30. marraskuuta 2018

TUULEE, TUULEE, TUULEE

Ajatuksena oli lähteä tänään kaupungille eli Stadiin. Tuuli näyttää olevan yhtä rajua kuin eilen ollessani täällä päin asioillani. Oli vaikea kadulla edetä vastatuulessa ja tarkoitan sitä todella. Piti pysähtyä ja toivoa, että pysyy jalansijoillaan. Puut ikkunani edessä huojuvat samalla tavalla kuin eilen. Ei kiitos, jään kotiin. Olisin mennyt vaikka tutkailemaan kansainvälisiä joulumarkkinoita Lasipalatsin aukiolla. En ikinä ole maistanut esimerkiksi unkarilaista Kürtösh kaláchia. Se on jonkunlainen rullapulla ja englanniksi muotonsa vuoksi Chimney cake.

Tuotteita esittelevät eri maat aina Australiasta lähtien. On Ukraina, Thaimaa, Ranska (ihan perinteisellä leipomolla  la Maison Pillon). Mitäpä olisi Saksan edustus ilman käsintehtyjä makeisia ja Bratwurstia? Suomi hehkuttaa omilla tuotteillaan, joita on saanut maisteltua ja kotiinkin tuotaviksi maakuntapäivillä Senaatintorilla moninakin kesinä. Nyt kotimaisuus ei minua kiinnosta. Joulunakin saa pöydässäni olla vaikka  Savupiippukakkua.

Siirrän menoni Lasipalatsille tuonnemmaksi. Markkinat menossa vielä pitkälle joulukuuhun. Jospa ensi viikolla. Viikonloppuna siellä tursuaa liikaa väkeä.

A:lta eilen meili. Ralph, vanhin poika, on Bergenissä kongressissa. A mainitsi, että voi joskus saada myös Helsingin yliopistolta kutsun saapua johonkin kansainväliseen kokoukseen tännekin, kuten nyt Norjaan. Ralph toimii oikeustieteen opettajana Amerikassa joutuen useinkin matkustelemaan työn puitteissa. No, olisihan se hienoa hänet täällä tavata. Sama mies, jota olen pidellyt sylissäni hänen ollessaan pieni vauva. Muistoja...

Erno Paasilinnan kirja nyt luettu. Loppupuolella kerrotaan Paasilinnan esitelmästä Porthanian juhlasalissa vuonna 2000, jossa minäkin olin kuulemassa. Paasilinna oli tuolloin pitämänsä puheen alunperin kirjoittanut artikkeliksi ja nyt sen kertoi meille kuulijoille. Paasilinna kirjoittaessaan kirjojaan kokosi niihinkin usein jo jossain tilanteessa aikaisemmin käsittelemiään kirjoituksia.Minulla on ollut siis kunnia nähdä Reino Paasilinna ilmielävänä, kuulla hänen äänensä.

Pari viikkoa Erno Paasilinnan kuoleman jälkeen kertoi Oulun radiossa  Ernon yksi parhaimmista ystävistä kirjailija Hannu Mäkelä miehestä, jota hän oli suuresti arvostanut. Lopuksi oli Mäkelä sanonut "Henkilökohtaisesti en voi sanoa muuta kuin että kaveri meni ja tässä ollaan."

Minä suljin kirjan.




29. marraskuuta 2018

JOULUMUSAA

Joulupuu on rakennettu. Otin kuusen kaapista, ojensin oksat kuuselle kuuluvaan asentoon, kiinnitin kynttilärimpsun, punaisia palloja kymmenittäin ja muuta jouluista. Koko pieni pöytä kertoo joulusta tonttuineen, joskus myyjäisistä ostettu pieni kankainen joulutähti purkissa ja kuusen alla lahjapaketti. Puuhastelun taustalla soi joululauluja a´la Dean Martin, Nat King Cole, Elvis Presley, Bing Crosby, Louis Armstrong  ja Frank Sinatra. Herrat lauloivat antaumuksella kukin oman tulkintansa muun muassa laulusta Rudolph the Red-Nosed Reindeer. Nuorempi K kertoi, etteivät englantilaiset suostu syömään poroa, vaikka Suomesta pantaisiin menemään jo ylituotannonkin takia. No, ei sitä runsain mitoin ole Helsingissäkään saatavissa, vaikka me täällä pistelisimme ilman omantunnon tuskia Petteri Punakuonon sukulaisia hyvällä halulla.

Pyyhkiskelin minä pölyjäkin, mutta imuriin en sentään kajonnut. Huilatessa luin vuorotellen Erno Paasilinnaa kirjana ja Kielikelloa sähköisesti. Ennen tuli minulle paperilehtenä, mutta se versio lopetettiin. Kielikello on kirjoittajan Abckiria. Ainakin tämmösen amatöörin. Sanan joulupukki saa muuten kirjoittaa isolla tai pienellä alkukirjaimella. Miten kukin valkopartaan suhtautuu. Sama pätee Nukkumattiin. Minä olen tämän olennon kirjoittanut aina isolla ja nyttemmin vieläkin isommalla, kun ei saavu öisin vieraakseni vaikka mieluusti vastaan ottaisin. Koko yöksi.

Tänään valvomisesta huolimatta asioille. Pysyttelen kotinurkilla. Eikä pakkanen nipistele varpaita saappaissa. Nyt valmistautumaan.












28. marraskuuta 2018

JOULUA VUOTELLESSA

Kolmenkymmenen denierin sukat ja villahousut, talven merkit. Pensaat jään peitossa ja valkoista talojen katoilla. Henki hienosti höyryää puhuessa. Maanantaina pasteerailin kahville K:n luo. Soitti jo aamuyhdeksältä eikä hyväksynyt vastaanpanemista. Minä lähdin. Paikalla kaksi virkeää tytärtä Joulukoristelut aloitettu. Keittiössä joulun punaista. Tarjolla täytekakkua ja kahta lajia voileipäkakkua. Maistoin kaikkia. En ole ollut ruodussa muutamaan päivään ja se on alkanut ikävällä tavalla näkyä. Olen keksinyt itseni viihdyttämisen, kun ei nukuta. Yösyömisen. Ei hyvä. Mars ruotuun takaisin!

Erno Paasilinna käynyt Matti Salmisen kirjassa tutummaksi. Ei Erno mahtunut oikein tavanomaisena kirjailijana toisten sanaseppojen joukkoon. Mielipiteetkin saivat yleensä kohua aikaan. Mutta kuka pääsi lähelle ja ystäväksi, siinä pysyi.

Enää en ole leiponut. Jätän toistaiseksi, koska en pysty näköjään hallitsemaan pullan haluani. Naisten joulumessuja ei tänä vuonna järjestetä,että jää nekin piparkakut ostamatta. Mutta muualta saa, markkinoita ja myyjäisiä yltäkylläisesti. Myös Naisten messujen tilalle Wanhaan Satamaan pannaan joulutunnelmaa 5.-9.12. On kuulemma piparkakkujakin. Jo menossa täyttäpäätä Mantan joulumarkkinat Espalla ja isot Tuomaan markkinat  avataan 1.12. ja pipareita sun muuta voi ostaa 22.12. asti. Kaupunki näiden lisäksi aivan pullollaan joulumeininkiä. Johonkin on halu mennä. K:n kanssa jo puhuttiinkin.

Iski se joulutunnelma tänne kotiinkin. Mutta vain vähän. Kaivoin kaapista poppanan, levitin keittiön pöydän päälle, vaihdoin kynttilänjalat ja panin kynttilät. Ajattelin kiivetä ottamaan pienen joulukuusen, joka on saanut levätä monta vuotta.  Korkeutta ehkä 40 cm. Koristeet ja kynttilätkin tallella. Jos jonain päivänä kipuaisin tikkaille. Tai tänään.

Vesijumppa jää ohjelmistosta pois, jotta voin harrastaa muuta.


25. marraskuuta 2018

MIKSI ?

Jo silloin ja siihen aikaan, kun isäni luki iltaisin meille ääneen kirjoja, joissa kerrottiin valkoisten tutkimusmatkailijoiden "löytäneen" eristyksissä asuvia kansoja kaukana viidakoissa, ja vieneen sinne kristinoppia, ihmettelin "miksi?". Ihmettelen taas luettuani amerikkalaisen kaverin John Allen Chaun tunkeutumisesta pieneen  71 neliökilometrin suuruiseen Intialle kuuluvaan Pohjois-Sentinelin saareen keskellä Intian valtamerta. Hänellä oli vakaana aikomuksena käydä tuputtamaan kristinuskoa ihmisille, jotka eivät halua olla ulkomaailman kanssa missään tekemisissä. Elävät omaa elämäänsä omine tapoineen ja uskomuksineen.

Mikä ihmeen vimma joillakin on mennä sanomaan, minun uskoni on se oikea? Kannattiko herra Chaun uhrata oma elämänsä aatteelle, jota ei saanut edes sanotuksi? "Jumala suojelee, minä menen ja uhmaan lakia ja kieltoja". Ei suojellut. Miksi hemmetissä ei anneta näiden muutamien ihmisten elää rauhassa? Satoja vuosia ovat näin eläneet ja ykskaks merestä ilmestyy kundi Raamatun kanssa ja väittää, että on olemassa joku muu, johon on nyt uskottava.

Käsittääkseni nämä Sentinelin saaren asukkaat eivät ole kenellekään haitaksi ja emämaa Intiakin antaa heidän elää rauhassa. Laki kieltää vierailta rantautumisen, kun tiedetään sekin, että köpelösti tunkeilijoille käy. Jokunen on yrittänyt saada kontaktia ja saaneet nuolen sydämeensä. Ei heitäkään Korkeampi Voima auttanut.

Ne aikojen alun lähetyssaarnajatkin saivat tuta nahoissaan vihamielisyyttä siitäkin huolimatta, että antoivat isännilleen peilejä. Huonosti joillekin kävi, kun ei uponnut se idea, että olisi uskottava johonkin sellaiseen, joka ei edes näy, kun tähän asti on ollut helppoa ja ilmiselvää näkemistä, jos huomion kohteena on puu, kivi tai pyhäksi julistettu apina. Nyt olisi tarjolla näkymätön joku muu. Minun ymmärrykseni tähän fanaattiseen kristinuskon tyrkyttämiseen pitkin villiä viitaa ei riitä.


24. marraskuuta 2018

ERNO PAASILINNAA JA MUFFINIA

Meinasi tulla ongelma. Osin tuli. Arvelinkin niin. Kuitenkin menin rohkeasti ensin S-marketiin kysymään polentaa. Myyjä makusteli kysymystäni ja sanoi lopulta, että "ei varmaankaan ole". Tyydyin tähän, vaikka vastaus ei ollutkaan kattava. Menin Lidliin. Myyjä pyysi kysymään toiselta myyjältä, joka kysyi kolmennalta ja vastaus oli "ei meillä ole". Lähdin Eastonin K-marketiin, koska olin päättänyt saada polentaa parmesaani-polentamuffineihin. Menin K-Citymarketissa suoraan jauhovälikköön, pasteerailin sen päästä päähän ja ylähyllyllä näin polentaa. Sitten muiden tarvikkeiden kimppuun. Sain kaiken sieltä. Olinkin ollut varma, että sieltä saan. Paras ruokakauppa näillä main.

Kotimatkalla poikkesin  Kustantajien ystävämyynti-kirjakauppaan (pop-in-kauppa), joka aikanani jo toistamiseen viivähtää muutaman kuukauden välillä Itis-Easton. Nyt on tammikuun loppuun. Uusia ja vanhempia kirjoja todella halvalla.  Ostin tänä vuonna ilmestyneen Matti Salmisen Erno Paasilinnan kirjallinen elämä. Olen ollut vuonna 2000 kuuntelemassa Erno Paasilinnaa yliopistolla Studia litteraria-luentosarjassa. Myös olen lukenut hänen teoksiaan. Tiedän hänen pitäneen pyöräilystä, olleen omapäinen,älykkö ja ollut muutenkin moneksi. Luettuani Salmisen kirjan, tiedän enemmän.

Sen verran pidin kirjoittamisessa paussia, että tein muffinit. Kullanruskeiksi tulemista odotellessani aloin lukea Salmisen kirjaa. Erno Paasilinna on sanonut "Kirjailijaksi ei synnytä. On elettävä sellainen elämä, josta syntyy kirjailija." Näin on sanonut kirjailija, joka jo 18 vuoden ajan on kirjoittanut ihan jossain muualla ja ehkä katselee tämän ajan kirjailijoita toivoen heille elämää, joka tekee kirjailijan.

Otin lasillisen uutta Beaujolaisia ja maistoin parmesaani-polentamuffinin. Vaikka ite sanonkin, niin on hyvää.

23. marraskuuta 2018

KEKSIN UUNIN "VIAN" IHAN ITSE

Uunissa ei luultavasti mitään vikaa. Vaatii vain tavallista pitemmän lämmittelyn. Tämän keksin ihan itse. Vadelmapiirakka nimittäin onnistui ja se kadoksissa ollut valkoinen leipomomisessa käytettävä suklaakin löytyi. Raastoin päälle jälkeenpäin. Ehti hiukan sulaa. Maistoin ennen pakastamista piirakkaa. Aika hyvää!

A:lta kaksi meiliä. Edellisiinkään en ole vastannut. Lähetti kuvan vedenpaisumuksesta kotonaan sateen jäljiltä. Kirjoitan tänään Valenciaan. Kunhan olen tästä toennut. Kiepuin vielä neljältä aamulla pirtsakkana. Puuhastelin kaikenlaista, mitä voi häiritsemättä siihen aikaan puuhastella. Heräsin pari tuntia sitten. En ole ainoa uneton, koska unettomuus tuntuu olevan silloin tällöin puheen aiheena. Eivätkä kaikki vanno unilääkkeen nimeen. Sivuvaikutuksia ja riippuvuutta. Toisaalta taas, jostain se tärkeä uni on hankittava. Minua eivät saamani lääkkeet ole mitenkään haitanneet. Herättyäni olen pirteä ja täyspäinenkin. En liioin ole huomannut sivuvaikutuksiakaan. No, tietetenkään en ota jokaisena iltana. Usein huokaan ja sanon seinille "valvotaan sitten".

Italian kirjeen sain lopultakin menemään. Paksu kuin mikä. Mukana seurasi parit Irwin Goodmanin laulun sanat, brosyyri Ateneumin näyttelystä ja Seurahuoneen historiikki. Vieläkö ehdin sieltä päin saada ennen Joulua?  Ystäväni on jouluhminen ja alkaa jo varhain syksyllä siihen panostaa. Suursiivoukset, kaappien järjestelyt, ruoan laitot, lahjojen osto... Kaikki pitää olla tiptop, vaikka huusholli on kolmihenkinen toisen pojan jo ollessa perheellinen omissa oloissaan. Mutta jouluna kokoonnutaan ja siellä päin maailmaa se tarkoittaa koko sukua ja ystävälläni se on miehensä puolelta hyvin suuri. Henkilöluku ruokapöydän ääressä on noin 30. Napolilaisia!!

Tänään ei mitään leivota. Seuraavaksi taas muffineja, mutta suolaisia. Kunhan hankin ensin aneet. Ainoa ulkoilu roskis, huomisesta en tiedä, vaikka välttelenkin viikonlopun ruuhkia kaupoissa. Black Friday potkaisi ostosvimman vauhtiin ja se on nyt yhtä ja samaa jouluun asti.








22. marraskuuta 2018

HYVIN MENEE

Eilen vesijumppaa, jota ohjaili miesopettaja. Puoli tuntia yhtämittaista liikkeiden ja asentojen vaihtelua, ei armoa. Ohjaaja kierteli paimennettavien rivejä tarkastamassa ja valehteli kuuluvasti kohdallani "hyvin menee". Jään luokalle! Edelleen vaellan siellä sun täällä  hiljalleen pois ruodusta. Räpiköin hätääntyneenä takaisin kohti altaan sivuja kiertävää tankoa, joka on turvasatamani. K nauraa ja minä melkein itken osaamattomuuttani. Se ei voi olla noin vaikeaa. No, onhan minulla puolustus: lonkkavika, leikattu lonkka, rautaa lonkassa, tietyt liikkeet rasittavat lonkkaa. Vain K tietää. Sitä paitsi seison koko ajan varpaillani.

Uunista ei ole mitään kuulunut. Olkoon! Paistelen sen minkä paistelen ruskistuen tai ruskistumatta. Voin olla uunia käyttämättäkin. Enkä liioin aio sitä puhdistaa. Rasvat ja palaneet ruoat eivät ole minun jäljiltäni. Tuskin saisin puhtaaksikaan.

Kirjailija Juha Vuorinen on jo lukemassani kirjassa muuttanut peheineen pois Maltalta. Loppuosa kirjasta kertoo, mitä jäi käteen kahdesta vuodesta, jonka siellä viettivät. Se ainakin jäi itse kirjailijalle, että arvostaa Suomea entistä enemmän, vaikka perhe muuttikin vähän myöhemmin Andalusiaan. Nyt alan lukea Katie Fforden The Christmas Stocking and other stories (2017).

Uunissa on vadelmapiirakka. Suklaalevy, jota piti murustaa sen päälle, unohtui kauppaan. Huomasin vasta, kun raastaminen piti tapahtua. En luule vahingon olevan kovin suuren. Olin kaupassa ja jo on lievää jouluhulinaa liikkeellä. Huomenna pitäisi alkaa oikein roihulla, kun kaupoissa on Black Friday ja tavaraa alennuksella, joka temppu usuttaisi asiakkaita päivän jälkeen panemaan lisää rahaa likoon joulun kunniaksi.

Kävin Lidlissäkin ja ostin ulkomaista jäätelöä, vallan saksalaista. Minulle ei välttämättä tarvitse tuotteen kyljessä uiskennella joutsen. Eikä sekään takaa mitään kotimaisuudesta  tämä meidän Ultima Thulen lintumme.


21. marraskuuta 2018

MINÄKIN MALTAN MIELENI UUNIN SUHTEEN

Luen parast aikaa Juha Vuorisen kirjaa Maltan mieleni. Hän asui perheineen vuosina 2013-2015 Maltalla. Kirjan takakannessa lukee näin "... Saarivaltiossa elo oli kuitenin kaikkea muuta kuin mitä ajatella saattoi, joten nyt kun saarielämään on saanut otettua hajurakoa, on aika tasata tilit. Pikkupläntillä asustellessa eivät menneet vain mielenrauha, terveys ja yöunet. Siellä karisivat unelmatkin niin kuin mädät sitruunat puusta. Vuorinen toivoi löytävänsä ulkomailta onnen, mutta oppi että vanhassa oli sittenkin vara parempi..."

Niin paljon vastoinkäymisiä, epäonnea, vedätystä ja ties mitä hänen perheensä koki noina vuosina. Pani kansien väliin meille opiksi ja ojennukseksi, kuka mielii sinne matkustaa saati muuttaa. Muistaakseni L ja A ovat Maltalla olleet. En ainakaan kuullut, että olisivat visiittinsä aikana kokeneet minkään sortin rasismia tai huonoa kohtelua. Ehkä turisteja kohdellaan silkkihansikkain. Hehän tuovat maahan rahaa. Niin toi Vuorisenkin perhe. Vuokrasivat asunnon ja auton, lapset pantiin kouluun, oli harrastuksia jne. Kaikesta piti maksaa. Rahaa paloi. Valtio tosin ei kostunut Vuorisen tuloista, koska maksoi veronsa Suomeen. Olen melkein kirjan lopussa ja jotenkin jo minulla on sellainen tunne, että Vuoriset eivät ainakaan vähään aikaan Maltalle mene. Seuraava asunto hankittiinkin Espanjasta ja sen kirjan jo luin.

Tein ananas-rahkatortun ja se nyt onnistui jotenkuten. Huomasin uunissa vikaa. Kuin myös sen, että sitä ei ole luultavasti koskaan sisältä puhdistettu. En ole milloinkan moista rasva- törkypesää nähnytkään. Ritilä, jonka päällä paistettava lepää, ei liiku ollenkaan. Palanut sille joskus valunut ruoka on juuttunut kiinni. Ja minä kun olin niin innoissani leipomisharrastuksestani. Uunin ylälämpö, jonka lopulta sain palamaan, palaa hetken ja sitten omia aikojaan sammuu. Asia on hoidossa, odotan vastausta. Ehkä joudun palaamaan taas siihen, etten leivo mitään. 15 vuotta meni, etten sitä tehnyt ja nyt alkoi tehdä mieli.

Rustaan tätä tekstiä yöllä, tosin jo keskiviikon puolella, ja syön rapeita kaneliomenarenkaita. Ei lisättyä sokeria. Otin kolme Tenoxia, kun päivällä on uimahallipulikoiminen. Ja se on jaksettava, on nukuttu tai ei. Yritän taas, mutta julkaisen (juhlallinen sana) tämän nyt kuitenkin. Hyvää yötä.


19. marraskuuta 2018

NIIN HYVÄÄ ETTEI SANOTUKSI SAA

Kesäkurpitsaa, myskikurpitsaa, porkkanaa, sipulia, cheddarjuustoa, kananmunia, vehnäjauhoja, leivinjauhetta, pekonia, tässä aineet raastettuna ja pilputtuna, pekoni ja sipuli ruskistettuna. Myönnän, että oli puuhaa, vaikka vehkeet sähköisiä. Lonkalta en edes kysynyt, mitä mieltä se oli. Innostuksen puna hehkui poskillani. Hyppäsin vähän väliä katsomaan uunin lasin läpi, miten siellä 180 asteessa kasvispaistokseni voi. Olin jo pinonnut läjän keittokirjoja keittiön pöydälle, viereen kynän ja paperia. Kaikki valmiina seuraavien ainesten ostoa varten. On tämä niin kivaa!

Kun paistos näytti valmiilta, otin uunista ja vain katselin sitä. En antanut edes jäähtyä, vaan leikkasin kulmasta. Kaadoin lasiin uutta Beaujolaisia ja nautin yhdistelmästä. Suljin silmät ja sanoin "aaah".  Söin koko palan, mutta en kajonnut enempään. Pakastin sen ollessa aivan kylmää.

Päätin uohtaa siltä päivältä keittiöhommat ja ryhdyin lakkaamaan kynsiä. Keittiön olin siivonnut pilppuamisen jäljiltä, pessyt koneet ja muut astiat. Panin esiliinan paikoilleen ja valitsin kynsiin värin.

Sitten iltasella lähdin Tanssiin tähtien kanssa. Ja niin siinä kävi kuten olin uumoillut. Ainoa jäljelle jäänyt naiskilpailija joutui jättämään parketin. Kolme mieskilpailijaa jäi. Kisan voittajasta minulla on jo aavistus. Katsotaan kuinka käy.

Tänään ei leivota. Puuhastelen muuta. Huomenna taas ja ensin kauppaan aineita hankkimaan. Katselin netistäkin ohjeita. Joku niistä. Ehkä ananas-rahkapiirakka tai vadelmainen piirakka. Ulkomaisia vadelmia on vielä kaupassa.

Nyt lattelasi tyhjäksi, vuode päiväkuntoon ja sitten suihkuun. Päivä jo melkein puolessa.

18. marraskuuta 2018

LEIPOJAN MIETTEITÄ

Tuli 12 muffinia, kuten reseptissä sanotiin. "Maistoin" kaksi, kun sentään edellisestä leipomuksestani yleensäkin oli vuosia vierähtänyt. Onnistuneita. Panin 10 pakkaseen. Oikeastaan nautin leipomisesta. Ennen muinoin olen sitä harrastanut enemmänkin. Tänään vuorossa kasvispaistos. Kunhan heräämisestäni tokenen ja aamulattet nautittu.

Ainoa ulkona olo eilen oli roskiskeikka. Uskalsin aivan raakileena ilman julkisivun ehostusta. Kukaan ei nähnyt. K soitti ja juttelimme hetken. Ehdin lukeakin Juha Vuorisen Hola! kirjaa. Tietysti siivosin jälkeni myös keittiössä.  Pitää ostaa sitruspuserrin, manuaalisesti käytettävä. Kun en löytänyt, käytin sähköistä. Uusi vaaka on sitten hieno. Punnitsin huvikseni kaikenlaista sen voin lisäksi, jonka tarvitsin muffineihin. Ihanan pieni ja litteä.

Onneksi olen säästänyt itselleni joitakin keittokirjoja. Muffinireseptejäkin on vaikka kuinka paljon. Seuraavaksi saakin olla hiukan monimutkaisempi ja monipuolisempi taikina kuin nyt tämä sitruuna-jugurtti. Kun ovat oikein monipuolisia, ovatkin jo cupcakes. Hei, minusta tulee taas leipoja!

Oli mukava tunne, kun katseli eilen saamaansa tulosta, uunista juuri otettuja leipomuksia. Ne tuoksuivat hyvälle ja kutsuivat maistamaan. Parempia kuitenkin jäähdyttyään. Olen tutkinut kaasu-uuniani ja huomasin siinä olevan erillisen  ylälämmönkin. Esilämmitys on tärkeää. Sitä olen noudattanut. Tänään siis taas kokeilemaan, onnistuuko muffinien lailla kasvispaistoskin. Sen jälkeen seuraavien kimppuun!




17. marraskuuta 2018

TÄNÄÄN LEIVOTAAN

Posti toi Stockmannilta Clarins-mainoksen, L:ltä ja A:lta kortin Lontoosta ja Helsingin kaupungilta vesiliikuntalaskun. Poimin ne lattialta kotiin palatessani. Olin ostamassa uutta petauspatjaa. En ostanut. Ostin muffin- ja kasvispaistosainekset, joita ei ymmärrettävästi huushollissani ole. Kaikki piti ostaa leivinjauheesta alkaen. Sitten tietysti piti niille kaikille tehdä tilaa keittiön kaapissa ja siinä olikin jo isompi homma.Toisten aineitten siirtämistä muualle ja osalle sanoin hyvästit ja heitin menemään. Nyt ei ainakaan aineitten puute pidättele minua leipomasta. Ajattelin jo tänään aloittaa.

Kauppakeskuksen käytävällä yllätti minut takaa päin "tarttujanainen". Hän on ennenkin tarttunut ihmisiin, eikä yksin minuun.  Ei ota käsittelyyn kaikkia. Kun näin naisen istuvan eräällä penkillä, sanoin hänelle vakavaan sävyyn, että kukaan ei pidä siitä, että hän koskettelee. Katseli vain pälyillen. Tietysti sairaus sekin, mutta melkoisen epämiellyttävää. Ohitti minut myöhemmin uudestaan, mutta piti näppinsä kurissa.

Steppailin muuten Eastonian Citymarketiin asti (petauspatjakauppa olisi ollut lähempänä). Ajattelin saavani sieltä kaiken, paras ruokakauppa kun näillä main on. Ja sain. Meni vain hitusen aikaa, ennen kuin kaiken löysin. Mikäs siinä oli ollessa. Menin vielä Alkoonkin ja ostin lisää uutta Beaujolaisia. Myskikurpitsa painoi enemmän kuin Beaujolais. Tarvitsin kurpitsan kasvispaistokseen. Satsumien kohdalla huomasin henkilökuntaan kuuluvan naisen ja kysyin, ovatko makeita (mitä varten aina pitää olla makeita?). Rouva tarttui yhteen satsumaan, kuori sen huolellisesti ja tarjosi minulle. "No, onko?" Muistin, että minulle on tehty siellä samoin kerran aiemminkin. Nyt kysyin rouvalta, onko hän omistaja? Ei ole, on omistajan äiti. Siihen kertyi ihmisiä ja kaikkia omistajan äiti syötti. Minä pakkasin jo täyttäpäätä satsumia pussiiin. Jätin naiset syömään. Vielä pari kesäkurpitsaa ja sitten kotiin.






16. marraskuuta 2018

HÄN OLI VALAISTUNUT

Ei mitään muffineja eilen, mutta vaa´an ostin. Varoiksi. Vihanneksia ja hedelmiä ostin myös sekä kaksi kirjaa. Katie Fforde The Christmas Stocking and other stories ja Juha Vuorinen Maltan mieleni.Vuorisen kirja edeltää Espanjassa oloa kirjassa Hola!:n takaa. 

Istuin kauppareissulla kauppakeskuksen lepopaikalla. Hetken kuluttua kuului naisen ääni vierestäni "Puhutteko suomea?"  Vastasin puhuvani. Hän kertoi ensin niitä ja näitä, kysyi, missä on Alko yms. Siten selvisi jutustelun perimmäinen tarkoitus. Hän tahtoi puhua Jeesuksesta. Yleensä en ole kiinnostunut Jeesuksesta puhumaan, mutta rouva vaikutti kiinnostavalta eikä ollenkaan pakkotuputtavalta. Kertoi olleensa mannekiini ja perso alkoholille. Näytti vosien takaisen kuvan, jossa hän oli hyvin kaunis nuori nainen, joka istui kapakassa. Kertoi nähneensä myöhemmin Jeesuksen. Kiinnostuin, miltä Jeesus näytti ja mistä tiesi, että hän oli juuri Jeesus. "Hänellä oli palavat kauniit silmät ja sen vain tietää". Siitä hetkestä rouva tuli uskoon. Nyt juttelee Jeesukselle kuin ystävälle, lukee Raamattua ja käy helluntalaisten kokouksissa. Israelissa on käynyt 16 kertaa ja rakastaa israelilaisia. Maailmaloppuakin sivuttiin, syntisyyttä ja taivaan kultaisia katuja. Kerroin kuulleeni, että Jeesus oli naimisissa. Rouva kielsi näin maallisen asian jyrkästi. Lopulta vähän väsyin ja tein syntiä valehtelemalla, että minulla on kiire. Rouva olisi antanut helluntalaisten rekvisiittaa, jota hänellä oli laukussa, mutta kieltäydyin kohteliaasti. Toivottelimme toisillemme kaikkea hyvää ja kumpikin sitä tarkoitti. Menin Alkoon. Viinin nauttiminen ei ole syntiä, kunhan pysyy kohtuudessa.

Maistoin jo toista Beaujolais nouveau 2018 kotona. Join salaatin kanssa. Nuori viini ja minusta raikkaan hyvää. Toisen, Beaujolais-villages nouveau 2018 säästän myöhemmäksi. Puolen vuoden aikana on kuitenkin nautittava. Ei kestä säilytystä. Ostan nämä viinit aina vuodesta toiseen jokaisena marraskuun kolmantena torstaina. Tulee myyntiin kaikkialla silloin. Tässä asiassa olen snobi.






15. marraskuuta 2018

VESIJUMPPA VS VEDEN VASTUS

Nonnih, ensimmäinen ohjattu vesijumppatunti takanapäin. Jumppari toimi kuivalla maalla ja me oppilaat kaulaamme myöten vedessä. Käsillä, jaloilla, käsillä ja jaloilla yhtaikaa, venytystä vasempaan ja oikeaan, hyppelyä, jalkojen nostelua jalat yhdessä tai toinen pohjassa tukevasti. Tein minkä ehdin ja minkä voin räpiköityäni taas paikoilleni, sillä ajelehdin tahtomattani pitkin allasta ja jouduin joukosta pois. Tulin siihen tulokseen, että olen liian kevyt. Lopulta ohjaaja sanoi, että voi pitää reunasta kiinni ja se auttoi ratkaisevasti, pysyin ruodussa. Tunnin, tai puolen tunnin, loputtua tuli ohjaaja K:n ja minun luokse, ja luulin jo, että minut poistetaan tai siirretään alemmalle kurssille, mutta hän kysyikin, jos olemme uusia ja kehui päähineitämme. K tunsi kipua siellä, missä pitikin ja minä en missään. Tarkoittaa, että olin tehnyt liikkeet väärin. Keski-ikä oppilailla oli korkea, joukossa pari miestä. Eivät vaikuttaneet keski-ikään. Sitten taas kaavaa noudattaen suihkuun ja olen aika näppärästi jo oppinut, miten saadaan sukkahousut hyvin nihkeään kroppaan. Lopulta olin valmis. Panimme nimemme ensi vuoden jumppaan, johon toimenpiteeseen K oli tyytyväisempi kuin minä.

K ehdotti, että lähtisimme kylpylään. Meinasin lentää pyllylleni. Lisää ruumiillista touhua, sillä aina kylpylään kuuluu rasitus. Mietin asiaa ja mietin ankarasti.

Pitää ostaa vaaka. Katselin muffinreseptejä ja kaikissa pitää punnita. Muutossa olen vaa´an hävittänyt. Katselin muitakin reseptejä, oikeastaan kaikenlaisia reseptejä. Sokeria ja voita, voita ja sokeria. Huomenna kauppaan, jos vielä tahdon alkaa leipoa, ostan aineet ja vaa´an. Vien yhden ulsterin lyhennettäväksija ja vien loton. Eilen tultuani uimahallista imuroin ja pesin vuodevaatteet koneella, vaihdoin uudet vuoteeseen, juttelin puhelimessa L:n kanssa ja luin Juha Vuorisen kirjaa. Illalla otin reippaasti unipillerin ja ryömin tyytyväisenä itseeni vuoteeseen. Näin unta kylpylästä, jossa olin hoidoissa, hierottiin savella ja makasin ammeessa, joka oli kukkia täynnä, join nokkosteetä ja söin lehtiselleriä ja porkkanaa.

13. marraskuuta 2018

KIRJAILIJAN HUOLI

JuhaVuorinen kirjoittaa: "Olen päätynyt kirjailijaurallani yllättävään tilanteeseen. Minun pitäisi alkaa tehdä itseäni tykö sellaisille ihmisille, jotka eivät tiedä tuotannostani ja minusta yhtään mitään..."  Minä olen sellainen ihminen. Ennen tätä parastaikaa lukemaani Vuorisen Hola!:n takaa en ollut ikinä kuullut Vuorisesta mitään, en nähnyt hän kirjojaan, vaikka niitä on kirjoittanut varsin mittavan määrän, kymmeniä ja taas kymmeniä kirjoja. Minunhan on pyydettävä tätä käsittämätöntä epäkohtaa kirjailijalta anteeksi, vaikka pyyntö ei milloinkaan häntä saavuta. Mitä pitemmälle olen Hola!:ssa päässyt, sitä enemmän hänen tekstistään pidän. Tämä kirja on juttuja ja ne jutut ovat olleet jossain lehdessä. On siis kooste vuodelta 2016. Aion mitä kiireimmiten ostaa lisää Vuorisia.

Unilääke, jonka otin, ei vaikuta mitään. Piti lukea se pitkä ja pienellä präntätty lappu, jossa lukee kaikenlaista, muun muassa se, että ei saa ottaa kuin yhden illassa. Minulla olivat sormet jo painamassa pillerin esille läpipainopesästään. En nyt usko, että olisin saanut kaikki ne kauheudet, joita povataan yliannostuksesta, mutta jätin kuitenkin ottamatta. Valvotaan taas. Rupesin lukemaan keittokirjoja.

Tuli hillitön halu alkaa laittaa ruokaa ja leipoa. Pinaatti-kookoskeitto vaikutti mukavalta. Aineita ei tietystikään ole ja keittoon tarvitaan vaikka mitä.  Ohjeessa 15 eri lajia, joista soppa syntyy ja ainoa, joka saattaa kaapissa olla, on juustokumina. Ellei päiväys ole mennyt ohi. Sitten siirryin muffinien keittokirjaan. Houkuttaisi appelsiiniliköörillä maustetut inkiväärimuffinit tai mantelimuffinit kermaviilistä. Kaikkea pitää ostaa. Sokeria saattaa olla ja suolaa, öljyäkin. Mistä pahuksesta tämmöinen vimma nyt ykskaks? Unohdettu taito on kaivettava esille. Ennen tein vaikka mitä. Liekö tämä innostus ohimenevää vai tullut jäädäkseen? Itsehän en voisi syödä. Pakastan ja tarjoan muille. Kutsun väkeä. Kattaan pöydän, taittelen lautasliinat, ostan kukkia, sytytän kynttilät, esillepano pitää olla mallikasta. Saas nähdä, tuleeko tästä mitään.

Juha Vuorinen ei pidä Donald Trumpista. Kutsuu häntä töyhtöhyypäksi ja tätä sanaa edeltää adjektiivi, jota en viitsi tänne laittaa. Monissa äänestyslapuissa on kuulemma lukenut Donald Duck. Jotain sinne päin saivatkin. Mutta on hyvääkin. "Viihdyttäjänä hän on aivan ylivoimainen veijari hassussa tukassaan ja mattaruskealla ruikitussa nassussaan, mutta kun hän suorana televisioitavassa työpaikkahaastattelussa Amerikan presidentin virkaan heittää repliikkejä, jotka sopisivat pikemminkin sairauskertomukseen, niin ei enää tiedä, missä kulkee rotko viihteen ja asian välillä..." Mitä tapahtuisi, jos Trump saisi tietää Juha Vuorisen mielipiteet, kun jo uutistoimisto CNN:n toimittaja Jim Acosta sai porttikiellon Valkoiseen taloon kysymystensä luonteen vuoksi. Soppa syntyi siitä,kun lehdistösihteeri yritti tilaisuudessa ottaa Acostalta mikrofonin. Nauhaa käpelöitiin niin, että Acosta näyttää sihteeriä huitaisevan. Rumaa, rumaa peliä! Alkuperäisessä nauhassa, joka myös pääsi julkisuuteen, Acosta vain estää sihteerin kättä pääsemästä mikrofoniin kiinni. Kansa tietysti uskoo Acostan läimimiseen.Ainakin Trumpin kannattajat.

Kirjoitan tätä unilääkkeen "vaikutuksen" alaisena 13.11. yöllä klo 1. Julkaisen säällisesti vasta aamulla. Nyt yritän pyöriä taas vuoteessa, jos vaikka unen tulo onnistuisi.

12. marraskuuta 2018

HERKKU ON HERKKU

Kävin uudenlaisessa Herkussa "oikealla" Stockmannilla. Upea, suuri, selkeä, lajirikas, hämmästyttävä, hieno...  Olen käynyt kaksi kertaa jo. Kannattaa tuhlata aikaa matkoihin. Siellä voi viipyä vaikka koko päivän ihailemassa. Nyt S-market on onnistunut.

Tila laajentunut entisestään, on palveleva juustotiski, kalatiski, jossa kultaotsa-ahveniakin, lihatiskissä muuta kuin broileria ja kalkkunaa. Hedelmiä, juureksia, salaatteja mistä valita. Näkyi myyjiäkin. Kukkapuketit eivät näyttäneet nuupahtaneilta. Tietysti ne pakolliset juoma-, karkki-, keksimäärät omilla paikoillaan. Asiakkaita enemmän kuin jouluna muissa ruokakaupoissa.Leipäpuolella tuoksui ihanasti leipä. Kaikkialla näköä ja kokoa, uutta ja houkuttelevaa. Kun en viitsinyt jonottaa, ostin valmiita salaattipakkausia, Helsinki-sinappia ja persimon-hedelmiä. Menen tähän ihmemaahan taas tälläkin viikolla. Kepeästi metro vie ja tuo.

Kaksi yötä olen nukkunut! Sain lääkäriltä uusia unen tuovia lääkkeitä. En enää kestänyt valvottuja öitä. Jos olisin saanut edes päiväsaikaan unen tarpeeni tyydytettyä, mutta kun ei. Minua ei yksinkertaisesti nukuttanut ei päivin eikä öin. Jossain vaiheessa olisi käynyt köpelösti. En tiedä, miten, mutta taatusti jollain lailla. Otan mukisematta toisen pillerin illalla ja odottelen unen tuloa onnen tunne rinnassa tietäessäni, että se tulee kohtapuoliin. Tätä tunnetta ei voi kukaan sellainen, joka ei ole pitkäaikaista unettomuutta itse kokenut, ymmärtää. Valvominen on viheliäistä. Mikään konsti ei riitä. Olen kaikkia ilman lääkkeitä olevia kokeillut. Kuivia kirjojakin lukenut. Lääkäri ehdotti, jos ruotsin kielioppi olisi tarpeeksi kuiva. No, nyt minulla on mahdollisuus nukkua yö.

Nyt tipahti kansan nykyinen lempilapsi Pekka Pouta tanssikisasta. Olikin oikea ratkaisu, jos viime kerralla hiukan meni pieleen, kun tanssin taitava pari sai potkut. Jnnittää loppua kohti. Veikkaan nyrkkeilijän voittoa! Jos ei sitten näyttelijä vie sitä.

Mietin tässä, liikahdanko tänään ulos. Jos ei tänään, niin huomenna. Ylihuomenna kuitenkin K ja minä tapaamme jumppaohjaajamme ja ei kuin polskimaan ohjatusti. K väittää, etten saa pitää päässä kauniisti solmittua liinaani, vaan on pantava uimamyssy. En pane!!! Myssy kuin myssy!








11. marraskuuta 2018

SUPERHIENO PÄIVÄ

Hieno päivä eilen. Ateneumin anti teki päivästä superpäivän. Tapasin M:n, kuten sovittu oli. Pientä jonotusta vaatenaulakolle. Museokortilla sisälle. Urkeni näyttely suomalaisesta taiteesta 1900-luvulla. "Kohtaamisia kaupungissa". Elävää elämää kodeissa kuin ulkopuolella., tunnistettavia kohtia kotikaupungistani, muotokuvia, elämää kaduilla ja kahviloissa. Urbaania juttua. Helene Schjerfbeck, Tove Jansson, Olli Lyytikäinen, Antti Favén...  Helsinkiä  1940-luvulla, Fazerin kahvilassa 1930-luvulla. Ellen Thesleff, Henry Ericsson, Jalmari Ruokokoski... Lähes 300 teosta mukaan lukien veistokset. Essi Renvallin ja Timo Mikkilän päät koreasti rivissä muitten kanssa.

Opas kuljetti erästä katrasta huoneesta toiseen kertoen tyhjentävästi teoksista, Hänellä oli tulipunaiset sukat ja hän huokui vahvaa tietämystä. M ja minä sulauduimme museoyleisöön, joka tuntui paisuvan määrältään koko ajan. Oli lapsia vaunuissa ja jaloissa, vähän levotontakin. Joku katsoja syventyi tauluun tosissaan, toinen vilahti vauhdilla ohi. Joku huudahti riemastuneena "tuon paikan minä tunnen" ja katseli kaihoten kaupunkinäkymää aikojen takaa. Vanhoja elokuvia pimeissä huoneissa, sievää naisvoimistelua, joka pani hymyn huuleen. Ei noin enää vuosikymmeniin. Kädet sojottivat pehmeästi kuin baletissa ja jumppapuvun hameosa heilahteli iloisesti. Autot kulkivat puulla, ratikoihin jonotettiin, taloja, joita ei enää ole, muistoja, joita vielä on. Päivän katsaus kaupunkiin, joka on muuttunut. Elävää kuvaa menneestä.

Pysyttelimme traditiossa ja menimme taidekatsauksen jälkeen Samppanjabaariin. M otti vuosikertaa ja minä uudempaa ja halvempaa. Kumpikin otimme coctailleivän viinin kanssa. Baari alkoi hiljalleen täyttyä. Lauantai ja lasten jouluikkuna oli juuri avattu Stockmanilla. Pullonsoittaja soitteli iloisia ja sai lantin palkakseen.

Menin Espresso-kauppaan ja sinne ilmestyi myös M. Ostin kaksi viimeistä lasia lungoa varten ja haen loput kaksi ensi viikolla. Metrolla kotiin. Oli jo aivan pimeää. Panin jääkaapin oveen kaksi uutta magneettia: Ernst Mether-Borgströmin "Nappipeli" ja Helene Schjerfbeckin "Perhekoru". Avasin television. Mietin maistelenko M:ltä saamaani lahjaa, valecialaista suklaata ja Mikkelin Kenkäveron marenkeja. Tiputtelin espresson pieneen lasiin ja lohkaisin palan suklaata. Kiitos, ystäväni.

Hyvää Isänpäivää kaikille isille!

10. marraskuuta 2018

HOLA !

Kävin kirjakaupassa. Kirjailija Juha Vuorinen. Kuka se semmonen on, ihmettelin hypistellessäni hänen pokkareitaan?  Ostin viime vuonna ilmestyneen "Hola!:n takaa". Nimestä tuli kelpo suomea, kun olin hyödyntänyt Työväenopiston espanjan opintojani.  Illalla aloin kyseistä kirjaa lukea.

Ensivaikutelma oli vähän sitä ja tätä. Huomaa heti kirjailijan olevan mies. Ellei etunimestä ole hoksannut. Ronskia ja huumoripitoista. Jälkimmäinen sitä lajia paikka paikoin, joka ei minuun kolahda. Pääasia että kansa tykkää, kirjoja on myyty ja käännetty muille kielille.

Tämä kirja kertoo Juha Vuorisen perheen asumisesta Andalusiassa. Siellähän minäkin käynyt muutaman kerran. Siksi kiinnostuin. Tuttuja paikkoja, tarinaa Gibraltarin apinoistakin, jotka esiintyivät riesaksi asti. Oli sanottu, että aurinkolasit pois naamalta. No eihän suomalainen usko, ennen kuin näkee. Ja näki myös. Monet aurinkolasit mennä viilettivät vikkeän kädellisen kynsissä ties minne. Eivätkä takaisin tulleet. Tästä kertoo myös Vuorinen.

Tallinnanaukiolle olivat jouluvalot ilmestyneet. Oli lamppujen peittämä jättikokoinen korkokenkä ja matkan päässä valtava loistava käsilaukku. Muu rekvisiitta onkin sitten perinteisempää joulukrääsää kuten kauppakeskuksen sisätiloissakin. "Arkihuolesi kaikki heitä..."  Ostin Jyskistä pyyheliinoja. Ihmisiä mahdottoman paljon. Loppuviikko? Joulu? Loputon virta aikuisia ja lapsia, kulkemista helpottavia apuvälineitä, lastenvaunuja, ilmapalloja. Mitään päivän teemaan viittaavaa en huomannut. Oli Nenäpäivä. Hyvä päivä, hyväntekeväisyyttä kaikin tavoin. Kuten olen kertonut, minunkin ostamillani viidellä irtonenällä rokotettiin 35 lasta Unescon, Punaisen Ristin ja muiden järjestöjen toimesta.

Olen lähdössä Ateneumiin.


9. marraskuuta 2018

VESIJUMPPAA OHJAAJAN OPASTUKSELLA

Vesijumppaamiseni on nyt "virallistettu". Aloitan K:n kanssa ensi viikolla kurssin. Syyslukukaudella oli yllättäen tilaa kahdelle ja ehdimme loppuvuoden nauttia valvotusta jumpasta muiden kurssilaisten kanssa. Jännittää. Olen muinoin ollut jumpassa kuivalla maalla viikottain ja se oli varsin miellyttävä kokemus. Silloinen naapurini Ellu minut haastoi juttuun mukaan ja vasta ensimmäisellä tunnilla huomasin olevani ruotsin kielisellä kurssilla. Oli sievä jumppapuku, sukat ja asuun kuuluvat tossut. Olin nuorempi ja notkeampi ja koko homma oli erittäin kivaa. Mitenkähän nyt käy? Notkeutta ei vaadita, eikä ikää kysytä.

Huomenna Ateneumiin. Tapaan M:n Ateneuminkujalla. Näyttelyssä kaupunkikuvia. Miten kaupungistuminen on meihin vaikuttanut? Minulla ei muuta kokemusta ole. Aina asunut kaupungissa. Kesäisin osasin hyvinkin nauttia maalla mökkielämästä, mutta ainainen asuminen kaukana kaikesta syvän hiljaisuuden keskellä tuskin olisi minulta luonnistunut. Vaikka hullussa nuoruudessani kuvittelinkin muuttavani Lappiin jonkun tunturin kupeeseen ja hekumoin pitkään ajatuksella. Sitten tuli hinku asua kuuman auringon alla etelässä. Tätä haavetta viljelin jonkun aikaa. Mutta pasteeraillessani rakkaan Helsinkini kaduilla, kalpenivat halut, josta myöhemmin olin kovasti kiitollinen. Olen niin stadilainen kuin stadilainen olla voi ja nimenomaan se kaupunkilaisuus pitää olla täällä syntymäkaupungissani. Olen juuristani ylpeä. Ovat syvällä tässä kaupungissa, jota koko sydämestäni rakastan.

Eikä tätä kaupunkia päästäkään muuttamaan kaupunkibulevardikaupungiksi, vaikka nykyisellä pormestarilla oli tämmönen suunnitelma. Keskuspuistokin olisi siinä samalla rakennettu täyteen. Onneksi Korkein hallinto-oikeus suuressa viisaudessaan torppasi moiset haaveet ja pormestarin on tyydyttävä siihen, mitä on ja toistaiseksi pysyykin. Moni vanha stadilainen laillani pani kädet kyynärpäitä  myöten ristiin ja kiitti. Meillähän on jo yksi Bulevardi ja kaunis onkin.

Hyvää Nenäpäivää!


8. marraskuuta 2018

LUKEMISTA VAILLA

Ei mitään luettavaa. En poikennut eilen Suomalaiseen Kirjakauppaankaan. Olin matkalla ostamaan kahvikapseleita. Nyt niitä on jälleen pitkäksi ajaksi. Myyjä yritti kaupata kaikenlaista muutakin. En langennut. Sitten istuuduin hetkeksi lepopaikan tyhjään tuoliin. Äijärinki koolla muissa tuoleissa kuten ennenkin olen nähnyt. Siinä pannaan mailmaa järjestykseen. Tunsin olevani väärässä paikassa ja jatkoin matkaani.

Käppäilin Herkkuun, vaikka olen päättänyt olla sinne menemättä. Yhtä ankean näköistä kuten ennenkin. Ostin lehtiselleriä ja satsumia, "kananpoikaa", joka kysyttyäni osoittautui tavalliseksi broileriksi. Myyjä ei osannut sanoa, miksi asiakkaalle väitetään sen olevan kananpoikaa. Mikä ero niillä on? Myyjä ei tiennyt sitäkään. Henkilökunnan puolella lapussa luki "broileria". Mihin suuntaan kerrotaan lehmän hännän menevän? Sama on tapahtunut Itäkeskuksen Herkulle uuden omistajan hallinnassa.

Laitoin kotona salaatin, söin ja katselin ikkunasta ulos, josta olin juuri tullut. Satoi tihkua edelleen. Tihku on ikävä sateen muoto. Käyttääkö sateensuojaa vai ei? Tihku ei kastele ja kastelee kuitenkin. Se on äänetön Laskeutuu salakavalan pehmeästi. Se on vain hyvin märkää ja jollain lailla epäreilu sateen muoto. Wikipedia tietää tihkun muodostuvan sumupilvessä ja sieltä laskeutuvan pienen pienten, alle 0,5 mm, pisaroiden muodossa maahan. En pidä tihkusateesta.

Tunnen oloni epävarmaksi ilman luettavaa. Ei kuin kirjahyllyn kimppuun. Sieltä on ennenkin jotain löytynyt. Otin tuttuakin tutumman ja moneen kertaan luetun Alf Henriksonin (1905-1995) kirjan Antiikin tarinoita I, WSOY 1963. Pidän kreikkalaisesta mytologiasta,  jumalatarinoista. Paneuduin niihin illalla vuoteessakin. Unta en nähnyt kuitenkaan sen enempää Olympoksen asukkaista kuin maailman luomisesta, joka tarina aivan erilainen kuin meidän juttumme Kalevalassa.

7. marraskuuta 2018

AIKAISIN TAAS HEREILLÄ

Uusi syksyinen aamu urkenemassa. Vielä hiljaista ja pimeää. Kello käy seitsemää. Jätin Bysantti-kirjan häpeällisesti kesken. Sotimista, vallanhalua ja -anastamista, maiden valtaamista, vuosilukuja... En jaksanut. Panin kirjan hyllyyn noloin tuntein ja itseeni pettyneenä.

Eilen altaassa sitkeästi kävelyä 1.3 m syvyisessä. Veden vastus valtava. Ei siellä kovin kepeästi edetä. Seurana K:lla ja minulla meitä iholtaan tummempi rouva, joka käy valvotussa vesijumpassa. Puhuu suomea sujuvasti ja nauraa paljon. Jää usein oman ryhmäjumppansa jälkeen altaaseen ja olemme hänet siellä tavanneet. Hänen koko olemuksensa viestii hyvää oloa, iloa ja elämänhalua. Me kolme ilakoimme vedessä kuin pienet lapset.

Aion tänään taas asioille. Hedelmät alkavat loppua ja pitää jättää lotto. Ei mitään viikkoihin! Voittaisin enemmän, kun panisin pelirahan säästöpossuun. Lapsena minulla olikin iso posliininen possu. Kilahti mukavasti, kun tipautti lantin. Vatsassa sillä oli reikä, jossa tulppa. En muistaakseni koskaan sieltä mitään ottanut. Possu vietiin pankkiin ja rahat omalle tililleni. Muistan pankkineidin kauniit punaiset kynnet, joita me Messeniuksenkadun tytöt kävimme joskus vartavasten ihailemassa. Hän oli muutenkin mielestämme kuin filmitähti. Sitäkään pankkia ei enää ole.

E soitti. Pelkkiä surusanomia. Sisar kuollut, yhteisen ystävämme Eskon, kuollut hänkin, puoliso kuollut. E:llä viikkoja piinannut flunssa, juomavesi keitettävä vielä ainakin pari viikkoa. Jotain häikkää kaupunginosan putkistoissa. Tieto asiasta ei saavuttanut kaikkia. Sähköpostia oli levitetty, jokaisessa taloudessa ei tietokonetta ole, puhelimen tekstiviestinkään lähetys ei onnistunut. E käytti vettä entiseen tapaan, kunnes huomasi lehdessä pienen varoituksen. Ei kuitenkaan mahanpuruja. Naapuri oli tavannut kylän raitilla. "No, mä vähän ajattelin, ettet sä tiedä". Jos kerran "ajatteli", miksi ei E:lle vaikka soittanut? Kysyin, vieläkö on naapurisopu tallella? Kuulemma on. Sain kuitenkin E:n nauramaankin ja hetkeksi unohtamaan huolensa. Pitäisikö lähteä tapaamaan vanhaa ystävää? Olen aina junamatkoista pitänyt. Kuin myös sinne menoa pohtinut vuodesta toiseen. Voi käydä niin, että syystä tai toisesta ei enää voikaan mennä. Enkä helposti antaisi saamattomuuttani itselleni anteeksi.





4. marraskuuta 2018

BYSANTTIIN TUTUSTUMISTA

Italian kirje oli paksu ja mielenkiintoinen. Mukana seurasi postikortissa Guido Renin malaus Beatrice Cenzistä. Ystäväni oli puolisonsa kanssa ollut jälleen kerran katsastamasa Roomassa taidetta. Vaikka aina välillä uhoan uudemman taiteen puolesta, niin kyllä nämä 1500-1600-luvun taiteilijat edelleen säväyttävät.

Joskus olen ostanut kirjan Bysantista. John Haldon Bysantin historia (Caudeamus 2010). Aloitin sen lukemisen ja sitten tuli jotain muuta. Kaivoin sen taas hyllystä ja aion nyt vakaumuksella ja hartaudella tutustua Bysantiin, joka on minulle vierasta kaikkinensa.En tiedä juuri mitään, oikeastaan en yhtikäs mitään. Konstantinopolin ympärillä pyörinyt ja rajat levittäytyneet itään päin. Suuri ja mahtava oli Bysantti sen jälkeen, kun Rooma lakkasi sitä olemasta. Nyt minun on tähän kaikkeen tutustuttava, kun kirjakin tuli ostettua. Ei kirjakauppaan ennen kuin tämä on luettu.

Katselin National Geographic-kanavalta dokumentteja Japanista. "Between Earth and Sky". Olen aina haaveillut matkasta sinne. En niinkään Tokioon, mutta Kiotoon ja ehdottomasti jonnekin maaseudulle, teeviljelyksille, vuoristoon, sinne minne ei yleensä mennä. Tässä elämässä matka jää haaveeksi, mutta seuraavassa... Tunnen vetoa Japaniin. Äitini edellisessä elämässään oli sieltä kotoisin. Hänessä oli tässäkin olemassa olevassa elämässään jotain japanilaista.

H lähetti viestin Alanyasta. Hellettä kuulemma. Matka meni hyvin, ei ilmakuoppia. Onko saanut oleskeluluvan, siitä ei maininnut. H pärjää kaupoissa turkin kielellä eli ymmärtää, mitä pakkausten kyljissä lukee. Ei puhu, eikä kai ole kovin kiinnostunutkaan oppimaan. Aika olisi riittänyt, onhan asunut pitkiäkin tovia siellä kymmenen vuoden ajan.

Jospa minä tästä nyt vaikka Bysantin kimppuun.






1. marraskuuta 2018

I DON´T SPEAK FINNISH

Suomen uutiset verkossa kertoo suomen kielen katoamisesta. Perussuomalaisten kansanedustaja  Arja Juvonen on asiasta huolestunut, eikä syyttä. Varsinkin asiakaspalvelu ja hoitotyö ovat saaneet tuta oman kielemme häviämisen. Joissakin kaupoissa ei henkilökunta puhu ollenkaan suomea. Tämä tapahtui minulle valokuvaamossa. Keskellä Suomen pääkaupunkia pitää englanniksi selvittää halunsa päästä passikuvaan. Olinhan kiukkuinen! Kuinka moni pyörsi ovelta pois, kun kielitaito ei riittänyt? Miten ulkomaalainen kotiavun henkilö kommunikoi iäkkään ihmisen kodissa, kun yhteistä kieltä ei ole? Miten selvittää asiansa taksinkuljettajalle, joka ei ymmärrä suomea? Lisäksi vielä kaupunkituntemuksessa ei ole hurraamista. Ajaa harhaan. Kuinka siitä selvitään?  Vaikka työssä oleva tulee mistä tahansa maasta, kuuluisi hänen opetella sen maan kieli, jossa työskentelee. Tätä ei ilmeisesti työn haussa vaadita. Miksi ihmeessä? Tätä ei ehkä tiennyt Arja Juvonenkaan. Kotouttamisen nimeen vannotaan ja minusta siihen kuuluu meillä suomen kielen puhuminen ja ymmärtäminen enemmän kuin sen opettaminen, ettei saunassa istuta vaatteet päällä.

Tänään ei ilmeisesti mikään talvisaapassää. Pikainen lumi tipotiessään, jota eivät säätieteilijät mieltäneet edes ensilumeksi. Silläkin on joku sentti- ja pysyväismääritelmä. Minulla edessäni lattelasi ja sitten alan valmistautua asioille lähtemiseen. Kahden vaiheilla olen, Stadiin vai tänne? Ensi viikolla ainakin Helsinkiin, josta jo suuresti iloitsen. Aivan kotitonttuna en sentään ole ollut. Tällä viikolla jo uimahallissakin. Katselin kun K ui. Pidin reunakaiteesta lujasti kiinni, etten hukkuisi 1.3 m:n veteen. Seison varmemmaksi vakuudeksi aina varpaisillani. Olen kuullut ihmisten hukkuvan jopa 20 senttiseenkin veteen.

Itäkeskuksen kaupoissa puhutaan suomea. Taidan tänään mennä täkäläisiin.