27. helmikuuta 2021

KYLLÄ PAISTAA

 Kirkasta auringonpaistetta, auringonkiloa, kun on vielä hanki maassa sitä heijastaen. Ikkunat kaipaavat pesua. Pöly näkyy. Tämä tietää kevättä. Ulos en aio asiaa toteamaan. Ruokapuoli kunnossa. Pakastimessa seitsemää sorttia keittoa. Nyt saa se  tehtailu riittää. Olen laiskana ja vain luen kirjaa, jossa Adam Rutherford kertoo, mistä meidät on tehty. Ja koska se tapahtui. Aloitin kirjettä myös Italiaan. Jotenkin tuntuu vaikealta se tehdä. Mitä puhutaan surutaloon? Saako jutella hilpeästi kuten ennen? Miten itse sen koin jäätyäni yksin? En kaivannut sääliä, enkä surujuttuja. Halusin normaalia kanssakäymistä. Voi puhua myös surusta, mutta ei koko aikaa. Näitä muistaen, kirjoitan kirjeen.

Päätökseni lukea yhtä kirjaa kerrallaan ei onnistunut. No, kerrallaan tietysti, mutta siirryn kirjasta toiseen. Tarkoittaa, että nyt on menossa kaikki kolme vastikään ostamaani. Yllätys, yllätys, Rutherfordin kirja viehättää ja on mielenkiintoinen paikka paikoin vaikeatajuisesta tieteellisestä tekstistä huolimatta. Miten toimivat  mitokondriot ja Y-kromosomi? Ei hajuakaan. Mato ei pysty hedelmöittämään apinaa. Tämän ymmärsin. Senkin, että neandertalilainenihminen ei ollutkaan niin "tyhmä" kuin on luultu, vaikka eräs koiranleukatiedemies ehdottikin lajin nimeksi Homo stupidus.  Heillä oli esimerkiksi kieliluu kunnossa, että kommunikoiminen suoritettiin meidän laillamme puhumalla. Äly ei riittänyt atomifysiikan tutkimiseen, mutta ruoka valmistettiin paistamalla tulessa ja saalis pilkottiin itsetehdyillä veitsillä. Ei siis mitenkään stupidus-porukkaa. Sitä paitsi meissä aika monessa on hiukkanen neandertalilaista, koska elimme samoissa maisemissa ja pariuduimme heti tilaisuuden tullen.

Jaahas, hallitus on puhunut. Punttisalin pitäjät eivät vielä tiedä, sulkeutuvatko salit, kun yksi sanoo yhtä ja toinen toista. Ravintolat kuitenkin kiinni, mutta noutoruokaa saa. Paritanssi pannassa, koska siinä ollaan liian liki. Maskeja suositellaan kuten ennenkin ja yhä olen varma, että suositus ei mene vieläkään perille kaikille ulkomaalaistaustaisille. Heistä iso osa uskoo Kohtaloon, että korona iskee tai sitten ei. Pääministeri kuulemma puuhailee luottonaistensa kanssa mahdollista ulkonaliikkumiskieltoa, jos tartunnat ovat tätä rataa kuin nyt. Kansasta osa purnaa, se on selvä, emmehän me muuten suomalaisia olisikaan. No, elämä jatkuu kaikesta huolimatta ainakin suurimmalla osalla.

Ensi viikolla aion ulos asioimaan kaikenlaista. Hedelmiä ainakin. Suunnitelmissa kampaajakin ja välttämätön paha eli hammaslääkäri. Edetään kuitenkin hitaasti. Hedelmät ensin. Nyt suihkuun ja vaatteisiin, pari puhelinsoittoa ja sitten taas luetaan.




25. helmikuuta 2021

FILEEN MAISTAJANA

 Omia unia ei aina aamulla muisteta. Minä muistan hyvin viimeöisen. Minut oli äitini kanssa kutsuttu tutkimukseen, jossa maistelttin, onko häränfilee aitoa. Kuulemma kun tämän lajin filee oli joutunut bluffauksen uhriksi. Mehän maistelimme sitä eri tavoin valmistettuna. Joukossa oli pari väärennöstä! Elimme siis aikaa, jolloin "punainen liha" ei ollut vielä pannassa. Onhan niitä viinin ja oluen maistelijoita, niin miksi ei fileen. Luulen koko unen johtuneen siitä, kun taannoin L:n kanssa puhuimme härän fileestä, jota ennen vanhaan oli lautasellamme usein. Ainakin minun uneni liittyvät jo tapahtuneisiin tai toiveisiin. Tämä uni ei kuitenkaan mikään toiveideni täyttymys ollut. Se ei selvinnyt, miten ja miksi olin äitini kanssa joutunut näihin maistajaisiin. 

Olen ollut kirjakaupassa ja ostin lupaukseni mukaisesti Pajtim Statovcin kirjan Kissani Jugoslavia. Koska viidellätoista eurolla sai kolme pokkaria, otin lisäksi Trent Daltonin Poika nielaisee maailmankaikkeuden sekä  Adam Rutherfordin Lyhyt historia meistä kaikista. Jälkimmäistä selailin ja sain heti tietää, että  DNAssa on neljä kirjainta A, T, C ja G. Alkusivuilla viitataan myös Darwinin  Lajien syntyyn, joka on hyllyssäni kuin myös Svante Pääbon neandertalilaisten tutkimuksiin, joka kirja niinikään minulla. Rutherfordin kirjan lukemisen jätän myöhemmäksi luettuani ensin nämä helppotajuisemmat muut. On vielä kovasti kesken Irving Stonen Michelangelosta kertova. Nyt on aikaa lukemiseen, koska soppabuumi on ainakin toistaiseksi ohi. Sullottuani eilen pakastimeen vihannespitoisen broilerikeiton, pakastimen se osasto tuli täyteen. Ei enää sitä lajia.

En saanut lippuja Amos Rexin erityisjärjestelyin avattuun Egypti-näyttelyyn. Netti oli tukossa, vaikka tunkeuduin joukkoon heti yhdeltätoista, jolloin lippuja alkoi saada. Luovuin puolen tunnin kuluttua ja soitin ystävälleni, että saamme sanoa sille näyttelylle hyvästi. Joskus pandemiasta  päästyämme tulee muita mielenkiintoisia. Tv suoltaa iloksemme ohjelmia arkeologisista kaivauksista Egyptinmaalla ja ainakin minä nähnyt muissa maissa lasivitriineissä muumioita.

Kauppareissulla koin sääilmiön, josta oli kansaa jo informoitu. Kasvoilleni iskeytyi pienen pieniä tikarihyökkäyksiä, jotka ottivat kipeää. Niiden osuessa takilleni, kuului ropinaa. Paljain silmin en yhtäkään tikaria erottanut. Kokemus oli hullua ja antoi konkreettisen tuntuman minimaalisen pienestä nuolisateesta, joka ennen muinoin oli yksi taistelumuoto huomattavasti suurempana. Takaisin kotiin tullessani en enää hyökkäyksen kohteeksi joutunut. 




22. helmikuuta 2021

IRVING STONEN MICHELANGELO

 Ei tarvitsekaan mennä kirjakauppaan. Kun ei nukuttanut viime yönä, möyrin kirjahyllyn kimpussa ja lopulta löysin ison, paksun ja punakantisen kirjan Michelangelosta. Kirjoittanut vuonna 1961 Irving Stone nimellä The agony and the ecstasy. Ilmestynyt WSOY:ltä 1963 Eila Pennasen ja Juhani Jaskarin suomentamana. En ole kirjaa lukenut. Niin että ei kuin sivistäytymään.

Tänään ei olekaan soppapäivä. Eilen tuli tehtyä kasvis-nuudelikeittoa thaimaalaiseen tapaan punaisine currytahnoineen päivineen. Herkussa on mukavasti eksoottisia aineita. Ei tarvitse pistäytyä edes riisinuudelien takia mihinkään muualle kauppaan. Kippasin itselleni kulhoon reilun annoksen ja söin. Kokinhan on maistettava. Tämän opetti jo aikoinaan tv-kokki Keith Floyd. Maistoin siis ja erinomaiseksi totesin. Loput pakastimeen. Unohdin oitis japanilaisten neuvon, että vatsa täytetään vain 80%. Mättäsin piripintaan.

K soitti ja minä ilostuin kovasti hänen kertoessaan antamani karttakirjan olevan koko ajan kovassa käytössä. Oli  sellainen päähänpälkähdysantaminen ja tiesin menevän hyvään ja tärkeään tarkoitukseen.  Omat atlakseni ovat vanhaa perua, joissa vielä on Jugoslaviakin. Netti näyttää ajankohataisesti, että tiedän, miten maailma makaa. Tästä tulikin mieleeni, että seuraavan kerran kirjakaupassa on ostettava  Pajtim Statovcin kirja Kissani Jugoslavia. Ilmestynyt jo 2014. Kyllä, kyllä tiedän, että se kertoo ihan muusta kuin kissanhoidosta. Sitä paitsi en ole kissaihminenkään. Mutta en liioin kissoja vihaa, olen monen kanssa ollut ystävä sopivan välimatkan päästä. Sallin senkin, että poikkeusoloissa kissa saa hieraista päätään sääriini. Joka tietämykseni mukaan ei ole kissan hellyydenosoitus, vaan sen pää tarvitsee ehkä kutiamisen takia voimakkaampaa kosketusta

Koululaisilla hiihtoloma. Virusta uhmaten pakkauduttiin juniin ja busseihin, perheen autoon ja suunnattiin pohjoisemman mutkamäkiin.  Viedään tartuntaa ja saadaan tartunta. Mutta hauskaa oli. Sillä aikaa täällä päätetään ankarammista säännöistä tartuntojen ehkäisemiseksi. Kauppojen tulisi ottaa vastuu, että asiakkailla on maski kaupassa. Myös ulkomaalaistaustaisilla, joka oman huomioni mukaan on se ihmisryhmä, joka katsoo olevansa sääntöjen ja suositusten yläpuolella. Yleisiin kulkuneuvoihin päästetään tietty määrä matkustajia. Mitä muuta? Minusta  rajoituksia olisi lisättävä ja suositukset muuttaa määräyksiksi. Emmehän me pääse ikinä tästä koettelemuksesta eroon ilman ankarampia toimenpiteitä.

Nyt puikahdan erään pikkupojan elämään. Hän pyrki kolmetoista-vuotiaana signor Ghirlandajon ateljeekouluun. Muut oppilaat olivat 10-vuotiaita. Michelangelo oli "tuhlannut kolme vuotta ajastaan Francesco da Urbinon grammatiikkakoulussa lukemalla latinaa ja kreikkaa". Tämä oli selitys, kun signor tiukkasi, miksi nyt vasta tähän oppiin. Vastaus miellytti. 

Otin vanhan nahkaisen kirjanmerkin tätä kirjaa varten. Se on sen arvoinen.

20. helmikuuta 2021

MARS MARSIIN

 Nyt tehdään nuudelikeittoa ja gulassia. Olen ostanut sekä muna- että riisinuudeleita. Kuin myös muut tykötarpeet. Menin myös törsäämään Chez Janetin kojuun ja ostin macaroneja. Nyt siellä oli ranskalainen mies ja me juttelimme englanniksi ostoksen teon yhteydessä sitä ja tätä. Mainosti minulle Bulevardilla olevaa Chez Janetin kahvilaa, jossa en ole ollut. Kunhan kevät koittaa, niin enköhän käy tutustumassa. 

Olin ehtinyt jo tulla levottomaksi, koska A:sta ei mitään kuulunut. Sitten meilasi ja kertoi syntymäpäivästään, joka ei oikein koronan takia mennyt putkeen. Niin moni asia ei mene putkeen maailmassa. R lähetti myös sähköpostia. Ihanan pitkästi hyvällä suomen kielellä, jota on todellinen nautinto lukea. Rikasta kerrontaa.

Yö meni taas pipariksi. Nukuin kolmisen tuntia ja suunnitelmana oli olla pirtsakkana soppatouhuissa. No, tokenen aikaa myöten. Nythän on vasta aamu. Voin vaikka yrittää nukkumista. Obaman kirja on luettu. Jäivät asumaan Washingtoniin. Tyttärillä koulun käyntiä ja uutta ystäväverkostoakin koottu. Kirjan lopussa Michelle Obama kertoo hiukan tuntojaan Donald Trumpista. Jos hän saisi/voisi asettua jälleen ehdolle seuraavissa presidentin vaaleissa, eivät kai amerikkalaiset ole niin hulluja, että hänet valitaan? Taitavat olla. Herttinen sentään. Ei kai ja toivottavasti ei.

Jaahas, olemme mönkijän kautta siis Marsissa! Onhan jännittävää. Huomattiin, että sikäläisissä kivissä on reikiä. Miksi? Tullaan huomaamaan paljon muutakin, kun mönkijä pääsee tositoimiin ja sen mukanaan tuoma pienoishelikopteri lähtee tutkimuslennolleen. Onko elämää? Onko ollut elämää? 

Jos korona vaatii, aletaan yleisten kulkuneuvojen matkustajia päästää tietty määrä kerrallaan esimerkiksi metrovaunuun. Tuleeko tönimistä? Puhutaan, että ravintolat ja baarit kokonaan kiinni. Ostoskeskusten yleisötilat suljetaan. Kauppoihin pitää päästä, ainakin ruokakauppoihin. Eikö tämä ikinä lopu??? Alkaneella hiihtolomalla ainakin viis veisataan. Pohjoisen junat täynnä, hotellit varattu, sukset buunattu. Saas nähdä, mitä tästä sopasta syntyy. Lisää tartuntoja ja kuolemia. Oliko sen väärti? 

Minä opettelin uuden tavan maskin pukemiseen. Netissä oli hyvä ohje. Pysyy tanaksti päässä ja sirosti paikoillaan nenän päällä. Pari kertaa olen kokeillut ja mahdottoman hyväksi tavan havainnut.




18. helmikuuta 2021

KATKOS

 Onneksi en ollut hississä, kun talosta meni sähköt. Keittiöstä hävisi valo. Ei tullut mihinkään valaisimeen, hissi ei kulkenut. Olin sytyttänyt kaasu-uunin, koska tarkoituksena oli laittaa porkkana-banaanimuffineja. Uuni pelasi, vaikka liekit lieden päällä eivät. Jatkoin tyynesti muffinien tekemistä ja otin käsipelillä käyvät vempaimet käyttöön. Nyt muffinit ovat jo valmiit ja huushollissa on leipomisen tuoksu.

Tapasin päivänä muuanna vanhan ystäväni ja menimme Robert´s Coffee-kahvilaan. Vaikka ystäväni olisi tarjonnut kahvin kanssa leivoksen, kieltäydyin. Dieetti meni myöhemmin kuitenkin poskelleen, kun kondiittorimestariystäväni toi kaksi ihanaa laskiaispullaa. Ja nyt itse tein muffineja! Keittobuumikin jatkuu.minestronekeiton, gulassikeiton ja inkivääri-broilerikeittojen tiimoilla.

Michelle Obaman kirjassa kerrottiin presidentin rouvan vierailusta eräässä sotilassairaalassa. Sairaanhoitajat ilmoittivat, että potilas ei suostu pysymään vuoteessaan. Rouva Obama astui huoneeseen, jossa nuori sotilas oli pyrkimässä tuskistaan ja vakavista vammoistaan huolimatta jalkeille. Ei saanut edes jalkojaan lattialle. Michelle Obama jatkaa, että häneltä ja muilta meni tovi, ennen kuin ymmärrettiin, että  "nuorukaisen tarkoitus oli nousta seisomaan  tehdäkseen kunniaa ylipäällikkönsä vaimolle." Minusta se oli liikuttavaa. Olen kirjan loppupuolella jo ja luovun vastahakoisesti sen lukemisesta päästyäni viimeiselle sivulle.

Onnittelin A:ta hänen syntymäpäivänään englanninkielisen värssyn kanssa, mutta hänestä ei ole päiviin mitään kuulunut. Toivottavasti ei mitään ikävää ole tapahtunut. Kaksi hänen ystäväänsähän sai koronatartunnan ja toinen menehtyi. Italiasta sen sijaan tuli kirje. Ystäväni tekee surutyötään ja kirje oli täynnä muistojen kertomista. Niistä puhuminen tekee hyvää ja ne kantavat ystävääni elämässä eteen päin. Hän lähetti miehestään kuvankin, jonka takana syntymä- ja kuolinajat.

Suomalainen Kirjakauppa mainostaa "kolme pokkaria viidellätoista eurolla". Taidan käväistä katsomassa mennessäni jälleen ostamaan keittoihin raaka-aineita, Parsakaalia ja kesäkurpitsaa muun muassa. Rakastan kasviksia. 


14. helmikuuta 2021

KIRJOITTAJALLA SUOMEN KIELI OSIN PÄIN SEINIÄ

 Rupesin selailemaan vanhoja Kielikelloja ja jälleen kerran huomasin puutteellisen suomen kielen taitoni. Yhdyssanat ja pilkut aivan päin seiniä. Kielioppivirheitä vilisee takuulla blogiteksteissänikin. Nykykielen kummallisuuksia en ole kuitenkaan alkanut käyttää. Nehän teilaa myös Kotus. En tökkää liioin englantia sekaan  kuin joskus leikilläni. Puhekielessä en koskaan. Kieli muuttuu, totta kai. Sana, joka on ollut hirvityksenä joskus, hyväksytään. Näin se menee. Ja pitääkin. En kannata paikoilleen juuttumista missään asiassa. Murteiden katoamista suren. Harva esimerkiksi opiskelemaan muualta Suomesta Helsinkiin tullut puhuu omaa murrettaan. Siitä yritetään pian päästä eroon, ettei erotuta. Minä nuorena kerran tutustuin poikaan, joka ei ollut halunnut päästä murteestaan eroon. Sitä oli hauskaa kuunnella, vaikka en aivan kaikkia sanoja ymmärtänytkään. Nykyisin ei tällaisiin henkilöihin juurikaan enää törmää.

Sanoin, etten kannata paikoilleen juuttumista. Itselläni ei ole kellonaikoja, joiden mukaan elän. Tiedän kuitenkin ihmisiä, jotka syövät ja juovat aina tiettyyn aikaan, käyvät kaupassa säännöllisesti samaan aikaan, ottavat nokoset tiettynä kellon aikana. Minä toimin päähän pälkähdysten mukaan. Sillä lailla tunnen eläväni mielenkiintoisesti. Puolison pitkän sairauden aikana oli pakko pitää kiinni vakiintuneista tavoista ja ajoista. Jäätyäni yksin, otin kellon ranteesta. Jos on jokin tapaaminen tiettyyn aikaan, panen sen kalenteriin. Enkä myöhästy, ellei syy myöhästymiseen ole minusta riippumaton. Pidän siis impulsiivisesta käyttäytymisestä, mutta se on minulla normaalia, eikä silti hätiköimistä tai harkinnan puutetta. Olemme hyvin onnellista kansaa tutkimusten mukaan ja olemme sitä kukin omalla tavallamme.

Olen Michelle Obaman kirjassa jo niin pitkällä, että Barak Obama on pyrkimässä presidentin virkaan. Kampanjointi kiivaimmillaan, johon osallistuu myös Michelle pitämällä omia puhujatilaisuuksiaan. Arvostelu lisääntynyt, sanoja ei enää lehdistössä säästetä. Jotkut kritiikit loukkaavat Michelle Obamaa, mutta hänen puolisonsa ottaa kaiken vastaan tyynen viileästi kuten poliitikon pitääkin. Mitä hän ajattelee sisimmässän? Se on toinen juttu. Kirjahan ei näillä kohdin ole mitenkään jännittävä, kun me tiedämme lopputuloksen. Mutta on hyvin mielenkiintoista seurata tapahtumien edistymistä, miten USAssa toimitaan ja miten myös likaista peliä tämä touhu on. Koko perhe tyttäriä myöten suurennuslasin alla, etsitään pienempiäkin virheitä menneisyydestä alkaen. Otetaan puheista vain osia, jätetään tärkeitä ilmaisuja pois ja näin muutetaan koko puheen idea. Presidentin ammattiin pyrkijöillä on oltava rautaiset hermot ja valtavia voimia kaiken jaksamiseen, kunnianhimoa kuin myös kiihkeä halu voittaa kilpailijansa. Ehkä tähän kaikkeen oli Barak Obamalla parhaimmat eväät.


13. helmikuuta 2021

MICHELLE OBAMAN KIRJA

 Nipisteli pakkanen poskipäitä tallustellessani kauppareissulle. Ostin kaiken mitä piti ja heräteostona Kartanon välipala-pähkinäpussin. Tanskalaista alkuperää. Katselin ostoskeskuksessa ihmisiä. Ostin apteekista mustia kirurgisia kertakäyttöisiä maskeja. En nähnyt mitään kiinnostavaa missään. Tulin pois. Lämmitin kotona lounaaksi keittoa. Sitä piisaa. Pakkasruokaa.

Ai niin, ostin minä kirjan. Vuonna 2018 ilmestyneen Michelle Obaman Minun tarinani. Olin ankarasti miettinyt, kannattaako minun se lukea ja ylipäätään hankkia. Onko se juorukirja? En tykkää niistä. Onko se Amerikan ylistystä? Mitä se on? Selviää vain lukemalla. Otin kirjan heti illalla käsittelyyn ja jo ensimmäisten sivujen aikana huomasin sen mielenkiintoiseksi ja myös tarinaksi, miten vaikea tie mustalla naisella on kiivetä tänäkin päivänä yhteiskunann portaita Harvardin ja Princetonin loppututkinnoista huolimatta. Michelle Obama on sitkeä ihminen, varustettu tahdonlujuudella ja peräänantamattomuudella, halulla näyttää tulla hyväksytyksi syntyperästään huolimatta. Myöhemmin jo tultuaan arvostetuksi, joutui todistamaan saamiensa "voittojen" tulleen omista ansioista, eikä suinkaan jo senaattorina toimivan puolisonsa maineen takia. En ole koskaan sen lähemmin miettinyt, mitä kaikkea USAssa kuuluu kovaan politiikkapeliin, varsinkin jos on presidenttikilvassa mukana. Se on kovaa leikkiä, eikä leikkiä ollenkaan, uuvuttavaa niin henkisesti kuin fyysisesti, koko vuorokautista työtä, johon pitää mahduttaa myös yksityiselämän ja perhe-elämän rippeet. Pitää kestää kaikki höykyttäminen, arvostelu niin suoraan kansalta kuin lehtien palstoilta. Tässä kohdin kirjaa olen, kun Michelle Obama vastentahtoisesti on mukana tilaisuuksissa, järjestäen niitä itsekin, auttaaksenn rakastamaansa miestä. Hän olisi tahtonut pitää puolison itsellään, käydä työssä päivittäin, olla perheensä kanssa. Niin ei ole enää. Koko perhe on kansan omaisuutta ja kuten tiedämme, se tulee jatkumaan vielä  kahdeksan vuotta Valkoisessa talossa.

Viime yönä nukuin kokonaista  kahdeksan tuntia, mutta otin illalla unipillerin. Näin pitkää yhtäjaksoista uniherkkua en ole aikoihin kokenut. Olo on voimakkaan pirteä ja mieli iloinen. Tuntuu että jaksaisin vaikka maratonille. Mutta minäpä luen kotona lämpimässsä ja annan pakkasen ulkona paukkua omia aikojaan. Lounaaksi keittoa. Otin sulamaan juureskeiton. Lihaa ei tarvita jokaisena päivänä. Olen näin ajatellut jo vuosien ajan. Pidän mielelläni kasvispäiviä.

Otin hullu osaa netissä yhteen kilpailuun. Osallistumiseen kuuluu mainosten vastaanottaminen. Nyt sähköpostiin tulvii kaikenlaista. En yleensä osallistu mihinkään kilpailuun huonon onneni takia, mutta nyt pälkähti päähän. Pääpalkintokaan ei ole kovin muhkea, enkä missään tapauksessa tule sitä enkä edes pienempiä palkintoja saamaan. Kun tällaisella pessimismillä osallistuu, pysyy rouva Fortuna kaukana. 

11. helmikuuta 2021

MENOSSA TÄNÄÄN

Nyt kyllä keitot keitetty. Pakastimessa kuutta erilaista. Viimeisin oli punainen-curryankanlihakeitto. Mutta kivaa oli!  Koko homma oli kokeilu, vieläkö on vanha taito ruuanlaitossa tallella. Oli ja on!

A kertoi hänen pationsa peittyneen Afrikasta tulleesta hiekkapölystä, joka joskus on pohjoiseeenkin Eurooppaan liidellyt tuulen mukana. Ei siinä määrin kuitenkaan kuin etelämpänä, jossa luututaan vielä monta päivää.

Muutama ystävänpäiväkortti tullut. Hienoa on saada kortteja. Itse en Valentine´s Day-juttuun korttien muodossa osallistu. Aion soittaa ja ihan suusanallisesti kertoa olevani onnellinen ja kiitollinen ystävistäni. Ilman heitä elämä olisi todella surkeaa. Nyt varsinkin, kun menemiset ja tulemiset ovat rajattuja. Ikigai-kirjakin puoltaa ystävien kera kanssakäymistä. Hyvät keskustelut piristävät mieltä. Tautiaikana homma sujuu puhelimitse. Olen aina ollut puhelimessa lörpöttelijä. Jo kouluaikana, vaikka juuri olimme luokkatovereista eronneet koulupäivän päätyttyä, olikin taas asiaa. Näitä ystäviä ei enää ole. Carinakin poistui keskuudestamme. Hän pysyi valmistavan koulun ensimmäisestä luokasta lähtien ystävänäni kuolemaansa asti. Ehdin hänet nähdä ja hyvästellä.

Tänään asioille. Jääkaappiin mahtuu taas ja hedelmät ovat aivan loppuneet.Yksi vaivainen veriappelsiini kököttää isolla Valencia-vadilla. Apteekista haen kirurgisia maskeja. Sitä paitsi on lysti nähdä ihmisiä. Pasteerailen hetken ostoskeskuksessa ja sitten pois.

Amos Rex lähetti postia ja kertoi Egypti-näyttelyn olevan auki poikkeusjärjestelyin. 21.3. asti. Taitaa olla hankala päästä. Katselin netistä. Moni muukin mielii näyttelyyn. Mennään sitten katselemalla kuvia ja kuuntelemalla verkossa. Jos myöhemmin tärppää, varaan lipun.

R:ltä pitkä rikassisältöinen ja -sanainen meili. Nautittavaa luettavaa. R asuu eteläisellä Pohjanmaalla ja E pohjoisella. Kummassakin olen ollut  useita kertoja. Latomerta nähty ja ladoissa oltu sisälläkin. Kivaa kaivautua heiniin. Nykyisin heinät kai paaleina  muovien sisällä. Ei romanttista. Pelloilla ei enää heinäseipäitä. Sekin romantiikka poispyyhkäisty. Kaupunkilaisen mielestä tämä kaikki oli niin suloisen kesäistä ja itse viljelijöistä raakaa työtä, jota paiskittiin känsät käsissä ja voimalla.

Alanpa valmistautua tähän torstaipäivään.





8. helmikuuta 2021

LUPPOPÄIVÄ KEITOISTA

 Sain tänäkin vuonna ystävältäni kondiittorimestarilta Runebergin torttuja, joista söin heti yhden. Maku oli taivaallisen hyvä, hiukan kostea ja kosteista pidän eniten. Kiitoksia. Eilen laitoin tomaattipohjaisen "Runsaan juureskeiton". Sulatin pakastimenkin. Oli päässyt siihen pisteeseen, että oli pakko se tehdä. Onneksi oli sopiva ilma. Parvekkeelle kaapin sisältö, mittari nollille ja sitten odoteltiin. Vettä ja jäätä paljon. Ja sitten se oli hienossa kunnossa ja valmiina vastaanottamaan juureskeiton.

Katselin Jörn Donnerista ohjelman Teemalta. Ensin oli dokumentti itse miehestä valokuvin ja tarinoin. Sen jälkeen keskustelemassa rouva Donner ja yksi pojista, työtovereita ja toimittaja. En hievahtanut paikoiltani. Suomi ja suomalaiset eivät luultavasti tule koskaan unohtamaan Jörn Donneria. Kerrottiin hänen olleen kärsimätön ja "aina lähdössä". Hän lähti jälleen tammikuussa 2020 ja sillä kerralla se oli viimeinen lähteminen.

Ikigai on nyt luettu. Niin paljon kerroin siitä A:lle, että hänkin kiinnostui ja sanoi kirjan hankkivansa, jos  on saksaksi käännetty. Luulisin että on. A:lla on muutama läheinen sveitsiläinen ystävä ja nyt oli eräs heistä kuollut koronaan ja toinen saanut  tartunnan. Ikävää kuultavaa tai oikeammin luettavaa sähköpostista. Omassa ystävä- ja tuttavapiirissäni ei kukaan tietääkseni ole joutunut lähemmin viruksen kanssa tekemisiin. Hyvä niin.

Sain loppuun myös Jack Londonin kirjan. Buck muuttaa olosuhteiden pakosta villiin luontoon, ystävystyy susilauman kanssa ja siitä tulee ryhmän johtaja. London kuvaa luontoa hienolla tavalla. Aivan tunsin sammaleen ja puiden tuoksun, kuulin metsän ääniä ja olin vahvasti niillä sivuilla osa luontoa. Pakkanen paukkui ulkona ja niin se paukkui myös susilauman ja Buckin elämässä Kanadan erämaissa.

Tänään on itseni huoltamista. Kauppaankaan ei tarvitse mennä. Erilaisia keittoja pakastimessa  kuin muutakin syötävää. Ainoastaan, jos hedelmät ja vihannekset loppuvat on liikkeelle lähdettävä. Ja muutenkin, etten tule mökkihöperöksi.

Avasin vihonviimeisen onnenkeksin ja siinä luki: "Your prospects are great, enjoy".




6. helmikuuta 2021

JULMAA

 Luen Buck-koiran tarinaa Jack Londonin kirjassa Erämaan kutsu. Välillä hyvinkin murheellista. Jotkut koiravaljakon ajajat kohtelevat huonosti koiria. Pannaan vetämään ruoskalla lyöden liian raskaita kuormia pitkiä matkoja ilman ruokaa ja vettä. Kyyneleet tulevat lukijalle silmiin. Moni koira työskentelee voimiensa äärirajoilla ja maksaa sen hengellään. Buck on sitkeä koira. Se on valjakon keulilla ja siinä on synnynnäistä johtaja-ainesta. Minun on välillä pidettävä lukemisessa taukoa. Olen koko sydämestäni koirien puolella ja vihastun ajajien epäinhimillisyydestä.

Päätin sulattaa pakastimen. Raahasin tavarat jo parvekkeelle ja nyt odotan pakastimen sulamista. Mitä oivallisin ilma juuri tähän puuhaan. Tein eilen taas keittoa; kukkakaali-perunakeittoa ja tietysti tuikkasin sekaan kookosmaitoa sekä paljon erilaisia mausteita. Osan perunoista ja kukkakaalista soseutin ja niin keitosta tuli ruokaisampi. Maistoin ja oli todella hyvää. Tänään vielä juureskeittoa ja sitten taitaa riittää. Ehkä.

Olen lipsunut laihduttamisessa. On otettava itseään niskasta kiinni jälleen kerran. Taisi joksikin aikaa kadota motivaatio. Tulee käytyä vain kaupassa lähellä olevassa ostoskeskuksessa. Isolla osalla ihmisitä kasvosuojain paitsi yleensä ulkomaalaistaustaisilla. Katsovat jostain syystä, että suositus ei koske heitä tai luulevat olevansa immuuneja taudeille. Voivat silti tartuttaa meitä muita. Miten heidät saisi ymmärtämään vastuunsa?

Kahvikone kuulutti eilen olevansa kalkin poiston tarpeeessa. Jouduin siihen kesken sopan keiton. Tulihan tuokin tehtyä ja mieleni oli hyvä. Monet naisopuoliset ystäväni ollessaan kotona virusta paossa siivoavat ahkerasti. Taitavat olla kodit putsissa. No, jotain on tietysti tehtävä, jos/kun lukeminen ei maita. Minä laitan soppia. Olisinko ilman covid-19 niin tehnyt? Toisaalta, kimppuuni hyökkää silloin tällöin himo ruuanlaittoon, että en kummastelisi, vaikka koronattomanakin aikana olisin soppakauhaan tarttunut. Kauhoista puheen ollen, minulla on muutama papan (äidin isä) vuolema kauha. Hän askarteli tällaista mökillä ollessaan. Ahkeroi toki muutakin. En muista häntä ikinä nähneeni jouten. Pani minutkin pikkutyttönä veivaamaan tahkoa, jonka kivi pyöri vedessä ja pappa teroitti kirveitään. Tein minä muutakin. Kiipeilin puissa serkkujeni kanssa. Olin muuten aika haka siinä.




5. helmikuuta 2021

FLOW

 Jälleen lisää keittoaineksia, kunhan menen kauppaan. Hillitön soppabuumi! Pakastin jo kana-bataattikeiton kookosmaidossa, tulossa palsternakka-currykeitto, kukkakaali-perunakeitto ja punainen curry-ankanlihakeitto. Olen aina pitänyt aasialaisvaikutteisista keitoista niiden runsauden vuoksi. Niissä on muuta enemmän kuin lientä. Pakkasta tai ei, minä painelen kauppaan.

Luen edelleen kirjaa Ikigai. Ja olen melkein sen lopussa. Pitäisi lukea uudestaan, koska kirjan idea ei ainakaan minulle selviä heti. Mitä on flow? Wikipedia kertoo selvemmin kuin kirja. "Optimaalinen flow-kokemus syntyy, kun ihmisen taidot vastaavat käsillä olevaa haastetta ja hän on kiinnostuneesti paneutunut kyseeessä olevaan aktiviteettiin". Kun laitan keittoa, saavutanko siinä flown? Olen aidosti kiinnostunut tekemisestäni. Albert Einstein keksi suhteellisuusteorian. Ikigai: "Einstein on sanonut: Jos istuu kuumalla keittolevyllä, sekunti tuntuu tunnilta. Jos taas pitelee kaunista tyttöä sylissään, tunti tuntuu sekunnilta. Sitä on suhteellisuus". No, tällä ei ollut mitään tekemistä flown kanssa.

On välillä lepuutettava aivoja ja rupesin lukemaan Jack Londonin kirjaa Erämaan kutsu. Se kertoo koirasta nimeltään Buck, joka varastettiin kotoaan tuomari Millerin tilalta ja vietiin vetokoiraksi kauaksi pohjoiseen Kanadan Yokoniin. Koko kirja on Buckin silmin. Miten se toimii, ajattelee, näkee, kuulee, tappelee. Kirja on myös ylistyslaulu luonnolle, London osaa sen taidon.Yokonissa on kova pakkanen, joten on helppo se tuntea omissa luissa ja ytimissä kirjaa lukiessa. Buck yritti ensimmäisinä öinään päästä telttoihin nukkumaan ja se ajettiin ulos. Oppi kuitenkin nopeasti kokeneiden vetokoirien lailla kaivautuamaan yöksi lumeen lämpimään, jota se ei ollut milloinkaan elämässään tehnyt. Kirja on viehättävää luettavaa ja koirista pitäville eritoten. Suosittelen.

Eräs ystäväni osti jonkunlaisen polkukoneen, jolla voi myös vahvistaa käsivarsien lihaksia. Olin ensin itsekin innoissani hankkimaan moisen, mutta nähtyäni kuvan netissä, luovuin ajatuksesta. Minullahan roikkuu oven kahvassa kuminauha! Jonka ihmeitä tekeviin vaikutuksiin olen ylen laiskasti tutustunut. Jumppaliikkeet nyt eivät aivan vieraita minulle ole. Olen kaksi vuotta käynyt kaksi kertaa viikossa jumpassa ja vetäjä puhui ruotsia. En katunut osallistumistani. Potkun sain aktiiviselta naapuriltani, joka minut sinne vei puoliväkisin. Hankin kaikki  varusteet ja olin valmis saamaan notkean varren ja siinä sivussa menettämään muutaman kilon. Kaiken sain.

Nyt suihkuun ja valmistautumista pakkasta varten. Kauppalista on jo kirjoitettu.





3. helmikuuta 2021

IKIGAI

 Olin ostamassa keittoaineksia. Nyt on moneen soppaan. Samalla matkalla kävin kysymässä Chez Janetin myyntikojussa, kuinka kauan ovat vielä macaroniensa kanssa kauppakeskuksessa. Myyjä ei puhunut suomea. Kauhistuin, että jos mennään ranskankielen puolelle, olemme molemmat pulassa. Selvisimme mainiosti englannilla. Kesään asti ovat.

Menin myös Suomalaiseen Kirjakauppaan vaihtamaan ostamani kirjan. Ostin lisäksi uudenkin. Kassa ei antanut ollenkaan vaihtorahaa minulle ja kun asiaa ihmettelin, pani puolihuolimattomasti sen pöydälle eteeni sanomatta sanaakaan. Missä se anteeksi-sana meillä oikein on? Jatkotoimenpiteistä en tässä kerro.

Olen jokus lapsempana lukenut Jack Londonin kirjoja ja nyt vaihdoin Minna Lindgrenin kirjan Erämaan kutsuun.Ostin lisäksi Ikigai, pitkän ja onnellisen elämän salaisuus japanilaisittain. Jokaisella on oma ikigai ja ehkä sen löydän minäkin kirjan luettuani. Illalla aloin lukea  Héctor García (Kirai) & Francesc Miralles´in  Ikigai-kirjaa ja heti tykästyin. Japanin Okinawassa ihmiset elävät pitkään, yli 100-vuotiaita on enemmän suhteessa kuin missään muualla. Eivätkä he ole nuokkumassa kotonaan, vaan elävät työtä tehden aktiivista elämää. Olen hiukan kateellinen. Minäkin haluan elää kauan, mutta en seniilinä. Ehkä muutan tottumuksiani ja tapojani ja rukoilen ja toivon.

Nyt sitten melkein virallisesti on julistettu kangasmaskit pannaan. Kirurgisia on käytettävä, mutta siunausta ei vielä ainakaan saaneet FFP2-maskit. Pitänee ottaa laatikosta ne siunauksen saaneet. HS kertoo, että jos näitä kertakäyttöisiä kukaan ei luonnosta korjaa pois, kestää 500 vuotta ennen kuin kokonaan  häviävät maatuen. Pitäisi vähän ajatella nenäänsä pitemmälle viskatessaan sellaisen maahan. Kuka sitten ajattelee noin pitkälle eteenpäin ja kuinka moni tietää maskin maatumisen ajan?

Ihanaa, kun on taas uutta lukemista. On todellakin alkanut pänniä tämä rajallinen elämä covid-19 takia. Vaikka en mitenkään ole linnoittautunut sisätiloihin kokonaan. Muutama ystäväni on. Käyvät vain roskiksella.Jos tätä jatkuu kauan, ovat kaikki mökkihöperöitä.

Eipä muuta. Minä lähden sopan laittoon.



1. helmikuuta 2021

KYLMÄÄ LUVASSA

 Nyt on vahva keittobuumi menossa. Siskonmakkarasoppa tuli jo tehtyä. Hankittava aineet seuraaviin , kana-bataatti-,  pinaatti-kookos- ja palsternakka-currykeittoon. Sopivat justiinsa näin talviruokintaan. Helppo tuikata annoksittain pakastimeen ja laiskapäivinä ottaa. Onneksi olen jättänyt itselleni keittokirjoja, vaikka olikin se poisantopuuska. No, onhan netissä ohjeita. Mutta tykkään plarata kirjaa ja jättää siihen jälkeni, joka voi tarkoittaa vaikka pientä korianterin siementä.

Katselin kuvia eräästä huvilasta Mustanmeren rannalla. On parikin vaihtoehtoa, kuka tämän huvilapahasen omistaa. Neliöitä on mahdottomasti ja maata ympärillä vielä enemmän. On sitä ja tätä, kultaa ja purppuraa. Pröystäilevän yltäkylläistä niin, että puhutaankin huvilan asemesta palatsista. Mahtavassa pylvässängyssä omistaja nukkuu ja antaa katseensa lipua Mustanmeren aalloille. Hän nauttikoon. Kuvia katsellessani ajattelin, että on vähän liian kiiltävää.

Papereita penkoessani löysin kuvan ikonista. Sain kuvan Kyproksessa eräässä luostarissa, jonne halusin mennä sisälle. Puolison piti jäädä autoon, kun miehiltä pääsy kielletty. Minä sain henkilökohtaisen katselmuksen luostarin puutarhasta sekä osin sisätiloista. Oppaanani toiminut nunna oli hymyilevä ja ystävällinen. Hartautta tunsi tällainen luterilainenkin mieli. Ostin kaupasta paikan omaa hunajaa. Kreikassa en ole koskaan käynyt. Sitä lähimmäksi pääsin Kyproksessa.

Mikä ihmeen "Siperian talvi" on Suomeen tulossa? Kuulemma kylmä helmikuu, kuten ennen vanhaan. Pitääkö hankkia paksummat villahousut? Helmikuu oli todellakin ennen vuoden kylmin. Viime aikoina koko talvi on ollut enemmänkin leutoa. Saas nyt nähdä, mitä tapahtuu helmikuun aikana. En tykkää talvesta ja vielä vähemmän kylmästä, mutta turhaa on pullikoida vastaankaan.

Taas valvottaa. Mutta nyt ei mitään apukeinoja. Valvotaan. Mittaan vaikka verenpaineeni. Kenkälaatikossa olisi vanhoja valokuviakin. Toisessa vanhoja kirjeitä. Jätän sadepäiviksi.