Viimeistä viedään.Huomenna on uusi.Vuosi vaihtuu keskiyöllä.Espanjassa syödään kaksitoista viinirypälettä kun kello lyö.Ne on pisteltävä peräkanaa hirmuisella kiireellä.Olen koettanut.Vaivatontako? Yrittäkääpä.Tinanvalanta on kuulunut meidän aattoyön hauskuuksiin ennenmuinoin.Tinan varjosta seinällä tulkittu mitä tuleman pitää. Matkailemiseksi näkivät useimmat.Jos voimalla paiskasi sulan tinan veteen,oli se aikamoinen möykky jäähdyttyään.Jos taiten valutti,sai vaikka minkälaiseksi taideteokseksi.Hauskoja muistoja.Hyvää vuotta 2012 meille kaikille,eläimiäkään unohtamatta.
"Vanha vuosi murhein
lumen ylitse
lähtee,
välitse tyhjien puiden.
Ei vilkuile,
tietää olevansa
takaisin kutsumaton-
vaikka kukaan
ei uutta ole nähnyt,
on vain
kellojen kaiku,
tiet tuntemattomat,
kuun loiste,kylmä,
alueet autiot."
(Bo Carpelan "Vanha vuosi ja uusi" suom.Kaarina Helakisa)
31. joulukuuta 2011
30. joulukuuta 2011
ENSIN HISSIIN JA SITTEN AFRIKKAAN
Emme aikoneetkaan hyödyntään alennusmyyntejä eilen kaupungilla,vaan olimme etupäässä Stockmannin Herkussa täydentämässä jääkaapin ruokapuolta.Sinnekin riitti ostajia.Ensin menimme vaihtamaan Pentikin osastolle kynttilätelineen pienempään ja sinne mennessä sai jälleen tuta hassunkurista hissikulttuuria.Mennään ensin hissiin sisään ja sitten ulos.Hirmuinen sekamelska ovessa.Seistään ulkopuolella aivan hissin oven edessä sitä odottamassa ja sitten alkaa ankara siirtyminen,että me esimerkiksi pääsisimme pyörätuolin kanssa ulos.Ei katsella hissien ulkopuolella olevaa nuolta,onko hissi menossa alas vai ylös.Alasmenevässä hississä painellaan nappuloita yläkerroksiin epätoivon vimmalla ja sehän ei tuota tulosta.Minulle sanoi eräs mies,että olin "muuttanut hissin suunnan painamalla alaspäin,kun hissin pitäisi mennä ylös".No,saattaahan olla monelle ensimmäinen hissiajelu elämässä.Tai ainakin erilaista kuin kotihississä.Erehdysten kautta me opimme.Ehkä seuraavalla Stockmann-vierailulla sujuu paremmin.
C soitti.Seuraava tunti meni hänen olkapäänään.Rouvaa oli kohdeltu kaltoin ja oli pahoittanut mielensä.Ehkä suku on sittenkin pahin.Minulla kun sitä on niin vähän,niin ei pääse syntymään konflikteja.Kuunteleminen C:tä auttoi,koska uhkasi alkaa katsella tv:n sarjaohjelmia.Minäkin syvennyin Emmerdaleen,joka yhä ja aina vaan minua viehättää.
Tuli lupalaput presidentin valintaan.Ja kyllähän me.Ei aivan ole yhdentekevää,kuka Mäntyniemessä asuu.Alusta asti on ollut selvää,kenen numeron paperiin piirrän.Sitä ei muuta sekään,onko suosio laskenut tai noussut.Hän on minun henkilöni! Ja sama puolisolla.Kuten sitä nykyisin sanotaan olen "satavarma",että hänestä meille presidentti tulee.Jos ei kuitenkaan,niin en nyt pelihousujani aio ruveta repimään.En suunnittele maasta muuttoa liioin.Tyydyn siihen mitä kansa on puhunut.
Sonerasta hain eilen niinikään uuden kanavapaketin.Talo vaihtaa Welhon Soneraan tammikuun alussa.Oli luovuttava Animal Planetista,kun se ei sopinut minkään kanssa yhteen,mikä minua kiinnosti.No,ehkä olen nähnyt jo leijonia tarpeeksi.Afrikka-friikkiyteni on hieman laskenut siitä mitä se oli vielä kymmenisen vuotta sitten.Suunnittelimmehan vakavasti kunnon matkaa,missä olisimme olleet safareilla päivät pitkät,katselleet laskevaa aurinkoa savannin taakse ja kuunnelleet Afrikan öitten ääniä.Skotlantilainen kirjailija Robert Louis Stevenson (1850-1894) asui Tyynenmeren Samoalla,mutta seuraava hänen sitaattinsa sopii minusta myös minun Afrikkaani: "Give me a life I love, bed in the bush with stars to see."
Luin aikoinani kaiken mahdollisen Karen Blixenistä (1885-1962) tuoreimpiin teoksiin.Kenia oli maa,joka eniten viehätti.Katselin kartasta paikat,missä jonkun matkakirjan tekijä oli ollut.Kirjoittelin muistiin suahelinkielisiä lauseita: Iko simba uko nafuata hio mutoto ya faru (=tuolla on leijona seuraamassa sarvikuonon poikasta).Vuosien aikana Kenian maantiekartta nuhraantui hyppysissäni.Paikkasin teipillä ja tein uudestaan ja uudestaan mielikuvitusmatkoja kartan teillä.Olin varma,että joskus menen sinne.Yhä on sydämessäni sija "oikealle" Afrikalle.Ehkä pääsen sinne seuraavassa elämässäni.
Siihen asti elän elämääni puolisoa hoitaen ja nauttien siitä,mitä meillä on nykyisissä olosuhteissa.Ja meillähän on vaikka mitä.
C soitti.Seuraava tunti meni hänen olkapäänään.Rouvaa oli kohdeltu kaltoin ja oli pahoittanut mielensä.Ehkä suku on sittenkin pahin.Minulla kun sitä on niin vähän,niin ei pääse syntymään konflikteja.Kuunteleminen C:tä auttoi,koska uhkasi alkaa katsella tv:n sarjaohjelmia.Minäkin syvennyin Emmerdaleen,joka yhä ja aina vaan minua viehättää.
Tuli lupalaput presidentin valintaan.Ja kyllähän me.Ei aivan ole yhdentekevää,kuka Mäntyniemessä asuu.Alusta asti on ollut selvää,kenen numeron paperiin piirrän.Sitä ei muuta sekään,onko suosio laskenut tai noussut.Hän on minun henkilöni! Ja sama puolisolla.Kuten sitä nykyisin sanotaan olen "satavarma",että hänestä meille presidentti tulee.Jos ei kuitenkaan,niin en nyt pelihousujani aio ruveta repimään.En suunnittele maasta muuttoa liioin.Tyydyn siihen mitä kansa on puhunut.
Sonerasta hain eilen niinikään uuden kanavapaketin.Talo vaihtaa Welhon Soneraan tammikuun alussa.Oli luovuttava Animal Planetista,kun se ei sopinut minkään kanssa yhteen,mikä minua kiinnosti.No,ehkä olen nähnyt jo leijonia tarpeeksi.Afrikka-friikkiyteni on hieman laskenut siitä mitä se oli vielä kymmenisen vuotta sitten.Suunnittelimmehan vakavasti kunnon matkaa,missä olisimme olleet safareilla päivät pitkät,katselleet laskevaa aurinkoa savannin taakse ja kuunnelleet Afrikan öitten ääniä.Skotlantilainen kirjailija Robert Louis Stevenson (1850-1894) asui Tyynenmeren Samoalla,mutta seuraava hänen sitaattinsa sopii minusta myös minun Afrikkaani: "Give me a life I love, bed in the bush with stars to see."
Luin aikoinani kaiken mahdollisen Karen Blixenistä (1885-1962) tuoreimpiin teoksiin.Kenia oli maa,joka eniten viehätti.Katselin kartasta paikat,missä jonkun matkakirjan tekijä oli ollut.Kirjoittelin muistiin suahelinkielisiä lauseita: Iko simba uko nafuata hio mutoto ya faru (=tuolla on leijona seuraamassa sarvikuonon poikasta).Vuosien aikana Kenian maantiekartta nuhraantui hyppysissäni.Paikkasin teipillä ja tein uudestaan ja uudestaan mielikuvitusmatkoja kartan teillä.Olin varma,että joskus menen sinne.Yhä on sydämessäni sija "oikealle" Afrikalle.Ehkä pääsen sinne seuraavassa elämässäni.
Siihen asti elän elämääni puolisoa hoitaen ja nauttien siitä,mitä meillä on nykyisissä olosuhteissa.Ja meillähän on vaikka mitä.
29. joulukuuta 2011
YHDEN YKSINÄISYYS JA TOISEN KIIRE
Tässä istun heräilemässä yön jäljiltä.Voimakkaan tuulen äänet kadulla avasivat silmäni kesken unien joskus neljän maissa aamulla.En saanut enää nukutuksi.Eilen valittelin selkää.Tänään on himpun verran parempi ja siinä kunnossa,että uskaltaudun pyörätuolin kahvoihin.On pakkokin.Nämä ovat niitä päiviä,kun apu olisi tervetullut.
Äitini iäkkäältä serkulta ei tullut tänä vuonna joulukorttia.No minähän huolestumaan oitis.Soitin.Hyvissä oli voimissa,semmoisissa kuin sen ikäinen on.Henkisesti mahdottoman pirteä.Kroppa vain kremppaa.Juttelimme kauan kuten monesti ennenkin vuoden aikana ja minun tuli sukuani ikävä.On sukuja,jotka pitävät yhtä ja sitten on sukuja,jotka ovat laajenneet kuka minnekin omiin ympyröihinsä ja elämäänsä.Tällä äitini serkulla on tiivis rinki ympärillään,kun naapurustossa asuu lapsia perheineen.Sanoi nytkin tuntevansa olonsa turvalliseksi auttavien käsien ollessa tarvittaessa aina läsnä.Niinpä,ajattelin ja pienoinen suojaton tunne hiipi mieleeni.Se meni ohi,vaikka useammin putkahtaa esille ajan kuluessa.
Kuulun siihen ikäpolveen,jota kasvatettiin kurissa ja Herran nuhteessa.Hyvien ja kohteliaiden tapojen oli kuuluttava jokapäiväiseen elämään.Eritoten piti muistaa kiittää saamistaan lahjoista jouluina ja syntymäpäivinä.Muutenkin olla sekä suvun että tuttavapiirin vanhemman väen kanssa tekemisissä muinakin aikoina.Otin opit onkeeni.Aikuistuttuani soittelin silloin tällöin ja useammin,kun jäivät lapsettomina yksin puolison poistuttua viereltä.Kummini kuuluivat tähän kategoriaan ilman muuta kuin myös vanhempieni muutama vanha ystävä.Kävin tapaamassa,auttelin.Tein tämän omasta tahdostani.Olivathan hekin "auttaneet" minua olemalla lapsenvahtina,opettaneet elämää omalla tahollaan,seuranneet kasvamistani ja kehittymistäni,olleet lähellä.Nyt heitä ei enää yhtäkään ole.
Nykyaika ei enää pidä tärkeänä tämmöisiä kontakteja.Nuorilla on perheet,harrastukset,opinnot,vaativa työ,omat menot ja elämä.Eivät ehdi kysyä vointia tai edes tarkistaa sitä,ollaanko elossa.Jotkut lähettävät automaattisesti joulukortin kerran vuodessa.Siinä kaikki.Ei ole aikaa.Tätä en ole milloinkaan uskonut,kun joku sanoo puhelimessa "on ollut niin kiire,etten ole ehtinyt soittaa". Niin kiire,että ei vuodenkaan aikana ole ollut kertaakaan aikaa uhrata paria minuuttia puhelimessa? Minullakin on ollut menoa ja elämää,puoliso,koti,työ,harrastukset,vanhat huolenpitoa vaativat vanhemmat.Silti on jäänyt hetki,jolloin on voinut pirauttaa voinnit kysyäkseen.No,voihan tämä iäkäs henkilö itsekin soittaa.Totta kai.Mutta kun yhteydenpito vuodesta toiseen jää näin yksipuoliseksi,ei enää halua.Alkaa tuntea itsensä tarpeettomaksi ja hylätyksi.Tällä lailla tuntevia iäkkäitä ihmisiä on Suomessa tuhansia.Yksinäisiä.Ja kuitenkin useimmilla on nuorempia ja terveempiä ihmisiä joko suvussa tai tuttavapiirissä,ystävien lapsia ja naapureita.Missä he ovat?
Kirjoitin kirjeen vanhalle luokkatoverilleni.Sain häneltä jouluksi tervehdyksen valokuvineen.Hän kuuluu niiden neljän luokkatoverini joukkoon,joita haikailen kotiini vierailemaan.Alkaa hävettää saamattomuuteni.Varsinkin silloin kun rupattelen puhelimessa C:n kanssa ja asia tulee puheenaiheeksi.Jos sitten tänä keväänä... Olisi niin mukavaa nähdä heidät kaikki neljä,ennenkuin itsekukin kremppaannumme siihen tapaan,ettei enää ole mahdollista.Älä jätä huomiseksi sitä,minkä voit tänään tehdä.
Mutta nyt hommaamaan inva-autoa,puoliso suihkuun ja kaupungille.Lakkasiko sade?
Äitini iäkkäältä serkulta ei tullut tänä vuonna joulukorttia.No minähän huolestumaan oitis.Soitin.Hyvissä oli voimissa,semmoisissa kuin sen ikäinen on.Henkisesti mahdottoman pirteä.Kroppa vain kremppaa.Juttelimme kauan kuten monesti ennenkin vuoden aikana ja minun tuli sukuani ikävä.On sukuja,jotka pitävät yhtä ja sitten on sukuja,jotka ovat laajenneet kuka minnekin omiin ympyröihinsä ja elämäänsä.Tällä äitini serkulla on tiivis rinki ympärillään,kun naapurustossa asuu lapsia perheineen.Sanoi nytkin tuntevansa olonsa turvalliseksi auttavien käsien ollessa tarvittaessa aina läsnä.Niinpä,ajattelin ja pienoinen suojaton tunne hiipi mieleeni.Se meni ohi,vaikka useammin putkahtaa esille ajan kuluessa.
Kuulun siihen ikäpolveen,jota kasvatettiin kurissa ja Herran nuhteessa.Hyvien ja kohteliaiden tapojen oli kuuluttava jokapäiväiseen elämään.Eritoten piti muistaa kiittää saamistaan lahjoista jouluina ja syntymäpäivinä.Muutenkin olla sekä suvun että tuttavapiirin vanhemman väen kanssa tekemisissä muinakin aikoina.Otin opit onkeeni.Aikuistuttuani soittelin silloin tällöin ja useammin,kun jäivät lapsettomina yksin puolison poistuttua viereltä.Kummini kuuluivat tähän kategoriaan ilman muuta kuin myös vanhempieni muutama vanha ystävä.Kävin tapaamassa,auttelin.Tein tämän omasta tahdostani.Olivathan hekin "auttaneet" minua olemalla lapsenvahtina,opettaneet elämää omalla tahollaan,seuranneet kasvamistani ja kehittymistäni,olleet lähellä.Nyt heitä ei enää yhtäkään ole.
Nykyaika ei enää pidä tärkeänä tämmöisiä kontakteja.Nuorilla on perheet,harrastukset,opinnot,vaativa työ,omat menot ja elämä.Eivät ehdi kysyä vointia tai edes tarkistaa sitä,ollaanko elossa.Jotkut lähettävät automaattisesti joulukortin kerran vuodessa.Siinä kaikki.Ei ole aikaa.Tätä en ole milloinkaan uskonut,kun joku sanoo puhelimessa "on ollut niin kiire,etten ole ehtinyt soittaa". Niin kiire,että ei vuodenkaan aikana ole ollut kertaakaan aikaa uhrata paria minuuttia puhelimessa? Minullakin on ollut menoa ja elämää,puoliso,koti,työ,harrastukset,vanhat huolenpitoa vaativat vanhemmat.Silti on jäänyt hetki,jolloin on voinut pirauttaa voinnit kysyäkseen.No,voihan tämä iäkäs henkilö itsekin soittaa.Totta kai.Mutta kun yhteydenpito vuodesta toiseen jää näin yksipuoliseksi,ei enää halua.Alkaa tuntea itsensä tarpeettomaksi ja hylätyksi.Tällä lailla tuntevia iäkkäitä ihmisiä on Suomessa tuhansia.Yksinäisiä.Ja kuitenkin useimmilla on nuorempia ja terveempiä ihmisiä joko suvussa tai tuttavapiirissä,ystävien lapsia ja naapureita.Missä he ovat?
Kirjoitin kirjeen vanhalle luokkatoverilleni.Sain häneltä jouluksi tervehdyksen valokuvineen.Hän kuuluu niiden neljän luokkatoverini joukkoon,joita haikailen kotiini vierailemaan.Alkaa hävettää saamattomuuteni.Varsinkin silloin kun rupattelen puhelimessa C:n kanssa ja asia tulee puheenaiheeksi.Jos sitten tänä keväänä... Olisi niin mukavaa nähdä heidät kaikki neljä,ennenkuin itsekukin kremppaannumme siihen tapaan,ettei enää ole mahdollista.Älä jätä huomiseksi sitä,minkä voit tänään tehdä.
Mutta nyt hommaamaan inva-autoa,puoliso suihkuun ja kaupungille.Lakkasiko sade?
28. joulukuuta 2011
KINKUN LOPPU
Ensimmäistä kertaa pääsimme eroon kunniallisesti kinkusta.Siis niin,että pakastimeen ei mennyt hituistakaan.Eilen tein omasta päästä pöperölaatikon uunissa,josta puolisokin sanoi "hyvää" ja pyysi lisää.Loorassa oli yhtä sun toista kinkun lisäksi.Päälle tuikkasin kermaa ja juustoraastetta.On täksikin päiväksi.Aikeena lähteä kaupungille,mutta katson ensin,miten selkäni antaa periksi pyörätuolin lykkimisessä.Olen potenut muutaman päivän jälleen kerran pahaksi äitynyttä selkävaivaani.Ryhti sotilaallisen suora,liikkeet hitaat. Katselen kauhulla,jos jotain putoaa lattialle.Kumartumiset vaativat omat temppunsa.Puolisolta ei heru sen enempää sympatiaa kuin empatiakaan.Päinvastoin.Infarkti vienyt tämän puolen aivoista pimeäksi.Pilkkaa ja vähättelee omituista kulkuani,hidasta liikuntaa,kivun irvistyksiä kasvoillani.Mutta kyllä tämä tästä.On ennenkin.
Kirjojen alennusluettelo tuli.Muutama kiinnostava.Tilauksen voi tehdä netissä.Katsotaan tämäkin asia,saanko aikaan.Kiinnostaako tarpeeksi.Alennusmyynnit muutenkaan eivät ole heiniäni.En tunne intressiä tungeksia seassa,jonottaa ja jos on vaatteista kyse,pitää huoli,että pääsee sovituskoppiin vuorollaan.En enää vuosiin ole tuntenut mielenkiintoa.
Soitin illalla ystävälleni Oulunsaloon nähtyäni uutisissa tulvivan tien hänen kotikonnuillaan.Vesi kuulemma toisella suunnalla,mutta Pohjanlahti kuitenkin noussut hänen kesäsaunansa taakse.Ei enää lunta sielläkään.Suli se vähä pois,mutta teetti Eevillä hetkeksi lumitöitä.Kova tuuli ei ole haitannut.Puut pysyneet tontilla pystyssä.Potkukelkka jo varoiksi talon seinustalla.Sillä kulkee sitten jäisillä teillä ennen kuin kunta ehtii hiekottaa.Muuten asiat hyvin.Takassa tuli,lasissa viiniä,Eevi käpertyneenä sohvannurkkaan televisiota katsellen.Eevin talo niitä harvoja siellä päin,jonka katolla on televisioantenni.Vahvaa lestadiolaisseutua,jossa televisio on suurta syntiä.Luulen kyllä Eevin lailla,että lestadiolaisperheen nuoriväki ei enää noudata kaikkia vanhalestadiolaisten tapoja ja kieltoja.Nykyaika pyrähtänyt niihinkin piireihin.Mitä sanoisikaan vanha kunnon Lars Levi Laestadius tämmöisestä leväperäisyydestä?
Aurinko paistaa talojen tiiliseiniin.Puiden latvat huojuvat tuulessa,joka sekin tyynempää kuin muutamana menneenä päivänä.Kummallisia ilmoja pidellyt.Meillä pohjolassa outoja ilmiöitä.Haittaavat oloa ja eloa.Saavat aikaan taloudellista vahinkoa.Eikö tämä enää olekaan Herran kukkaroa?
Kirjojen alennusluettelo tuli.Muutama kiinnostava.Tilauksen voi tehdä netissä.Katsotaan tämäkin asia,saanko aikaan.Kiinnostaako tarpeeksi.Alennusmyynnit muutenkaan eivät ole heiniäni.En tunne intressiä tungeksia seassa,jonottaa ja jos on vaatteista kyse,pitää huoli,että pääsee sovituskoppiin vuorollaan.En enää vuosiin ole tuntenut mielenkiintoa.
Soitin illalla ystävälleni Oulunsaloon nähtyäni uutisissa tulvivan tien hänen kotikonnuillaan.Vesi kuulemma toisella suunnalla,mutta Pohjanlahti kuitenkin noussut hänen kesäsaunansa taakse.Ei enää lunta sielläkään.Suli se vähä pois,mutta teetti Eevillä hetkeksi lumitöitä.Kova tuuli ei ole haitannut.Puut pysyneet tontilla pystyssä.Potkukelkka jo varoiksi talon seinustalla.Sillä kulkee sitten jäisillä teillä ennen kuin kunta ehtii hiekottaa.Muuten asiat hyvin.Takassa tuli,lasissa viiniä,Eevi käpertyneenä sohvannurkkaan televisiota katsellen.Eevin talo niitä harvoja siellä päin,jonka katolla on televisioantenni.Vahvaa lestadiolaisseutua,jossa televisio on suurta syntiä.Luulen kyllä Eevin lailla,että lestadiolaisperheen nuoriväki ei enää noudata kaikkia vanhalestadiolaisten tapoja ja kieltoja.Nykyaika pyrähtänyt niihinkin piireihin.Mitä sanoisikaan vanha kunnon Lars Levi Laestadius tämmöisestä leväperäisyydestä?
Aurinko paistaa talojen tiiliseiniin.Puiden latvat huojuvat tuulessa,joka sekin tyynempää kuin muutamana menneenä päivänä.Kummallisia ilmoja pidellyt.Meillä pohjolassa outoja ilmiöitä.Haittaavat oloa ja eloa.Saavat aikaan taloudellista vahinkoa.Eikö tämä enää olekaan Herran kukkaroa?
27. joulukuuta 2011
SATEEN ROPISTESSA IKKUNAAN
Uutta tuulta luvattu armaaseen Suomenmaahamme.Eilen olikin aika myräkkää.Pihalla kuitenkin koivut pysyivät pystyssä,vaikka kaartuivatkin maata kohti.Vein roskat illalla ja silloin oli jo huomattavasti tyynempää.Roskis piripintaan täynnä.Joku saanut ilmeisesti uuden tuolin,kun vanha rähjä oli viskattu jätehuoneen nurkkaan.Työnsä tehneenä se kyhjötti paikallaan,kaikkensa antaneena ja niin kovin murheellisen näköisenä.Kankaassa reikiä,kulumia selässä,ajan hampaan jälkiä muodossaan.Kaatopaikalla siihen istahtaa lokki nokassaan jostain kahmimansa jo vahvasti pilaantumaan päässyt kinkunkappale.Lokki ei ole nirso.Se elää kaatopaikan tuntumassa helpon ruuan ääressä erilaisten muovipussien ja muun joutavan seassa.Ihmisen virittämät verkot paikan yläpuolella ei ovelaa lokkia estä ruokaansa etsimästä.Eihän se tyhmä ole.Se nauraa lokinnauruaan ja nappaa nokkaansa palasen homehtunutta taatelikakkua.
Joulu on ohi.Auttamattomasti ja vuosi seuraavaan.Lauantaina kansa panee ranttaliksi paukutellen taivaan tuuliin euron poikineen rakettien muodossa.Mitä tuhlausta.Säännöt ilotulitteiden ostamisessa ja käytössä ovat tiukentuneet.Kun oli toisin,sattui haavereita.Silmiä puhki,palovammoja,tulipaloja,vaatteiden kärventymisiä.Suojalasit suojaavat eikä pikkuväellä ole asiaa rakettien lähelle.Joku antaa pitkät neuvoille,perheen kuopusta kiidätetään sairaalaan.Vuosi juuri vaihtunut.
Minä kun olen altis siteerauksille,niin on alkanut harmittaa,kun en voi hyödyntää lumirunoja.En ensilumen kosketuksesta maahan ja puiden oksille,josta niin paljon lauletaan.No,voihan niitä blogiin lainata,mutta tuntuvat jotenkin hullulta maan ollessa mustaa,kuraista ja märkää vesisateen ropistessa ikkunalaseihin tuulien ravistellessa puitten kaljuja oksia.Vaikka näin tässä tuumailen,en suinkaan ole heittäytynyt talvenrakastajaksi,vaipunut lumen lumoon tai muuten vinksahtanut kaiken peittävään valkoiseen vaippaan.
Ennen pantiin ikkunan lasien väleihin pumpulia markkeeraamaan talvista maisemaa ja pumpulin päälle aseteltiin ajan henkeen sopivaa rekvisiittaa.Minäkin olen nähnyt mökillä vaivaa.Keräsimme jäkälää ja sitä ikkunanväleihin syksyisin.Päälle asettelin kuivakukkia.Olihan somaa.Talvisin oli aina lunta.Juhannusruusu peittyi ja ulkopikkulan polku oli aamuisin luotava.Tuntui hyvältä katsella pirtin lämpimästä ulos tuiskuun,kun tuuli riepotti irtolunta järven jäällä.Punatulkku lehahti lentoon ja tikka nakutteli kylmän kohmettamaa puunrunkoa.Talvi maalla oli hienoa aikaa.Vaan ei kesän voittanutta.
Eino Leino kertoo Nocturnessaan "Talviyö" ruislinnun laulusta ja kuusta tähkäpäiden yllä ja kesäyön onnesta,jolloin laaksot verhoutuvat kaskisavuun.Runoilija kaipaa metsän tummuutta ja vaaran tuulia,veden varjoja,joista hänen sydämensä laulun tekee.
Niin minunkin sydämeni,jos osaisi.Sade valuu pitkin ikkunaruutuja,vesilätäköt pihalla kasvavat,tuuli yltyy.Taivas harmaa.Joulukuu on lopuillaan.
Joulu on ohi.Auttamattomasti ja vuosi seuraavaan.Lauantaina kansa panee ranttaliksi paukutellen taivaan tuuliin euron poikineen rakettien muodossa.Mitä tuhlausta.Säännöt ilotulitteiden ostamisessa ja käytössä ovat tiukentuneet.Kun oli toisin,sattui haavereita.Silmiä puhki,palovammoja,tulipaloja,vaatteiden kärventymisiä.Suojalasit suojaavat eikä pikkuväellä ole asiaa rakettien lähelle.Joku antaa pitkät neuvoille,perheen kuopusta kiidätetään sairaalaan.Vuosi juuri vaihtunut.
Minä kun olen altis siteerauksille,niin on alkanut harmittaa,kun en voi hyödyntää lumirunoja.En ensilumen kosketuksesta maahan ja puiden oksille,josta niin paljon lauletaan.No,voihan niitä blogiin lainata,mutta tuntuvat jotenkin hullulta maan ollessa mustaa,kuraista ja märkää vesisateen ropistessa ikkunalaseihin tuulien ravistellessa puitten kaljuja oksia.Vaikka näin tässä tuumailen,en suinkaan ole heittäytynyt talvenrakastajaksi,vaipunut lumen lumoon tai muuten vinksahtanut kaiken peittävään valkoiseen vaippaan.
Ennen pantiin ikkunan lasien väleihin pumpulia markkeeraamaan talvista maisemaa ja pumpulin päälle aseteltiin ajan henkeen sopivaa rekvisiittaa.Minäkin olen nähnyt mökillä vaivaa.Keräsimme jäkälää ja sitä ikkunanväleihin syksyisin.Päälle asettelin kuivakukkia.Olihan somaa.Talvisin oli aina lunta.Juhannusruusu peittyi ja ulkopikkulan polku oli aamuisin luotava.Tuntui hyvältä katsella pirtin lämpimästä ulos tuiskuun,kun tuuli riepotti irtolunta järven jäällä.Punatulkku lehahti lentoon ja tikka nakutteli kylmän kohmettamaa puunrunkoa.Talvi maalla oli hienoa aikaa.Vaan ei kesän voittanutta.
Eino Leino kertoo Nocturnessaan "Talviyö" ruislinnun laulusta ja kuusta tähkäpäiden yllä ja kesäyön onnesta,jolloin laaksot verhoutuvat kaskisavuun.Runoilija kaipaa metsän tummuutta ja vaaran tuulia,veden varjoja,joista hänen sydämensä laulun tekee.
Niin minunkin sydämeni,jos osaisi.Sade valuu pitkin ikkunaruutuja,vesilätäköt pihalla kasvavat,tuuli yltyy.Taivas harmaa.Joulukuu on lopuillaan.
26. joulukuuta 2011
KEN ETSII SE LÖYTÄÄ
Yhä olen löytöretkillä kirjahyllyssäni.Pehmeäkantisia ja repaleisia kirjoja alahyllyllä,joihin harvoin olen kajonnut.Nyt vaan tukevasti kimppuun.Viimeisin käteen tarttunut on vuodelta 1917 V.A.Koskenniemen kokoama Runosuomennoksia Lyyra ja paimenhuilu.Baudelairea,Carduccia,Verlainea,Ibseniä,Villonia ja Goethea.
Joskus hyvin kauan sitten olin vanhempieni kanssa näytillä silloisen poikaystäväni Horstin kotona Frankfurt am Mainissa.Vietimme muutaman päivän kaupungissa ja Horst esitteli minulle synnyinkaupunkiaan. Muun muassa kävimme Goethe-Hausissa,jossa Johann Wolfgang von Goethe syntyi ja jossa kirjoitti kuolemattomiksi jääneitä teoksiaan.Tepastelin suurta kunnioitusta tuntien museoksi muutetun kodin lattioilla.Samoilla,joilla Goethekin oli astellut.
Lyyra ja paimenhuilu-kirjasesta löysin Goethen (1749-1832) mietelmiä ja pikkurunoja.Tässä yksi:
"Minä kuljen maita manteria
ja etsin sanoja sukkelia.
Pahat päivät minulle iloa suovat:
sanat sattuvimmat ne suuhuni tuovat."
Jatkan kirjahyllyni kaivelemista ja kuka tietää,mitä vielä löytyy.
Ulkona tuulee pirteästi,etten sanoisi voimakkaasti.Ja sanonkin.Aloitti toimeliaisuutensa jo illalla.Puhalsi mereltä päin pitkin kotikatua ujeltaen talojen seinissä,paukuttaen jotain,jonka alkulähteestä en selville päässyt.Koivut taivuttavat latvansa nöyrästi kohti maata.Ikkunoissa loistavat Tapaninpäivän valot.Näkymät pihalla kaikkialla yleisharmaat.Vesipisarat ikkunoissa kiiltelevät sateen jälkeen.Roskiksen ovi kolahtaa läpi tuulen.Joku vie aattoillan lahjakääreitä entisten jatkoksi.Varsinainen joulu alkaa olla lopuillaan.Seuraavaksi juhlimme uutta vuotta tulevaksi.Ja sehän on jo ovella.
Vanhempani kutsuivat usein ystäviään ottamaan vastaan seuraavaa vuotta.Muistan lapsuudesta,mitenkä tuntui jännittävältä ensinnäkin saada valvoa ja sitten vastaanottaa uusi vuosi.Kaikki nousivat seisomaan kellon lähetessä kahtatoista yöllä ja laskettiin ääneen sekunnit.Sitten kaikkia halattiin ja toivotettiin onnea.Siinä vaiheessa yleensä alkoi minua armottomasti nukuttaa ja kun kaikki vaikutti samanlaiselta kuin muutamaa minuuttia aikaisemmin vanhan vuoden aikaan,lähdin nukkumaan.Äiti peitteli ja meni sitten jatkamaan yötä vieraidensa pariin.Aamullakin kaikki oli samanlaista kuin edellisen vuoden aamuina.Isä sytytti kuuseen sähkökynttilät ja ryhdyimme syömään aamiaista.Ei siinäkään muutoksia.Yhden suuremman muutoksen tiesin.Minä olen tänä uutena vuotena keväällä vuotta vanhempi.Siis jo melkein iso tyttö.
En ole enää vuosiin iloinnut mokomasta.Päinvastoin.Täytettyäni 25v lopetin olemasta vuoden kuluttua vuotta vanhempi.Nykyisin en tykkää yhtään,kun joku onnittelee siitä,kun taas olen saanut lisää ikää.Osanottokortti pitäisi lähettää,kuten ystäväni Ilona sanoo.No,yhtäkaikki kevät 2012 kartuttaa ikääni kaikesta huolimatta.Tahdoin tai en.
Joskus hyvin kauan sitten olin vanhempieni kanssa näytillä silloisen poikaystäväni Horstin kotona Frankfurt am Mainissa.Vietimme muutaman päivän kaupungissa ja Horst esitteli minulle synnyinkaupunkiaan. Muun muassa kävimme Goethe-Hausissa,jossa Johann Wolfgang von Goethe syntyi ja jossa kirjoitti kuolemattomiksi jääneitä teoksiaan.Tepastelin suurta kunnioitusta tuntien museoksi muutetun kodin lattioilla.Samoilla,joilla Goethekin oli astellut.
Lyyra ja paimenhuilu-kirjasesta löysin Goethen (1749-1832) mietelmiä ja pikkurunoja.Tässä yksi:
"Minä kuljen maita manteria
ja etsin sanoja sukkelia.
Pahat päivät minulle iloa suovat:
sanat sattuvimmat ne suuhuni tuovat."
Jatkan kirjahyllyni kaivelemista ja kuka tietää,mitä vielä löytyy.
Ulkona tuulee pirteästi,etten sanoisi voimakkaasti.Ja sanonkin.Aloitti toimeliaisuutensa jo illalla.Puhalsi mereltä päin pitkin kotikatua ujeltaen talojen seinissä,paukuttaen jotain,jonka alkulähteestä en selville päässyt.Koivut taivuttavat latvansa nöyrästi kohti maata.Ikkunoissa loistavat Tapaninpäivän valot.Näkymät pihalla kaikkialla yleisharmaat.Vesipisarat ikkunoissa kiiltelevät sateen jälkeen.Roskiksen ovi kolahtaa läpi tuulen.Joku vie aattoillan lahjakääreitä entisten jatkoksi.Varsinainen joulu alkaa olla lopuillaan.Seuraavaksi juhlimme uutta vuotta tulevaksi.Ja sehän on jo ovella.
Vanhempani kutsuivat usein ystäviään ottamaan vastaan seuraavaa vuotta.Muistan lapsuudesta,mitenkä tuntui jännittävältä ensinnäkin saada valvoa ja sitten vastaanottaa uusi vuosi.Kaikki nousivat seisomaan kellon lähetessä kahtatoista yöllä ja laskettiin ääneen sekunnit.Sitten kaikkia halattiin ja toivotettiin onnea.Siinä vaiheessa yleensä alkoi minua armottomasti nukuttaa ja kun kaikki vaikutti samanlaiselta kuin muutamaa minuuttia aikaisemmin vanhan vuoden aikaan,lähdin nukkumaan.Äiti peitteli ja meni sitten jatkamaan yötä vieraidensa pariin.Aamullakin kaikki oli samanlaista kuin edellisen vuoden aamuina.Isä sytytti kuuseen sähkökynttilät ja ryhdyimme syömään aamiaista.Ei siinäkään muutoksia.Yhden suuremman muutoksen tiesin.Minä olen tänä uutena vuotena keväällä vuotta vanhempi.Siis jo melkein iso tyttö.
En ole enää vuosiin iloinnut mokomasta.Päinvastoin.Täytettyäni 25v lopetin olemasta vuoden kuluttua vuotta vanhempi.Nykyisin en tykkää yhtään,kun joku onnittelee siitä,kun taas olen saanut lisää ikää.Osanottokortti pitäisi lähettää,kuten ystäväni Ilona sanoo.No,yhtäkaikki kevät 2012 kartuttaa ikääni kaikesta huolimatta.Tahdoin tai en.
25. joulukuuta 2011
JOULUPÄIVÄNÄ
On se hetki aamusta,kun puoliso on pantu takaisin vuoteeseen aamukahvin jälkeen äänikirjaa kuuntelemaan.On se hetki aamusta,kun elän itselleni ja yleensä istuudun naputtelemaan sanoja blogiin.On jouluaamu ja pakkasta muutama aste.
Meillä on kirjahyllyssä kaikenlaista,etupäässä vanhaa vanhemmiltani perittyä ja itsehankittua.Sekin vanhaa.Onhan kotimme irtaimistokin vanhaa.Joskus on hauskaa sukeltaa jo melkein unohdettujen kirjojen pariin.Löysin nidottuja näytelmiä,runokokoelmia,erilaisia lausuntaohjelmistovihkosia viime vuosisadalta. Tämä "viime vuosisadalta" kuulostaa juhlalliselta ja etäiseltä,vaikka ei aikaa ole kutvahtanut kuin toistakymmentä vuotta ja meistä moni syntynytkin "viime vuosisadalla".
Löysin hiukan repaleistuneen jo kellastuneen,vanhalta tuoksuvan kansipaperittoman runoteoksen: Pietari Salmenoja,Varjossa vaeltajat.Painettu 1923. Salmenoja (1893-1962) oli monitoimimies runoilemisen ulkopuolella.Eritoten työväen runoilija sen ohella,että oli kansanedustaja ja ministeri,harras demari.
Tässä runo numero yksi "Kaksi kuvaa joulusta":
Rikas mies untuvapatjallansa
kääntävi vatsansa taivasta päin.
Kyökissä vanha Susanna laulaa:
enkeli taivaan lausui näin...
Rikas mies myöskin on hurskas,siks hänkin
kätensä ristiin hartaana liittää.
Pyylevän ruumiin puolesta sielu
ylhäistä isäänsä kiittää.
(Pietari Salmenoja)
Runoa numero kaksi en tähän laita.Se on vastakohta numerolle yksi ja kertoo köyhän kodin joulusta.Ei ole muuta ruokaa tarjolla lapselle kuin leivänkyrsä kylmässä pirtissä,jossa valona yksi ainut kynttilänliekki. "Oi äiti,äiti! Mun on niin nälkä..."
Jouluna muistellaan.Mieleen kumpuaa kuvia menneitten aikojen jouluista.Ihmisistä,joita ei enää ole.Ajoista,jolloin huoneet täyttyivät äänistä,naurusta ja lahjapapereiden rapinasta.Yksitellen vieraidemme rivit alkoivat harventua.Lopulta ei ollut enää kutsuttavia.Omat vanhemmatkin olivat poissa.Niitä jouluja,kun meitä oli koolla iso joukko jouluaattoateriaa nauttimassa,on hauskaa muistella.Aikanaan on meidänkin vuoro olla poissa jouluaterialta.Mieleen tulee muistoalbumin värssy aikojen takaa,kun sellaiseen kirjoittaminen oli muotia ja värssyt joskus kaameammasta päästä,kun ottaa huomioon,että tytöillä ikää ei vielä paljoakaan.
"Hiljaa sulle hauta luodaan,
hiljaa sinne lasketaan,
hiljaa sitten hautakumpus
kyynelillä kastetaan."
Jeskamadeera sentään! Tämmöinen värssy on minunkin muistokirjassani. Ikää minulla ehkä kymmenisen vuotta,jolloin ei hautoja vielä ajateltu.No,nyt tätäkin värssyä hiukan hymyillen luetaan,jos jollakulla ikäiselläni on vielä muistokirja tallella.Vaan saattaa se olla ollut jo ajankohtainenkin värssyn kirjoittajalle sekä sen saajalle.
Tämmöisiä tuli mieleen minulle joulupäivänä 2011.Taidan kaivella kirjahyllyä lisää.Ja että ei ihan kuolon kelloihin lopuisi tämänpäiväinen sanatulvani,panen loppuun Larin-Kyöstin (1873-1948,oikeasti Kyösti Larson) Ma elän-runosta ensimmäisen säkeen:
Ma elän,ah,mikä riemu,
mikä riemu ja soitto nyt suonissa soi,
näin sydän ei koskaan sykkinyt,
mikä loisto ja hehku mun täyttää nyt,
ma laulan,sillä Luoja mun laulamaan loi!...
Meillä on kirjahyllyssä kaikenlaista,etupäässä vanhaa vanhemmiltani perittyä ja itsehankittua.Sekin vanhaa.Onhan kotimme irtaimistokin vanhaa.Joskus on hauskaa sukeltaa jo melkein unohdettujen kirjojen pariin.Löysin nidottuja näytelmiä,runokokoelmia,erilaisia lausuntaohjelmistovihkosia viime vuosisadalta. Tämä "viime vuosisadalta" kuulostaa juhlalliselta ja etäiseltä,vaikka ei aikaa ole kutvahtanut kuin toistakymmentä vuotta ja meistä moni syntynytkin "viime vuosisadalla".
Löysin hiukan repaleistuneen jo kellastuneen,vanhalta tuoksuvan kansipaperittoman runoteoksen: Pietari Salmenoja,Varjossa vaeltajat.Painettu 1923. Salmenoja (1893-1962) oli monitoimimies runoilemisen ulkopuolella.Eritoten työväen runoilija sen ohella,että oli kansanedustaja ja ministeri,harras demari.
Tässä runo numero yksi "Kaksi kuvaa joulusta":
Rikas mies untuvapatjallansa
kääntävi vatsansa taivasta päin.
Kyökissä vanha Susanna laulaa:
enkeli taivaan lausui näin...
Rikas mies myöskin on hurskas,siks hänkin
kätensä ristiin hartaana liittää.
Pyylevän ruumiin puolesta sielu
ylhäistä isäänsä kiittää.
(Pietari Salmenoja)
Runoa numero kaksi en tähän laita.Se on vastakohta numerolle yksi ja kertoo köyhän kodin joulusta.Ei ole muuta ruokaa tarjolla lapselle kuin leivänkyrsä kylmässä pirtissä,jossa valona yksi ainut kynttilänliekki. "Oi äiti,äiti! Mun on niin nälkä..."
Jouluna muistellaan.Mieleen kumpuaa kuvia menneitten aikojen jouluista.Ihmisistä,joita ei enää ole.Ajoista,jolloin huoneet täyttyivät äänistä,naurusta ja lahjapapereiden rapinasta.Yksitellen vieraidemme rivit alkoivat harventua.Lopulta ei ollut enää kutsuttavia.Omat vanhemmatkin olivat poissa.Niitä jouluja,kun meitä oli koolla iso joukko jouluaattoateriaa nauttimassa,on hauskaa muistella.Aikanaan on meidänkin vuoro olla poissa jouluaterialta.Mieleen tulee muistoalbumin värssy aikojen takaa,kun sellaiseen kirjoittaminen oli muotia ja värssyt joskus kaameammasta päästä,kun ottaa huomioon,että tytöillä ikää ei vielä paljoakaan.
"Hiljaa sulle hauta luodaan,
hiljaa sinne lasketaan,
hiljaa sitten hautakumpus
kyynelillä kastetaan."
Jeskamadeera sentään! Tämmöinen värssy on minunkin muistokirjassani. Ikää minulla ehkä kymmenisen vuotta,jolloin ei hautoja vielä ajateltu.No,nyt tätäkin värssyä hiukan hymyillen luetaan,jos jollakulla ikäiselläni on vielä muistokirja tallella.Vaan saattaa se olla ollut jo ajankohtainenkin värssyn kirjoittajalle sekä sen saajalle.
Tämmöisiä tuli mieleen minulle joulupäivänä 2011.Taidan kaivella kirjahyllyä lisää.Ja että ei ihan kuolon kelloihin lopuisi tämänpäiväinen sanatulvani,panen loppuun Larin-Kyöstin (1873-1948,oikeasti Kyösti Larson) Ma elän-runosta ensimmäisen säkeen:
Ma elän,ah,mikä riemu,
mikä riemu ja soitto nyt suonissa soi,
näin sydän ei koskaan sykkinyt,
mikä loisto ja hehku mun täyttää nyt,
ma laulan,sillä Luoja mun laulamaan loi!...
23. joulukuuta 2011
HYVÄÄ JOULUA
Tänään jouluaaton aattona paistan kinkun.Nostin jo jääkaapista esille.Siinä se köllöttää.Odottaa jalostamista parempiin suihin.Ulkoilua myös on ohjelmassa,jos sitten huomenna pysyttelemme sisällä,jouluaattona.
Illalla soi ovikello.Kaksi pientä lasta seisoi ovella äitinsä Majlisin ohjauksessa joulua minulle toivottaen.Sain purkin hilloa juustojen kanssa.Pyysin sisälle,mutta olivat menossa toisenkin naapurin luo viemään joulutunnelmaa.Gabriel olisi tahtonut tulla,mutta pienempi Isabel seisoi äitinsä suojassa katsellen minua suurin lapsensilmin.Toivottelimme toisillemme hyvät joulut ja niin piparkakkukuvioiset tonttulakit heilahtivat ja kaikki kolme lähtivät hissillä alas.
Lunta ei yhtäkaikki meillepäin ole luvattu. Mutta varsinaisesta kaamoksesta päästiin.Päivä alkaa pidentyä,valo voittaa pimeyden.Kevättä kohti mennään.Mikäpä tässä ollessa.Joulu on.
Ja näinhän tämän sanoo Aleksis Kivi:
"... Huoneesta loistaa valkeus hauska
Vastahan kulkijan,
Hedelmii vuoden ahkerast työstä
Tornina seisoovi
Pöytävaatteel valkeal
Vierahille tarjona,
Ja laattial kiiltävät oljet
Leimues iltapystyn..."
(Joulu-ilta)
RAUHALLISTA JA HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE.
Illalla soi ovikello.Kaksi pientä lasta seisoi ovella äitinsä Majlisin ohjauksessa joulua minulle toivottaen.Sain purkin hilloa juustojen kanssa.Pyysin sisälle,mutta olivat menossa toisenkin naapurin luo viemään joulutunnelmaa.Gabriel olisi tahtonut tulla,mutta pienempi Isabel seisoi äitinsä suojassa katsellen minua suurin lapsensilmin.Toivottelimme toisillemme hyvät joulut ja niin piparkakkukuvioiset tonttulakit heilahtivat ja kaikki kolme lähtivät hissillä alas.
Lunta ei yhtäkaikki meillepäin ole luvattu. Mutta varsinaisesta kaamoksesta päästiin.Päivä alkaa pidentyä,valo voittaa pimeyden.Kevättä kohti mennään.Mikäpä tässä ollessa.Joulu on.
Ja näinhän tämän sanoo Aleksis Kivi:
"... Huoneesta loistaa valkeus hauska
Vastahan kulkijan,
Hedelmii vuoden ahkerast työstä
Tornina seisoovi
Pöytävaatteel valkeal
Vierahille tarjona,
Ja laattial kiiltävät oljet
Leimues iltapystyn..."
(Joulu-ilta)
RAUHALLISTA JA HYVÄÄ JOULUA KAIKILLE.
22. joulukuuta 2011
TUURAAJAPÄIVÄN TUUMAILUA
Terveisiä Stockmannin Herkusta,jossa oli voita myytävänä! Kävelin kaikessa rauhassa kärryn kanssa maito-osaston läpi ja ihmettelin ihmisruuhkaa rasvahyllyjen luona.Voita! Vanhoja tuttuja Valion puolenkilon voipaketteja.Ihmiset kahmivat voita toisiaan tuuppien ilosta huudahdellen.Hertsileijaa,minäkin ostin yhden paketin.Ihan vaan yleiseen hurmokseen sulautuen.Kerroin kotiin tultuani tuuraajalle voin saapumisesta markkinoille.Hän kertoi puolestaan lukeneensa lehdestä,että joillakin ihmisillä on pakastimissaan satakin kiloa voita hamstrattuna.Minä taas olen lukenut,että nyt annetaan voita joululahjaksi oikein kauniiseen paperiin käärittynä.Olemme hullumpia kuin olen luullut.
Eilen lupasin panna Pelastusarmeijan kuppiin ne rahat,joilla aioin itseäni hemmotella ostamalla parfyymia. Tein kuten lupasin ja marssin hajuvesiosaston ohi silmää räpäyttämättä.Tunsinko itseni paremmaksi ihmiseksi hyvän työn jälkeen? No en,mutta siitä olin iloinen,jos rahani menevät oikeaan osoitteeseen ja sillä voidaan muiden lahjoitusten ohella hiukan helpottaa jonkun ihmisen oloa hetkellisesti.
Nyt on sitten hankittu kotiin kaikki tarvittava jouluksi ja hiukan sen jälkeiseksikin ajaksi.Olen myös siivoskellut sen minkä katsoin tarpeelliseksi ja tämä tarkoittaa,että vain aivan pakolliset päivittäiset tehtävät ovat enää jäljellä.Tähän kategoriaan kuuluu myös pienen kinkun paistaminen.Ja tämä hela homma meinaa sitä,että oikeastaan voin olla kuin ellun kana loppuviikon.Eikös elämä olekin ihanaa?
Heidi-Ei saa mennä ulos saunaiholla (mistähän tämä lysti nimi?)-blogin kirjoittaja heitti virtuaaliavaruuteen,kuten sanoi,Dessun (Töölöntorin reunalta-blogi) innoittamana haasteen Kirjamessujen yleisökyselyn tiimoilta "Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin..." Tähän siis jatkoa.No minähän otin haasteen vastaan,panin oikein mietintämyssyn päähän ja aloin keksiä. Asia nimittäin liippaa minua hyvin läheltä,koska palautetta omista kirjoituksistani en juurikaan saa.Lämmin kiitos niille muutamille ihmisille (Heidi mukaan lukien)! Onhan se tietenkin niin,että kirjoittaja alkaa epäillä omia taitojaan,painaa päänsä alas ja tuntee olevansa huono kynäilijä,kun kukaan ei reagoi.Hän saattaa valvoa öitä ja miettiä asiaa.Tuumaa että lopettaa koko roskan.Tai nostaa päätään uhmakkaasti ja jatkaa kirjoittamistaan siitäkin huolimatta,että kukaan ei lue,kukaan ei kommentoi.Kirjoitanpahan itselleni-mentaliteetilla ja itseni takia.
Siis.Tässä muutama minun ehdotukseni:
- Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin puutarha ilman kastelua.
- Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin matka ilman elämyksiä.
- Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin tyhjä kirjahylly.
- Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin puhuisi vain itsensä kanssa.
Eilen lupasin panna Pelastusarmeijan kuppiin ne rahat,joilla aioin itseäni hemmotella ostamalla parfyymia. Tein kuten lupasin ja marssin hajuvesiosaston ohi silmää räpäyttämättä.Tunsinko itseni paremmaksi ihmiseksi hyvän työn jälkeen? No en,mutta siitä olin iloinen,jos rahani menevät oikeaan osoitteeseen ja sillä voidaan muiden lahjoitusten ohella hiukan helpottaa jonkun ihmisen oloa hetkellisesti.
Nyt on sitten hankittu kotiin kaikki tarvittava jouluksi ja hiukan sen jälkeiseksikin ajaksi.Olen myös siivoskellut sen minkä katsoin tarpeelliseksi ja tämä tarkoittaa,että vain aivan pakolliset päivittäiset tehtävät ovat enää jäljellä.Tähän kategoriaan kuuluu myös pienen kinkun paistaminen.Ja tämä hela homma meinaa sitä,että oikeastaan voin olla kuin ellun kana loppuviikon.Eikös elämä olekin ihanaa?
Heidi-Ei saa mennä ulos saunaiholla (mistähän tämä lysti nimi?)-blogin kirjoittaja heitti virtuaaliavaruuteen,kuten sanoi,Dessun (Töölöntorin reunalta-blogi) innoittamana haasteen Kirjamessujen yleisökyselyn tiimoilta "Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin..." Tähän siis jatkoa.No minähän otin haasteen vastaan,panin oikein mietintämyssyn päähän ja aloin keksiä. Asia nimittäin liippaa minua hyvin läheltä,koska palautetta omista kirjoituksistani en juurikaan saa.Lämmin kiitos niille muutamille ihmisille (Heidi mukaan lukien)! Onhan se tietenkin niin,että kirjoittaja alkaa epäillä omia taitojaan,painaa päänsä alas ja tuntee olevansa huono kynäilijä,kun kukaan ei reagoi.Hän saattaa valvoa öitä ja miettiä asiaa.Tuumaa että lopettaa koko roskan.Tai nostaa päätään uhmakkaasti ja jatkaa kirjoittamistaan siitäkin huolimatta,että kukaan ei lue,kukaan ei kommentoi.Kirjoitanpahan itselleni-mentaliteetilla ja itseni takia.
Siis.Tässä muutama minun ehdotukseni:
- Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin puutarha ilman kastelua.
- Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin matka ilman elämyksiä.
- Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin tyhjä kirjahylly.
- Kirjoittaminen ilman palautetta on kuin puhuisi vain itsensä kanssa.
21. joulukuuta 2011
EI HUOLTA MURHETTA KENKÄÄN MUISTA
Ei kai se kiellettyä ole,että näppäimistöön tartutaan toiseenkin kertaan saman vuorokauden aikana.Kellokin säällisesti jo yli kymmenen.Hyvä oli uudestaan herätä,kun vuoteeseen takaisin "Kirjailijan lapsuuden" jälkeen olin ryöminyt.Päivä auennut harmaana,kuinkas muuten,ja vesilätäköt pihalla kertovat,ettemme ainakaan pakkassäässä tätä jouluviikon keskiviikkoa vietä,jolloin tuomas jo joulun tuopi."Tule,tule tuomas kulta,tuo joulu tullessas,oluttynnöri olallas,piimäjuusto pivossas.Kylläs meidän portin tunnet;puuportti,punainen portti,tervaristi portin päällä,musta koira portin alla,kultakaivo kartanolla,kultanuppi kaivon päällä." Näin sammattilaiset tästä päivästä.
Riensimme eilen jo heti aamusta kaupungille.Inva-auton olin tilannut edellisenä päivänä valmiiksi.Stockmannilla ei vielä ruuhkaa.Hisseihin mahtui hyvin ja jonot kassoilla hyväksyttävän lyhyitä.Nyt oli kotiin päin kuljettaja,joka viis veisasi kamppailustani kassien kanssa.No, vanhalla rutiinilla selvisimme.Onhan tässä ollut opiskelua tämän taiteen lajin parissa jo aivan kohtapuoliin kahdeksan vuotta.Kaksi hissiajelua ja olimme nyssyköinemme kotona.Riisuin puolison päällysvaatteista,annoin kotivaatteet ylle ja aloin purkaa ostoksiani.Syötiin ja minä kellahdin puolivahingossa sohvalle,johon olin autuaallisesti nukahtanut.Onneksi heräsin ennen puolison lääkkeiden aikaa.Yleensä en päivällä nuku.Mikä lienee nyt antanut virkistävät unenlahjat.
Tänään visusti sisällä.Imuroimista.C jo on ehtinyt ihmetellä,enkö joulusiivoa ollenkaan.No en.Tavallinen puolihuolimaton imurointi riittää,sipaisen pölyt pinnoilta,pöyhin sohvatyynyt ja siinä se.C pesee lattiat ja kaapit,puleeraa kaiken mikä puleerattavissa on hopeitaan myöten.No,kyllä minäkin yhtenä päivänä otin tikapuut ja kiipesin eteisen katonrajaan valaisimen kristallien kimppuun.Nyt hohtavat.Samaisen tilan melkein kattoon asti ulottuvan ja seinän peittävän kirjahyllyn päällystän puhdistin niinikään paksusta pölystä.Sitten piti sama homma suorittaa hyllyn päällä olevien tavaroiden kanssa.Tämän vaiheen saatuani tehtyä,päätin lopettaa siivoamisen siihen.Palaan asiaan joskus.Koskaan en ole kodin putsaamisen kanssa juuri jouluksi ollut mikään fanaatikko.Laulussakin kyllä sanotaan "pirtti on jo pesty puhtoinen,pihamaakin laastu on",mutta se tarkoittaa juhannusta.Jos tähän satsaan,on luppoaikaa puolisen vuotta.
Huomenna kaupungille viimeisen kerran ennen joulua.Tuuraajapäivä.Suomessa on lapsiperheitä,joissa joulua ei voida laittaa.Jos vuoden muina päivinä on kymmenen euroa ruokaan,on yhtä paljon joulunakin.Mitä saa kymmenellä eurolla? Meistä monet elää yltäkylläisyydessä,eikä kymppi ole mitään.Tippi jollekulle jostain.Joku panee kystä kyllä pöytään satojen eurojen edestä.Lahjat päälle.On kimallusta,kultaa ja purppuraa kodin koristeena suuria summia maksaneina.Tämä kymmenen euron lapsiperhe viettää joulua kuten muitakin vuoden päiviä.Muuta heillä ei ole kuin lämpimät sylit,rakkaus keskenään ja kymmenen euron jouluateria.
Pelastusarmeijan joulupata lienee vielä Stockmannin edessä Aleksilla.Annanpa siihen ja jätän ostamatta parfyymipullon,jonka aioin antaa itselleni joululahjaksi. "... lämmin,leuto ja henkäys hellä,rinnan jäätä mi liuottaa..." (Arkihuolesi kaikki heitä,Alpo Noponen)
Riensimme eilen jo heti aamusta kaupungille.Inva-auton olin tilannut edellisenä päivänä valmiiksi.Stockmannilla ei vielä ruuhkaa.Hisseihin mahtui hyvin ja jonot kassoilla hyväksyttävän lyhyitä.Nyt oli kotiin päin kuljettaja,joka viis veisasi kamppailustani kassien kanssa.No, vanhalla rutiinilla selvisimme.Onhan tässä ollut opiskelua tämän taiteen lajin parissa jo aivan kohtapuoliin kahdeksan vuotta.Kaksi hissiajelua ja olimme nyssyköinemme kotona.Riisuin puolison päällysvaatteista,annoin kotivaatteet ylle ja aloin purkaa ostoksiani.Syötiin ja minä kellahdin puolivahingossa sohvalle,johon olin autuaallisesti nukahtanut.Onneksi heräsin ennen puolison lääkkeiden aikaa.Yleensä en päivällä nuku.Mikä lienee nyt antanut virkistävät unenlahjat.
Tänään visusti sisällä.Imuroimista.C jo on ehtinyt ihmetellä,enkö joulusiivoa ollenkaan.No en.Tavallinen puolihuolimaton imurointi riittää,sipaisen pölyt pinnoilta,pöyhin sohvatyynyt ja siinä se.C pesee lattiat ja kaapit,puleeraa kaiken mikä puleerattavissa on hopeitaan myöten.No,kyllä minäkin yhtenä päivänä otin tikapuut ja kiipesin eteisen katonrajaan valaisimen kristallien kimppuun.Nyt hohtavat.Samaisen tilan melkein kattoon asti ulottuvan ja seinän peittävän kirjahyllyn päällystän puhdistin niinikään paksusta pölystä.Sitten piti sama homma suorittaa hyllyn päällä olevien tavaroiden kanssa.Tämän vaiheen saatuani tehtyä,päätin lopettaa siivoamisen siihen.Palaan asiaan joskus.Koskaan en ole kodin putsaamisen kanssa juuri jouluksi ollut mikään fanaatikko.Laulussakin kyllä sanotaan "pirtti on jo pesty puhtoinen,pihamaakin laastu on",mutta se tarkoittaa juhannusta.Jos tähän satsaan,on luppoaikaa puolisen vuotta.
Huomenna kaupungille viimeisen kerran ennen joulua.Tuuraajapäivä.Suomessa on lapsiperheitä,joissa joulua ei voida laittaa.Jos vuoden muina päivinä on kymmenen euroa ruokaan,on yhtä paljon joulunakin.Mitä saa kymmenellä eurolla? Meistä monet elää yltäkylläisyydessä,eikä kymppi ole mitään.Tippi jollekulle jostain.Joku panee kystä kyllä pöytään satojen eurojen edestä.Lahjat päälle.On kimallusta,kultaa ja purppuraa kodin koristeena suuria summia maksaneina.Tämä kymmenen euron lapsiperhe viettää joulua kuten muitakin vuoden päiviä.Muuta heillä ei ole kuin lämpimät sylit,rakkaus keskenään ja kymmenen euron jouluateria.
Pelastusarmeijan joulupata lienee vielä Stockmannin edessä Aleksilla.Annanpa siihen ja jätän ostamatta parfyymipullon,jonka aioin antaa itselleni joululahjaksi. "... lämmin,leuto ja henkäys hellä,rinnan jäätä mi liuottaa..." (Arkihuolesi kaikki heitä,Alpo Noponen)
KIRJAILIJAN LAPSUUS
Taitaa olla aamuyö.Puoliso herätti ja aiheutti pienen hoitotoimenpiteen.Heräsin totaalisesti ja tässä olen.Naputtelemassa.Säkkipimeää ulkona,hiljaista,ikkunoiden ja parvekkeiden jouluvalotkin sammutetut.
Olen kuunnellut Hannu Mäkelän kirjan Muistan:Lapsuus.Mitenkä tavattoman viehättävä kuvaus pienen pojan elämästä siihen asti,kunnes hänestä tulee oppikoululainen (muita vuotta nuorempana).Kesät Kukkian Siikasaaressa ja muu aika Helsingissä Porthaninkadun ja Agricolankadun kulmassa olevassa kerrostalossa.Herttaista,lämminhenkistä tarinointia,joka panee sydämen hymyilemään,mukana eläytymään.Pikkupojan ajatuksia,muistoja ja sitten niitä,joita ei muista mutta pitäisi.
Mäkelä kertoo päntänneensä oppikoulun pääsykokeisiin Suomen vesistöjä.Mikä joki kuuluu minnekin,minne se laskee.Järvet piti osata.Minun on myös ollut osattava nämä joskus.Mäkelän lailla hiukan ihmetellyt,mihin niitäkin tietoja on tarvittu.Kokonaisia Suomen vesistöjä. Kun oppikouluun pyrkivä pieni Hannu vesistöt oppi,ei niistä pääsykokeissa kysytty mitään.Mäkelä ehkä minun laillani tyystin jo unohtanut suurelta osin vesistöt,niiden virtaukset ja sijainnit.
Minulla oli aikoinaan hyvä ystävä Kuopiossa.Hän järjesti tilaisuuden,jossa vieraana oli kirjailija Hannu Mäkelä.Pyörin mukana järjestäjän sivustatukijana ja näin minä Mäkelään tutustuin.Oli talvi ja kadut jäässä,joita pitkin Mäkelää tilaisuuden jälkeen hotelliin lyhyen matkan päähän saattelimme,me kaksi naista. Tuimme toinen toistamme ja eritoten Mäkelää keskellämme.Saimme hänet perille kaatumatta ja suuremmin liukastelemattakin.Silloin oli Mäkelän pikkupoika-ajat huomattavasti lyhyemmän matkan päässä takanapäin kuin tänäpäivänä.Kirjailijan ura jatkunut ahkeraa tahtia ja jatkunee yhä.Tästä on näytteenä tänä vuonna ilmestynyt muistelmateos pienen polvihousuisen pojan lapsuusmuistoista Helsingin Kalliossa vuosikymmeniä sitten.
Mäkelä muuten lauloi oppikoulun pääsykokeissa Siniristilippumme-laulun (sai lisäpisteitä) opettajaäitinsä toivomuksesta.Hannu Mäkelän äiti tunsi vahvaa isänmaanrakkautta ja häntä olivat ilmeisesti koskettaneet V.A.Koskenniemen sanat Yrjö Kilpisen sävellyksessä."Siniristilippumme,sulle käsin vannomme,sydämin: sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin..."
Olen kuunnellut Hannu Mäkelän kirjan Muistan:Lapsuus.Mitenkä tavattoman viehättävä kuvaus pienen pojan elämästä siihen asti,kunnes hänestä tulee oppikoululainen (muita vuotta nuorempana).Kesät Kukkian Siikasaaressa ja muu aika Helsingissä Porthaninkadun ja Agricolankadun kulmassa olevassa kerrostalossa.Herttaista,lämminhenkistä tarinointia,joka panee sydämen hymyilemään,mukana eläytymään.Pikkupojan ajatuksia,muistoja ja sitten niitä,joita ei muista mutta pitäisi.
Mäkelä kertoo päntänneensä oppikoulun pääsykokeisiin Suomen vesistöjä.Mikä joki kuuluu minnekin,minne se laskee.Järvet piti osata.Minun on myös ollut osattava nämä joskus.Mäkelän lailla hiukan ihmetellyt,mihin niitäkin tietoja on tarvittu.Kokonaisia Suomen vesistöjä. Kun oppikouluun pyrkivä pieni Hannu vesistöt oppi,ei niistä pääsykokeissa kysytty mitään.Mäkelä ehkä minun laillani tyystin jo unohtanut suurelta osin vesistöt,niiden virtaukset ja sijainnit.
Minulla oli aikoinaan hyvä ystävä Kuopiossa.Hän järjesti tilaisuuden,jossa vieraana oli kirjailija Hannu Mäkelä.Pyörin mukana järjestäjän sivustatukijana ja näin minä Mäkelään tutustuin.Oli talvi ja kadut jäässä,joita pitkin Mäkelää tilaisuuden jälkeen hotelliin lyhyen matkan päähän saattelimme,me kaksi naista. Tuimme toinen toistamme ja eritoten Mäkelää keskellämme.Saimme hänet perille kaatumatta ja suuremmin liukastelemattakin.Silloin oli Mäkelän pikkupoika-ajat huomattavasti lyhyemmän matkan päässä takanapäin kuin tänäpäivänä.Kirjailijan ura jatkunut ahkeraa tahtia ja jatkunee yhä.Tästä on näytteenä tänä vuonna ilmestynyt muistelmateos pienen polvihousuisen pojan lapsuusmuistoista Helsingin Kalliossa vuosikymmeniä sitten.
Mäkelä muuten lauloi oppikoulun pääsykokeissa Siniristilippumme-laulun (sai lisäpisteitä) opettajaäitinsä toivomuksesta.Hannu Mäkelän äiti tunsi vahvaa isänmaanrakkautta ja häntä olivat ilmeisesti koskettaneet V.A.Koskenniemen sanat Yrjö Kilpisen sävellyksessä."Siniristilippumme,sulle käsin vannomme,sydämin: sinun puolestas elää ja kuolla on halumme korkehin..."
19. joulukuuta 2011
JOULUVIIKOLLA
Jouluviikko tulla tupsahti sateisena ja tuulisena.No,sanokoot ihmiset mitä tahansa,minä nautin tästä säästä enemmän kuin lumihangista jalkojeni ja pyörätuolin alla.Selvä kuin pläkki tämä asia.Eilen kyllä naapuri Majlis A-portaasta huikkasi kiukkuisen vastalauseen sateen keskeltä näistä ilmoista.En ollut ääneen toista mieltä.Hänellä on viisi lasta,jotka odottavat talvisia harrastuksia ja muuta lumeen liittyvää.
Selailen joskus Jouko Hautalan toimittamaa Vanhat merkkipäivät-teosta,SKS 1974.Myös tänään. "Jos Joulu Sunnuntai päiwän päälle lange,nijn ei tule Kylmä waan tuulinen ja tuiskunen talwi.Kewät tule lämmin ja Pellawas kaswa hywästi,kesä wari ja kuiwa.Syxyn ja talwen pitä kylmän oleman; Hywää wuoden tuloa myös taidamme odotta;mutta sinä wuona ej lambat menesty.Hunajata saadan paljon,Yrtejä,Omenoja ja sen kaldaisia hedelmiä pitä yltäkyllä kaswaman.Wanhat kuolewat pojes,hedelmälliset waimot menestywät ja Awioskäskyn sääty saapi siunauxen,johonga Jumala armonsa lainatkon."
Näin joskus muinoin vanha kansa,uskokaa tai älkää.Ainakaan talwi tähän mennessä ei ole ollut todellakaan kylmä,mutta tuulinen kyllä.Tuiskuista emme wielä liiemmin tiedä,kumisaapasilmaa pidellyt.Kewät ja kesä tulevaisuudessa monen kuukauden päässä.Liian monen,ajattelen joskus.Mutta jokainen vesisadepäivä on vienyt talvea eteenpäin.Lyhentää lumiaikaa,sillä kyllä senkin saamme vielä tuta.Nyt sadevaatteisiin pukeutuneet lapset leikkivät hiekkalaatikossa pihalla ja keinuissa käy kova vilske.
Vuosi sitten oli toista.Kuten kaikki muistamme.Minä muistan ne voimia vaativat yritykset lykkiä pyörätuolia melkein nivusiin asti ulottuvissa hangissa.Muistan lumikinokset rapun edessä,jotka jouduin ensin luomaan että pyörätuolilla olisi jonikinmoinen vapaa pääsy rapusta ulos.Muistan ärräpäät,jotka estoitta päästelin suustani kiertäessäni puolison kanssa auraamattomia paikkoja pitkien matkojen päästä.Katujen yli ei päässyt suojateitä pitkin.Sekin tiesi laajoja mutkitteluja muualta.Kulku pahimpina aikoina yhtä helvettiä Katajanokalla. Sain toki apuakin ystävällisiltä ihmisiltä.Kiitos heille. Lainatkon nyt Jumala tähänkin armonsa,ettemme tänä talwena moiseen lumentuloon joudu,waan saamme hywästi nauttia wain sopiwasta lumenmäärästä jalkaimme alla. Aamen.
Selailen joskus Jouko Hautalan toimittamaa Vanhat merkkipäivät-teosta,SKS 1974.Myös tänään. "Jos Joulu Sunnuntai päiwän päälle lange,nijn ei tule Kylmä waan tuulinen ja tuiskunen talwi.Kewät tule lämmin ja Pellawas kaswa hywästi,kesä wari ja kuiwa.Syxyn ja talwen pitä kylmän oleman; Hywää wuoden tuloa myös taidamme odotta;mutta sinä wuona ej lambat menesty.Hunajata saadan paljon,Yrtejä,Omenoja ja sen kaldaisia hedelmiä pitä yltäkyllä kaswaman.Wanhat kuolewat pojes,hedelmälliset waimot menestywät ja Awioskäskyn sääty saapi siunauxen,johonga Jumala armonsa lainatkon."
Näin joskus muinoin vanha kansa,uskokaa tai älkää.Ainakaan talwi tähän mennessä ei ole ollut todellakaan kylmä,mutta tuulinen kyllä.Tuiskuista emme wielä liiemmin tiedä,kumisaapasilmaa pidellyt.Kewät ja kesä tulevaisuudessa monen kuukauden päässä.Liian monen,ajattelen joskus.Mutta jokainen vesisadepäivä on vienyt talvea eteenpäin.Lyhentää lumiaikaa,sillä kyllä senkin saamme vielä tuta.Nyt sadevaatteisiin pukeutuneet lapset leikkivät hiekkalaatikossa pihalla ja keinuissa käy kova vilske.
Vuosi sitten oli toista.Kuten kaikki muistamme.Minä muistan ne voimia vaativat yritykset lykkiä pyörätuolia melkein nivusiin asti ulottuvissa hangissa.Muistan lumikinokset rapun edessä,jotka jouduin ensin luomaan että pyörätuolilla olisi jonikinmoinen vapaa pääsy rapusta ulos.Muistan ärräpäät,jotka estoitta päästelin suustani kiertäessäni puolison kanssa auraamattomia paikkoja pitkien matkojen päästä.Katujen yli ei päässyt suojateitä pitkin.Sekin tiesi laajoja mutkitteluja muualta.Kulku pahimpina aikoina yhtä helvettiä Katajanokalla. Sain toki apuakin ystävällisiltä ihmisiltä.Kiitos heille. Lainatkon nyt Jumala tähänkin armonsa,ettemme tänä talwena moiseen lumentuloon joudu,waan saamme hywästi nauttia wain sopiwasta lumenmäärästä jalkaimme alla. Aamen.
18. joulukuuta 2011
HEUREKA, SANOI NOKIAN PAPERI
Kaikilla ihmisillä ei ole roskista vessassaan,puolustelee tehtailija uutta flush and go-hylsyään wc-paperirullissa.Hylsyt voi huuhtoa pöntöstä alas.Se hajoaa veteen.No,sen voi panna myös biojätteisiin tai paperikeräyslaatikoihin talon roskiksessa.Uutuus on valittu vuoden turhakkeeksi! Kaikkea sitä laiskan ihmisen tarpeisiin keksitään.Vaikka ei roskista olisikaan tässä huoneessa,jossa kuninkaatkin pruukaavat käydä yksin,niin ei kai ole niin suuri vaiva kiikuttaa hylsyä sinne minne ennenkin? En usko kenenkään roskiksen olevan niin kaukana veskistä,etteikö homma sujuisi kitkatta.Yleisissä wc-eriöissä on taatusti jäteastia,jota voi tässäkin asiassa hyödyntää.Keksintö on keksitty ja Georgia-Pacific Nordic Oy,Nokian Paperille jää nähtäväksi onko se tullut jäädäkseen ilman sarvia ja hampaita.Lasten päiväkodit eivät ainakaan tykkää,kun näin viedään hieno askartelutarvike pienistä kätösistä vedenpuhdistamon kautta ties minne.
Neljättä adventtisunnuntaita vietetään ja viikon kuluttua on Joulu.Eikä enää ovella,vaan ihan siinä paikassa silloin. C soitti eilen ja pahoitteli naapurinsa ajattelemattomuutta.Naapuri on nyt jokaisena adventtipyhänä imuroinut kotonaan.C ei hyväksy sunnuntaitöitä,kun muistaa päivän olevan pyhitetyn lepoon.Aikoo ottaa siivoojanaapurinsa ankaraan puhutteluun.Olen itse sitä mieltä kuitenkin ,että tuskin minkään pykälän voimalla voi puuttua naapurin askarteluun hänen omassa kodissaan.Ellei siitä ole tunteja kestävää tolkutonta häiriötä.No,yrittänyttä ei laiteta,kuten sanotaan.
Kotkan pikkuserkkukin soitti.Hänellä oli jo viime vuonna tapana pirauttaa joulukortin asemesta ja mikäs siinä.Mukavaahan on rupatella.Syysflunssaa on potenut,peti pitänyt omanaan ja nyt vasta toennut ylös vuoteeltaan.Helsingissä ei enää käy,jotta kasvotusten tapaamisemme ovat kaukana takanapäin muistojen varassa.Taisi olla vuonna 1999,kun oli Kalevin,yhteinen pikkuserkkumme, siunaustilaisuus Hietaniemessä.Ei tämä Helsinki ole mikään maailman napa,että tänne ilman oikeaa asiaa tulisi.Maailma pyörii muutenkin.
Pieni tekokuusemme on nyt juhlatamineissaan valmiina.On se sievä! Kantaa jotenkin ylpeäntuntuisena asunsa,kun siihen aamuisin sytytän valot.Perinteisen näköinen tänä vuonna.Ei turhia uudenlaisia krumeluureja.Sopii tämmöiseen konservatiiviseen kotiin.Puolisokin pani merkille lipaston päällä välkehtivän puun istuuduttuaan eteisen nojatuoliin.Olin oikein ylpeä,sillä harvoin enää nykyisin huomauttaa mitään muutoksista.Tekokuusen alla on neljä lammasta.Ostin ne kerran eräältä lampolan omistajalta Naisten joulumessuilla.Ovat ehtaa villahaituvaa seisten tukevasti puisilla jaloillaan,kolme valkoista ja yksi musta.Ehkä panin siksi,että on jotain viitettä erään tallin tapahtumaan noin 2000 vuotta sitten.
Neljättä adventtisunnuntaita vietetään ja viikon kuluttua on Joulu.Eikä enää ovella,vaan ihan siinä paikassa silloin. C soitti eilen ja pahoitteli naapurinsa ajattelemattomuutta.Naapuri on nyt jokaisena adventtipyhänä imuroinut kotonaan.C ei hyväksy sunnuntaitöitä,kun muistaa päivän olevan pyhitetyn lepoon.Aikoo ottaa siivoojanaapurinsa ankaraan puhutteluun.Olen itse sitä mieltä kuitenkin ,että tuskin minkään pykälän voimalla voi puuttua naapurin askarteluun hänen omassa kodissaan.Ellei siitä ole tunteja kestävää tolkutonta häiriötä.No,yrittänyttä ei laiteta,kuten sanotaan.
Kotkan pikkuserkkukin soitti.Hänellä oli jo viime vuonna tapana pirauttaa joulukortin asemesta ja mikäs siinä.Mukavaahan on rupatella.Syysflunssaa on potenut,peti pitänyt omanaan ja nyt vasta toennut ylös vuoteeltaan.Helsingissä ei enää käy,jotta kasvotusten tapaamisemme ovat kaukana takanapäin muistojen varassa.Taisi olla vuonna 1999,kun oli Kalevin,yhteinen pikkuserkkumme, siunaustilaisuus Hietaniemessä.Ei tämä Helsinki ole mikään maailman napa,että tänne ilman oikeaa asiaa tulisi.Maailma pyörii muutenkin.
Pieni tekokuusemme on nyt juhlatamineissaan valmiina.On se sievä! Kantaa jotenkin ylpeäntuntuisena asunsa,kun siihen aamuisin sytytän valot.Perinteisen näköinen tänä vuonna.Ei turhia uudenlaisia krumeluureja.Sopii tämmöiseen konservatiiviseen kotiin.Puolisokin pani merkille lipaston päällä välkehtivän puun istuuduttuaan eteisen nojatuoliin.Olin oikein ylpeä,sillä harvoin enää nykyisin huomauttaa mitään muutoksista.Tekokuusen alla on neljä lammasta.Ostin ne kerran eräältä lampolan omistajalta Naisten joulumessuilla.Ovat ehtaa villahaituvaa seisten tukevasti puisilla jaloillaan,kolme valkoista ja yksi musta.Ehkä panin siksi,että on jotain viitettä erään tallin tapahtumaan noin 2000 vuotta sitten.
16. joulukuuta 2011
OI KUUSIPUU JA LEHVÄS USKOLLISET
Meillä ei enää vuosiin ole luonnonkuusta ollut.Vain se pieni puolimetrinen tekokuusi eteisen lipaston päällä,joka nytkin kyhjöttää tyhjin oksin ja odottaa koristelua.Olkoon tänään tämän homman vuoro.Ennenvanhaan oli aina oikea kuusi.Se käytiin ostamassa,valittiin huolellisesti.Piti olla tuuheaoksainen ja -neulainen,suhtkoht hoikka kattoon asti yltävä latvakuusi.Minulla oli vielä kauan naimisiinmenoni jälkeen lapsuuteni koristeita tallella.Pyöreitä lasipalloja,joita riitti niin että koko kuusi peittyi värien välkkeeseen.Muutakin kimallusta laitettiin ja latvaan pantiin kunnon tähti.Sähkökynttilät kiersivät puuta ja ne voitiin panna palamaan ja sammuttaa yhdestä lampusta kiertämällä.
Sitten minulle tuli teema-aika.Joulukuusen piti kertoa jotain.Koristeet rimmasivat keskenään,värit sävyissä.Annoin mielikuvituksen lentää,ahkeroin olan takaa.Tein itse koristeita.Kerran koko kuusen oksat peittyivät karhunlangan päässä roikkuviin satoihin kokonaisiin pähkinöihin,joista saksanpähkinät ja mantelit olivat näyttävimpiä.Hasselpähkinät edustivat vaatimattomampaa dekoraatiota. Eräänä toisena jouluna oli kuusi,jonka oksilla kukkivat kukat.Taittelin punaisesta silkkipaperista ruusuja.Puu oli tiuhasti niitä täynnä saaden vierailta ansaittua huomiota.Jokainen joulu toi uudenlaisen inspiraation ja minä nautin.
Tuli aika,kun vieraita tai sukua ei ollut enää kutsuttavaksi.Jäimme kahden.En panostanut kuuseen.Sitä ei enää hankittukaan.Ostin pienen tekokuusen,mutta en senkään kohdalla lipsu sen pukemisesta jouluasuun. Ulkonäköä olen vuosien varrella vaihdellut.Olen ajassa mukana.Koristeet eivät enää kaupoissa ole lapsuuteni ajan näköisiä.Joulukuuset eivät ole vakavan juhlallisia,vaan niiden lehvästöt verhoutuvat huumorimielellä jos jonkinlaisiin tavaroihin,joita eivät isovanhempamme edes uneksineet ripustavansa joulupuun oksille.Silloin oli kunnia-asiana pitää Suomen lippurivistö kuusta kiertämässä kaiken lameen keskellä.Latvassa viisisakarainen tähti ja oikeat kynttilät kiinnitettyinä oksiin.Se oli kuusi,joka näin juhla-asussa toi joulumielen Suomen koteihin.No,tämä oli viime vuosisadalla kauan sitten.Joilta ajoilta minäkin olen kotoisin.
"Oi kuusipuu,oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!
Myös aina joulun aikahan
sä saavut meidän majahan.
Oi kuusipuu,oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!"
Sitten minulle tuli teema-aika.Joulukuusen piti kertoa jotain.Koristeet rimmasivat keskenään,värit sävyissä.Annoin mielikuvituksen lentää,ahkeroin olan takaa.Tein itse koristeita.Kerran koko kuusen oksat peittyivät karhunlangan päässä roikkuviin satoihin kokonaisiin pähkinöihin,joista saksanpähkinät ja mantelit olivat näyttävimpiä.Hasselpähkinät edustivat vaatimattomampaa dekoraatiota. Eräänä toisena jouluna oli kuusi,jonka oksilla kukkivat kukat.Taittelin punaisesta silkkipaperista ruusuja.Puu oli tiuhasti niitä täynnä saaden vierailta ansaittua huomiota.Jokainen joulu toi uudenlaisen inspiraation ja minä nautin.
Tuli aika,kun vieraita tai sukua ei ollut enää kutsuttavaksi.Jäimme kahden.En panostanut kuuseen.Sitä ei enää hankittukaan.Ostin pienen tekokuusen,mutta en senkään kohdalla lipsu sen pukemisesta jouluasuun. Ulkonäköä olen vuosien varrella vaihdellut.Olen ajassa mukana.Koristeet eivät enää kaupoissa ole lapsuuteni ajan näköisiä.Joulukuuset eivät ole vakavan juhlallisia,vaan niiden lehvästöt verhoutuvat huumorimielellä jos jonkinlaisiin tavaroihin,joita eivät isovanhempamme edes uneksineet ripustavansa joulupuun oksille.Silloin oli kunnia-asiana pitää Suomen lippurivistö kuusta kiertämässä kaiken lameen keskellä.Latvassa viisisakarainen tähti ja oikeat kynttilät kiinnitettyinä oksiin.Se oli kuusi,joka näin juhla-asussa toi joulumielen Suomen koteihin.No,tämä oli viime vuosisadalla kauan sitten.Joilta ajoilta minäkin olen kotoisin.
"Oi kuusipuu,oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!
Myös aina joulun aikahan
sä saavut meidän majahan.
Oi kuusipuu,oi kuusipuu
ja lehväs uskolliset!"
15. joulukuuta 2011
RUNOILIJA
Sain lahjaksi (moni muukin tilaaja) Suomen Kuvalehdeltä Kaisa Neimalan ja Jarmo Papinniemen Kirjallisuuskalenterin 2012 ja siitä olen pitkin syksyä siteerauksia runoilijoilta napannut.Bo Carpelania,Joel Lehtosta,Pentti Haanpäätä,Lassi Nummia,Arto Melleriä.
Sain Heidiltä kommentin koskien 11.12. blogiini lainattua Arto Mellerin runoa "Luku pahan ilman postillasta." Sekin Otavan kalenterista. Heidi tykkäsi.Niin minäkin.Kiitos kommentista. Minulla ei ole juurikaan (jos yhtäkään) tämän ajan runoilijoiden teoksia.Sitä enemmän vanhojen konkareiden,jotka vannoivat riimittelyn ja joskus mahtavan paatoksenkin nimeen.
Runokirja-arsenaali siirtyi hyllyyni vanhempien kuoltua.He olivat runonrakastajia,varsinkin isäni.Äitini piti Aale Tynnistä ja Katri Valasta,isäni maku oli miehisempi.Minun pitäisi ehkä tutustua muulloinkin kuin nyt saadun kalenterin ja Runoraadin kautta uudempiin runoihin ja niiden tekijöihin.Suomalaisten runojen lukeminen oli laihanlaista jokin aika takaperin,mutta nyt jo kansa on löytänyt runojen ihastuttavan maailman.Kiitos runoilijoiden,kustantajien ja medioiden,jotka runoja maailmalle levittävät.
Kun olin pikkutyttö ja kuuntelin isäni lausumista,oli päässäni mielikuva Runoilijasta. Hän oli aina mies.Salaperäinen ja omiin ajatuksiinsa vaipunut.Ei kuullut,ei nähnyt mitään.Istui hiljaa itsekseen kuten Auguste Rodínin "Ajattelija" (kopio Helsingissä),jonka työnimenä alunalkaen olikin "Runoilija." Minun Runoilijani pukeutui originellisti mutta tyylikkäästi.Kun hän avasi suunsa jotain sanoakseen,huulilta kirposi pelkkiä viisauksia,ajattelemista antavia sanoja.Ei koskaan tyhjänpäiväisyyksiä.Hänen ystävänsä olivat niinikään älyllisiä ihmisiä,samaa maata kuin itse Runoilijakin.
Mietin joskus,syököhän Runoilija? Ja mitä hän syö? Hän juo viiniä,se on selvä.Viini on viisasten juoma.Hänen katseensa on tutkiva ja etäinen.Hänellä on korkea otsa ja pitkät sormet.Hän etsii aina kauneutta.Virheille ja rumuudelle hän ei ole myötämielinen.Hänen jalkansa koskettavat kevyesti maata kulkiessaan ja hän etsiytyy mielellään kukkakedoille.Hän hymyilee nähdessään niityn kauneuden.Hän istahtaa maahan,nostaa katseen pilvenhattaroihin taivaan sinessä.Runo alkaa lähestyä häntä.Sitä pitää muokata.Runoilija ottaa laukustaan,joka hänellä on aina mukana, kynän ja sinikantisen vihon.Hän aloittaa työn.Hän istuu kukkien keskellä arjesta kaukana,kaukana muusta maailmasta seuranaan vain runo,joka on juuri valmistumassa.Eikä minun Runoilijani koskaan vanhene ja kuole.
Myöhemmin sain tietää,että runoilijat voivat istua ravintolassa,tulla umpihumalaan,riidellä,olla taloudellisissa vaikeuksissa,mennä naimisiin,saada lapsia ja pitää salarakkaita.Ei ole myöskään varmaa,että hän elää pelkkien runojen kirjoittamisilla.Hän voi mennä vaikka töihin väliaikaisesti.Hän syö eväitä ja aivan tavallista arkiruokaa kotonaan,jopa läskisoosia ja hän juo lasillisen maitoakin joskus.Hänen elämänsä ei kestä ikuisesti ja hän kuolee pois kuten me kaikki muutkin.Hänestä jää jälkeen runoja ja ehkä hautausmaalle haudan päälle paasi,jossa on jokin hänen värssynsä.Oikeat runoilijat ovat naisia ja miehiä.Eivät pelkästään miehiä,kuten luulin.Ja he eivät minun Runoilijani lailla näe elämässä pelkkää hurmaa ja auvoisuutta.He näkevät elämän väärentämättömänä ja aitona.Kirjoittavat siitä vahvoja runoja.
Sain Heidiltä kommentin koskien 11.12. blogiini lainattua Arto Mellerin runoa "Luku pahan ilman postillasta." Sekin Otavan kalenterista. Heidi tykkäsi.Niin minäkin.Kiitos kommentista. Minulla ei ole juurikaan (jos yhtäkään) tämän ajan runoilijoiden teoksia.Sitä enemmän vanhojen konkareiden,jotka vannoivat riimittelyn ja joskus mahtavan paatoksenkin nimeen.
Runokirja-arsenaali siirtyi hyllyyni vanhempien kuoltua.He olivat runonrakastajia,varsinkin isäni.Äitini piti Aale Tynnistä ja Katri Valasta,isäni maku oli miehisempi.Minun pitäisi ehkä tutustua muulloinkin kuin nyt saadun kalenterin ja Runoraadin kautta uudempiin runoihin ja niiden tekijöihin.Suomalaisten runojen lukeminen oli laihanlaista jokin aika takaperin,mutta nyt jo kansa on löytänyt runojen ihastuttavan maailman.Kiitos runoilijoiden,kustantajien ja medioiden,jotka runoja maailmalle levittävät.
Kun olin pikkutyttö ja kuuntelin isäni lausumista,oli päässäni mielikuva Runoilijasta. Hän oli aina mies.Salaperäinen ja omiin ajatuksiinsa vaipunut.Ei kuullut,ei nähnyt mitään.Istui hiljaa itsekseen kuten Auguste Rodínin "Ajattelija" (kopio Helsingissä),jonka työnimenä alunalkaen olikin "Runoilija." Minun Runoilijani pukeutui originellisti mutta tyylikkäästi.Kun hän avasi suunsa jotain sanoakseen,huulilta kirposi pelkkiä viisauksia,ajattelemista antavia sanoja.Ei koskaan tyhjänpäiväisyyksiä.Hänen ystävänsä olivat niinikään älyllisiä ihmisiä,samaa maata kuin itse Runoilijakin.
Mietin joskus,syököhän Runoilija? Ja mitä hän syö? Hän juo viiniä,se on selvä.Viini on viisasten juoma.Hänen katseensa on tutkiva ja etäinen.Hänellä on korkea otsa ja pitkät sormet.Hän etsii aina kauneutta.Virheille ja rumuudelle hän ei ole myötämielinen.Hänen jalkansa koskettavat kevyesti maata kulkiessaan ja hän etsiytyy mielellään kukkakedoille.Hän hymyilee nähdessään niityn kauneuden.Hän istahtaa maahan,nostaa katseen pilvenhattaroihin taivaan sinessä.Runo alkaa lähestyä häntä.Sitä pitää muokata.Runoilija ottaa laukustaan,joka hänellä on aina mukana, kynän ja sinikantisen vihon.Hän aloittaa työn.Hän istuu kukkien keskellä arjesta kaukana,kaukana muusta maailmasta seuranaan vain runo,joka on juuri valmistumassa.Eikä minun Runoilijani koskaan vanhene ja kuole.
Myöhemmin sain tietää,että runoilijat voivat istua ravintolassa,tulla umpihumalaan,riidellä,olla taloudellisissa vaikeuksissa,mennä naimisiin,saada lapsia ja pitää salarakkaita.Ei ole myöskään varmaa,että hän elää pelkkien runojen kirjoittamisilla.Hän voi mennä vaikka töihin väliaikaisesti.Hän syö eväitä ja aivan tavallista arkiruokaa kotonaan,jopa läskisoosia ja hän juo lasillisen maitoakin joskus.Hänen elämänsä ei kestä ikuisesti ja hän kuolee pois kuten me kaikki muutkin.Hänestä jää jälkeen runoja ja ehkä hautausmaalle haudan päälle paasi,jossa on jokin hänen värssynsä.Oikeat runoilijat ovat naisia ja miehiä.Eivät pelkästään miehiä,kuten luulin.Ja he eivät minun Runoilijani lailla näe elämässä pelkkää hurmaa ja auvoisuutta.He näkevät elämän väärentämättömänä ja aitona.Kirjoittavat siitä vahvoja runoja.
12. joulukuuta 2011
KAINO-TÄTI
Töölöntorin laidalta-blogin kirjoittaja Dessu kertoo kirjoittavansa joulukortteja iäkkään sukulaisensa kanssa ja sijasta,kun sukulaisella käsi vapisee.Niitä kortteja oli paljon.Minulle tuli mieleen Kaino-täti.Hän kirjoitti itse korttinsa,jotka kotiapu oli kaupasta ostanut.Kortteja ei suuremmin valittu saajansa mukaan,mutta täti piti punatulkuista ja niitä oli useissa korteissa kuvapuolella.Pelkkä kortti ei riittänyt ja tässä kohdin minä astuin kuvaan.Kortit olivat aina kaksipuolisia ja väliin pantiin kaukaisille sukulaisille Savonmaassa ja muuallakin tuhatlappusia.Se oli markka-aikaa.Jokaisena vuotena ehdotin korttien kirjaamista,mutta täti sanoi "kun on ennenkin mennyt,menee nytkin ja jos häviää,pannaan uudet." Milloinkaan ei hävinnyt.Minä panin rahat korttien väliin ja nuolin kuoret ja postimerkit kiinni.Täti katseli tarkkaavaisena,että kaikki menee oikein.Sitten lähtiessäni otin korttiläjän ja tehtäväni oli se postittaa.Tiesin summan,minkä postin laatikkoon tipautin ja sydäntä kylmäsi.
Jokaisen joulun jälkeen tivasin Kaino-tädiltä,ovatko kiittäneet? Eivät yleensä olleet.Oliko matkan varrelle ilmaantunut epärehellisiä ihmisiä? Kyselin niin kauan,että täti alkoi soitella korttien saajille kauaksi Savoon ja muuallekin ja kun olivat saaneet,huokasin minä helpotuksesta. Kaino-täti ei ollut moksiskaan moisesta huolimattomuudesta.Oli vain iloinen,kun jälleen voi luottaa postin kulkuun tässä maassa.
Kaino-täti katseli elämää kokenein silmin,suopeasti ja ymmärtäen.Hän ei koskaan ketään moittinut,ei arvostellut eikä ivannut.Kertoi joskus työstään metsähallituksessa ja työtoveristaan Veikko Huovisesta,joka oli noihin aikoihin vastavalmistunut metsänhoitaja.Hän myös usein mainitsi hymyillen tunteneensa minut "jo ennen syntymääni" ja tämä piti paikkansa.Hän oli äitini luokkatoveri ja elämänikuinen ystävä kansakoulun ensimmäiseltä luokalta lähtien.Kaino-täti kuoli yli yhdeksänkymppisenä.Lähti rauhallisesti tapaamaan 30 vuotta aiemmin kuollutta puolisoaan,Ema-setää.Kaino-tädin poismenosta on jo moniaita vuosia kulunut.Minulla on häntä yhä ikävä.
"Matkamieheksi on ihmislapsi syntynyt tänne,täällä ei ole hänellä yhtään pysyväistä sijaa." (Aleksis Kivi)
Jokaisen joulun jälkeen tivasin Kaino-tädiltä,ovatko kiittäneet? Eivät yleensä olleet.Oliko matkan varrelle ilmaantunut epärehellisiä ihmisiä? Kyselin niin kauan,että täti alkoi soitella korttien saajille kauaksi Savoon ja muuallekin ja kun olivat saaneet,huokasin minä helpotuksesta. Kaino-täti ei ollut moksiskaan moisesta huolimattomuudesta.Oli vain iloinen,kun jälleen voi luottaa postin kulkuun tässä maassa.
Kaino-täti katseli elämää kokenein silmin,suopeasti ja ymmärtäen.Hän ei koskaan ketään moittinut,ei arvostellut eikä ivannut.Kertoi joskus työstään metsähallituksessa ja työtoveristaan Veikko Huovisesta,joka oli noihin aikoihin vastavalmistunut metsänhoitaja.Hän myös usein mainitsi hymyillen tunteneensa minut "jo ennen syntymääni" ja tämä piti paikkansa.Hän oli äitini luokkatoveri ja elämänikuinen ystävä kansakoulun ensimmäiseltä luokalta lähtien.Kaino-täti kuoli yli yhdeksänkymppisenä.Lähti rauhallisesti tapaamaan 30 vuotta aiemmin kuollutta puolisoaan,Ema-setää.Kaino-tädin poismenosta on jo moniaita vuosia kulunut.Minulla on häntä yhä ikävä.
"Matkamieheksi on ihmislapsi syntynyt tänne,täällä ei ole hänellä yhtään pysyväistä sijaa." (Aleksis Kivi)
11. joulukuuta 2011
KOLMANNEN ADVENTTISUNNUNTAIN ILTA
Vihdoinkin olen saanut joulukorttien kirjoittamisurakan tehtyä.Piti ostaa oikein kullan- ja hopeanväriset maalikynät niitä kortteja varten,joihin ei muu väri olisi sopinut.Ettei olisi mennyt piilokirjoitukseksi.
Eevi soitteli Oulun liepeiltä.Sielläpäin jo puurretaan lumitöissä,vaan Perämeri ei kuitenkaan vielä jäässä.Eevi oli ollut tyttärensä luona jänispaistilla ja hyvää oli ollut,kun Eevi-äiti oli ensin viisannut nylkemisen kikat tyttärelleen.Eevin luona olen minäkin jänistä syönyt sinä ikimuistoisena kesäyönä,joka ei mielestä koskaan unohdu.Nytkin oli samalla lailla pataan pantu kokonainen katajanoksa jänön seuraksi.Tyttären puolisoa ei keittiöön päästetty,ettei olisi pilannut metsän makua ulkomaisilla mausteilla.Toivoteltiin sitten siinä puhelimessa hyvät joulut,vaikka kummaltakin kortti tulee.Vuosikymmenten takaisia ystäviä olemme.
Itse soitin tänään eräälle Alzheimerin tautia sairastavalle ystävälleni.Myönnän näiden puheluiden olevan vaikeita jo siksikin,että puhuttavaa ei oikein ole,sen jälkeen kun on voinnit vaihdettu.Mitä kuuluu-kysymyskin tuntuu turhalta,kun sinne päin ei juuri mitään kuulu.On kumminkin pirteästi kerrottava niitänäitä omia kuulumisia.Kotiapu, sairaanhoitaja ja kaksi omaa poikaa tuo päiviin vaihtelua,ruokakin kannetaan kotiin.Koti on rakas paikka ja siellä asuu niin kauan kuin suinkin voi.Hätäpuhelin ranteessa pelastaa.
Ensimmäinen joulukortti on tullut.Siinä lukee Felicissimo Natale ja kuvassa on Pyhä Perhe,kuten katolisessa maassa kuuluukin olla.Tästä ensimmäisestä sitten urkenee korttitulva ja kaikki ovat sinitarralla kiinni eteisen ovessa joulutunnelmaa osaltaan luomassa.
Katselin Teemalta Runoraatia.Kustakin runosta raadin jäsenillä oma näkemys.Yksi tykkää,toinen ei.Analysoidaan ja kerrotaan mitä runoa kuunnellessa/lukiessa kokee,arvaillaan runon sanomaa.Se kun ei aina ole sitä miltä näyttää.Riimittelyt ja paatokset historiaa.Osallistutaan runoilla maailman menoon tähän päivään ja aikaan,ongelmiinTehdään matkoja maanteillä,juodaan baareissa drinkit.Kaikesta voi runoilla.Raati ruotii.Antaa pisteet,eniten saanut on illan paras.
Runoon päätän.Arto Melleri: "Luku pahan ilman postillasta"
"... minä tiedän että sinä kavahdat suolaisia vesiä
ja meritaisteluista,
puhkiammuttuja hylkyjä
joiden läpi pohjavesien levottomuus
kuljettaa kylmiä selkäpiiväreitä,
tammipuinen köli
saveen hautautuneena
uhmaa aikaa,joka pysähtyi
satakahdeksankymmentä vuotta sitten
kahdenkymmenen metrin syvyyteen.
Yö mustimmillaan,öljylamppu
savuttaa: ei enää muuta tehtävää kuin
löytää aarre,ja pian."
Eevi soitteli Oulun liepeiltä.Sielläpäin jo puurretaan lumitöissä,vaan Perämeri ei kuitenkaan vielä jäässä.Eevi oli ollut tyttärensä luona jänispaistilla ja hyvää oli ollut,kun Eevi-äiti oli ensin viisannut nylkemisen kikat tyttärelleen.Eevin luona olen minäkin jänistä syönyt sinä ikimuistoisena kesäyönä,joka ei mielestä koskaan unohdu.Nytkin oli samalla lailla pataan pantu kokonainen katajanoksa jänön seuraksi.Tyttären puolisoa ei keittiöön päästetty,ettei olisi pilannut metsän makua ulkomaisilla mausteilla.Toivoteltiin sitten siinä puhelimessa hyvät joulut,vaikka kummaltakin kortti tulee.Vuosikymmenten takaisia ystäviä olemme.
Itse soitin tänään eräälle Alzheimerin tautia sairastavalle ystävälleni.Myönnän näiden puheluiden olevan vaikeita jo siksikin,että puhuttavaa ei oikein ole,sen jälkeen kun on voinnit vaihdettu.Mitä kuuluu-kysymyskin tuntuu turhalta,kun sinne päin ei juuri mitään kuulu.On kumminkin pirteästi kerrottava niitänäitä omia kuulumisia.Kotiapu, sairaanhoitaja ja kaksi omaa poikaa tuo päiviin vaihtelua,ruokakin kannetaan kotiin.Koti on rakas paikka ja siellä asuu niin kauan kuin suinkin voi.Hätäpuhelin ranteessa pelastaa.
Ensimmäinen joulukortti on tullut.Siinä lukee Felicissimo Natale ja kuvassa on Pyhä Perhe,kuten katolisessa maassa kuuluukin olla.Tästä ensimmäisestä sitten urkenee korttitulva ja kaikki ovat sinitarralla kiinni eteisen ovessa joulutunnelmaa osaltaan luomassa.
Katselin Teemalta Runoraatia.Kustakin runosta raadin jäsenillä oma näkemys.Yksi tykkää,toinen ei.Analysoidaan ja kerrotaan mitä runoa kuunnellessa/lukiessa kokee,arvaillaan runon sanomaa.Se kun ei aina ole sitä miltä näyttää.Riimittelyt ja paatokset historiaa.Osallistutaan runoilla maailman menoon tähän päivään ja aikaan,ongelmiinTehdään matkoja maanteillä,juodaan baareissa drinkit.Kaikesta voi runoilla.Raati ruotii.Antaa pisteet,eniten saanut on illan paras.
Runoon päätän.Arto Melleri: "Luku pahan ilman postillasta"
"... minä tiedän että sinä kavahdat suolaisia vesiä
ja meritaisteluista,
puhkiammuttuja hylkyjä
joiden läpi pohjavesien levottomuus
kuljettaa kylmiä selkäpiiväreitä,
tammipuinen köli
saveen hautautuneena
uhmaa aikaa,joka pysähtyi
satakahdeksankymmentä vuotta sitten
kahdenkymmenen metrin syvyyteen.
Yö mustimmillaan,öljylamppu
savuttaa: ei enää muuta tehtävää kuin
löytää aarre,ja pian."
10. joulukuuta 2011
HAJAMIETTEITÄ
Aikamoista tuulenmyräkkää vieläkin.Ei tyyntymisen merkkejä.Nukahdin illalla sen ulinaan kotikadulla ja samaan ääneen aamulla heräsin.Koivut pihalla notkahtelevat,oksat raapivat toinen toistaan.Keltainen muovikassi menee piiriä pensaasta pensaaseen.Vesilätäköt täplittävät maata ja ikkunoissa viipyilevät yölliset sadepisarat.Taivas yksitoikkoisen harmaa.Mutta meilläpä aamukahvin aikaan soivat joululaulut suloiset."En etsi valtaa, loistoa,en kaipaa kultaakaan..." ja sitä rataa. Kukapa niitä?
Palaan vielä taannoiseen voiasiaan.Juttelin ystäväni Ilonan kanssa,joka heti lehtiä lukeneena ja ylen tietäväisenä naisena teilasi Stockmannin Herkun voiasiantuntijan lausunnot siitä,miksi voita ei ole voihyllyissä.Karppaamisella ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä,vaan maidon hinnalla.Nyt pantataan ja katsotaan,miten voittomaksi jätetyn kansan käy.Politiikkaa.Oli nyt niin taikka näin: mä tahdon paistaa kuhafileeni voissa!!!
Puoliso eilen hammaslääkärissä.Homma sujui odotettua paremmin.Tosin hammaslääkäri survaisi heti puudutuspiikin puolison ikeniin,joka asia kellisti rimpuilemaan aikovan miehen.Näin vähällä emme tokikaan pääse.Tammikuussa lisää.Suurempaa meteliä piti pieni poika isänsä tukevassa otteessa,kun häntä saateltiin käytävää pitkin hammaslääkärin vastaanotolle.Poika huusi,itki äitiä,vaati poishakemista,yritti heittäytyä lattialle,potki ja löi seiniä isän kiskoessa sanattomana kiukun punaamin poskin jälkikasvuaan.Psykologiasta ei tietoakaan.Tässä kohdinhan olisi pitänyt ehdottomasti olla viisas ja ovela vanhempi ja saada poika rauhoittumaan keinoilla,joita meillä aikuisilla on loputtomiin varastossa.Tämä isä oli jo ehkä kaikkensa tehnyt ja päätti nyt saada homman hoidetuksi raa´alla voimalla ja tunteettomuudella.Tämmöisestä kokemuksesta jää pienen miehen mieleen ikuinen kammo hammaslääkärin tuolia kohtaan.Toisinkin voisi olla.
Tapasin yllättäen matkailijaystäväni L:n ja A:n Stockmannilla.Rupateltiin siinä tovi.Olivat lahjaostoksilla ja minä kotiin menossa päästämään tuuraajan seuraavaan kohteeseen.Aikaa oli kuitenkin hetkisen verran ja olisin viihtynyt pitempäänkin näiden ystävieni seurassa.Rupesinkin mielessäni kaavailemaan tapaamista ensi vuoden puolella jonain tuuraajapäivänä,jos ovat taas kaupungille tulossa.Stockan kahdeksannen kerroksen samppanjabaarista saa muutakin kuin kuohuvaista.Huomattavasti rauhallisempi paikka somalle kahvihetkelle kuin hälisevä itsepalvelupuoli naapurissa.
Ryhdynpä tästä pyörittelemään lounaslihapullia ja katselen ja kuuntelen samalla ankaraa tuulen pyöritystä ulkona,puiden taipumista sen kynsissä.
Palaan vielä taannoiseen voiasiaan.Juttelin ystäväni Ilonan kanssa,joka heti lehtiä lukeneena ja ylen tietäväisenä naisena teilasi Stockmannin Herkun voiasiantuntijan lausunnot siitä,miksi voita ei ole voihyllyissä.Karppaamisella ei ole sen asian kanssa mitään tekemistä,vaan maidon hinnalla.Nyt pantataan ja katsotaan,miten voittomaksi jätetyn kansan käy.Politiikkaa.Oli nyt niin taikka näin: mä tahdon paistaa kuhafileeni voissa!!!
Puoliso eilen hammaslääkärissä.Homma sujui odotettua paremmin.Tosin hammaslääkäri survaisi heti puudutuspiikin puolison ikeniin,joka asia kellisti rimpuilemaan aikovan miehen.Näin vähällä emme tokikaan pääse.Tammikuussa lisää.Suurempaa meteliä piti pieni poika isänsä tukevassa otteessa,kun häntä saateltiin käytävää pitkin hammaslääkärin vastaanotolle.Poika huusi,itki äitiä,vaati poishakemista,yritti heittäytyä lattialle,potki ja löi seiniä isän kiskoessa sanattomana kiukun punaamin poskin jälkikasvuaan.Psykologiasta ei tietoakaan.Tässä kohdinhan olisi pitänyt ehdottomasti olla viisas ja ovela vanhempi ja saada poika rauhoittumaan keinoilla,joita meillä aikuisilla on loputtomiin varastossa.Tämä isä oli jo ehkä kaikkensa tehnyt ja päätti nyt saada homman hoidetuksi raa´alla voimalla ja tunteettomuudella.Tämmöisestä kokemuksesta jää pienen miehen mieleen ikuinen kammo hammaslääkärin tuolia kohtaan.Toisinkin voisi olla.
Tapasin yllättäen matkailijaystäväni L:n ja A:n Stockmannilla.Rupateltiin siinä tovi.Olivat lahjaostoksilla ja minä kotiin menossa päästämään tuuraajan seuraavaan kohteeseen.Aikaa oli kuitenkin hetkisen verran ja olisin viihtynyt pitempäänkin näiden ystävieni seurassa.Rupesinkin mielessäni kaavailemaan tapaamista ensi vuoden puolella jonain tuuraajapäivänä,jos ovat taas kaupungille tulossa.Stockan kahdeksannen kerroksen samppanjabaarista saa muutakin kuin kuohuvaista.Huomattavasti rauhallisempi paikka somalle kahvihetkelle kuin hälisevä itsepalvelupuoli naapurissa.
Ryhdynpä tästä pyörittelemään lounaslihapullia ja katselen ja kuuntelen samalla ankaraa tuulen pyöritystä ulkona,puiden taipumista sen kynsissä.
8. joulukuuta 2011
ENSIN ENKELIT JA SITTEN VOI
Katselin tv:stä itsenäisyyspäivänä jumalanpalvelusta tuomiokirkossa.Katseleminen ei kuulu varsinaisesti pakolliseen ohjelmaan,mutta sekä istuvalla että elossa olevilla presidenteillä se kuuluu ja olivathan he siellä.Etupenkissä.Kuva kiersi aina välillä pitkin kirkkoa ja katseeni tarrautui alttarienkeleihin.Kullattua sinkkiä ja Berliinistähän nuo muun dekoraation ohella sitten Helsinkiin hommattiin.Kerrotaan Engelin olleen asialla ja arkkitehdin mieltymys juuri enkeleihin syntyneen hänen oman nimensä pohjalta.Tätä asiaa en siinä katsellessani kovin pitkästi pohtinut,mutta rupesin miettimään: jos enkeleitä on,leikkaavatko hiuksiaan ja kynsiään? Kovin olivat outoja ja maallisia aivoitukset päässäni.Onneksi kamera siirtyi ja voin täyttää ajatuspuoleni arvokkaammilla asioilla.En kauaa aikaa kuitenkaan,kun piti hoitaa kodin rutiinihommat,että voi sitten illalla keskittyä päätapahtumaan eli presidentinlinnan juhlahumuun.Jonka antaumuksella teinkin.En aio siihen nyt enää palata,sillä sen jo kirjoitin,minkä kirjoitin.
Voi sentään,voi on loppunut kaupoista ja koko Euroopasta.Hyllyt ammottavat tyhjyyttään kyljissään lappu,jossa kerrotaan syyksi toimintavaikeuksia.Otin tänään puhutteluun Herkun voiasiantuntijan ja kysyin ensitöikseni,ovatko lehmät maailmasta nyt sitten kokonaan poissa pelistä? Eivät ole,mutta Euroopassa karpataan,sanoi.Nyt ahmitaan voita ja vannotaan vähähiilihydraattisen ruuan nimeen.Perheleipurit leipoo hiki hatussa karppausleipää,kun muu ei enää mene kaupaksi.Onneksi sain napattua yhden ihan tavallisen toastin meille. Voiasiantuntija kertoi ihmisten tulleen hulluiksi.
Perjantaisin Herkku saa muutaman puolenkilon voipaketin ja asiakkaat ovat ryskimässä jo ovien takana heti yhdeksältä saadakseen voita.Kysyin,koska tämä hullutus päättyy? Hän kohautti olkapäitään ja tarkoitti sillä "herra tietää".Voita en ole todellakaan enää kaupoissa nähnyt kuin niitä pieniä yhden leipäviipaleen pakkauksia,joita hotelleissa tarjoillaan aamiaisella ja nekin alkavat Herkusta loppua.Entäs sitten oivariinit? Onhan niissä (kai) voita? Eivät lopu,vakuutti asiantuntija ja pani minut epäilemään,onko niissä nyt sitten kuitenkaan sitä voita.Rasva ja proteiinit ovat nyt poikaa karppaavissa ihmiskodeissa,terveellinen ja vähän jalostettu ruoka kunniassaan.Voin tarve on kasvanut mittaamattomiin äärimmäisyyksiin. Ihan kuin pula-aikaa tässä elettäisiin.Voijonot kauppojen ulkopuolella kiemurtelevat pitkälle ja kauaksi,syntyy tappeluita voinhimossa,voin nimessä tehdään murhia,varastetaan lehmiä navetoista ja ruvetaan omatoimisiksi.Musta pörssi alkaa kukoistaa,voilla vaihdetaan tavaroita kuten ennen muinoin oravannahoilla. Suomalaisessa tv-sarjassa kyseltiin onks Viljoo näkyny? Nyt kysymys kuuluu onks voita näkyny?
Olenhan minä tästä karppaamisesta kuullut,mutta en arvannut mitä se tuo tullessaan.Lapsia aiotaan ottaa huostaan liian yksipuolisen ruokavalion takia,perheitä hajoaa,kun kaikki eivät kannata karppaamista ja jotkut saattavat kuollakin liialliseen rasvan nauttimiseen.Voi hyvänen aika sentään,voi voi.Eikös tässä nyt olisi riittänyt huolehtiminen vain euron tulevaisuudesta ja miettiä sitä,miten poskelleen kaikki tärkeämpi Euroopassa menee? Voi tuhannen sarvipäätä.
Voi sentään,voi on loppunut kaupoista ja koko Euroopasta.Hyllyt ammottavat tyhjyyttään kyljissään lappu,jossa kerrotaan syyksi toimintavaikeuksia.Otin tänään puhutteluun Herkun voiasiantuntijan ja kysyin ensitöikseni,ovatko lehmät maailmasta nyt sitten kokonaan poissa pelistä? Eivät ole,mutta Euroopassa karpataan,sanoi.Nyt ahmitaan voita ja vannotaan vähähiilihydraattisen ruuan nimeen.Perheleipurit leipoo hiki hatussa karppausleipää,kun muu ei enää mene kaupaksi.Onneksi sain napattua yhden ihan tavallisen toastin meille. Voiasiantuntija kertoi ihmisten tulleen hulluiksi.
Perjantaisin Herkku saa muutaman puolenkilon voipaketin ja asiakkaat ovat ryskimässä jo ovien takana heti yhdeksältä saadakseen voita.Kysyin,koska tämä hullutus päättyy? Hän kohautti olkapäitään ja tarkoitti sillä "herra tietää".Voita en ole todellakaan enää kaupoissa nähnyt kuin niitä pieniä yhden leipäviipaleen pakkauksia,joita hotelleissa tarjoillaan aamiaisella ja nekin alkavat Herkusta loppua.Entäs sitten oivariinit? Onhan niissä (kai) voita? Eivät lopu,vakuutti asiantuntija ja pani minut epäilemään,onko niissä nyt sitten kuitenkaan sitä voita.Rasva ja proteiinit ovat nyt poikaa karppaavissa ihmiskodeissa,terveellinen ja vähän jalostettu ruoka kunniassaan.Voin tarve on kasvanut mittaamattomiin äärimmäisyyksiin. Ihan kuin pula-aikaa tässä elettäisiin.Voijonot kauppojen ulkopuolella kiemurtelevat pitkälle ja kauaksi,syntyy tappeluita voinhimossa,voin nimessä tehdään murhia,varastetaan lehmiä navetoista ja ruvetaan omatoimisiksi.Musta pörssi alkaa kukoistaa,voilla vaihdetaan tavaroita kuten ennen muinoin oravannahoilla. Suomalaisessa tv-sarjassa kyseltiin onks Viljoo näkyny? Nyt kysymys kuuluu onks voita näkyny?
Olenhan minä tästä karppaamisesta kuullut,mutta en arvannut mitä se tuo tullessaan.Lapsia aiotaan ottaa huostaan liian yksipuolisen ruokavalion takia,perheitä hajoaa,kun kaikki eivät kannata karppaamista ja jotkut saattavat kuollakin liialliseen rasvan nauttimiseen.Voi hyvänen aika sentään,voi voi.Eikös tässä nyt olisi riittänyt huolehtiminen vain euron tulevaisuudesta ja miettiä sitä,miten poskelleen kaikki tärkeämpi Euroopassa menee? Voi tuhannen sarvipäätä.
7. joulukuuta 2011
SOI RAIKUEN TORVET JA RUMMUT
Nyt ovat helmat hulmahdelleet tanssin jytkeessä presidentinlinnassa.Asut ehditty arvostella sekä amatöörien että ammatti-ihmisten suulla.Angry Birds-mekko saanut kaiketi eniten huomiota.Minä taas kallistuin niiden konservatiivisimpien luomusten puoleen ja ihastuin musta-valkoiseen tai mustaan väriin laahuksilla taikka ilman.Kun ei ollut ketään vieressä kalkatustani kuuntelemassa niistä koltuista,jotka eivät minua eleganssillaan viehättäneet,jouduin pitämään suuren suuni kiinni ja tyytyä hörppimään vain Bordeaux-punaviiniä.Miksi muuten suomalainen mies ei oikein ole taitava daaminsa kanssa kulkiessaan vieretysten? Kun nainen on tarttunut vasemmalla kädellään miehen käsipuolesta,roikottaa Suomen urho kättään suorana kuin seivästä kuvettaan pitkin.Asiaankuuluva koukistus,hyvät herrat!
Minusta presidentti Tarja Halonen vaikutti vapautuneemmalta kuin edellisissä pippaloissa.Ehkä jo etääntymässä näistä protokollan mukaisista jäykähköistä velvollisuuksista kun viimeistä vietiin.Sananvaihtoa riitti tervehdysten lomassa monenkin kanssa,mutta ylipäätään kättely sujui kiitettävän sutjakkaasti.Jopa niin,että minulta jäi kansanedustaja Ilkka Kanervan livahtaminen sisään kihlattunsa kanssa kokonaan näkemättä. Edellisten ja nykyisen presidentin puolisoineen kuvanottohetkellä mainitsi toimittaja linnassa olevan vielä yhden presidentin näiden kolmen lisäksi.Kaikki presidenttiehdokkaat olivat linnassa ja heistähän yksi pitää seuraavan itsenäisyyspäivävastaanoton. Toimittajat jo kyselivät,tuleeko pitojen kulkuun mahdollisesti muutoksia heti vuonna 2012? Ehdokas Paavo Väyrysellä olivat uudistukset mielessään.Näin pitää asennoituakin presidenttikisaan eli voitto mielessä! Turhaahan on koitokseen ollenkaan lähteä,jos luottamusta omaan itseen ei ole.No,Väyrystä en presidentiksi veikkaa.Toisin on Sauli Niinistön laita.
Nyt on sitten maailmankaikkeudesta löydetty meidän Maamme kaltainen planeetta.Että kun joskus käy liian ahtaaksi täällä päin,niin siitä vaan matkaan 600 valovuoden päähän ja Kepler-22b asuttavaksi.Ovat jo uumoilleet siellä olevan vettä ja maatakin.Kokoakin piisaa,kun Maa mahtuisi Kepleriin 2,4 kertaisesti.Vuosi lyhyempi kuin täällä eli 290 päivää sikäläistä Aurinkoa kierretään.Almanakat uusiksi.Lämpö jokseenkin passelia laatua.Mitattiin noin keskimääräisesti +22 astetta.
Minua aina nämä taivasasiat tällä lailla kiinnostavat.Se taas lienee peruja lapsuudesta,kun isäni kertoi jännittäviä juttuja.Meillä on perintönä yhä hyllyssä Hilden ja Väänänen Maat ja kansat-sarjan (Otava 1953) vieressä V.A.Heiskasen Tähtitiede 1-2 (WSOy 1950),jota isä minulle luki ja josta ominkin sanoin kertoi.Silloin oivalsin,että muitakin lilluu tähtitaivaalla meidän lisäksemme ja tämä tieto juuri ja juuri mahtui pikkutytön päähän.Sinne se jäi muhimaan,kasvatti uteliaisuutta ja tiedonhalua niin,että luen mielelläni,mitä uutta on löydetty oman Linnunratamme takaa.Uskon nimittäin vakaasti siihen,ettemme ole ainoita olentoja eikä Maa ole ainoa,jossa on elämää.Täytyy tässä tähtipaljoudessa olla muitakin.Näin olen minä tämän tuumaillut.
Joulukortteja olen kirjoitellut.Pino suhtkoht valmiina postitettavaksi.Huomenna on tuuraajapäivä ja minulla kolmisen tuntia vapaata.Perjantaina piti tulla vieras.Oli peruutettava.Tilanne force majeure,puolisolle oli varattava yllättäen aika hammaslääkärille.Visiittiasiaan palaan myöhemmin.Ensi viikolla olemme taas lähempänä joulua ja sitä seuraavalla onkin sitten jo joulu."Joulu tulee,joutaa kyllä!"
Minusta presidentti Tarja Halonen vaikutti vapautuneemmalta kuin edellisissä pippaloissa.Ehkä jo etääntymässä näistä protokollan mukaisista jäykähköistä velvollisuuksista kun viimeistä vietiin.Sananvaihtoa riitti tervehdysten lomassa monenkin kanssa,mutta ylipäätään kättely sujui kiitettävän sutjakkaasti.Jopa niin,että minulta jäi kansanedustaja Ilkka Kanervan livahtaminen sisään kihlattunsa kanssa kokonaan näkemättä. Edellisten ja nykyisen presidentin puolisoineen kuvanottohetkellä mainitsi toimittaja linnassa olevan vielä yhden presidentin näiden kolmen lisäksi.Kaikki presidenttiehdokkaat olivat linnassa ja heistähän yksi pitää seuraavan itsenäisyyspäivävastaanoton. Toimittajat jo kyselivät,tuleeko pitojen kulkuun mahdollisesti muutoksia heti vuonna 2012? Ehdokas Paavo Väyrysellä olivat uudistukset mielessään.Näin pitää asennoituakin presidenttikisaan eli voitto mielessä! Turhaahan on koitokseen ollenkaan lähteä,jos luottamusta omaan itseen ei ole.No,Väyrystä en presidentiksi veikkaa.Toisin on Sauli Niinistön laita.
Nyt on sitten maailmankaikkeudesta löydetty meidän Maamme kaltainen planeetta.Että kun joskus käy liian ahtaaksi täällä päin,niin siitä vaan matkaan 600 valovuoden päähän ja Kepler-22b asuttavaksi.Ovat jo uumoilleet siellä olevan vettä ja maatakin.Kokoakin piisaa,kun Maa mahtuisi Kepleriin 2,4 kertaisesti.Vuosi lyhyempi kuin täällä eli 290 päivää sikäläistä Aurinkoa kierretään.Almanakat uusiksi.Lämpö jokseenkin passelia laatua.Mitattiin noin keskimääräisesti +22 astetta.
Minua aina nämä taivasasiat tällä lailla kiinnostavat.Se taas lienee peruja lapsuudesta,kun isäni kertoi jännittäviä juttuja.Meillä on perintönä yhä hyllyssä Hilden ja Väänänen Maat ja kansat-sarjan (Otava 1953) vieressä V.A.Heiskasen Tähtitiede 1-2 (WSOy 1950),jota isä minulle luki ja josta ominkin sanoin kertoi.Silloin oivalsin,että muitakin lilluu tähtitaivaalla meidän lisäksemme ja tämä tieto juuri ja juuri mahtui pikkutytön päähän.Sinne se jäi muhimaan,kasvatti uteliaisuutta ja tiedonhalua niin,että luen mielelläni,mitä uutta on löydetty oman Linnunratamme takaa.Uskon nimittäin vakaasti siihen,ettemme ole ainoita olentoja eikä Maa ole ainoa,jossa on elämää.Täytyy tässä tähtipaljoudessa olla muitakin.Näin olen minä tämän tuumaillut.
Joulukortteja olen kirjoitellut.Pino suhtkoht valmiina postitettavaksi.Huomenna on tuuraajapäivä ja minulla kolmisen tuntia vapaata.Perjantaina piti tulla vieras.Oli peruutettava.Tilanne force majeure,puolisolle oli varattava yllättäen aika hammaslääkärille.Visiittiasiaan palaan myöhemmin.Ensi viikolla olemme taas lähempänä joulua ja sitä seuraavalla onkin sitten jo joulu."Joulu tulee,joutaa kyllä!"
4. joulukuuta 2011
UNIPLÄJÄYS
Illalla ensin nukahdin tuulen voimakkaaseen ujellukseen kotikadulla.Sitten tuuli yltyi ja herätti minut ryskeellään.Unta en enää saanut.Kuuntelin Paul Therouxin Suurta junamatkaa kirjan loppuun asti ja otin puolison nukahtamispillerin.Se tepsi.Nukuin aamulla,tänä toisena adventtisunnuntaina, pommiin.Laahustin umpinuutuneena keittiöön kahvin laittoon,herätin puolison,avasin makuuhuoneen tuuletusikkunan,näin ulkona sateen ja hieman eilisestä vaimennut tuuli heilutti pihapuitten oksistoja.Jos näin jatkuu,ei tänäänkään ulos.Huomenna kaupungille.
Näin muuten hullua unta.Minäkin olin pyörätuolissa.Istuimme tuoleissamme peräkanaa inva-autossa matkalla jonnekin. Nousin luontevasti tuolistani puolisoa auttamaan ja jollain omituisella konstilla pystyin häntä työntämäänkin tuolissani istuen.Sillä lailla sinä päivänä asioimme kaupungilla.Eikä kukaan ohikulkijoista kiinnittänyt kummalliseen tapaamme liikkua sen suurempaa huomiota.En usko uniin.Ne ovat minusta joko toivetta jostain,koettua jotain,jokapäiväistä elämää,jopa oman alitajunnan näkemystä luetusta kirjasta tai nähdystä elokuvasta.
Minähän usein matkailen öisin.Viime yönä en sitä tehnyt,vaikka olinkin Paul Therouxin mukana junamatkalla pitkin maapalloa Lontoosta Lontooseen.Usein kuitenkin alitajunta rakentaa matkustusunen nähtäväkseni.Se on ilmiselvää matkustuskaipuuta,toivoa.Yleensä uneni ovat mukavia.Painajaisia näen harvoin ja lentämisenkin olen syystä tai toisesta lopettanut.Tämän jälkimmäisen unilaadun ovat korkeasti oppineet tulkinneet paoksi todellisuudesta. Kukapa ei haluaisi joskus asua pilvilinnassa tai tuulentuvassa? Lentäminen oli hauskaa.Juoksin,hetken käsillä räpiköintiä ja sitten tyylikäs hallittu ilmaan nousu.Eikä edes pelottanut,vaikka lentokoneessa en ollenkaan tunne oloani hyväksi.Lennellessäni siellä sun täällä en mitään hyviä töitä ihmiskunnalle tehnyt Teräsmiehen tapaan.Kuljin yläilmoissa silkaksi omaksi ilokseni puhtaasti itsekkäistä syistä.Mitenkähän lentounet saisi takaisin? Olenko jo niin elämän realiteettien vankina,ettei edes alitajuntani pysty hoitelemaan uniani arjesta pois?
Annoin puolisolle yhden myyjäisistä ostamistani piparkakuista.Meni rikki tunkiessani niitä lasipurkkiin.Maistoin itsekin.Aloin muistella,milloin olen itse ahkeroinut piparkakkujen leipomisen kanssa? Siitä on noin sata vuotta.Satsasin noihin aikoihin enemmän muuhun leipomiseen.Mutta kyllä kotitekoiset aina tehdasvalmisteiset voittaa,vaikka olisivatkin voilla leivottuja leipomo Sjöbergin pipareita.Myyjäisten piparkakut ovat ehtaa kotileipomista.Se näkyy ja se maistuu.Kunnioitan suuresti näitä vanhempia rouvia,jotka pyhittävät aikansa pitkästikin näitä myyjäisiä varten.Ahkeroivat öitä myöten äidiltään ja isoäidiltään saamiensa reseptien mukaan.Piparkakut eivät ole aina identtisiä toistensa kanssa,jonkun tähden sakara hiukan palanut tai sydän pikkuriikkisen särkynyt.Ne ovat ohuita ja rapeita ja niissä maistuu osaamisen ja leipomisen ilo.Nostan hattuani näille uutterille naisille!
Joulukortit odottavat osoitteitaan ja joulutervehdyksiä.Siispä toimeksi tänään. Sopii sadepäivän askareeksi.
Näin muuten hullua unta.Minäkin olin pyörätuolissa.Istuimme tuoleissamme peräkanaa inva-autossa matkalla jonnekin. Nousin luontevasti tuolistani puolisoa auttamaan ja jollain omituisella konstilla pystyin häntä työntämäänkin tuolissani istuen.Sillä lailla sinä päivänä asioimme kaupungilla.Eikä kukaan ohikulkijoista kiinnittänyt kummalliseen tapaamme liikkua sen suurempaa huomiota.En usko uniin.Ne ovat minusta joko toivetta jostain,koettua jotain,jokapäiväistä elämää,jopa oman alitajunnan näkemystä luetusta kirjasta tai nähdystä elokuvasta.
Minähän usein matkailen öisin.Viime yönä en sitä tehnyt,vaikka olinkin Paul Therouxin mukana junamatkalla pitkin maapalloa Lontoosta Lontooseen.Usein kuitenkin alitajunta rakentaa matkustusunen nähtäväkseni.Se on ilmiselvää matkustuskaipuuta,toivoa.Yleensä uneni ovat mukavia.Painajaisia näen harvoin ja lentämisenkin olen syystä tai toisesta lopettanut.Tämän jälkimmäisen unilaadun ovat korkeasti oppineet tulkinneet paoksi todellisuudesta. Kukapa ei haluaisi joskus asua pilvilinnassa tai tuulentuvassa? Lentäminen oli hauskaa.Juoksin,hetken käsillä räpiköintiä ja sitten tyylikäs hallittu ilmaan nousu.Eikä edes pelottanut,vaikka lentokoneessa en ollenkaan tunne oloani hyväksi.Lennellessäni siellä sun täällä en mitään hyviä töitä ihmiskunnalle tehnyt Teräsmiehen tapaan.Kuljin yläilmoissa silkaksi omaksi ilokseni puhtaasti itsekkäistä syistä.Mitenkähän lentounet saisi takaisin? Olenko jo niin elämän realiteettien vankina,ettei edes alitajuntani pysty hoitelemaan uniani arjesta pois?
Annoin puolisolle yhden myyjäisistä ostamistani piparkakuista.Meni rikki tunkiessani niitä lasipurkkiin.Maistoin itsekin.Aloin muistella,milloin olen itse ahkeroinut piparkakkujen leipomisen kanssa? Siitä on noin sata vuotta.Satsasin noihin aikoihin enemmän muuhun leipomiseen.Mutta kyllä kotitekoiset aina tehdasvalmisteiset voittaa,vaikka olisivatkin voilla leivottuja leipomo Sjöbergin pipareita.Myyjäisten piparkakut ovat ehtaa kotileipomista.Se näkyy ja se maistuu.Kunnioitan suuresti näitä vanhempia rouvia,jotka pyhittävät aikansa pitkästikin näitä myyjäisiä varten.Ahkeroivat öitä myöten äidiltään ja isoäidiltään saamiensa reseptien mukaan.Piparkakut eivät ole aina identtisiä toistensa kanssa,jonkun tähden sakara hiukan palanut tai sydän pikkuriikkisen särkynyt.Ne ovat ohuita ja rapeita ja niissä maistuu osaamisen ja leipomisen ilo.Nostan hattuani näille uutterille naisille!
Joulukortit odottavat osoitteitaan ja joulutervehdyksiä.Siispä toimeksi tänään. Sopii sadepäivän askareeksi.
3. joulukuuta 2011
SKATTAN KUULUMISIA
Säätiedotus tiesi eilen ilman muuttuvan talvisemmaksi alkavalla viikolla myös Helsingin seudulla.Ensilumikin saattaa sadella.Kunhan ensin olemme läpikäyneet tänä iltana alkavaksi povatun myrskyn.Tuulen ujellusta on kyllä mukavaa kuunnella,kun se kourii talojen seiniä iskeytyessään kapeaan katuumme suoraan mereltä.Katulamput heiluvat ja puut taipuvat nöyrinä,suuret koivutkin pihalla.Vaahtopäät lyövät ryskeellä rantakiviin heitellen vettä korkealle ilmaan.Onhan se komeaa katseltavaa ja kuunneltavaa.
Vuosikaudet olen ostanut perunani tietyltä kauppiaalta Kauppatorilla.Nyt selvisi Katajanokan Kaiku-lehdestä,että mies on katajanokkalainen ja myös torimyynnin ohella muusikko.Olen hänen kanssaan vuosien varrella vaihtanut sanan jos kaksikin,vaan eipä ole milloinkaan juttu luistanut asuinpaikan puolelle.Melkein naapureita siis olemme.Perunakauppias Havukainen on aina ystävällinen ja iloinen mies.Panee usein pari perunaa ylimääräistä pussiin.Vain kovimmat talven pakkaset pitävät Havukaisen poissa torilta ja niin,pitäähän kauppias joskus oikein lomaakin.Talvi onkin torikauppiaan loma-aikaa.Luppoillaan ja kerätään voimia taas sesongin pitkiä työpäiviä varten.
Katajanokka saa Välimeren herkkuja myyvän liikkeen,kertoo Katajanokan Kaiku.Muistan jo hamoista ajoista lähtien sikarikauppa Signoran nimen Satamakadun talon seinässä.Sitten siitä tuli kukkakauppa ja nyt senkin olemassaolo on päättynyt ja tilalle odotetaan eteläisten herkkujen myymälää.Ruokakauppojahan Nokalla on niukasti entisiin aikoihin verrattuna.Pankki ja posti niin ikään lähteneet kävelemään.Mutta kotisiivousfirma on ja siihen aion ottaa arjen tullen yhteyttä.Jos joku tulisi pesemään ikkunat.Nippanappa enää näkyy ulos lasien läpi.Ikkunoiden pesu on aina tuottanut minulle suunnattomia vaikeuksia.Mökillä menetteli,kun kaikki oli matalampaa.
Jyrki Koulumies kertoo Katajanokan Kaiussa,mitenkä 1930-luvulla funkkiksen ihailijat pitivät huonona ratkaisuna jugend-talojen olemista Katajanokalla.Sitten paljon myöhemmin riideltiin,sopiiko moderni Enson talo ollenkaan näiden kauniiden jugend-rakennusten läheisyyteen.Puhumattakaan siitä,että iki-ihana ja selvänä kuin pläkki paikkaansa sopiva Norrmenin talo pantiin Alvar Aallon suunnitteleman "Sokeripalan" tieltä matalaksi.Tätä asiaa ei vieläkään ole sulatettu,vaikka aikaa kulunut vuosikymmeniä.Jos Koulumiehen ja monen täällä asuvan mielestä Skatta on mukava kaupunginosa asua ja elää,niin on se minunkin mielestäni.
Ei läpikulkuliikennettä,joka rajaa liikenteen vain laivoista tulijoiden autoihin kuin myös asioille tai koteihinsa kiiruhtavien ihmisten ajeluihin.Pensaiden ja puiden reunustamat kävelytiet houkuttelevat jalkaisin kulkemaan vaikka koko Katajanokan ympäri. Merituulet kesällä viilentävät,lokit kirkuvat ja ruusupensaat tuoksuvat.Jäänmurtajat kesälaitureissaan antavat lisävahvistusta kaupunginosan merelliselle olemukselle.Mattolaiturilla pestään ja pidetään sosiaalista toimintaa yllä.Mehiläiset surisevat ja villieläimet leijonista karhuihin ovat lähinaapureina Korkeasaaressa.Vikingin punakylkiset laivat kuljettavat väkeä kesät talvet.Risteilyalukset kaijassaan töräyttävät lähtönsä merkiksi,kääntävät ahterinsa Helsingille suunnaten keulansa kohti ulappaa ja uusia kaupunkeja.
Muinainen Kalastajamäki on muuttanut ilmettään.Se alkoi jo silloin,kun kalastajien talorähjät saivat väistyä kivirakennusten tieltä.Uspenskin katedraali valmistui ja Suurkadulta alkoivat katseet kääntyä tämän kaukaisen niemen puoleen.Ja tähän on tultu.
Vuosikaudet olen ostanut perunani tietyltä kauppiaalta Kauppatorilla.Nyt selvisi Katajanokan Kaiku-lehdestä,että mies on katajanokkalainen ja myös torimyynnin ohella muusikko.Olen hänen kanssaan vuosien varrella vaihtanut sanan jos kaksikin,vaan eipä ole milloinkaan juttu luistanut asuinpaikan puolelle.Melkein naapureita siis olemme.Perunakauppias Havukainen on aina ystävällinen ja iloinen mies.Panee usein pari perunaa ylimääräistä pussiin.Vain kovimmat talven pakkaset pitävät Havukaisen poissa torilta ja niin,pitäähän kauppias joskus oikein lomaakin.Talvi onkin torikauppiaan loma-aikaa.Luppoillaan ja kerätään voimia taas sesongin pitkiä työpäiviä varten.
Katajanokka saa Välimeren herkkuja myyvän liikkeen,kertoo Katajanokan Kaiku.Muistan jo hamoista ajoista lähtien sikarikauppa Signoran nimen Satamakadun talon seinässä.Sitten siitä tuli kukkakauppa ja nyt senkin olemassaolo on päättynyt ja tilalle odotetaan eteläisten herkkujen myymälää.Ruokakauppojahan Nokalla on niukasti entisiin aikoihin verrattuna.Pankki ja posti niin ikään lähteneet kävelemään.Mutta kotisiivousfirma on ja siihen aion ottaa arjen tullen yhteyttä.Jos joku tulisi pesemään ikkunat.Nippanappa enää näkyy ulos lasien läpi.Ikkunoiden pesu on aina tuottanut minulle suunnattomia vaikeuksia.Mökillä menetteli,kun kaikki oli matalampaa.
Jyrki Koulumies kertoo Katajanokan Kaiussa,mitenkä 1930-luvulla funkkiksen ihailijat pitivät huonona ratkaisuna jugend-talojen olemista Katajanokalla.Sitten paljon myöhemmin riideltiin,sopiiko moderni Enson talo ollenkaan näiden kauniiden jugend-rakennusten läheisyyteen.Puhumattakaan siitä,että iki-ihana ja selvänä kuin pläkki paikkaansa sopiva Norrmenin talo pantiin Alvar Aallon suunnitteleman "Sokeripalan" tieltä matalaksi.Tätä asiaa ei vieläkään ole sulatettu,vaikka aikaa kulunut vuosikymmeniä.Jos Koulumiehen ja monen täällä asuvan mielestä Skatta on mukava kaupunginosa asua ja elää,niin on se minunkin mielestäni.
Ei läpikulkuliikennettä,joka rajaa liikenteen vain laivoista tulijoiden autoihin kuin myös asioille tai koteihinsa kiiruhtavien ihmisten ajeluihin.Pensaiden ja puiden reunustamat kävelytiet houkuttelevat jalkaisin kulkemaan vaikka koko Katajanokan ympäri. Merituulet kesällä viilentävät,lokit kirkuvat ja ruusupensaat tuoksuvat.Jäänmurtajat kesälaitureissaan antavat lisävahvistusta kaupunginosan merelliselle olemukselle.Mattolaiturilla pestään ja pidetään sosiaalista toimintaa yllä.Mehiläiset surisevat ja villieläimet leijonista karhuihin ovat lähinaapureina Korkeasaaressa.Vikingin punakylkiset laivat kuljettavat väkeä kesät talvet.Risteilyalukset kaijassaan töräyttävät lähtönsä merkiksi,kääntävät ahterinsa Helsingille suunnaten keulansa kohti ulappaa ja uusia kaupunkeja.
Muinainen Kalastajamäki on muuttanut ilmettään.Se alkoi jo silloin,kun kalastajien talorähjät saivat väistyä kivirakennusten tieltä.Uspenskin katedraali valmistui ja Suurkadulta alkoivat katseet kääntyä tämän kaukaisen niemen puoleen.Ja tähän on tultu.
2. joulukuuta 2011
PÄIVÄ MESSUILLA
Tjaah,joulu sen kuin yhä täyttää mieleni ja sieluni.Onneksi en sitä kadottanut.Partsilla palaa joulupuu,tuikut tuikkaa ja pakastimessa on taateli- ja hedelmäkakku,joulutorttuja ja joulupullaa.Kävimme Naisten Joulumessuilla.Lusikkaleivät,Hanna-tädin pikkuleivät ja piparkakut tallessa odottelemassa aikaa lähempänä joulua.
Messuilla väkeä kuten aina ennenkin.Mitähän varten myyjäisissä asiakaskunnan enemmistönä on aina varttuneempia? Sukkia ja lapasia oli ahkerasti vuoden mittaan neulottu,keramiikkaa pantu esille,koruja,tossuja ja essuja.Itse taiteilijat ja suunnittelijat pöytiensä ääressä,oli sitten kysymyksessä postikortit tai joulukoristeet.Minusta on hauska heidän kanssaan jutustella ja mielellään tuntuvat kertovan työstään. Taiteilija Rita Ramel,virolainen,asunut Helsingissä jo vuosikausia,tekee kortteja,tekstiilitöitä,keramiikkaa,ei vierasta materiaalina savea eikä lasia ja metallikin taipuu. Pirjo Kunnamo ja Tuulia Yli-Luopa samoilla linjoilla.Ushun ulkomuoto viittasi jonnekin Aasiaan.Suomenkieli sujuvaa ja hymy tytöllä kaunis,kun kysyin,onko hän juuri Ushu.Ostin minä Rosafoxin sinikettukaulurin.En voinut vastustaa.Eikä hinnalla tokikaan pilattu.Parillakympillä sain.On luvattu ensi viikolla meillekin päin pakkasta.Panen kaulaan.
Vaikka en kaikessa ole traditioiden vannoutunut ihailija,niin nämä Naisten Joulumessut saa sydämeni sykkimään.Ehkä siksi,että näen aina tuokion verran itseni kulkemassa käsi äitini kädessä hänen ohjaillessaan minua pöytärivien välissä välillä pysähtyen katsomaan jotain,joka häntä kiinnostaa.Nyt omat käteni olivat pyörätuolin kahvoissa.Oli muitakin liikuntarajoitteisia.Kassatyttö aikoi ottaa maksun meistä kummastakin.Pyysin häntä tarkistamaan asian,sillä ainakin aiemmin messuille pyörätuolikulkija on päässyt maksutta.Kysyi ja näin oli nytkin.Kiitti,kun arveli pyörätuolilla kulkevia tulevan muitakin.Ja tuli.Wanha Satama on helppokulkuinen.Oli meillä taas nyssykkä poikineen,kun kiipesin inva-autoon ja miestä kipattiin sisälle peräpäästä.Kuljettajakin tuttu mies.Heitä alkaa olla vuosien kuluessa ja jotkut jäävät minun mieleeni.Tämä kaveri työnsi puolison kotirapulle asti.Omasta aloitteestaan.
"Parasta joulussa on sen odotus."
(Kirjasta Joulumielellä koonnut Sean Keogh)
Messuilla väkeä kuten aina ennenkin.Mitähän varten myyjäisissä asiakaskunnan enemmistönä on aina varttuneempia? Sukkia ja lapasia oli ahkerasti vuoden mittaan neulottu,keramiikkaa pantu esille,koruja,tossuja ja essuja.Itse taiteilijat ja suunnittelijat pöytiensä ääressä,oli sitten kysymyksessä postikortit tai joulukoristeet.Minusta on hauska heidän kanssaan jutustella ja mielellään tuntuvat kertovan työstään. Taiteilija Rita Ramel,virolainen,asunut Helsingissä jo vuosikausia,tekee kortteja,tekstiilitöitä,keramiikkaa,ei vierasta materiaalina savea eikä lasia ja metallikin taipuu. Pirjo Kunnamo ja Tuulia Yli-Luopa samoilla linjoilla.Ushun ulkomuoto viittasi jonnekin Aasiaan.Suomenkieli sujuvaa ja hymy tytöllä kaunis,kun kysyin,onko hän juuri Ushu.Ostin minä Rosafoxin sinikettukaulurin.En voinut vastustaa.Eikä hinnalla tokikaan pilattu.Parillakympillä sain.On luvattu ensi viikolla meillekin päin pakkasta.Panen kaulaan.
Vaikka en kaikessa ole traditioiden vannoutunut ihailija,niin nämä Naisten Joulumessut saa sydämeni sykkimään.Ehkä siksi,että näen aina tuokion verran itseni kulkemassa käsi äitini kädessä hänen ohjaillessaan minua pöytärivien välissä välillä pysähtyen katsomaan jotain,joka häntä kiinnostaa.Nyt omat käteni olivat pyörätuolin kahvoissa.Oli muitakin liikuntarajoitteisia.Kassatyttö aikoi ottaa maksun meistä kummastakin.Pyysin häntä tarkistamaan asian,sillä ainakin aiemmin messuille pyörätuolikulkija on päässyt maksutta.Kysyi ja näin oli nytkin.Kiitti,kun arveli pyörätuolilla kulkevia tulevan muitakin.Ja tuli.Wanha Satama on helppokulkuinen.Oli meillä taas nyssykkä poikineen,kun kiipesin inva-autoon ja miestä kipattiin sisälle peräpäästä.Kuljettajakin tuttu mies.Heitä alkaa olla vuosien kuluessa ja jotkut jäävät minun mieleeni.Tämä kaveri työnsi puolison kotirapulle asti.Omasta aloitteestaan.
"Parasta joulussa on sen odotus."
(Kirjasta Joulumielellä koonnut Sean Keogh)
1. joulukuuta 2011
JOULU TULI SYDÄMEENI
Kun olin ajatellut viettää jouluttoman joulun ja hiukan sitä itsekseni perustellutkin,otin keittiötikkaat ja kiipesin ottamaan joulutavarat kaapin kahdelta ylähyllyltä.Panin ulko-oveen kranssin,olohuoneen ikkunaan ledvaloin varustetun jääkiteen ja tänään parveke saa joulupuun.Kaiken muunkin otin esille ja innostus sen kuin kasvoi.Totta maar joulua pitää olla! Ruokapuolen kyllä jätän muitten huoleksi eli ostan valmiina muut paitsi sianpalan,jonka lykkään uuniin.Huomenna Naisten Joulumessuilta kakut,piparit,herrasväen- ja lusikkaleivät,joulukortit sun muut.Joulu on vallannut mieleni! Ehkä olisin tästä jäänyt paitsi,jos en olisi alkanut pohtia joulua ilman joulua.Ajatus sinänsä ei olisi ollut paha,mutta toteutan sen ehkä vasta vuoden kuluttua.
"Minä olen hälinä ja iloinen vilske
sinulle,häliseväinen ystäväni.
Minä avaan ja suljen ovia,sytytän ja sammutan valoja,
juoksen edestakaisin,
käyn kauppaa (moralistien murheeksi),ostan ja myyn,
annan ja saan.
Leivon piparkakkuja,siivoan,postitan,käärin paketteja.
Minä olen sinun hyvä osasi,
ilon kupliva viini
sinulle,joka juokset hämärästä
kohden valaistua ovea."
(Lassi Nummi:"Minä olen joulu")
"Minä olen hälinä ja iloinen vilske
sinulle,häliseväinen ystäväni.
Minä avaan ja suljen ovia,sytytän ja sammutan valoja,
juoksen edestakaisin,
käyn kauppaa (moralistien murheeksi),ostan ja myyn,
annan ja saan.
Leivon piparkakkuja,siivoan,postitan,käärin paketteja.
Minä olen sinun hyvä osasi,
ilon kupliva viini
sinulle,joka juokset hämärästä
kohden valaistua ovea."
(Lassi Nummi:"Minä olen joulu")
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)