29. kesäkuuta 2021

HATTUTEMPPU

 Ja niin minä dallasin Tallinnanaukion pikkuiselle torille, jossa kolme kojua, yhdessä kukkia ja marjoja, toisessa marjoja ja kolmannessa vihanneksia. Kahdesta ostin. Minulla oli lierihattu päässä ja tuli sen mittainen tuulenpuuska, joka pystyi sen heittämään pois päästä. Sen nosti nuori mies, jolla ruskeat silmät, tummahko iho ja maailman kaunein rivi hampaita, jotka kaikki yhdessä soivat minulle mitä ihastuttavimman hymyn. Minun kiitokseni oli ehdottomasti kiitoksieni parhaimmasta päästä.Tämä putoamistemppu on kautta maailman sivu ollut monen tuttavuuden alku. Nenäliinaakin on historian havinoissa käytetty. Nyt ei tapahtumasta mitään muuta seurannut kuin tieto, että maailmassa on vieläkin herrasmiehiä!

Hyvää olotilaa jatkui vielä, kun Stockmannin kosmetiikkaosastolta sain pari lahjusta. Tulostinpaperi Powerissa halpeni 3 euroa pantuani Stockmannin kortin lukulaitteeseen. Tuntui sekin hyvältä. Kuuma kesäpäivä oli oikein mukava kaikin puolin. Iltalehtien lööpeissä kerrottiin, että hellejaksolle ei näy loppua. On hankittava kesämekkoja lisää, jos tarve alkaa olla ympärivuotinen.

Jääkaappi täyttyi kotona latoessani ostokset sinne. Täyttyi piripintaan ja osa mansikoilla ja kirsikoilla. On maailma nyt taas niin mallillansa!

A kysyi neuvoja ja minä niitä annoin. On ottanut taakakseen jotain, josta ei pääse eroon muilla keinoilla kuin radikaalilla tempauksella ja tiedän, että hänestä ei siihen ole. Minusta sääli ei ole hyvä peruste itsensä uhraamiselle.

Seuraavaksi kirja-asiaa. Pääsin loppuun kolmen miehen ja yhden koiran veneilystä Thames-joella. Otin aikaisemmin aloittamani Suomessa asuvan englantilaisen Joel Willansin kirjan, jossa hän ruotii hymy huulessa suomalaisia tapoja ja kulttuuriamme. Hänen suomalainen anoppinsa toimi vuoden Lapissa  opettajana ja pääsi tutustumaan sikäläisiin tapoihin. Oli kysynyt paikallisilta, mitä tekevät kesäisin. He vastasivat näin Willansin kertomana:
"We fish and make love".
"What about in the winter?"she replied.
"We stop fishing".

Toiseksi ja päällekkäiseksi lukemiseksi otin aikoinaan kesken jätetyn P.D. Jamesin Mistelimurha ja muita kertomuksia. Sen muistin, että kirjailija siitä huolimatta, että nimi voisi kieliä kirjoittajan olevan mies, hän onkin nainen. Elinvuodet 1920-2014, Oxfordissa syntynyt ja kuollut brittiläinen kirjailija. Näillä  saan muutaman päivän kulumaan, eikä tarvitse eväänsä huiskauttaa ulosmenon takia.

28. kesäkuuta 2021

LUKEMISTA JUSSINAKIN

 Juhannuslukemiseksi sopi vallan mainiosti joskus kesken jättämäni Jerome K. Jeromen Kolme miestä veneessä. Mukana neljäntenä kaverina Montmorency-koira. Kirja kirjoitettu 1899. Minun painokseni 2000-luvulta Basam Bookissa. Tero Valkonen suomentajana.

Italialaistunut suomalainen ystäväni muistaakseni kirjaa kehui ja sen sainkin antikvariaatista. Mutta kuten sanottu, lukeminen jäi kesken. Itselleni ei ole koskaan selvinnyt, miksi keskeytän, mikä tällaiseen temppuun on oikein syynä. Onneksi suurin piirtein muistan kesken jättämäni ja kaivan ne hyllystä. Jeromen kirja  on humoristinen ja hymyilytti jo leveästi aivan alussa. Veneellä mennään pitkin Thamesia, joka tosin oli vasta toisena vaihtoehtona merelle menemisen jälkeen.

Lukemisen lisäksi mittumaarini meni hissun kissun edelleen toki jo hiukan vaimeaamman flunssan kourissa yskähdellen ja niistäen. Nukkunut olen huonosti kuten yleensäkin.  Katselen joskus tv:täkin, syön kirsikoita ja odotan aamua. Kun se tulee, nousen raippaasti päivää alkamaan, enkä ole edes väsynyt. Joku vaivahan tämä täytyy olla.

Mitään varsinaista juhannusruokaa en ollut hankkinut/valmistanut. Monet ystäväni ovat kehuneet syövänsä silliä ja uusia perunoita. Suolaa pitäisikin tunkea elimistöönsä helteellä. Neuvoja on erilaisia, kuka ravintoihminen sanoo sitä ja toinen tätä. Ja kun näitä kaikkia ohjeita syömisen suhteen lukee, ei ihmisparka voisi maaruunsa panna yhtikäs mitään. Vehnä, perunat, rasva, sokeri, punainen liha, banaani...  ei suotavia. 

Ravintola-alan rajoitukset osin päättyneet. Kansa kirmasi oitis terasseille, liki toisiaan, laulamaan ja tanssimaan. Mentiin Venäjälle jalkapalloa katsomaan ja tuomisina tuotiin koronatartuntoja. Elettiin kuin entisen Ellun kanat, viruksesta viis. Ymmärrän kyllästymisen ja väsymisen kaikkiin jo pitkään olleisiin kieltoihin ja suosituksiin, mutta katsotaan tuleeko piittaamattomuudesta jälkiseuraamuksia. Olemmeko syksyn tullen jälleen aikaisemmassa rajoitusten kurimuksessa? 

Kylmä keitto sopii kesäkuumalla. Laitanpa vichyssoisea. On niitä muitakin, esimerkiksi gazpacho. Kylmät keitot eivät todellakaan ole hullumpia ja minä niistä tykkään. Kun kerran tilasin ja söin gazpachoa Espanjassa, tarjoilijapojat seurasivat reaktioitani pannessani ensimmäisen lusikallisen suuhuni. Tiesin sopan entuudestaan, eikä se ollut minulle eka kylmä keitto. Nostin peukaloni pystyyn pojille ja sain hyväksyvät hymyt. Jos pettyivät, eivät ainakaan sitä osoittaneet.

Kirsikat ovat huushollistani loppuneet. Siispä uusien hankintaan, kunhan tästä tokenen. Aurinko paistaa, mittarissa +22, sopiva sää ostoksille.






25. kesäkuuta 2021

MITTUMAARINA

 PUUTARHA

Helle,
mansikoille ja valkoiselle apilaalle tuoksuen,
painaa puutarhaa uuvuttavana kuin kuuma pilvi.
Jokainen korsi väreilee tulisena säteenä,
ja hiljaisuudessa tuntuvat keltaiset ruusut räjähtelevän
pienten aurinkojen lailla.
Minä kuljen ihanuudesta väsyneenä
kuin olisi minulla liian vähän verta elääkseni kaiken tämän.
- Oi kukat, ilman menneisyyttä ja tulevaisuutta,
nöyränä kumarrun suuren viisautenne edessä
ja sieluni uhraan teille,
joka liiaksi tietää ja ei osaa kuolla, ei elää.
Joka helteestä raukean ruumiini solulla rakastan teitä,
iiristä, joka loistaa kuin sininen liekki,
akileijan keinuvaa fajanssipagodia
ja orvokin pientä ja suruntäytteistä silmää.
Mutta eniten rakastan minä sinua, tulinen keisarinkruunu,
polttava, liekehtivä, punainen ryhmä,
maahan pudonnut aurinko,
palava pensas, josta Jumalan ääni jyrisevänä puhuu!

(Olavi Paavolainen 1903-1964)


Hyvää ja Mukavaa Juhannusta.

24. kesäkuuta 2021

JUHANNUSAIKAA VAAN EI JUHANNUSTAIKAA

 Flunssa jatkuu. Mikäs pahan tappaisi? Vaihtelua on siinä, että on pelkästään yskimispäiviä tai niistämispäiviä. Tänään jälkimmäinen. Toivottavasti paperinenäliinani riittävät. Kauppaan en halua raahautua. 

A:n kanssa olemme alkaneet keskustella lukemistamme kirjoista. Nyt sain vinkin 1997 ilmestyneestä Arthur Goldenin kirjasta Geishan muistelmat ja jippii, se on suomennettukin. Epäilen saatavuutta. Ehkä antikvariaatissa. Olen lukenut yhden geishajutun. Minna Eväsojan  Melkein geisha. Mutta mihin sekin on hyllystäni kadonnut? Annoin paljon kirjoja pois tänne itään muuttaessani, jos se meni mukana erehdyksessä. Kunhan tästä taudista tokenen, lähden Goldenin kirjaa metsästämään.

Soitin E:lle Ouluun kysyäkseni, ovatko kaikki puut pystyssä hänen pihallaan. Ovat. Myrsky ei edes läheltä liipannut, vaan pysytteli kaupungin keskustassa tekemässä tihutöitään. Oulun myrskystä oli ollut uutisissa Espanjassa. A kyseli kutsuen Oulua herttaisesti Oluluksi. Ei ole selvillä tietenkään Suomen kaupunkien sijainnista. Huolestui miten Helsingin kävi.

Taannoinen sadepuuska viilensi niin paljon, että hipsin partsille istuksimaan. Pelargoniatkin näyttivät tyytyväisiltä hetkelliseen muutokseen. Katselin pisaroiden valumista ikkunalaseihin ja nautin jopa yllättävästä pimeydestä keskellä päivää pilvien ollessa tummia ukkosta enteillen. Ja niinhän se ensin räsähti ja sitten paukahti. Lasit helähtivät. Isäni aikoinaan laski välähdyksen ja jyrinän välit, kun minä kysyin silmät kauhusta jäykkinä "onko jo ihan päällä?" Oli mökkiaikaa, enkä siellä ihastellut ollenkaan ukonilmoja. Aidan takana oli sähköpylväs, josta risteili johtoja ympäriinsä. Ei siihen meidän aikanamme kuitenkaan osunut. Mutta kauppiaan taloon osui. Paloi poroksi.

Pitää tilata taas kahvikapseleita. Teen sen puhelimitse, niin saan kuulla saatavuuden. Aikanaan kipitän Postista paketin hakemaan. Kahtena kertana on ollut lähetys syyttä vajavainen. Nyt aion selvitä yhdellä Posti-käynnillä, kun pyydän tilaukseni toistamaan. Saas nähdä, mitä siitä tykätään. En ole oikein selvillä, onko Nespresso Boutiquella Helsingin Keskuskadulla jonkunlainen monopoliasema kapselien suhteen, vai saako muualtakin? 

Tänään siis, kuten yleensä viime päivinä, potemista kotona Buranaa syöden, yskien ja niistäen. Mitäpä sitä muuta? Menee se juhannus näinkin. Koivuja katselen ikkunasta. Koivuhan on juhannuspuu. Juhannussalkoja ei täällä näy. Joku ruotsimielinen taho on joskus pystyttänyt majstångin Espan puistoon, ja kyllä sitä mielellään tällainen fennomaanikin katseli. Liekö pystytetty tänä vuonna?








23. kesäkuuta 2021

LIIKAA TURISTEJA

 Milloinkaan en ole ollut Barcelonassa. Olen sinne tahtonut, mutta nykyisin olisin muiden turistien lailla siellä ei-toivottu. Turisteja on liikaa ja turistit eivät aina käyttäydy hyvin. Ymmärrän barcelonalaisten kielteisen kannan. Jos Helsinkiin pelmahtaisi vuosittain 14 miljoonaa turistia, alkaisin minäkin kyseenalaista heidän tulemisensa. Meidän onneksemme emme ole niin kiinnostava maa ja kaupunki. Lisäksi sijaintimme on Euroopan pohjoisosassa, joka on kaukana kaikesta mitattuna matkailun mittapuulla.Venetsia on toinen, joka kärsii turistitulvasta. Paikallisia asukkaita on paljon muuttanut itse kaupungista pois. Samoin on Barcelonassa. Jos Helsinki alkaisi kiinnostaa matkailijoita noissa määrissä, voisin vihdoinkin alkaa viihtyä täällä periferiassa, jonne harvoin turisti suunnistaa. Asuessamme Katajanokalla, usein laivoista tulijat kyselivät, minne päin lähteä päästäkseen keskustaan. "Keskusta" tarkoitti Senaatintorin seutua. Emme kyllästyneet kysymyksiin, mutta jos niitä olisi sadellut koko ajan, olisimme visusti välttäneet laivojen rantautumisaikoja.

Mutta mihin kyllästyin, niin aasialaisten röyhkeyteen. Meillä oli Stockmannilla puolison pyörätuolin edessä siihen kiinnitettävä ostoskärry, joka oli sitä tarkoitusta varten. Sekös herätti aasialaisissa ihmetystä. Kamerat räpsähtelivät nenämme edessä lupaa kysymättä, josta useinkin huomautin. Idän hymy kun ei minuun tehoa eikä tehonnut. Tämä hyökkäyksen kohteeksi joutuminen ärsytti. Joskus jopa niin paljon, että lähdimme pois.

Flunssa, joka kimppuuni hyökkäsi, on outoa lajia. On päiviä, jolloin tunnen olevani nuhaton ja yskätön ja sitten taas toiset päivät hankalia ikuisine aivastuksinen ja nenän pyyhkimisineen, joihin sekottuu ankaria yskänpuuskia. Eilen oli päivä, joka päästi minut mansikoiden ja kirsikoiden ostoon. Tänään taas kehnoa olemista. No, kai aikansa kiusaa ja sitten häviää. Olen vähän rajoittanut tuulettimien käyttöä ja arvatkaapas, onko entistäkin tukalampaa. Illalla myöhään pidän ikkunaa auki sadakseni edes hiukan viileyttä. Helle siihen aikaan hiukan heliittänyt. Talvella lumessa rämpiessä tätä jo muistelee kaipauksella.

Ei vieläkään juhannusheilaa. Aikaa enää hommaamiseen  muutama päivä, niin taidan jättää. Kukaan tuskin edes välittäisi tämmösestä nuhanenästä. "Nuhanenä" on muuten yksi Lumikin seitsemästä kääpiöstä. Pikkutyttönä yritin vimmatusti ymmärtää, minkälainen Lumikki on, jolla iho valkea kuin lumi, hiukset mustat kuin eebenpuu ja huulet punaiset kuin veri.




22. kesäkuuta 2021

TEESTÄ JA KUKISTA

Löysin omasta hyllystäni, joka usein yllättää, lukemattoman kirjan Okakura Kakuzon Kirja teestä. Kiinalaisissa ja japanilaisissa nimissä sukunimi mainitaan ensimmäisenä.  Alunperin teos ilmestynyt 1906 ja tämä painos 2011. Suomentaja Minna Törmä. Kustantaja Taide, painopaikka Tallinnassa. Kirja ei suinkaan ole vain teen kimpussa, vaan yrittää saada lukijan ymmärtämään japanilaista kulttuuria "teeismineen".  Okakuran kirja on johdannon mukaan "itäaasialaisen estetiikan klassikko".

Teehän oli aluksi lääkettä ja kehittyi vähitellen virvokkeeksi. Kiina oli ensimmäinen teen käyttäjä ja sieltä levisi Japaniin ja muualle. Japanilaiset tekivät teen valmistamisesta juotavaksi upean seremonian, jota minullakin on ollut ilo ja onni seurata kaikkine vaiheineen. Teeismillä on tehtävänä ylistää kauneutta arkipäivän kurjuuden hektisyydessä. Se "teroittaa mieleen puhtautta ja harmoniaa, keskinäisen  ihmisrakkauden mysteeriä sekä tunnetta yhteiskunnallisen järjestyksen romantiikkaa." Saatatkos sen selvemmin kertoa?

Olen aina pitänyt teen juontia arvokkaampana, juhlallisempana ja kauniimpana kuin kahvin hörppimistä. Teetä ei kanniskella pahvimukissa kaduilla kuten kahvia. Teen nauttiminen tapahtuu oikeassa ympäristössä vailla kiirettä ja se onnistuu hyvin iltapäiväteehetkenä, jota tapaa harrastetaan Englannissakin. 

Japani länsimaistuu. Teeseremonia ei enää ole tuttua kaikille tämän päivän japanilaisille. Monet vanhat tavat siellä kuin muuallakin häviävät. "Teemestari" alkaa olla häviävä ammattikunta. Ehkä ei jokaisessa kodissa enää asetella kukkia maljakkoon kuten ennen, vaan laitetaan puska sinällään ja jätetään kertomatta sanoma, jonka kukat asennollaan, värillään, määrällään sitä katsovalle välittää. "Kun alkuihminen tarjosi ensimmäisen seppeleen neidolleen, hän nousi villin yläpuolelle, muuttui ihmiseksi kohoten elämän raakojen perustarpeiden ylle, astui taiteen maailmaan..."

Kukkatarinoita on paljon. Okakura kertoo yhden: Vielä 1500-luvulla päivänsini oli harvinainen kasvi. Herra Rikyû oli istuttanut sillä kokonaisen puutarhan hoitaen kasvejaan huolella ja rakkaudella. Maine päivänsinistä kiiri Taikô Hideyoshin korviin ja hän tahtoi puutarhan nähdä. Rikyô kutsui hänet aamuteelle taloonsa. Sovittuna päivä Hideyoshi käveli puutarhan läpi, mutta siellä ei ollut yhtäkään päivänsineä. Maa oli tasainen, päällystetty pikkukivillä ja hiekalla. Kulmat kurtussa ja vihaisena hän astui teehuoneeseen, mutta siellä olikin yllätys. Tokonomassa harvinaisessa Song-kauden pronssiastiassa oli yksi ainoa päivänsini - koko puutarhan kuningatar.

Liitin tämän tarinan yhdeksi viehättävämmäksi kertomukseksi siihen kategoriaan, jonne olen kerännyt hurmaavia tarinoita. Se kertoo hyvin paljon japanilaisuudesta, tavasta oivaltaa kauneutta yksinkertaisella tavalla. Ja kuinka Rikyû tällä eleellään kunnioitti arvokkaasti ja kauniisti vierastaan.

20. kesäkuuta 2021

FLUNSSA TEKI ISKUN

 Se on nyt sitten reipas kesäflunssa!  Mistä peijoonista sen nyt sain? Tuulettimista? Nehän kummasti viilentävät, vaikka eivät ilmastointilaitteita varsinaisesti olekaan. Heiluttavat ilmaa sopivasti. Eilen en pätkääkään tuulettanut, enkä pitänyt ikkunoita edes illalla auki. Kökötin liina kaulan ympärillä visusti aamutakin sisällä säälien kovaa kohtaloani ja otin Buranaa, yskänlääkettä ja panin nenäliinapaketteja näkyviin paikkoihin. Lukeminenkaan ei oikein maistunut ja se jos mikä tietää sairastamisen laadun vakavuutta. Illalla tokenin sen verran, että luin A:n sähköpostin ja vastasinkin siihen. A oli ollut Sveitsi-klubilaisten juhlassa, johon osallistui 80 sveitsiläistä ja A. Jollain konstilla vuosien ja sveitsiläisten ystäviensä kautta on ujuttautunut sakkiin mukaan. 

Tänään tuntuu himpun verran paremmalta ja kahvikin maistui jo. Samoissa merkeissä kuitenkin tämäkin päivä menee leväten ja jo ehkä lukienkin. Mozart yhä kesken ja samoin Willansin irvailut meistä suomalaisista. Kun on -10 pakkasta "the British start the heat in their houses. The Finns start using long sleeves."  Irvailun linjoilla on Roman  Schatz myös ollut aikoinaan kirjallaan Voi maamme Suomi. Ehkä voin tovin istuskella partsilla, jos ilkeän näyttäytyä vastapäisen talon mahdollisille katselijoille. Tai pukeudun sopivaan asuun. Näinhän minä teen.

Olen Mozartissa siis jo loppupuolella  ja kammoksun kirjailijan kanssa  sitä ylettömän krääsän määrää, jota Amadeuksen nimissä kaikkialla kaupataan. Golfpalloja! Minusta jo melkein mennään rienaamisen puolelle. No, ihminen kaupallistetaan kuolemansa jälkeen mauttominkin tavoin. Senkö vuoksi hän loi mestariteoksiaan?  Pyörähtelee varmaankin hyrränä haudassaan, vaikka ei tiedetä, missä hauta on. Mozartin kuoleman aikoina  230 vuotta sitten oli tapana sankaritkin haudata joukkohautoihin. 

Tukahduttavan kuumaa, kertoi säätiedote. No, kuumaa oli ja on, mutta  ei mielestäni tukahduttavaa sisällä. Minulla vielä tuulettimien lisäksi aina käsien ulottuvilla viuhka. Sitä löyhyttelen sirolla ranneliikkeellä mitä niistämiseltä ja yskimiseltä ehdin.

Ystäväni K kauhistelee kaikenlaisia asioita, joita ei ennen ollut. Aion säikäyttää hänet tiedolla, miten Kopi Lawak-kahvin pavut valmistuvat paahdettavaan kuntoon. Hommaan tarvitaan sivettikissan ruuansulatusjärjestelmä ja tietysti myös sivettikissa itse. Toinen maailman kalleimpiin kuuluva kahvi tulee elefantin takalistosta ja se on Black Ivory Coffee. Lepakoitakin voi käyttää, mutta niillä on hiukan huono maine. Mainitut kahvit ovat sen verran hintavia, että jää monilta maistamatta. Turun kauppahallissa on myytävänä kuulemma  Kopi Lawak-kahvia. Turussa on muutakin ihmeellistä.






17. kesäkuuta 2021

VALESUOSITTU KIRJOITTAJA

 Pääsin ainakin toistaiseksi eroon lukijamääräsotkustani, joka oli kertovinaan huimaakin huimemman lisän kirjoitusteni seuraajiin. No, näyttiväthän luvut juhlallisilta, mutta eivät tosilta. Näin on käynyt niiden kanssa aiemminkin. Tekninen vika? Kiusantekoa? Eilen ja tänään olemme jälleen normaaliluvuissa.

Aion ostamaan kirsikoita, kunhan saan aamutoimet suoritettua. Aion myös ilahduttaa itseäni panemalla lierihatun päähän. Ensimmäinen kokeilu tänä kesänä. Tuuli näyttää olevan sen verran leppeää, että luulen selviytyväni. Saahan hatun pitää kädessäkin, jos ilman virtaus käy liian vimmaiseksi.

Luen taas kahta kirjaa. Joel Willansin jätän hetkeksi ja siirryn ajassa runsaan parin sadan vuoden taakse Mozartiin ja hänen aikaansa. Itävaltalainen kapellimestari Josef Krips (1902-1974)  kirjailija Antti Vihisen mukaan on sanonut: "Beethoven haluaa taivaaseen, mutta Mozart tulee sieltä." Kirjan loppupuolella paneudutaan Mozartin sävellyksiin ja niiden taustoihin. Soittelen samalla kutakin cd:llä ja kuvittelen olevani mukana teoksen ensiesityksessä yrittäen paneutua Mozartin tunteisiin vaikka Figaron häiden aikana, jolloin sanotaan Mozartin olevan elämänsä kunnossa ja oopperan olevan hienointa Mozartia. En ole ennen lukenut kirjaa aivan loppuun asti. Nyt paikkaan sen asian ja samalla tutustun lähemmin säveltäjän tuotantoon kurkistamalla kulissien taakse.

Ensi viikolla jo juhannus. Kesää on vielä, vaikkakin hitusen verran kallellaan kohti syksyä. Eikä minulla ole vielä juhannusheilaakaan.  Joel Willans kirjassaan More very Finnish problems irvistelee varsinkin jo enemmänkin unholaan jääneistä suomalaisista juhannustavoista, kun on kirmailtu ilkosillaan pitkin niittyjä, kerätty tiettyjä kukkia tyynyn alle siinä toivossa että sulhanen ilmaantuu. Pojat eivät näitä temppuja morsiamen takia harrastaneet.

Minä tästä siirryn omien temppujeni pariin saadakseni itseni ihmisilmoille näytettävään kuntoon. Panenko kauppoihin valkoisen vai mustan maskin, tätä on vielä harkittava. 


           

15. kesäkuuta 2021

UUTTA LUETTAVAA TAAS

 Olen dallannut kirjakauppaan. Noah Gordonia ei saa edes englanninkielisenä Helsingissä, eikä hänen kirjojaan ole suomennettu. En siis voi lukea A:n suosittelemaa kirjaa Shaman. Mutta  jotain sain: Joel Willans More very Finnnish problems ja Pico  Iyer A  beginner´s guide to Japan. Äitinihän, kuten olen monesti kertonut, oli entisessä elämässään japanilainen. Ryhdyin illalla lukemaan kirjasaalistani ja aloitin  Joel Willansista. Joillakin Suomessa asuvilla kirjailijoilla on loputon ilakoinnin halu huvitella kielemme ja tapojemme kanssa. Ja naurattaa suomalaistakin lukijaa! Pyrskähdin välillä lukiessani minäkin. Lainaan kirjasta tähän  näin juhannuksen lähestyessä  Willansin esimerkin kielestämme:
"- Kokoo koko kokko
  kokoon.
- Koko kokkoko?
- Koko kokko !"

 Ruotsalaiset mansikat ovat tulleet. Muistuttavat ulkomaisista eniten suomalaisia maultaan. Ostin niitäkin ja ensimmäistä kertaa tänä kesänä lehahti heti nenääni kunnon mansikan tuoksu ottaessani niitä esille kääreistään. Piti oikein huokaista.

Ovikerberos pankissa tiukkasi kuten aina ennenkin, millä asioilla liikun. Sanoin olevani kassa-asioilla. "Ottoko?" Tähän en edes vastannut.  Nostin niin paljon, ettei tarvitse vähään aikaan mennäkään koko pankkiin kiusattavaksi. Virkailija sen sijaan oli asiallinen ja mukava. Olen hänen kanssaan asioinut ennenkin. Raha-asioiden jälkeen menin korukauppaan ja ostin "kullatun" hopeisen nilkkaketjun. Hopeinen on ollut entuudestaan, siis ilman "kultausta". Herkussakin kävin. Tämän kaiken jälkeen olinkin valmis dallaamaan kotiin.

Tuuli niin navakkaa, että hiukset tulivat aivan pörhölleen. Hissin peilistä katsoi aikamoinen sekamelska. Lämmitin keiton ja otin pakkasesta sulamaan kalkkunan kimpaleen täksi päiväksi.  Aterioinnin jälkeen vain olin ja aion olla niin tänäänkin. Aina ei tarvitse tehdä jotain. Tuuleminen näyttää jatkuvan ja aurinko paistavan. Kelpo kesäpäivä. Suunnitelmissa on ottaa kipollinen mansikoita mukaan partsille ja niistä nauttiessa jatkaa Willansin kirjan lukemista parvekehattuni suojassa.

12. kesäkuuta 2021

LIEJUKOSTA KAUPUNGIKSI

 Eräs kesäkuinen päivä kauan sitten ei ollut riemun päivä Porvoossa,Tammisaaressa, Raumalla ja Ulvilassa. Asukkaat oli määrätty muuttamaan uuteen Helsingin kaupunkiin. Käsky kävi kuningas Kustaa Vaasalta. Minne piti muuttaa? "Vantaan suulle,liejukkoiseen lahdenpoukamaan, jonka tuhannet karit eristivät merestä. Siellä joku kalastaja paljailla kallioilla on tähän asti viettänyt kituvaa elämää, joku talonpoika viljellyt vaikeasti maata."  Näin kirjoittaa Mika Waltari 1937 kirjassa Helsinki kautta vuosisatojen (Otava).  

No, ei Helsinki tuonne "liejukkoon" jäänyt, vaan muutti sinne, missä se nyt on. Ja tänään tuo silloinen pieni kaupunki täyttää juhlalliset 471 vuotta.  Asukkaita kertynyt runsaat 631 000. Minä olen yksi heistä. Aivan paljasjalkainen. Joku joskus kysynyt, mitä ihmeellistä siinä on? Ei mitään, mutta jokainen saa ja voi olla ylpeä juuristaan. Helsinki on mun stadini ja ihan gimis stadi onkin.

Slangia

Huulta
voi heittää kenen kanssa vaan.
Mut slangia. Soon outoo.
olit sitten Valkassa,
Rööperissä. Krunassa,
Tölikassa, Sörkassa.
Ihan missä vaan.
Aina sä törmäät junttiin.
Mut joskus. Onneks.
Treffaa staran,
kun heittää slangia.
Saa hiffata, ettei Stadi
ihan umpijunttikylä ookaan.
Ihan vielä.

(Arvo Pohjola, kirjasta Himaföneri. 2004)


Onnea Helsingille, synttärisankarille 12.6. 2021 !

11. kesäkuuta 2021

OUTI NYYTÄJÄ EI EDES HÖLMISTYNYT

 Kuulin E:ltä puhelimessa, että Suomen kesä kokonaisuudessaan tulee olemaan lämmin ja aurinkoinen, etten sanoisi lierihattuilma. Paiste lähestyy tämän huoneen ikkunaa. Panin tuulettimen jo töihin. Iltapäivällä aurinko siirtyy olohuoneen puolelle ja parvekkeelle. Jälkimmäiselle ei ole menemistä. Jos koko kesä on tällaista, en valita, vaikka helle joskus piinaakin. Muutama kuukausi, niin kaikki on ohitse.

Antti Vihinen Mozart-kirjassaan teilaa Milos Formanin elokuvan Konstanze-kuvan, että Wolfgangin vaimo olisi ollut oikea riiviö, "lutkamainen pintaliitäjä", ahne, huvittelunhaluinen jne. Vihisen mukaan ei näin todellisuudessa ollut. Monista Mozart-tutkijoista ei yksikään viittaa tänne päinkään Konstanzen kohdalla. Minä en Amadeus-elokuvaa ole nähnyt. Televisiossakin se pääsi livahtamaan ohi. Enkä ole Vihisen kirjaa aikaisemmin yhtäkään elämäkertaa Mozartista lukenut. Konserteissa musiikin kautta häneen tutustunut.  Horst lähetti äänilevyn, jossa on Eine kleine Nachtmusik. Soi nytkin taustalla. Ja näin minä Prahassa nukketeatterissa oopperan Don Giovanni.

Areenassa on kaikenlaista hyvää. Katselin dokumentin Outi Nyytäjästä, jonka kirjoja olen lukenut. Jos muistan oikein, asui Nyytäjä puolisonsa kanssa Katajanokalla niin kuin minäkin. Kerran hänet tapasin ja tunnistin. En häntä lainkaan tuntenut henkilökohtaisesti. Enkä tänä päivänä tiedä, mikä minuun meni, mutta kysyin häneltä iloisesti:"Eikö teidän pitäisi olla Bretagnessa?" Hän ei edes hölmistynyt yllättävästä hyökkäyksestäni, vaan vastasi hetken minua katseltuaan: " Pitäisi ja me olemme sinne pian menossakin." Sitten me hymyilimme ja jatkoimme tahoillemme matkaa. No, onneksi julkisuuden henkilöt ovat tottuneet siihen, että joku pysäyttää jotain sanoakseen. Mutta minä en ole koskaan heihin kuulunut, paitsi silloin jostain käsittämättömästä syystä. Outi Nyytäjä kuoli vuonna 2017.

Helsinki-Seura järjestää huomenna jäsenilleen opastuskierroksen Lapinlahden sairaalapuistossa. Seura on henkeen ja vereen puolustanut sairaala-alueen säilyttämistä, vaikka alueen päällä on leijunut purku-uhka. Joulukuussa Seura teki ympäristöministeriölle valituksen Uudenmaan ELY-keskuksen päätöksestä  jättää alue suojelematta. Vaati saada asian uuteen käsittelyyn. Museovirastokin on samoilla linjoilla. Kuunnellaanko hätähuutoja? Jää nähtäväksi.

Uudellamaalla pohditaan koronarajoitusten osittaista purkamista. Joitakin jo kuulemma tänään. Näin ollen huominen Helsinki-päivä olisikin sitten himpun verran vapaampi.

 




8. kesäkuuta 2021

KOLMEN MAAN MANSIKOITA

 Kaivoin tuulettimet esille ja nyt surisee. Mielekkäämpää kuin avata ikkunat helteeseen ja paahteeseen. A:n kanssa käyty keskustelua amerikkalaisen kirjailija Noah Gordonin tuotannosta. Ei luullakseni ole suomennettu. A lukee kirjaa Shaman. Sai minut innostumaan. Jos on pokkarina, ostan. Aionkin tänään mansikoideen ja kirsikoiden ostoon. Yhden parvekepelargonian olen onnistunut tappamaan. Tilalle uusi. Muut hoidostani huolimatta ovat elossa. On se niin ihanata istua partsilla ja nauttia ikiomasta kesästä.

Ystävä soitti ja valitteli vaivojaan. Kremppaa siellä ja kremppaa täällä. Ei edes luontaistuotekaupan ihmelääkkeet auta. Lääkäreillä on diagnoosi, mutta "eiväthän he mitään tiedä". Luontaistuotekaupan täti diagnosoi. Auringonhattu kuulemma antaa avun ainakin flunssaan. Minullakin on parvekkeella aurinkohattu, mutta en ole ajatellut sitä syödä. Toivon irvailustani huolimatta ystäväni tulevan parempaan kuntoon joko lääkärien tai ravintolisiin erikoistuneen kaupan tädin ansiosta. Itse uskon lääkäreiden sanomisiin.

Mansikkakauppiaalta ostettu kotimaisia, espanjalaisia ja hollantilaisia mansikoita sekä kirsikoitakin Espanjasta. Uusi parvekekukka tapetun pelargonian tilalle. Jonkin sorttinen Daisy. Ruokakaupastakin tarpeellista ja sitten helteisten katujen yli kotiin, jossa ihanan viileää. Kiitos tuulettimien. Kirjakauppaan asti en päässyt tänään. Mozart vielä kesken. Säveltäjä kirjailija Vihisen mukaan aikamoinen valittaja kaikesta ja eritoten jo snobiksi kehittynyt aikuistuessaaan. Mikä sitten faktaa ja mikä fiktiota. Ei käy kieltäminen että kaveri on mestari, vaikka arvostelu ei aina kiitosta anna. Volfgang on muuttanut jo Wieniin. Menossa on hänen elonsa viimeiset kymmenen vuotta. Joista ei tietystikään vielä tiedetä mitään.

Kesäinen vaatetus ihmisillä oli vastassani Tallinnanaukiolla. Sievä hattu monella naisella. Minulla ei, ja hyvä oli, tuuli oli aika reipasta. Kunhan tästä minut metro vie taas kaupungille, niin sinne lierihattu sopii.



5. kesäkuuta 2021

LEEN KIRJA ASKARRUTTAA YHÄ

 Muutaman päivän tauko tässä kirjailemisessa. Tänään taas vahvasti jääkiekkoa ja huomenna jännitetään pronssia ja kultaa. Mitä jos me vaikka kultaa ja maailman mestaruutta...

Olen ollut hissukseen, mitä se sitten tarkoittaneekin. Olen puuhastellut kaikenlaista kotitalouden hoitoon kuuluvaa. Onnittelin äitini serkkua, joka täytti taas yhden vuoden lisää moniin entisiin. Puhelimessa olen jutellut, käynyt ostamassa mansikoita ja kirsikoita, istunut partsilla lukemassa. Leen "Satakieleen" on jatkoa ja sekin hankittava. Enkä todellakaan tiedä, mihin kirjani mahtuvat. Olen jo pinonnut muutamia annettavaksi eräälle ystävälleni, joka ehkä voisi olla niistä kiinnostunut. Ja jos ei, pankoot kiertoon.

Joanna Lumley kiertää nyt kotisaartaan Englantia tv:ssä ja oli käymässä Durhamissa, jossa minäkin. Katedraali ja yliopisto, joki ja Lumleyn suvun linna. Minun käynnistäni, tai oikeammin siellä olemisesta yhden kesän verran, on aikaa pitkästi, kuten jo kaikesta. Olin skottilaisen kaverini kanssa soutelemassa  Wearjoella ja istuskelimme joskus iltaisin rannalla ihailemassa auringonlaskua.  Hyvä Luoja miten siitäkin on aikaa! Liekö Archie enää elossakaan?

Nyt luettuani kirjan Kuin surmaisi satakielen, se muuttui puolen välin jälkeen vakavaksi rotuasiaksi, kun Scoutin ja Jemin isä alkoi puolustaa oikeudessa neekeriä. Siitä seurasi perheelle vaikeuksia ja "neekerille" vielä enemmän. Tämä n-alkuinen sana oli yleisessä käytössä vuonna 1960 kirjan kirjoittamisen aikana. Kirja kuvaa 1930-lukua USAssa. Mustat eivät olleet edes oikeita ihmisiä kaikille valkoisille ja se näkyi niinkin pienessä kaupungissa kuin Maycombissa. Edelleenkin kamppailemme saman asian kanssa aivan Eurooppaa myöten, jonne muuttanut muualta väkeä parempaa elämää etsimään. Rasismi nosti päätään pysyvästi jopa Suomessa. Leen kirjaa lukiessani tunsin suurta sympatiaa amerikkalaisia mustia kohtaan ja kuvittelin asettuvani heidän asemaansa. Ei ollut aavistustakaan millaista se olisi todellisuudessa. Mustat tietävät, koska kohtaavat rasisimia päivittäin silloin ja tänäkin päivänä. Runoilija Amanda Gorman peräänkuuluttaa tasa-arvoa, mutta "olemme kaukana valmiista, kaukana virheettömästä." Emme ehkä milloinkaan pääse perille.

Nukuin taas vain muutaman tunnin. Join kahvin neljän kieppeillä ja nyt aurinko paistaa täydeltä terältä koivikon läpi. Ikkunalasissa ulkopuolella käveli joku ötökkä. Hiljaista. Linnutkin nukkuvat vielä.






1. kesäkuuta 2021

SUOLAISTA ASIAA

 Eilen ohjelmassa vihreä kanacurry ja siihen nyt tarvittiin niitä vastikään ostamiani kaffirlimenlehtiä. Avasin purkin ja nuuhkaisin: ihana tuoksu ja ei kuin pataan. Maistoin valmista currya, säästin osan täksi päiväksi ja loput pakastimeen.

Tovi partsilla linnun kanssa ja sitten myöhemmin  eilen Tauno Palon miehittämää vanhaa elokuvaa, kuinka  Rannanjärvi aikoi ainakin laulussaan tappaa vallesmannin ja naida sen komian lesken. Oikeasti, mitä olen kuullut, eivät häjyt niin kamalia olleet, mitä elokuvat kertovat. No, eivät liioin mitään mammanpoikia.

Ja niinhän siinä kävi sunnuntaina, että Suomi päihitti jääkiekossa Latvian 3-2. Jatkoajalle piti mennä ja sitten  tuli se ratkaiseva maali. Hurraa, hurraa, hurraa! Tänään Kanada-Suomi. Silloin lienee todella tiukat paikat, ihan jo jännittää

Jaahas, että kesäkuuta mennään. Juhannus pian ovella, sen jälkeen heinät seipäille ja elokuussa syödään rapuja pimenevässä ilassa. Se oli kesä 2021. Ulkotiloissa saa olla vaikka kyljittäin, mutta sisällä kahden metrin rako. Tosin se ei toteutunut viimeksi ollessani metrossa. Viereeni aivan kiinni liimautui rouvashenkilö, jolle ystävällisesti sanoin: "Anteeksi rouva, mutta nyt ei taida olla kahden metrin turvaetäisyyttä."  Rouva suuttui julmetusti: "Mitäs siinä päätäs auot, jos pelkää, ei pidä metrooon tulla." Olin keikahtaa penkiltä alas, mutta olin tukevasti kiinni rouvassa. Mies tuli hänelle apuun ja oli samaa mieltä rouvansa kanssa. Lohduttauduin sillä, että meitä on paljon ja vielä jää asemallekin. He jäivät muutaman pysäkin jälkeen. Näytelmä oli päättynyt. Matkustajat vetäytyivät takaisin kuoreensa.

Jonain päivänä kauppaan. Suola alkaa loppua kotona. On kymmeniä laatuja ja makuja. Pitää käyttää käyttötarpeen mukaan. Meri- tai Himalajan suolaa ei joka paikkaan. Ei liioin sormisuolaa sinne ja tänne. Tiesuolan kanssa pitää olla varovainen, ei ruokiin ollenkaan. Minä käytän aina suosituksista poiketen Maldonin merellistä sormisuolaa kaikkeen ruuanvalmistukseen.  Suola tulee Maldonin kaupungista Essexin alueelta meren rannalta.  Vuodesta 1882 siellä on oltu suolan kanssa tekemisissä ja minä heidän suolaansa mieltynyt vuosia sitten. En ole valikoiva, enkä missään tapauksessa halua suolasta mitään purkkiarsenaalia, joista sitten valittava sopiva kuhunkin ruokaan. Yhtä ja samaa lajia joka paikkaan, mutta ei haavoihin.