UUTEEN TUTUSTUMISTA

 Nyt täytyy kertoa lisää Itiksen uudesta kauppahallista (4000 neliömetriä). Kipaisin sinne taas.  Menin heti ugandalaiseen kauppaan ja ostin  kaakaopuun hedelmän ja jakkihedelmän. Jälkimmäinen kasvaa intianleipäpuussa. Sain molempia maistaa ja ugandalainen herttainen myyjä neuvoi, miten niitä syödään. Hän leikkasi minulle kahtia cacao treen hedelmän ja siinä olikin aikamoinen työ. Olen iloinen, että kotona siltä hommalta säästyin. Jakkihedelmäkin oli pilkottu suupaloiksi. Sitten marssin lihatiskille, jossa kaikki ei ollut vielä valmista.  Erään tyhjän altaan reunassa luki suomeksi "lampaan luutta". Kerroin ulkomaalaistaustaiselle miesmyyjälle, että siinä on yksi t-kirjain liikaa. Hän ymmärsi hetken kuluttua. Puhuimme suomea, koska hän ei tahtonut asioida englanniksi. Lopuksi hän lausui minulle kohteliaisuuden, jonka laskin lierihattuni ansioksi, "olet ihana". Kiitin ja hymyilin koko ihanuudellani. Päivän pelastus.

Olin juuri lukenut kaiken maailman kesäjuomista jutun ja näin kauppahallisssa kahvilan, jossa mainostettiin strawberry matchaa, josta olin lukenut. Ei kuin heti tilaamaan ja se kannettiin minulle valmistamisen jälkeen pöytään. Maitopohjainen viettelys ja ilmeisesti hurjasti kaloreita. Ei ehkä aivan mielijuomaani, koska en ole innostunut maidosta. Mutta toki hyvää ja imin pillillä viimeisen pisaraan jäiden keskeltä. Mansikalta ei suuremmin maistunut, vaikka näin tarjoilijan laittavan mansikkamehua.

Tämän jälkeen hyppäsin arkeen ja ostin S-marketista voita (kalan paistamista varten) ja Marie-keksejä. Ilma oli kuin "linnun maitoa", jota sanontaa käytti tällaisesta säästä äitini enon vaimo. Minusta ilma oli vain lämmintä eli aivan kuumaa. Etsin varjopuolia.

Tänään paistan keittobanaanin lisukkeksi eilen laittamalleni pippuriselle kanaruoalle. Odotan erilaisia kaloja kauppahalliin. On luvattu ensi viikolla. Siksi se voi. Toivon sinnekin tuleva muita kuin silakoita ja Suomen kansalliskalaa. Ennen muinoin Stockmannin ruokakaupassa oli niilinahventa ja se minulle sekä miehelleni maittoi. Vuosiin en ole sitä mistään saaanut enää. Tulisikohan tähän kauppahalliin?

KUULUMISIA

 Ketään lukijoista ei kiinnosta tekemiseni. Kerron silti. Olen puikkelehtinut siellä sun täällä. Koko ajan kuitenkin Helsingissä. Käyn Stadissa ja ajelen ratikalla. Olen kotikonnuilla ja nähnyt uuden kauppahallin, josta HS kirjoittanut jo kaksi kertaa. Halli on vastikään avattu ja varsinaiset avajaiset pidetään myöhemmin. Joitakin liikkeitä vielä puuttuu, hyllyt asentamatta esimerkiksi.Ostin ugandalaisia hedelmiä ugandalaiselta kauppiaalta. Ostin ukrainalaisia keksejä ukrainalaisilta myyjiltä heidän kaupassaan. Halli ei ole mikään kojuhalli, kuten perinteiset hallit,vaan kojujen paikalla on oikeat kaupat. Torikauppiaallani on myös siellä kauppa. Nyt saan tuoreita porkkanoita koko vuoden, eivätkä ole muovipussissa. Koko uutukainen kauppahalli yllätti minut positiivisuudellaan ja aion sinne uudestaan lähipäivinä.

Tutustuin myös aasialaiseeen keittiöön. Kotonahan minulle tämä keittiö on tuttu. Monet ruoat olen tehnyt. Mutta nyt maistoin toisen tekemää. Istuin nauttimassa Chicken Katsu-ateriasta ja söin puikoilla niin kuin kaikki muutkin ravintolassa.Asiakkaat kovasti kansainvälisiä. Kuten Suomessa nykyään on. Ei mikään tuppukylä enää. Sitten käppäilin ympäriinsä. Katselin ihmisiä, katselin musliminaisia niqabeineen, burkineen ja hijabeineen, kuulin monia kieliä. Joku puhui suomeakin. Ostoskeskus on globaalinen oleskelu- ja asiointipaikka. Ihmiskontaktia vaativia pankkiasioita ei tässä kauppakeskuksessa voi kuitenkaan toimittaa. Viimeinenkin rahalaitos häädettiin pois. Sen paikalla on suuri kauppa, jossa myydään karkeista vanutuppoihin ja kynsilakkoihin. Minun piti toden teolla opetella pankkiautomaatilla käyminen ja opinhan minä.Mutta siihen en edes tahdo oppia, että kone tekee verikokeeni, tutkii sydämeni toiminnan, painoni, yleiskuntoni. Tietty ruumiinosa vain tiettyyn kohtaan ja kone hoitaa loput. Sitten se suoltaa lapun, jossa on ihmisen tiedot. "Terve kuin pukki".

Hellekausi palautunut. Tuulettimet surisevat ja ikkunat päiväsaikaan visusti kiinni. Mutta tämä ei tunnu miltään. Soitin Italiaan ystäväni syntymäpäivänä ja hän oli huonovointinen armottomassa yli 40 asteen kuumuudessa. Meillä helleraja on 25 astetta plussaa ja kun mittari kipuaa siihen, on se meikäläisille voivottelun paikka. Nyt taas on se paikka. 

Perjantaina Pariisia! Olympialaiset alkavat ja minä odotan yleisurheilua kuin kuuta nousevaa. Vasta elokuun alussa sitä saa. Siihen asti skeitataan, ammutaan, golfataan, beach volleytetään, pyöräillään, purjehditaan jne. Ja minä kun en ole yhtään kärsivällinen luonne.

JUHANNUSAAMUNA

 Juhannusaamu, mittumaariaamu, jussin aamu... Ja voi kuinka tämä päivä tuntui kaukaiselta tammikuussa. Istun kirjoituspöydän ääressä, edessäni on sekä läppäri että kupillinen kahvia. Kummatkin sellaisia, joita kohtapian herättyäni tarvitsen. Ystäväni K menee aina ensimmäiseksi katsomaan parvekkeensa kukat. Hän on tyytymätön niiden kukintaan. Minulla taas rehoittaa haitaten partsilla kulkua. En suostu kuitenkaan karsimaan.  

Ensi viikko erään säätiedon mukaan olisi taas helteinen. No, kyllähän tässä vilusteltiinkin tarpeeksi. Kun tuuli osui, oli todellakin kylmää. Kesää kuitenkin, ei marista. Luin eilen yömyöhään asti Saarikiven kirjaa Rakkaat sanat. Jonain päivänä hankin vielä hänen Suomen kieli ja mieli-kirjan. Ehkä se olisi ollut myös ostettavissa Helsinki-päivänä Stadin Slangin myyntikojussa. En huomannut.

Mitään juhannusruokaa en ole hankkinut. Ihmiset näkyivät ostavan makkaraa ja grillilihaa, 8% viiniä ja mansikoita. Sain muutaman jussitoivotussoiton. Tuli kyllä mieleen omat mökkijussit. Aina meillä oli vieraita ja lain salliessa kokko rannalla. Olihan se sellaista hyörinää ja pyörinää. Enpä juuri enää kaipaa. Aika aikaa kutakin.

Ennen oli Helsinki melkein kuollut näihin aikoihin ja heinäkuu aivan varmasti. Sittemmin muuttui. On turisteja ja osa kaupunkilaisista ei viitsi siirtyä kotoa pois. Muistan ne loputtomat autojonot maanteillä, kun kaikki suuntautuivat kaupungista ulos. Välillä madeltiin ja taas mentiin vauhdilla. Matka kesti ja kesti. Kunnes lopulta päästiin mökkitielle. Auton tyhjentämistä, jääkaappi toimintavalmiiksi, takkaan tuli ja sauna palamaan. Kesäkanat otettiin pahvilaatikoista ja niille esiteltiin niiden koti liiterin seinän vieressä. Siellä oli yöorsi, sisätila ja munimispesät sekä kettuja varten aidattu oleskelutila. Päivisin ne saivat liikuskella vapaina ja kerran marssivat taloon sisälle ihmettelemään ihmisasumusta. Meillä oli kaksi koiraakin, mutta kerran ajettuaan kanat järveen, antoivat sitten niille rauhan. Kyllä näitä kesiä mielellään muistelee. Varsinkin näin mittumaarin aikaan.

On valon juhla, juhannus
on lehtimajain aika,
on herkimmillään kauneus,
on kirkkaimmillaan ruskotus,
yön varjoo pyhä taika...

(Einari Vuorela)

EI NIINKÄÄN HANKALIA SANOJA

 Olen täysin ihastunut kielitieteilijä Janne Saarikiven sanailuun kirjassaan Hankalat sanat (ilm. 2023). Teos oli pakko lukea ajatuksella ja luin kaikki 207 sivua muutamassa päivässä. Erään kappaleen otsikko on Uni, unohdus. Saarikivi kirjoittaa: "En tiedä,mitä unet ovat. Käsittääkseni kukaan muukaan ei asiaa varmasti tiedä. Unen funktioista on varsin erilaisia näkemyksiä kognitiotieteessä ja psykologiassa. Siitä olen kuitenkin varma, että unet ovat tärkeitä."  Ovat muuten minustakin ja itsetykönäni olen tullut tulokseen, että ne muodustuvat muistoista ja toiveista. Ainakin minun uneni. Enkä osaa niitä ja niiden merkitystä millään lailla analysoida. Katselen vain silmät kiinni ja muistan joitakin seuraavana päivänä. En liioin ole miettinyt uni-sanan alkuperää, vaikka hyllyssäni on parikin etymologista sanakirjaa. Toinen muhkeampi kuin toinen. Toki Saarikivi puhuu kirjassaan muustakin kuin sanoista ja mistä ovat tulleet meidän käyttöömme. Silloin kielitieteilijä onkin enemmän tavallisen ihmisen kaltainen. Sellainen hän oli kirjoittaessaan minun kirjaani omistuskirjoitustaan. Aivan kuin kuka tahansa meistä. Mutta sanoista puhuessaan hän on kielitieteilijä kiireestä kantapäähän.

Vaihdoin puhelimen teleoperaattoria. Kun tämä tuli silloin vielä voimassa olevan operaattorin tietoon, alkoi armoton pommitus ja olisin saanut jäädäkseni yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista. Tekstiviestit olivat kuin jonkun entisen poikaystäväni rukouksia, etten jättäisi häntä. Olin silloinkin jättämisen kannalla ja niin olin nytkin. Sain uuden SIM-kortin. Oli muutakin asioitavaa ja kävin välillä huilaamassa ja join mansikka-mango-jääteetä. Virkisti, sillä oli taas lämmin kesäilma. Juhannuksesta on povattu viileää. On nyt sitä taikka tätä, minä vietän jussin kotikolossani. Luen toista ostamaani Saarikiven kirjaa. Saakohan sekin minut hurmokseen?

Tänään olen ollut suorastaan ahkera kotihommissa, vaikka päämääränä ei kuitenkaan ollut saada pirttiä totaalisen puhtoiseksi ja pihamaata laastuksi. Jotain sain aikaan. Kaisa Häkkinen kertoo etymologisessa sanakirjassaan, siinä muhkeammassa, sanalla "ahkera" olevan tarkka vastine karjalassa ja vatjassa. Sattavat kuitenkin olla lainaa suomesta. Rinnakkaismuoto joissain murteissa on "ahera". Unohtamatta samaa tarkoittavia "ahkua" ja "aahkua". Puhukaamme kuitenkin selvyyden vuoksi vain ahkera-sanasta. Minkälainen selitys ahkera-sanasta olisi Saarikivellä?

Että tämmöistä maallikon kielitieteilyä näin tiistai-iltana.

JUHLAT JUHLITTU

 Helsinki-päivänä hurvittelin M:n kanssa kaupungilla. Espan lavalla julkistettiin Stadin friidu ja Stadin kundi, Riitta Korhonen ja Janne Saarikivi. Oli musiikkia, puheita ja Lasse Liemolan laulua. Slangin kuorokin lauloi. Oli oikein mukavaa. Aurinko paistoi ja synttärisankari Helsinki kukkeimmillaan. Tilaisuus loppui Niin gimis on Stadi-lauluun ja M ja minä menimme lounaalle Kappeliin. Paistettua siikaa kaikkine lisukkeinen ja palan painikkeena lasillinen  Fournier Sancerre-valkoviiniä. Kahvit päälle. Sitten olikin aika erota. M lähti junalle ja minä ratikkaan.

Slangilla oli myyntikoju, jossa muun muassa Saarikiven kirjoja myynnissä. Ostin kaksi ja toiseen hain Janne Saarikiveltä omistuskirjoituksen. M kysyi häneltä jatkuuko tv:ssä Sanansaattajat? Ei jatku.

Tänään olen koko päivän toipunut Helsingin syntymäpäiväjuhlinnasta. K soitti ja kysyi, missä mennään. Kerroin. Huomenna kauppaan. Tarvitsen ruoan laittoon tarpeita. Roomasta urheilu päättyi, että on taas aikaa tavanomaisempaan elämään. Armand Duplantis ei saanut tehtyä uutta jo nimissään olevaa maailmanennätystä seipäässä. Yritti kolme kertaa 625. Pariisissa sitten taas uudemman kerran heinä-elokuussa.

Aloitin heti Saarikiven kirjan Hankalat sanat lukemisen. Silmäilin toistakin Rakkaat sanat. Siihen juuri sain omistuskirjoituksen. "Sanathan ovat simppeleitä olioita. Semmoisen kun kakaisee ulos, kuulija tietää missä mennään ja pulinat pois."

Ennen nukkumaan menoa katselen Gordon Ramsayn Kuppilat kuntoon. Ehkä saan siitä kimmokkeen tehdä jotain mielenkiintoista esimerkiksi ... no, mitä nyt sitten keksinkään. Ja vuoteessa luen  Saarikiven kirjaa sanoista ja sanojen etymologiasta.

Kirjoittamisiin.

URHEILUA, ENEMMÄN URHEILUA

 Silmisssä vilisee nukkuessakin keihään heittäjiä, seiväshyppääjiä, juoksijoita, loikkaajia sekä muuta urheiluun liitttyvää. Eilen oli ensimmäinen ilta, kun en jaksanut iltaotteluita Roomasta katsella loppuun asti. Haukottelin niin voimakkaasti, että se häiritsi keskittymistäni. Kyllä, kyllä tiedän, että haukottelulla ei ole mitään tekemistä nukkumistarpeen kanssa tai edes pitkästymisen. Silti haukottelin perusteellisesti ja kaiken aikaa. Menin vuoteeseen. Mutta Wilma Murron epäonnistumisen seipäässä ehdin nähdä. Aina ei mene käsikirjoituksen mukaan EM-kisoissakaan.

Soitin Italiaan, kun en ole ystävästäni kuullut mitään. Kukaan ei vastannut ja huolestuin lisää. Illalla vastasi ystäväni poika. Puhuin englantia. Hän vastasi selvällä suomen kielellä, josta olin lentää pyllylleni. En ollut koskaan kuullut ystävältäni, että on opettanut oman äidinkielensä pojilleen. Nyt sekin selvisi. Onneksi kaikki oli ok. Miksi ei sitten vastattu soittoihini? Siksi, että ystäväni kävelee niin hitaasti, että olin jo lopettanut. Annoin kuitenkin soida todella kauan. Pääasia oli kuitenkin, että kaikki on hyvin. Nykyisin kaikilla ei ole.

Olen tänään menossa Stadiin. Jään metrosta Hakaniemessä ja vaihdan ratikkaan. Rautatien aseman pysäkki on koko kesän poissa pelistä ja ruuhkaa kuulemma on Kaisaniemessä eli Helsingin yliopiston asemalla, jonne metro ajaa ja josta takaisin itään. Vaikeaksi tehtiin tämä suvi. Mutta tietysti pitää joskus remontoida näinkin isoja hankkeita kuten metroasemia.

Heräsin varhain ja luin Hesarin. Urheilua ja eurovaaleja. Perussuomalaiset "saivat turpiinsa" vaaleissa puheenjohtajansa Riikka Purran mukaan. Eikä Purra hymyillyt. Kokoomuksessa sen sijaan hymyiltiin. Ja niin viisitoista suomalaista vaaleissa valittua lentää Brysseliin hoitamaan muun Euroopan kanssa Suomen asioita.

Viileää. Palelin eilen kauppareissulla kovassa tuulessa. Tuntui odudolta helteitten jälkeen. Eikä sää ole sen kummoisempi tänäänkään. Onko kesä jo ohi? Mekkosillaan ei tarkene. Eikä hattua voi pitää tuulen takia. Minulla on vain lierihattuja kesällä. 

Tipauttelen toisenkin mukillisen kahvia ja sitten alan vähitellen valmistautua lähtöön. 

MAANANTAIN KUULUMISET

 On tullut puuhasteltua yhtä sun toista. Etupäässä viime päivät katseltua urheilua tv:stä. Tennistä ja yleisurheilua. Välillä meinasin väsyä ruudun katselemiseen totaalisesti, mutta otin kupposen espressoa ja taas jaksoin. On se niin kovaa tämä penkkiurheileminen.

Kävin erään ystäväni kanssa hengailemassa kauppakeskuksessa. Tallusteltiin ympäriinsä, piipahdettiin sisälle kauppoihin, emmekä aina mitään edes ostaneet. Eksotiikkamyymälä Alanyassa kävimme myös ihmettelemässä melkein metrin mittaisia salkopavun näköisiä kasviksia. Ystäväni osti valkosipuleita, koska näyttivät turvallisilta. Minä puiolestani juustoa ja jättipussillisen Romana-salaattia. Siirryimme kahvilaan kahville, jonka katosta ei ystäväni pitänyt. Minä en ollut mitään mieltä, vaan keskityin leivoksen ja kahvin nauttimiseen. Sitten Telia-mies pysäytti meidät ja vaihdoin liittymää. Yhtiö, johon olin aikaisemmin kuulunut, heräsi ja alkoi pommitaa paremmilla vaihtoehdoilla ja oli minua pitänyt kuulemma tärkeänä asiakkaana. Miksi ei tehty tarjouksia silloin, kun olin "tärkeä asiakas"? Erkanin ystävästäni ja tulin kotiin salaatin, juuston ja uuden liittymän kanssa.

Tänään olen kohtapuoliin lähdössä kauppaan ennen kuin urheileminen Roomassa taas alkaa. On seipään karsinta. Seiväshyppy on laji, josta kovasti pidän. Se taas luultavasti johtuu siitä, että isäni hommasi meille aina liput seipään purukasan lähelle Helsingin Stadionilla. Näimme hyvin purun lentävän hyppääjän pudotessa neljästä ja puolesta metristä, jota korkeutta pidettiin suorastaan ihmeenä. On tänään muitakin karsintoja, jotta on kiirehdittävä kaupasta kotiin nähdäkseni aamu-urheilua Italiasta. Ja huomenna urheilusta huolimatta Stadiin kuten seuraavanakin päivänä.

Uudet mepit valittu Brysseliin. Eduskuntaan pääsi Euroopan parlamenttiin  äänestettyjen tilalle uusia kasvoja. Eräs  meppiläinen oli juossut Roomassa puolimaratonin, mutta siinä tulos ei ollut yhtä hulppea kuin äänestyksessä. Onnea uusille parlamentaarikoille.

Alan tälläytyä kauppareissua verten. Hyvää uutta juuri alkanutta tätä viikkoa.

TAVANOMAISTA

 Kävin Stadissa. Metrossa mies möi six packia kympillä. Eikä takuulla ollut myyntilupaa. En nähnyt kenenkään tekevän kauppoja. Tuli toinen mies, jonka lapussa luki, että hän tarvitsee rahaa äitinsä hoitoon. Hän ei puhunut mitään kenellekään. En nähnyt kenenkään avustavan hänen äitiään. Muuten oli tavanomainen metromatka.

Tein ostokseni ja tulin kotiin. Matka oli edellistä tavanomaisempi. On mentävä taas Stadiin, koska haluan erään ostokseni palauttaa kauppaan. Ostin kirjojakin, mutta niistä ei ole palauttamiseen. Toinen on Minna Lindgrenin kirja ja toinen Kari Hotakaisen. Luen jo ensin mainittua. En saanut Rosebudissa leimaa korttiin, koska olisi pitänyt ostaa kolme pokkaria. Ostin kaksi. Minusta tämmöinen pakko-ostaminen ei ole reilua.

Yksi voikukka pihalla on jo lampulla. Mietin, mikä sen olisi voinut aiheuttaa, koska kaikki muut voikukat ovat juuri puhjenneet kukkaan. Mietintäni ei tuottanut tulosta. Päätin unohtaa koko asian. Kukassa on jo moni muukin. Pihlajat suorastaan rehvastelevat. Ja lämpöä piisaa. Tuulettimet surisevat ja parvekkeella on suorastaan tukahduttavaa, kun illalla käyn kastelemassa kesäkukat. En saa parvekelaseja auki. Joku vika. 

Tänään, kunhan päivä urkenee, lähden taas likkeelle. En vielä Stadiin kuitenkaan. Jos vaikka huomenna. Metroon tulee ensi kuussa muutoksia. Sillä ei pääse kesän aikana Helsingin yliopiston asemaa pitemmälle. Aseman nimi oli ennen Kaisaniemi ja minäkin purnasin vaihdosta. Muutettiin silti. Aion vaihtaa jo Hakaniemessä ratikkaan, jolla pääsen Aleksille. Tekevät Rautatien asemalla remppaa, eivätkä junat aja sen ohi. Vasta syksyllä pääsee taas normaalisti ajelemaan.

On aamuyö ja jälleen heräsin kesken kaiken. Valoisaa ulkona ja aivan hiljaista. Menen takaisin vuoteeseen. Hyvää huomenta silti.

PERJANTAIN KUULUMISIA

 Poskelleen meni jääkiekon kisat Suomen kantilta katsottuna. Haukuttiin tuomaritkin ja koko konkkaronkka. En katsonut Suomi-Ruotsi-ottelua, mutta luin lehdestä aamulla julmat kritiikit. MM-kilpailu päättyy sunnuntaina, eikä loppuotteluissa ole Suomea mukana. Sillä lailla kävi.

Muutamana päivänä olen ollut kaupungilla. Ihan oikeasti stadissa ostoksilla. Espan puistoon asti en päässyt, mutta se on suunnitelmissa 12.6. Toivon poutaista säätä ja auringon paistetta. Ostan jätskin. Tänään en liiku mihinkään. Aion imuroida ja ottaa kaapin päältä tomut. Huomenna linnottaudun tv:n ääreen jääkiekon pariin. 

Pikkuserkku täyttää tänään vuosia. Soitan ja onnittelen. Vaikka en ole aivan varma, mitä onnittelemista on siinä, kun on jälleen vuoden vanhempi. Siinä olisi, jos saisi vuoden iästään pois. No, minä olen ikuinen 25-vuotias ja se on ihan hyvä ikä.

Kotitalon hissi pysähtyi kesken matkan kerrosten väliin. Ja se on ollut minulle kauhuskenaario, joka oli totisinta totta juuri sillä hetkellä. Sanoin itselleni "ole rauhallinen" ja kaivoin puhelinta soittaakseni apua. Hissin peilistä katsoi kalvennut nainen, mutta oli oltava järkevä. Painoin nappulaa ja kiitos, hissi nytkähti liikkeelle. Panin puhelimen pois ja ryntäsin hissistä ulos vapauteen. Poden klaustrofobiaa. Yleensä vältän hisseillä kulkua, mutta kotitalossa asun aika korkealla, jotta olisi aina hurja kipuaminen. Käytän kammostani huolimatta hissiä. Nyt ei tämä kulkupeli ole enää temppuillut, mutta aikamoinen jännitysmomentti on siinä ajaa. 

Jospa tästä nytkähdän päivän askareisiin, koska niin olen minä tänään päättänyt. Imuri kaapista ja ei kuin surisemaan.

TORSTAINA

 Kun Jukka Viikilä julistettiin kaunokirjallisuuden Finlandia palkinnon saajaksi kirjallaan Akvarelleja Engelin kaupungista vuonna 2016, olin minä kirjan jo lukenut. Lukiessani sitä olin varma, että Viikilä saa tämän arvostetun palkinnon. Olin oikeassa. Nyt luen Viikilän vuonna 2018 ilmestynyttä Suomalainen vuosi-kirjaa. Siinä on juttuja asioista. Tuokiokuvia arjesta, kuten matka mummolaan, jäiden lähtö, lenkkeily, tuijottelu, sääennuste jne. Se ei ole siis romaani. Siinä ei ole yhtenäistä juonta, ainoastaan jutuissa on. Sitä on kivaa lukea. Ihmiselle tutuista asioista. Kirja on maannut lukemattomana hyllyssäni ja sinne unohtunut. Toissapäivänä sen huomasin. Onneksi huomasin. Minulta näköjään unohtuu hyllyihin ja kaappeihin yhtä ja toista. Äkkäsin eräänä päivänä ripustimessa olevan puseron, jossa oli hintalappu. Ei ole enää muodissa. On liian isokin.

Kirjoitan tätä  yöllä. Kello käy kolmea. Julkaisen (juhlallinen sana) tämän ties koska, sillä en saa, enkä tahdo saada valmiiksi. Aion nimittäin mennä taas vuoteeseen houkuttelemaan unen tulemista. Se on vaivalloista puuhaa ja usein ei edes onnistu. Teen monenlaisia temppuja kuten neuvottu on. En nukahda sitten millään. Nousen ylös kuten nytkin ja naputtelen tässä tovin. Joskus teen teetä ja syön sen kanssa korpun. Joskus avaan tv:n ja katselen sitä. Luenkin silloin tällöin. Mitään äänekästä ei voi tehdä. Kerrostalossa on säännöt ja naapurit huomioon ottavat hyvät tavat.

Lämmintä ulkona ja jossain meni hellerajakin rikki, vaikka toukokuun puolta väliä mennään. Kauppareissulle olen jo pukeutunut säähän sopivaan asuun. Monilla sortsit ja t-paita. Penkeillä istuksitaan iloinen ilme kasvoilla. Nautitaan. Kaikki pitää tämmöisistä ilmoista ottaa irti, kun sanotaan Suomen kesän olevan lyhyen. Eikä se ole vielä edes virallisesti ja almanakan mukaan alkanutkaan. Kesäajassa kuitenkin.

Nyt haukottelin ihan tahtomattani ja tiedän, että sillä ei ole mitään tekemistä unen tulemisen kanssa, vaan kroppa tahtoo happea. Haukottelua pidetään pitkästymisen merkkinäkin, eikä se liity siihenkään. Antaa kyllä epäkohteliaan huomautuksen kumppanille, jos sellainen on seurassa.

Nyt on aamu ja olen täpinöissä: lätkää viideltä. Miten Suomen käy Itävaltaa vastaan? Aion valppaasti seurata. Ainakin sanotaan torstain olevan toivoa täynnä ja tänään on torstai.

TSHEKKI VEI VOITON LOPULTA

 Pakko kirjoittaa. Meinas eilen illalla tulla lirit pöksyyn seuratessani jääkiekko-ottelua Tshekki-Suomi, niin oli jännittävää. 0-0 oli vielä, kun päästiin jatkoajan jälkeeen rankkareihin ja siihen se tasapeli sitten tyssäsikin. Tulos 2-0 Tshekin hyväksi, mutta ei minusta mikään huono häviö ottaen huomioon koko pelin kulun. Istuin ja makasin vuoroon sohvalla jäykkänä kuin seiväs ja hyppäsin ilmaan joka kerta, kun Tshekki sohi Suomen maalilla ja se sohi usein. Suomen maalivahti Harri Säteri sai voimia ja tarkkuutta jostain ja lannistui vasta rankkareiden edessä. Selostaja Antero Mertaranta oli elementissään ja tarvitsi taatusti aina välillä kulauksen vettä saadakseen äänensä pysymään. Yleisö jylisi, tunnelma Prahan hallissa tiivis ja äänekäs. Herttinen mikä ottelu!!! Mertarannan sanoin "ihanaa, Leijonat, ihanaa".

Lipitän tässä jo aamutuimakahviani ja katselen valjennutta päivää muun Helsingin vielä uinuessa. Jostain syystä heräsin nukuttuani lähes neljän tunnin nukkumisen jälkeen. Peli venyi puolille öin. Tänään, kunhan kaupat aukeavat, olen lähdössä kauppaan. Pitää saada vesikrassikeittoon ja minestroneen ainekset. 

Normal-kauppaketju sai pitkän kirjoituksen Helsingin Sanomissa ja Normalissa minäkin käynyt pari kertaa. Tosin hermostun siihen oveluuteen, että pitää kulkea kaikki kapeat käytävät, joita on kymmeniä metrejä, päästäkseen kassalle ja ulos. Jokainen käytävä molemmin puolin täynnä tavaraa. Ole siinä sitten hankkimatta heräteostoksia. On kuulemma japanilaisia karkkejakin ja minä heti kiinnostuin. Seuraavalla kerralla.

Tänään ei ole Prahassa lätkää. Huomenna taas. Mutta tänään Malmössä Euroviisujen finaali. Saas nähdä, kiinnostaako minua. L ei ainakaan katso, kun eilen juteltiin puhelimessa. Ei katso muuten jääkiekkoakaan. Jälkimmäisestä olin suorastaan tyrmistynyt. Kuinka voi olla katsomatta?

JÄNNITETTÄVÄÄ

 Olemme jännän äärellä, kuten nykyisin pruukataan sanoa. Oli Euroviisujen semifinaaleja ja sitten huomenna itse finaali. On jääkiekon mm-kilpailut ja sekin on jännää, että hulmahtaako kesäinen lämpö Suomen ylle, kuten säätieteilijät ennustavat. Suomi pääsi Euroviisujen finaaliin, jota jännitetään huomenna. Kuka voittaa? Suomen Windows95man pikku,pikku housuisssaan? Jännitän muuten enemmän katsellessani tänään lätkää.

Puiden lehtien kasvussa sään viilennettyä roimasti ei juurikaan näy edistymistä. Mutta toki vahvasti luonto tuntuu olevan sitä mieltä, että on se kesä pukattava esille ennemmin tai myöhemmin. K väittää, että hänen pihallaan olevassa harakan pesässä ei asu tänä vuonna kukaan. Kauan sitten mökkiaikoinani huomasin kottaraisten vähentyneen. Nykyistä asiantilaa kottaraismaailmassa en tiedä, kun ei niitä liiemmin ole näillä kulmilla näkynyt. Jokunen lokki joskus. Kaipaan jopa niitäkin, kun Skattalla asuessani niitä oli vaivoiksi asti pihapiirissä. Lokkien huuto sekoittui laivojen tummiin törähdyksiin sumuisina päivinä. Ehkä menen katselemaan sekä lokkia että laivoja Kauppatorille. Sekin muuttunut sitten aikaisemman. Kauppiaat vaihtaneet ruokatavaransa Lapin neljäntuulenlakkeihin ja muuhun lappimaiseen rihkamaan. Rahahan kysymyksessä tässäkin, vaikka turistitulva entisestä hiukan laantunut. Ostovoimaiset venäläiset ovat joukosta poissa. Skattan aikojen vakituinen perunakauppiaanikin oletettavasti lyönyt pillit pussiin ja viettää eläkepäiviään jossain. Tänä päivänä en edes syö enää perunoita entiseen tapaan. Eilen muuten keitin yhden paistamani kuhafileen seuraksi. Voitakin niin että hirvitti. Onneksi ruokaguru Pippa Laukka ei kuulu tuttavapiiriini. Mutta lounaani oli suorastaan herkullinen. Tietysti tavoistani poikkeamatta lisukkeena salaattia ja parsaa. Juomana sitruunamehua ja sitruunan oli puristanut omin käsin  sähköisellä puristimella. Laiska mikä laiska.

Tänään on imuroimista. Paikat huutavat tätä toimenpidettä ja minä alistuin. Piti lähtemäni ostoksille, mutta jäänkin kotiin kaikinpuolisiin puhdistushommiiin. Alkaa pöly peittää puolison ja koiriemme kuvaa kehyksissä, kuten äitini isovanhempien myös. Äitini isoisää en ehtinyt koskaan nähdä, kun hän muutti minua ennen toiseen hiippakuntaan. Mutta mummun tapasin, vaikka en muistakaan. Olen nähnyt kuvan, jossa istumme neljässä polvessa Hesperian puiston penkillä.  Asuin vauvana Vänrikki Stoolin kadulla ja puisto oli lähellä. Olin muuten kiltti vauva. Kuka vauva ei ole?

PIENI HETKI "TURKISSA"

 Menin ekssoottiseen Alanya-kauppaan. Olin päättänyt tutustua sellaisiin tuotteisiin, joita en ole ilmoisna ikinä edes nähnyt. Yhytin myyjän, joka suureksi hämmästyksekseni ei tiennyt kysymyksiini vastauksia ja piti hommata toinen tietäväisempi. Mikä on curuba? Passionhedelmän sukulainen. Kasvaa köynnoksessä ja syödään granaattiomenan tapaan vain siemenet. Ostin kaksi curubaa kokeeksi ja seuraavalla kerralla ostan enemmän. Olivat nimittäin aivan ihanan raikkaita, makeita ja justiinsa sopivia salaattiin ja jopa jäätelön kanssa. Jälkimmäistä en kokeillut. Luin netistä. Tietäväisempi myyjä halkaisi yhden curuban ja heti oivalsin miten syödään. Mispeleitä katselin, mutta tutustun ensin netin kautta hedelmään. Vihannespuolellakin minulle outoja. Yksi vihreä ryppyinen ison kurkun kokoinen  kuulemma jonkunlainen chili. Liian tulinen minulle.  Mutta karamellirasian ostin. Giloglu Turkish Delight. Sekä ihanasti tuoksuvan minttunipun. Pieni purkillinen munakoisotahnaa kiinnosti, jotta ostin senkin. Mitä sillä teen, selviää joskus myöhemmin. Ehkä pitaleivän kanssa. Piti kaupasta poistua hyvän sään aikana, ettei tulisi tuhlattua liikaa.

Tämän seikkailun jälkeen käppäilin Tokmannille ja sieltäkin tuli yhtä sun toista. Nyt oli jo lähdettävä kipin kapin kotiin. Tuuli voimakkaasti. Tuli kyyneleet silmiin tuulesta. Vastaantulijat luulivat minun itkevän. Koivuissa muuten jo aivan vihreät lehden alut. Kevät. Tuli suorastaan onnellinen olo. Kotona söin jugurtticurrykanaa. Koko keittiö tuoksuu mintulle. Panin minttunipun veteen. Ottaisinko turkkilaisen karkin?

TOUKOJEN KUU

 Se on jo toukokuu ja kevät ihan mallillaan. Sipsuttelen pikkukengissä ja 11 denierin sukissa. Kyllä tätä on jo odotettukin. No, puissa ei vielä lehtiä, mutta mukavia alkuja. Linnut sirittävät ja huoltomiesten varoituslappu katolta putoavasta lumesta on poissa. On tämä niin poikaa!

Olen aina pitänyt toukokuusta. Tarkemmin ajatellen kaikkein eniten kaikista vuoden kuukausista. Luonto herää ja alkaa olla ujon vihreää. Valkovuokot ja kevätesikot, jäätön meri ja kevätpukeutuminen. Kesäkuussa  ollaan jo totuttu, vihreän ujous muuttunut tummemmaksi. Ei tokikaan huonoa se liioin. Jos on viileää, ei haittaa. On kesä kuitenkin.

Menin kirjakauppaan ja kauan katseltuani pokkarihyllyjä, ostin minulle aivan tuntemattoman kirjailijan kirjan. Kaksi-metrinen brittikirjailija Richard Osman. Nimi kirjalla Mies joka kuoli kahdesti (The man who died twice) vuodelta 2021. Olen aivan alussa. Sen verran tietoa, että eläkeläiset ja murha pääosassa. Suomalainen Kirjakauppa oli avannut uksensa entistä ehompana remontin jälkeen ja satsannut paljon muuhunkin kuin kirjoihin. Tutkailin paikkoja ja sitten siirsin itseni Stockmannille, josta ostin vähän sitä ja vähän tuota. Hissillä Alanyaan, jossa turkkilaisuus tuli jo heti sisään astuttuani voimakkaasti vastaan. Sieltäkin ostin jotain, mutta ihanat turkkilaiset makeiset ohitin reippaasti. Kotona söin purjo-peruna-porkkanakeittoa seesamleivän kanssa. Päivä alkoi olla pulkassa.

Suunnitteilla oikealle Stockmannille meneminen, Espan puisto ja joku kahvila. Siinäpä mukava kevätpäivä. A:sta en ole aikoihin mitään kuullut, vaikka olen lähettänyt sähköpostia. Alan olla huolissani. En tunne ketään hänen ystävistään tai edes lapsistaan, joilta voisin kysyä. Mielessä vilahti ajatus, että ei suinkaan ole mitään ikävää tapahtunut. Ei maalata vielä piruja seinille.

KEVÄT TULI TAKAISIN

 Jaahas, takatalven yllätyksellisyydestä päästyä säätieteilijä lupaa keväisempiä ilmoja. Hyvä niin, koska Helsinki sekosi talven keskenkaiken tulemisesta. Luntakin ja paljon. Ratikat eivät kulkeneet, bussit liukastelivat, ihmiset noituivat ja kaikki vaikutti siltä, ettemme ole lumen tuloa aiemmin koskaan kokeneet. Aurauskalustokin ehditty panna naftaliiniin suvea varten. Ei olisi pitänyt. Ratikoiden sähkölankoja ei saatu jäästä vapaaksi ja kaikki oli mullin mallin. Tänään paistaa aurinko, ratikat kulkevat, lentokoneet lentävät ja kaikki on taas ihan jees. Ja kun päästään eteen päin kirkkaassa auringon kilossa, niin lumetkin sulavat. Ollaan takaisin keväässä.

Riemastuneena kevään takaisin tulosta dallasin kauppaan ruokaostoksille. Ihanaa, oli parsaa. Ostin. Mikään ei vedä vertoja parsalle. Matkan varrella isoja lätäköitä, mutta se tiesi vain lumen sulamista. Hypin yli aina aivan onnistumatta kuitenkaan. Jotkut isommat jouduin kiertämään. Kauppakeskuksen oven minulle kohteliaasti avasi musliminainen  niqabissaan. Etsin asun pienestä raosta hänen silmänsä saadakseni häntä kiittää. En tiedä, hymyilikö hän takaisin. Olen kaikessa hiljaisuudessa kuitenkin sitä mieltä, että pitäisi laissa kieltää yleisillä paikoilla niqab-asu. Miten siinä todistaa henkilöllisyytensä, jos pitäisi?

Katselin Suomen presidentin valtiovierailua Ruotsissa. Saamme olla ylpeitä presidentistämme sekä hänen puolisostaan. Näyttävä ja tyylikäs pari. Presidentti meni juttelemaan ihmisten kanssa ja minusta näytti kuin Ruotsin kuningas ei olisi aivan tottunut näin tuttavalliseen käytökseen. Hän pysytteli syrjässä, kun Alexander Stubb antoi kuvata itsensä kansalaisten kanssa selfiekuviin. Kaksipäiväinen vierailu Tukholmassa ja Göteborgissa päättyy tänään.

Ja minä menen nyt laittamaan kupposen espressoa itselleni.

SUOMESSA LEIKATTIIN

 Nyt on kuultu, mitä Suomen kansalle tapahtuu, Ja sen kertoivat meille pääministeri ja valtionvaraministeri. Monille tapahtuu. Minullekin. Eikä auta itku markkinoilla, niin ei auta nytkään. Yhteiseksi hyväksihän se kaikki leikkaaminen ja säästäminen, mutta kirpaisee.

Olen hommaillut vähän sitä sun tätä. Tarkoittaa kaupungilla oloa, ruoan laittoa, lukemista. Yritänkin tässä päästä alkua pitemmälle hyllyssä olevasta kirjasta Kuinka olla piittaamatta paskaakaan. Kirjoittanut nelikymppinen yhdysvaltalainen Mark Manson. Tässäkin kirjassa sanotaan "pole, pole", mutta eri kielellä. Otetaan iisisti vaan. Ei hötkyillä pienistä, mutta välitetään oikeista asioista ja pärjäillään. Ja pärjäilläänhän me, onnellinen kansa.

Säässä tapahtui viileneminen. Piti oikein pohtia, pannako villahousut taas. En pannut. Harmaata ja koleaa. Sekin mies, joka pani heti sortsit, voi ehkä nyt toistaiseksi niistä luopua. Hän hiippaili kovasti kesäisissä kamppeissa kauppakeskuksessa. No, paistoihan sentään aurinko. Minä ostin sen kunniaksi liepuskan. Semmoinen flatbread. Sana "liepuska" kuulemma tarkoittaa "leipä" ja slangiksi "ryssän limppu". Minusta se ei ole leipä. On pikkunälkään tarkoitettu suolainen piirakan tapainen, jossa mausteena esimerkiksi valkosipulia. Ostin kaksi ja toisen söin. Tykkäsin, mutta ei ollut gurmeeta. Alunperin kotoisin Venäjältä. Ja tietysti on se piirakankin tapainen totta kai leipää. Kun ajattelen tarkemmasti. Ostoskassissa oli myös mansikoita ja tämä satsi maistui eniten mansikalle. Esther on lajike ja maa Espanja. Viva España! Kaupan oli myös mangoja ja ostinhan minä. Niin että herkutellaan oikein olan takaa.

Tilastokeskus kertoo Suomessa olevan muun kielistä väestöä kuin suomea käyttäviä 8,9 %. Joukkoon ei kuulu ruotsi ja saame. Ei ihme, kun täkäläisessä kauppakeskuksessa kulkiessaan luulee melkein olevansa ihan muualla kuin härmässä. Lukemiseeen käytimme vuonna 2022 peräti  37 minuuttia vuorokaudessa. Tv:tä tuijotimme  yli 2 tuntia. Peseytymisessä ja pukeutumisessa viihdyimme 57 minuuttia. Saunassa olemista ei kai kukaan ole laskenut. Kyllä kai se pannaan palamaan ainakin kerran viikossa missä sauna on. E:llä on peräti kaksi saunaa. Talossa sähköllä toimiva ja rannalla puusauna. Kummassakaan en ole siellä ollessani ollut. En ole saunaihminen. Tulee ihohuokoset rumasti törrölleen.

Tästä tulikin mieleeni, että menen kuorimaan.

VÄHÄN SITÄ JA VÄHÄN TUOTA

 Huomenta. Hiljaista ja harmaata ulkona. Pihalla pari huoltomiesten talvella auraamaa lumikasaa kaikenlaisen auringon paljastaneen moskan alla. Muuten maata näkyvissä kaikkialla. Kuuluu myös lintujen sirkutusta ja kenkien korkojen kopinaa asfaltilla. Voi pojat, meillä on kevät. Siirryin oitis vaaleampiin väreihin ja panin aurinkolasit käyttöön.

Olin minä lääkärissäkin magneettikuvauksen tulosten kanssa. Nikamat hiukan vinksallaan, kuluneet ja kuivuneet. No, hullumminkin olisi voinut olla. Lääkitystä lisättiin ja pääsin isommista kivuista eroon. Itse vaivaa tuskin mikään operaatiokaan auttaisi. Ihmisen on määrä kutistua ja kuivua iän karttuessa ja kaikenmoiset muuttumiset alkavat ällistyttävän varhain. Näillä mennään.

Mitäkö olen puuhaillut?  Kukaan ei kysy. Kerron silti. Olen käynyt kaupungilla silloin tällöin asioitten niin vaatiessa. Kotipuolessa ihmettelen kauppakeskuksen uudistumista, johon kuuluu myös kauppahalli, johon kaavaillaan ukrainalaista ruokakauppaa. Alanya-kaupassa olen käynyt useastikin, varsinkin silloin, kun kaipaan jotain ulkomaista eli tässä tapauksessa turkkilaista. Karkkimakuni on nykyisin vahvasti kallellaan turkkilaiseen suuntaan. Muutamat ystäväni ovat syntyneet huhtikuussa. Olen soitellut. Tilastokeskus lähetti kyselyn, koska olivat minut satunnaisesti valinneet vastaajaksi. En vastaa, vaikka väittävät minua kovasti tarvittavan muiden 350 000 ihmisen joukossa. En yleensä vastaa edes kauppojen tyytyväisyyskyselyihin. Nykyisin niitä satelee kaikkialta, että menikö ostostapahtuma mukavasti. Yleensä menee. Valitsen tuotteen ja maksan sen. Ruokakaupassa asioin nopeasti ja vieressä on usein naispuolinen asiakas, jolla on aikaa tutkia ja vertailla, valita ja miettiä. Varsinkin perunoiden kanssa ollaan tarkkoja. Innostuin jälleen ruoan laitosta ja tänään suunnitelmissa kukkakaalikeitto. Huomenna ehkä uuniin curryjugurttibroileri. Pakastimessa taas on tilaa uusille. Kun iskee laiskamato, on helppo napata lounas sieltä edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan.

Luin uudestaan Marco Kososen Afrikka-kirjan. Muistui mieleen aika, kun olin innostunut Keniasta. Tein itselleni pienen sanakirjan swahilin kielen sanoista. Työväenopistossa olisi ollut jopa kursseja. Siihen aikaan kuvittelin matkustavani Afrikkaan Karen Blixenin jalanjäljille. Tuskin olisin löytänyt sitä Afrikkaa, mutta Kosonen löysi ja vielä 2000-luvulla. Miehen on niin helppo matkustaa. Reppu selkään ja menoksi. Tuloksena pieniä kyliä syrjässä kaikesta ja monasti Kosonen oli ainoa valkoinen, joka ikinä nähty. Ei  mitään maksullista turistikamaa, jossa näytetään "aitoa" elämää ja masaisoturit hyppivät keihäs kädessä yhdellä jalalla.Turisti taputtaa haltioissaan käsiä ja tutustuminen Afrikkaan on alkanut.

Tämä oli tässä.

VIERTOLAN KOULUSSA TAPAHTUI

 Jo heti Vantaan kouluampumisen jälkeen oli tieto tapahtumasta kiirinyt Espanjan mediaan asti. A lähetti sähköpostia ja kertoi kuulleensa ampujan olleen 16-vuotias. Lähetin heti korjauksen asiaan ja se sai A.n päivittelemään minun laillani: "mikä lapsissa on nykyisin vikana?" Niin mikä? Puhutaan mielenterveyshaitoista, huonoista kotioloista. Joku syy täytyy kuitenkin olla tämän kaltaiseen käyttäytymiseen. Ja miten joku säilyttää ampuma-asettaan, että siihen pääsee lapsikin käsiksi? Tosin tämän päivän 12-vuotias on paljon aikuisempi kuin minun aikani 12-vuotias. Me olimme vielä todella lapsia siinä iässä. Syytän myös tv:tä Vantaan tapahtumasta. Lapset ja nuoret imevät kuin sienet kaiken näkemänsä ja kuulemansa. Ampuminen vaikuttaa leikiltä, eikä kuolemaa oteta vakavasti. Internet antaa ohjeita pommien valmistamisessa, aseitten käytössä jne. Jos olo tuntuu pahalta, se pitää purkaa. Missä ovat vanhemmat? Aikuiset? Kuka opettaa oikean ja väärän eron? Miksi hitossa meillä ei ole aikaa olla vanhempia?

Suomi meni eilen mullin mallin hetkeksi ja nyt on asioitten selvittämisen aika. Mikä on ollut motivaatio ampumiseen? Yksi murha ja kaksi murhan yritystä 12-vuotiaalla pojalla. Muutamassa minuutissa koko elämä pilalla ja hinta on kova. Alaikäinen ei saa syytettä, mutta hän ei pääse koskaan irti siitä tiedosta, että hän on tappanut ihmisen ja haavoittanut kahta. Seuraavat läpi elämän, joka pojalla on vielä alussa.

Vantaan Viertolan koulussa on jo tänään arki. Vai onko?

TÄLLAISTA TÄNÄÄN

 Kaupungilla olo sujui hyvin, mutta Mujiin en taaskaan päässyt Kampissa. Käppäilin magneettikuvaukseen ja yritin ruikuttaa rentouttavaa pilleriä ahtaanpaikankammooni. Nykyisin ei saa. Viimeksi se vielä oli sallittua. Panin kaiken viehätysvoimastani peliin miesröntgenhoitajan kohdalla ja sekin tuotti vesiperän. Ei edes lumelääkettä annettu. Mieshoitaja pyysi pehmeällä äänellä sulkemaan silmät ja kone imaisi minut ahtaaseen syleilyynsä. Puristin sekä käsiä että silmäluomia lujasti ja toisessa kädessä oli hätäapupampula, ja sitä painaessa ratsuväki olisi ampaissut paikalle. En tarvinnutkaan ja olin itsestäni ylpeä. Radiokuulokkeet korvilla odotin ulos maailmaan pääsyä. Kuulokkeissa pohdittiin ihmiselämän olemusta ja sen loppua. Se ei minusta sopinut yhtään tilanteeseeni. Yskäisin pari kertaa, mutta se ei kuulemma pilannut kuvantamista. Pukeuduin, kiitin hoitajaa ja lähdin lystin maksamaan.

Kotimatkalla menin Tokmannille, jonka nimestä en pidä. Aikoinaan yritti Stockmann saada oikeuden voimalla Tokmannia olemasta Tokmanni. Stockmann hävisi jutun. Dallasin Tokmannilla ostoskorin kanssa ja ostin sitä ja tätä, kun kuvittelin olevan halvempaa kuin muualla. En tiedä tuota. Kori tuli täyteen sekalaista tavaraa, mutta kun hedelmiä ei myyty, menin vielä S-marketiin. Mehujäät piti panna  pakastimeen ennen kuin kellahdin toviksi pitkäkseni. Koko päivä meni tähän kaikkeen. Söin vähän vichy ssoiseeta ja otin palsternakkakeiton sulamaan.

Tänään huilaan, mutta olen tuumannut huomenna meneväni ulos. Asioimista riittää. Kevät panee halun liikkua. Ei kaupungille, mutta lähikauppoihin. Pääsiäismunaa en osta. Ajattelin kyllä ensin piilottaa sen semmoiseen paikkaan kotona, etten löydä. Etsimisleikki kuuluu pääsiäisen kuvaan, sen epäraamatulliseen puoleen. Vakavuus alkaa pitkäperjantaina, joka lapsuudessani oli aina oikeasti pitkä. Kaikki oli kiinni kaupungissa ja vasta toisena pääsiäispäivänä sai jo vähän nauraakin. Nykyisin ei ole niin, vaan kaupatkin auki ja elokuviin voi mennä, vaikka hiljaista viikkoa eletään. Viikko alkaa palmusunnuntaista, jota seuraa malkamaanantai ja tikkutiistai jne. Sukkasunnuntai päättää viikon. Silloin on jo pashakin loppunut, mämmit syöty ja lankalauantain langat värjätty.

Niin että jos en ole kuulolla, niin HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ.

TORSTAIN TOIVOA

 Iltaa mennään ja kohta yritän mennä nukkumaan, mutta unta en saa. Yöllä on oltava hissukseen, mutta toki voi lukea, katsella tv:tä, kirjoittaa, pelata pasianssia, suunnitella kaikenlaista kivaa, keittää puuroa tai syljeksiä vain kattoon. Menin päivällä kaupungille ja  menin ihan metrolla. Kotiin tullessa poikkesin Alanya-kauppaan ja ostin punaisia ja keltaisia rusinoita, turkkilaisia karkkeja ja viikunahilloa. Lounailin ja puhuin puhelimessa ja siinä se päivä mennä kutvahti.

Tykkään katsella tv:stä Simpsoneita. Perheen älykkö Lisa 8v puhui hyvästä kirjallisuudesta ja eritoten mainitsi Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Olin itseeni oikein tyytyväinen, sillä mainittu kirja on yöpöydälläni ja olen lukemassa sitä jo toistamiseen. Suosittelen kirjaa mitä lämpimämmin ja olen Lisan kanssa samaa mieltä, että se on klassikko ja hyvää kirjallisuutta.

Viikonlopun olen kotona ja kohtapuoliinhan onkin jo perjantai. Syön erivärisiä rusinoita ja nautin olostani.Panin muuten jo talvisäilöön kaikki karvat lammasbaskerista lähtien. Tuskin enää tarvitaan. Ja jos pieni kevätpakkanen yllättää, puetaan muuta. Hiuksetkin pitää laitattaa kevätkuntoon. Sitä ihminen herää kuin uuteen elämään jo näin maaliskuussa. 

Lauri Viljanen sanoo näin runossaan Evoe!

Kevätilmoissa ylitse pääni
soi musiikki levoton
kuin kultaisten rumpujen ääni
vai Paninko huilu se on? ...

Tältä minusta tuntuu. Jospa nyt muutama sivu Satakieltä ja sitten yöhön.

ILMAN LÄHETETTÄ

 Neljäntenä päivänä lauantaina soitti hoitaja ja valitteli ruuhkaa kerrottuani luulleeni, ettei enää soiteta ollenkaan. Hoitaja oli ystävällinen, asiallinen ja pahoitteli ta:n toimia. Pääsin asiaankin ja menen ilman lähetettä magneettikuvaukseen. Kaiken kukkuraksi ei kunnallisen lääkärin toimenkuvaan kuulu edes lukea magneettikuvauksesta saadun ortopedin tuloksia. Aion ottaa kuitenkin sen mukaan, jos hoitaja olisi inhimillinen ja päästäisi minut fyysiseen tapaamisen lääkärin kanssa. Omalääkärini olen menettänyt hänen lähdettyään muualle, eikä toinenkaan tapaamani lääkäri ole enää liioin talossa. Olen heitteillä taas. No, onhan aina yksityispuoli, jossa maksua vastaan hoidetaan ja lääkäri on aina empaattinen.

Kevättä. Vaihdoin ohuempaan ulsteriin. Aurinkoakin niin, että piti ottaa ulos mennessä aurinkolasit. Sorakerros talven jäljiltä kalkakäytävillä haittaa hiukan kulkua. Kaiketi jossain välissä lakaisuauto tekee tehtävänsä katupölynkin kustannuksella. Kun nämä hommat on tehty, alkaa nurmista kohota ensimmäisiä kevätkukkia. Siitä se suvi sitten alkaa.

Lähikauppakeskuksessa jouduin pienen tappelun todistajaksi. Kaupasta pöllähti vartijat kannoillaan kaveri, jonka yhdessä kädessä ilmeisesti maksamatta jäänyt lonkerosatsi. Varas pani aluksi kampoihin, mutta vartijat eivät yleensä ole mitään heiveröistä porukkaa. Varas talttui ylivallan edessä.Vartijat kaivelivat kaverin reppua ja sieltä tuli enemmänkin sixpackeja. Lisää vartijoita ja lopuksi varasta alatetiin kuljettaa poliisin huomaan. Kyllä niitä juomatölkkejä oli ainakin 36 kpl jos ei enemmänkin. Eikä taatusti edes ainoa tämän päivän saalis. Hävikki kauppaliikkeissä on vuosittain iso luku ja me muut asiakkaat saamme sen tavalla tai toisella maksaa.

Kotona söin porkkanakeittoa, itse laittamaani. Makoisa veriappelsiini jälkiruoaksi ja pieni kupillinen suklaan makuista espressoa. Tai expressoa, kuten eräs ystäväni sanoo. Lehdestä olin tarkasti katsellut Oscar-gaalan pukuloistoa ja vähiin oli monella kangas mennyt. Nännit ja peppu esillä käveltiin punaisella matolla ja itse gaalassa viuhahti ilkialaston kaveri strategisen paikan peittona kirjekuori. Kulisseissa näkyi muutakin peitettä, ettei mies siis aivan ilkosillaan olisikaan kekkuloinut juhlayleisön edssä. Kuva jäi kuitenkin sellaiseksi, ettei rihman kiertämääkään. Oscarit jaettu ja kullalla silattu palkintopatsas saa taas vuoden huilia. Ydinaseen  keksijästä Opperheimeristä tehty leffa kahmi Oscareita. seitsemän pystin verran. En jaksanut yöllä katsoa, enkä myöhemmin inhimillisempään aikaan Teemaltakaan. Helsingin Sanomat piti hyvin ajan tasalla.

On luppopäivä edessä, että kun yö taas meni pipariksi, voin vaikka nukkua. Yleensä se ei onnistu.

PULLUKKAKIN ON KAUNISTA

 Ei nukuta. Tv:ssä ei katsottavaa. Lukea ei viitsi. Syödä  ei saa. Panen muutaman  ajatuksen tähän aikaan vuorokaudesta. 

Päivä meni puhelinsoittoa odotellessa. Takaisinsoitto terveysasemalta, joka tapa on idioottimainen. Panee ihmisen kanniskelemaan puhelinta mukanaan joka paikassa, eikä joka paikkaan voi edes mennä. Olisi pitänyt päästä sinne ja tänne, kauppaan, kaupungille ja vaikka minne. Minulla on kysymys,  johon haluan vastauksen  ennen kuin ryhdyn toimenpiteisiin. Voi olla, että soittavan hoitajan on konsultoitava ensin lääkäriä tai sitten ei, jos on tavallista fiksumpi.Tänään nyt keskiyön jälkeen on neljäs päivä odotusta, koska tyhmyyksissäni painoin puhelimessa sitä nappulaa. joka kertoo eteenpäin, ettei asiani ole kiireellinen.  Virheestä oppii.

Katselin Teemalta uusintaohjelmaa Iina Susirajasta. Teiteilija ja rajojen rikkoja. Susiraja ei ole mikään hoikka nainen ja on kääntänyt tämän asian edukseen. Muotimaailma pitää yhä huolen siitä, että muoti on langan laihoille ja vaatetusliikeiden sisäänostajat ovat hiukan samaa mieltä. Kuitenkin iso osa meistä on enemmän tai vähemmän ylipainoisia, josta asiasta taas lääketiede on huolissaan. Ja aivan syystä kylläkin. Mutta niin kauan kuin paksumpaa väestöä on, pitäisi se hyväksyä ilman väheksyntää, ilkeitä mielipiteitä ja sormella osoituksia. Taiteilija, laulaja Anna Eriksson oli myös Teeman ohjelmassa ja  sanoi ihmisten pelkäävän omaa heikkouttaan sekä totuuden näkemistä. Elämässä kaikki ei ole kuvan kaunista ja nättiä. Ei pitäisi lakaista maton alle ja leikkiä, ettei näe. Vanheneminenkin voi olla rumaa, kuolema myös, mutta kaikki on luonnollista ja elämään kuuluvaa. Kuihtunut ihmisruumis voi olla hyvinkin kaunis, kun osaa oikein katsella, Rubens ja Botero ovat kuvanneet reheviä ihmisiä ja varsinkin Boteron kuvat ovat suorastaan miellyttäviä ja hauskoja. Rajanrikkojia tarvitaan, jos vaikka oppisimme jotain. Susirajan luuta rehevien rintojensa alla on saanut valokuvana maailmanlaajuista mielenkiintoa. Joskus oli muotia mitata  rintojen kauneutta sillä, pysyikö lyijykynä rinnan alla. Monilla pysyi sivumennen sanoen vaikka koko penaali. Ja Susirajalla pysyy luuta. Kaikki kauneus on katsojan silmissä. Eikä tämä sanonta ole kulunut vuosien saatossa.

Katsokaa netistä Lizzy Howellin video. Teinityttö taisteli ohdakkeisen tiensä balettitanssijaksi aluksi monen pilkan ja naurun säestämänä. Nostakaamme hänellekin hattuamme.

Ei muuten alkanut nukuttaa. Otan unipillerin.

TÄMÄN TEKSTIN ALKU EI TIEDÄ MITÄÄN

 Täällä taas. Panen näin alkuun Arto Mellerin runon

Rytmi syntyy siitä
että alku tietää lopun:
kirjoittamisessa  -elämässä näin ei ole

Melodia on ollut aina
Sille jolla korvat kuulla

Hiljaisuuden tuolla puolen

Minun sepustusteni alut eivät tiedä loppua, ovat sillisalaattia, eikä niissä ole rytmiä. Elämänikin muistuttaa hiukan sillisalaattia, mutta kelpaa minulle.

Katselin eilen jo kertaalleen nähdyn elokuvan Puhallus. Paul Newman ja Robert Redford nuorina ja komeina vuonna 1973. Ykskaks muistin Newmanin kastikkeen. Kesken kaiken veijarimaisen jännityksen putkahti mieleen tähden salaattikastike 30 vuoden takaa. Proosallista, eikö? Enkä ole edes maistanut. Aikoinaan siitä puhuttiin. Nyttemmin enemmän vaiettu. Kuka muistaa? Itse leffa oli ihan katseltava, vaikka minua hiukan haukotutti. Haukotushan ei ole mikään pitkästymisen tai unen tarpeen merkki, vaan kertoo keuhkojen ilman puutteesta. Minä siis haukottelin pari kertaa ja pyysin elokuvan tekijöiltä anteeksi ilman tarvettani.

Uusi päivä menossa ja ihan kuin aurinko melkein paistaisi. Kahvimuki edessäni, jonka juomisesta selviydyn tuota pikaa. Jossain välissä tekaisen taas smoothien, kun kerran niihin olen kovasti tykästynyt. Hinku lopahtaa joskus, tämä selvää kuin pläkki. No niin ja sitten piti tarkistaa sana "pläkki". Olinkin tietoinen, että pläkki on pelti, mutta että se on myös "tahra", sitä en tiennyt. "Fläkki" on tahra, sen taas tiesin. Eilen juuri tuli fläkki ja piti puhdistaa. Tämä olikin hieno juttu selvittää ottaen huomioon tämän iltaisen Sanansaattajat Maikkarilla, jossa etymologia on pääasiassa. Kaisa Häkkisen etymologisessa sanakirjassa ei muuten ole sanaa "pläkki". Ei liioin Veijo Meri kirjassaan Sanojen synty ole selvitellyt "pläkin" alkuperää. Googletin ja siellä oli.

Että tämmöinen päivän aloitus, joka ei kerro lopusta mitään ja joka päättyi pläkki-sanan tarkoituksiin Arto Mellerin runon jälkeen.

UUSI PRESSA JA UUSI AIKA

 Jaahas, Suomella on uusi presidentti. Aivan minun mileeni vielä. Katselin tv:stä kaiken, mitä näytettiin juhlallisista virkaanastujaisista. Jo heti illalla tv-ruudussa päästiin spekuloimaan asiaa, vertailemaan väistynyttä ja uutta ja muotigurukin sanoi painavan sanansa presidenttien frakeista ja silintereistä. Viikonlopun jälkeen alkaa Alexander Stubbilla arki, vaikka jo moneen kertaan kerrottiin presidentin olevan aina työssä, arkena ja sunnuntaina.

Ystäväni H on takaisin Suomessa. Luulin hänen tulevan vasta nyt maaliskuussa. Melkein kesää oli Turkinmaassa monista vesisateista ja rajuista ukonilmoista huolimatta. Meilläkin kevät kolkuttelee jo ovella. Paljasta maata runsaasti näkyvissä, vesilätäköitä ja plusasteita. Vielä ei kuitenkaan valkovuokkojen aika. Pitkät talvisaappaat saivat väistyä minulla nilkkureihin. Käväisin kaupungillakin. Näin ratikoita. Oli hieno tunne pasteerailla Keskuskadun ja Aleksanterinkadun vilinässä, avata Stockmannin ovi ja mennä sisälle. Vanha kunnon Stocka.

Tänään laitan palsternakkakeittoa. Soppalinja jatkuu. Jos puhtia riittää, imuroinkin. Nyt vielä menossa leppoisa aamukahvihetki. M-L soitti ja kuulin hänen kuulumisensa. Hyvin pyyhkii Kaakonkulmalla. Käänsin kalenterissa uuden kuukauden. Eipä ole enää nimipäiviä kuten muinoin. Niin monet ovat jättäneet tämän elämän. Ennen oli kuukaudessa monia nimipäiviä ystävillä ja tuttavilla. Tässä kuussa sentään siirrymme kesäaikaan. Ehkä jo silloin vaihdan nilkkurit pikkukenkiin. Kesätukkakin pitää saada, eikä olisi pahitteeksi uusi mekkokaan. Jos vaikka heittäytyisin entistä sosiaalisemmaksi ja näkyisin enemmän. Jos vaikka joku kosisi kuten rokotusjonossa talvella. Kieltäydyin, enkä luvannut mennä miehen kanssa lounaallekaan. Ja siitähän kärsi kaverin itsetunto. Saatettuaan minua vähän matkaa rokotuksen jälkeen, sanoi "nähdään" ja lähti. Emme ole nähneet.

YÖLLISTÄ JUTUSTELUA

 On yö, pimeää ja ylen hiljaista. Heräsin kesken kaiken ja kun valvottaa, nousin ja söin kaksi mehujäätä ja yhden voileipäkeksin. Katselin jopa tv:tä hetken. Menossa oli ties kuinka monennetta kertaa dokumentti Englannin nykyisestä kuninkaasta, johon tarinaan kuuluu  kaksi naista. Toinen kuoli Pariisissa ja toinen on nyt Englannin kuningatar. Kyllä jaksetaan jauhaa.

No, ja sitten istahdin läppärin ääreen ja päätin panna muutaman rivin. Kahvia en ole tiputellut vielä. Aamulla sitten. On muutakin puuhaa päivän valjettua. Minulla on ystävä, joka on sitä mieltä, että sunnuntaina ei pitäisi tehdä mitään, kun Jumalakin lepäsi. Mutta kyllä maailma kellahtaisi kumolleen, jos olisimme tuota mieltä, että mikään ei pelaisi. Ei se niin mene. Pakko on yhteiskuntaa pyörittää on sitten pyhä taikka arki. Minäkin laitan taas soppaa.

Kohta olen lukenut Tervojen kirjan Ukko-koirasta. On siinä juttua myös koko kirjailijaperheestäkin. Hupaisaa luettavaa, kun asuvat samoilla Skattan kulmilla kuin minä ennen. Samat kadut ja kävelytiet, rannat ja maisemat. Minä muutin pois ja Tervot jäivät. Muutin lähiöön, enkä edes monen vuoden jälkeen viihdy. On tämä semmoista periferiaa. Ihmisetkin erilaisia, eikä kaikkea saa kaupasta. Pitää lähteä  keskustan kauppoihin. Ahdistaa ja potuttaa.

Tulisikohan jo uni? Lampaita en viitsi alkaa laskea. En liioin tyhjentää aivoja, jolloin kuulemma uni tulee. Minulla kun on tyhjää muutenkin usein, mutta uni ei vaan tule. Onhan niitä temppuja, joilla saa unen päästä kiinni. Eivät tehoa minuun. Olen kokeillut yhteen pisteeseenkin tuijottamista katossa. Ei tullut. Unipilleri? Tehoaa ollen siis varmaa kuin pläkki. Addikti? Tällä peloittelee tohtori. Minusta taas on yksi lysti, millä saa nukutuksi. Eivät usko ja pihtaavat reseptin kanssa. Yksityislääkäri on ymmärtäväisempi kunnallisen puolen väkeä. Unettomuus alkoi puolison kuoleman jälkeen. Pirullista ja uuvuttavaa.

Jospa lähden tästä kokeilemaan.

ENNEN OLI ENNEN

 Luin vanhoja blogikirjoituksiani ja totesin silloin kirjoittaneeni paremmin kuin nyt. Olin hiukan pahoillani toteamuksestani. No, aika aikaa kutakin. 

Aloitin Tervojen Ukko -kirjan lukemisen. Jos ette tiedä, niin Ukko on koira. Ja aika vekkuli velikulta onkin. Jari Tervo, joka rouvansa Kati Tervon sanojen mukaan ei varsinainen koiraihminen alkuaan ollut, mutta Ukko vei kirjailijan sydämen vauhdilla. Lukiessa tuli mieleen tietysti omat koirat ja sen muiston myötä vähän haikea mieli. Puoliso vielä pyörätuolissa istuessaan tahtoi koiran, mutta minä olin jyrkästi toista mieltä. Pidin mieleni. Hauska on Ukosta lukea ja kahden kirjailijan tekstit ovat hilpeää luettavaa.

Heräsin hävyttömän varhain ja menin tiputtamaan heti kahvin. Sen join, selasin Helsingin Sanomia diginä ja katselin ikkunasta päivän valkenemista. Plusasteita näytetään koko ensi viikoksikin ja tietysti suurta kosteutta myös. Aion Stadiin. Kahvikapseleita ei voi enää tilata puhelimitse, että päätin tehdän matkan kaupungille. Näen samalla ratikoita. Vaikka näkyy täälläkin, Raide-Jokeri, pikaraitiovaunu, joka  kulkee numerolla 15 aina Espoon Keilaniemeen asti. Se ei kuitenkaan ole minun ratikkani. Oikeastaan ei niitä ole enää muualla kuin raitiovaunujen museossa. Nämä nykyaikaiset eivät edes haise oikealle ratikalle, joita pappa, äitini isä, ajoi komessa uniformussaan. Minä menin äidin kanssa Kauppatorille sporalla ja samalla reissulla kävimme The English Tearoomissa tai Bulevardin Ekbergillä. Jälkimmäinen on vielä olemassa samppanjakorkkeineen. Skattalla asuessani minun ratikkani oli nelonen, jolla pääsi muutamassa minuutissa vaikka Stockmaannille. Puolison sairastuttua kulkuneuvoksi tuli invataksi.

Tänään soppapäivä ja teen itse alusta loppuun. Olen hurahtanut keittoihin ja kokeillut jos minkäkinlaisia. Nyt kuitenkin eksoottisuuteen viittaava kana-currykeitto kaikilla mausteilla. Hyvää ruokahalua.

MANSIKOITA, IHANAA

 Julistan mansikkakauden avatuksi. Kaksi rasiallista suuria hollantilaisia mansikoita ostin juuri tänään. Ilokseni hankin muutakin. Kolme pokkaria. Jari ja Kati Tervon kirjan Ukko, Jane Austinin Järki ja tunteet sekä Richard Colesin Murha ennen iltahartautta. Jälkimmäisessä jälleen kerran pappismies ratkoo visaisia murhajuttuja. 

Oli muuten aika vetinen keli. Piti harppoa lätäköiden yli ja lätäköissä. Minulla oli jaloissa väärämateriaaliset saappaat, jotka imivät vettä kuin sienet. Ei leikkiä voinut heittää sikseenkään, jotta jatkettava oli kuin entinen mummu lumessa. Jätin loton ja päätin huomenna alkaa katsella, minne muuttaisin voitettuani siihen oikeuttavat rahat. Hankkisin heti uusia kirjahyllyjä. Purettuani ostokset kotiin tultuani, kellahdin vuoteelle ja aloin valita kolmesta uudesta kirjasta sen, jota alkaisin lukea. En päässyt alkua pitemmälle, kun puhelin soi. Sen loputtua päätinkin alkaa syödä mansikoita.

Huomenna teen hoitotoimenpiteen sormilleni. Ainakin näin ajattelin tehdä. Tähdellisempääkin toki olisi. Muun muassa pölypalleroiden hävittäminen ja liesituulettimen puhdistus. Ehkä ryhdyn tuumasta toimeen, ehkä en. Luvattiin sadetta. No, jos näin käy, sitten sataa. En aina luota säätietoihin. Ikkunasta ulos katseleminen on aina takuuvarmaa ilmojen suhteen. Olen tämän taidon perinyt äitini puolelta.

Tsilari-lehti tuli ja luin kannesta kanteen. Kerrottiin Katajanokan lentokentästä, joka nyt ei kenttä varsinaisessa merkityksessä ollut ollenkaan, kun se oli laiturin päässä. Vesitasot lennättivät matkalaisia monta kertaa viikossa Tallinnaan ja Tukholmaaan. Nykyisin ensin mainittuun päässee helikopterillakin. Kaijalentokenttä lopetti vuonna 1936 kahdentoista vuoden jälkeen. Alettiin pykätä Malmille maakenttää, jota ei myöskään enää ole. Tilalla Helsinki-Vantaan lentoasema. Koska tarina oli Tsilarissa, niin jatkan stoorin kirjoittaja Matti Kainulaisen sanoin: "Pitäisköhän ehdottaa niille ku liidaa Stadii, et jos kerra Malmin kentsuu ei saa käyttää flygaamiseen, voitaiski perustaa korvaava flyggis gamlaan mestaan, Skattan rantsuun? Ympyrä sulkeutuis, ku slumpattais jostain museost aaltopelti-Junkersit ja oltais yhtä modernei ku sata vuotta sitte."

Kiitoksia kivasta kirjoituksesta Skattan lentosatamasta, Matti Kainulainen.

EI AINA AIKA KULTAAKAAN

 Yhtä kaikki, en James Stewartin länkkäriä katsonutkaan. Monen lännen leffan kohdalla huomaan, että  sitä ei aika ole kullannut, vaan pitkäveteistyttänyt  jostain syystä. Tätä elokuvaa en muistanut edes nähneeni, vaikka Tarjan kanssa nähtiin melkein kaikki tuon ajan elävät kuvat. James Stewart ei kuulunut samaan kategoriaan muiden ihailemiemme näyttelijöiden kanssa. Ehkä siksi leffa jäi väliin.

Sinimaaria Kangas Helsingin Sanomissa kertoo, miltä Suomi näyttäisi ihmisettömänä. Täällä pasteerailisivat kaikenlaiset eläinten alut, joista nykyeläimet kehittyivät. Olisi mahtavia metsiä ja kirkkaita vesiä. Ei nykyihmisen saastuttamisesta tietoakaan. Monet eläimet olisivat jättisuuria. Sitten jossain vaiheessa tulisi ihminen ja se jälki näkyykin jo. Kyllä me hävittää osaamme jotakin sukupuuttoon asti. Sotkemme ja rikomme luonnon rauhaa sen kuin ehdimme. Ja meitä on kaikkialla maailmassa siinä puuhassa. Armotta ja surutta. Joku on sanonut, sitä niittää, mitä kylvää. Ehkä joskus tulee aika, kun ei ole enää mitään niitettävää.

Katselin tv:stä eilen ensimmäisen jakson Jenni Pääskysaaren uudesta sanakilpailusta Sanansaattajat, jossa vakituisina osallistujina kirjailijat Miika Nousiainen ja Tuomas Kyrö. Tuomarina toimii kielitieteilijä Janne Saarikivi. Vieraana aina eri henkilö ja eilen siinä roolissa oli näyttelijä Martti Suosalo. Siinä siis pohditaan sanojen alkuja, mistä tulleet, kehittyneet eli etymologiaa. Sanat ovat minua aina kiinnostaneet ja hyllyssäni on jyhkeä Kaisa Häkkisen 1633 -sivuinen Nykysuomen etymologinen sanakirja. On myös Veijo Meren toimittama paljon vaatimattomampi Sanojen synty, jossa sivuja 457. Uusi hilpäksi ja epä-tosikkomaiseksi luokiteltu ohjelma suuresti minua kiehtoi ja nautin jokaisesta hetkestä.

Saas nähdä, lähdenkö tänään ihmisten ilmoille. Liian varhaista edes asiaa pohtia. Sysipimeää ulkona. Join jo aamukahvin ja söin ranskanleipäviipaleen. Maistui.

LAUANTAIKUULUMISET

 Tulollaan on Suomeen ihkauusi presidentti. Kahdentoista päivän kuluttua tämä tapahtuu juhlallisin seremonioin. Istahdanpa tv:n ääreen seuraamaan Alexander Stubbin virkaan astujaisia. Vielä mennään presidentti Sauli Niinistön tahdissa.

Venäjältä jälleen kerran kuuluu kummia, 47-vuotias poliittinen vanki Aleksei Navalnyi kuoli aivan yllättäen. Maailma pohtii: miten kuoli? Syy tiedetään kyllä. Tuskin kuolintapa ikinä selviää. Huhuja liikkuu. 

Minä tässä jo nautin aamukahvini, luin Helsingin Sanomia ja katselin säätiedot. Olen kahden vaiheilla. lähteäkö kauppaan vai eikö lähteä? Yleensä en viikonloppuisin sitä edes ajattele tekeväni, paitsi nyt. Taidan jättää ensi viikkoon. Olisi matkustettava keskustaan ja Nespressoon. Katsotaan.

Luin Kyrön kirjan loppuun ja asetuin taas vanhan kunnon Orwellin kimppuun. Siinä selviää, miten maailma makaa vuonna 1984 kirjailijan silmin vuonna 1949. No, ei se niin mennyt onneksi. Olen kirjassa reilusti alkua pitemmällä tällä toisella lukemisen yrittämällä. 

A täytti vuosia ja minä panin sähköpostia. Oli ollut sveitsiläisystäviensä kanssa pitkällä lounaalla ja seuraavana päivänä oli lievästi dagen efter- tunnelma. Siellä päin on jo kevättä ilmassa, kun me täällä vielä tarvotaan lumessa ja kompastelemme liukkailla jäillä tihkusateen jäljiltä. Piisaa tämmöistä keliä vielä jonkun aikaa kunnes peipposet laulavat ja tuomi kukkii.

Onnistui muuten broileripataruokani. Pitää ihan kertoa. Siihen pantiin kanan lisäksi manteleita, ananasta ja rusinoita. Tietysti mausteet ja sipulia  sekä vähän muutakin. Rusinoia? Ihmetteli K. Onhan niitä maksalaatikossakin ja pullassa. Kippassinkin viimeiset rusinat pataan, että pitää muistaa ostaa. Jos viitsin vallan Alanya- kauppaan asti, saisin keltaisia.

Tänään tulee tv:stä James Stewart- lännen leffa. Aionpa, aionpa katsoa.

ASIAA LIUKKAUDESTA

 Puhutaan teiden ja katujen liukkaudesta. Kuka kaatuu ja joutuu ensiapuun, kuka kauhistelee kotona ja katselee ikkunasta liukasta katua, kuka muksahtaa taitavasti ja nousee heti ylös, kuten hevoseltakin pudottuaan, pitää kiivetä heti takaisin. Minulla ei ole nastoja saappaissa tai muutakaan kaatumisen estoa. Olen onnekkasti selviytynyt kaatumatta sijoiltani. Kauppareissulla vastaantulijat manaavat liukkautta ja minä otan osaa. Onko aiemmin ollut yhtä liukasta? On varmaankin, mutta jalkakäytäviä ja katuja on hoidettu paremmin. Aurataan ja huoltolaitokset ovat auranneet jalkakäytävät, kuten taloyhtiöille kuuluu. Ennen levitettiin kävelyteille kunnon hiekkaa, joka piti paremmin kuin nykyinen sepelimurska, jonka pienet kivet pyörivät kenkien alla. Minusta nykyinen liukkaus johtuu huonommasta lumen ja jään poistamisesta. Ennen oli talonmiehet heti ottamassa lunta pois, kun sitä satoi. Poistettiin jää. Sitä ei jäänyt kokkareiksi, joka nyt haittaa jopa autoliikennettä. Ymmärrän huoltoliikkeiden kiireen. Yhdella huollolla voi olla lähes sata taloyhtiötä hoidettavanaan. Ei ehditä kaikkialle. Ja sitten on katuósuuksia, jotka kuuluvat vähemmän tärkeisiin ja ne ovat eniten retuperällä. Minä asun alueella, jossa vilkas bussiliikenne, päätepysäkkejä, läpikulkua, metroasema jne. Ei ole retuperällä. Tämä onkin niitä minulle ainoita myönteisiä asioita täällä. Siitä kiitos kaunis.

Käppäilin eilen kauppaan. Kävin taas Lidlissäkin. Ei tarvitse itse punnita mitään. Helppoa. Lidlissä ei anneta muuten yhden kaljatälkin ostajan etuilla jonossa, mitä tapahtuu aika usein. Yleensä nuori mies, joka pyytää päästä jonon ohi ja suomalainen sallii. Paitsi minä. Miksi sallisin? Jos ei ole aikaa oluttaan jonottaa, miksi tulla kauppaan? Muut ovat pitkänkin tovin seisoneet jonossa. Jono on jono ja sillä on jonon säännöt. 

Kyllä jännittää sunnuntain vaalipäivä. No, edelleen olen sitä mieltä, että kansa valitsee Alexander Stubbin uudeksi presidentiksi. Jos ei, niin en revi pelihousujani. Kyllä minulle kelpaa Pekka Haavistokin. Mutta jännää tulee olemaan.

Tänään kotona ja on soppapäivä. Tykkään keitoista. Lihakeittoa en koskaan ole saanut äitini laittaman veroiseksi. Enkä usein edes yritä. En enää vuosiin. Ainoa "vanhanajan" keitto minulla on siskonmakkarekeitto, jota laitan pakastimeenkin. Muuten olen nöiden modernimpien soppien kannalla, enkä kaihda erikoisempiakaan ja/tai ulkomaisia makuja.

HELMIKUUTA MENNÄÄN

 Huomenta. En ole aivan hissukseen elellyt, vaikka minusta ei ole kuulunut. Kävin sentään Stadissakin. Presidenttiehdokkaiden toisen kierroksen keskusteluja olen seurannut. Joitakin niistä kutsutaan "väittelyksi", mutta väitteleminen on jäänyt aika pliisuksi. Herrat ovat monesta asiasta maltillisesti samaa mieltä. Turussa on tennistä ja sitäkin seuraan. Säännöt eivät vieläkään ole minulle kokonaisuudessaan  "aunneet", kuten sitä nykyisin sanotaan. No, ainahan on netti, tuo auttava tietolähde. Jännittävää kuitenkin seurata Davis Cupin mm-karsintoja. Tänään taas.

Eräänä päivänä laitoin indonesialaista kanaruokaa nimeltä Pan dang. Itsepuristetussa tomaattimehussa keitettiin broilerinpalat. Mausteita kurkumasta lähtien. Maistoin ja hyväksi havaitsin. Onneksi sain kaupasta tuikitärkeitä sitruunaruohoja.

Lukemisesta ei ole tullut mitään. Yhä ja aina vaan on kesken Jari Tervon kirja kuin myös jälleen kerran aloittamani Orwellin 1984. Niin ja Roomaan vievät tietkin kulkematta. Tästä tulikin mieleeni, että uneksin viime yönä lentäväni Tukholmaan yksityiskoneella. Yksityiskone tuli siitä, kun mieheni ja minä tunsimme erään Callen, jolla oli pieni Cessna, jolla todellakin lentelimme milloin minnekin. Callella oli tapana soittaa ja kysyä, jos olisimme kiinnostuneita vaikka Gotlantiin lähtemisestä. Me olimme. Nyttemmin Calle lentelee aivan muualla, korkeammalla ja pitemmällä kuin koskaan. Niin kuin niin monet ystävistämme.

Kävin kampaajalla. Hiukset pätkäistiin himpun verran lyhyemmiksi ja olin heti onnellinen uuden lookini kanssa. Luin Seiska-lehden pysytelläkseni tietoisena julkkisten vähemmän tärkeissä asioissa, kuka hengailee kenenkin kanssa. Seiskan luottotietolähde Danny oli matkannut Thaimaahan. Vaarien ikään ehtinyt sen kuin porskuttaa pirteänä ja energisenä. Hyvä niin.

TEKSTIÄ YÖN PIMEINÄ TUNTEINA

 Kävin verikokeessa. Vielä ei tuloksia. Olin myös hammaslääkärissä saamassa toruja, kun  vuositarkastus jäi väliin. Nyt se on hoidettu. Sitten menin kampaajalle. On taas metroajeltu sinne ja tänne. Sekin ilo lopahtaa, kun tulee parin päivän työseisaus julkisessa liikenteessä ja vähän muuallakin. Pannaan tällä lailla hanttiin hallituksen suunnitelmia. Hötäkässä myös äänestetään maalle uutta presidenttiä. On tentitty, kinasteltu ja itsekehuttu. Tänään on varsinainen vaalipäivä. Kolme ehdokasta, joista kuka tahansa minulle kelpaa. Mustaa hevosta en kaipaa.

Lukeminenkin on jäänyt vähemmälle. JariTervon kirjan ostin, mutta alku ei ollut mieleeni. Panin hyllyyn lukematta. Ehkä yritän seuraavalla kerralla saada sellaisen, jonka alku miellyttää. Hiukan tyhmä tapa lukea tai olla lukematta. 

Lidlissäkin kävin ja jälleen huomasin, etteivät puhu puppua: halvempaa on kuin muualla.  Tein sitten kotona broileria italialaiseen tapaan ja italialaiseksi sen teki tomaattipyree. Tänään on jännittävä miesten finaali tenniksessä Australian avoimissa. Tennis minua kiehtoo, vaikka itse en ole pelannut. Joskus nuorena pysähdyin Hietsuun uimaan mennessäni katselemaan pelaamista. Matkan varrella oli Taivalllahden kentät. En saanut kipinää, muussa kuin katselemisessa. Samoin kävi aikoinaan golfin kanssa. Otin kyllä Talissa tuntejakin, mutta lopahti. Toki tein töitä golfklubilla monena kesänä, eikä se ollut Talissa. Puoliso pelasi. Hän kuului pankkiirien pelikuntaan ja herrat tapasivat aamuvarhain. Kentällä oli vielä siihen aikaan hyvää tilaa, mitä nyt jänikset häiritsivät.

Nousi Suomessa kohu koiran lihan syömisestä. Joku oikein mainosti lemmikin olemisesta jalostetummassa muodossa lautasella. Metelihän siitä tuli, moraalinen etupäässä. Minä olen valmis maistamaan kaikea ainakin yhden kerran, mutta tässä asiassa tulisi toppi. Vaikka possua, kalkkunaa, kanaa, lammasta, strutsia ja lehmää syönkin ja ja nekin kasvaneet kotioloissa hellästi ruokittuina. Se on eri asia. Kerran hankin joulupöytään porsaan pään koristeeksi. Äitini  kieltäytyi ehdottomasti syövänsä  samassa pöydässä pään kanssa. Se poistettiin. Ennen on kannettu riemusatossa kokonainen possu juhlapöytään raikuvien aplodien saattelemana. Omena kuului olla sen suussa. Ei pidetty minään. Joulukorteissakin ennen vanhaan oli porsas lujasti jouluun kuuluvana. Porsaan syöminen ei ole lakannut, mutta sitä nautitaan vähemmän härskillä tavalla ja piilotetusti. Kinkku peitellään hämäävästi neilikoiden alle. Ikään kuin se muuksi muuttuisi.

Kello on puoli kolme aamulla. Taidan mennä nukkumaan.

 

EI AURATA, KUN EI AURATA

 Ystäväni asuu Helsingissä kadun varrella, jota hyvin niukasti kaupunki hoitaa talvisin. Katua sen enempää kuin jalkakäytäviä ei aurata, autolla ei pääse ajamaan ja kävellen joutuu kahlaamaan lumessa. Vuosia sitten ystäväni soitti kaupungille kertoen huolensa. Vastaus oli, että katua ei hoideta kuin muita, koska se on umpikujaan päättyvä katu eli ei siis läpikuljettava. Sen varrella on kerrostaloja parkkialueineen ja siellä asuu ihmisiä. Mikä se sellainen syy on, että ei katua hoideta, vaikka se ei ole läpikuljettava? Jos minä asuisin siellä, nostaisin aikamoisen metelin ja vaatisin järjellistä syytä hoitamattomuuteen. Kun mieheni oli Laakson sairaalassa, kuului Lääkärikatukin samaan kategoriaan ja soitin heti kaupungille, kun jouduin tarpomaan paksussa hangessa päästäkseni miestäni tervehtimään. Moni muukin oli paheksuen ottanut yhteyttä kaupunkiin ja katua alettiin paremmin hoitaa. Miten esimerkiksi ambulanssit pääsivät sairaalaan? Hälytysajoneuvot eivät pääse muuten ystävänikään  katua pitkin. Pitäisikö minun ensin tehdä tarkastusmatka kadulle ja sitten nostaa se meteli? Mietin asiaa.

Tänään kuitenkin askaroin leppeämmissä tunnelmissa ja laitan keiton tai libanonilaista limettikanaa. Pakkastakin tuntuu taas olevan ja ruotsalaisia Ruotsissa pelotellaan sodalla. Pitäisikö tässä alkaa hamstrata säilykepurkkeja ja katsastaa, minne pakenisi? Kyllähän tuo itänaapuri panee ihmisen hiukan varpailleen, se on totinen totuus. Onko aika alkaa tähyillä taivaalle, liekö pahoissa tarkoituksissa drooneja liikkeellä? Ja minä kun vielä eilen surin, etten saanut kaupasta tuoretta minttua.

Kirjailija-lääkäri Heidi Mäkinen kertoo blogissaan Kerttu-kissansa kuolleen. Kauniisti kirjoittaa. Tuli kyyneleet silmiin. Kerttu oli tullut meille blogin lukijoille tutuksi vuosien varrella ja nyt tämä olento on poissa. Se eli hyvän kissan elämän rakastavan emäntänsä rinnalla. Otan osaa.

Eipä tässä muuta. Alan valmistautua lauantain viettoon ja sen alettua kunnolla siirryn keittiöhommiin. Muutama lumihiutale näkyy tulevan alas kiinnittyen muiden joukkoon puiden oksilla. Tämä on niin tätä.

LUMEN KESKELLÄ

 Lunta tuli ja nyt sitä on. Olin melkein tyrmistynyt katsoessani ikkunasta pyryn aikana ulos, vaikka onhan näitä tämän kaltaisia säitä enenkin nähty. Minulla oli menoa, mutta en päässyt edes pihalta pois. Tuntui, että lunta oli nivusiin asti. Meno piti peruuttaa. Rupesin sen sijaan laittamaan siskonmakkarakeittoa.

Nyt olen ollut ulkona ja pääsin kulkemaan, kunhan hyppelin vallien yli ja manasin liian kapeaksi tehtyä kävelytietä pihalta pois. Muistui mieleen mökin talviset polut, joita itse lapioitiin. Lähetin sähköpostia huoltofirmaan, josta sain ystävällisen vastauksen ja äsken kurkattuani ulos, oli kävelytie lanattu leveämmäksi.No, tämä on nyt tätä ja sillä siisti.

Jaahas, tulossa kuun alussa lakkoja, lakkoja, lakkoja. Ei pääse lentämään ja moni muukin asia on stop ja seis. Kaupat kuulemma osittain ainakin auki.Muistan erään lakon, jolloin ravintolat olivat osittain kiinni. Ystävälleni tuli nälkä ja meni ravintolaan, vaikka lakkovahdit yrittivät panna kampoihin. Urhea ystäväni ilmoitti, että nälkä ei katso, onko lakko vai ei: nyt syödään. Ja marssi ravintolaan.

A:sta ei  ole aikoihin kuulunut mitään, vaikka lähetin sähköpostia hänellekin ja kysyin, miten menee. Lumesta ei siellä ole haittaa ja kevät kolkuttelee jo ovenpieliä. Kaamos päättyi meilläkin pohjoisessa ja päivä on jo noin tunnin mittainen. En tiedä, miten itse suhtautuisin kaamokseen, jos siellä kylmiltään joutuisin asumaan. Ei nyt vallan pilkkopimeää ole, mutta tuhdin hämärää kuitenkin koko ajan. Luultavasti oleminen ei minulta onnistuisi kovin pitkää aikaa. Kipin kapin valoon ja aurinkoon.

Ruokakaupasta en saanut tuoretta minttua, oreganoa ja vähemmän tuoreita nauriita. En liioin viitsinyt pasteerailla pitemmällä olevaan kauppaan, jossa takuulla olisi näitä ollut. Ensi viikolla sitten, kun on muutakin menoa. Ihan metroajelun kera.

Että tämmöistä pientä tällä kerralla.

ENNEN EHTOOTA

 Presidenttiehdokkaani ei muutakaan Mäntyniemeen presidentiksi tultuaan, vaan valtion vierastaloon Munkkiniemeen Mäntyniemen remontin takia. Vasta parin vuoden kuluttua hän on Mäntyniemessä. Äänestän silti häntä.

Olen katsellut taas ruokareseptejä, kirjoittanut tarvikkeista, joita ruokiin tarvitsen, listan ja menen kauppaan ensi viikolla. Menen muuallekin, koska olen meneväistä sorttia. Pakkanen onkin ainakin tällä hetkellä kohtuullista, niin ehkä voi jättää yhden kerroksen pukeutumisessa pois. Kyllä se tästä.

Ainoa kontaktini ulkomaailmaan on viikonlopun aikana ollut puhelin ja tv. Jälkimmäisen välityksellä ei voi itse puhua. Tai voi tietysti, mutta se on jokseenkin turhaa. Katselin muuten ohjelmaa, jossa pohdittin, olivatko 1960-luvun Kuussa käymiset tarua vai totta. Tekniikka ei ollut vielä kuulemma sillä mallilla, että olisi pystytty rakentamaan pätevä kulkuväline meno-paluuksi. Piti ehtiä ennen venäläisiä ja siksi ehkä maailmaa hiukan narutettiin. Näin ollen se ensiaskel Kuussa ei ollutkaan ihmiskunnalle mikään kovin iso askel, vaikka askeleen muka ottanut niin väitti. Mene ja tiedä, miten oli. Spekulointia riittää vielä näin vuosikymmentenkin jälkeen. Leikitään kuitenkin, että ihminen kävi 1960-luvulla Kuussa oikeasti. Uskoni siihen ei ole horjuvaa.

Kyllä on niin pimeää, vaikka valon olemassa olo on lisääntynyt. Hidasta. No, en kaipaa hillittömästi valoa ja auringon paistetta. Huomaa huushollin pidossa puutteita. Tulee huono omatunto, enkä osaa eläytyä, kun ystävät kehuvat pesseensä ikkunoitaan. Tai eläydyn kyllä, mutta väärään suuntaan.

Luen edelleen kirjaa Italiasta ja nyt tiedän tarkalleen, mikä ero on pohjoisen ja eteläisen Italian välillä. Eteläisessä en ole itse koskaan ollut sitä huomaamassa. Matkani aina tyssänneet Toscanan seuduille. Ehkä menenkin nyt lukemaan ja oppimaan lisää italialaisesta kulttuurista.

EHTOOLLA

 Talvea mennään, mutta joskus se päättyy. Lämpöisemmän pilkahdus vei puitten oksilta lumet ja toi pihalle varoituksen, jossa arvellaan lumen ja jään putoavan katolta. Dallasin vahingoittumattomana asioille. Piti saamani kynnet peilimäisiksi, mutta en saanut. Nettikauppa vain myy, enkä minä ole asiakas. Lakkaan vanhalla menetelmällä. Muuten oli onnistunut asiointimatka. 

Ystävä soitti ja valitteli flunssaa. Niinhän ne monet muutkin, koska on flunssan aika. Ei ole nyt viisasta lähestyä ventovieraita jos tutumpiakaan. Sopivan mittainen hajurako on hyväksi. Ostin varoiksi kuitenkin paperinenäliinoja. Tarvitsen niitä kuitenkin, kun katselen Niskavuori-elokuvia. Tuli nuorempi versio hiljattain. Värillinen ja se vei tunnelman. Tauno Palon poika oli samassa roolissa kuin isänsä aikoinaan. Poika ei ollut isänsä veroinen. En tarvinnut edes nenäliinoja niin paljon kuin isän elokuvassa. 

Aion ennakkoäänestää. Tiedän jo numeronkin. Kyllä on oltava ajassa mukana ja pantava oma korsi kekoon, kun presidenttiä valitaan. Ja onhan se vallan kansalaisvelvollisuus, vaikka joskus olenkin laistanut tämän melkein pyhän toimituksen. Olen muuten varma, että ehdokkaani muuttaa Mäntyniemeen.

Polttelen kynttilöitä ahkerasti. Partsillakin on muutama. Kynttilän valo noin yleensä on varsin armelias. Kohteliaasti sivuuttaa ja piilottaa asiat, jotka eivät ole ihmisruumiissa suotavia. Olen aina rakastanut kynttilöitä,varsinkin palavia. Kun meillä oli koiria, ne saivat syntymäpäivänään makkaran, jossa oli kynttilä. Tosin puhaltaminen ei sujunut. Jouduin tekemään sen niiden puolesta ja poistamaankin ennenkuin kynttiläparka olisi joutunut makkaran mukana parempiin suihin. En muuten tiedä, miltä steariini maistuu. Kun olin lapsi, panin suuhuni tietysti kaikenlaista, mitä lapset panevat. Mutta siihen aikaan ei ollut kynttilöitä. Kotonani paloivat päreet seinän raossa. Näki lukeakin, kun oikein pinnisti, Abckiriaa.

Taidan kotvan lukea (en Abckiriaa kuitenkaan) ennen kuin menen vuoteeseen. Hyvää yötä.

KYLLÄ ON KYLMÄÄ

 Lähdin käppäilemään pakkaseen. Ei  ollut pakko, mutta halusin haistella ja maistella, onko samaa kuin lapsuuteni paukkupakkasissa. Oli. Pynttäydyin lämpimästi ja ainoa, missä hyytävyys tuntui, oli kasvot. Panin vilkkaasti töppöstä toisen eteen ja jos ei olisi tuullut, sään olisi voinut ajatella vaikka melko mukavaksi.

Pääasiana oli saada ruokakaupasta veriappelsiineja. Sainkin. Tietysti tuli ostettua muutakin tarpeellista. Myönnän, että kotirappuun päästyäni tuntui mukavalta ja kotona vieläkin mukavammalta. Purkauduin vaatteista ja purin kassit. Sitten soitin eräälle ystävälleni ja kerroin pakkaskokemuksestani. Hänen äänessään oli kunnioituksen sekaista ihailua.

Luonteeni mukaisesti kyllästyn nopeasti. Nyt tunteen kohteena on tämän ainainen valkoisuus ulkona maassa ja puissa. Kyllä jo riittää. Parkkipaikalla jököttää kulkemattomia autoja lumen peitossa ja viime kesäiset taloyhtiön hoitamat pelargoniat eivät voi pihalla purkeissaan hyvin. Varikset muuttaneet jonnekin ja oraviakaan ei näy kuusen latvassa. Ihmisiä harvakseen ja joku on saanut autonsa liikkeelle. Sitä yskittää ja se nykii. Muinoin minun autoni ei suostunut kovilla pakkasilla edes inahtamaan. Jätin sen suosiolla kotiin.

Olin kauppareissulla päättänyt panna päähuomioni etupäässä nuorison pukeutumiseen. Näkyykö paljaita nilkkoja ja päitä, onko takki kiinni ja kädet käsineissä. Näin ainoastaan asiallisesti pukeutuneita ja pipo näytti olevan suosituin päähine. Kukaan ei ollut muuten juomassa jääkylmää kuplateetä kuplateehuoneessa. Mitähän varten? Kaupan jäätelöosastollakaan ei ollut tungosta. Mieleni teki mehujäätä, mutta ehkä se olisi ollut sopimatonta ottaen huomioon tämänhetkisen sään. Ostin mintunmakuisia teepusseja.  

Huomenna on loppiainen ja joulu virallisesti päättynyt. Mukavaa loppiaista!

HOLOTNAA

 Ollaan vuodessa 2024 ja hyvin kaikki tähän asti. No, pakkasta lykkää ja mikäpäs siinä. Olemme toki tottuneet näihinkin lämpötiloihin tai kylmätiloihin. Minun lapsuudessani tämä oli jokatalvista, eikä siinä sen kummemmin nikoteltu. Nyt nikotellaan. Annetaan ohjeita pukeutumiseen, varoitellaan ja päivitellään. Ehkä on sukupolvi, joka ei ole pakkastalvea, siis todellista pakkastalvea, kokenut ja nyt se panee ihmispolon hämmennyksiin. Myönnän, että on holotna, mutta niinhän se yleensä on näillä leveysasteilla. Kyllä se tästä.

Myönnän, etten ole ulkona ollut, mutta se ei johdu ilmoista, vaan enemmänkin laiskuudesta. On lukemista ja ruokaa. Mitä sitä muuta kaipaa? Kadulla hiljaista, eikä kukaan näytä vetelehtivän. Kiireellä jalkaa toisen eteen. Pitäisi tästä kuitenkin hivuttautua jonain päivänä liikkeelle. Ihan vain haistelemaan ja maistelemaan pakkasta, että tuntuuko samalta kuin ennen. Jolloin siihen ei kiinnitetty sen kummempaa huomiota.

Hörpin tässä samalla aamukahviani päivän alkaessa verkkaisesti käyntiin. Puut ikkunan edessä oksat lumen peitossa, eikä maassakaan siitä ole puutetta. Ystävät puhelimessa huokailevat, että on niin kaunista, niin kaunista. A siunailee Espanjan kohtuullisessa lämmössä kertoessani pakkaslukemisistamme. Tietää, että talot rakennetaan Suomessa talvenkestäviksi. Toisin kuin Espanjassa. Olen ollut siellä talviaikaan ja palelin koko ajan.Yksinkertaiset ikkunat, lämpölaitteet olemattomat. Vaikka ulkona reilusti plusasteita tuntui kylmemmältä kuin kotona.

Aloin korjata joulua jo pois. Partsilla ei enää joulukuustaa, eikä ovessa kranssia. Tänään on ikkunavalojen vuoro. Kiipeilemistä tietää. En odota loppiaiseen asti, kuten monet. Se kun on virallinen joulun poistopäivä. Minusta jo koko joulu alkaa näyttää kulahtaneelta tapaninpäivänä.

Uudenvuoden aattoyön valvoin, vaikka luulin toisin. Katselin tv:stä Käärijää ja panin ilokseni merkille, että Kansalaistorille oli kokoontunut hämmästyttävän paljon väkeä, vaikka pakkanen paukkui oikein olan takaa. Kyllä suomalaiset ovat sisukasta kansaa. Kun kerran on uuden vuoden pippalot, niin otetaan niistä kaikki irti pakkasen kanssa tai ilman. Helsingin Sanomissa otettiin seuraavana päivänä kantaa siihen, kuinka YLEn toimittajat olivat juhlan juontajina pukeutuneet. No, kiinnitin minäkin huomioni siihen, sillä parilla oli päällään hyvin heppoinen vaatetus, naisjuontajalla kimalteleva iltapuku, jossa napa oli paljaana. Tulikohan vilu? Esiintyjät sensijaan lämpimästi ja asiallisesti puettuina toppatakkeineen ja talvisaappaineen. Vuosi vaihtui kuitenkin ja uusi jo hyvää vauhtia menossa.