Jaahas, pakkasta. Ja pimeää. Ei mitään kivaa. Mitä mä tekisin tänään? Äitiäkään ei ole enää keksimässä mitä puuhata. Pitää ihan itse.
Joulupuu on eri nätti partsilla. Ikkunat vielä ilman valoja, enkä ole valinnut ovikranssia. Joulussa on puuhaa, vaikka ei likikään entisten joulujen lailla. Väkeä oli ympärillä, joille laittaa. Nyt olen vain minä itse. Ollut jo vuosien ajan. Silloinkin, kun puoliso vielä oli vierellä. Hän ei ollut selvillä jouluista sun muistakaan. Meillä oli vain läheisyyttä, joka tärkeää, jos ei tärkeintä.
Suomen kieli jälleen karsijoiden hampaissa. On sanoja muun muassa eläinkunnassa, jossa joidenkin nimi viittaa n-sanaan vaikkakin peitellysti. Mutta kun ei saa sinne päinkään mitään, mikä jotakuta voisi vaikka loukata. Hankalaa avata enää suutaan. Kafferipuhvelia ei ainakaan saa käyttää. Onko luvallista sanoa kahvia mustaksi?
Hipsin hitaasti ja varmasti ostamaan englannin kurssikirjani. Olin myös ruokakaupassa ja nyt on soppa-aineksia. Niin ikään valmis sievä, pullea ja pieni joulukinkku, Niin oli nätti muitten isompiensa joukossa, että en voinut pikkuista hyllylle jättää. Panin pakastimeen.
M soitti, tai minä, kun oli ääni poissa kaupassa ollessani, ja sovimme, että jätetään tapaamiset ja museot ensi vuoteen. Jos polveni olisi jo silloin kunnon polvi, vaikka eihän nivelrikko kai itsestään minnekään katoa. Mistä lie sekin minuun tarttunut?
R:n kirjoittama nekrologi on kaunis. En tuntenut hänen miestään, mutta nyt sain hyvän kuvan miellyttävästä ja älykkäästä miehestä, joka vuosia sitten vei R:n sydämen. Niin moni yksin jäänyt miettii, miten nyt tästä eteenpäin? Olemme pärjänneet ja elämä jatkuu.
Heräsin taas aivan säädyttömään aikaan ja nyt alkoi hassusti nukuttaa. Voin piipahtaa vuoteeseen ja nukkua tunnin tai pari. Ei ole menoa minnekään. Myöhemmin keittoa ja joulukoristeita. On jo adventtiaika. Jouluun 25 päivää.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti