10. lokakuuta 2021

JONKUNLAISIA MIELIPITEITÄ

 Juha Hurmeen Seitsemän veljeksen suomennoksesta olen sitä mieltä, että en oikein hyväksy Kiven tekstin muuttamista. No, olen edelleen sitä mieltä, mutta lievin myönnytyksin. Kuuntelin Hurmeen haastattelun Areenasta. Myönnytykseni tulivat sen perusteella. Onkin mielenkiintoista saada tietää sanoista, joita ei nykykielessämme enää ole tai olivat Kiven omia. Mutta niin selvä kuten "aaltoilee teräinen vilja" lauseen suomentaminen  "kasvaa vahva vilja" ei minusta ole tarpeellista. Hurmeen lause on arkista ja mielikuvituksetonta. Suomentamisellaan ei Hurme missään tapauksessa halua Kiven tekstiä tappaa. Hän vertaa Kiveä venäläisiin klassikoihin ne mennen tullen päihittäen. Sekin selvä asia, että maailman kirjallisuuden klassikoita on nykyaikaistettu monissa kielissä, miksi ei sitten Kiveä? Minä vain noin äkkisältään panin herneen nenääni, mutta nyt asiaa ajateltuani ja Hurmetta kuunneltuani nöyrästi olen sitä mieltä että ei hullumpi idea. Olen lukenut Juha Hurmeen teoksia, enkä edes ällistyisi, jos kirjakaupasta tullessani minulla olisi uusi Seitsemän veljestä kassissa. Aion myös lukea V. Tarkiaisen vuonna 1910 ilmestyneen Aleksis Kiven "Seitsemän veljestä", jossa Tarkiaisen mukaan yritetään "tarkastella yksityiskohtaisesti "Seitsemää veljestä", selittää sen syntyä ja kehitystä..." Hurme on tutustunut samaa asiaa käsittelevään E.A. Saarimaan Seitsemän veljeksen selityskirjaan vuodelta 1929. Kiven "Veljekset" ovat siis puhuttaneet meitä kautta aikain sitten ilmestymisvuoden 1870.

Tänään on Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Kaivan ylähyllyltä jälleen kerran "Seitsemän veljestä", ei suomennetun, ja luen. Yritän miettiä veljeksiä ja heidän sanomisiaan muullakin tavalla kuin kirjan tarinana. 

"Kuka käsittää tämän maailman rakennusta? Ei ihmislapsi, joka on typerä ja tyhmä kuin määkivä jäärä. Mutta parasta ottaa päivä tultuansa, sallia sen mennä mentyänsä, käyköön sitten puuhun tai mäntyyn."


Ei sopisi jatkaa muulla teoksella, mutta jatkan silti. Luen Marco Kososen kirjaa Mun Afrikka. Kosonen on kirjailija, matkailija ja muusikko. Minua suuresti viehätti kirjan Kenia-osuus. Olin aikoinaan Kenia-fani, joka sai alkunsa Karen Blixenistä. Kosonen sai alun, koska hänen mukaansa jokaisella mailmanmatkaaja-kirjailijalla on oikeus ja suorastaan velvollisuus kirjoittaa oma Afrikka-kirja. Minä en ole koskaan Marokkoa lukuun ottamatta ollut Afrikassa, mutta taatusti olisin minäkin pannut korteni kekoon, jos olisin Keniassa ollut ja olisi ollut kaikinpuolisia rahkeita kirjan tekoon.

Kosonen on pyörinyt moneen otteeseen Afrikan mantereella ja helppo on ollut miehenä pyöriä. Olen melkein kateellinen. Reppu vain selkään ja menoksi. Ei ole matkan varrella kuukautiskipuja, ei laukkukaupalla vaihtovaatteita kuten naisella. Nainen ei ehkä voi noin vain yöpyä jonkun juuri kaveriksi saamansa ihmisen majassa, kylässä, jossa ei ole kuultukaan mistään mukavuuksista vesiklosetteineen ja sähköineen. Nainen ei ehkä mene sammuttamaan janoaan johonkin kuppilaan, joka ei täytä alkeellisemmankaan kahvilan kriteereitä. Naista katseltaisiin kaikkialla nenän vartta pitkin ja joku lapsi huutaisi perään mzungu, joka tarkoittaa valkonaamaa. Niin huudeltiin Kososellekin. Näistä miehenä olemisen onnen hetkistä huolimatta, olen mieluummin nainen, joksi olen pitkän prosessin aikana kehittynyt äitini kohdussa.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti