Tässä taas valkoisen pläntin edessä ihmettelemässä, kirjoitanko vai en. En voi nyt sentään sanoa, että minulla olisi sisäinen pakko kirjoittaa, että on annettava sanojen tulla, muuten pakahtuu. Jos näin olisi, olisin lähellä oikeaa kirjailijaa, joksi en edes nuorena kirjoittaessani päiväkirjaan, unelmoinut joskus tulevani. Haaveilin arkeologin urasta. Se taas johtui siitä, että isäni kertoi minulle satujen asemesta Egyptin kaivauksista ja kaikesta siihen liittyvästä jännittävästä. En kehdannut muille Messeniuksenkadun tytöille edes kertoa halustani alkaa tonkia maata, möyriä hiekassa etsimässä mennyttä aikaa. Muut tytöt halusivat isona tulla lentoemännäksi. Se ei enää nykyisin ole ylin haaveammatti. Kovaa duunia kestohymy huulilla. No, minusta tuli, mikä tuli ja nyt olen tässä edelleen pähkäilemässä kirjoitukseni teemaa, jota ei yleensä ole.
A kertoi ystävänsä rakastajauutisesta, että sotilaspoika oli luvannut tulla Espanjaan, mutta kuulemma juuttunut lentokentälle muutamien tärkeiden paperien puuttuessa. Nuori mies oli soittanut naiselle Eurooppaan ja pahoitellut asiaa ja siinä sivussa haukkunut lentokentän pikkumaisen henkilökunnan. Umpirakastunut nainen tuhansien kilometrien pääsä oli jokaisen sanan uskonut muutaman kyyneleen kiiltäessä silmänurkissa. Mies oli seuraavaksi kertonut tulevansa autolla Espanjaan jouluksi. Nainen riemastui. Nyt me kaikki odotamme innolla joulua. En tiedä, minkä väriset silmät rakastuneella naisella on, mutta kyllä niiden pitää siniset olla.
Lupasin kääntää maton. En kääntänyt. Imuroin koko huushollin ja olin tulokseen aika tyytyväinen. Sitten panin kynttilät ja tuikut palamaan ja nautin Shakespeare-kirjan lukemisesta. K soitti ja kerroin hänelle Globe-teatterista. Hän ihmetteli, että moinen on nykyaikana pykättykin. No juu, onhan se vähän ikään kuin takaisin päin menoa, jos ei oteta huomioon, että siinä oli pyritty vissiin rekonstruktioon.
Helsinki kuulemma siirtyy jouluaikaan ensi viikonloppuna. Niin minäkin. Joulupuu tulee kaapista. Pannaan parvekkelle. Ovi saa kranssin ja keittiön pöytä poppanan. Viikon päästä alan jo kyllästyä, eikä pieni joulukuusi ole edes koristeltu, vaan makaa muiden joulutavaroiden kanssa laatikossa. Ehkä Tuomaan markkinat saavat minut jouluiselle mielelle, kun jyystän käsinleivottua piparkakkua ja mietin, voisiko syödä viipaleen maustekakusta tai englantilaisesta hedelmäkakusta tai molemmista.
Lounasaika! Minulla on vichyssoisea.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti