26. kesäkuuta 2020

EI HYVIÄ YÖLEFFOJA

Viime yönä olin taas valveilla. Otin kahdelta melatoniinin, eikä sillä ollut vaikutusta. Otin toisen, mutta silläkään ei ollut. Katselin tv:n mitään sanomatonta yöohjelmaa ja mietin, miksi meitä yövalvojia ei hemmotella hyvillä ohjelmilla. Luin kirjaa. Menin parvekkeelle katsomaan mandevillaa,. Otin palan juustoa ja pesin hampaani. Söin mansikoita. Kaiken tämän jälkeen tulin pahalle tuulelle, mutta en vieläkään nukkunut.

Sovin K:n kanssa Helsinkiin menosta ensi viikolla. K ei voi olla auringon paisteessa, kuumuus tekee pahaa myös. Pitää valita pilvinen päivä ja asteita alle 20. Ennen muinoin ei sää määrännyt. Nyt määrää. Ei minua kuitenkaan. En marise helteellä helteestä. Se loppuu kuitenkin ja sitten meillä on taas kuukausia kestävää marraskuuta. Maristaan sitten siitä.

Humputtelin Stadissa eräänä päivänä. Ajelin koneportaissa ja metrossa. En ostanut mitään paitsi kotimatkalla Tallinnanaukion torilta mansikoita ja kukkakaalin. Laihanlaisella lounaallani join lasillisen valkoviiniä. "In wine there is wisdom, in beer there is freedom, in water there is bacteria". Tämä lukee magneetissa jääkaappini ovessa. Koko ovi on täynnä magneetteja. Etupäässä taidemuseoiden kaupoista ostettuja.

Tänään hellettä paossa jälleen kotona. Ei ikkunoita auki, verhot niiden edessä, tuulettimet surisevat. Hyvä täällä on olla. Mutta kun menee ulos, varjelkoon. Partsilla voi istua aamulla ja myöhään illalla. Mandevillani voi hyvin ja on uskaltautunut reippaasti avaamaan nuppujaan. Komea kasvi! En vielä ole onnistunut sitä tappamaan, kuten olohuoneen paavalinkukalle kävi. Toinen saintpaulia vielä elossa keittiön pöydällä. Mitä varten joku ihminen, kuten minä, on niin epäonnistunut kerta kerran jälkeen kasvien kanssa? Lorautanko vettä liikaa että tai ehkä liian vähän?  Enkö juttele niiden kanssa? Ulkokasvien kanssa olen onnistunut aikoinani paremmin. No, en aina. Tilasin kerran mökille Hollannista kaikenlaista, eikä edes ruusupuu alkanut kasvaa, pampasruohosta puhumattakaan. Olin kuitenkin lukenut tarkasti, että onnistuisin niiden kanssa näilläkin leveysasteilla. Pieleen meni ja kompostiin. Että semmosta yritystä.


23. kesäkuuta 2020

UUSI PUHELIN

Heitin värinokkosen lopun pois. Se kukoisti, kitui ja kuoli. Olen huono "viherpeukalo". Parvekkeella kuitenkin ilman ainakaan näkyviä haavoja loistaa vielä mandevilla. Eikä begonioissakaan vikaa ole. Olen siellä lukenut ja päässyt Mustosen Taiteilijan vaimon loppuun. Ilmari Aaltonen on tämä taiteilija ja Kirsti vaimo. Kirjassa todellisia eläneitä ihmisiä kuin myös fiktiivisiä hahmoja. Yhden asian tahtoisin korjata. Iltalehti alkoi ilmestyä 1980-luvulla. Sitä ei voinut lukea kirjan tarinan, joskus 1920-30 luvulla, aikoihin. Kuvanveistäjä Aaltonen oli ostanut lehden lukeakseen kuvanveistokilpailun tulokset. Kilpailuun olivat osallistuneet muun muassa Gunnar Finne ja Viktor Jansson. Kumpikin taiteilija kuoli 1950-luvulla. Seuraava kirja vie  minut Afrikkaan Botswanaan Mma Ramotswen elämään. Tämä naisten etsivätoimiston  keulahahmo apulaisineen pyöri Suomessakin tv-sarjassa vuosia sitten. Satuin joskus katsomaan.

Ei jäänyt värinokkosen kuolemaan nämä tapahtumat kotikasviston kohdalla. Kuolema vei myös paavalinkukan olohuoneeen ikkunalla. Liikaa kastelua, sanon suoraan. Siitä tuli nyt viherkasvi. Kauniit siniset kukat historiaa. Voi minua! Nyt pelkään kahta kauheammin  mandevillan kohtaloa parvekkeella. Illalla vielä eli.

Gigantista viime vuonna ostamani puhelin alkoi aiheuttaa harmia. Olen käynyt siellä sitä näyttämässä ja eilen vaihdettiin toiseen. Kalliimpaan ja maksoin siis lisää. On kaikin puolin parempi versio, akku kuulemma kestävämpi. Eikä tietenkään mikään älypuhelin. En sitä tarvitse. Ei ole minkäänlaista intressiä näprätä puhelinta esimerkiksi metrossa tai muuta mitä kaikkea tällaisella vehkeellä voi tehdä. Kanssamatkustajat pitävät yleensä tästä ajanvietteestä huolen. Uusi puhelimeni vaikuttaa näppärältä eikä koollakaan häikäise, vaikka ei sillä väliä olekaan.  Minua palveltiin  Gigantissa hyvin. Myyjämies saattoi minut takaisin palvelutiskille, jossa yhtä palvelemaan aulis mieshenkilö asioi kanssani ostostapahtumani loppuun. Kotona opiskelin uutta puhelinta ja hyvältä tuntuu. Tänään  jo se kertoi kauniisti saaneeni viestin.

Pyykkikone pesee ja minä kotona koko päivän. Luen partsilla ja syön mansikoita. Ostin useampaa lajiketta. Hinta kuulemma halpenee, kun päästään avomaan mansikoiden kimppuun. En oikeastaan muuta hedelmäpuolta kaipaakaan niin kauan kuin on kotimaisia mansikoita. Loppuviikolla tiedossa taas stadimatka. Tapaaminen. Jos vaikka kahville Ekbergille.








18. kesäkuuta 2020

MANDEVILLA

Ystäväni K, joka on toinen K-ystävistäni, toi minulle ison Mandevillan parvekkeelle. Aikaisemmin en ollut nähnyt enkä kuullut tästä elegantista köynnöskasvista. Valkoiset liljaa muistuttavat kukat. Partsin vaatimattomammmat begoniat katselevat nyt ihaillen tätä tyylikästä maljaköynnöstä. Netti kertoi kauhukseni kasvin olevan vaikeahoitoinen. Olenhan juuri saattanut värinokkoseni henkihieveriin. Viime yönä herättyäni kesken kaiken hiivin Mandevillaa katsomaan ja hengissä näytti olevan. Kaunis se on ja antaa partsille ennennäkemätöntä loistokkuutta. Ehdottomasti parvekkeen kuningatar.

Juttelin K:n kanssa aika kauan, eikä minulla ollut mitään tarjottavaa tietystä syystä: laihdutan tositarkoituksella ja olen jo onnistunut. Siitä ei lipsuta, eikä siis osteta kiellettyjä herkkuja. En liioin tiennyt K:n tulosta. Olisin hänen takiaan toki varautunut. No, meillä oli lystiä ilman syötävääkin ja minä nautin hänen seurastaan. Kiitoksia.

Tänään kampaajalle Stadiin. Tietää metroajelua. Ja missä se aurinko on, jota luvattiin? Yöllä satoi ja ukkonen jyrähteli. Kuivumattomia sadepisaroita yhä ikkunalasissa, asfaltti ulkona märkää. Toivottavasti ei sada palatessani kampaajalta. Se ei vastalaitetuille hiuksille koskaan tiedä hyvää. Joskus mainostan metron kulkevan ovelta ovelle, mutta se ei tarkoita aivan kirjaimellisesti.

E soitti. Nyt sielläkin päin Suomea jo kesä ja hellettä. Saa sukua vieraakseen ja kysyi minunkin tulostani. Eipä taaskaan tänä kesänä! Aristelen hiukan junassa istumista monta tuntia. Siellä kun ei voi vaatia turvaväliä. Vaikka olen koronan alusta lähtien elänyt normaalisti, ei se tarkoita uhmakkuutta. Edelleen pidän turvaraosta kiinni, jos mahdollista. No, eilen halasimme K ja minä.

Lipittelen tässä laten loppuja ja sitten alan valmistautua Stadia varten. Se ei mene niin, että hyppään vain vaatteisiin. Ensin on riisuttava tämä yöpaita, joka on vielä päälläni. Muut toimet seuraavat ja lopuksi käyn fasadini kimppuun. Siitä se päivä urkenee!

17. kesäkuuta 2020

EDELLEENKIN TURVAVÄLI, KIITOS

Olin menossa tavaratalon hissiin, joka on tietysti hiukan suurempi kuin kotitaloni hissi, mutta ei anna kuitenkaan tilaa kahdelle metrille, jota kutsutaan turvaväliksi. Naishenkilö yritti tunkea kantapäilläni samaan hissiin ja jo siinä hän tyystin unohti turvavälin, jota edelleenkin suositellaan. Käännyin ja sanoin ystävällisesti "ei kiitos samaan hissiin". Hän ymmärsi. Vaan ei ilahtunut.Tänäänkin olin menossa taas samaan hissiin ja kukaan odottajista ei ängennyt kyytiin. Kiitos siitä.

Ostoskeskuksessa on avautunut uusi urheilujalkineliike. Ilmeisesti myytiin suurella alennuksella, koska jono, jossa ei tietoakaan turvavälistä, oli hämmästyttävän pitkä, aidoin varustauduttu pitämään asiakkaat ruodussa, jolle vielä ovella antoi oman silauksensa tuhti järjestysmies. Lähestyessäni ohittaakseni jonon, se tiivistyi kuten aina uuden ihmisen tullessa kohti jonolla tapana on. Eikä minulla todellakaan ollut aikomustakaan jäädä jonottamaan urheilujalkineita. Sipsuttelin ohi.

Puolison sairauden aika tuuraajan ollessa kotona vahtina kanniskelin ranteessa kelloa. Kanniskelu päättyi vuonna 2015. Nyt löysin laatikosta Skagen-kellon, mutta siitä oli tietysti lopahtanut paristo. Menin asetuttamaan uuden ja aion ainakin kokeeksi alkaa taas käyttää kelloa. Se on aivan tavallinen kello, joka näyttää vain ajan. Riittää minulle, koska olen sitä mieltä, että kellon tehtävänä on näyttää aika, eikä sen tarvitsekaan tehdä muuta.

Tein juhannusostokset, jotka eivät ole enää nykyisin kohdallani häävejä mitä ruokaan tulee. Kirsikoita ja mansikoita, melonia ja vähän muuta. Ostin myös paavalinkukan. Toisen. Keittiöön, koska värinokkonen on kohtapuoliin hävittämistä vaille. Se ressukka on kuin kasvin irvikuva ja syy on minun. En ole osannut sitä taiteen sääntöjen mukaisesti hoitaa. Anteeksi.

Lukemisessa olen siirtynyt 1920-luvun Pariisista Leppävaaraan ja Helsinkiin. Kirjassa on sekä todellisia että fiktiivisiä ihmisiä. Kerrottiin tarkasti Albert Edelfeltin patsaan valmistumisesta (Ville Vallgren) ja kuinka se juhlallisin menoin paljastettiin Ateneumin viereiseen puistikkoon. Kun viimeksi Ateneumissa olin, oli Edelfelt siirretty sisätilaan  pääportaikon viereen ensimmäiseen kerrokseen. Enni Mustonen, privaattinimeltään Kirsti Manninen, on ollut minulle tuntematon. Nyt sitten ostin lopultakin yhden ja ensimmäisen Mustoseni. Enkä pettynyt.




14. kesäkuuta 2020

VÄRINOKKOSEN SURKEA TARINA

Olenhan minä aina tiennyt, että en omista viherpeukaloa jos muutakaan vihersormea, mutta tämä oli kaiken huippu. Ostin eräänä päivänä isokirjopeipin eli värinokkosen. Ostin sille vielä vihreän keramiikkaisen purkinkin. Asetin pöydälle keittiöön, johon lankeaa kokopäiväinen valo. Kaikki oli tiptop ja värisävykin aivan mallilleen vihreän Prahasta ostamani lasisen ison kalan kanssa.  Pöydän päällä taulussakin vihreää. Nokkonen näytti hyvältä ja minä olin iloinen. Kului päivä tai kaksi ja eräänä aamuna huomasin nokkosen vetelevän viimeisiään. Lehdet osin kuivuneet, varsikin veltto. Katselin katastrofia harmissani.Nyt siinä on enää muutama lehti. Olen leikannut huonoja osia pois ja nyppinyt kuolleita lehtiä. Ressukka näyttää surkealta. Googlasin hoito-ohjeita ja olin tehnyt suositusten mukaisesti. Tuskin ikinä virkoaa. Ja se kun oli niin komea, kun sen kotiin toin! Olisittepa nähneet.

Olen kohtapuoliin lukenut Allan Karlssonin seikkailut rikastettuine uraaneineen, johon asiaan on sotkettu Saksan liittokansleri, Venäjän ja USAn presidentit, Pohjois-Koreasta Suuri päällikkö ja iso nippu pienempiä tekijöitä muualta. Allanin kaverit perustivat ruumisarkkuliikkeen, mutta siitä ei oikein tullut mitään, kun tappaja alkoi ajaa heitä takaa. Kirjassa tapahtuu niin vauhdikkaasti kaikkea, että lukija hengästyy. Tämän kirjan jälkeen siirryn joko Afrikkaan tai Suomeen 1920-luvulle. Vielä en ole päättänyt.

A lähetti sähköpostia ja kertoi, että Espanjassa on vielä rajoituksia elämisessä siitäkin huolimatta, että niitä on höllennetty jonkun verran. A:n koira edelleen kipuilee. Nyt on tassussa vikaa. Ehkä tassulle ei ole hyväksi kirmata kuivuneessa suolajärvessä, jos siinä on haavauma. Olin kertonut hänelle Helsingin syntymäpäivästä ja A ihasteli suomalaisten tapaa istuksia sinä päivänä samppanjapullon kanssa puistossa. Yritän häivyttää sitä mahdollista mielikuvaa meidän jäyhästä ja jöröstä luonteenlaadustamme.

Huomenna liikkeelle taas. Kauppaan. Mozzarellaa ja mansikoita ainakin. Toivossa on hyvä elää ja niin minä vien jälleen loton. Päiväunia lauantaihin asti.




12. kesäkuuta 2020

ALLAN KARLSSONIN SEIKKAILUT

Onpas mahdottoman hilpeä kirja tämä, jonka ostin ja joka kertoo satayksi-vuotiaasta, joka juuri on salakuljettanut neljä kiloa rikastamatonta uraania Yhdysvaltoihin. Tosin alkuperäinen aikomus oli saada se Ruotsiin. Olen nauranut ääneen kirjaa lukiessani, jota en yleensä tee kirjaa lukiessani.

Tänään on sitten Helsingin syntymäpäivä. 470 vuotta!  Sekä Stadin Slangi että Helsinki-seura on lähettänyt viestiä, että juhlia ei pidetä. Kukin helsinkiläinen voi viettää tämän päivän hissun kissun, jos lystää. Minä lystään. Juon lasillisen Proseccoa, extra dry ja skoolaan syntymäkaupunkini onneksi. Vallan kippistämiseksi ei toki päivä mene. Panen pyykkikoneen toimintaan ja sitten taas luen ratkihilpeää Jonas Jonassonin kirjaa Allan Karlssonista, joka tuntuu elävän ikuisesti.

Jälleen huomasin Itäkeskuksen olevan minulle aivan sopimaton asuinseutu. Halasin parvekkeelle lisää kesäkukkia ja mielessä oli amppelikasvi. Ei täällä ole semmoista toria tai kauppaa, josta mokoman saisi. Siis sopivan matkan päässä. Kun ei ole autoa, jonka takakonttiin oli helppo aikoinaan panna montakin amppelia. Ensi viikolla matkustan muutenkin Helsinkiin ja siellähän olisi useampiakin toreja. Hankalaa vain retuuttaa tänne periferiaan. Voi niitä aikoja entisiä, kun asuin sivilissaation keskellä ja kaikki oli mukavasti käden ulottuvalla niin sanoakseni. Taidan luopua amppelista ja haudata hinkuni semmoinen saada.

Istuin eilen partsilla ja nautin. Luin tietysti  Allan Karlssonin seikkailusta Pohjois-Koreassa, jossa asiat taas sujuivat epäjärjestyksessä saaden "Suuren johtajankin" tolaltaan, josta tuskin on vieläkään toipunut. Nyt on siis vuorossa Amerikan johtaja ja olen kirjassa niillä kohdin, jossa Karlsson istuu Trumpin kanssa Valkoisessa talossa. Missä on uraanisalkku? Se selvinnee jatkettuani kirjan lukemista.

Tänään lounaaksi ammattikokin kauhistelemaa einesruokaa. 496 kaloria annos, jonka aion ahmia. "Intialainen kanacurry" lukee pakkauksen päällä ja se tarkoittaa tikka masalaa. Olen tykästynyt näihin Via-kokkien valmistamiin valmisaterioihin. On pohjoismainen ruokayhtiö HKScan. Olen maistanut vain kanajuttuja. Niitä on monenmoisia, mutta Itäkeskuksen kauppiaat eivät kai kaikista Via-tuotteista ole kuulleet. Eipä silti, tykkään kanasta.




11. kesäkuuta 2020

UUSIA KIRJOJA

Palkitsin itseni hammaslääkärikäynnistä ja menin kirjakauppaan.  Jonas Jonasson, Satayksi-vuotias jolla mielestään oli liikaa mielessään. Olen lukenut samalta tekijältä Satavuotias joka karkasi ikkunasta ja katosi-nimisen teoksen. Ostin myös Alexander McCall Smithin kirjoittaman Harhapolkuja savannilla, Mma Ramotswe tutkii. Kolmas oli Enni Mustonen Taiteilijan vaimo. Ensimmäinen Mustoseni. K on lukenut useita ja kehui. Kirjakaupasta menin suoraa päätä kahvilaan. Cappuccino. Aloin lukea satayksi-vuotiaan tarinaa. Lepuutettuani itseäni sekä henkisesti että ruumiillisesti marssin Tallinnanaukion torille ja ostin kaksi litraa ruotsalaisia mansikoita. Oli lämmin kesäinen päivä ja minulla lierihattu päässä! Kaikki oikein tuoksui vahvasti suvelle. Elämä on niin ihanaa!!

Tänään luetaan. Jätän antiikin tarinat taas huilimaan. Menen partsille Jonas Jonassonin kanssa ennen kuin sinne hyökkää iltapäivän paahde. Silloin on liian tukalaa. Mutta on se vaan kuitenkin niin huimaavan mahtavaa kun paistaa. Pimeänä talvipäivänä voi hymyillen muistella.

Eikä siitä Oulun matkasta tänäkään kesänä mitään tule. Oli ennen koronaa vakaa aikomus lähteä. Hekumoin jo junamatkasta. Myöhemmin syksyllä sitten näkee, miten maailma makaa. Kaikki ei tule ennalleen. Kättelykin taitaa olla historiaa. Helsingin kaupunginorkesteri lähetti postia ja ilmoitti syksyn konserteista riippuen koronasta. Uskaltautuisiko taas kenraaliharjoituksiin? Tarkemmat tiedot  lähetetään joskus elokuussa.

Kielikellokin ilmestynyt. Sehän on jo jonkin aikaa ollut vain nettiversio. Tässä numerossa selitetään muun muassa korona-sanan syntyä. Latinastahan se. Siellä ne juuret ovat. Alunperin corona tarkoitti kukkaköynnöstä, seppelettä. Myöhemmin hallitsijan kruunua. Koronaviruksen rakenne muistuttaa kruunua, niin että siitä korona tai useissa kielissä corona. Asia selitetään paremmin ja laajemmin Kielikellossa. Minua on aina kiinnostanut sanojen synty. Hyllyssä on kolme upeaa kirjaa etymologiasta, eivätkä suinkaan ole pölyttyneet.










9. kesäkuuta 2020

KIRSIKAN KIVIEN SYLKEMISTÄ

Huck Finn luettu. Jännittävä ja humoristinen kirja. Kertojana itse Huckleberry Finn, joka lopussa sanoi kirjan kirjoittamisen olevan "vaivalloista hommaa". Jos olisi tämän tiennyt, ei olisi kirjoittanut.

Minulle tuli mieleen, että pikkupojilla, tai hiukan vanhemmillakin kuten Huckleberry, elämä on ollut jännää ja hauskaa. Kirjaa lukiessani toivoin hetken, että olisin syntynyt pojaksi kujeineen päivineen. Huckilla ja Tom Sawyerilla ei ollut koskaan tapahtumaköyhiä päiviä. Tarkemmin asiaa ajateltuani, olen täysin tyytyväinen siihen, että olen tyttö.

Tästä tulikin mieleeni, että on aikamoinen taiteenlaji kirsikan kivien syljeskely. Mökkiaikana se oli helppoa, kun sitä sai harrastaa ihan pihalla. Täällä se ei käy. Olen aina ollut tämän lajin syljeskelyssä  erittäin hyvä. Nyt menee ikään kuin hukkaan kirsikoiden syöminen, kun sitä ei voi tehdä loppuun asti. Kokeilin sylkemistä keittiön roska-astiaan, mutta siinä ei ole ollenkaan samaa nautintoa.

Ja tästä tuli mieleen, että menin eilen Tallinnanaukion torille: mansikoita, kirsikoita, aprikooseja. Kaupasta appelsiineja ja päärynöitä. Aion pitää itseni ruodussa, enkä ahmi kaikkia yhdellä kerralla. Hedelmissä on sokeria. Jätin loton ja elän toivossa. Tänään kotona ja huomenna hammaslääkäriin. Perjantaina on Helsinki-päivä. Vietän siitä ison osan läppärillä. Vuosi sitten olin paikan päällä Espan puistossa ja minua halasi Viking Linen maskotti, Ville Viking, vaikka en ollut lapsi, enkä ole vieläkään. Mutta maskotin iso syli tuntui mukavalta. Siitäkin huolimatta, etten yleensä ole Vikingin laivoilla matkustanut. Tätä en Villelle kertonut.

Nyt kun luin Huckleberryn loppuun, ei ole mitään lukemista. Otin hyllystä sen kirjan, jonka pariin melkein aina pakenen, kun ei ole lukemista. Se on Alf Henriksonin Antiikin tarinoita ykkösosa, jossa on kreikkalais-roomalaista mytologiaa, jumalia ja sen sellaista. Tosin vasta kirjan puolen välin jälkeen. Alkuosa käsittelee faktaa.  Antiikin ajan kirjailijoita, kuninkaita, sotimista, valloittamista ynnä muuta. Tämä kirja olkoon luettavana jälleen kerran siihen asti, kun on jotain muuta. Pitänee poiketa kirjakauppaan. Sain sieltä postia. Camilla Läckbergilta on ilmestynyt uusi kirja. Jatkoa Kultahäkkiin. Vieläkö kosto elää?


7. kesäkuuta 2020

JAPANILAINEN VAI SAKSALAINEN

Huomenna tullaan partsilaseja katsomaan.  Ilmoitin parvekelasifirmalle heidän kysyttyään, onko laseissa vikaa. On. Nyt he kysyivät, kuka ne asentanut aikoinaan ja koska? Valmistajan nimeä en niistä löytänyt, enkä tiedä valmistumisvuotta liioin. Ehdotin, jos joku asiantuntija lasifirmasta voisi tulla laseja tutkimaan. Olisi nimittäin kivaa, jos saisin lasit auki ja kiinni ilman poppaskonsteja.

Olen Huckleberryssä jo yli puolen välin. Matkassa on nyt Kuningas ja Herttua, vikkelät konnat.. Jimin rakentamalla lautalla siis neljä matkustajaa, joista kahdesta Huck yrittää päästä eroon. Yksi suomennos kirjasta, sen muistan, oli tarkoitettu nuorisolle ja se oli muistaakseni WSOY:n  Siniset-sarjassa. Luin sen minäkin. Tämä nyt omistamani opus on aikuisten. Kerroinkin jo sen olevan lyhentämätön laitos alkuperäisestä vuonna 1884 ilmestyneestä. Mark Twain tuntee Mississippinsä. Toimihan hän samaisella joella lautturina aikansa. Meidän onneksemme päätyi kuitenkin kirjailijaksi.

Lotto ei antanut edes kahta euroa. Pitäisi ehkä luovuttaa jokaviikkoinen rahan jahtaaminen. Mutta kun niin mahdottoman paljon haluan päästä täältä idästä pois. Siitäkin huolimatta, että ikkunani edessä on komea koivikko. Skattan pihalla koivuja oli kaksitoista. Näitä puita en ole edes laskenut. Koivikko-sana kertoo jo runsaudesta. Koivuista pidän, yleensä puista. En nyt käy niitä kylläkään halailemaan tilaisuuden tullen. Tunnen kuitenkin suurta mielipahaa, kun kaadetaan joku vanha suuri puu, joka ollut paikallaan ennen minua ja sen olisi pitänyt jäädä vielä jälkeenikin.

Vaikka minusta nyt yllättäen tehtiin osittain saksalainen, en ole itsessäni mitään muutosta havainnut. Saksalaisia pidetään yleensä täsmällisinä. Olenko täsmällinen? Olutta osaavat valmistaa ja juoda. Prosit! Olut ei kuulu mielijuomiini. Odotan nyt itsessäni ilmaantuvan jotain todella saksalaista, kun kerran tiedän juureni. Tämä äidin puoleisen suvun saksalaisuus ei oikeastaan sovi siihen, kun äitini väitti olevansa japanilaista alkuperää. Ehkä siis ennen esi-isiemme tuloa Saksanmaalta. Kumpikin suvun alku sopii minulle. En ole koskaan pitänyt ajatuksesta, että me rämmimme tähän maahan jostain Uralin takaa ja ryhdyimme suomalaisiksi.






5. kesäkuuta 2020

VALKOPOSKIHANHIA LIIKAA

Jos minulta kysytään, niin kannatan valkoposkihanhien harventamista. Asuessani Katajanokalla ja ukoillessani sikäläisellä rantatiellä pyörätuolissa istuvan puolisoni kanssa, oli usein aivan mahdotonta siellä kävellä. Hanhia joka puolella ja ulostetta  samoin. Soitin asiasta vastaavaan kaupungin instanssiin, joka sanoi olevan vaikeaa pitää kävelytiet puistossa puhtaina. Olivat tietoisia ongelmasta. Minkäs teet? Valkoposkihanhet ovat rauhoitettuja ja ne peijoonit tietävät sen. Niiden kakkapläjäys ei ole mitään talitintin luokkaa, vaan keskikokoisen koiran ulosteen kokoa. Sitä paitsi linnut olivat aggressiivisia ja puolustivat koko puistoaluetta ja kävelyteitä siiven iskuin ja päälle hyökkäyksin.

Valkoposkihanhi ei ole edes kotoperäinen meillä, vaan tulokaslaji, joka aikoo valloittaa koko maan. Pidän eläimistä, mutta en valkoposkihanhista ja niiden jätöksistä. Siispä kannatan niiden poistamista maan rajojen sisäpuolelta.

Kerroin A:lle mahdollisesta sukulaisuudestamme. Kerroin olevani myös ylpeä ja onnellinen juuristani, jotka ovat Saksanmaan mullassa. Aikamoinen paukku, muuten. A vastasi ja oli hämmästynyt yllätyksestäni. Minusta on niin kivaa olla kaukainen saksalainen! Kunpa H vielä eläisi!

Espanjassa on rajoituksiin palattu. Maskipakko kaikkialla esimerkiksi, ei ravintoloiden avautumista jne. Takapakkia. Mutta kuuma kesä. Asteita liki 30. On meilläkin kesä, jos hieman viileämpi ainakin vielä.

Tein tänään kaalisalaattia. Aika hyvää, sillä en kovin suuri kaalin ystävä ole. Kaalia suikaleiksi juustohöylällä. Suolaa päälle ja jääkaappiin. Kastikkeessa valkoviiniä ja viinietikkaa paistetun sipulisilpun kanssa. Mausteita. Tomaattia. Jääkaapissa tovi. Oli kuitenkin kelpo lisuke lounaalla ja koska vakoviinipullo oli avattu, otin lasillisen palan painikkeeksi.

Nyt menen ripustamaan pyykin.

4. kesäkuuta 2020

SAKSALAISTA VERTA

Äitini puoleinen suku on tullut Saksasta Suomeen. Sain eilen tietää, mutta en sitä että koska. Koskaan en ole tämmöistä historiaa kuullut. Ei mistään muiden mukana Uralin takaa! Soitin tämänpäiväiselle sukuuni kuuluvalle syntymäpäiväsankarille ja hän kertoi. Kuinkahan paljon minussa on äitini puolelta saksalaista verta? Ich bin ein Deutscher! Aion tämän tiedon sukujuuristani kertoa A:lle, joka on egyptiläisyyden lisäksi puolittain saksalainen. Olisi ollut hauska kertoa aikoinaan myös H:lle, jonka suonissa ei virrannut mitään muuta kuin saksalaista verta. Enää ei voi.

Aion laihtua siihen asti, että saan solisluuni häämöttämään ihon alta. Erittäin hyvällä alulla jo olen.  Leipä kokonaan ruokavaliosta pois, yksi peruna ehkä pari kertaa kuukaudessa, kaikki makea tyystin pannassa päivittäin syötävää yhtä appelsiinia ja mansikoita paitsi. Iltaisin ei mitään. Enkä edes paljoa kärsi. Tutkin koko ajan salaattikirjoja ja nyt on merkki kaalisalaatin kohdalla. Vai tekisinkö porkkanasalaattia? Porkkanat leikataan ohuiksi viipaleiksi ja pannaan paistinpannuun kuullotetun sipulin seuraksi. Lisätään yhtä ja toista nestettä muun muassa valkoviiniä ja ripotellaan mausteet. Jäähdytetään ennen tarjoilua. Kastike koostuu sellaisista aineista, joita eivät myöhemmin ihon alla pömpöttävät solisluuni salli. Siis se jätetään pois, vaikka ammattikokki sanokin, että kastike on kaiken a ja on, ainakin 75%.

Raahasin eilen roskat roskikseen ja ihan vieras mies avasi minulle kohteliaasti alaoven. Tänään kauppaan. Kaikenlaisia salaattiaineksia. Kävelen Herkkuun. Ensi viikolla  12.6. netin kautta Stadin Friidun ja Stadin Kundin julkistaminen. Saattaa olla muutakin päivään kuuluvaa. On Helsingin syntymäpäivä. Räknäykseni mukaan sankari täyttää 470 vuotta. Nuorihan tuo vielä on moneen muuhun kaupunkiin verrattuna. Turku perustettu vuonna 1229!

Katselin eilisiltana tv:stä Michael Portillon matkaamista Amerikassa. Oli Missisippi-joellakin ja kertoi Mark Twainin luotsiajoista samaisella virralla. Kaivoin ohjelman jälkeen hyllystä Huckleberry Finnin seikkailut, jonka olen lukenut aiemminkin. Kirja on lyhentämätön alkuperäisestä vuonna 1884 ilmestyneestä. Kirjani painettu Oavan laakapainossa juhlallisesti ilmoitettuna MCMLXXII. Suomentaja Jarkko Laine. Siirryin leppoisasti Mississipille poikien mukaan, jonka rannalla Hannibalin kaupungissa kasvoi itse Mark Twain. "Ol´ man river" antoi kimmokkeen kirjan kirjoittamiselle. Ja kiitos kun antoi!


2. kesäkuuta 2020

MANSIKOITA JA KIRSIKOITA

Voi pojat, on se kesä! Tallinnanaukion torikauppiaalla olli mansikoita ja kirsikoita. Ostin kirsikoita kaksi litraa. Ovat espanjalaisia. Sitten käppäilin Lidliin. Mansikoita ja appelsiineja. Tutustutin itseni Lidlin tuotteisiin, oikeastaan koko myymälään aikaisempaa käyntiäni paremmin. Mitään ei tarvitse punnita. Kassa punnitsee. Asiakkaita oli paljon. Heitä oli paljon myös koko kauppakeskuksessa. Ulkopenkeillä oli tungosta. Kahviloiden terasseilla näkyi onnellisia kaljan juojia. Ilma ei ollut kovin kesäinen. Tuuli oli kylmä, taivas pilvinen. Menin vielä toiseenkin kauppaan ja sitten kotiin. Huuhtelin kirsikat ja ahmin melkein kaikki.

Suomalaista Piiroisen pässiä en jaksanut tv:stä katsella, mutta myöhemmin rouva Bucketin (lausutaan Buké) kyllä. Tuttua tavaraa, eikä enää naurata siten kuin ennen. Pokka pitää. Illalla en katsonut tv:tä ollenkaan.

Parvekkeella on muutama begonia purkissa ja olohuoneen ikkunalla Saintpaulia. Semmoinen Paavalinkukka. Partsillekin tuli kesä. Istuin siellä vähän aikaa kukkiani ihaillen. Illalla kastelin kaikki. Nyt juon aamukahviani ja kello käy viittä. Huonosti nukuttu yö taas takana. Minkäs teet?

Järjestelin kirjoituspöydän kyniä. Osa kuivuneista tussi- ja huopakynistä jouti roskikseen. Kynäpurkkina oli kukkapurkki, jonka nyt tarvitsin Saintpaulialle. Pitää ostaa uusi hyvä purkki kynille. Lapsuudenkodista jääneitä A.W. Faber-Castell-lyijykyniä kymmeniä.On peritty ja säästetty.Valmistetaankohan vielä? Oli tusinakuulakyniä ja Ballografeja. Ostettuja ja lahjuksia. Kolmet saksetkin löytyivät kukkapurkista ja kahdet atulat, pari ruuvimeisseliä ja viivotin. Olen näemmä joskus jostain ostanut/saanut pitkän mustan linnunsulan, jonka päässä kuulakynä. Tämän seuraavan muistan hyvin: olin L:n ja A:n kanssa Halosenniemessä ja ostin kuulakynän, jossa Pekka Halosen "nimikirjoitus". Se on siveltimen näköinen ja kokoinen, sutiosa taiteilijan "maalista" punainen ja siinä on kuulakynän terä. Pitää alkaa käyttää.

Suunnittelin K:n kanssa, jos uskaltautuisimme myöhemmin kesällä Suomenlinnaan. Valleilla kävelemään, Augustin Ehrensvärdin hauta ja lounas ravintolassa. Jos korona jo tämän sallisi ilman ikäviä jälkiseuraamuksia. No, nyt kesää vasta kulunut melkein kaksi päivää.


1. kesäkuuta 2020

VIRALLISESTI KESÄ

Rytmi syntyy siitä
että alku tietää lopun:
kirjoittamisessa - elämässä näin ei ole

Melodia on ollut aina
Sille jolla korvat kuulla

Hiljaisuuden tuolla puolen
(Arto Melleri)


Minulla on menossa Arto Melleri-kausi. On punainen runokirja vuodelta 2005 pokkarina. Se on yöpöydällä, kun uni ei tule. Panen mieleiseni runon kohdalle merkiksi Musiikkitalon kenraaliharjoituksen pääsylipun. Se jotenkin on sopiva siihen tehtävään.

Camilla Läckbergin kirja Kultahäkki on luettu. Koskaan en ole sen kaltaista rikoskirjaa lukenut. Rikosten tekijää ei milloinkaan saatu kiinni.  Kosto oli suloista. "Revenge", kuten kannen parfyymipullossakin lukee. Mies sai tuta sen nahoissaan. Minusta kirja on kirjoitettu naisille. Toki miehetkin saavat lukea, jos uskaltavat. Joku miehistä voi ajatella, emme me tuollaisia ole.

Aion tänään taas ulos. Nyt päämääränä ruokakauppa. Hylamaito alkaa loppua. Hedelmiäkään ei ole. Olen vähentänyt kaiken syömistä. Olen tyytyväinen päätökseeni. K:n kanssa puhelinkeskustelu kieppui taas henkisesti uuvuttavan koronaviruksen ympärillä. Ihmisille ei tunnu tapahtuvan mitään. Olen läpeensä kyllästynyt koronasta puhumiseen. Emme kuitenkaan tiedä, kuinka kauan se ihmiskunnan riesana viipyy. Mitä sitä ihmettelemään. On kesä ja auringon paistetta. Nautitaan edes niistä. Nautinto saattaa tulla kalliiksi, jos riehaanumme, kun kesäkuu antaa luvan mennä taas ravintoloihin. Puistot täyttyvät istuskelijoista piknikkorit mukanaan. Tuntuu vapaudelta! Viruskin riehaantuu.

Luonnon vihreys vaihtunut tummempaan sävyyn. Kevään ujous poissa. Lehdet puissa rehvakkaan suuria, voikukat asfaltin raoissa työntyvät rohkeasti ja ylpeästi. Pihapensaat kukkivat. Pienen piener ötökät pakenevat korkokengän alta. Näin pari jänistä loikkimassa viedessäni roskia. Toinen katseli minua ja pani suuremman vaihteen päälle.