13. huhtikuuta 2024

VÄHÄN SITÄ JA VÄHÄN TUOTA

 Huomenta. Hiljaista ja harmaata ulkona. Pihalla pari huoltomiesten talvella auraamaa lumikasaa kaikenlaisen auringon paljastaneen moskan alla. Muuten maata näkyvissä kaikkialla. Kuuluu myös lintujen sirkutusta ja kenkien korkojen kopinaa asfaltilla. Voi pojat, meillä on kevät. Siirryin oitis vaaleampiin väreihin ja panin aurinkolasit käyttöön.

Olin minä lääkärissäkin magneettikuvauksen tulosten kanssa. Nikamat hiukan vinksallaan, kuluneet ja kuivuneet. No, hullumminkin olisi voinut olla. Lääkitystä lisättiin ja pääsin isommista kivuista eroon. Itse vaivaa tuskin mikään operaatiokaan auttaisi. Ihmisen on määrä kutistua ja kuivua iän karttuessa ja kaikenmoiset muuttumiset alkavat ällistyttävän varhain. Näillä mennään.

Mitäkö olen puuhaillut?  Kukaan ei kysy. Kerron silti. Olen käynyt kaupungilla silloin tällöin asioitten niin vaatiessa. Kotipuolessa ihmettelen kauppakeskuksen uudistumista, johon kuuluu myös kauppahalli, johon kaavaillaan ukrainalaista ruokakauppaa. Alanya-kaupassa olen käynyt useastikin, varsinkin silloin, kun kaipaan jotain ulkomaista eli tässä tapauksessa turkkilaista. Karkkimakuni on nykyisin vahvasti kallellaan turkkilaiseen suuntaan. Muutamat ystäväni ovat syntyneet huhtikuussa. Olen soitellut. Tilastokeskus lähetti kyselyn, koska olivat minut satunnaisesti valinneet vastaajaksi. En vastaa, vaikka väittävät minua kovasti tarvittavan muiden 350 000 ihmisen joukossa. En yleensä vastaa edes kauppojen tyytyväisyyskyselyihin. Nykyisin niitä satelee kaikkialta, että menikö ostostapahtuma mukavasti. Yleensä menee. Valitsen tuotteen ja maksan sen. Ruokakaupassa asioin nopeasti ja vieressä on usein naispuolinen asiakas, jolla on aikaa tutkia ja vertailla, valita ja miettiä. Varsinkin perunoiden kanssa ollaan tarkkoja. Innostuin jälleen ruoan laitosta ja tänään suunnitelmissa kukkakaalikeitto. Huomenna ehkä uuniin curryjugurttibroileri. Pakastimessa taas on tilaa uusille. Kun iskee laiskamato, on helppo napata lounas sieltä edellisenä päivänä jääkaappiin sulamaan.

Luin uudestaan Marco Kososen Afrikka-kirjan. Muistui mieleen aika, kun olin innostunut Keniasta. Tein itselleni pienen sanakirjan swahilin kielen sanoista. Työväenopistossa olisi ollut jopa kursseja. Siihen aikaan kuvittelin matkustavani Afrikkaan Karen Blixenin jalanjäljille. Tuskin olisin löytänyt sitä Afrikkaa, mutta Kosonen löysi ja vielä 2000-luvulla. Miehen on niin helppo matkustaa. Reppu selkään ja menoksi. Tuloksena pieniä kyliä syrjässä kaikesta ja monasti Kosonen oli ainoa valkoinen, joka ikinä nähty. Ei  mitään maksullista turistikamaa, jossa näytetään "aitoa" elämää ja masaisoturit hyppivät keihäs kädessä yhdellä jalalla.Turisti taputtaa haltioissaan käsiä ja tutustuminen Afrikkaan on alkanut.

Tämä oli tässä.

3. huhtikuuta 2024

VIERTOLAN KOULUSSA TAPAHTUI

 Jo heti Vantaan kouluampumisen jälkeen oli tieto tapahtumasta kiirinyt Espanjan mediaan asti. A lähetti sähköpostia ja kertoi kuulleensa ampujan olleen 16-vuotias. Lähetin heti korjauksen asiaan ja se sai A.n päivittelemään minun laillani: "mikä lapsissa on nykyisin vikana?" Niin mikä? Puhutaan mielenterveyshaitoista, huonoista kotioloista. Joku syy täytyy kuitenkin olla tämän kaltaiseen käyttäytymiseen. Ja miten joku säilyttää ampuma-asettaan, että siihen pääsee lapsikin käsiksi? Tosin tämän päivän 12-vuotias on paljon aikuisempi kuin minun aikani 12-vuotias. Me olimme vielä todella lapsia siinä iässä. Syytän myös tv:tä Vantaan tapahtumasta. Lapset ja nuoret imevät kuin sienet kaiken näkemänsä ja kuulemansa. Ampuminen vaikuttaa leikiltä, eikä kuolemaa oteta vakavasti. Internet antaa ohjeita pommien valmistamisessa, aseitten käytössä jne. Jos olo tuntuu pahalta, se pitää purkaa. Missä ovat vanhemmat? Aikuiset? Kuka opettaa oikean ja väärän eron? Miksi hitossa meillä ei ole aikaa olla vanhempia?

Suomi meni eilen mullin mallin hetkeksi ja nyt on asioitten selvittämisen aika. Mikä on ollut motivaatio ampumiseen? Yksi murha ja kaksi murhan yritystä 12-vuotiaalla pojalla. Muutamassa minuutissa koko elämä pilalla ja hinta on kova. Alaikäinen ei saa syytettä, mutta hän ei pääse koskaan irti siitä tiedosta, että hän on tappanut ihmisen ja haavoittanut kahta. Seuraavat läpi elämän, joka pojalla on vielä alussa.

Vantaan Viertolan koulussa on jo tänään arki. Vai onko?



20. maaliskuuta 2024

TÄLLAISTA TÄNÄÄN

 Kaupungilla olo sujui hyvin, mutta Mujiin en taaskaan päässyt Kampissa. Käppäilin magneettikuvaukseen ja yritin ruikuttaa rentouttavaa pilleriä ahtaanpaikankammooni. Nykyisin ei saa. Viimeksi se vielä oli sallittua. Panin kaiken viehätysvoimastani peliin miesröntgenhoitajan kohdalla ja sekin tuotti vesiperän. Ei edes lumelääkettä annettu. Mieshoitaja pyysi pehmeällä äänellä sulkemaan silmät ja kone imaisi minut ahtaaseen syleilyynsä. Puristin sekä käsiä että silmäluomia lujasti ja toisessa kädessä oli hätäapupampula, ja sitä painaessa ratsuväki olisi ampaissut paikalle. En tarvinnutkaan ja olin itsestäni ylpeä. Radiokuulokkeet korvilla odotin ulos maailmaan pääsyä. Kuulokkeissa pohdittiin ihmiselämän olemusta ja sen loppua. Se ei minusta sopinut yhtään tilanteeseeni. Yskäisin pari kertaa, mutta se ei kuulemma pilannut kuvantamista. Pukeuduin, kiitin hoitajaa ja lähdin lystin maksamaan.

Kotimatkalla menin Tokmannille, jonka nimestä en pidä. Aikoinaan yritti Stockmann saada oikeuden voimalla Tokmannia olemasta Tokmanni. Stockmann hävisi jutun. Dallasin Tokmannilla ostoskorin kanssa ja ostin sitä ja tätä, kun kuvittelin olevan halvempaa kuin muualla. En tiedä tuota. Kori tuli täyteen sekalaista tavaraa, mutta kun hedelmiä ei myyty, menin vielä S-marketiin. Mehujäät piti panna  pakastimeen ennen kuin kellahdin toviksi pitkäkseni. Koko päivä meni tähän kaikkeen. Söin vähän vichy ssoiseeta ja otin palsternakkakeiton sulamaan.

Tänään huilaan, mutta olen tuumannut huomenna meneväni ulos. Asioimista riittää. Kevät panee halun liikkua. Ei kaupungille, mutta lähikauppoihin. Pääsiäismunaa en osta. Ajattelin kyllä ensin piilottaa sen semmoiseen paikkaan kotona, etten löydä. Etsimisleikki kuuluu pääsiäisen kuvaan, sen epäraamatulliseen puoleen. Vakavuus alkaa pitkäperjantaina, joka lapsuudessani oli aina oikeasti pitkä. Kaikki oli kiinni kaupungissa ja vasta toisena pääsiäispäivänä sai jo vähän nauraakin. Nykyisin ei ole niin, vaan kaupatkin auki ja elokuviin voi mennä, vaikka hiljaista viikkoa eletään. Viikko alkaa palmusunnuntaista, jota seuraa malkamaanantai ja tikkutiistai jne. Sukkasunnuntai päättää viikon. Silloin on jo pashakin loppunut, mämmit syöty ja lankalauantain langat värjätty.

Niin että jos en ole kuulolla, niin HYVÄÄ PÄÄSIÄISTÄ.

14. maaliskuuta 2024

TORSTAIN TOIVOA

 Iltaa mennään ja kohta yritän mennä nukkumaan, mutta unta en saa. Yöllä on oltava hissukseen, mutta toki voi lukea, katsella tv:tä, kirjoittaa, pelata pasianssia, suunnitella kaikenlaista kivaa, keittää puuroa tai syljeksiä vain kattoon. Menin päivällä kaupungille ja  menin ihan metrolla. Kotiin tullessa poikkesin Alanya-kauppaan ja ostin punaisia ja keltaisia rusinoita, turkkilaisia karkkeja ja viikunahilloa. Lounailin ja puhuin puhelimessa ja siinä se päivä mennä kutvahti.

Tykkään katsella tv:stä Simpsoneita. Perheen älykkö Lisa 8v puhui hyvästä kirjallisuudesta ja eritoten mainitsi Harper Leen Kuin surmaisi satakielen. Olin itseeni oikein tyytyväinen, sillä mainittu kirja on yöpöydälläni ja olen lukemassa sitä jo toistamiseen. Suosittelen kirjaa mitä lämpimämmin ja olen Lisan kanssa samaa mieltä, että se on klassikko ja hyvää kirjallisuutta.

Viikonlopun olen kotona ja kohtapuoliinhan onkin jo perjantai. Syön erivärisiä rusinoita ja nautin olostani.Panin muuten jo talvisäilöön kaikki karvat lammasbaskerista lähtien. Tuskin enää tarvitaan. Ja jos pieni kevätpakkanen yllättää, puetaan muuta. Hiuksetkin pitää laitattaa kevätkuntoon. Sitä ihminen herää kuin uuteen elämään jo näin maaliskuussa. 

Lauri Viljanen sanoo näin runossaan Evoe!

Kevätilmoissa ylitse pääni
soi musiikki levoton
kuin kultaisten rumpujen ääni
vai Paninko huilu se on? ...


Tältä minusta tuntuu. Jospa nyt muutama sivu Satakieltä ja sitten yöhön.




12. maaliskuuta 2024

ILMAN LÄHETETTÄ

 Neljäntenä päivänä lauantaina soitti hoitaja ja valitteli ruuhkaa kerrottuani luulleeni, ettei enää soiteta ollenkaan. Hoitaja oli ystävällinen, asiallinen ja pahoitteli ta:n toimia. Pääsin asiaankin ja menen ilman lähetettä magneettikuvaukseen. Kaiken kukkuraksi ei kunnallisen lääkärin toimenkuvaan kuulu edes lukea magneettikuvauksesta saadun ortopedin tuloksia. Aion ottaa kuitenkin sen mukaan, jos hoitaja olisi inhimillinen ja päästäisi minut fyysiseen tapaamisen lääkärin kanssa. Omalääkärini olen menettänyt hänen lähdettyään muualle, eikä toinenkaan tapaamani lääkäri ole enää liioin talossa. Olen heitteillä taas. No, onhan aina yksityispuoli, jossa maksua vastaan hoidetaan ja lääkäri on aina empaattinen.

Kevättä. Vaihdoin ohuempaan ulsteriin. Aurinkoakin niin, että piti ottaa ulos mennessä aurinkolasit. Sorakerros talven jäljiltä kalkakäytävillä haittaa hiukan kulkua. Kaiketi jossain välissä lakaisuauto tekee tehtävänsä katupölynkin kustannuksella. Kun nämä hommat on tehty, alkaa nurmista kohota ensimmäisiä kevätkukkia. Siitä se suvi sitten alkaa.

Lähikauppakeskuksessa jouduin pienen tappelun todistajaksi. Kaupasta pöllähti vartijat kannoillaan kaveri, jonka yhdessä kädessä ilmeisesti maksamatta jäänyt lonkerosatsi. Varas pani aluksi kampoihin, mutta vartijat eivät yleensä ole mitään heiveröistä porukkaa. Varas talttui ylivallan edessä.Vartijat kaivelivat kaverin reppua ja sieltä tuli enemmänkin sixpackeja. Lisää vartijoita ja lopuksi varasta alatetiin kuljettaa poliisin huomaan. Kyllä niitä juomatölkkejä oli ainakin 36 kpl jos ei enemmänkin. Eikä taatusti edes ainoa tämän päivän saalis. Hävikki kauppaliikkeissä on vuosittain iso luku ja me muut asiakkaat saamme sen tavalla tai toisella maksaa.

Kotona söin porkkanakeittoa, itse laittamaani. Makoisa veriappelsiini jälkiruoaksi ja pieni kupillinen suklaan makuista espressoa. Tai expressoa, kuten eräs ystäväni sanoo. Lehdestä olin tarkasti katsellut Oscar-gaalan pukuloistoa ja vähiin oli monella kangas mennyt. Nännit ja peppu esillä käveltiin punaisella matolla ja itse gaalassa viuhahti ilkialaston kaveri strategisen paikan peittona kirjekuori. Kulisseissa näkyi muutakin peitettä, ettei mies siis aivan ilkosillaan olisikaan kekkuloinut juhlayleisön edssä. Kuva jäi kuitenkin sellaiseksi, ettei rihman kiertämääkään. Oscarit jaettu ja kullalla silattu palkintopatsas saa taas vuoden huilia. Ydinaseen  keksijästä Opperheimeristä tehty leffa kahmi Oscareita. seitsemän pystin verran. En jaksanut yöllä katsoa, enkä myöhemmin inhimillisempään aikaan Teemaltakaan. Helsingin Sanomat piti hyvin ajan tasalla.

On luppopäivä edessä, että kun yö taas meni pipariksi, voin vaikka nukkua. Yleensä se ei onnistu.

9. maaliskuuta 2024

PULLUKKAKIN ON KAUNISTA

 Ei nukuta. Tv:ssä ei katsottavaa. Lukea ei viitsi. Syödä  ei saa. Panen muutaman  ajatuksen tähän aikaan vuorokaudesta. 

Päivä meni puhelinsoittoa odotellessa. Takaisinsoitto terveysasemalta, joka tapa on idioottimainen. Panee ihmisen kanniskelemaan puhelinta mukanaan joka paikassa, eikä joka paikkaan voi edes mennä. Olisi pitänyt päästä sinne ja tänne, kauppaan, kaupungille ja vaikka minne. Minulla on kysymys,  johon haluan vastauksen  ennen kuin ryhdyn toimenpiteisiin. Voi olla, että soittavan hoitajan on konsultoitava ensin lääkäriä tai sitten ei, jos on tavallista fiksumpi.Tänään nyt keskiyön jälkeen on neljäs päivä odotusta, koska tyhmyyksissäni painoin puhelimessa sitä nappulaa. joka kertoo eteenpäin, ettei asiani ole kiireellinen.  Virheestä oppii.

Katselin Teemalta uusintaohjelmaa Iina Susirajasta. Teiteilija ja rajojen rikkoja. Susiraja ei ole mikään hoikka nainen ja on kääntänyt tämän asian edukseen. Muotimaailma pitää yhä huolen siitä, että muoti on langan laihoille ja vaatetusliikeiden sisäänostajat ovat hiukan samaa mieltä. Kuitenkin iso osa meistä on enemmän tai vähemmän ylipainoisia, josta asiasta taas lääketiede on huolissaan. Ja aivan syystä kylläkin. Mutta niin kauan kuin paksumpaa väestöä on, pitäisi se hyväksyä ilman väheksyntää, ilkeitä mielipiteitä ja sormella osoituksia. Taiteilija, laulaja Anna Eriksson oli myös Teeman ohjelmassa ja  sanoi ihmisten pelkäävän omaa heikkouttaan sekä totuuden näkemistä. Elämässä kaikki ei ole kuvan kaunista ja nättiä. Ei pitäisi lakaista maton alle ja leikkiä, ettei näe. Vanheneminenkin voi olla rumaa, kuolema myös, mutta kaikki on luonnollista ja elämään kuuluvaa. Kuihtunut ihmisruumis voi olla hyvinkin kaunis, kun osaa oikein katsella, Rubens ja Botero ovat kuvanneet reheviä ihmisiä ja varsinkin Boteron kuvat ovat suorastaan miellyttäviä ja hauskoja. Rajanrikkojia tarvitaan, jos vaikka oppisimme jotain. Susirajan luuta rehevien rintojensa alla on saanut valokuvana maailmanlaajuista mielenkiintoa. Joskus oli muotia mitata  rintojen kauneutta sillä, pysyikö lyijykynä rinnan alla. Monilla pysyi sivumennen sanoen vaikka koko penaali. Ja Susirajalla pysyy luuta. Kaikki kauneus on katsojan silmissä. Eikä tämä sanonta ole kulunut vuosien saatossa.

Katsokaa netistä Lizzy Howellin video. Teinityttö taisteli ohdakkeisen tiensä balettitanssijaksi aluksi monen pilkan ja naurun säestämänä. Nostakaamme hänellekin hattuamme.

Ei muuten alkanut nukuttaa. Otan unipillerin.


3. maaliskuuta 2024

TÄMÄN TEKSTIN ALKU EI TIEDÄ MITÄÄN

 Täällä taas. Panen näin alkuun Arto Mellerin runon

Rytmi syntyy siitä
että alku tietää lopun:
kirjoittamisessa  -elämässä näin ei ole

Melodia on ollut aina
Sille jolla korvat kuulla

Hiljaisuuden tuolla puolen


Minun sepustusteni alut eivät tiedä loppua, ovat sillisalaattia, eikä niissä ole rytmiä. Elämänikin muistuttaa hiukan sillisalaattia, mutta kelpaa minulle.

Katselin eilen jo kertaalleen nähdyn elokuvan Puhallus. Paul Newman ja Robert Redford nuorina ja komeina vuonna 1973. Ykskaks muistin Newmanin kastikkeen. Kesken kaiken veijarimaisen jännityksen putkahti mieleen tähden salaattikastike 30 vuoden takaa. Proosallista, eikö? Enkä ole edes maistanut. Aikoinaan siitä puhuttiin. Nyttemmin enemmän vaiettu. Kuka muistaa? Itse leffa oli ihan katseltava, vaikka minua hiukan haukotutti. Haukotushan ei ole mikään pitkästymisen tai unen tarpeen merkki, vaan kertoo keuhkojen ilman puutteesta. Minä siis haukottelin pari kertaa ja pyysin elokuvan tekijöiltä anteeksi ilman tarvettani.

Uusi päivä menossa ja ihan kuin aurinko melkein paistaisi. Kahvimuki edessäni, jonka juomisesta selviydyn tuota pikaa. Jossain välissä tekaisen taas smoothien, kun kerran niihin olen kovasti tykästynyt. Hinku lopahtaa joskus, tämä selvää kuin pläkki. No niin ja sitten piti tarkistaa sana "pläkki". Olinkin tietoinen, että pläkki on pelti, mutta että se on myös "tahra", sitä en tiennyt. "Fläkki" on tahra, sen taas tiesin. Eilen juuri tuli fläkki ja piti puhdistaa. Tämä olikin hieno juttu selvittää ottaen huomioon tämän iltaisen Sanansaattajat Maikkarilla, jossa etymologia on pääasiassa. Kaisa Häkkisen etymologisessa sanakirjassa ei muuten ole sanaa "pläkki". Ei liioin Veijo Meri kirjassaan Sanojen synty ole selvitellyt "pläkin" alkuperää. Googletin ja siellä oli.

Että tämmöinen päivän aloitus, joka ei kerro lopusta mitään ja joka päättyi pläkki-sanan tarkoituksiin Arto Mellerin runon jälkeen.



2. maaliskuuta 2024

UUSI PRESSA JA UUSI AIKA

 Jaahas, Suomella on uusi presidentti. Aivan minun mileeni vielä. Katselin tv:stä kaiken, mitä näytettiin juhlallisista virkaanastujaisista. Jo heti illalla tv-ruudussa päästiin spekuloimaan asiaa, vertailemaan väistynyttä ja uutta ja muotigurukin sanoi painavan sanansa presidenttien frakeista ja silintereistä. Viikonlopun jälkeen alkaa Alexander Stubbilla arki, vaikka jo moneen kertaan kerrottiin presidentin olevan aina työssä, arkena ja sunnuntaina.

Ystäväni H on takaisin Suomessa. Luulin hänen tulevan vasta nyt maaliskuussa. Melkein kesää oli Turkinmaassa monista vesisateista ja rajuista ukonilmoista huolimatta. Meilläkin kevät kolkuttelee jo ovella. Paljasta maata runsaasti näkyvissä, vesilätäköitä ja plusasteita. Vielä ei kuitenkaan valkovuokkojen aika. Pitkät talvisaappaat saivat väistyä minulla nilkkureihin. Käväisin kaupungillakin. Näin ratikoita. Oli hieno tunne pasteerailla Keskuskadun ja Aleksanterinkadun vilinässä, avata Stockmannin ovi ja mennä sisälle. Vanha kunnon Stocka.

Tänään laitan palsternakkakeittoa. Soppalinja jatkuu. Jos puhtia riittää, imuroinkin. Nyt vielä menossa leppoisa aamukahvihetki. M-L soitti ja kuulin hänen kuulumisensa. Hyvin pyyhkii Kaakonkulmalla. Käänsin kalenterissa uuden kuukauden. Eipä ole enää nimipäiviä kuten muinoin. Niin monet ovat jättäneet tämän elämän. Ennen oli kuukaudessa monia nimipäiviä ystävillä ja tuttavilla. Tässä kuussa sentään siirrymme kesäaikaan. Ehkä jo silloin vaihdan nilkkurit pikkukenkiin. Kesätukkakin pitää saada, eikä olisi pahitteeksi uusi mekkokaan. Jos vaikka heittäytyisin entistä sosiaalisemmaksi ja näkyisin enemmän. Jos vaikka joku kosisi kuten rokotusjonossa talvella. Kieltäydyin, enkä luvannut mennä miehen kanssa lounaallekaan. Ja siitähän kärsi kaverin itsetunto. Saatettuaan minua vähän matkaa rokotuksen jälkeen, sanoi "nähdään" ja lähti. Emme ole nähneet.


25. helmikuuta 2024

YÖLLISTÄ JUTUSTELUA

 On yö, pimeää ja ylen hiljaista. Heräsin kesken kaiken ja kun valvottaa, nousin ja söin kaksi mehujäätä ja yhden voileipäkeksin. Katselin jopa tv:tä hetken. Menossa oli ties kuinka monennetta kertaa dokumentti Englannin nykyisestä kuninkaasta, johon tarinaan kuuluu  kaksi naista. Toinen kuoli Pariisissa ja toinen on nyt Englannin kuningatar. Kyllä jaksetaan jauhaa.

No, ja sitten istahdin läppärin ääreen ja päätin panna muutaman rivin. Kahvia en ole tiputellut vielä. Aamulla sitten. On muutakin puuhaa päivän valjettua. Minulla on ystävä, joka on sitä mieltä, että sunnuntaina ei pitäisi tehdä mitään, kun Jumalakin lepäsi. Mutta kyllä maailma kellahtaisi kumolleen, jos olisimme tuota mieltä, että mikään ei pelaisi. Ei se niin mene. Pakko on yhteiskuntaa pyörittää on sitten pyhä taikka arki. Minäkin laitan taas soppaa.

Kohta olen lukenut Tervojen kirjan Ukko-koirasta. On siinä juttua myös koko kirjailijaperheestäkin. Hupaisaa luettavaa, kun asuvat samoilla Skattan kulmilla kuin minä ennen. Samat kadut ja kävelytiet, rannat ja maisemat. Minä muutin pois ja Tervot jäivät. Muutin lähiöön, enkä edes monen vuoden jälkeen viihdy. On tämä semmoista periferiaa. Ihmisetkin erilaisia, eikä kaikkea saa kaupasta. Pitää lähteä  keskustan kauppoihin. Ahdistaa ja potuttaa.

Tulisikohan jo uni? Lampaita en viitsi alkaa laskea. En liioin tyhjentää aivoja, jolloin kuulemma uni tulee. Minulla kun on tyhjää muutenkin usein, mutta uni ei vaan tule. Onhan niitä temppuja, joilla saa unen päästä kiinni. Eivät tehoa minuun. Olen kokeillut yhteen pisteeseenkin tuijottamista katossa. Ei tullut. Unipilleri? Tehoaa ollen siis varmaa kuin pläkki. Addikti? Tällä peloittelee tohtori. Minusta taas on yksi lysti, millä saa nukutuksi. Eivät usko ja pihtaavat reseptin kanssa. Yksityislääkäri on ymmärtäväisempi kunnallisen puolen väkeä. Unettomuus alkoi puolison kuoleman jälkeen. Pirullista ja uuvuttavaa.

Jospa lähden tästä kokeilemaan.


24. helmikuuta 2024

ENNEN OLI ENNEN

 Luin vanhoja blogikirjoituksiani ja totesin silloin kirjoittaneeni paremmin kuin nyt. Olin hiukan pahoillani toteamuksestani. No, aika aikaa kutakin. 

Aloitin Tervojen Ukko -kirjan lukemisen. Jos ette tiedä, niin Ukko on koira. Ja aika vekkuli velikulta onkin. Jari Tervo, joka rouvansa Kati Tervon sanojen mukaan ei varsinainen koiraihminen alkuaan ollut, mutta Ukko vei kirjailijan sydämen vauhdilla. Lukiessa tuli mieleen tietysti omat koirat ja sen muiston myötä vähän haikea mieli. Puoliso vielä pyörätuolissa istuessaan tahtoi koiran, mutta minä olin jyrkästi toista mieltä. Pidin mieleni. Hauska on Ukosta lukea ja kahden kirjailijan tekstit ovat hilpeää luettavaa.

Heräsin hävyttömän varhain ja menin tiputtamaan heti kahvin. Sen join, selasin Helsingin Sanomia diginä ja katselin ikkunasta päivän valkenemista. Plusasteita näytetään koko ensi viikoksikin ja tietysti suurta kosteutta myös. Aion Stadiin. Kahvikapseleita ei voi enää tilata puhelimitse, että päätin tehdän matkan kaupungille. Näen samalla ratikoita. Vaikka näkyy täälläkin, Raide-Jokeri, pikaraitiovaunu, joka  kulkee numerolla 15 aina Espoon Keilaniemeen asti. Se ei kuitenkaan ole minun ratikkani. Oikeastaan ei niitä ole enää muualla kuin raitiovaunujen museossa. Nämä nykyaikaiset eivät edes haise oikealle ratikalle, joita pappa, äitini isä, ajoi komessa uniformussaan. Minä menin äidin kanssa Kauppatorille sporalla ja samalla reissulla kävimme The English Tearoomissa tai Bulevardin Ekbergillä. Jälkimmäinen on vielä olemassa samppanjakorkkeineen. Skattalla asuessani minun ratikkani oli nelonen, jolla pääsi muutamassa minuutissa vaikka Stockmaannille. Puolison sairastuttua kulkuneuvoksi tuli invataksi.

Tänään soppapäivä ja teen itse alusta loppuun. Olen hurahtanut keittoihin ja kokeillut jos minkäkinlaisia. Nyt kuitenkin eksoottisuuteen viittaava kana-currykeitto kaikilla mausteilla. Hyvää ruokahalua.


22. helmikuuta 2024

MANSIKOITA, IHANAA

 Julistan mansikkakauden avatuksi. Kaksi rasiallista suuria hollantilaisia mansikoita ostin juuri tänään. Ilokseni hankin muutakin. Kolme pokkaria. Jari ja Kati Tervon kirjan Ukko, Jane Austinin Järki ja tunteet sekä Richard Colesin Murha ennen iltahartautta. Jälkimmäisessä jälleen kerran pappismies ratkoo visaisia murhajuttuja. 

Oli muuten aika vetinen keli. Piti harppoa lätäköiden yli ja lätäköissä. Minulla oli jaloissa väärämateriaaliset saappaat, jotka imivät vettä kuin sienet. Ei leikkiä voinut heittää sikseenkään, jotta jatkettava oli kuin entinen mummu lumessa. Jätin loton ja päätin huomenna alkaa katsella, minne muuttaisin voitettuani siihen oikeuttavat rahat. Hankkisin heti uusia kirjahyllyjä. Purettuani ostokset kotiin tultuani, kellahdin vuoteelle ja aloin valita kolmesta uudesta kirjasta sen, jota alkaisin lukea. En päässyt alkua pitemmälle, kun puhelin soi. Sen loputtua päätinkin alkaa syödä mansikoita.

Huomenna teen hoitotoimenpiteen sormilleni. Ainakin näin ajattelin tehdä. Tähdellisempääkin toki olisi. Muun muassa pölypalleroiden hävittäminen ja liesituulettimen puhdistus. Ehkä ryhdyn tuumasta toimeen, ehkä en. Luvattiin sadetta. No, jos näin käy, sitten sataa. En aina luota säätietoihin. Ikkunasta ulos katseleminen on aina takuuvarmaa ilmojen suhteen. Olen tämän taidon perinyt äitini puolelta.

Tsilari-lehti tuli ja luin kannesta kanteen. Kerrottiin Katajanokan lentokentästä, joka nyt ei kenttä varsinaisessa merkityksessä ollut ollenkaan, kun se oli laiturin päässä. Vesitasot lennättivät matkalaisia monta kertaa viikossa Tallinnaan ja Tukholmaaan. Nykyisin ensin mainittuun päässee helikopterillakin. Kaijalentokenttä lopetti vuonna 1936 kahdentoista vuoden jälkeen. Alettiin pykätä Malmille maakenttää, jota ei myöskään enää ole. Tilalla Helsinki-Vantaan lentoasema. Koska tarina oli Tsilarissa, niin jatkan stoorin kirjoittaja Matti Kainulaisen sanoin: "Pitäisköhän ehdottaa niille ku liidaa Stadii, et jos kerra Malmin kentsuu ei saa käyttää flygaamiseen, voitaiski perustaa korvaava flyggis gamlaan mestaan, Skattan rantsuun? Ympyrä sulkeutuis, ku slumpattais jostain museost aaltopelti-Junkersit ja oltais yhtä modernei ku sata vuotta sitte."

Kiitoksia kivasta kirjoituksesta Skattan lentosatamasta, Matti Kainulainen.




19. helmikuuta 2024

EI AINA AIKA KULTAAKAAN

 Yhtä kaikki, en James Stewartin länkkäriä katsonutkaan. Monen lännen leffan kohdalla huomaan, että  sitä ei aika ole kullannut, vaan pitkäveteistyttänyt  jostain syystä. Tätä elokuvaa en muistanut edes nähneeni, vaikka Tarjan kanssa nähtiin melkein kaikki tuon ajan elävät kuvat. James Stewart ei kuulunut samaan kategoriaan muiden ihailemiemme näyttelijöiden kanssa. Ehkä siksi leffa jäi väliin.

Sinimaaria Kangas Helsingin Sanomissa kertoo, miltä Suomi näyttäisi ihmisettömänä. Täällä pasteerailisivat kaikenlaiset eläinten alut, joista nykyeläimet kehittyivät. Olisi mahtavia metsiä ja kirkkaita vesiä. Ei nykyihmisen saastuttamisesta tietoakaan. Monet eläimet olisivat jättisuuria. Sitten jossain vaiheessa tulisi ihminen ja se jälki näkyykin jo. Kyllä me hävittää osaamme jotakin sukupuuttoon asti. Sotkemme ja rikomme luonnon rauhaa sen kuin ehdimme. Ja meitä on kaikkialla maailmassa siinä puuhassa. Armotta ja surutta. Joku on sanonut, sitä niittää, mitä kylvää. Ehkä joskus tulee aika, kun ei ole enää mitään niitettävää.

Katselin tv:stä eilen ensimmäisen jakson Jenni Pääskysaaren uudesta sanakilpailusta Sanansaattajat, jossa vakituisina osallistujina kirjailijat Miika Nousiainen ja Tuomas Kyrö. Tuomarina toimii kielitieteilijä Janne Saarikivi. Vieraana aina eri henkilö ja eilen siinä roolissa oli näyttelijä Martti Suosalo. Siinä siis pohditaan sanojen alkuja, mistä tulleet, kehittyneet eli etymologiaa. Sanat ovat minua aina kiinnostaneet ja hyllyssäni on jyhkeä Kaisa Häkkisen 1633 -sivuinen Nykysuomen etymologinen sanakirja. On myös Veijo Meren toimittama paljon vaatimattomampi Sanojen synty, jossa sivuja 457. Uusi hilpäksi ja epä-tosikkomaiseksi luokiteltu ohjelma suuresti minua kiehtoi ja nautin jokaisesta hetkestä.

Saas nähdä, lähdenkö tänään ihmisten ilmoille. Liian varhaista edes asiaa pohtia. Sysipimeää ulkona. Join jo aamukahvin ja söin ranskanleipäviipaleen. Maistui.

17. helmikuuta 2024

LAUANTAIKUULUMISET

 Tulollaan on Suomeen ihkauusi presidentti. Kahdentoista päivän kuluttua tämä tapahtuu juhlallisin seremonioin. Istahdanpa tv:n ääreen seuraamaan Alexander Stubbin virkaan astujaisia. Vielä mennään presidentti Sauli Niinistön tahdissa.

Venäjältä jälleen kerran kuuluu kummia, 47-vuotias poliittinen vanki Aleksei Navalnyi kuoli aivan yllättäen. Maailma pohtii: miten kuoli? Syy tiedetään kyllä. Tuskin kuolintapa ikinä selviää. Huhuja liikkuu. 

Minä tässä jo nautin aamukahvini, luin Helsingin Sanomia ja katselin säätiedot. Olen kahden vaiheilla. lähteäkö kauppaan vai eikö lähteä? Yleensä en viikonloppuisin sitä edes ajattele tekeväni, paitsi nyt. Taidan jättää ensi viikkoon. Olisi matkustettava keskustaan ja Nespressoon. Katsotaan.

Luin Kyrön kirjan loppuun ja asetuin taas vanhan kunnon Orwellin kimppuun. Siinä selviää, miten maailma makaa vuonna 1984 kirjailijan silmin vuonna 1949. No, ei se niin mennyt onneksi. Olen kirjassa reilusti alkua pitemmällä tällä toisella lukemisen yrittämällä. 

A täytti vuosia ja minä panin sähköpostia. Oli ollut sveitsiläisystäviensä kanssa pitkällä lounaalla ja seuraavana päivänä oli lievästi dagen efter- tunnelma. Siellä päin on jo kevättä ilmassa, kun me täällä vielä tarvotaan lumessa ja kompastelemme liukkailla jäillä tihkusateen jäljiltä. Piisaa tämmöistä keliä vielä jonkun aikaa kunnes peipposet laulavat ja tuomi kukkii.

Onnistui muuten broileripataruokani. Pitää ihan kertoa. Siihen pantiin kanan lisäksi manteleita, ananasta ja rusinoita. Tietysti mausteet ja sipulia  sekä vähän muutakin. Rusinoia? Ihmetteli K. Onhan niitä maksalaatikossakin ja pullassa. Kippassinkin viimeiset rusinat pataan, että pitää muistaa ostaa. Jos viitsin vallan Alanya- kauppaan asti, saisin keltaisia.

Tänään tulee tv:stä James Stewart- lännen leffa. Aionpa, aionpa katsoa.


7. helmikuuta 2024

ASIAA LIUKKAUDESTA

 Puhutaan teiden ja katujen liukkaudesta. Kuka kaatuu ja joutuu ensiapuun, kuka kauhistelee kotona ja katselee ikkunasta liukasta katua, kuka muksahtaa taitavasti ja nousee heti ylös, kuten hevoseltakin pudottuaan, pitää kiivetä heti takaisin. Minulla ei ole nastoja saappaissa tai muutakaan kaatumisen estoa. Olen onnekkasti selviytynyt kaatumatta sijoiltani. Kauppareissulla vastaantulijat manaavat liukkautta ja minä otan osaa. Onko aiemmin ollut yhtä liukasta? On varmaankin, mutta jalkakäytäviä ja katuja on hoidettu paremmin. Aurataan ja huoltolaitokset ovat auranneet jalkakäytävät, kuten taloyhtiöille kuuluu. Ennen levitettiin kävelyteille kunnon hiekkaa, joka piti paremmin kuin nykyinen sepelimurska, jonka pienet kivet pyörivät kenkien alla. Minusta nykyinen liukkaus johtuu huonommasta lumen ja jään poistamisesta. Ennen oli talonmiehet heti ottamassa lunta pois, kun sitä satoi. Poistettiin jää. Sitä ei jäänyt kokkareiksi, joka nyt haittaa jopa autoliikennettä. Ymmärrän huoltoliikkeiden kiireen. Yhdella huollolla voi olla lähes sata taloyhtiötä hoidettavanaan. Ei ehditä kaikkialle. Ja sitten on katuósuuksia, jotka kuuluvat vähemmän tärkeisiin ja ne ovat eniten retuperällä. Minä asun alueella, jossa vilkas bussiliikenne, päätepysäkkejä, läpikulkua, metroasema jne. Ei ole retuperällä. Tämä onkin niitä minulle ainoita myönteisiä asioita täällä. Siitä kiitos kaunis.

Käppäilin eilen kauppaan. Kävin taas Lidlissäkin. Ei tarvitse itse punnita mitään. Helppoa. Lidlissä ei anneta muuten yhden kaljatälkin ostajan etuilla jonossa, mitä tapahtuu aika usein. Yleensä nuori mies, joka pyytää päästä jonon ohi ja suomalainen sallii. Paitsi minä. Miksi sallisin? Jos ei ole aikaa oluttaan jonottaa, miksi tulla kauppaan? Muut ovat pitkänkin tovin seisoneet jonossa. Jono on jono ja sillä on jonon säännöt. 

Kyllä jännittää sunnuntain vaalipäivä. No, edelleen olen sitä mieltä, että kansa valitsee Alexander Stubbin uudeksi presidentiksi. Jos ei, niin en revi pelihousujani. Kyllä minulle kelpaa Pekka Haavistokin. Mutta jännää tulee olemaan.

Tänään kotona ja on soppapäivä. Tykkään keitoista. Lihakeittoa en koskaan ole saanut äitini laittaman veroiseksi. Enkä usein edes yritä. En enää vuosiin. Ainoa "vanhanajan" keitto minulla on siskonmakkarekeitto, jota laitan pakastimeenkin. Muuten olen nöiden modernimpien soppien kannalla, enkä kaihda erikoisempiakaan ja/tai ulkomaisia makuja.


3. helmikuuta 2024

HELMIKUUTA MENNÄÄN

 Huomenta. En ole aivan hissukseen elellyt, vaikka minusta ei ole kuulunut. Kävin sentään Stadissakin. Presidenttiehdokkaiden toisen kierroksen keskusteluja olen seurannut. Joitakin niistä kutsutaan "väittelyksi", mutta väitteleminen on jäänyt aika pliisuksi. Herrat ovat monesta asiasta maltillisesti samaa mieltä. Turussa on tennistä ja sitäkin seuraan. Säännöt eivät vieläkään ole minulle kokonaisuudessaan  "aunneet", kuten sitä nykyisin sanotaan. No, ainahan on netti, tuo auttava tietolähde. Jännittävää kuitenkin seurata Davis Cupin mm-karsintoja. Tänään taas.

Eräänä päivänä laitoin indonesialaista kanaruokaa nimeltä Pan dang. Itsepuristetussa tomaattimehussa keitettiin broilerinpalat. Mausteita kurkumasta lähtien. Maistoin ja hyväksi havaitsin. Onneksi sain kaupasta tuikitärkeitä sitruunaruohoja.

Lukemisesta ei ole tullut mitään. Yhä ja aina vaan on kesken Jari Tervon kirja kuin myös jälleen kerran aloittamani Orwellin 1984. Niin ja Roomaan vievät tietkin kulkematta. Tästä tulikin mieleeni, että uneksin viime yönä lentäväni Tukholmaan yksityiskoneella. Yksityiskone tuli siitä, kun mieheni ja minä tunsimme erään Callen, jolla oli pieni Cessna, jolla todellakin lentelimme milloin minnekin. Callella oli tapana soittaa ja kysyä, jos olisimme kiinnostuneita vaikka Gotlantiin lähtemisestä. Me olimme. Nyttemmin Calle lentelee aivan muualla, korkeammalla ja pitemmällä kuin koskaan. Niin kuin niin monet ystävistämme.

Kävin kampaajalla. Hiukset pätkäistiin himpun verran lyhyemmiksi ja olin heti onnellinen uuden lookini kanssa. Luin Seiska-lehden pysytelläkseni tietoisena julkkisten vähemmän tärkeissä asioissa, kuka hengailee kenenkin kanssa. Seiskan luottotietolähde Danny oli matkannut Thaimaahan. Vaarien ikään ehtinyt sen kuin porskuttaa pirteänä ja energisenä. Hyvä niin.



28. tammikuuta 2024

TEKSTIÄ YÖN PIMEINÄ TUNTEINA

 Kävin verikokeessa. Vielä ei tuloksia. Olin myös hammaslääkärissä saamassa toruja, kun  vuositarkastus jäi väliin. Nyt se on hoidettu. Sitten menin kampaajalle. On taas metroajeltu sinne ja tänne. Sekin ilo lopahtaa, kun tulee parin päivän työseisaus julkisessa liikenteessä ja vähän muuallakin. Pannaan tällä lailla hanttiin hallituksen suunnitelmia. Hötäkässä myös äänestetään maalle uutta presidenttiä. On tentitty, kinasteltu ja itsekehuttu. Tänään on varsinainen vaalipäivä. Kolme ehdokasta, joista kuka tahansa minulle kelpaa. Mustaa hevosta en kaipaa.

Lukeminenkin on jäänyt vähemmälle. JariTervon kirjan ostin, mutta alku ei ollut mieleeni. Panin hyllyyn lukematta. Ehkä yritän seuraavalla kerralla saada sellaisen, jonka alku miellyttää. Hiukan tyhmä tapa lukea tai olla lukematta. 

Lidlissäkin kävin ja jälleen huomasin, etteivät puhu puppua: halvempaa on kuin muualla.  Tein sitten kotona broileria italialaiseen tapaan ja italialaiseksi sen teki tomaattipyree. Tänään on jännittävä miesten finaali tenniksessä Australian avoimissa. Tennis minua kiehtoo, vaikka itse en ole pelannut. Joskus nuorena pysähdyin Hietsuun uimaan mennessäni katselemaan pelaamista. Matkan varrella oli Taivalllahden kentät. En saanut kipinää, muussa kuin katselemisessa. Samoin kävi aikoinaan golfin kanssa. Otin kyllä Talissa tuntejakin, mutta lopahti. Toki tein töitä golfklubilla monena kesänä, eikä se ollut Talissa. Puoliso pelasi. Hän kuului pankkiirien pelikuntaan ja herrat tapasivat aamuvarhain. Kentällä oli vielä siihen aikaan hyvää tilaa, mitä nyt jänikset häiritsivät.

Nousi Suomessa kohu koiran lihan syömisestä. Joku oikein mainosti lemmikin olemisesta jalostetummassa muodossa lautasella. Metelihän siitä tuli, moraalinen etupäässä. Minä olen valmis maistamaan kaikea ainakin yhden kerran, mutta tässä asiassa tulisi toppi. Vaikka possua, kalkkunaa, kanaa, lammasta, strutsia ja lehmää syönkin ja ja nekin kasvaneet kotioloissa hellästi ruokittuina. Se on eri asia. Kerran hankin joulupöytään porsaan pään koristeeksi. Äitini  kieltäytyi ehdottomasti syövänsä  samassa pöydässä pään kanssa. Se poistettiin. Ennen on kannettu riemusatossa kokonainen possu juhlapöytään raikuvien aplodien saattelemana. Omena kuului olla sen suussa. Ei pidetty minään. Joulukorteissakin ennen vanhaan oli porsas lujasti jouluun kuuluvana. Porsaan syöminen ei ole lakannut, mutta sitä nautitaan vähemmän härskillä tavalla ja piilotetusti. Kinkku peitellään hämäävästi neilikoiden alle. Ikään kuin se muuksi muuttuisi.

Kello on puoli kolme aamulla. Taidan mennä nukkumaan.

 

20. tammikuuta 2024

EI AURATA, KUN EI AURATA

 Ystäväni asuu Helsingissä kadun varrella, jota hyvin niukasti kaupunki hoitaa talvisin. Katua sen enempää kuin jalkakäytäviä ei aurata, autolla ei pääse ajamaan ja kävellen joutuu kahlaamaan lumessa. Vuosia sitten ystäväni soitti kaupungille kertoen huolensa. Vastaus oli, että katua ei hoideta kuin muita, koska se on umpikujaan päättyvä katu eli ei siis läpikuljettava. Sen varrella on kerrostaloja parkkialueineen ja siellä asuu ihmisiä. Mikä se sellainen syy on, että ei katua hoideta, vaikka se ei ole läpikuljettava? Jos minä asuisin siellä, nostaisin aikamoisen metelin ja vaatisin järjellistä syytä hoitamattomuuteen. Kun mieheni oli Laakson sairaalassa, kuului Lääkärikatukin samaan kategoriaan ja soitin heti kaupungille, kun jouduin tarpomaan paksussa hangessa päästäkseni miestäni tervehtimään. Moni muukin oli paheksuen ottanut yhteyttä kaupunkiin ja katua alettiin paremmin hoitaa. Miten esimerkiksi ambulanssit pääsivät sairaalaan? Hälytysajoneuvot eivät pääse muuten ystävänikään  katua pitkin. Pitäisikö minun ensin tehdä tarkastusmatka kadulle ja sitten nostaa se meteli? Mietin asiaa.

Tänään kuitenkin askaroin leppeämmissä tunnelmissa ja laitan keiton tai libanonilaista limettikanaa. Pakkastakin tuntuu taas olevan ja ruotsalaisia Ruotsissa pelotellaan sodalla. Pitäisikö tässä alkaa hamstrata säilykepurkkeja ja katsastaa, minne pakenisi? Kyllähän tuo itänaapuri panee ihmisen hiukan varpailleen, se on totinen totuus. Onko aika alkaa tähyillä taivaalle, liekö pahoissa tarkoituksissa drooneja liikkeellä? Ja minä kun vielä eilen surin, etten saanut kaupasta tuoretta minttua.

Kirjailija-lääkäri Heidi Mäkinen kertoo blogissaan Kerttu-kissansa kuolleen. Kauniisti kirjoittaa. Tuli kyyneleet silmiin. Kerttu oli tullut meille blogin lukijoille tutuksi vuosien varrella ja nyt tämä olento on poissa. Se eli hyvän kissan elämän rakastavan emäntänsä rinnalla. Otan osaa.

Eipä tässä muuta. Alan valmistautua lauantain viettoon ja sen alettua kunnolla siirryn keittiöhommiin. Muutama lumihiutale näkyy tulevan alas kiinnittyen muiden joukkoon puiden oksilla. Tämä on niin tätä.




19. tammikuuta 2024

LUMEN KESKELLÄ

 Lunta tuli ja nyt sitä on. Olin melkein tyrmistynyt katsoessani ikkunasta pyryn aikana ulos, vaikka onhan näitä tämän kaltaisia säitä enenkin nähty. Minulla oli menoa, mutta en päässyt edes pihalta pois. Tuntui, että lunta oli nivusiin asti. Meno piti peruuttaa. Rupesin sen sijaan laittamaan siskonmakkarakeittoa.

Nyt olen ollut ulkona ja pääsin kulkemaan, kunhan hyppelin vallien yli ja manasin liian kapeaksi tehtyä kävelytietä pihalta pois. Muistui mieleen mökin talviset polut, joita itse lapioitiin. Lähetin sähköpostia huoltofirmaan, josta sain ystävällisen vastauksen ja äsken kurkattuani ulos, oli kävelytie lanattu leveämmäksi.No, tämä on nyt tätä ja sillä siisti.

Jaahas, tulossa kuun alussa lakkoja, lakkoja, lakkoja. Ei pääse lentämään ja moni muukin asia on stop ja seis. Kaupat kuulemma osittain ainakin auki.Muistan erään lakon, jolloin ravintolat olivat osittain kiinni. Ystävälleni tuli nälkä ja meni ravintolaan, vaikka lakkovahdit yrittivät panna kampoihin. Urhea ystäväni ilmoitti, että nälkä ei katso, onko lakko vai ei: nyt syödään. Ja marssi ravintolaan.

A:sta ei  ole aikoihin kuulunut mitään, vaikka lähetin sähköpostia hänellekin ja kysyin, miten menee. Lumesta ei siellä ole haittaa ja kevät kolkuttelee jo ovenpieliä. Kaamos päättyi meilläkin pohjoisessa ja päivä on jo noin tunnin mittainen. En tiedä, miten itse suhtautuisin kaamokseen, jos siellä kylmiltään joutuisin asumaan. Ei nyt vallan pilkkopimeää ole, mutta tuhdin hämärää kuitenkin koko ajan. Luultavasti oleminen ei minulta onnistuisi kovin pitkää aikaa. Kipin kapin valoon ja aurinkoon.

Ruokakaupasta en saanut tuoretta minttua, oreganoa ja vähemmän tuoreita nauriita. En liioin viitsinyt pasteerailla pitemmällä olevaan kauppaan, jossa takuulla olisi näitä ollut. Ensi viikolla sitten, kun on muutakin menoa. Ihan metroajelun kera.

Että tämmöistä pientä tällä kerralla.


14. tammikuuta 2024

ENNEN EHTOOTA

 Presidenttiehdokkaani ei muutakaan Mäntyniemeen presidentiksi tultuaan, vaan valtion vierastaloon Munkkiniemeen Mäntyniemen remontin takia. Vasta parin vuoden kuluttua hän on Mäntyniemessä. Äänestän silti häntä.

Olen katsellut taas ruokareseptejä, kirjoittanut tarvikkeista, joita ruokiin tarvitsen, listan ja menen kauppaan ensi viikolla. Menen muuallekin, koska olen meneväistä sorttia. Pakkanen onkin ainakin tällä hetkellä kohtuullista, niin ehkä voi jättää yhden kerroksen pukeutumisessa pois. Kyllä se tästä.

Ainoa kontaktini ulkomaailmaan on viikonlopun aikana ollut puhelin ja tv. Jälkimmäisen välityksellä ei voi itse puhua. Tai voi tietysti, mutta se on jokseenkin turhaa. Katselin muuten ohjelmaa, jossa pohdittin, olivatko 1960-luvun Kuussa käymiset tarua vai totta. Tekniikka ei ollut vielä kuulemma sillä mallilla, että olisi pystytty rakentamaan pätevä kulkuväline meno-paluuksi. Piti ehtiä ennen venäläisiä ja siksi ehkä maailmaa hiukan narutettiin. Näin ollen se ensiaskel Kuussa ei ollutkaan ihmiskunnalle mikään kovin iso askel, vaikka askeleen muka ottanut niin väitti. Mene ja tiedä, miten oli. Spekulointia riittää vielä näin vuosikymmentenkin jälkeen. Leikitään kuitenkin, että ihminen kävi 1960-luvulla Kuussa oikeasti. Uskoni siihen ei ole horjuvaa.

Kyllä on niin pimeää, vaikka valon olemassa olo on lisääntynyt. Hidasta. No, en kaipaa hillittömästi valoa ja auringon paistetta. Huomaa huushollin pidossa puutteita. Tulee huono omatunto, enkä osaa eläytyä, kun ystävät kehuvat pesseensä ikkunoitaan. Tai eläydyn kyllä, mutta väärään suuntaan.

Luen edelleen kirjaa Italiasta ja nyt tiedän tarkalleen, mikä ero on pohjoisen ja eteläisen Italian välillä. Eteläisessä en ole itse koskaan ollut sitä huomaamassa. Matkani aina tyssänneet Toscanan seuduille. Ehkä menenkin nyt lukemaan ja oppimaan lisää italialaisesta kulttuurista.

11. tammikuuta 2024

EHTOOLLA

 Talvea mennään, mutta joskus se päättyy. Lämpöisemmän pilkahdus vei puitten oksilta lumet ja toi pihalle varoituksen, jossa arvellaan lumen ja jään putoavan katolta. Dallasin vahingoittumattomana asioille. Piti saamani kynnet peilimäisiksi, mutta en saanut. Nettikauppa vain myy, enkä minä ole asiakas. Lakkaan vanhalla menetelmällä. Muuten oli onnistunut asiointimatka. 

Ystävä soitti ja valitteli flunssaa. Niinhän ne monet muutkin, koska on flunssan aika. Ei ole nyt viisasta lähestyä ventovieraita jos tutumpiakaan. Sopivan mittainen hajurako on hyväksi. Ostin varoiksi kuitenkin paperinenäliinoja. Tarvitsen niitä kuitenkin, kun katselen Niskavuori-elokuvia. Tuli nuorempi versio hiljattain. Värillinen ja se vei tunnelman. Tauno Palon poika oli samassa roolissa kuin isänsä aikoinaan. Poika ei ollut isänsä veroinen. En tarvinnut edes nenäliinoja niin paljon kuin isän elokuvassa. 

Aion ennakkoäänestää. Tiedän jo numeronkin. Kyllä on oltava ajassa mukana ja pantava oma korsi kekoon, kun presidenttiä valitaan. Ja onhan se vallan kansalaisvelvollisuus, vaikka joskus olenkin laistanut tämän melkein pyhän toimituksen. Olen muuten varma, että ehdokkaani muuttaa Mäntyniemeen.

Polttelen kynttilöitä ahkerasti. Partsillakin on muutama. Kynttilän valo noin yleensä on varsin armelias. Kohteliaasti sivuuttaa ja piilottaa asiat, jotka eivät ole ihmisruumiissa suotavia. Olen aina rakastanut kynttilöitä,varsinkin palavia. Kun meillä oli koiria, ne saivat syntymäpäivänään makkaran, jossa oli kynttilä. Tosin puhaltaminen ei sujunut. Jouduin tekemään sen niiden puolesta ja poistamaankin ennenkuin kynttiläparka olisi joutunut makkaran mukana parempiin suihin. En muuten tiedä, miltä steariini maistuu. Kun olin lapsi, panin suuhuni tietysti kaikenlaista, mitä lapset panevat. Mutta siihen aikaan ei ollut kynttilöitä. Kotonani paloivat päreet seinän raossa. Näki lukeakin, kun oikein pinnisti, Abckiriaa.

Taidan kotvan lukea (en Abckiriaa kuitenkaan) ennen kuin menen vuoteeseen. Hyvää yötä.

5. tammikuuta 2024

KYLLÄ ON KYLMÄÄ

 Lähdin käppäilemään pakkaseen. Ei  ollut pakko, mutta halusin haistella ja maistella, onko samaa kuin lapsuuteni paukkupakkasissa. Oli. Pynttäydyin lämpimästi ja ainoa, missä hyytävyys tuntui, oli kasvot. Panin vilkkaasti töppöstä toisen eteen ja jos ei olisi tuullut, sään olisi voinut ajatella vaikka melko mukavaksi.

Pääasiana oli saada ruokakaupasta veriappelsiineja. Sainkin. Tietysti tuli ostettua muutakin tarpeellista. Myönnän, että kotirappuun päästyäni tuntui mukavalta ja kotona vieläkin mukavammalta. Purkauduin vaatteista ja purin kassit. Sitten soitin eräälle ystävälleni ja kerroin pakkaskokemuksestani. Hänen äänessään oli kunnioituksen sekaista ihailua.

Luonteeni mukaisesti kyllästyn nopeasti. Nyt tunteen kohteena on tämän ainainen valkoisuus ulkona maassa ja puissa. Kyllä jo riittää. Parkkipaikalla jököttää kulkemattomia autoja lumen peitossa ja viime kesäiset taloyhtiön hoitamat pelargoniat eivät voi pihalla purkeissaan hyvin. Varikset muuttaneet jonnekin ja oraviakaan ei näy kuusen latvassa. Ihmisiä harvakseen ja joku on saanut autonsa liikkeelle. Sitä yskittää ja se nykii. Muinoin minun autoni ei suostunut kovilla pakkasilla edes inahtamaan. Jätin sen suosiolla kotiin.

Olin kauppareissulla päättänyt panna päähuomioni etupäässä nuorison pukeutumiseen. Näkyykö paljaita nilkkoja ja päitä, onko takki kiinni ja kädet käsineissä. Näin ainoastaan asiallisesti pukeutuneita ja pipo näytti olevan suosituin päähine. Kukaan ei ollut muuten juomassa jääkylmää kuplateetä kuplateehuoneessa. Mitähän varten? Kaupan jäätelöosastollakaan ei ollut tungosta. Mieleni teki mehujäätä, mutta ehkä se olisi ollut sopimatonta ottaen huomioon tämänhetkisen sään. Ostin mintunmakuisia teepusseja.  

Huomenna on loppiainen ja joulu virallisesti päättynyt. Mukavaa loppiaista!


3. tammikuuta 2024

HOLOTNAA

 Ollaan vuodessa 2024 ja hyvin kaikki tähän asti. No, pakkasta lykkää ja mikäpäs siinä. Olemme toki tottuneet näihinkin lämpötiloihin tai kylmätiloihin. Minun lapsuudessani tämä oli jokatalvista, eikä siinä sen kummemmin nikoteltu. Nyt nikotellaan. Annetaan ohjeita pukeutumiseen, varoitellaan ja päivitellään. Ehkä on sukupolvi, joka ei ole pakkastalvea, siis todellista pakkastalvea, kokenut ja nyt se panee ihmispolon hämmennyksiin. Myönnän, että on holotna, mutta niinhän se yleensä on näillä leveysasteilla. Kyllä se tästä.

Myönnän, etten ole ulkona ollut, mutta se ei johdu ilmoista, vaan enemmänkin laiskuudesta. On lukemista ja ruokaa. Mitä sitä muuta kaipaa? Kadulla hiljaista, eikä kukaan näytä vetelehtivän. Kiireellä jalkaa toisen eteen. Pitäisi tästä kuitenkin hivuttautua jonain päivänä liikkeelle. Ihan vain haistelemaan ja maistelemaan pakkasta, että tuntuuko samalta kuin ennen. Jolloin siihen ei kiinnitetty sen kummempaa huomiota.

Hörpin tässä samalla aamukahviani päivän alkaessa verkkaisesti käyntiin. Puut ikkunan edessä oksat lumen peitossa, eikä maassakaan siitä ole puutetta. Ystävät puhelimessa huokailevat, että on niin kaunista, niin kaunista. A siunailee Espanjan kohtuullisessa lämmössä kertoessani pakkaslukemisistamme. Tietää, että talot rakennetaan Suomessa talvenkestäviksi. Toisin kuin Espanjassa. Olen ollut siellä talviaikaan ja palelin koko ajan.Yksinkertaiset ikkunat, lämpölaitteet olemattomat. Vaikka ulkona reilusti plusasteita tuntui kylmemmältä kuin kotona.

Aloin korjata joulua jo pois. Partsilla ei enää joulukuustaa, eikä ovessa kranssia. Tänään on ikkunavalojen vuoro. Kiipeilemistä tietää. En odota loppiaiseen asti, kuten monet. Se kun on virallinen joulun poistopäivä. Minusta jo koko joulu alkaa näyttää kulahtaneelta tapaninpäivänä.

Uudenvuoden aattoyön valvoin, vaikka luulin toisin. Katselin tv:stä Käärijää ja panin ilokseni merkille, että Kansalaistorille oli kokoontunut hämmästyttävän paljon väkeä, vaikka pakkanen paukkui oikein olan takaa. Kyllä suomalaiset ovat sisukasta kansaa. Kun kerran on uuden vuoden pippalot, niin otetaan niistä kaikki irti pakkasen kanssa tai ilman. Helsingin Sanomissa otettiin seuraavana päivänä kantaa siihen, kuinka YLEn toimittajat olivat juhlan juontajina pukeutuneet. No, kiinnitin minäkin huomioni siihen, sillä parilla oli päällään hyvin heppoinen vaatetus, naisjuontajalla kimalteleva iltapuku, jossa napa oli paljaana. Tulikohan vilu? Esiintyjät sensijaan lämpimästi ja asiallisesti puettuina toppatakkeineen ja talvisaappaineen. Vuosi vaihtui kuitenkin ja uusi jo hyvää vauhtia menossa.