilkkomaan.






14. helmikuuta 2022

NIIN JÄNNÄÄ ETTÄ

Herttinen, meinasi tulla pissat housuun suoraan sanottuna Suomi-Ruotsi lätkämatsin aikana eilen. Ensin olimme ihan hukassa ja minä suunnittelin katselun lopettamista, kun niin jurppi. Sitten pamahti ensimmäinen kiekko ruotsalaisen maalivahdin selän taakse. Virkistyin. Hakkaa päälle... meininki nosti päätään ja jatkoa seurasi niin, että pääsimme tasoihin rakkaan vihollisemme kanssa. Jatkoaika. Ja kuinkas sitten kävikään! Kävi Ruotsille köpelösti, kun suomalainen iski ja niin meille urkeni komeasti tie jatkoon olympialaisissa ja Beijingissä. Hyvä Suomi!

En nukkunut yöllä, mutta aamutunteina himpun verran kyllä. Kello oli soimassa jääkiekon peliä varten ja siihen soittoon heräsin matsia katsomaan. Vähän pöpperöisenä, mutta heräsin totaalisesti pelin edetessä. Päivät ihan sekaisin,  pian pääsen lääkäriin. Koti vaatisi imurointia. Ei onnistu, ennen kuin päivärytmi normalisoituu. Siihen asti olkoon.

A:lla on  syntymäpäivä tiistaina. Onnittelin. Sain häneltä kuitenkin ikävän tiedon. Vävy vakavasti sairastunut. Vielä ei tiedetä miten jatkossa. Lääkärit kertovat. Joka puolelta kuulee suru-uutisia.

Katselin eilen ohjelman Pitääkö olla huolissaan. Vierailijaksi oli kutsuttu kielitieteilijä Janne Saarikivi. Sanat, joita ohjelmassa käytettiin, saivat selvityksen alkuperästään. Tämä minuakin on aina kiinnostanut. Hyllyssä on mahtava etymologinen sanakirja Kaisa Häkkiseltä, sivuja 1633. Sanat ovat sanoina mielenkiintoisia, mistä mikin tullut, kehittynyt, onko merkitys vielä sama. Saarikiveä olisi jaksanut kuunnella pitempäänkin. No, eivät muutkaan panelistit, kirjailijat, Tuomas Kyrö, Miika Nousiainen ja yksi lempparikirjailijani eli Kari Hotakainen, hävinneet taidoissaan ja tiedoissaan. Ihan hyvin selvitettiin pitääkö olla huolissaan lähettäjän kysymyksistä. Ei aina pidäkään. Ohjelma useinmiten täyttä asiaa, opettavainenkin, viisastuttava ja joskus, melkein aina, hauska. Juontajana Jenni Pääskysaari,  kirjailija itsekin.

Aion tänään kauppaan. On "tänään", koska kello on jo yli puolen yön. Ei nukuta. Kauppaan menemisen syy: kotona ei hedelmän hedelmää ja viimeaikainen suuri intohimoni merisuolattu mininäkkäri pääsi myös ahmimiseni seurauksena loppumaan. Ei lisäaineita ja kuulemma 100% kauraa ja ruista. Jyviä pinnalla. Niitä on ujutettu aina kaikkialle. Jäävät hampaitten väliin. Tykkään isommastakin näkkäristä. Mihinkähän unohtunut sana näkkileipä? Ja mistä se on tullut? Tarkistan aamulla tai joskus.

Panen tämän sepustuksen jo näytille ja sen tehtyäni menen vuoteeseen ja teen kaikki oppimani temput unen saamiseksi. On unettavaa musiikkiakin, jossa laineet liplattaa ja vieno tuuli humisee. Ei auta. Tuijotan katon yhteen pisteeseen. Ei unta. Tyhjennän aivot ajatuksista. Ei mitään. Lampaitten laskusta tiedän, että yhtä tyhjän kanssa sekin. Menen yrittämään.

.



12. helmikuuta 2022

HYPÄTÄÄN MÄESTÄ

 Mäkihyppyä tänään Kiinan isossa mäessä ja jos vaikuttaa kuivalta eli ei-jännältä, siirryn Väärän vänkyrä taloon. Nukuin yöni jälleeen kehnosti ja nukahdin ilmeisesti joskus myöhään aamulla. Heräsin puolilta päivin. Nyt ovat uunijuurekset jo uunissa  ja kanakiusaus sulamassa. 

Enpä tässä ole ihmeempiä tehnyt, ei edes sen kummempia askareitakaan. Kaikki tuntuu vähän pitkäveteiseltä. Onhan tässä kevättä. Olen syönyt vierasvaroiksi ostamani jäätelösydämet ja macaronit. Ei täällä mikään säily. Onnenkeksien kohdalla olen sentään pitänyt kutini. Minulla onkin pieni suunnitelma niiden suhteen. Onko vielä, kun asia olisi aktuelli?

Therouxin kirja vielä ja taas ihan kesken. Kaveri yhä Keniassa ja niin minäkin.Emme tunnu pääsevän pois. Pelottavan paksu pokkarikin vielä! Tekisi mieli käväistä kirjakaupassa. Ensi viikolla kauppahommat. Ostoslista valmiina. Laitan soppia, kuinkas muuten. Niihin on kiva pilputa aineksia, kuten uunijuureksiinkin. Teen kaiken käsin. Meni kone, joka tekisi, rikki ja haikailen kyllä uutta.

Mikähän siinä on, etten lue koskaan Kirkko ja kaupunki-lehteä? K sanoo siinä olevan paljon tähdellistä asiaa. En vaan lue. No, on toki monta asiaa, jotka minua riepovat suorastaan kirkon toiminnassa. En lähde tässä luettelemaan. Mieli tekisi. Kuinkahan moni rukous on osoitettu yläkertaan, että itäinen naapurimme ei ryhtyisi sotatoimiin Ukrainassa? Ja jos, niin heijastuuhan tämmöinen koko Eurooppaan.

L soitti eilen ja oli niin kivaa jutella. E lähetti ystävänpäiväkortinja siinä oli niin kaunis itsekeksitty lause, että tuli kyyneleet silmiin.  Itse en ystävänpäivää yleensä noteeraa, en tänäkään vuonna. Soitan toki, vaikka jotkut haluaisivat kortin, jota katsella ja hypistellä. Minulla ei ole takan reunustakaan.

Taidan ennen Beijingin tapahtumia maksaa Stadin Slangin jäsenmaksun. Tsilari-lehden tulo sillä keinoin varmistettu. Tuli muuten Slangi puheeksi sen toisen enkun mieskurssilaisen kanssa. On hänkin ehta stadilainen ja tuntee hyvin Tsilarin. Ei ole jäsen. Parini J on taas kotoisin muualta, eikä slangi luonnistu pätkääkään.

Nyt Kiinaan!




10. helmikuuta 2022

JORINAA

 Ostin mansikoita. Laskin hinnan ja sain 30,7 senttiä per mansikka. Koko oli kuitenkin melko muhkea. Maku ei hituistakaan muistuta meidän valoisten kesäpäivien kypsyttämän mansikan makua. Ei sinne päinkään.  Väri on raikas. Kanta suuri ja runsas, joskus isompi kuin itse mansikka. Kaikki tiedämme, että mansikka ei ole marja. Koulussa jo opimme sen olevan epähedelmä.

Englannin tunti pitkästä aikaa livenä. Kaksi uutta kurssilaista. Naisten enemmistö sen kuin kasvoi. Parityöskentelyä, ääneen lukua (yhteismuminaa), mutta muuten oli kivaa. Yksi tunti vielä ja sitten hiihtolomalle. Minä en aio hiihtää. Kiinasta voin katsoa, jos miellyttää. 

Varasin tohtorilta ajan unipillereitä varten. Mittani on nyt täysi. Tulen suunnattomasti nauttimaan ensimmäisestä yöstäni, jolloin vetelen hirsiä kuten pitää. Herään aamulla pirtsakkana ja sitten venyttelen. Oi onnea, oi autuutta! Kuulun onnellisten ihmisten onnelliseen maahan.

Hissun kissun tänään ja päälle päätteeksi ilman suurempia eleitä. Nukuin totta kai kehnosti ja vasta tunti sitten heräsin muutaman tunnin nukkumisen jälkeen. Noo, tähän tulee muutos. Lounaaksi otin eilen sulamaan mausteisen porkkanakeiton. Aurinko paistaa. Koivujen rungot pihalla suorastaan häikäisevät valossa. Kevättä ilmassa? 

Stadin Slangin jäsenmaksulasku tuli ja odottelen englannin kurssista myös laskua. Slangi muiden mukana herännyt eloon. Joitakin tapahtumia jo luvassa Natsalla ja ravintola Nyyrikissä. Natsalla olen käynyt nuorena joraamassa useinkin. Oli niitä muitakin paikkoja, jonne tyttöporukassa lähdimme onneamme etsimään. Olivathan aikoja, olivat! Uskoimme lujasti itseemme ja kokonainen tulevaisuus oli edessä. Kaikki oli ruusunpunaista ja ihanaa. Nauru herkässä.

Luen taas Therouxin Afrikka-kirjaa. Viimeksi jäin Keniaan ja yhä kirjailijakin on siellä. Kertoo maan muuttumisesta sitten Karen Blixenin ja myöhemmän ajan Kuki Gallmanin ajoista. Olen kummankin naisen kirjoja lukenut aikaan, kun ahmin kaiken mahdollisen Keniasta. Gallman oli koulussa kirjoittanut aineen tulevaisuudestaan Keniassa. Opettaja suhtautui huumorilla ja epäuskolla asiaan ja pyysi tyttöä "lähettämään sitten kortin". Gallman lähetti opettajalleen kortin terveisten kera Nairobista.





7. helmikuuta 2022

PÖLYISIÄ KIRJOJA

 Kiipesin tikapuille ja otin ylähyllyltä hyvin pölyisiä kirjoja. Puhalsin ankarasti niistä enimmät. Tilan ahtauden takia on kirjahyllyn päälle ollut pakottava tarve laittaa kirjoja. Kirjahyllyistä ei pitäisi ikinä luopua, kirjoista puhumattakaan. Vaikka ei olisi mitään muuta kuin kirjoja ja vuode, ihminen voi olla onnellinen. No, minä en olisi. Tarvitsen muutakin, mutta kirjoja pitää olla. Niin, siis suoritin kiipeämisoperaation saadakseni ylimmät Helsinki-aiheiset alas.

"Pradajattaret", pradajerskattaret, tiedän Topeliuksen sadusta Pudonnut kenkä, mutta mikä kumma on "viktuaalikauppias"? Heitä oli 1800-luvun Helsingissä ja he edustivat ruokatavarakauppiasammattikuntaa. Olivat venäläisiä, eikä heitä aina katsottu suopein silmin. Olimme vuosisadan alussa irtautuneet Ruotsin vallasta Suomen sodan 1808-1809 seurauksena, eikä tämä tietenkään ollut kaikkien mieleen. Meillä oli nyt keisari päämiehenä. Ja minä kirjojeni avustuksella  juuri siinä ajassa. Se onkin oikeastaan "minun" vuosisatani. Suomella oli pitkälle mukavasti autonomia. Ihan huonosti eivät asiat olleet. Helsinkiä rakennettiin, kehitys kehittyi ja kekseliäimmät vaurastuivat. Tanssittiin Sociksella, flandeerattiin Esplanadilla, vaihdettiin käyntikortteja ja herroilla oli arkenakin silinteri.

Alkaa pian olla se aika vuodesta, kun helsinkiläiset odottavat meren aukeamista jäistä. Olimme jo  1930-luvulla ja Suomi itsenäistynyt. Talvet olivat kylmiä ja meri paksussa jäässä. Kevät toi muutakin kuin lämpöä ja auringon paistetta. Kuka näkee ensimmäisen laivan tulevan? "Jos se tulee lännestä, tulee sotamiehiä, jos etelästä, niin suolaa ja viljaa. Mutta jos idästä, niin vihollisen." Kevääseen kuului muutakin, Kluuvinlahti tulvi, Vantaasta lähtivät jäät ryskyen, routa alkoi sulaa, herättiin pitkästä talviunesta. Pian on tänäkin päivänä se aika, vaikka kukaan ei odota laivaa. Niitä on kulussa ympärivuotisesti osin jäättömällä  merellä. Saa tulla mistä ilmansuunnasta milloinkin. Jos pohjoisesta päin Helsinkiin, se ihmetyttäisi.

Syntymäkaupunkini Helsinki on minulle rakas. En vaihtaisi, vaikka joskus ajatusleikkinä voisin ajatella Turkua asuinpaikakseni, jos olisi pakko muuttaa. Miksi Turku? Jääköön siitä tarinoiminen toiseen kertaan. Asun Helsingin Itäkeskuksessa, vaikka sitä ei "minun" vuosisadallani ollutkaan. Oli vankkaa maaseutua ja lehmiä laitumilla niillä paikoilla, missä nyt on liikeyrityksiä ja korkeita kerrostaloja. Näen ikkunastani katuja, erilaisia puita, talvipukuisia oravia ja ihmisten lumeen tallaaman polun, joka oikaisee. Haluan asua aivan muualla.Tänne en kuulu.


6. helmikuuta 2022

OUTOJA ASIOITA

 Olisin saanut Runebergin leivonnaisia, jos olisin ollut kotona. Itse kondiittorimestari olisi tuonut. Oli käynyt oven takana. Puhelimenikin oli äänettömänä, että en kuullut soittoa. Voihan torttu! 

Valvoskelin taas viime yönä ja valvon yhä. Kello on  yli kuusi aamulla.. Onneksi tv suoltaa vähemmän tärkeää ohjelmaa tähänkin aikaan vuorokaudesta. Nyt olin Havaijilla tutkimassa portaalia, josta pääsee toisiin maailmoihin. Siellä oli kaksi oppinutta tutkijaakin, mutta eivät päässeet minnekään muualle kuin portaalista takaisin ulos ihan tavalliseen havaijilaiseen maisemaan. Jonkunlaiset menninkäiset kuulemma portaalissa ja lähellä olevassa luolastossa asustaneet ja joku nähnyt heitä silloin ja tällöinkin. Eivät vain harmikseni nyt osuneet kameran silmään. Eivät koskaan osu, ei ufo-oliot sen enempää kuin muutkaan muukalaiset, vaikka kameramiehiä näiden ohjelmien tekovaiheessa pyörii pilvin pimein. 

Kai olen täällä joskus kertonut, että kerran näin minäkin outoja. Olin ajelemassa maaseudulta kaupunkiin ja yhtäkkiä huomasin metsän reunassa vihreän valon. Tiesin, että näissä tapauksissa moottori sammuu ja ihmistä lähestyy pieni kalju olento. Näin pitkälle en päässyt, vaan pystyin jatkamaan matkaa ilman mitään eriskummallisuuksia. Mutta vieläkin vuosikymmenten jälkeen joskus mietin: mikä peijoonin valo  se oli?  Ellei se sitten ollut isompi määrä Fairya, joka välkähteli kuun valossa. Näin todistettiin takavuosina kerran nolosti, kun tutkijat saapuivat oletettua ufon laskeutumisaluetta tarkastelemaan.

Niin, ja toinen vielä niistä portaalitutkijoista kertoi ihmiskunnan kehdon olevan Havaijilla. Ei siis suinkaan Afrikassa. Eihän tässä enää tiedä, mitä uskoa. Sitten on vielä ne Paratiisi-jututkin sekä erään teorian mukaan myös merellä ollut tekemistä ihmislapsen alkuperän kanssa. Ehkä tämä jo liippaa läheltä Darwinin ajatusta, että olemme kehittyneet yhteisestä kantamuodosta luonnon valinnan seurauksena. Olen pariin kertaan yrittänyt lukea Darwinin teosta lajien synnystä siinä onnistumatta. Puoleen väliin olen päässyt. Otanpa sen taas hyllystä ja kokeillaan vielä kerran.

Laittelen nyt kahvia ja sitten takaisin vuoteeseen. Joskushan on nukuttava. Ensin hyvää huomenta ja sitten hyvää yötä minun puolestani.




5. helmikuuta 2022

TIIKERIN VUONNA TALVIOLYMPIALAISET

 Lähdin eilen monen muun lailla kotisohvalta kuvaruudun kautta Pekingiin. Tai Beijingiin tai kiinalaisittain lyhenteenä yksinkertaisesti Jingiin. Tosin en talviurheilulajeista ole aivan  ihan hirvittävän kiinnostunut, joistakin kyllä kuten mäkihypyistä, jääkiekosta ja parista hiihtolajista ja, kuinkas muuten, luistelusta.  Mutta vasta, kun ollaan päästy ohi karsintojen ja mitä muuta vaaditaan, ennen kuin ollaan tositoimissa. Siihen asti olen kiinnostunut muista asioista.

Korona aiheutti surua ja murhetta ravintolaväelle, niin työntekijöille kuin asiakkaille. Rajoitettiin aukioloja ja juomista. Kuitenkin ehkä vielä hullummin olivat asiat vuonna 1875 Helsingissä, kun astui voimaan kielto, joka koski kapakoiden pitoa kaupungin pääkatujen ja tuloväylien varsilla. Kaivoin nämä tiedot Entisaikain Helsinki-kirjasarjasta osasta 10. 

Kaupunginvaltuusto raittiusjärjestöjen vaatimuksesta rajasi 1880-luvun lopulla kaupungin alueen vyöhykkeisiin, jotka olivat eriarvoiset anniskelun suhteen. Ei saanut laita-alueille perustaa ravintoloita. Laita-alueet olivat  6. ja 7. ja 8. kaupunginosat. Ei liioin Rauhankadun pohjoispuolelle eikä 4. ja 5. kaupunginosiin Fredrikinkadun länsipuolelle. Julistettiin vuodesta 1904  työväestön asuttamat kaupunginosat Pitkänsillan pohjoispuolella kuuluviksi täysin raittiisiin vyöhykkeisiin.

Mitäs näistä säännöistä sanotaan?  Varsinkin nuo "raittiit vyöhykkeet" sapettavat ja aika rankasti eriarvoistavat työväestöä muista asukkaista. Kirja ei kerro, miten kansa moisiin kieltoihin suhtautui. No, asiaa paikkailtiin tietysti voimakkaalla kotipoltolla. Ehkä valjastettiin hevonen ja lähdettiin joukolla "kosteimpiin" kaupunginosiin virvokkeita nauttimaan.

Nyt emme päässeet aivan näin rajuihin rajoituksiin, mutta närää tuli näistäkin. Olemme kuitenkin jo paremmalla puolella ja rajoituksista ehkä pääsemme melkein kokonaan eroon ainakin siksi ajaksi, kunnes virus taas hyökkää iloitessamme vapaudesta kuin ellun kanat.

Katselin minä muutakin tv:stä kuin Jingin avajaiset. Illalla Teemalta vanhan kunnon  ratsuväkielokuvan Apassilinnake (Fort Apache,1948) inkkareineen päivineen 1870-luvun Amerikassa. Urheita miehiä, rakkautta, armotonta taistelua, liiallista kunnianhimoa, joka koitui monen kuolemaksi. Kuvittelin sekamelskaan mukaan Istuvan Härän ja Hullun Hevosenkin. Sen verran oli menoa ja meininkiä, että jaksoin leffan alusta loppuun. Ja tykkäänhän minä John Waynesta!



3. helmikuuta 2022

LUOMUA JA "LUOMUA"

 Pääsin mukaan etänä englannin opiskeluun. Hip, hip hurraa! Olimme kaikki paikalla. Sain vastatakin. Ensi viikolla kokoonnummekin aivan livenä jo. Lopuksi tunnin jo melkein päätyttyä kerroin käyttäneeni hyväksi opettajalta saamia vinkkejä  eri romaanien kuunteluun "Learn English through stories" linkillä. Jo monet romaanit olen kuunnellut, tuttuja ja vieraita Sherlock Holmesista ja Monte Cristosta Mona Lisaan sekä moneen muuhun.

Ulkona hiljaista ja kylmää. Nukuin jopa muutaman tunnin yön aikana. Herättyäni marssin keittiöön ja laitoin kahvia. Luin digi-Hesaria tietääkseni miten maailma tänään makaa. Edelleen kohutaan Venäjän kirjeestä, spekuloidaan, mitä kirje tarkoittaa, luetaan rivien väleistä. Olen jostain lukenut  Albert Einsteinin sanomisia. Hänhän keksi niitäkin suhteellisuusteoriansa ohella. Tässä yksi: "I know not with what weapons world war III will be fought, but world war IV will be fought with sticks and stones."  Miten tämä juuri nyt putkahti mieleeni?

Purin eilen kahvilähetyksen ja vain yksi kahvi jäänyt puuttumaan. Korvattiin muulla. Siis maksan laskun. En vielä maistanut perulaista luomukahvia. En usko kaikkeen "luomuun". Enkä valitse kaupoissa varsinaisesti luomua juuri luomun takia. Kuka sitä tietää tämänkään kahvin kohdalla, täyttyykö luomun periaatteet? Haiskahtaa koko luomu muotiasialta. Luomua oli isovanhemmillani Friherrsin mökillä. Luonnonmukaisesti pappa kasvatti herneitä pellollaan, mamma porkkanoita kasvimaallaan. Mitään ei ruiskutettu ja kemialliset kasviravinteet olivat hamassa tulevaisuudessa. Mamma keitteli kaupungin kodissa Meilahdenkadulla (nyk. Eino Leinon katu) oman maan perunat. Olivat takuulla nekin luomua. Mutta ilman luomu-sanaa. Nykyisin silloisen mökin alueilla on kerrostaloja ja viljelmät kadonneet katujen alle.

Perunoista puheen ollen, laitan tänään broilerikiusausta. Tarvikkeet tuskin luomua. Broilerista en halua edes ajatella, millä keinoin se jalostettavaksi keittiööni tuli. Googletin "broilerin" kuitenkin. Ei mikään tämän ajan keksintö. Jo 1800-luvulla Yhdysvalloissa aloitettiin jalostuskokeilut. Seuraavan vuosisadan alkuvuosikymmenillä  pantiin varsinainen tuotanto käyntiin. Nykyisin isoa bisnestä, jossa ei tunteilla pelata. Ja nyt, kun "punainen liha" ei ole enää muodissa, broilerilla menee todella hyvin. Ei kuin tänään minunkin lounaspöytääni tätä lajia.




2. helmikuuta 2022

EI PUHUNUT ENGLANTIA

 Tsilari-lehti tuli. Se on lehti, jonka luen tarkasti kannesta kanteen. Stadin Slangi-seuran bamiksena on Harri Saksala. On ollut vuosien aikana moni muukin, muun muassa Lasse Liemola. Nyt aion härskisti lainata Saksalan pääkirjoitusta kertomalla pienen jutun. Stadin Arska eli Arvo Turtiainen "oli hypänny aikoinaan jossain stokeen, oisko ollu Pohjanmaalla, ja kun konnari tuli siihen vagoniin ja kun Arska kysy siltä: "Skujaaks tää stoke Stadiin?". Konnari vastasi "en puhu englantia." 

Hain Postista kahvikapselit. Jokapäiväinen kahvin saanti turvattu. Mukana luomu-uutuus Perusta. Kävin samalla Helsingin parhaassa ruokakaupassa. On ihan virallisestikin luokiteltu. Ostin sitä ja tätä, mutta kaikkea en löytänyt. Siellä on liikaa tavaraa. Jäin paitsi juustokuminasta, eikä näkynyt myyjää, jota olin jo vaivannut linssiasiassa. No, saan juustokuminan jostain muualta. Sen toiset nimet ovat jeera ja roomankumina. On sukua porkkanalle! 

Minulla on kummallinen, etten sanoisi outo, hinku lukea runoja öisin, kun en saa unta. Viime yönä luin Arto Mellerin runokirjaa ja löysin seuraavan:

Japanilainen huvimaja

Raunioitunut omenankukkaholvi,
paljas taivas, ja pilvet
kuin musteeseen kastetut sienet.

Siemenkodissa tulevaisuuden valtakunnat.
Kuu on sininen, kirjoittamaton.


Jossain välissä melkein aamulla ilmeisesti olin nukahtanut, koska olen herännyt. Kahvimukikin jo edessäni. Muutaman tunnin kuluttua etäopetusta, jos onnistun pääsemään mukaan. Peukut pystyyn. Pitää alkaa tälläytyä.


 




31. tammikuuta 2022

PJOTR TSAIKOVSKIN IKI-IHANA

 Olipas, olipas upea Joutsenlampi lauantaina tv:ssä. Ihan kahden prinssi  Siegfriedin voimalla. Prinsseistä  Jun Xia hyppäsi (voiko näin sanoa baletin kohdalla?) mahdottoman korkealle. Aivan kuin olisi hetken lentänyt. Joutsenlammen tarinahan on kaikille tuttu ja loppujakin on kahdenlaisia. Tämä oli se synkempi. Ihana esitys, kertakaikkiaan. Ja tuppasihan silmät aika-ajoin  hiukan kostumaan. Kuten minulle on joskus sanottu:"musiikilla on sellainen voima."

Ennen balettielämystä tein vähän arkisempia hommia. Järjestin puhdistusainelaatikon. Näyttää olevan viisi erilaista hopean puhdistusainettakin. Enkö ole ikinä tarkistanut, mitä on, ettei turhaan osta? En. Ja kun niitä oli, niin aloin kiillottaa. Siinä meni tovi. Tiskipöytä oli saanut jostain aineesta lähtemättömän läikän, jota olen yrittänyt saada pois soodalla. Nyt sain teräksen puhdistusaineella. Cifillä tiskipöydän loppusilaus ja voi, kuinka se kiiltääkään. Ei sen päälle voi mitään enää laittaa. Siirryin kylpyhuoneeseen. Passaa tulla katsomaan pesuallasta ja wc-pyttyä! Kyllä nyt niin säihkyy että häikäisee.

R lähetti videon, jossa verrattiin 1960-lukua ja tätä päivää. Nauroin ihan kyyneleet silmissä. On maailma muuttunut vuosikymmenten aikana ja, jos tähän videoon on uskominen, niin ihan hulluun suuntaan. Oli aikoja, kun lättähattuja moitittiin, vaikka heillä oli puku päällä ja päässä matala borsa. Nyt näkee mitä kummallisempia asuyhdistelmiä, reikiä polvissa, housut puolitangossa ja kaikki repsottaa vähän sieltä ja täältä. Mitä sanoisi entisajan siististi pukeutunut lättähattu?  "Kyl on kundeil oudot kledjut, farkut ihan sökönä ja noilla pläägillä ei vois jorata ja mis on skraga".

Olen kököttänyt sisällä ja tänäänkin vielä. Pihaa on aurattu, mikä on hyvä asia. Usein pihtaavat. Lunta on kyllä ihan joka paikassa, tukevasti myös isojen kuusten oksilla. Huomenna aion hakemaan kahvikapselini postista. Samalla broilerikiusauksen raaka-aineita. Olen siirtynyt keitoista kiinteämpään ravintoon.

Katselin miesten tenniksen loppuottelun Australiassa. Tykkään tenniksen katselemisesta. Vaikka säännöistä en oikein tiedä. Yli viisi tuntia espanjalainen Nadal ja venäläinen Medvedev taistelivat. Kovasti hikinen Nadal voitti. Hyvän vastuksen teki paljon rauhallisempi ja vähemmän hikinen Medvedev. Hänellä ei näytä olevan minkäänlaisia rituaalejakaan ennen pallon lyömistä peliin kuten espanjalaisella. Samat  manööverit olen nähnyt Nadalilla muinakin vuosina. Mitähän tapahtuisi, jos jäisivät suorittamatta?

Lopetan tammikuiset kirjoittamiseni tähän. Kiitos.