31. tammikuuta 2022

PJOTR TSAIKOVSKIN IKI-IHANA

 Olipas, olipas upea Joutsenlampi lauantaina tv:ssä. Ihan kahden prinssi  Siegfriedin voimalla. Prinsseistä  Jun Xia hyppäsi (voiko näin sanoa baletin kohdalla?) mahdottoman korkealle. Aivan kuin olisi hetken lentänyt. Joutsenlammen tarinahan on kaikille tuttu ja loppujakin on kahdenlaisia. Tämä oli se synkempi. Ihana esitys, kertakaikkiaan. Ja tuppasihan silmät aika-ajoin  hiukan kostumaan. Kuten minulle on joskus sanottu:"musiikilla on sellainen voima."

Ennen balettielämystä tein vähän arkisempia hommia. Järjestin puhdistusainelaatikon. Näyttää olevan viisi erilaista hopean puhdistusainettakin. Enkö ole ikinä tarkistanut, mitä on, ettei turhaan osta? En. Ja kun niitä oli, niin aloin kiillottaa. Siinä meni tovi. Tiskipöytä oli saanut jostain aineesta lähtemättömän läikän, jota olen yrittänyt saada pois soodalla. Nyt sain teräksen puhdistusaineella. Cifillä tiskipöydän loppusilaus ja voi, kuinka se kiiltääkään. Ei sen päälle voi mitään enää laittaa. Siirryin kylpyhuoneeseen. Passaa tulla katsomaan pesuallasta ja wc-pyttyä! Kyllä nyt niin säihkyy että häikäisee.

R lähetti videon, jossa verrattiin 1960-lukua ja tätä päivää. Nauroin ihan kyyneleet silmissä. On maailma muuttunut vuosikymmenten aikana ja, jos tähän videoon on uskominen, niin ihan hulluun suuntaan. Oli aikoja, kun lättähattuja moitittiin, vaikka heillä oli puku päällä ja päässä matala borsa. Nyt näkee mitä kummallisempia asuyhdistelmiä, reikiä polvissa, housut puolitangossa ja kaikki repsottaa vähän sieltä ja täältä. Mitä sanoisi entisajan siististi pukeutunut lättähattu?  "Kyl on kundeil oudot kledjut, farkut ihan sökönä ja noilla pläägillä ei vois jorata ja mis on skraga".

Olen kököttänyt sisällä ja tänäänkin vielä. Pihaa on aurattu, mikä on hyvä asia. Usein pihtaavat. Lunta on kyllä ihan joka paikassa, tukevasti myös isojen kuusten oksilla. Huomenna aion hakemaan kahvikapselini postista. Samalla broilerikiusauksen raaka-aineita. Olen siirtynyt keitoista kiinteämpään ravintoon.

Katselin miesten tenniksen loppuottelun Australiassa. Tykkään tenniksen katselemisesta. Vaikka säännöistä en oikein tiedä. Yli viisi tuntia espanjalainen Nadal ja venäläinen Medvedev taistelivat. Kovasti hikinen Nadal voitti. Hyvän vastuksen teki paljon rauhallisempi ja vähemmän hikinen Medvedev. Hänellä ei näytä olevan minkäänlaisia rituaalejakaan ennen pallon lyömistä peliin kuten espanjalaisella. Samat  manööverit olen nähnyt Nadalilla muinakin vuosina. Mitähän tapahtuisi, jos jäisivät suorittamatta?

Lopetan tammikuiset kirjoittamiseni tähän. Kiitos.



29. tammikuuta 2022

VALTTERI TULEE

 Ensi viikon enkun tunti etänä vielä ainakin. Voipi olla että jatkuukin. Tuli nippu kotitehtäviä, joiden kimpussa olen jo askaroinut. 

Kahvikapseliliikkeellä on hassu tapa. Lasku tuli jo, vaikka ei vielä maksettava tavara. Ennen sekin asia on ollut toisinpäin.

Odottelen lumimyräkkää nimeltänsä Valtteri. Tulkoon vaikka metrin verran, kunhan aurataan. Hankipomppiminen ei ole kivaa. Mutta se on kivaa, ettei tarvitse mennä ulos pyryn aikana. Voi käpertyä mukavaan asentoon ja nauttia Teemalta iki-ihanasta Joutsenlammesta. Huomenna Suomalainen barokkiorkesteri  kuultavissa YouTubessa  Alessandro Stradellan (1643-1682) serenata La forza delle stelle. Istahtaisinko kuuntelemaan, kun kerran onnistuu mukavasti ilman koronavaaraa? Kävinhän ennen pandemiaa HKO:n kenraaleissa. Aivan uutta minulle ja jotenkin niin kotoista, kun kapellimestarilla oli instrumenttiväelleen tuon tuosta asiaa. Saman päivän iltana oli sitten varsinainen konsertti, jolloin vedettiin yhtä soittoa koko repertuaari. Ja liput maksoivat viisitoista kertaa  enemmän kuin aamuisen kenraalin. 

Katselin illalla uudenlaisen Sherlock Holmes-elokuvan. Salapoliisi oli yli yhdeksänkymppinen, asui maalla taloudenhoitajan ja hänen poikansa kanssa. Oli mehiläistarhakin ja järki yhä tallella. Pientä muistamattomuutta vain. Tässäkin leffassa kuoltiin ja suurin osa oli mehiläisiä. Itse Holmes jäi elämään ja minä suljin television. Rupesin odottaessani nukahtamista lukemaan kirjaa eläinten tavoista ja pohdinnasta, kuinka paljon ovat loppujen lopuksi ihmisten kaltaisia. Ja uni tuli. Luultavasti viitisen tuntia olen saanut nauttia  nukkumisesta. Olo on pirtsakka. Otin asian kunniaksi  Mucha-mukin aamukahvia varten. Tykkään Muchan teoksista. Ovat iloisia, kukkaisia ja niissä on usein nainen. Niin mukissanikin "Bieres de la Meuse", 1897. Naisella on unikkoja hiuksissa ja kädessä vaahtoava olutkolpakko. Juliste alunperin ja tarkoitettu mainokseksi. Eikö 1800-luvulla paheksuttu olutta kittaavaa naista?

Koska Valtteri tulee?



27. tammikuuta 2022

EI SITTEN MILLÄÄN

 No eihän se mennyt niin kuin piti. En onnistunut pääsemään englannin etätunnille. Olin pääsemäisilläni ja odotin kiihkeästi "jonkun päästävän minut sisään". Joko olin tehnyt jotain väärin tai kukaan ei päästänyt. Harmitti niin, että otin kolme Marie-keksiä ja isoäidin perintölasillisen  punaviiniä. Lähetin opettajalle ilmoituksen sinnikkäistä pyrkimyksistäni olla mukana, että ei luule minun lopettavan. Toivon, että pääsemme lähiopetukseen, koska sinne pääsemiseni on paljon helpompaa. Potuttaako? Totta kai. Ja niin kun olin tehnyt kotitehtävät tunnollisesti.

Opettaja vastasikin, että vaikeuksia oli ollut tekniikan puolella. Ei ollutkaan minun syyni. Jippii! Hän arveli myös, että pääsisimme ensi viikon jälkeen takaisin lähiopetukseen. Sinne ainakin pääsen muittamutkitta ja ihan ilman tekniikkaa. Jalkaa vain toisen eteen.

Toinen K soitti. Olisi tullut käymään. Ehdotin toista päivää. Nyt ei olisi ollut mitään tarjottavaa ja tahdon ehdottomasti kahvin lisäksi jotain. Ehkä sitten on sitä perulaista luomukahviakin. Teen tilauksen tänään. Kielikylpy? Ehkä. Vaikka kuinka painan ykköstä puhelimessa, joka tarkoittaa suomen kielistä palvelua.

Toinenkin K soitti. Hän oli pessyt pyykkiä ja moitti ilman kosteutta, kun pakkasta ei ole. Pyykki ei kuivu parvekkeella. Sitten hän keskusteli koronasta. Minä kuuntelin. Kun tuli minun vuoroni puhua, kerroin Peter Wohllebenin kirjasta, jota luen. Hän muisti nähneensä samantapaisen ohjelman tv:ssä eläinten salaisuuksista. Minä en muistanut. En puhunut enempää kirjasta. Aloimme miettiä, onko ulkona tapahtuva ilmiö vesisadetta, tihkua vai hentoa räntää (yks hailee). En osannut sanoa. Joskus meillä on ollut oikein asiaakin. 

Kirjoitin A:lle sähköpostiluonnoksen. Lähetän ihmisten aikoihin. Kerroin aasiadoptiostani vuonna 2002 Kyproksessa. Mieheni ja minä adoptoimme Pegasuksen ja Noddyn. Lähetin vuosittain rahaa aasifarmille, jonne vietiin elätettäväksi teiden varsille hylättyjä aaseja. Mauri kun oli työnsä tehnyt, niin Mauri sai mennä. Vai kuinka se menee? Kirjoitimme oikein adoptiopaperitkin valittuamme valokuvien perusteella omat aasimme. Tämän kaiken krroin A:lle, vaikka en tiedä, pitääkö hän aasijutuista.

On yö ja minä täyttä häkää vielä valveilla. Yhtä kaikki, voinkin tämän panna tulemaan näytille tähänkin aikaan.



26. tammikuuta 2022

JOSSITTELUA

 Tässäpä taas istuksin tyhjän valkoisen pläntin edessä ihmetellen, onko mitään kirjoitettavaksi asti. Olen nukkunut muutaman tunnin, joka tulkoon kerrotuksi. Olenhan tähänkin asti pitänyt lukua nukkumisistani tai ei-nukkumisistani. Yleensä ovat olleet jälkimmäistä lajia.

Eilen hiippailin ruokaostoksille ja vallan Herkkuun asti. Sain lihakauppiaalta kananpoikareseptin. En pyytänyt, ehkä näytin sitä tarvitsevalta. Hän vakuutti, etten voi epäonnistua. Tähän asiaan itse vaikutin olemalla epävarma taidoistani. Sitten toivottelimme toisillemme hyvät päivän jatkot. Minä menin valitsemaan appelsiineja ja salottisipuleita. Luistelin aikanaan kotiin. Kadut jäisiä ja liukkaita. Kukaan ei nähteni muksahtanut katuun.

Luin sähköpostit. A kirjoitti, että hänellä ei ole mitään asiaa.  Olimme kuitenkin yhteydessä. Luin tovin eläinten salaisuuksista ja olin ällistynyt. Kaikenlaista, melkein mahdotonta. Ovatko eläimet kateellisia? Onko joutsenten yksiavioisuus totta?

Illalla katselin Emmerdalen ja sen jälkeen suljin tv:n. Uutisetkaan eivät kiinnostaneet. Otin vuoteeseen mukaan Marie-keksin ja luin taas. Murustin lakanalle. Tänään etäinen enkun tunti. S varmisti pääsyni oppimaan mukaan. Luojan kiitos, että minulla on S. Hän on ystäväni ex-mies. Exiä ja leskiä on paljon. Minä kuulun jälkimmäiseen kategoriaan kuten moni ystävistänikin. A ei ehtinyt siihen joukkoon mukaan, koska erosivat sitä ennen. Ja sitten ex-mies kuoli, Horst. Tunsin hänet kerran. Elämä on joskus uskomattoman kummallista. Leikin silloin tällöin ajatuksella, mitä jos elämäni kortit olisivat menneet toisin?  No, tämä ei ole oikea paikka jossitella. Eikä jossitteleminen ole edes hyväksi.

Tiputtelin jo ajat sitten aamukahvin. Nyt voisi toistamiseen. Olen jostain syystä alkanut juoda kahvia enemmän. Pitää tilata kapseleita. On tullut uutuuskin. Luomua. "Luomu" on ajan sana. Minä en usko läheskään kaikkeen luomuun.  Tämä uutuuskahvi on ei-luomujen lailla alumiinisessa kapselissa. Ja alumiinista kerrotaan vaikka mitä epäterveellistäkin. Uutuuskahvi itsessään voi olla luomua, mutta ei ole enää, kun se ympäröidään alumiinilla. Olenko väärässä?









25. tammikuuta 2022

TIETOA ELÄIMISTÄ

 Banaanikärpänen on 2,5 millimetrin pituinen. Sillä on 250 000 aivosolua. Ei siis mikä tahansa kärpänen kokoonsa nähden. Aloin heti kunnioittaa banaanikärpäsiä, vaikka en ole varma, olenko sellaista tavannut. Nyt tulee selitys, miksi yhtäkkiä olen kiinnostunut banaanikärpäsen aivoista. Ryhdyin lukemaan Peter Wohllebenin kirjaa Eläinten salattu elämä (Gummerus 2018, suomentaja Pirkko Roinila, ilmestynyt saksaksi 2016).

Tunteeko banaanikärpänen kipua?  Sitä ei selvitetty kirjassa, mutta sen sijaan tiedetään kalojen tuntevan. Juuri sillä alueella, johon koukku iskeytyy kiinni, kala tuntee kivun. Entäs sitten hummerit ja ravut, jotka ihmiseläin paiskaa kiehuvaan veteen elävänä? Nekin ehkä tuntevat. Ehkä niiden aivot kertovat, että nyt ottaa kipeää. Vai kertovatko? Tiede ei ole rapueläinten tuntemuksia pystynyt todistamaan. Niiden hetkellinen sätkiminen kuumassa vedessä ei ole tutkijoiden mukaan muuta kuin refleksejä. Olen syönyt rapuja, mutta en ikinä pystynyt katselemaan, kun puoliso pani ne kiehuvaan veteen. Syödessäni en sitä enää pohdi. Jos alkaisin miettiä kaikkea sitä, mitä eläimille tapahtuu ennen kuin ovat ruokana lautasellani, minusta voisi tulla kasvissyöjä. Toisaalta, on tutkittu sitäkin, tuntevatko kasvit kipua?

Oli muuten valvomisessani ennätys toissa yönä. Valvoin aamuseitsemään ja sen jälkeen minun on täytynyt nukahtaa, koska ei muuten voi herätä ja sen tein iltapäivällä kahden maissa. Päivä meni tyystin sekaisin. Lounaan söin illan suussa ja sitten pelkäsin yötä, koska taas valvon. Olen nyt nukkunut ehkä kolmisen tuntia ja olen taas läppärin ääressä kahvimuki edssäni kirjoituspöydällä. Joku järjestys tähän on saatava. Rohkeasti vain anelemaan lääkäriltä unipillerireseptiä.

Ystäväni R innostui Frank Sinatrasta. Aikoo nyt hankkia kirjan, jota kerroin lukevani. Annoin kirjasta tarvittavat tiedot. En muista, ostinko sen antikvariaatista vai oikein kirjakaupasta? Itäkeskuksessa on hyvä antikvariaatti. Käyn silloin tällöin. Siellä on myös Helsinki-aiheisia, joita kerään. Isäni aloitti keräämisen ja olen jatkanut. Muutama sata minulla niitä on.  Minne nekin joutuvat minun jälkeeni? Helsinki-rakastajia on harvassa. Syntymä- tai kotikaupunki ei kiinnosta. Sen historia vielä vähemmän. Eikä se ole edes pitkä. Helsinki perustettiin 1550 Kustaa Vaasan mahtikäskystä. Ensin Vantaanjoen suulle ja sieltä tänne.

Nyt menen lukemaan lisää eläinten salaisuuksista. Tunteeko koira ihan oikeaa rakkautta? Kuuluuko limasieni kasvi- vai eläinkuntaan?  Ne liikkuvat! Haluanko vielä listiä hyttysen, jos se häiritsee ininällään? Onhan sillä oikeus inistä.


23. tammikuuta 2022

LAISKOTTAA NIIN PEIJAKKAASTI

 Eilen ihan laiskana. En tehnyt niin yhtikäs mitään. Pitääkö aina suorittaa jotain? No ei. Yhden meilin lähetin. En edes Therouxia lukenut. Puhelin ei soinut. Miten päivän saa näinkin menemään? Kastelin minä saintpaulian ja joulukukan, joista jälkimmäinen on innostunut olemaan rehevä ja punainen. Yleensä joulukukat ovat minulla nuukahtaneet melkein heti kotiin tuotua. Tämän sain reilusti ennen joulua. Kummallista. 

Olen kuunnellut englannin kielisiä kirjoja lyhennettyinä. Robinson Cruseo ja Tom Sawyer. Aloitin Monte Criston kreiviä. Kaikki luettu joskus suomeksi. Nuorena tutustuttuani Robinson Cruseoon, ajattelin, kuinka olisi ihanaa asua autiolla saarella jossain etelämerellä, syödä hedelmiä suoraan puusta ja olla onnellinen. Enää en ajattele niin. Ainoa kiva olisi se hedelmien syöminen suoraan puusta. Muu asia tekisi minut hulluksi. Onnellinen en olisi missään tapauksessa. Autiolle saarelle joutuminen on nikkaroijien hommaa. Pitäisi osata nikkaroida maja, vene, kasvihuone, onkivehkeet, lipputanko ja sauna. Jos joutuisi kauan olemaan.

Tänään myös ihan laiskana. Näin on ainakin meininki. Kunhan tästä taas uuteen päivään tokenen. Olen vasta aamukahviasteella. Helsingin Sanomia luin. Katsoin sähköpostit ja tv-ohjelmat. Eilen illalla vietin kuitenkin  aikaa puhelimessa S:n kanssa, kun tarvitsin jälleen kerran apua. Läppärin etäyhteys lakkasi toimimasta tai oikeammin en päässyt alkua pitemmälle. Nyt pitäisi olla kunnossa ja pääsen ensi viikolla englannin etätunnilleni. Yhden kerran olen jo siellä ollutkin. Kurssikaverit kuka mitenkin kotonaan. Joku aivan rennosti sohvalla. Minä visusti kirjoituspöytäni ääressä.

Päivällä tv näyttää Humphrey Bogart-elokuvan. Tykkään siitä miehestä. Asetun siis leffaa seuraamaan. Ehkä olen joskus sen nähnyt, ehkä en. Muutakin kivaa päivän ja illan mittaan näköradio suoltaa tänään. Kun olin mennyt naimisiin, mieheni ja minä päätimme, että emme hanki koskaan tv:tä.  Kävimme ahkerasti vanhempieni luona ja siellä oli tv aina auki. Käymisestä tuli melkein jokapäiväistä. Hankimme oman tv:n. 









21. tammikuuta 2022

PÄÄSIN KUIN PÄÄSINKIN

 Ensin en päässyt englannin etätunnille mukaan. Sähläsin. Sitten pääsin. Olen jotenkin ujuttautunut sinne tämän blogin nimimerkillä, että siellä minua kutsuttiin, hullua kyllä, Stadin friiduksi. Oli pyydettävä S-ystävältäni apua tässäkin asiassa. Hän auttoi. Mihin joutuisin ilman häntä?  Ensi viikolla toivottavasti "Stadin friidu" unohdettu. Kiinnostavaa oli olla näin ensimmäisen kerran  etäopetuksessa. Mukava kokemus.  Saanen olla kiinnostunut vielä helmikuunkin ajan. Opettajalta tuli linkkejä lisäopiskeluun. Kuuntelin heti, kylläkin helpotetulla englannilla sekä lyhennettynä,  Brontën kirjan  Jane Eyre, ilmestynyt suomeksi nimellä Kotiopettajattaren romaani. Seuraavaksi Oscar Wildea.

K soitti. Oli saanut käymänsä koulun historiikin, jonka tulostin. Salapoliisityöni on päätöksessä. K ei ollut selvillä oman koulunsa nimestä. Nyt on. Ei muuten ollut se koulu, jota ensin kauppasin. Tiedon murusten tippuessa sain koulun tietää. Koulua ei ole enää. Minun kouluni sen sijaan on ja voi hyvin Urheilukadulla Töölössä.

A:lla on murheita. Toimin lohduttajana. Olemme tunteneet kauan, vaikka oli vuosia, jolloin emme olleet tekemisissä. Emmekä kovin läheisiä ole olleetkaan. Nykyisin jutellaan jo kaikesta, tyttöjen juttuja, sydäntä lähellä olevia asioita. Kaikki sähköposteilla. Ehkä onkin helpompi puhua aroistakin aiheista juuri siksi.

Tänään olen menossa kauppaan. Suunnitelmana oli Herkku, mutta menenkin pinempään, jossa heräteostokset eivät vaani. Ensin laitan itseni ihmisten-ilmoille-kuntoon. Ei sitä enää vuosiin ole ponkaistu lähtöön ilman esivalmisteluja. No, roskikselle saatan mennä raakileena ja tälläämättömänä. Sen verran annan armoa itselleni. Jo ollessani pikkutyttö kaupungille mennessä äidin kanssa minut puettiin eri vaatteisiin. Äitikin laittaitui. Hän oli viehättävä nainen. Menetin hänet vuosia sitten.

Panenpa maaruuni viimeisenkin tipan aamukahvia ja sitten suihkuun. Päivä alkakoon!






19. tammikuuta 2022

JÄNNITTÄÄ

 Kerroin A:lle lukevani Frank Sinatran elämäkertaa. A tiesi, että Marilyn Monroen kuolemaan liittyi vahvasti Frank Sinatra. Sitä mieltä ei kuitenkaan ole kirjan tekijä Michael Freedland. Monroe oli lukemani mukaan sekoillut jo pitkään riippumatta hänen ja Sinatran suhteesta, joka oli ja meni kuten monet muutkin Sinatran suhteet. Eivät kaikki. Oli eräs Ava Gardner. Sinatran vaimo numero 2. Heitä tuli myöhemmin kaksi lisää. Mutta oliko Avan voittanutta?

Tänään etäopiskelua. Jännittää. Läppärin pani toimintakuntoon ystäväni S, koska minä en saanut saamani linkin kautta yhtään mitään aikaan. S pääsee koneelleni myös "etänä".  Sitten näytölle ilmaannuin ykskaks minä ja valmista tuli. Iltapäivällä kokeillaan ja ryhdytään tositoimiin.

Huonosti, huonosti taas nukuin. En juuri ollenkaan. Hiippailin ylhäällä, katselin tv:tä, luin Therouxia ja söin pari Marie-keksiä ja yhden veriappelsiinin. Stadin matka eräänä päivänä sujui hyvin. Menin oikein metrolla. Melkein kaikilla maski. Käppäilin Stadissa, toimitin asiani ja tulin kotiin. Olisi pitänyt mennä ostamaan kahvikapseleita. En mennyt. Tilaan puhelimitse ja haen postista. Joudunko taas kielikylpyyn Nespressossa?

Amos Rexistä tuli ilmoitus, museo on auki. Olin sinne menossa jo ajat sitten. Jäi menemättä. Nyt on taas aikeet heränneet. Lippu etukäteen, koronapassi ja maski. Näillä toimenpiteillä pääsee katsomaan Bill Violan näyttelyn. Olen ollut kaikinpuolisesti aika hissukseen kotimaisemissa ja nyt on jo jonkun aikaa ollut hillitön halu mennä näkemään taidetta. Sekin tulee olemaan jännittävää näyttää koronapassi, koska en ole aiemmin sitä joutunut tekemään. On paperinen laukussa. Metrolla ensin Kamppiin ja siitä on vain erään eläimen kuseman pituinen matka museoon. Olen silloin sivistyksen ytimessä syntymäkaupungissani. 





15. tammikuuta 2022

FRANK SINATRA MICHAEL FREEDLANDIN SILMIN

 Hirmuinen soppabuumi alkaa hiipua. Selailin yällä reseptejä, mutta pahin into laantunut. Ehkä tulee takaisin. Ja tuleekin. Tänään aion imuroida. Sekin joskus tehtävä, vaikka kuuluu ikävimpiin kotitöihin. Ennen vanhaan oli sellainen ylellisyys kuin siivooja kerran viikossa. Mihin ne ajat ovat hävinneet?

Rupesin lukemaan Frank Sinatrasta elämäkertaa. Kirjoittaja Michael Freedland. Ilmestymisvuosi 1997 ja suomeksi 1998. Minun painokseni vuodelta 2009. Suomentaja Tarmo Haarala. Olen sitä lukemismielessä aiemminkin selaillut ja nyt otin hyllystä oikeasti lukeakseni. Tykkään Sinatrasta, "Ol´ Blue Eyes". Otin kirjan siksikin, koska eräs ystäväni oli jostain lukenut Sinatralla olleen niin heikon äänen, että mikrofoneissa piti olla erikosvahvistus. Olen aina ihmetellyt, mistä ystäväni näitä "tietoja" ammentaa? Ja miksi ovat usein negatiivisia? Uransa alussa Sinatra sai laulutunteja John Quinlan-nimiseltä mieheltä, joka oli sitä mieltä, että Sinatran "ääniala on paljon laajempi kuin muilla laulajilla". Puurtaminen oli tietysti kovaa aloittelijalla. Kukaanhan ei ole seppä syntyessään. Vuosien työn tuloksen me saamme tuta ja yhä Frank Sinatran laulut ovat kuultavissa ja vanhat elokuvat nähtävissä. Minun suosikkini tämä kaveri! Nyt saan kirjan kautta perehtyä itse ihmiseen, miten syvälle sitten Michael Freedland on päässytkään.

Eteläiseen Espanjaan on saapunut talvi, kertoo A. No, ei se meikäläiseen talveen yllä. Olen ollut sielläpäin myös talviaikaan. Ei tietystikään hellettä, mutta pohjoisen matkaajalle vallan passeli sää.  Jaksaa nauttia vieraasta kulttuurista ilman hikipintaa iholla. Minua ei muutenkaan suuremmin ole haitannut se, ettei aurinko paista täydeltä terältä. Aina olen matkasta nauttinut sataa vaikka kissoja ja koiria. Sen mukaan aikaa vietetään, mahdollisuuksia on aina. Joskus olen sattunut kunnon sateeseen. Semmoiseen, että vettä tulee kuin aisaa, vesikeppejä, ei eteensä näe. Upeaa!!! Ei voi kuin ihastella tuollaista luonnon näytelmää. Olla kiitollinen,että sattui kohdalle.

Pitää panna töpinäksi. Tv:ssä  neiti Marplen kaikkinäkevät silmät kutimensa takaa. Jos en elokuvaa muista, katson. Jos taas muistan, teen muuta. Joitakin leffoja katselee uudestaan ja uudestaan. Nämä Christien jutut eivät välttämättä kuulu niihin. Siispä, ei kuin imuroimaan.



 





13. tammikuuta 2022

SOPPAA JA NAULAAMISTA

 Englannin kurssi sittenkin etänä. Kokeilin jo läppäriä etäkuntoon. Luulen onnistuneeni. Katsotaan ensi viikolla. Pitää tälläytyä, ettei nyt aivan yöpaidassa, kun on tuo kamera.

Rupesin taas lukemaan. Armon silmissäni sai ikuinen keskeneräinen Paul Therouxin kirja ja hänen matkansa halki Afrikan. Ollapa mukana! Marokossa olen ollut, Tetuanissa, mutta se ei ole oikeaa Afrikkaa. Puhuvat ranskaakin. "Bonjour, madame", huutelivat kauniin hymyn kera. En ollut silloin enää "mademoiselle". Ja mukana minulla oli "monsieur". Olen aina tykännyt matkustamisesta ja on ollut lapsesta asti siihen mahdollisuus. Eksymiset ovat olleet hauskimpia. 

Yksi taulu vielä naulaamatta. Ollut jo yli kolme vuotta. Se nojailee olohuoneessa kaapin kyljessä. Mitähän varten en saa sitä naulatuksi?  Enää ei ole väliä  silläkään, tuleeko toisten taulujen kanssa jetsulleen samaan linjaan. Olisi siistiä ja niin kuuluu taulujen olla, mutta yksin sihdatessa ei homma onnistu. Niinpä päätin olla aivan boheemi ja panna vain sinne päin. Jos vaikka tänään naulaisin. Se on sentään melkein arvotaulu. Kerran oli oikea sellainen. Myin sen ja ostin auton. On alkanut vähän kaduttaa. On ihmisiä, jotka sanovat, etteivät kadu mitään. Valehtelevat! Minä kadun yhtä sun toista asiaa, joita on tullut hölmöiltyä. Nytkin kadun sitä, että olen muuton yhteydessä antanut morttelin pois. Pitäisi saada valkosipulia murskaksi mausteiden kanssa. 

Tästä tulikin mieleen, että laksa onnistui erinomaisesti. Tänään uutta soppaa. Kunhan tästä tokenen. Nautin tokenemisesta. Nukuin nimittäin viime yönä runsaita tunteja. Ainakin niin kuvittelen, koska heräsin kymmenen jälkeen aamulla. Ei pusseja silmien alla! Voisi vaikka lähteä näyttäytymään. En lähde. Laitan soppaa ja panen viimeisen joulutavaran kaappiin. Parvekkeen joulupuun. Se pannaan suppuun ja laatikkoon. Alan odottaa kesää, että saan täyttää partsin pelargonioilla. Vaikka niissä ei ole ruusun tuoksua, ovat somia katsella.

Ei tässä muuta.










12. tammikuuta 2022

KOETTAA, MUTTA EI HYLKÄÄ

 Mikä poliisivaltio maastamme on tullut? Jouduin pankin taholta uudemman kerran vastailemaan hölmöltä haiskahtaviin kysymyksiin. Mihin käytän rahat kuukausittain? Onko tuttavapiirissä vaikutusvaltaisia ihmisiä? Kuinka paljon käytän rahaa kuukaudessa? Olenko kytköksissä USAan? Olenko myynyt jotain viime aikoina? Pihisin kiukusta. Samat kysymykset, joihin viikkoja sitten vastasin. Yksi vastaukseni ei kuulemma kelvannut ja siksi kortti suljettiin. Ihan noin vain!!!!  Kuinka paljon käytän rahaa kuukaudessa?  Vastaukseni oli, että riippuu asioista, En voi tietää etukäteen, enkä ymmärrä, mitä pankki sillä tiedolla tekee?  Olenko joutunut johonkin painajaiseen ja pian herään takaisin maailman onnellisimman kansan keskuuteen? Olisiko hyvä asia, jos olisi vaikutusvaltaisia tuttavia? Aika noloa: ei ole. Ja miksi juuri Amerikan mahdolliset kytkökset kiinnostivat? Luulisi itäisen naapurimaamme yhteydet olevan enemmän mielenkiinnon kohteena. Haluanko Suomen liittyvän Natoon? Mitä mieltä olen Ahvenanmaan mahdollisesta itsenäistymisestä? Syönkö mämmiä pääsiäisenä? 

Soitin jälleen pankkiin ja kysyin, onko korttini nyt ja vastaisuudessa voimassa. Neitokainen sanoi olevan.  Olisin tahtonut lähettää reklamaation oikein fyysiselle henkilölle, mutta kuten kaikki tiedämme pankin henkilökunta on salaperäistä väkeä: ei nimiä, ei toimenkuvia, ei osoitteita. Neitokainen otti valitukseni ja lupasi panna sen eteenpäin. Minne? Kysyi vielä, haluanko pankin olevan minuun yhteydessä. Jos on anteeksipyyntö annettavana, niin kyllä.  Kohtuuton rangaistus yhdestä virheestä (teinkö edes sitä?) viikkoja sitten, jolloin olin kuulemma vastannut ottavani automaatista käteistä. Tällä Mastercardilla? Minulla ei ole pankkikorttia, eikä tule, en osaa pankkiautomaatteja edes käyttää, haen käteisen aina pankin tiskiltä. Tämän automaattiasian takia korttini jäädytettiin. Enkä todellakaan ole ollut automaatilla ihmettelemässä, miksi ei korttini kelpaa.

Kolmelta aamulla, kun olin kerran pirteä, aloin laittaa laksa-keittoa. Aasialainen alunperin. Riisinuudeleita, kanaa, sokeriherneitä, currytahnaa, inkivääriä ym. Panen pakastimeen. Syön muuta tänään ja aivan varmasti lohdutuksekseni  kaikesta kärsimästäni, napsautan Prosecco-pullon auki. 




11. tammikuuta 2022

TAAS PIENIÄ VASTOINKÄYMISIÄ

 Jälleen valvottiin. Ei mitään tolkkua. Olin pirteä kuin peipponen. Yritystä nukkumiseen  ollut moneenkin otteeseen ja useita temppuja tehty. Ei vaan tullut. Uni. 

Stockmannilla en ole käynyt ja jos menen, pidän visusti laukustani kiinni, ettei kukaan pääse sitä tutkimaan. Jos kuitenkin pääsisi, silloin minulla on asiaa muulle henkilölle kuin "päivystäjän ominaisuudessa" olevalle, joka siis minulle soitti ja selitteli taannoin tapahtunutta, josta olen edelleen tuohtunut. Vaikka puhelimessa sanoin unohtaneeni jo koko episodin. En ole. Tässä kohdin olen pitkävihainen.

Ei ole mitään luettavaa. Eikä tarvitsekaan. En halua lukea. Ehkä en lue enää koskaan. No, Helsingin Sanomia päivittäin. Mutta en kuolinilmoituksia. Olen katsellut Indya tv:ssä. Harrison Ford, jonka lierihattu pysyy päässä vaikka mitä tapahtuisi. Oli raahattu Sean Connery Indiana Jonesin isän rooliin elokuvassa Indiana Jones ja viimeinen ristiretki  vuodelta 1989, ohjaaja Steven Spielberg. Conneryllakin oli hattu, mutta se pystyi putoamaan. Tämä tapahtuu minunkin lierihatulleni.

Menin Herkkuun ostoksille. Hirmuinen määrä. Kortti ei kelvannut. Maksu hylätty. SYY????  Soitin pankkiin. Sanottiin, että olen vastannut joihinkin pankin esittämiin kysymyksiin väärin. Kysymykset olivat viikkoja sitten. Virkailija pani kortin toimimaan. Sain ostokset, mutta on soitettava pankkiin uudestaan. En ole vielä soittanut. Kiukuttelen ensin vähän aikaa. Kortin käyttö suljettu parin pankin mielestä väärän vastauksen takia!!!!  Kiukuttelen vielä hetken.

Englannin kurssi pannaan etäopetukseen. Homma pitää opetella, miten se ensinnä pannaan alulle. En ole aikaisemmin koneeni kameraa käyttänyt. Saas nähdä, mikä soppa tästäkin syntyy. 




8. tammikuuta 2022

LUULTIIN MYYMÄLÄVARKAAKSI

 Olin ennen vuoden vaihdetta eräässä Helsingin tavaratalossa ostoksilla. Menin kassalle maksamaan ostokseni, otin lompakon laukusta ja valmistauduin maksusuoritukseen. Kassalla oli kaksi kassarouvaa ja yksi, oletin, kassaherra. Jälkimmäinen katseli laukkuani ja niin tekivät kassarouvatkin. Laukku on muutaman vuoden takainen ostos. Mies sanoi ykskaks yllättäen"rouvan laukku on hyvin kaunis". Hiukan hämmästyin. Eihän miehet yleensä kiinnitä naisten laukkuihin huomiota. Sitten hän kysyi lukkolaitteen koristeena olevasta lasinpalasta, onko se aito timantti? Kaveri siirtyi lähemmäksi laukkua, kumartui ilman lupaani sen puoleen ja hänellä oli joku pieni laite kädessään. Hyvät hyssykät, hän luuli minua myymälävarkaaksi!!! No, laite kertoi laillisesti laukun hankituksi ja ja mies jätti laukkuni rauhaan ja sanoi jotain toiselle kassarouvalle. Maksoin ostokseni, sillä maksaminen oli keskeytynyt tämän oudon episodin ajaksi, jolloin laukkuni joutui odottamattomaan ja yllätykselliseen syyniin.

Minä tulin kiukkuiseksi, loukatuksi ja maineeni sai tahran. Kirjoitin reklamaation ja vein sen mainitun tavaratalon asiakaspalveluun. Kerroin suurin piirtein kirjeen sisällön, että tiedetään osoittaa se oikealle henkilölle.

Sain puhelun.Kerrottiin etsiväksi luulemani mieshenkilön olevan "vain muodista kiinnostunut" (???).  Kysyin, miksi hän ei kertonut minulle sitä? Soittaja ei vastannut. Mies oli kuulemma tykästynyt laukkuuni kovasti ja siksi oli tutkinut sitä lähemmin. Leikin uskovani kaiken tuon pajunköyden. Soitossa oli selittelyn maku. Ei ole edes kuulemma etsiviä siinä talossa. Ja taatusti on!!!! Siitä on kirjoitettu kirjakin, jonka olen lukenut. Kirjan kirjoittaja on toiminut myymäläetsivänä 18 vuotta samaisessa yrityksessä, ei tosin tässä sivumyymälässä, jossa minua nyt epäiltiin. Tätä en soittajalle kertonut. Annoin hänen loistaa pupun puhumisessaan. Miksi tällainen "muodista kiinnostunut" seisoo vilkkaana sesonkiaikana kassassa? Minulla oli Balmuirin kaulaliina kaulassani. Miksi muodin rakastaja ei siihen kiinnittänyt huomiota? Lauhkeasti sanoin soittajalle, että minulla ei ole enää mitään hampaan kolossa liikeyritystä vastaan. Valehtelin niin että korvat heiluivat. Kaikki hampaan kolot ovat edelleen täynnä pettymystä, kiukkua, harmia ja ennen kaikkea syyttömänä syytettynä olemisen ahdistusta, maineen menetystä ja, outoa kyllä, jonkilaista häpeän tunnetta. Olenko nyt leimattu?

Minua kiinnostaisi kyllä tietää, mikä siinä laukussa (Ted Baker) sai etsivän luulemaan sen vastikään varastetuksi? Luultavasti tätä laukkua ei ole enää edes myynnissä, enkä ollut sitä  juuri tuosta tavaratalosta ostanut aikoinaan. No, kaikenlaista voi tapahtua, kun menee kassalle maksamaan kaksi kynsilakkapulloa ja kankaisen maskin.

7. tammikuuta 2022

HÄRKÄVIIKKOJEN AIKAAN

Loppiaisestakin jo päästy. Olen alkanut purkaa joulua. Siirtynyt syömään arkisia keittoja ja ottanut poppanan pois pöydän päältä. Härkäviikot! Lunta tupruttanut runsaanlaisesti. Postikorttimainen maisema. Pakkastakin ihan talviseen malliin.

En ole edes mitään lukenut. Kirjoja yhä kesken. Saattavat jäädäkin. Kaikinpuolista laiskuutta, joukossa saamattomuutta. Italian kirje myös keskeneräinen. Englannin kurssista ei tietoa, onko lähi- vai etäopetusta. Korona määrää.

Olen tutkinut, miten pääsen jokseenkin helpolla (paitsi taksilla) Pasilan poliisiasemalle. Ratikka 2 Lasipalatsilta. Sillä Kyllikinportille,josta en ole eläissäni edes kuullut. Kävelyä netin mukaan pari minuuttia poliisiin. Yksinkertaista? Ei, en ole vielä menossa, mutta ennakoin. Pitää saada henkilökortti. Ja luultavasti joudun menemään Pasilasta sen hakemaan. Minulla ei ole henkilökorttia aiemmin ollut. Vähän kaihoten muistelen autoaikojani, kun elämä oli joissakin asioissa niin tavattoman helppoa. Ainoa ongelma oli parkkipaikan etsiminen.

Katselin Oliver Twistin jälleen kerran. Kannatti. Tämä Oscar-palkittu leffa on vuodelta 1968. Kuinkahan monta kertaa olen tämän version nähnyt? Yksi pääosan näyttelijöistä on Bullseye-niminen koira, jolle lankeaa kiitos elokuvan onnellisesta lopusta huolimatta elokuvan traagisista kohtauksista. Bullseye ei ole kauneudella pilattu. Hän on arpinen, häntä epätasapainossa, nuoruuden päivät taakseen jättänyt, toinen silmä vähän  toista alempana, karva likainen (ei koiran syy), ei ehkä koira, joka heti valittaisiin lemmikiksi. Mutta hän näyttelee hyvin ja silmät ovat kirkkaat ja älykkäät. Osa yhdestä Oscarista kuuluu ehdottomasti hänelle. Elokuva sai kaikkiaan viisi.

Jatkan joulun poistamista. Sekin homma tuntuu sitkoselta. Mitäs, jos jättäisin seuraavaan jouluun? Sehän on jo tänä vuonna.

Viime yö taas totuttuun tapaan ilman unta. Äsken laitoin aamukahvin, jos vaikka sen jälkeen yritystä unen saamiseksi. Minua ei kahvi valvota. Hörppäsen mukin tyhjäksi ja menen koettamaan. Jos ei onnaa, sanon suoraan: skottirotta koko unettomuus ja vahvistan vielä kirosanalla "simskuttarallaa".  Ja jos oikein äidyn, sanon voihan faaraon pieru. Luin Onni Niemen kirjoituksen kirosanoista Helsingin Sanomissa.


2. tammikuuta 2022

RUNOUDESTA

 Vuosi 2022 jo täyttä vauhtia menossa. Uusi tammikuu kalenterissa avattuna. No, ei tämä muuten sen kummemmalta näytä. Viime vuotista ruokaa jääkaapissa ja vuonna 2021 vaihdetut lakanat vuoteessa.Unettomuuskin lähti mukaan viime vuodelta. Ei ole auttanut, vaikka yritän tuijottaa yhtä pistettä katossa. Ehkä räpyttäminen sotkee tuijottamista, mutta räpyttämättäkään ei voi olla.

Olen lueskellut Uuno Kailaan (1901-1933) runoja. Hyllyssäni on kaksi hänen runoteostaan. V. Tarkiainen kirjoittaa Kailaasta seuraavaa:" Hänen runonsa kuvastavat älyä, intohimoa, rajuotteisuutta ja synkkävärisyyttä...".  Sopii moneen runoilijaan. Eritoten tuo "synkkävärisyys". Hilpeitä ja kepeitä runoja kirjoitetaan harvoin. Onko helpompi kirjoittaa haudanvakavia runoja? Onko runoilija vakuuttavampi luodessaan synkkiä runoja? "Kun olin kuollut,/ kun olin tuhkaa hiven/ vaskiuurnassa, alla/ mullan ja mustan kiven..."  Meneekö liikaa rallin puolelle, jos runoillaan hauskoja? Minä tunsin kerran ihan oikean runoilijan ja hänenkin tuotantonsa on murhetta täynnä. Nauroiko hän koskaan ääneen? En muista. Runoilijoissa on aina jotain pyhää. Monista tehdään pystikin. Viedään tiettynä päivänä patsaan juurelle kukkia. 

Monet meistä tavallisista runonrakastajista pitää määrätynlaisista runoista. Minulla on ystävä, joka haluaa, että runossa on tavalla tai toisella meri. Järvi ei kelpaa, purosta puhumattakaan. On syksyrunojen rakastajia. Ja sitten on heitä, jotka eivät alkuunkaan hyväksy nykyrunoutta, kun "ei ole loppusointuja ja riimittelyä". Lähetin eräälle tällaiselle ihmiselle Jukka Viikilältä pari näytettä ja hän kauhistui. "Virtsarakontulehdus itää kiviportaassa./ Varomaton tyttö jää lukemaan sen päälle./ Tauti nousee ruumiiseen. Vanha kirja on jännittävä./Sivulla 128  odottaa hinkuyskä ja tubi..."

Minäkin olen kerran rustannut runon. Olin, uskokaa tai älkää, kirjoituskurssilla, ja sinne kirjoitin runon. Sitä ei vaivauduttu edes arvostelemaan. Siinä oli riimityskin ja kaikki. Olen parempi proosassa, vaikka en hyvä. Eikä tarvitsekaan olla. Tämä riittää. Itselleni kirjoitan. Se alkoi tyttöaikojen päiväkirjoista, joita karttui vihosta toiseen aikamoinen pino ja joskus oli oikein lukollinen päiväkirjakin. Muistan eräässäkin olleen syvää synkkyyttä, kun eräs Matti, luokkakaverini, ihastui kesken kaiken, vaikka me styylattiin, Ullaan. Ja Matti oli sentään minulle lukenut Runebergia ääneen! Kirveli. Kirveli lujasti. Ehkä minusta sillä hetkellä olisi tullut hyvä runoilija. Kaikki oli runoille sopivaa pelkkää mustaa monta päivää. Siinä iässä valoa tulee nopeasti.Tuli Erik, toinen luokkatoveri.


1. tammikuuta 2022

TÄNÄÄN TELEVISIOTA

 Luin Juha Itkosen Minun Amerikkani-kirjan loppuun. Luovutin kirjanmerkkinä olleen yhden US-dollarin setelin toisen kirjan käyttöön. Kaikki me tiedämme, että dollarissa lukee "In God we trust". Setelissä on myös USAn ensimmäisen presidentin George Washingtonin kuva.

Valvoin vuodenvaihteen, mutta en riehakkuuttani, vaan kun en nuku. Olisin mieluummin valvonut tarkoituksella. Mieluiten olisin kuitenkin nukkunut! Vaan kun en. Siispä katsoin leffankin vielä kolmen maissa. Olen epätoivoinen! Lehdessä oli taas kikkoja. Jos hokee mielessään mitään tarkoittamattomia sanoja, nukahtaa. Hengityskin pitäisi laittaa uusiksi. Myös saattaa auttaa, jos tuijottaa samaa pistettä katossa. Muita olen kokeillut, mutta en tuijottamista. 

Taitaa jäädä Outi Heiskasen näyttely näkemättä. Sulkeutuu jo muutaman päivän kuluttua. Museoihinhan pääsee. Kuvittelin meneväni ja aikaa olisi ollut. Saamaton? Ehkä. Amos Rex vielä kiikarissa. Tuleeko siitä mitään? Olenko mökkiytynyt? No, näyttelyt tulevat ja menevät, niitä riittää myöhemminkin. Jos en asuisi täällä periferiassa, kaikki olisi helpompaa.

Tänään lukkiudun tanakasti tv:n ääreen. Tulee komisario Palmu-elokuvia. Etunimi Frans J. Mitä J tarkoittaa? Ovat niitä harvoja suomalaisia Niskavuorten lisäksi, jotka saavat armon silmissäni. Illalla jatkan hekumoimista Chaplinin Nykyajalla. Nämä kuuluvat siihen kategoriaan, jota ei ajan hammas ole päässyt pureskelemaan. Tietysti Strauss-konsertti Wienistä on ehdottomasti nauttimisen väärti. No, ja vallan silkasta kohteliaisuudesta olen kiinnostunut siitäkin, mitä asiaa tasavallan presidentti Sauli Niinistöllä on uudenvuoden puheessaaan. Hieno päivä tulossa. Kunhan se tästä urkenee. Laitoin jo aamukahvin ja tavoistani poiketen paahdoin leipäviipaleen, jonka päälle sivelin kirsikkahilloa ja paninpa vielä muutaman viipaleen Goudaa. 

Keskiyöllä tuli joitakin uudenvuoden toivotuksia tekstiviestinä. Panen tänään omani lähettäen. Paukuttelu muuten jatkui vielä melkein aamutunneille asti. Sitten hiljeni. Näin ilotulitusta makuuhuoneen ikkunasta. Kuvittelin sen olleen Töölönlahdelta, mutta en ole varma, olisiko näkynyt tänne asti. Enkä osaa paikallistaa. Komeaa katseltavaa joka tapauksessa.

Vielä kerran: mukavaa vuotta 2022.