30. maaliskuuta 2010

PIINAVIIKON KUULUMISIA

Eilen,malkomaanantaina, kirjoitin Italiaan ystävälleni kirjeen.Asuu Napolin liepeillä ja se osa maata uhkaa hukkua tsunamin alle,jos merenalainen tulivuori purkautuu.En puhua pukahtanut moisesta.Mitäs sitä ennenaikaisesti maalaamaan piruja seinille.Jossittelulla saadaan aikaa paljon harmia,turhaa pelkoa ja pahimmassa tapauksessa paniikkia.Autoon vaan ja ylävimmille maille kiireimmiten.Varoitus annetaan yleensä melko hyvissä ajoin,että ehtii hyvin kissan sanoa.Taikka sitten ei anneta,eikä ehditä ja voihan se olla,ettei koko vuori inahdakaan.Onhan se ollut vaiti tähänkin asti.Juttua riittää.

Huomenna,kellokeskiviikkona, viedään viimeistä maaliskuun päivää ja harmaata ilmaa pitelee.Tihkusateessa hiukan tänään ulkoilimme,mutta hyvää tuo teki imaista keuhkoihin raikasta meri-ilmaa.Ja jokainen tihkusateenkin pisara sulattaa kokoisensa määrän lunta,eikö niin.Pihalla lumen alta ilmaantuu yhtä sun toista roskaa,mitä arvoisat naapurini talossa ovat sinne viskelleet.Otin suojakäsineet ja muovikassin ja lähdin eilen rapun edustaa puhdistamaan.Tupakintumppeja,pahvinkappaleita,pureksittuja purukumeja,muovipusseja ja muuta itselle tarpeetonta.Tämän ajan suurta välinpitämättömyyttä, ehkä ajatuksissa,että joku ne korjaa pois joskus kuitenkin.Usein se olen minä. Huoltomiehet eivät yllä pihateitten ulkopuolelle.Istutusten ja pensaitten alapuoli jää silmäyksiä vaille.Harjakone sahaa helppoa pintaa.

Seuraavaksi HS:n nettiuutisiin.Onkohan suomalaiset herkkäuskoisempaa kansaa kuin muut? Mennä ja ostaa nyt netissä tuhansilla euroilla tavaraa pelkkien kuvien perusteella! Myyjältä,jolla ei oikeasti ole mitään myytävää. Herttinen.Autojakin on näin myyty ja kuva napsittu ehkä autoliikkeessä.Siitä sitten komea auto potretissa myytäviin,kyllä joku käy pyydykseen.Kuten on käynyt.No,ehkä kantapää opettaa vastaisuuden varalle että sinisilmäisyys ei aina olekaan hyväksi.Me olemme kai semmoista väkeä,että uskomme kaiken mitä mainostetaan,lukee lehdissä tai pubin pöydässä kavereilta kuullaan.

Mehiläiset vähenevät USAssa.Tämä on jo vanhaa murheellista tietoa,mutta totta.Eikä syytä näiden ahkerien pölyttäjien katoamiseen tiedetä.Mitenkäs sitten käy? Puutarhureille ja viljelijöille vaan pumpulitupot käteen ja pölyttämään. Näiden pienten siivekkäiden tarpeellisuutta ei tule ajatelleeksi,kun huiskii niitä kauemmaksi kasvojen edessä pörräämästä.Yhtä meidän koiraa kerran pisti mehiläinen mökin pihalla.Koiran kasvot turposivat ja ajettiin eläinlääkärin luo.Koira tokeni,mutta lopun elämäänsä se huolellisesti kiersi pihamaalla sen paikan,jossa oli hyökkäyksen kohteeksi joutunut.Vaikka olisi juosten kulkenut.

Pääsiäiseksi kaupunki taas hiljenee.Asuintalo myös.Jo kiirastorstaina moni suuntaa muualle.Minä suuntaan kaupungille.On taas hetki vapaata.Karitsanpaisti jo pakastimessa,mutta muuta moniksi päiviksi ruokapöytään tarvitaan.Seuraava ruokakauppaan pääsy on vasta runsaan viikon kuluttua.On se semmoista organisoimista,mutta rutiinilla mennään siinäkin asiassa.

Näin tänään,tikkutiistaina, tässä ja nyt.

28. maaliskuuta 2010

ARKIJUTUSTELUA SUNNUNTAINA

Tänään Palmusunnuntaina sataa vettä.Miten käy pikkunoitien noitameikkien? Eilen illalla kuuntelin jopa hurmaantuneena pitkästä,pitkästä aikaa sadepisaroiden pompahtelua ikkunaräystäässä.Siitä äänestä olen aina pitänyt,sateen äänistä.

Epäurheilijamainen minä katseli tv:stä sen verran taitoluistelua Torinossa,että näin,mitenkä Suomen Laura Lepistö sai mm-pronssia.Onnittelut! Onhan taitoluistelu kaunista katseltavaa vähän balettiin rinnastettavaa.Ei jäällä kovin kulmikas ja epämusikaallinen ehkä pärjäisikään.Tosin harjoittelulla pääsee pitkälle,jos muuten on lahjakkuutta.Joka tapauksessa: rinta vaan rohkeasti rottingille,suomalaiset!

Jos earth hour-tempauksella ajetaan hyvää asiaa,niin aina ei osu nappiin.Uudessakaupungissa oli pimeyden keskellä jalankulkija eksynyt kevyen liikenteen väylälle ja kohtasi tiensä pään tässä elämässä jäätyään moottoripyörän alle.Jalankulkijoille tarkoitettu väylä vieressä,mutta ehkä ilman valoja ei oikealle tielle osunut.Näin Suomen pimennystempauksen aikana.

Kelloja siirtelin normaaliajan aamutuimassa.Vielä on muutama hoidettava kesäaikaan.Kunhan kerkiän.Olisi mallikkaampaa tehdä se jo illalla,niin tietäisi,missä ajassa herää.Nyt meni tunnilla pieleen.Aamukahvi oli enää nippanappa "aamukahvi".Meinasi tulla "aamupäiväkahviksi".Nyt on kuitenkin kahvit juotu,paahtoleivät syöty ja miehelle annettu lääkkeet.On äänikirjan aika ja minä pääsin tätä naputtelemaan.

Kiittelin eilen maailmanmatkaajaystäviäni,jotka lähettivät minulle kirjekuoressa kirjanmerkkiorkidean matkatuliaisiksi. Kertoivat kukan olevan Singaporen kansalliskukan.Orkidea kuitenkin ostettu Malesian puolelta kuulujen kaksoistornien juurella olevasta ylellisestä ostoskeskuksesta,jonkalaista ei meillä olekaan Suomessa nähty.Kuultu on heiltä,jotka siellä päin matkailevat.Merkkiliikkeitä ja suurta eleganssia.

Tänään pitäisi olla leipomispäivä.Tuumailen palautuvani siihen aikaan,kun leivoin itse ruokaleivänkin.Oli iso puutiinu,jossa aina taikinajuurta sen verran,että pääsi uuden leivän tekoon.Enää ei ole tiinua,mutta on kippo ja yleiskone,jolla tavallinen hiivaleipä onnistuu hyvin alulle.Vastapaistetun leivän tuoksu keittiössä on yksi parhaimpia tuoksuja,joka hyvin päin sattuessa leviää rappukäytävänkin puolelle antaen kerrostalotunnelmalle kodikkaan leiman.

Helsingissä käydään puolesta ja vastaan-keskustelua meressä kelluvista taloista.En tiedä itse,onko onnistunut ratkaisu,kun kerran täällä Pohjoisen napapiirin tuntumassa ollaan.Somalta näyttää jossakin etelän kanavan tyvenessä vedessä tai joen uomassa.On oma viehätyksensä aivan varmasti.Jos hankkeet meillä toteutuvat,vasta yrityksen ja ehkä erehdyksen kautta tiedetään.Jos onnistuu, ihan hieno homma!

Lumikerros pihalla madaltunut huomattavasti.Plusasteiden voimalla,vesisateen ja yleisen haihtumisen.Meillä on pihanpuoli hiukan notkollaan ja isohkoon kuoppapaikkaan kertyy vettä.Joskus niin laajasti,että naapuritaloista tultiin ihmettelemään syntynyttä järveä.Pyörätuolin kanssa oli taiteilemista,kunnes keksin,että työnnän roskisvajan läpi,joka taas tiesi miehen nousemista tuolistaan ja autettuna pääsemään roskishuoneen toisesta ovesta ulos.Tätä ei montaa kertaa viitsinyt ja soitin huoltoon,josta sitten tuli kauhakuormaaja nostelemaan vettä pois.Saas nähdä,miten tänä vuonna käy.

Toinen vesitapaus kohdallamme oli,kun parveke muuttui vesialtaaksi.Eräänä aamuna huomasin veden nousseen viiden sentin korkeuteen.Eikun keräilemään korituoleja ja kaikkea sitä,mikä tekee partsin viihtyisäksi,soitto huoltoon,jossa asiaa ei oikein meinattu uskoa,kun asumme puolessa välissä kerrostaloa kuitenkin.Mies tuli,riisui kengät eteisessä (kuten aina Suomessa jostain syystä,vaikka eivät ole likaisetkaan).Minä kysyin,onko kumisaappaita tullut otetuksi mukaan? Kaveri hymyili ammattimaisen tietävästi ja alkoi sukkasilla kulun kohti parveketta.Pysähtyi ovella ja sanoi "oho" ja meni panemaan kengät jalkaansa.Sitten läpsytteli vesi roiskuen pitkin partsiani ja etsi ihmeelle syytä.Se löytyi,mutta ei meiltä,vaan kaikkien parvekkeiden läpi menevästä vedenpoistoputkesta,joka oli alhaalla jäätynyt ja nyt sulaessaan nosti veden meille asti.Sulatettiin loputkin ja veden pinta alkoi laskea.Minulle jäi vain lopputyöt,joita oli moneksi päiväksi hikoilun ja kiroilun myötä.Iso matto kuivahteli kylpyhuoneessa omia aikojaan,eikä mitään voinut panna parvekkeella paikoilleen,kun sen kuuluisan naisen logiikankin mukaan älysin kaiken alkavan alimmaisesta eli matosta.

Tämän kirjoitin tänään.

27. maaliskuuta 2010

ATENEUM,ATHENEN PYHÄKKÖ

Huomenta minulle,jollekulle toiselle vaikka päivää.Aamua mennään,jos ei kuitenkaan aivan tuimaa.Suojasää ulkona,vetistä ja loskaa.Pitää varoa autoilijoiden ajattelematonta käyttäytymistä lätäköiden kohdalla, että kevään näköinen takki ei tahriinnu kuraan.Ensi yönä,Palmusunnuntaina, siirrytään kesäaikaan.Siitä se alkaa."Jos ilma Palmu Sunnuntaina on selwä,sinä wuotena kaswa hywä ohra." Pikkunoidat ovien takana virvon,varvon-asialla.Tämmöistä noidiksi pukeutumista eivät kirkonmiehet oikein hyväksy.Liian pakanallista.Ammoin kun kylillä virpomassa kierrettiin,niin vaatteet olivat tavalliset ihmisvaatteet ja asialla olivat yleensä niin naiset kuin lapset."Minä virvon vitsasella,vapsuttelen vastasella rikkahaksi,rakkahaksi,suuren talon emännäksi".

Noidat astuivat aikaisemmin kuvaan vasta itse pääsiäisenä.He kokoontuvat Kyöpelinvuorelle ja sieltä lentävät luutakyydillä kylien lapsia pelottelemaan.Trulleihin ei tehonneet mitkään aseet.Talojen isännät kuitenkin latasivat pyssyihinsä hopeisia luoteja.Ne tepsivät noitiin.Kaikki pahat sattumukset,jotka pääsiäisyönä tapahtui,pantiin noitien syyksi.Ja olihan joku kuolevainenkin vaimoihminen ollut noitana ja lennähtänyt noitumaan naapurin navetan asukit.Taruako? Ei kai.

Noidista ja yleensä pääsiäisajasta noin vain taiteen pariin.Ateneumissa Anna Kortelaisen kokoama näyttely itsenäisen naisen Helsingistä vuosisadan takaa.Leevi Madetojan puoliso ja Eino Leinon muusa L. Onerva kertoo Kortelaisen suulla siitä Helsingistä,jota ei enää ole.Sinnepä käy minun tieni.

Helsingin taide-elämän oletettiin maailmansodan 1914 vuoksi hiipuvan 1910-luvulla. Vuoden 1914 keväällä kaikesta huolimatta Ateneumissa oli näyttelyitä.Sotapelko aiheutti kuitenkin sen,että Ateneumin taidekokoelmat pakattiin lopulta huolellisesti siirrettäviksi turvaan.Tätä ei yhtäkaikki tarvittu.Kokoelmat eivät olleet näytteilläkään,vaan taidemuseota sinä aikana korjailtiin ja sisustettiin.Kun taas museo avattiin,kävijämäärä sotavuosien aikana lisääntyi.Tämän ilmeisesti mahdollisti museon uusiutuminen kuin myös Helsinkiin majoitettu venäläinen sotaväki,joka oli taiteesta kiinnostunut.

Sota-aikana näyttelyiden määrää Helsingissä lisättiin ja niitä oli vuonna 1915 jo 34,joka kasvoi siitä eteenpäin vuosittain huimasti.Kiinnostus taiteisiin eneni enenemistään.Julistettiin kilpailuja julkisten veistosten saamiseksi puistoihin ja yleisiin tiloihin.Lahjoituksia tehtiin,joista tunnetuin oli kamariherra Hjalmar Linderin lahjoittama Edelfeltin "Kuningatar Blanca" vuonna 1916. Lahjoitus toteutettiin vasta Linderin kuoleman jälkeen.

Ateneumia ammuttiin 1918.Vauriot jäivät vähäisiksi. Vapaussodan hiljennettyä taide-elämän,se rauhan tultua jälleen elpyi,alettiin mm.suunnitella vapaus- ja sankaripatsaita.Olot vakiintuivat.Helsinkiläisillä on yhä uljas Atneumin taidemuseo,jonka näyttelyiden kävijämäärä on jo aivan toista kuin 1910-luvulla.Ulkomaisia näyttelyitä kotimaisten lisäksi toinen toistaan upeampia.Picasson näyttely 2009-2010 veti ennätysmäärän vierailijoita, 315 000.Hyväksi kakkoseksi tähän mennessä Edelfelt 305 000 kävijää vuosina 2004-2005.Ateneumin puistikossa Keskuskadun puolella seisoo Albert Edelfeltin patsas Ville Vallgrenin veistämä vuonna 1927.Theodor Höijerin suunnittelemassa 123 vuotta vanhassa Ateneumin rakennuksessa toimii myös Kuvataideakatemia.Tässä kohdin kehaisen oman äitini aikoinaan käyneen Ateneumin silloista taidekoulua.Katselen tässä kirjoittaessani kahta hänen työtään seinällä,olohuoneessakin joitakin ja yhden olen lahjoittanut ja yhden myynyt

En suinkaan kaikkia näitä tietoja Ateneumin vaiheista ole itse tiennyt/muistanut,vaan kurkistin ne kirjasta "Helsingin kaupungin historia V:2".Lueskelen usein näitä jo loppuun myytyjä teoksia.Teen matkan aikojen takaiseen synnyinkaupunkiini,kuten nyt menemällä Ateneumiin.Vanhempani elivät lapsina jo 1910-luvun Helsingissä.Isäni täyttäisi tänä vuonna 104v.

Ulkona pilvistä,mutta keväistä.Tänään ei ulos.Ehkä huomenna.Pyykkipäivä ja lounaaksi uunibroileria rakuunan ja pekonin kanssa.Mahtavan hyvää! Ohje Könemannin pikkuvihkosessa Anne Wilson,Ikimuistoiset liharuoat.Hyvää päivän jatkoa!

26. maaliskuuta 2010

TARUAKO VAI TOTTA?

Päivän tauon jälkeen kirjoitukseni on jälleen näytillä ja näytöllä.Eilinen niin vilkasta,etten juurikaan koneen ääreen ehtinyt.Mies päivähoitoon ja mies sieltä pois.Siihen väliin oli mahdutettava kaikenlaista.Päivähoitopaikassa olivat virpojat käyneet,joten meillä oli virpomisvarpu pyörätuolin koristeena tullessamme kotiin.Nyt oksa kököttää makuuhuoneessa miehen vuoteen vieressä tv-pöydällä,josta hän sen helposti näkee.Elämänsä ensimmäinen henkilökohtainen virpomisvarpu.

Aikamoisen huomion sai tanskalaisilta Kööpenhaminan Pieni merenneito,kun tämä lähti maailmalle aina Kiinaan asti Shanghain puoli vuotta kestävään maailmannäyttelyyn.Tämä vuosien varrella kaikenlaista ilkivaltaa kokenut neitokainen on katselluimpia nähtävyyksiä,jota minäkin jo pikkutyttönä ihastuneena pällistelin hyvin silloin tunteneena Andersenin sadun,jonka mukaan pronssipatsas on veistetty.Moni tyttö (ja miksei myös aikuisempi nainen) on itkenyt sadun lumoa,rakkaustarinaa ja onnetonta loppua merenneidon muuttuessa meren vaahdoksi.Nyt neito lähti matkalle ollen poissa Kööpenhaminan Churchill-puiston rannasta kahdeksan pitkää kuukautta.Tuleeko patsaalle näköispatsas siksi aikaa? Tuo jää nähtäväksi.

Meitä on vuoden,kahden päästä täällä Telluksella 7 miljardia ihmistä! Mitäs tästä sanotaan? Alkaa olla ahdasta.Ilmastonmuutos omalta osaltaan sekoittaa leppoisaa asumistamme,aiheuttaa sen nyt mikä tahansa. Yhdysvaltalaisen tiedemies Roy W.Spencerin mukaan ilmaston lämpeneminen on ilmaston luonnollista olotilaa ja käyttäytymistä.Myöskään Golf-virran häviäminen ja sitämukaa Suomen jääkausi ei pidä paikkaansa.Trooppiset taudit ja malaria eivät yleisty näillä leveysasteilla eivätkä merenpinnat nouse ja hukuta maailmassa rannikkokaupunkeja.Tämä on lohdullista tietää,vaikkakin aivan toista mieltä on niin ikään yhdysvaltalainen Al Gore,entinen poliitikko ja USAn varapresidentti,nykyinen innokas ympäristösuojelija.Hän otti sydämen asiakseen kierrellä maailmaa ja näytellä elokuvallaan kauhuskenaarioita ilmastonmuutosaiheellaan.

Hänen näkemyksensä on päinvastainen Spencerin kanssa ja ilmaston lämpeneminen olisi juuri ihmisen aiheuttamaa kasvihuonepäästöineen.Jäät ovat pohjoisessa ja etelässä sulaneet.New Yorkissa veneillään Manhattanin kaduilla ja Vapauden patsas on kellahtanut veden voimasta jalustaltaan.Empire State Buildingin 6500 ikkunasta osa on kuin merimaailman akvaarion laseja haitten irvistellessä ulkopuolella.On nyt sitten niin taikka näin,jotainhan on tapahtumassa.Suomessakin ennen näkemättömät myrskyt mellastavat,metsää kaatuu ja kattoja lentelee aikaisempaa enemmän.Tämä talvi paksuine lumikerroksineen Helsingissä hämmästytti meitä kaikkien leutojen talvien jälkeen,joihin ehdimme tottua.Panu Rajalakaan ei ole sitten lapsuutensa lähtenyt kotioveltaan hiihtelemään hankia hiljakseen.Meilläkin olisi päässyt,mutta kun ei ole suksia,ei edes niitä puusuksia.Monot myös pässinpökkimine sukkineen kaukaista historiaa.

Tästä taas ei ole kuin koiran luikaus siihen mielikuvituskuvaan,että jääkausi mellastelee maapallolla joko vähän ihmisystävällisempänä tai sitten kaiken kattavana tappavana peitteenä.Näitä elokuvia tv suoltaa taivaskanavillaan ja ainakin minua pelottaa.Istun sohvannurkassa paperinenäliinaa kädessä rutistaen,suklaata ahmien (eihän sitä tiedä,kuinka kauan enää saan nauttia belgialaisesta suklaasta) silmät selkosen selällään.Enkä tiedä,kumpaa uskon Spenceriä vai Gorea.Saatanpa soittaa ystävälleni,joka uskoo Spenceriin sanatarkasti hänen teksteihinsä perehtyneenä ja kuulla häneltä järjen puhetta rauhoittuakseni.Hohhoijaa.

Tähän loppuun panen palasen Eino Leinon runosta "Sekasorto"

"Näen minä nousevan tulvaveet,
tunne en kevättuulta.
Lieneekö kullat loppuneet
auringolta ja kuulta?
Lie tää syksyn myrskyä vaan;
perästä halla hiipii,
peittää virrat,kattaa maan,
kukat kedolta riipii."

24. maaliskuuta 2010

MUKULAKIVET JA NUPUKIVET

Olen osallistunut! Nykyhelsinkiläiset ovat kautta aikain sekoittaneet mukulakivet ja nupukivet keskenään.Nyt HS:n toimittaja väittää Helsingin yleisten töiden lautakunnan vaihtavan Kaisaniemenkadun "mukulakivet" asfalttiin. Otin monen muun viisaan lailla osaa keskusteluun oikaisten asian,mikä tulkoon myös tässä selvitetyksi,jos lukijoissa on joku niin nuori henkilö,joka ei tiedä,miltä mukulakivi näyttää.Niitä kun Kaisaniemenkadulla ei ole.

Mukulakivien peittämiä katuja on nykyisin harvassa.Yhdellä kadulla Helsingin keskustassa niitä on ja se katu on Sofiankatu Aleksanterinkadun ja Pohjoisesplanadin välissä nk.museokatu.Se on osin peitetty juuri mukulakivillä.Ne kivet,joita autokaduilla useassakin paikassa tässä kaupungissa on,ovat nupukiviä! Ne eivät ole pyöreitä,luonnon muovaamia kuten mukulat,vaan jollain konstilla (käsin?)  tehtyjä suorakaiteen muotoisia ja useimmiten graniitista. Nupukiviä on Helsingissä ja niitä laitetaan sinne,minne ne kuuluvat.Nupukivet ovat Helsingin historiaa ja tämä otetaan huomioon kadun pintoja tehtäessä.Historiaa ovat toki mukulakivetkin ja ne kuuluivat katukuvaan muinoin eittämättömästi kuten soralla päällystetyt kadut myös.Asfalttia ei edes ollut.Helsingin kasvaessa ja autojen lisääntyessä mukulakiviset ja soraiset kadut vaihdettiin myöhemmin jopa asfaltoiduiksi.Mukulakivillä on hankala autolla ajaa,tärittää niin maan perusteellisesti.Jos kivet eivät ole ehtineet hiotua esimerkiksi hevosrattaiden alla.Mukulakivillä ajamista voi käydä vaikka Porvoossa kokeilemassa!

Suomalainen haluaa keskustella ja niinpä HS:n keskustelupalsta rönsyilee Kaisaniemenkadun väärin nimitetyistä kivistä aina kaikkeen muuhun,missä on hankalaa kulkea mm.Kauppatoriin. Eräs nimimerkki on pahoillaan torin nupukiveyksestä ja kertoo omakohtaisena kokemuksena pyörätuolin vaikeasta ja melkein mahdottomasta lykkimisestä siellä.No,minulla on myös tästä vankkaa perehtymistä.Nimimerkin tapaan en jätä torilla käymistä,vaan tiedän väylät,joita käyttäen nupukivillä työntäminen minimoituu. Tori on Helsingin vanhimpia paikkoja.Se on vastaanottanut mereltä tulijat jo vuosisatojen ajan ja on torin päällyste nyt mikä tahansa,siellä käyn ja lykin ja olisin vilpittömän pahoillani,jos tori historiaa kunnioittamatta asfaltoitaisiin.

Niin myös Suomenlinnan tiet kuuluvat olla kuten ovat aina olleet.Se,jos mikä,on museoaluetta,eikä sitä pidä muuttaman nykyajan vaatimuksiin.Sielläkin voi pyörätuolia työntää.Ei se vaadi kuin kärsivällisyyttä ja hyvää tahtoa,jos voimia yleensä lykkimiseen on.Minun mottoni on: pyörätuoli on rajoite,ei este. Esteeksi katson Helsingin tuomiokirkon ja parlamenttitalon portaat (taloihin pääsee muualta pyörätuolilla),pystysuoran mäen kumpaankin suuntaan ja vielä kokemattoman kihdin omissa varpaissani.Lisään esteellisyyksiä tähän asiaan vuosien päästä,kun vanhuus alkaa todella painaa.

Roomasta tuli taas kortti.Italialaistunut ystäväni oli ollut siellä Caravaggion näyttelyssä.Jos jostain olen ihan vähän kateellinen niin ihmisille,jotka asuvat Italiassa keskellä historiaa ja taide-elämyksiä.On likellä niin Pompeji kuin Vatikaanin freskot,Firenzen taide,Rooma,jossa pitäisi olla pari vuotta saadakseen edes pintaraapaisun sen historiasta ja Venetsia Huokausten siltoineen.Onneksi on kirjoja,kuvia,muitten matkakertomuksia ja omiakin muistoja Toscanaan asti.Italiassa on niin paksusti historiaa kuin vain voi kuvitella.Ulottuihan sen rajat aikoinaan pitkälle Eurooppaan,mahtivaltio kun oli.Sen oikeilla mukulakivillä peitettyjä teitä on yhä käytössä,tosin päällä jo saattaa olla sileämpi kerros,mutta kivet kurkistelevat siellä sun täällä muistuttaen roomalaisajan ajopelien kipunoista pyörien iskeytyessä kiviin (niihin perunan näköisiin).

Viimeisiä maaliskuun päiviä mennään.Sitten kirjoitetaan jo huhtikuu.Aurinko taas pehmittänyt piharaitin sohjoiseksi.Tänään ei ulos,mutta eilen olimme.Huomenna päivähoitopäivä ja minä vapaalla muutaman tunnin! Eikun stadiin!

23. maaliskuuta 2010

HOTELLIHANKE

Helsingissä helsinkiläiset keskustelevat kiivaasti Katajanokalle aiotusta hotellin rakentamisesta,sopiiko se sinne vaiko ei.Kaupunginhallitus on jo hankkeen hyväksynyt.Nyt odotellaan kaupunginvaltuuston päätöstä huhtikuussa.Minusta sen rakentaminen rantaan Enson talon ja Uspenskin katedraalin lähelle on se ja sama.Kun alueella on jo Enson talo,joka aikoinaan sotki näkymän,niin kyllä tämäkin uusi jo Sveitsin logoksi (arkkitehtien kansallisuuden ja rakennuksen muodon takia) kutsuttu sinne mallaa.

Vuonna 1960 purettiin Enson talon tieltä erittäin kaunis arvorakennus Norrménin talo.Sekin monen muun rakennuksen lailla Theodor Höijerin suunnittelema.Talo valmistui vuonna 1897.Itse Alfred Norrmén asui talossaan kuolemaansa vuoteen 1942 asti.Asunnot olivat tilavia,kussakin kerroksessa vain yksi.

Neuvostoliiton valvontakomissio majaili talossa 1945-1947,jonka jälkeen talo oli virastokäytössä.Enso Gutzeit osti rakennuksen kaikki osakkeet 1959.Alvar Aalto sai tehtäväkseen suunnitella uuden talon.Tuloksen näemme.Moni vanhempi helsinkiläinen murehtii yhä Norrménin talon kohtaloa.Se oli todella kaunis,palatsimainen tiilitalo,jossa oli värilliset lyijylasi-ikkunat.Eikä minun pieni järkeni ymmärrä,miksi ei edes ulkokuorta voitu säilyttää ja Enso pitää toimitilojaan modernisoidussa sisätilassa.Kaupunkilaisten hampaissa tulee olemaan vielä pitkään Enson "sokeripala" ja nyt tuulta purjeisiin tulee lisää,jos hotellihanke toteutuu.

En vastusta muuttumista,modernisoitumista,en purkamista,jos se on järkevää.Mutta tämä alue olisi pitänyt säilyttää tyylilleen uskollisena vanhojen jugendtalojen läheisyydessä,Uspenskin katedraalin varjossa.Helsingissä on alueita,jonne nämä "sokeripalat" sopivat ja siellä niille annettaisiin niille kuuluva arvo ja ihailu vielä vuosikymmenten ehkä satojenkin vuosien kuluttua.

Tänäänkin aurinkoista.Aiomme ulos.Miehen ulkoiluttaminen on ollut tänä talvena varsin vähäistä sääolojen ja runsaan lumen vuoksi.Meillä on yleensä tapana joka päivä mennä ulos ja kyllä se taas näin on,kunhan pyörätuolin työntäminen helpottuu.Pääsemme rantaraitille tuulen hipaistessa poskipäitä.Tunnemme raikkaan tuoksun mereltä,näemme lokit,sorsat ja jokavuotiset joutsenet,ulapan ja pienet saaret.Meri velloo jäistä vapaana ja auringonsäteet kisailevat laineilla.

Mistä sana "aurinko" tulee? Etymologinen sanakirja kertoo,ettei alkuperää eikä ikää tiedetä.Vastinetta lähisukukielissä ei ole.Joka tapauksessa sana on meillä kauan käytetty aina 1500-luvulta asti.Sanaa on käytetty myös vertauskuvallisesti kuten "niin juovuksissa ettei tiedä kuusta eikä auringosta".Yleensä aurinko-sanalla on positiivinen merkitys ja onhan se niin,että eikös meillä jokaisella ole kuitenkin pieni aurinko sisällämme?

22. maaliskuuta 2010

MAANANTAIMONOLOGI

Rudyard Kipling on joskus sanonut:"Sanat ovat ihmiskunnan väkevin huumausaine".Näinköhän? No,ainakin ehkä minun kohdallani siltä tuntuu.On niin suloisen ihanaa aamukahvin jälkeen,jolloin tasainen hyvä lukijan ääni kuuluu makuuhuoneesta miehen kuunnellessa kirjaa,istahtaa koneen ääreen sanojen kanssa.

Aurinko paistaa mukavan tuntuisesti,uusi lumi peittää pihan,hienoista pakkasta.Maaliskuun loppupuolta mennään.Jonkinmoinen kevät tämäkin.Pikkukenkäsää antaa odottaa itseään,vielä on villan aika.

Viime viikolla tutustutin itseni eddojuureen eli taaroon.Vähän karvaisia perunan oloisia niin ulkonäöltään kuin koostumukseltaan,täynnä tärkkelystä.Käytetään Aasiassa ja Afrikassa myös eteläisessä Amerikassa.Hyvin sulava,astronauttien ja vanhojen ihmisten käyttämä ruuansulatuksen kannalta.No,keitin niin kuin pitikin ja tärkkelystä oli niin,että oli kuin olisi pistänyt lusikallisen jotain jauhoa suuhun.Kyllähän sitä söi,mutta miksikään mieliherkuksemme se ei keittiöömme ilmesty.No, valmistustapoja on tietenkin muitakin kuin pelkkä keittäminen,että mahdollisuuksia näin ollen tietysti olisi siihen tykästymiseen.Mutta olkoon nyt tältä istumalta.

Toinen osapuoli maailmanmatkaajapariskunnasta soitti ja kertoi heidän palautuneen taas lumiseen Suomeen.Hellettä oli piisannut niin Singaporessa kuin Kuala Lumpurissakin.Suomenkieltä olivat kuulleet vähän siellä sun täällä,jotta kyllä meikäläiset liikkuvat jo muuallakin kuin Torremolinosin ja Tallinnan raiteilla.Ruoka oli hyvää ja etupäässä olivat aterioineet niissä paikoissa missä alkuasukkaatkin ja se on aina hyvä ja varma merkki kulinaarisesta nautinnosta.Junamatka Singaporesta Kuala Lumpuriin jää heillä kuulemma mieleen ainiaaksi.Junan piti olla aistikas ja elegantti luksuskulkuneuvo,mutta olikin jo paremmat päivänsä nähnyt menopeli.Eikä ykkösluokka ollut sen kummoisempi.Vessa sitä reikävessatyyliä eli aukko lattiassa,johon sitten parhaansa mukaan sihdataan.Joskus on lattiaan pantu oikein jalkoja varten syvänteet,että olo olisi tukevampi.Minäkin joskus moista joutunut käyttämään eteläisessä Euroopassa muinoin.Ystävieni matka kaikenkaikkiaan onnistunut ja Kuala Lumpurin Petronas Tower yhtä komea kuin maailmalle levinneissä valokuvissakin.Istuin mukavasti nojatuolissa ja kuuntelin hurmaantuneena matkaselostusta.Ikään kuin mukana olleena.

Tämän päiväinen blogin kirjoittaminen onkin minulla nyt perin viivykästä.Aloitin aamulla ja nyt ollaan iltapäivässä.Välillä muuta.Tein jopa viemärihommia.Kaikenlaista pitää osata näin "yksinhuoltajana". Yritän aina itse ensin ennen kuin pyydän huoltomiehiltä apua. Aurinko paistaa täydeltä terältä,että roskiskeikka oli varsin miellyttävä.Tuoksui vahvasti keväältä pihalla.Lätäköissä läiskyi vesi tepastellessani kohti roskisvajaa.Silmiä häikäisi reippaasti lumesta heijastuva auringonvalo.Perille pääsin ja takaisinkin.Alakerran mäyräkoira otti kantaa korkojeni kopinaan rapussa.Vaimeni hissin tuodessa minut ylös.

Nyt on joviaali iltapäivähetki.Mies lepää ja minä keräilen voimia lounasastioiden pesuun.Meillä oli kerran astianpesukone,mutta se yritti ottaa ihmisestä vallan ja meinasi onnistuakin syöksemällä ykskaks sisuksistaan tulivuoren lailla mahtavat pölläykset saippuavaahtoa,joka levisi pitkin kyökin lattiaa.No,kun se sentään oli vain kone,niin pääsin namikoihin käsiksi ja pysäyttämään sen aikeet.Sen jälkeen aloin luottaa enemmän käsiini ja fairyyn ja luotan yhä.

Posti tuli ja nyt pitäisi alkaa vastata markkinointikyselyyn koskien Omega-3. Kun en tiedä mainitusta kyselykohteesta mitään,vaikka saatekirjeen mukaan kuulunkin "valittuun joukkoon", otan vain mukana seuranneen kynän.Olen vähän huono näiden muotivillityksiin luokittelemieni pillereitten kanssa,enkä ensimmäiseltä istumalta usko kaikkeen.Myös puhelimessa ovat yrittäneet saada minut kiinnostumaan mainitusta tuotteesta.D-vitamiinin tarpeellisuudenkin ymmärtämiseen minulta kutvahti pitkä tovi,enkä usko oikein vieläkään,etteikö auringonvalo tekisi tehtäväänsä ilman ylimääräisten pillereitten voimaa.Omega-3 uskotaan auttavan yhteen jos toiseenkin ihmiskunnan vaivaan. Tosin saamassani paperissa annetaan vain osviittaa parantavaan voimaan sanomalla "voi alentaa verenpainetta,voi alentaa kolesteroliarvoja,voi helpottaa nivelvaivoja,voi alentaa triglyseridiarvoja". Siis vain voi.Varma lupaus alentumisista ja helpottumisista kun ei ole sallittua mainoksissa.Ja sitä paitsi mikään ei ole niin varmaa kuin epävarma.

Tähän viisauteen lopetan.Voikaa,ystävät,hyvin.Minäkin voin hyvin.

21. maaliskuuta 2010

NAAPURUUS

Uusi päivä ja uudet kujeet,kuten sitä sanotaan.Samaa loskakeliä näyttää ulkona olevan.Tämmöinen on jokakeväinen ilmiö,että päästään vuodenaikaa eteenpäin kesää kohti.Siitähän me kaikki pidämme.Kesästä.

Lukaisin eilen taas HS:n nettisivuja ja sain aiheen asiasta jutella.Joku toimittaja oli muuttanut uuteen kerrostaloasuntoon ja päätti pitää tupaantuliaiset.Oli pannut talonsa ilmoitustaululle kutsun koskien kaikkia asukkaita.Yksi naapuri tuli.Miksi ei kukaan muu tai vaikka kaikki?

No,Helsingin yliopiston kaupunkitutkija Pasi Mäenpää alkoi selvitellä syitä syviä ja loihe lausumaan seuraavaa: "Kaupunkikulttuuriin kuuluu naapurit jättää rauhaan,eikä vierustoverin kanssa puhella bussissa". Tämä on Mäenpään mukaan "vastavuoroista välttämiskäyttäytymistä tai negatiivista solidaarisuutta". Hän arveli myös,että jos kutsu olisi esitetty jossain pientaloalueella,olisi vierasjoukko ollut runsaampi.Niin ikään lapsiperheet keskenään ovat tekemisissä toistensa kanssa lasten kautta ja silloin olisi vierasjoukko ollut huomattavasti runsaslukuisempi.

Miksi ihmeessä me olemme sitten näin vieraantuneet toisistamme juuri kaupunkikulttuurissa? Ja miksi haluamme olla omissa oloissamme kerrostaloyhteisössä? Eihän silloin tällöinen kanssakäyminen tarkoita sitä,että ryhdytään bestiksiksi.Joskus olisi tervetullutta olla tekemisissä naapureitten kanssa ja keskustella talon yhteisistä asioista.Kuitenkin monikin nykyinen kerrostaloasukas on muuttanut kaupunkiin maaseudulta,jossa naapurit tunnettiin,käytiin kahvilla,juteltiin. Olen monesti tätä "negatiivista solidaarisuutta" miettinyt kuin myös itse kokenut naapurien välinpitämättömyyden juuri tupaantuliaiskutsua kohtaan.Tämä tapahtui Etu-Töölön kerrostalossa sinne muutettuamme.Kutsuimme koko ystäväjoukon ja olisimme mielellämme nähneet vieraanamme myös naapurimme.Yksikään heistä ei kutsua noudattanut.

Myös tässä talossa,jossa nyt asun mieheni kanssa,oli naapureihin tutustuminen nihkeää.Ällistys heidän kasvoillaan oli näkemisen arvoinen esittäessäni kutsun saapua meille kahville.Ja kaksi kutsutuista todellakin kieltäytyi sanoen suoraan,että eivät tahdo olla naapureitten kanssa sen lähemmin tekemisissä kuin "hyvät päivät" ulkona vastaan tullessa.Kunnioitin heidän periaatettaan.Muut kutsutut tulivat ja meillä oli loppujen lopuksi hauskaa.

Minun lapsuudessani ja nuoruudessani asiat olivat vielä toisin.Oltiin kanssakäymisissä naapureitten kanssa,lainattiin sokeria,tultiin yllättäen rupattelemaan.Elämä oli lämminhenkisempää,empaattisempaa,välittävämpää toisista.Muuttiko tv:n tuleminen asenteitamme? Jäimmekö omiin nurkkiin tv:n ääreen? Emme enää kaivanneet fyysistä kanssakäymistä kenenkään kanssa.Sittemmin on tullut harrastukset ja uraputki,perhekeskeisyys,kaiken kattava kiireisyys.Meistä tuli tavallaan kaiken keskellä erakkoja.Kavahdamme läheisyyttä vieraampien ihmisten kanssa.Mitä kummaa me pelkäämme? Jo se taannoinen ratikkamatkani kotiin,josta kerroinkin,kieli ihmisten suhtautumisesta tabuun,miten yleisessä kulkuneuvossa ollaan.Äänettömänä itseensä sulkeutuen.Vain pienet lapset ja nuoriso poikkeaa tästä kummallisesta kirjoittamattomasta säännöstä.Mutta hekin aikuistuttuaan joutuvat tapojen ankaraan ruotuun.

Mitä tähän toimittajan tupaantuliaiskutsuun vielä tulee,niin joku keskustelija HS:n palstalla moitti kutsun asettamista talon ilmoitustaululle.Kutsu olisi pitänyt esittää henkilökohtaisesti.Minusta ei,sillä tupaantuliaiset ovat yleensä iso tapahtuma ja kutsun voi mainiosti esittää yleisesti ilmoitustaululla talon asukkaille.Koko tämän kutsun esittäminen oli toimittajan taholta kokeilu,miten naapurit siihen suhtautuvat.Kokeilun tulos oli se,mikä oli ehkä tiedossakin.Kysymyksessähän olivat suomalaiset naapurit. Joku keskustelupalstalla osallistuja jo kiteyttikin kutsuun suhtautumisen sanomalla,että "ei olisi uskaltanut HS:n toimittajan kutsua noudattaa". Ajatteliko joutuvansa julkisuuden valokeilaan?

Pitäisi tapahtua joku iso katastrofi,koska se aivan varmasti laukaisisi tarpeen olla toisten ihmisten kanssa tekemisissä.Kaipaisimme läheisyyttä ja empaattisuutta koettelemusten keskellä.Antaisimme ja ottaisimme vastaan apua.Emme tahtoisikaan enää olla erakkoja.Sota kasvatti ihmiskuntaa aikoinaan ja sen jälkeinen aika.Turvauduttiin toisiin,lähestyttiin arkailematta,tunnettiin yhteenkuuluvuutta,oltiin veljiä ja sisaria keskenään.Sitten myöhemmin hyvinvointi ja asioiden palautuminen raiteilleen vieraannutti.Ei enää tarvita toista ihmistä siinä määrin.Mihin me vielä päädymmekään?

20. maaliskuuta 2010

TÄMÄN HETKISTÄ ASIAA

SANAT

jotkut sanat ovat synkkiä
jättävät himmeitä jälkiä

toiset valoisia
ihan ilman varjoa

hyvää matkaa niille
ja uljaita jälkeläisiä

"minä",se katoaa tyhjyyteen
"rakastan",se hukkuu virtaan
"sinua",se muuttuu aikanaan

sanat jotka etsivät uusia rantoja
kääntyivät lennossa,palasivat
kuin vahvakyntiset petolinnut
outosilmäiset

en omista sanan sanaa,niin pitääkin olla
en käsitä sanan sanaa,ja näin on hyvä

(färsaarelainen kirjailija ja filosofi Rói Petursson)


Sanoistahan on blogeissakin kysymys,sanojen kanssa puuhastellaan,tuodaan ajatukset julki.Pidän sanoista.Tasan kymmenen vuotta sitten oli Porthaniassa yliopiston avoin luentosarja Studia Litteraria kirjallisuudesta,kirjoista ja kirjailijoista.Osallistuin kuuntelemalla. Kahdeksantoista suomalaista kirjailijaa kahden kuukauden aikana kertoivat.Sarjan vetäjänä oli Ritva Haavikko.Sali oli aina piripintaan täynnä,käytävillä istui väkeä,oviaukoissa tungeksi lisää.Enempää ei olisi mahtunut.Olli Jalonen aloitti Ulla-Leena Lundbergin kanssa sarjan ja sen päättivät Anja Snellman ja Tommy Taberman.Väliin mahtui rakastettuja kirjailijoita,joku jo edesmennytkin kuten Erno Paasilinna.Porthanian illat olivat minulle elämys,tuskin hengitin kuunnellessani,imin jokaisen sanan.Salin seinät tärähtelivät yleisön naurusta,kun Jari Tervo kertoi kuulumisensa.Arto Paasilinnan sananvalinnat samoin.Huumorimiehiä!Kaari Utrion mielessä eivät vielä silloin "kuolinpillerit" kummitelleet. Näitä iltoja kaipaan kuten monia muitakin,joihin vuosien varrella minulla on ollut ilo osallistua liittyen kirjoihin ja niiden tekijöihin.

Tänäänkin nollakeli.Pihatiet veden peitossa.Lotisee.Kuulinkohan oikein aamulla? Oli ikään kuin lokki olisi kirkunut.Ei ehkä sittenkään.Eipä kulu kuitenkaan aikaakaan,kun aamun täyttää valtava lokkien ääntely niiden keskustellessa reviiriensä rajoista ja pesäpaikkaa katsastaen.Ne suhahtavat pihapuitten yllä,kaartaen talojen välissä antaen ilmavirran kuljettaa merelle,jossa ne laskeutuvat ja antavat aallon itseään keinuttaa.Ne kuuluvat kevääseen.Ensivaikutelman kevään airueina haihduttua alkaa ainakin minulla antipatia niitä kohtaan.Ne pesivät taas roskishuoneen katolle,hyökkäilevät kimppuun,kohdistavat pommin tarkasti pläjäyksen ihmisen päälle ja niillä on silmissä ilkeä virne.Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen haaste taloyhtiöille ei tietenkään ole kantanut hedelmää,vaan lokit saavat yhä ja taas mellastaa niin Kauppatorilla kuin koko keskustan alueella ryöväten kädestä pullat ja makkarat.Alistunko? Pakkohan se on.

Eilen tein siskonmakkarakeittoa ja voi pojat,kun se olikin makoisaa.Niin vaikka vahva arkiruoka (onko semmoista?) onkin,se on kulinaarinen nautinto makuhermoille,maistuu taivaallisen hyvältä ja useimmiten sitä tahtoo toisenkin lautasellisen.Tänään vielä ja loput jo jäätyneenä pakastimessa.Huomenna vaikka turskafileitä paistinpannuun.Turskaa aivan turhaan aliarvioidaan Suomessa.Olen elämäni ehkä parhaan turska-aterian saanut Norjassa.Sen vastapyydetympää saa hakea,ellei lasketa niitä haukia,joita mökkiaikaan mies veteli kotijärvestä.Kaupan tiskille kala pääsee vasta päivien päästä,hyvä niinkin.Ei aina ole niin kuin oulunsalolaisella ystävälläni Pohjanlahden rannalla,että kalastaja koputtaa ovelle tarjoten juuri nostettua siikaa.Vanha kansa kertoo kalan syömisen kasvattavan järkeä!Jos sekään lie totta kuten että punaviinin nauttiminen mukamas laihduttaa.Väite on kumottu.

Viime yönä miehen hoitotoimenpiteiden sotkiessa untani kuuntelin äänikirjaa.Norjalainen kaveri otti ja lähti sademetsiin olemaan ja elämään piskuisen heimon piskuiseen kylään.Viipyi vuoden.Piti jäämänsä ainiaaksi,mutta kun sademetsien ja niissä asuvien ihmisten kohtalo on vaakalaudalla,lähti kaveri suojelemaan Amazonin villiä viitaa kotimaahansa aivan työkseen ja vakavin mielin.Jos,oikeammin kun, maailman keuhkoiksi kutsuttu alue Brasiliassa ja sen naapurimaissa lakkautetaan,käy tämän Tellusparan huonosti.Ehdin hyvin alta pois,enkä moista tyhmyyttä ole näkemässä,mitä taas Homo sapiens suuressa viisaudessaan käy tulevaisuudessa tekemään.

Mutta luultavasti ja toivon mukaan vielä huomisen näen,vaikka en siitä mitään vielä tiedäkään.Siihekseen: hyvät voinnit ja terveisiin lopettaa Stadin Friidu.

19. maaliskuuta 2010

LOPPUVIIKON JUTUSTELUA

Uutta huomenta taas mennään.Ulkoasteita meidän mittarissa nolla.Eilisen lumisateen jälkeen piha pantu siistiksi,että jos haluja piisaa,voisi lähteä lykkimään.Pakollinen ulosmeno pyörätuolin kanssa vasta ensi viikolla miehen hoitopäivänä.Siihen asti ei tarvitse nousta aamukahvin laittoon kukonlaulun aikaan ja hoitotoimenpiteetkin voi suorittaa tuonnempana.Tämä viikko varhaisine herätyksineen alkaa olla ohi.

Eilen Herkussa juttelin kalaosastolla,mitä tuumivat keskusteluista maailmalla koskien tonnikalan pyyntiä.Katselin samalla tiskin tonnikala-arsenaalia.Sanottiin,että katsotaan,mitä tapahtuu YK-keskustelussa.Ja niinhän siellä kävi,että aasialaisten,eritoten japanilaisten,rakastamaa sinievätonnikalaa kannan hupenemisesta huolimatta,saa myydä.Sushi kun ei ole mitään ilman sitä.Itsekin sushin ystävänä olen samaa mieltä,vaikka toivonkin ihmisten viisaudella kalastavan ja jättävän kaikenkattavan ryöstökalastuksen sikseen.Kun laiva vetää perässään suurta pyydystä,siihen jää kaikki elollinen,mitä meressä on.Talteen otetaan vain tietyt kalat ja loppu tarpeeton viskataan hengettömänä takaisin laidan yli.Tämä on armotonta kalastamista.Jos hai osuu verkkoon,siltä leikataan vain evät.Kituva eläin takaisin veteen.Ei sääliä.

Samainen YK-kokous päätti myös suuressa viisaudessaan antaa jääkarhukaupan yhä kukoistaa.Kannan mahdolliseen sukupuuttoon kun ei metsästys vaikuta vaan ilmaston lämpeneminen.Ehkä jääkarhuja ei loppujen lopuksi todellakaan käydä noin vain laajamittaisesti tappamaan,vaan etupäässä pohjoisessa asuvat käyttävät omiin tarpeisiinsa niiden taljoja ja lihaa.

Alexander Stubb on "jyrähtänyt" mitä tulee yltyvään mamu-keskusteluun Suomessa.Siitä on hänen mukaansa tullut vastenmielistä.Ehkä olisi oikea lääke ylettömään maahan muuttoon,jos hallitus todellakin lopettaisi EU-maista pyrkiville toimeentulotuen.Tämä koskisi niin Romaniaa kuin Bulgariaa.Suomi on liian houkutteleva maa! Itse olen koko ajan ollut juuri sitä vastaan,että tänne tullaan vain leveästi oleskelemaan tekemättä mitään.Asunto annetaan,rahaa annetaan.Mikäs siinä on eläessä! Mutta jos tänne pyrkimisellä on vissi tarkoitus saada töitä,niin silloin ovat tervetulleita.Ei maailma ole enää sellainen,että jokainen pysyisi paikoillaan maassa,jossa on syntynyt.Rajoja ylitetään.Ei meitä voi kahlita.Isäni jätti tämän elämän 18 vuotta sitten.Silloin oli Helsingin katukuva aivan erilainen kuin nyt.Hän hämmästyisi nykyistä monikansallisuuttamme Suomessa.Eikä tämä ilmiö ole pelkkää turismia.Maailma muuttuu,meidänkin olisi joiltakin osin asenteissamme koskien rehellisesti työtä hakevien maahanmuuttoa.Ulkoministeri haluaa avointa keskustelua.Korjautuuko suhtautumisemme? Saas nähdä.

Ostin eilen muffinin paistamisesta ohjekirjan.Äitini teki usein muffineja.Kuin myös nk. kahviohukaisia,jotka sulivat suussa ollen niin sanomattoman makoisia.Isä ja minä ahmimme niitä sitä mukaan,kun äiti otti uunista.Olen näitä kahviohukaisia joskus itsekin tehnyt,vaan tulos kertakaikkisen erilainen.Muffineissa olen paremmin onnistunut.Nyt on sitten ohje poikineen niin makeissa kuin suolaisissa,että siitä vaan hommiin muorihyvä.

Eilinen ratikkamatka kaupungille ei ollut yhtään hauska kuten se,mistä jo kerroin.Jotkut lukivat Metro-lehteä,joita oli vaunuun siunaantunut.Eräs mies haukotteli ja toinen kaivoi estottomasti nenäänsä ilmeenkään värähtämättä.Haukottelu ennen vanhaan pyrittiin peittämään kädellä.Nykyisin ollaan suuaukko levällään niin että kitarisat loistavat.Nenänkaivaminen taas suoritettiin vuosia sitten hyvän käytöksen aikaan omissa oloissa poissa muitten katseilta.Toisaalla vaunussa eräs nuori nainen otti meikkipussinsa esille ja aloitti kasvojensa ehostamisen.Ehti juuri ja juuri saada ennen Stockmannin pysäkkiä maskarat paikoilleen.Astuin siinä pois,etten tiedä,miten askartelut jatkuivat.Ihmisiä ja heidän käyttäytymistään on joskus erittäin kiintoisaa seurata.Kunhan sen tekee huomiota herättämättä hyvän tyylin puitteissa.

Tänään on Minna Canthin päivä,se muistettakoon.Tämä liian vähälle huomiolle jäänyt 1800-luvulla elänyt Tampereella syntynyt ja Kuopiossa vaikuttanut nainen on sentään saanut oman liputuspäivän.Hän oli vahva raittius- ja naisasianainen,kauppias,vaimo ja äiti.Hän otti kantaa yleisiin epäkohtiin valoisalla tavallaan.Hän sai aikaan kuitenkin näytelmillään kohahduksen kansassa kirjoittamalla erttäin vahvastikin yhteiskunnan nurjista puolista.Lopulta Minna-rouva tyyntyi ja tyytyi paneutumaan pehmeämmin mm.säätyläiselämän pyörteisiin draamoissaan.Hän oli oman aikansa "voimanainen", jota meidän ei pitäisi unohtaa.

17. maaliskuuta 2010

KESKELLÄ VIIKKOA

Jaahas,Turku voi taas paneutua ihmettelemään hajoamaisillaan olevaa siltaansa,kun Beckhamit ottivat ja lähtivät pois Suomen Turusta.Vaimokin oli mukana,vaikka ensin ei tiedetty,tuleeko vaiko ei tukemaan miestään tämän selvittyä loistavasti Sakari Oravan suorittamasta akillesjänteen leikkauksesta.Rouva tuli ja on nyt siis mennytkin miehensä David Beckhamin mukana kotiinsa suuren meren taakse.Olipas vipinää.Toimittajia,valokuvaajia,tavallista rahvasta tunkuun asti pitkin toreilla ja turuilla.Ja varmaan myös pitemmältä matkustettiin julkkisparia katsomaan ja ihmettelemään.On sitä meikätyttö sen verran selvillä,että tiesin heti,kuka ja mikä tämä David on.Ei turhaan selailla naistenlehtiä kampaajalla!

Tänään tullessani ratikalla kotiin,oli pitkästä aikaa vallan lysti matka.Lähelläni istui seitsemän paukun herrahenkilö,joka aiheutti sekä iloa että närkästystä kanssamatkustajissaan.Suomalaisenhan kuuluu istua hiljaa omiin ajatuksiinsa vaipuneena yleisessä kulkuneuvossa.Vain alta kulmain ympäristön seuraaminen on sallittua.Tämä mies oli siis pienessä sievässä ja paljolti juttuseuraa vailla.Kehui olevansa Hagiksen poikia,johon oman kertomansa mukaan lähellä istuva "aito stadilainen" sanoi,että ei hagislainen ole muuta kuin helsinkiläinen.Syntyi kina.Kuuntelin suuren kiinnostuksen vallassa.Jo Henrik Tikkanen aikoinaan määritteli stadilaisuuden.Raja kulki Hesperiankaduissa ja siitä etelään päin.Vai oliko rajan vetäjänä sittenkin itse Jörn Donner? Sitten brenkkukaveri kääntyi minuun päin ja sanoi minun olevan "jostain Espoosta".Otin oitis osaa keskusteluun ja korjasin väärinkäsityksen kertomalla olevani kolmannen polven stadilainen.Espoosta mukamas... Brenkkumies ojensi hansikkaan peittämän peukalon minulle ja minun oli kuin olikin painettava siihen omani.

Melkein jokainen meistä sai juurianalyysin,enkä tiedä,osuiko kenenkään kohdalla oikeaan.Monen kasvoilla karehti nyrpistynyt ilme,kun raitiovaunun yleensä niin hiljainen matka oli muuttunut melkein ilakoivaksi jutusteluksi,mikä minua kyllä suuresti viehätti.Intimiteettisuojaus on kova suojaus,eikä sitä kilpeä kovin herkästi läpäistä.Hurraa me suomalaiset!

Kotiin tultuani ilmoitti tuuraajahoitaja lopettavansa työt Helsingissä ja muuttaa omille juurilleen Lappiin.Onneksi istuin,sillä muuten olisi käynyt hullusti.Toettuani tuli hätä,sillä miten minun vapaani sitten käy? Itsekästä mutta totta.Hoidan miestäni ilman ulkopuolista apua ellei oteta laskuihin mukaan jokaviikkoinen kolmen tunnin vapaani miehen ollessa päivähoidossa.Mutta sitten aloin kuulla porojen koparoitten kopinaa,mäkäräisten keskinäisiä tappeluita,kuka vie ihmisestä suurimman palan ja kuulin tuulen suhinan metriä pitkissä naavatupsuissa puitten oksilla.Näin lanton mustan ja tyvenen pinnan sinisen taivaan alla.Kuulin taas ääniä.Kätkä hiipi jossain kohti saalistaan ja rääsyinen räme oli kyöpelien ja keijulaisten asuttama.Hillamarjat kypsyivät siellä,missä ihmisjalka harvoin osuu selkosten tiettömissä maisemissa jänkän reunamilla.Aukipää vaara ojentui kohti auringon valoa ja tuuraajahoitaja oli isiensä mailla,juurillaan kaukana kavalasta maailmasta ja Helsingin hulinasta.Haikeana sanon huhtikuussa hyvästit.Kiitän ja kumarran.

No,asioilla on tapana järjestyä,niin miksi ei tämä minun vapaa-asianikin.Pitää ajatella positiivisesti.

Tänään olen ostanut D-vitamiinia.Pirkko Mannolakin on lehtien mukaan entisestään pirtsakoitunut alettuaan ottaa vitamiinit pillerien muodossa.Melkein kaikki tuttavani ovat purkeillaan jokaisena aamuna ja D-vitamiinin ihmeitä tekevä voima on kaikkien tiedossa.Niinpä minäkin käväisin apteekissa.Vannotin farmaseuttia lupaamaan,että viikon päästä näkyvät jo tulokset.Ei luvannut.Saas kattoo nyt.Eihän sitä tiedä,mitenkä eläväiseksi meikämuori vielä tuleekaan.Pistän iloisesti juosten pyörätuolin kahvoissa niin,että mies saa hattunsa lieristä pidellä kiinni.

Huomisiin tai ylihuomisiin tai johonkin päivään heippa.

15. maaliskuuta 2010

KIRJOITETTU ON

Tänään on kaikkien Ristojen nimipäivä.Minun ihkaensimmäisen poikaystäväni nimi oli Risto.Muistan kuin eilisen päivän isäni ilmeen Riston ensimmäistä kertaa meille soittaessa ja isä sattui puhelimeen vastaamaan.Hän kurtisti mustia kulmiaan,silmiin tuli kummallinen katse ja sitten minuun kääntyen "täällä on joku Risto, joka kysyy". "Seurustelu" kesti jonkin aikaa,mutta siitä alkoi poikaystävieni sarja ja elämä, johon kuului Suurta Rakkautta,kädestä pitelemisiä ja myös sydänsuruja.Isäni asetti tarkat kotiintuloajat ja lupaukset,että koulunkäynti ei näiden asioiden takia kärsi.Minä olin yhä isän tyttö,mutta olin jo muutakin ja valmistauduin vähitellen elämään,joka veisi minut pois vanhempieni kotoa aikanaan.Aloin hiljalleen kasvaa teinitytöstä kohti aikuisuutta.

Suomalaiset eivät enää ota yhtä avosylin vastaan maahanmuuttajia kuin aikaisemmin.Meistä vain 36% asiaa kannattaa.Asenteet ovat muuttuneet.Itse kuulun niihin,joka ei riemusta hihku muualta tulleen asuttamiseksi maahamme.Paitsi siinä tapauksessa,että maahanmuuttaja noudattaa lakejamme,elää maassa maan tavalla ja ennen kaikkea tekee työtä oman elantonsa ansaitsemiseksi.Aina pitäisi tutustua maahan ja sen kulttuuriin,mihin muuttaa,omaksua tavat ja jopa kirjoittamattomat säännöt ja kunnioittaa ympäristöään.Näin ei aina käy ja konflikteja syntyy.Eletään vieraassa maassa kuten muinoin omassa ymmärtämättä oloja ja olosuhteita, erilaisuutta.Maailma ei enää muutu.Ihmiset vaihtavat rajojen yli asuinpaikkaansa jatkossakin paremman elämän toivossa,jonka saaminen ei sitten aina onnistukaan.Meidän on mukana vain porskutettava,tyydyttävä ja hyväksyttäväkin.Ajattelemme sitten mitä vaan sisimmässämme.

Eilen tilasin uusia äänikirjoja näkövammaiskirjastosta netin kautta mm. teoksen Kiinassa löydetystä terrakotta-armeijasta.Noin 7000 äijäpatsasta vartioi keisarin hautaa ja sitten maanvijelijä iski kuokkansa soturin päähän joskus 1970-luvulla.Nykyisin komeus on näytillä hämmästeltävänä ja ihasteltavana.Kun en pääse paikalle,kuuntelen mitä hartaammin kirjaa.Toinen kirja käsittelee Amazonin sademetsää.Matkakirjat meitä,miestäni ja minua,ovat aina viehättäneet kuten historiakin.Nyt pääsemme taas villiin luontoon,maailman keuhkoiksi kutsutulle metsäalueelle rämpimään vaikeakulkuisillekin poluille kirjan myötä.Mutta itikat eivät ole kiusana,ei vesipedot vaani tai risut rasahtele jalan alla,eikä eläinten huudot korvia vihlo.No,mielikuvituksen myötä nämäkin asiat ovat ikään kuin hollilla. Loputkin tilaamistani teoksista ovat samaa lajia ja kolahtavat postiluukusta jo varmasti tällä viikolla.

Tämä viikko onkin meillä pitkästä aikaa vilkas.Huomenna vien miehen parturiin ja lykin siitä Stockmannille.Sirkka tulee minua tuuraamaan keskiviikkona ja seuraava päivä onkin minun virallinen vapaapäiväni kaikkine runsaine kolmine tunteineen.Voi pojat! Jos vaikka nauttisin yhden naisen lounaan ulkona.Iloitsisin ihmisten katselemisesta,näkyisin itsekin,ehkä sattumoisin törmäisin tuttavaan... Kaupungilla voi sattua mitä vaan tai sitten olla sattumattakin.

Romanialaiset kerjäläiset ovat taas vankasti Helsingin katukuvassa mukana.Heitä kykkii keskustassa tuttu pahvimuki edessään,jota joskus heilutellaan ohikulkijan huomion herättämiseksi.Laki ei salli ääneen lausuttua pyytämistä,muki saa puhua.Tämähän oli tiedossa,että se satsi,joka lähetettiin pois, sikiää uusiksi tänne tulijoiksi.Mitä pitemmälle kevättä kohti mennään,sitä enemmän heitä tulee.Enkä edlleenkään voi ymmärtää,miksi ei lakia voi muuttaa kertakaikkiaan kerjäämisen kieltämiseksi myös äänettömänä tapahtumana.

Tässä kohdin voinkin tämänkertaisen kirjallisen tuotteeni lopuksi kiittää blogini lukijoita,joitten käyntimäärää hämmästelen samalla turkasesti iloiten.Aina sitä toivoo,että joku sittenkin lukisi.Saan olla onnellinen kirjoittaja! Kiitos.

14. maaliskuuta 2010

JULKILAUSUTTUJA AJATUKSIA

Lueskelin taas HS:n sivuja netissä ja rupesin ajattelemaan.Uskokaa pois! Ajattelin tätä maailmaa,sen menoa ja sen ihmisiä.Lopulta ajatus pysähtyi yhden ihmisen kohdalla.Raumalainen nainen,joka on mennyt pakistanilaisen miehen kanssa naimisiin ja asuu nyt Pakistanissa.Appi sattuu olemaan ääri-islamilaisten tappolistalla,koska arvostelee ankarasti Taleban-liikettä.Heillä on kuolemanpelko jokapäiväisenä vieraana niin kotona kuin sen ulkopuolella.Minkälaista olisi elää näin?

Miten siihen tottuu rauhallisella Raumalla syntynyt suomalaisnainen? No,sanotaanhan,että rakkaus kestää kaiken ja se voittaa kaiken.Miltä tuntuu,kun pitää vilkuilla koko ajan ulkona liikkuessaan olkapäänsä yli,vaikka istuisikin autossa? Ikuinen pelko oman lapsen hengen puolesta.Pelko,tulevatko puoliso ja hänen isänsä turvallisesti kotiin.Kaikkeen tottuu,väitetään.Onko näin? Ehkä on, ehkä ei.Joku tottuu, toinen ei.Pakistanista pääsee pois,mutta suomalaisnainen tahtoo jäädä perheensä kanssa maahan,jonne on muuttanut ehkä tietäenkin tai aavistaen levottomuuksista,jotka voivat koitua kohtalokkaaksi.Tässäpä taas yksi tarina rohkeudesta ja rakkaudesta.

Eilisiltana sain puhelun eteläiseltä Pohjanmaalta.Kaimani soitti ja minä heti kyselemään pitkästä matkasta Etelä-Amerikassa,josta sain häneltä ja mieheltään kortinkin.Kaikki muuten hyvin,mutta Uruguayssa kaima ryöstettiin.Niin ovelasti,että vain pieni tuntemus,niin vyölaukku oli uumalta poissa.Täytyy kaikesta huolimatta ihailla tämmöistä ammattitaitoa.Eikä näiltä ihmisiltä säästy edes huolellinen ja alati vahtiva turisti.Kaimalta laukussa vietiin vain onneksi matkapuhelin,nenäliina ja hiukan rahaa.Muu arvokas oli tarkassa tallessa hotellissa.Eikä pidäkään kanniskella mukanaan suuria rahasummia,passia sun muuta.Virkavalta osoittautui asian vakavasti ottavaksi,papereita poliisiasemalla kirjoitettiin,pöytäkirja laadittiin ja Suomessa vakuutus korvasi.Muuten matka neljään Etelä-Amerikan maahan oli aivan loistava ja uutta jo suunnitellaan.

Tämmöinen tarina poikii usein kirjoittajalta omakohtaisen kokemuksen.Seuraavana se.Vuosia sitten Viron jo itsenäistyttyä olin erään ystäväni kanssa Tallinnassa.Oli syksy,turistikausi varsinaisesti ohi.Lähdimme kohti Toompean mäkeä.Vastaan tuli kolme miestä.Minulle tuli pahat ajatukset ja väistin parhaani mukaan.Yksi kavereista hyökkäsi salamannopeasti kimppuuni yrittäen nykäistä olkalaukkuni.No,minähän suutuin siinä silmänräpäyksessä niin kuin vain suomalainen suuttua voi,sisulla ja vihalla.Mies kaatoi minut tantereeseen.Me pyörimme kadun kiveyksellä,kamppailu oli valtava.Laukku oli ja pysyi minulla.Yritin potkaista miestä haaroihin siinä onnistumatta,mutta huusin kaikki suomenkieliset kirosanat,jotka keksin ja niitä oli paljon "et saatana minulta vie mitään". Eikä vienyt.Tämä oli tilanne,jossa en katsonut teitittelyä asialliseksi.Mies nousi ylös,sihahti jotain häviten kavereittensa luo.Jatkoivat matkaa ehkä etsimään helpompaa uhria.Tämä rosvoamisyritys oli karkeatekoinen,eikä ammattitaidosta häivääkään.Tarkoitus oli saada nopealla tempaisulla laukkuni.Oli ehkä onnistunut aiemmin.Ei arvannut se varas,että kohteena olikin tämmöinen ämmä,hah.

Mikä lisäksi suututti,oli se,että ystäväni ei tehnyt mitään.Katseli vain.Jos minä olisin ollut hänen tilallaan,olisin syöksynyt sekaan ja lyönyt veskalla rosvoa niin että tuntuu.Nousin ylös vähän pökerryksissä,mutta voitontunne rinnassa pyörien.Joku vanhempi nainen oli ilmeisesti seurannut myös tapahtumaa ja sanoi viroksi jotain,jota en ymmärtänyt.Hänen ilmeensä oli kuitenkin ystävällinen,että oli kai minun puolellani.Ravistin päältäni suurimmat katuliat ja lähdimme poispäin Toompealta.Minulla viipyi kasvoilla voitonriemuinen ilme pitkään.

Tämä on vuosikymmenten aikana ollut ainoa minuun kohdistunut varkausyritys,vaikka maailman turuilla olen minäkin liikkunut.En koskaan ulos lähtiessäni ota koko omaisuuttani mukaan,vaan käytän hotellin tallelokeroa.En liioin koristele itseäni kullan ja timanttien loisteeseen (mikä kyllä harmittaa) ja liikkuessani koetan parhaani mukaan sulautua muuhun väkeen näyttämättä turistilta.Reipas ilme silmissä,joka heijastaa,että tietää minne on menossa.Ei epävarmuutta ja kartan pitelyä näkösällä.No, taitava rosvo haistaa turistin kuitenkin.Minulla on ollut onni matkassa.

Juttelin eilisiltana puhelimessa erään toisenkin ystäväni kanssa.Me pohdimme vakavissamme sitä,että minkälaisiksi tulemme,kun olemme todella vanhoja.Meneekö muisti? Tulemmeko höppäniksi? Väitämmekö,että kotonamme käy alvariinsa varkaita? Tuijottaako meitä joku kotimme ikkunasta? Sillä ei ole merkitystä,vaikka asuisi kerrostalon ylimmässä kerroksessa.Hiippari pääsee sinnekin,onhan niitä hämähäkkimiehiä. Kieriskeltyämme tovin tämmöisessä kauhuskenaariossa,rauhoituimme.Ei meistä tule tämmöisiä.Me käytämme aivojamme kaikenlaiseen työskentelyyn,jonka kerrotaan pitävän dementian oireetkin poissa.Tietokoneella leikkiminen on niistä yksi,sanaristikot toinen,virkeän sosiaalisen elämän ylläpitäminen kuuluu myös joukkoon.Positiivinen mieli on tärkeää,itseensä sulkeutuminen pahasta.Kirjoittaminen ja lukeminen suoranaista terapiaa.Näillä lääkkeillä pysymme pirtsakkoina mummeleina elämäniloa pursuten.Olen aivan varma,että meillä kävisi hyvä flaksi palvelutalon päivätansseissa.

Päivä on taas hyvästi alullaan.Miehen äänikirja puhuu makuuhuoneessa ja minä valmistaudun rutiininomaisiin hoitotoimenpiteisiin sadakseni miehen valmiiksi tätäkin sunnuntaita varten.Niin sanottu oma aika on päättymäisillään,kuten aina näin aamupäivisin aamiaisen jälkeen.Seuraava vain itseni kanssa oleminen onkin illalla,kun mies on saatu yötä varten vuoteeseen suoritettuani siihen tarvittavat toimenpiteet.Näin tämä menee.Positiivisesti ajatellen.

13. maaliskuuta 2010

TELEVISIO-OHJELMISTA

Singaporesta maailmanmatkaajaystäviltäni tuli kortti.Kuvapuolella komeilee siirtomaatyylinen maailmankuulu hotelli Raffles,jonka baarissa syntyi Singapore Sling.Hotelli on jo viettänyt 120-vuotis syntymäpäiviään kolmisen vuotta sitten.Katselin netistä,keitä kaikkia on vieraillut Raffles-hotellissa.Vaikka ketä Chaplinista kuninkaallisiin.Ei mikään turha hodla!

Aurinko pilkahtelee ja pakkasta.Piha liukas kuin luistinrata.Roskikselle meno aikamoista taiteilua.No jos muksahtaa,niin sitten muksahtaa.Kaatuminen täytyy osata taiten tehdä,ettei katkeile luita.Rennosti vaan kohti maan kamaraa.Vain kerran olen kaatunut ulkona niin,että käsi murtui.Toisen kerran tipahdin keittiötikkailta kotona ja taas murtui.Ei muita vaurioita.Tänään ei muuten ulos.Eikä se ole pelkkää laiskuutta,vaan pyörätuolin työntäminen ei vieläkään olosuhteiden takia herkkua ole.Sitten aikanaan homma sujuu kuni leikiten ikään.Odotellaan.

Onkohan minusta tullut kranttu? Kun tv-ohjelmat eivät enää miellytä,katsominen jää vain joihinkin hetkiin. Monk lopetettiin ja luontopuolen dokumentit ovat joskus niitä,joita jo olen nähnyt muilla kanavilla. Tositv-ohjelmia en edes ymmärrä.Näitä,joissa roikutaan langan varassa ja kuka kauimmin roikkuu,pääsee jatkoon.Maajussien rakkauselämäkään ei kiinnosta ja johtaako emännänhaku mihinkään.Tuleeko taloon naispuolinen lypsäjä ja leivänpaistaja? Perho menee joihinkin taloihin ja kansalle näytetään,miten joku julkkis asuu ja ajattelee.

Hercule Poirot viehättää vahattuine viiksineen ja huoliteltuine ulkonäköineen.Eikä tarinakaan yleensä ole aivan tyhmä.Agatha Christie oli joskus minulle hyvinkin tuttua lukemista.Eikä viehätystä suinkaan vähentänyt se,että Christien Kuolema Niilillä syntyi autenttisessa ympäristössä Egyptissä Luxorin kaupungissa,joka Waltarin Sinuhessa oli Theba.Agatha-täti istui Old Winter Palace-hotellin terassilla kirjoittamassa sillä aikaa kun arkeologiaviomies kaivoi ikiaikaista Egyptiä esille maan hiekasta.Ehkä Christien käyttämä 1880-luvun hotelli edesauttoi viehtymystäni Egyptiä ja Niilin risteilyä kohtaan,joita tuskin koskaan näen omin silmin.Christien kirjoittamia kirjoja on filmattu ja kiitettävästi myös tv:ssä näytetty ja nyt saamme nauttia Poirotin älykkyydestä visaisissa murhatutkimuksissa ruuduissamme.

Jankkaavat keskustelutkaan tv:ssä eivät minua kiinnosta.Puhutaan ja puhutaan,mutta tulosta,tuleeko? Totta kai asiaohjelmia pitääkin olla ja kipeitäkin asioita pitää käsitellä.Joskus niitä vain tuntuu olevan liikaa.Ehkä tämä juuri kuvastaa ihmisten pahaa oloa,joka tuntuu lisääntyvän maailmassa.Oman aikani koulukäyttäytyminen on niin paljon muuttunut,että ei uskoisi.Silloinen terve kunnioitus opettajia kohtaan on poispyyhkäisty.Näistäkin asioista keskustellaan.Me kaikki olemme perinjuurin muuttuneet kaikin tavoin.Varkaudessa 12-vuotias tyttö sieppasi vauvan vaunuista ja peitti lumella.Mitä tämäkin kertoo? Päähänpisto,sanottiin. Tapaus kertoo muustakin kuin sen hetkisestä pelästyksestä omasta tekemisestään.Jotain on pahasti vialla.Ja minun sormeni osoittaa taas kotia kohti.Se on kuitenkin se paikka,mistä kaikki alkaa.

Iltapäivällä tänään Palinin matka "Halki suuren Saharan" Teemalla,jossa usein hyviäkin ohjelmia. Voimme myös opetella ranskaa ja tarpeeksi etevä saa kai käyttöönsä talon Ranskassa.Ohjelmaa kehutaan kielen opettelun lisäksi hyväksi näytöksi ranskalaisesta kulttuurista.Tämmöiset ohjelmat minua miellyttävät.Onneksi meillä on Teema!

Nyt alkoi aurinko paistaa tosissaan.Ikkunasta katsoen on kaikki niin keväistä.Kiuruja on jo nähty jossain päin ja pian alkavat muittenkin lintulajien tiedustelijat saapua katsastamaan,miltä näyttää.Sitä olen aina ihmetellyt,kun niitä kutsutaan tiedustelijoiksi,että miten ne lähettävät olosuhteista sitten sanan niille pääjoukoille,jotka tulevat myöhemmin? Palaavatko kertomaan? Tai jos ei mitään kuulu,onko se hyvä merkki? Olisihan se kyllä hurja matka lentää vain kertomaan jonnekin pitkien matkojen taakse ehkä koko Euroopan yli.Ornitologi kun en ole.

Tänään on Jupiterille pyhitetty idus-päivä,maaliskuun 13. roomalaisaikaan.Minä vietän tätä päivää arkisin ahkeroinnein kuten tavallisestikin.Kuka ajattelee roomalaista ajanlaskua? Paljon on vettä virrannut niin Niilissä kuin Tiber-joessakin sitten Jupiterin ja Venuksen.

12. maaliskuuta 2010

IHAN TAVALLISTA TARINOINTIA

Taas ovat puut valkoisina lumesta ja lisää taivas viskoo.Herttinen,eiks tää todellakaan pääty koskaan? Eilen oli sohjoista ja hiivatin raskasta lykkiä pyörätuolia eli nollakelikään ei ole hyvä.Tänään himpun verran pakkasta.

Lukiessani Helsingin Sanomia netissä silmäni pyöristyivät,kun taas uusi asia pullahti eteen.Mitä tai mikä on trikkaus? No,sehän on mm.kiinalaisista taistelulajeista kehitetty voltteja,potkuja ja kaikenlaista akrobatiaa sisältävä urheilulaji.Vai onko urheilua? Totta maar on. Tamperelainen teinipoika Veli-Matti Saarela on lukemani mukaan aikamoinen haka tässä lajissa,etten sanoisi mato,ja sanonkin.Aika mato miehekseen,siis.Onneksi satuin lukemaan juuri tämän uutisen,jos joku alkaisi keskustella trikkaamisesta,niin minun ei tarvitsisi osoittaa suurta tietämättömyyttäni.Aina sitä oppii.

Minun isäni oli aikoinaan pesäpalloilija ja siihen aikaan tuttuja urheilumuotoja olivat vain muutamat perinteiset lajit.Isällä oli vinoja sormia,kun räpylää ei oltu vielä keksitty.Tahko Pihkalalla taisi olla jotain tekemistä sittemmin räpylöitten kanssa ja niiden käyttö yleistyi.Isä sai pitää vinot sormensa elämänsä loppuun ja oli niistä vähän ylpeä.Niitä näytettiin vieraille ja samalla heille ohessa kerrottiin pesäpalloilun alkuajoista Suomessa.
Lapsuudessani talon muut lapset tulivat joskus katsomaan "sedän vääriä sormia".

Se oli melkein sama asia kuin se,että isälläni oli yksi yksitoistavarpainen sukulainen.Toisessa jalassa oli kuusi varvasta.Me tapasimme joskus ja tuijotin ihmeissäni lapsen silmät ympyrkäisinä ihmistä,jolla oli yksi varvas liikaa.Varpaiden lukumäärä ei haitannut,eikä ylimääräisyys näkynyt ilman kenkää.Mies vaikutti mukavalta ja tavalliselta,eikä varpaitten määrää ikinä mainittu,ei ylipäätään puhuttu varpaista.Jopa aasinsilta tähän aiheeseen olisi ollut melko vaikea rakentaa.
Eikä hän vamaankaan tiennyt,että minä tiesin.Minulla oli varvassalaisuus! Tai oikeammin se oli siis hänellä!

Eilen,vapaapäivänäni,tein hankinnan. Ostin rikkaimurin! Koskaan en ole semmoista omistanut.Mutta nyt on alkanut vaivata se,että joudun muutaman murun tähden sohvan edessä olohuoneeseen hakemaan ison imurin.Murut taas tulevat siksi,kun murustan.Muruja lentelee esimerkiksi italialaisten sokeririnkelien (torcetti) syömisestä.Ulkonäkö muistuttaa hieman espanjalaisia churroja,joita nautitaan paksun kuuman suklaajuoman kanssa.Nämä sokeririnkelit ovat mureita,eivätkä munkkimaisen pehmeitä churrojen tapaan.Mutta eittämättä yhtä makoisia. Ja niistä syntyy syödessä mahdottomasti muruja,jotka syöksähtelevät mitä sopimattomimpiin paikkoihin,etupäässä alas matolle.Maton pinta on tummanpunainen väriltään,niin jokainen vaalea muru loistaa siinä kuin Aleksin jouluvalot.Sohvakin saa osansa ja sekin on punainen.Nyt on niin helppoa hakea vain tämä rikkaimuri,joka imaisee hetkessä sokeririnkelin jätteet ja ah,taas on siistiä huushollissa.Kyllä ne saksalaiset osaa! Tosin tässä tapauksessa ruotsalaiset!

Eilen sain toisenkin asian. Runoilijaystävältäni tuli kirje.Keskipitkä ja osaavasti kirjoitettu,kuten aina.Siinä hän kertoelee elämästään,josta en pitkään aikaa ollutkaan mitään kuullut.Hyvin ovat asiat siellä päin,josta ei voi kuin iloita.Niin paljon kun on ikävyyksiä,sairauksia ja muuta ihmisiin kohdistunutta harmia,niin on joskus erittäin mukavaa lukea positiivisista asioista.Me usein unohdamme ne,vaikka jokaisella on yksi tai kaksi hyvääkin kaiken mielihaikeuden keskellä, josta niin paljon kerrotaan.Kirjeen luettuani olin koko loppupäivän hyväntuulinen.

Lumisade laantunut.Aurinko aikoo alkaa paistaa.Kai tämä nyt kaikista jupinoistani huolimatta jonkunlaiselta keväältä näyttää.Eikös ole joku lorukin noin tähän tapaan "kevät tuli,lumi suli,purot pani puli,puli"? Tänään kuitenkin pysyttelemme visusti sisällä.Lounaaksi toissapäiväistä lihamureketta paistetuin perunoin.Joskus on sanottu "saattais maistua sullekin". Minä tykkään jämäruuista.Niistä voi rakennella ja niitä voi muunnella mielihalujensa mukaan,eikä kukaan välttämättä edes huomaa,että on kaiveltu jääkaapin sisältöä.Partneriksi makoisa salaatti ja kyytipojaksi vaikka lasillinen mielijuomaani kuohuvaista.Jälkiruuaksi raikas etelän hetelmä.

Näinpä tätä perjantaipäivää mennään meillä.Kuulumisiin.

10. maaliskuuta 2010

MAALISKUISIA MIETTEITÄ

Huomentapäivää.Maaliskuista keskiviikkoa mennään.Aurinko paistaa,vaan missäs on kevät muualla muuten kuin almanakassa?

Nyt sitten voi kilot pitää kurissa,kun lipittää lasillisen punaviiniä päivässä.Nämä viiniasiat pullahtavat aina välillä esille,kun taas keksitään viinin parantava vaikutus yhteen sun toiseen.Absolutistit ovat aina jäämässä ulkopuolelle. Eikä me HS:n nettiuutisten mukaan päästä Helsingin seudun lumista eroon edes kesään mennessä.Lumenkeräyspaikat jo vuorina kohoavat horisontin yläpuolelle.Joku neropatti ehdotti keskustelupalstalla,että golfkentille kerättäisiin,sinne mahtuu.Vaikka en itse pelaa golfia,mutta seuraan kuuluvana vastustan jo moista ehdotustakin henkeen ja vereen.Ehdottaja lienee mainitun harrastuksen suuri vihaaja! Eikä ymmärrä,mitenkä tämän ajan hektisyydestä kärsivälle ihmiselle on jo terveydellisistä syistä hyvä päästä ulkoilmaan ja kävelemään koko rundi, joka vie useita tunteja puhdistaen niin keuhkot kuin mielen.Parempi se kuin nurkkakapakassa istuksiminen olutlasin ääressä.

Jos taas mainittu ehdottelija ajattelee niin,että lumet aikanaan golfkentällä sulavat,niin mitäs siitä tykkäisi kenttämestari? Kentän pintaa kun kaikin puolin vaalitaan ja talvi saattaa muutenkin olla kentälle haitallinen.Tosin paksu lumikerros ei niinkään,mutta siitä jo kenttäväki hyppelis tasajalkaa,kun kuorma-autot ajelisivat herkällä kentän pinnalla.No,ehkä ehdottaja tahtoi vain olla joko vitsikäs tai ilkeä.Tai ajattelee näille isoillekin alueille ympäri maata muuta hyötykäyttöä.Golfkentät ovat silloin tällöin niiden hampaissa,jotka eivät golfareita ole,eivätkä siis asialle pyhitetyt.

Meidän pihalta kerättiin myöhään eilisiltana lumia pois.Keskikokoinen kauha teki töitä.Hyvä näin,sillä jos lumet sattuisivat nyt kuitenkin jossain vaiheessa sulamaan,voipi olla niin,että kellarit vettyvät ja ensimmäisten kerrosten asunnoissa saapi kahlata.Kotikatukin puhdistettiin saman tien,että nyt tuumailen mielessäni,jos veisin mieheni tänään ulos.

Pitelin hetki sitten kädessäni Paavo Cajanderin vuonna 1923 (meillä on kaikki vanhaa,minäkin) suomentamaa Shakespearen Hamletia.Ja ihan siksi,kun HSAY on ostanut lippuja suoraan Hamlet-esitykseen New Yorkin Metropolitan-oopperasta Helsingin Maxim-elokuvateatterissa.En tietenkään pääse,mutta voin näytelmän lukea.Olen sen kyllä muutaman kerran teatterissa nähnyt,jotta Tanskan prinssin tarina ei aivan vieras ole.Väitetään,että Shakespeare oli ehkä hiukan plagioinut Saxo Grammaticusta,joka jo noin 1100-1200-luvulla kirjoitti teoksen "Historia Danica".Siitä Hamletin juoni.No,väitetäänhän sitä myös,että tämä Stratford-on-Avonin poika ei olisikaan se,joka näytelmät on kirjoittanut,vaan nämä nerokkaat draamat ja tragediat ovat jonkun toisen työtä.Liekö kateudella tässäkin asiassa sormensa pelissä? Ainakin on varmaa,että asia ei milloinkaan selviä.Ja oli ne kirjoittanut kuka tahansa,pysyvät William Shakespearen käsialana ja sillä siisti.

Tämä ja seuraava kappale sisältää haaveen,joka on oikeasti toive. Koska kummassa pääsisin laivamatkalle? En ole pitkiin,pitkiin aikoihin,vuosiin hemmotellut itseäni edes Tukholman matkalla.Koko aikuisaikani olen unelmoinut pitemmistä risteilyistä vaikka Niilillä tai Välimerellä.Olisi pitänyt aikanaan... Mutta kun ei ollut sitä kuulua kristallipalloa,joka olisi kertonut tulevaisuuden.Enkä oikein ehkä olisi uskonutkaan.Näitä kaikenlaisia ennustajaeukkoja on tielle osunut ehdotuksineen,mutta olen pontevasti kieltäytynyt.Nyt voi netissä saada tietää oman kuolinpäivänsä! Sekään ei minua innosta,suorastaan kauhistuttaa.Vaikka en usko,että sitä sanotaankaan.Herkkä ihminen ottaisi liian vakavasti ja saattaisi ennustusta edesauttaa toimimaan todeksi.

Jos olisi uskallusta jättää mies hoitoon ja lähteä vaan matkaan!!! Mutta kun ei oo! En nauttisi. Ja pieni ajatus,että hänellä ei ole mahdollisuutta olla mukana,kaivertaisi mieltä.Kun en edes saa itsestäni niin paljon irti,että käväisisin Tallinnassa.Mies olisi vain pari päivää hoitopaikassa,ehkä kolme,että voisin Räävelissä yöpyä.Minua eivät suuremmin nämä pikamatkat sinne viehätä,kun tahdon aina tehdä muutakin kuin olla shoppailemassa.Nykyisin siellä asuu eräs tuttavanikin,jonka tapasin täällä sattumoisin ratikassa ja antoi Tallinnan osoitteensa sekä puhelinnumeron.Ei ole tullut otettua yhteyttä.Leenan tunnen jo lapsuudestani.Isämme olivat samalla alalla,kaveruksia keskenään ja perheet tekemisissä toistensa kanssa usein.Kun vanhemmista aika jätti,jäi yhteydenpito vain silloin tällöiseksi ja sitten Leena hävisi Viroon.

Kun aurinko alkaa paistaa tähän aikaan vuodesta,herää monissa ihmisissä himo suunnitella jotain kivaa.Kuulun heihin,vaikkakin kohdallani tuumailu jää vain tuumailuksi,mitä matkaan tulee. Mutta me teemme yhtä sun toista kuitenkin,mieheni ja minä.Lupasin hänelle jo senkin,että teemme taas kesällä Helsingin saaristoristeilyn ja syömme lounaan laivassa,kuten viimekin kesänä.No,eihän se tietenkään vastaa ison laivan gourmetateriaa,mutta on jotain kuitenkin.

Päivänpaisteessa stadin friidu sulkeutuu suosioonne.

8. maaliskuuta 2010

CENTRO FINLANDIA

Tänään ei minun pitänyt tänne kirjoittaa,mutta kirjoitanpa silti.Kun luin HS:n nettiuutisista,että Andalusian Costa del Sol´iin valmistuu tämän kuun lopussa kokonaan suomenkielinen kauppakeskus.Ulkoministeri Alexander Stubb on jo Centro Finlandian vihkinyt.Kaupunki on Fuengirola,jossa ja sen läheisyydessä lienee tuhatmäärin suomalaisia asumassa.

Keskustelupalstalla otettiin kantaa ja nyt otan minä.Kuulun ehdottomasti niihin ihmisiin,jotka eivät haikaile matkustaessaan isänmaansa perään.En vaadi missään ateriakseni äidin tekemiä lihapullia tai odota että tarjoilija/hotellin henkilökunta puhuisi minulle suomea.Mutta ymmärrän näitä eteläisen Andalusian suomalaisia,joista iso osa on eläkeläisiä ja jotka ovat tekemisissä hyvin paljon suomalaisten kanssa omissa suomenkielisten yhteisöissään.Vuosiakin siellä asuneena ei ole tullut kovinkaan paljon yritetyksi opetella espanjaa.Mahdollinen kouluenglantikin on unohtunut.Turvallisuus on tärkeää ja sitä saa omiensa parissa.Muita kieliä ei suuremmin tarvita.

HS:n keskusteluissa väitettiin,että Espanjassa ei englannilla pärjää.Kukkua! Juuri näissä turistien suosimissa kaupungeissa mm. siis Fuengirolassa puhutaan englantia kuten myös koko Andalusiassa,jos pysytellään siellä,missä turistitkin.Jos taas kuljetaan muualla niin silloin espanjaa taitamattoman on otettava käyttöön se kieli,jota me kaikki taidamme eli ruumiin kieli(body language).Muualla maassa pätee sama asia,englantia siellä,missä turistejakin.

Nyt kun Helsinkiin aletaan kaivata moskeijoita täällä asuvien muslimien tarpeisiin,olen aina puolustanut ulkomailla asuvia suomalaisia,että "hekään eivät vaadi esimerkiksi yleistä saunaa naapurustoonsa tai protestanttista kirkkoa".Nyt on sitten otettava jälleen kerran lusikka kauniiseen käteen tämän uuden kauppakeskuksen takia.Kauppiaat ja muut yrittäjät tarvitsevat toimeen tullakseen rahaa ja sitä saa tekemällä työtä ja silloin on otettava huomioon asiakkaiden tarpeet.Nyt on tarve antaa palvelua suomen kielellä suomalaisille.Uskon tämän olevan hyvän ja tervetulleen asian Costa del Solin suomenkielisille asukkaille.Tätä asiakaskuntaa ei ole väheksyminen.He ovat iso osa maksukykyisestä väestöstä.Tietääkseni Fuengirolassa on tähänkin asti ollut suomenkielisiä palveluja jossain määrin.

Mutta periaatettani "maassa maan tavalla" omalta osaltani en muuta. En ole itse ikinä Viroa kauempana asunut sellaisessa hotellissa,missä henkilökunta puhuu suomea.Tiedän suomea osattavan ihan Turkissa asti ja sen tietää tv:n "Matkaoppaiden" katselemisesta.Myös pitkältä Turkin reissulta palautunut Hepi kertoi puhuneensa paljon Alanyassa turkkilaisten kanssa suomea.Miten pitkälle heidän suomenkielen taitonsa riittää,sitä en tiedä.Kielipään omaava ulkomaalainen oppii muutaman sanan nopeastikin,jos hotellissa käy paljon suomalaisia.Hotelli saattaa olla tiettyjen matkatoimistojen käytettävissä vuodesta toiseen.Olen kuitenkin sellainen ihminen,jolta puolet matkan nautinnosta häviäisi,jos kuulisin kaikkialla vain omaa kieltäni.Se olisi varsin outoa ja kummallista.

Aurinko ei paista ainakaan tällä hetkellä.Sen sijaan alkoi hienoinen lumisade.Yltyykö,sen näkee myöhemmin.Tavanomaisesti kuitenkin pakkasta.Pihalla joku on leikannut kovasta lumesta suuren sydämen.Se on kallellaan kinosta vasten muistuttamassa meitä lämpimistä tunteista kanssaihmisiämme kohtaan.Hauska yksityiskohta kaiken kiireen keskellä.Toivotankin siis sydämellisesti hyvää naistenpäivää.

7. maaliskuuta 2010

MENNYTTÄ AIKAA MUISTELEN NIIN MIELELLÄNI VIELÄ

Vasta eilen huomasin saaneeni elämäni ensimmäisen kommentin kirjoitukseeni.Se koski Korkeasaaren pronssista vuohta.Kerrottiin paikoillaan olevan,kun ihmettelin,onko vai eikö ole.Jos asianomainen kommentoija tätä sattumoisin lukee,niin kaunis kiitokseni.

Pakkasta.Auringon paistetta.Varis pani risun keittiön ikkunan edessä olevaan koivun oksan haarukkaan.Meinaako siihen pesää? Sitten sille tuli muuta ajateltavaa,kun piti ajaa harakka toisesta koivusta hiiteen.Ja harakka taas on se sama,jonka jättipesän päällä keikkuu vielä paksu lumikinos.Linnuilla on hämmästeltävää,kun on ollut maaliskuita,jolloin jo tähän aikaan on voinut parannella vanhoja pesiä,ylipäätään tarkistella reviirin kuntoa.Tänä vuonna on toisin.Vielä on matkaa rakennuspuuhiin ja pihapiiri kinosten peitossa.

Turku on minulle ollut semmoinen kaupunki,jossa Tampereen lisäksi voisin asua,jos nimittäin Helsinkiä ei olisi.Nyt en enää Turusta tiedä,kun siellä on alkanut silta notkua ja sen odotetaan tipahtavan jokeen.Hiukan hymyilyttää,kun siltaa on aikoinaan mukamas kehuttu "Euroopan kauneimmaksi ja halvimmaksi".Tämä viimeinen adjektiivi saattaisi olla selitys sillan huonoon vointiin."Kustannuksissa säästämisellä" on usein ikävä kaiku ja ei aikaakaan,kun säästö kostautuu.Sitten sillä rahalla,mikä nyt menee uuden rakentamiseen,olisi aivan varmasti saatu kestävä alkuperäinen ja se olisikin ollut vain "Euroopan kaunein silta".

Minun silmissäni silta on kaunis,kun se on kivestä rakennettu ja iältään ikivanha.Olen tämmöisiä siltoja ylittänyt Euroopan eri puolilla sekä autolla että pasteeraillen.Jotkut on rakennettu silloisen kuninkaan mahtikäskyllä.Ja aina menneestä ja historiasta pitävänä ajattelen niitä ihmisiä,jotka siltaa ovat käyttäneet paljon ennen minua.Muinaiset roomalaiset raskaine vankkureineen. Lammaslauma paimenineen. Parivaljakon vetämät vaunut ihmisineen. Kylän lapset matkalla uimaan. Köyhä,joka pakenee varastettuaan leipurilta leivän.Sotajoukkojen marssit.Kivinen silta on kestänyt kaiken ja kauan ja kestää yhä.

Jos maltatte,niin kerron teille yhdestä kauniista kivisillasta.Kaarlen silta,Kaarle IV:n rakennuttama Prahassa,monillekin tuttu lie,vuodelta 1357.Vasta 1600-luvulla siltaa alettiin koristaa patsailla ja nyt niitä on molemmin puolin.Silta on aikamoinen turistirysä,jopa kauppapaikka ja kaikenlaisten pienten tapahtumien kohde.Marionetteja,katusoitajia,kaikenlaista rihkamaa kauppaavia myyjiä ja sankoin joukoin turisteja kulkemassa kohti Vanhaa kaupunkia tai pois sieltä.Yli puolen kilometrin pituinen kävely kannattaa,eikä autoliikenteellä olekaan tälle sillalle asiaa.

Silta hiljenee aamun koitteessa ja silloin se on ehdottomasti kauneimmillaan.Jos onni käy,muita ihmisiä ei ole.Vain vanha silta,jonka ali virtaa Vltava-joki rauhallisin lainein,nukkuva kaupunki ja huikaiseva auringonnousu.Ainakin minä tunnen silloin vahvasti kulunutta sanontaa käyttääkseni "historian lehtien havinan".Jos mielikuvitusta riittää,voi kuvitella kuulevansa 30-vuotisen sodan kalskeen,kun ruotsalaiset sotajoukot valloittivat Malá Stranan(Pieni puoli).Rauhankin kerrotaan solmitun sillan keskivaiheilla vuonna 1648.Praha ja Kaarlen silta on paljon nähnyt,samoin joki ja sen yli menevät muutkin sillat,vanhemmat ja uudemmat.Praha on itsessään historiaa,ikiaikaista tarinaa.

Enkä malta taaskaan lopettaa hyvän sään aikana,vaan jatkan.Yksi matkojeni elämyksiä on ollut Malá Stranassa asuminen,Waldstein-hotellissa.Monta sataa vuotta jo nähnyt talo,jossa puiset portaat kerroksiin johtivat talon ulkoseinää pitkin.Vain neljätoista huonetta.Ylimmän kerroksen ikkunoista pelkkiä punaisia tiilikattoja silmän kantamattomiin.Kaunista.Kapeita kujia,paljon portaita,ylväitä portaaleja,palatseja,kirkkoja,puutarhoja.1100-luvulla alettiin toden teolla Malá Stranaa asuttaa.Ehkä Waldsteinin hotellin rakennus on juuri niiltä ajoilta,vanha kauppiaan talo.Kävelin paljon yksikseni aamiaisen jälkeen ja nautin jokaisesta askeleesta katsellen,ihaillen ja kunnioittaen.Puikahdin Kaarlen sillalta alas Kampan saarelle Vltavan ja sen sivuhaaran,Pirunpuro, välissä olevalle viehättävälle alueelle.Oli kesä ja kukkia kaikkialla,turistien puheensorinaa,kielten sekoitusta.

Kun nostaa katseen Malá Stranassa,näkee Linnakaupungin.Koko Prahan alun.Mutta se olkoon jo toinen tarina.

6. maaliskuuta 2010

JUTTUA IKÄIHMISISTÄ,JÄISTÄ JA FLUNSSASTA

Vaitioloa on kestänyt pari päivää ja se on minulta paljon tässä blogipuuhassa.Mutta nyt taas.

Lukiessani tämän viikon Suomen Kuvalehteä rupesin minäkin pohtimaan SK:n kolumnisti Vesa-Pekka Koljosen lailla,mikä hitto meidän päättäjiämme vaivaa,kun jatkuvasti vanhustemme hoito on retuperällä.Heitä pidetään kotona,vaikka kunto vaatisi laitoshoitoa.Jos omainen ei ole sitkeä ja vaativainen,saa ikääntynyt ihminen lojua omassa vuoteessaan silloin tällöisen kontrollin alaisena,kunnes jättää tämän elämän.Ei ole ihme,että Kaari Utrio jokin aika takaperin heitti niinkin vakavan pommin kuin että kaikille ikääntyneille annettaisiin kuolinpilleri.Ajatus oli tietysti provosoiva ja se saikin aikaan hämmästyneen keskustelun eritoten kielteisessä muodossa.Se oli hämmentävä,vieras ja jopa kauhistuttava.

Ei hevin eikä tältä istumalta ymmärrä,miksi meillä ei rakenneta ikääntyneitä ihmisiämme varten enemmän paikkoja,kun rahaa tuntuu olevan muuallekin antaa.On erittäin ikävää,että meillä ei ajatella turvallisuutta vanhojen ihmisten kohdalla,heitä ei arvosteta,vaan pidetään pois heitettävänä ylijäämänä.Hävetäänkö heitä? Eivätkö ne ihmiset,jotka nyt asioista päättävät,vanhene itse? Onko heillä kaikilla asiat hyvin silloin? Läheisiä auttamassa päivin öin? Onko kaikilla varaa yksityiseen hoitopaikkaan,jossa saattaa vielä olla tilaa? Vuorokausimaksu on huikea.
Ovatko päättäjämme tyystin tunteettomia? Millä perusteella vanhoja ihmisiä hyljitään?

Minun vanhempani olivat siinä onnellisessa asemassa,että asuivat jokseenkin mukavassa kunnossa kotonaan,äitini sairastelusta huolimatta, loppuun asti viime hetkien sairaalareissua lukuun ottamatta.Jos näin ei olisi käynyt,vaan laitos olisi ollut oikea paikka kunnon vuoksi,olisin taistellut henkeen ja vereen asti heidän saamisekseen paikkaan,jossa on hoitoa ja valvontaa.Oma ja mieheni tulevaisuus pelottaa.

Sitten jääasioihin.Nyt kun Suomea ympäröivissä vesissä on laivoja kymmenittäin kiikissä jäitten takia,ainakin minulle tulee mieleen ne ammoiset tutkimusmatkailijat,jotka kököttivät alusten miehistön kanssa jäissä kuukausikaupalla etsiessään pohjoisen kautta meritietä lännestä itään.Nykyisin ei laivoissa ole pelkoa keripukista,joka vaivasi näitä menneitten aikojen urhoja.Siihen kerrottiin viinan auttavan ja tästä lääkkeestä tuskin kieltäydyttiin.

Tämä tämänvuotinen talvi on ollut, ja yhä on, kova niin maissa kuin merillä.Eikä loppua näy ainakaan ihan vielä paitsi auringonpaisteen osalta.On pakko jo käyttää aurinkolaseja,niin on huikaisevan kirkasta.Tosin meidän ikkunoista katsottuna kirkkauden kanssa on vähän niin ja näin.On ikään kuin paksusti sumua ulkona.Ikkunat pitäisi kai pestä! Muuten koetan pitää huushollin kutakuinkin putsissa,mutta ikkunoitten pesu ei ole vahvimpia puoliani.Asia painaa syvästi mieltäni jokaisena keväänä.Syksyn tullen aina helpottaa.

Flunssaa tuntuu olevan ystäväpiirissä liikkeellä.Jokainen puhelimessa köhii ja niistää. Eikös pöpöjen pitäisi voida huonosti pakkasessa? Miehelläkin oli päivän kestävä nuha.Itse en ole ainakaan vielä saanut,vaikka ratikassakin yskitään ja höngitään basilleja pakostakin toisten päälle.Joskus minun lapsuudessani oli eräs helsinkiläinen nainen sangen arka pöpöille.Hän piti yläruumiinsa päällä hiukan supussa olevaa mustaa sateensuojaa.Pöpöarkuus selvisi,kun hänestä silloin tällöin tehtiin juttua lehtiin.Meitä lapsia pelotti hänen tullessaan vastaan,semmoinen kokomusta hahmo,joka liikkui vikkelästi ilmiselvästi välttäen minkäänlaista kontaktia.Ei hän paha ollut,ei.Näitä hyväntahtoisia originelleja ihmisiä oli noihin aikoihin liikkeellä enemmän.Nykyiset "originellit" voivat olla aggressiivisia.Ehkä avohoidossa olevia mieleltäänkin sairaita ihmisiä tai huumeitten käyttäjiä,viinahöyryissään arvelluttavasti käyttäytyviä,joita kaikkia on järkevää varoa.

Eilen sain kuin sainkin hankituksi niitäkin raaka-aineita,joita tarvitaan uusien keittokirjojeni mukaan valmistettavissa ruuissa.Tänään siis tuoksuupi kyökissäni vahvasti eksotiikka ja mietin nyt jo,miten mummelin käy tai oikeammin ruokien.No,yrittänyttä ei laiteta,eihän.Siispä hommiin,mars.

3. maaliskuuta 2010

HERKUN HEHKUA

Pakkanen palautunut maisemiin ja lunta sataa.Ainakin meillä päin.Eilinen loska ja vesi kaduilla ei kyllä miellyttänytkään.

Me lähdimme tutustumaan Stockmannin uuteen Herkkuun.Se on nyt syvemmällä maan alla kuin entinen kuivamuonaosasto ja kaikki yhdessä tasossa,mikä tietysti pyörätuolin lykkijää ihastuttaa ja kulkemista helpottaa.Tuvan täydeltä ihmisiä.Tottahan toki ison tavaratalon uudistettu ruokapuoli houkuttaa.Jakoivat oikein liikkumisen helpottamiseksi ohjeita sisään tulijoille.Meille ei annettu.Ehkä ajateltiin,että pyörätuoliasiakas ei ole tärkeä asiakas.Väärin.

Ympäriltä kuului kommentteja,että hakoteille uudistamisessa ollaan menty,kun on niin sekavaa että.Tottumistakin epäiltiin.Minä puolestani kyselin tutuilta myyjiltä tuntemuksia ja sanoivat yhdestä suusta,että "outoa on".Totta tämä.Niin oli minustakin.Löysin kuitenkin (vaikka ohjeita en saanutkaan) kaiken tarvitsemani,kunhan aikani siellä sun täällä harhailin.Tässä iässä melkein ikuisesti ruokakaupassa käyneenä on jo sellainen vainukin,että vieraassa paikassa osaa mennä oikean hyllyn luo.Alkoon asti emme ehtineet,kun piti lähteä inva-auton luo.Huomenna menen taas tutustumaan vietyäni miehen päivähoitoon.

Suomalainen on epäluuloinen kaikkea uutta ja muutoksia kohtaan.Siksi Herkun uusi paikka ja ilme sai moitteita,mitä ohikulkiessamme kuulin.Kehut tulevat sitten tottumisen myötä myöhemmin.Tuttuus kaikessa on tietysti turvallista,mutta maailma menee eteen päin,myös Stockmannin ruokaosastolla.Vuoden päästä ei enää muisteta entistä Herkkua,sen kapeita käytäviä,jotka helposti tukki kaksi ostoskärryä,joiden omistajat olivat keskenään juttusilla vastikään tavattuaan.Siinä kuulumisia kysellessä ei huomattu,että joku yrittää päästä sumasta läpi.Nyt käytävät ovat avarammat,jopa ostoskärrytkin uudet,hiljaisemmat.Käsin kannettavat korit on muotoiltu kaareviksi,että sopivat paremmin ruumiin liikkeisiin.Kaikkea on meidän viihtyvyydeksemme ja ostoshalun lisäämiseksi ajateltu.

Ostin kaksi keittokirjaa.Toinen on Välimeren saarten ruuista ja toinen Toscanan herkuista.Jälkimmäinen kirja höystetty ihastuttavilla tarinoilla pihapiirin laakeri- ja oliivipuista maatilan omavaraisuuteen.Pitäisi ehkä paremminkin asua nyt joko Välimeren saarissa tai Pohjois-Italiassa saadakseen kaikki kirjoissa mainitut raaka-aineet.Toki Suomessakin on myynnissä yhtä ja toista muista maista tuotua,mutta ei ehkä aivan helposti ole saatavissa esimerkiksi tryffeleitä,joilla päällystää munakokkelin kanssa paahtoleivän.Eikä tuoreiden sardiinienkaan saanti aivan yksinkertaista meillä ole.No,korvataan,korvataan!

Ilona-ystäväni otti ja humahti sukututkimuksen saloihin.Nyt ollaan jo 1700-luvulla.Sitä vaan ihmettelen,että suvussa ei ole yhtäkään rosvoa,jotka noihin aikoihin olivat melkein ilman muuta asiaan kuuluvia.Minunkin isäni kaiveli juuriaan ja löysi iloksemme muutaman kunnon ryövärin,jos myös pappejakin vastakohtana oli.Sukututkimus on mielenkiintoista puuhaa ja kuten Ilona sanoo,siihen kuluu päivittäin huomaamatta tunti jos toinenkin,kolmas... Netistä on kirkkoherranvirastojen lisäksi suunnaton apu.Meitä kiinnostaa oman suvun menneisyys,ihmiset,jotka elivät satoja vuosia ennen meitä ollen kuitenkin samaa juurta,samoista lähtökohdista olevia sukulaisia.Aivan kuin olisi heidän joukossaan kuulostellen ja katsellen mennyttä aikaa, keskellä heidän elämäänsä nimineen, synnyin- ja kuolinaikoineen.

Tänään kotona on vihdoinkin imuroitava,pyykkikonetta käytettävä ja mitä nyt tämmöisen huushollin hoitaminen vaatiikaan mies mukaan lukien.Rutiinilla mennään! Ja nyt: heikunkeikun.

2. maaliskuuta 2010

MUISTOSANAT HELGE HERALALLE

Suru-uutinen kertoo Helge Heralan kuolleen.Minulla on ollut ilo ja kunnia tuntea aikoinaan sekä hänet että Marja Korhosen henkilökohtaisesti.Monet vuodet kuitenkin jo olen vain seurannut heitä lehtien palstoilta.Entisaikojen vanhojen näyttelijöiden rivit harvenevat.Moni kadonnut julkisuudesta Heraloiden lailla viettämään vanhuuden päiviä.Sekä Helge Herala että Marja Korhonen ovat olleet vahva näyttö osaamisesta näyttämöllä sekä elokuvissa.Kiitän Helge Heralaa monista sadoistakin hetkistä vuosikymmenten varrella teatterin parrasvaloissa.Viimeiset aplodit hänelle."Ei kukaan liene niin nöyrä,niin altis,pois itsestänsä sulautunut kuin taiteilija silloin,kun hän saa olla suuren asian tulkkina ja löytää sille viimeiset ilmentämismahdollisuutensa." (Maria Jotuni)

1. maaliskuuta 2010

TYYTYMÄTÖN RIIKINKUKKO

Käy riikinkukko Junon luokse,
"Jumalatar!" se lausuu valittain,
"en syyttä nurise,en turhaan tänne juokse.
Se ääni,jonka sulta sain,
ei ketään miellytä,vaikk´ onkin mulla kaulaa.
Mut satakieli taas,niin hento varreltaan,
suloisin sävelin kun kevätyössä laulaa,
se mainittu on kautta maan."

Tuo kuohutti vain Junon mieltä;
"Vait,lintu pöyhkeä ja mustasukkainen!
Kadehtisitko satakieltä
sä´ jonka verhona on läike silkkien
ja kirkas sateenkaarikaulus;
sä´ joka mahtaillen kun pyrstös levität,
kuin kivet kalleimmat sen sulat säihkyvät!
Ja vaikkei tyydytä sua laulus,
niin tokko linnuiss´ yhtään ois,
ken miellyttää sun laillas vois?

Miks teille kaikille ois kaikki lahjat suotu?
Ei,erilaisiks on eläimetkin luotu.
On joku voimakas ja kooltaan suunnaton;
kuin kotka rohkea,niin haukka kevyt on;
voi ennustella korppi musta;
ja sodan tullessa tai vitsauksen muun
tuo varis ennalta jo siitä ilmoitusta.
Ja kaikki tyytyvät he ääneen annettuun.
Jos vielä valitat,saat rangaistuksen multa,
pois riisun sulkaverhon sulta."

(Jean de La Fontaine 1621-1695,Ranska.
Suomennos Yrjö Jylhä.Runo kirjasta Eläintarinoita 1955)

MAANANTAIMATERIAALIA

Kaisa Häkkinen laatimassaan Nykysuomen etymologisessa sanakirjassa kertoo maaliskuu-sanan synnystä."Maaliskuu" on esiintynyt jo Agricolasta lähtien,mutta sanan alkuperää ei ole aivan tarkasti pystytty selittämään.Nyt Häkkinen on sitä mieltä,että maa-sanalla on jotain tekemistä kuukauden nimen kanssa kuin myös murresanalla "maalliskuu",joka taas saattaisi kertoa jotain maan ilmestymisestä esille lumen alta keväällä.No,mene ja tiedä näistä. "Maaliskuu" on meillä käytössä ja ilmeisesti myös pysyy,oli sanan synty mikä tahansa.Mielenkiintoista sinänsä!

Siis ollaan jo maaliskuussa! "Maaliskuu maata näyttää,huhtikuu humahuttaa". No,vasta olemme ensimmäisessä päivässä tätä kuuta,että ehtii se näyttää,jos hyvin käy,vaikka toivottomalta tuntuu,kun ulos katselee.Lunta,lunta ja taas lunta.

Vancouverin talviolympialaiset ovat päättyneet,olympiadi alkanut ja sitä kestää seuraavat neljä vuotta.Kanadasta tuli jääkiekon olympiakultamitalistimaa.Seurasin ihan virkeänä tämän hienon ottelun.Tahti oli kummallakin joukkueella melkoinen,miehiä ei säästetty,taitoa riitti,hiki virtasi ja voitontahto oli kova.Oli ilo katsella niin kanadalaisia kuin usalaisia.Tunnustan olleeni hiukan kanadalaisten puolella.Syytä en tiedä.Sitä vaan,jos puolen ottaa,niin toinen on otettava.

Huomenna Herkkuun.Mies mukaan. Tänään tilaan inva-auton ja sitten menoksi.Nautin jo etukäteen yhdentason pasteerailusta,ei koneportaita välissä,ei hissimatkustelua maidon ja leivän haussa.Nyt saa opetella uudet järjestelyt,kun tähän asti on kaiken löytänyt vaikka silmät ummessa.Onhan se huomenna kuin menisi ulkomaan kauppaan!

Turkista palautunut ystäväni Hepi teki onnistuneen matkan ja yrittää nyt kolmen kuukauden jälkeen totuttautua lumeen ja talvioloihin koti-Helsingissä.Kertoi kaiken tuntuvan oudolta,eikä mihinkään osaa oikein tarttua.Vie oman aikansa ennen kuin taas kaikki täällä rutinoituu.Tottuu talvivaatteiden pitoon,katselemaan ulkona eteensä,ettei liukastu,lämmin samettinen ilma ei pelmahda kasvoille,ei aurinko paista kuumasti,kuten Turkin +28 asteessa.Mutta matka oli kokemisen arvoinen,Turkkia tutkailtu monenlaisissa ajoneuvoissa moottoripyörästä lähtien paikallisiin linja-autoihin.Ensi syksynä taas,kuulemma! Onnellinen Hepi!!!

Olen minäkin unelmoinut joskus Turkin matkasta,mutta en niinkään kaupungeista Välimeren rannalla.Unelmat ovat yhä unelmia,eivätkä ehkä koskaan muuksi muutu.Iloitsen matkoista,joita teen mielessäni sekä tv-ruudun ääressä,matkakirjoissa kuin myös olen "mukana" ystävieni matkoilla.Toki pääsisin minäkin,jos olisin niin rohkea,että jättäisin mieheni intervallihoitoon.Jos hän antaisi minun iloisena lähteä... Mutta kun ei hoidossa kodin ulkopuolella viihdy.Koko ajan olisi minulla lähdettyäni mielessä,miten onneton hän täällä on,miten kokee olonsa,karkaako... Ei siitä mitään tulisi.Siispä haaveilen vain! On minulle sanottu: mene ja jätä vaan. Mutta kun nyt olen tämmöinen! Ehkä sitten,kun olen siinä pisteessä,että on pois hetkeksi päästävä...

Mutta siihen asti täällä porskuttelen omassa arjessa ja tehtävässä pienin ilon hetkin ja nautinnoin.Näinhän se menee.Eikä ihan hullumpata olekaan.