13. lokakuuta 2021

RUMAT PUSSIT SILMIEN ALLA

 Viime yö jälleen totaalisesti valvottu. Lähetin neljältä meilin A:lle kurjuuttani manaten. Unipillerit loppuneet, eikä melatoniinit auta. Valvottava on. Shit! Tämä "shit" kuulostaa siistimmältä kuin suomenkielinen vastine.

Luen Tarkiaisen Seitsemän veljeksen tutkimusta. Hän etsii yhtäläisyyksiä  Veljesten kontujen ja Palojoen kylän kesken. Niitä on todistetusti ja arvaten. Myös kirjailijan rikkaan mielikuvituksen tuotetta. Kiven käyttämää sanastoakin Tarkiainen tulkitsee. "Yörinen" tarkoittaa rappeutunutta. Ruoskaa meinaa "hulja". Näitä myös Juha Hurme selventää uudessa kirjassaan. Päätyneekö samoihin V. Tarkiaisen kanssa? Aion ottaa asiasta selvän ostamalla Hurmeen kirjan.

Tänään englannin tunti. Minulla pussit silmien alla, iho harmaa (johon paljolti pelastus maskissa) ja inhottavan väsynyt olo. Ei mitään pirteyttä höystettynä kukoistuksella. Tämän tunnin jälkeen alkaa syysloma, jota jo vietin. Olin merkinnyt kalenteriin väärin. Olivat huomanneet poissa oloni. No, nyt sitten uudestaan. 

Hemingwaysta eilen Teemalla viimeinen osa. Kuolema korjasi kirjailijan, joka hiukan itse asiaa avitti. Aikamoisen elämän ehti viettää ollen siinä ohessa pitkät ajat USAn listaykkösenä kirjoillaan. Joku pitää The old man and the sea-kirjaa hänen parhaanaan. En voi sanoa mitään, kun en likimainkaan ole Hemingwayn koko tuotantoa lukenut, mutta hieno kirja se on. Hiukan surullinenkin, kun vanha mies menettää suuren marliininsa haiden parempiin suihin. Ja kuinka hän olikaan taistellut sen kanssa! Toteaa kuitenkin tyynesti olleensa "liian kaukana" merellä kalastamassa.

Päivä ei vielä likimainkaan valjennut. On se nyt niin pimeää, niin pimeää. Tätä jatkuu vaikka kuinka kauan. Pitää ostaa lisää kynttilöitä. Polttelen ahkerasti Buddhankin molemmin puolin. Onko hyväksyttävää pitää siinä kodissa koristeena Buddhaa, jossa uskonto on aivan muuta? Saisinko kimppuuni kaikki 490 miljoonaa buddhalaisuuden koulukuntaan kuuluvaa? Ei kerrota heille.

Nyt menen toviksi vuoteeseen ihan pitkälleni vain. YouTubesta rauhoittavaa musiikkia, joka saattaisi minut viedä unten maille vaikka pariksi tunniksi. Tuskin, olen niin kova luu. Heittäydyn kuitenkin "rähmäkkääksi", joka on Kiven kielellä "pitkällään makaava".



10. lokakuuta 2021

JONKUNLAISIA MIELIPITEITÄ

 Juha Hurmeen Seitsemän veljeksen suomennoksesta olen sitä mieltä, että en oikein hyväksy Kiven tekstin muuttamista. No, olen edelleen sitä mieltä, mutta lievin myönnytyksin. Kuuntelin Hurmeen haastattelun Areenasta. Myönnytykseni tulivat sen perusteella. Onkin mielenkiintoista saada tietää sanoista, joita ei nykykielessämme enää ole tai olivat Kiven omia. Mutta niin selvä kuten "aaltoilee teräinen vilja" lauseen suomentaminen  "kasvaa vahva vilja" ei minusta ole tarpeellista. Hurmeen lause on arkista ja mielikuvituksetonta. Suomentamisellaan ei Hurme missään tapauksessa halua Kiven tekstiä tappaa. Hän vertaa Kiveä venäläisiin klassikoihin ne mennen tullen päihittäen. Sekin selvä asia, että maailman kirjallisuuden klassikoita on nykyaikaistettu monissa kielissä, miksi ei sitten Kiveä? Minä vain noin äkkisältään panin herneen nenääni, mutta nyt asiaa ajateltuani ja Hurmetta kuunneltuani nöyrästi olen sitä mieltä että ei hullumpi idea. Olen lukenut Juha Hurmeen teoksia, enkä edes ällistyisi, jos kirjakaupasta tullessani minulla olisi uusi Seitsemän veljestä kassissa. Aion myös lukea V. Tarkiaisen vuonna 1910 ilmestyneen Aleksis Kiven "Seitsemän veljestä", jossa Tarkiaisen mukaan yritetään "tarkastella yksityiskohtaisesti "Seitsemää veljestä", selittää sen syntyä ja kehitystä..." Hurme on tutustunut samaa asiaa käsittelevään E.A. Saarimaan Seitsemän veljeksen selityskirjaan vuodelta 1929. Kiven "Veljekset" ovat siis puhuttaneet meitä kautta aikain sitten ilmestymisvuoden 1870.

Tänään on Aleksis Kiven päivä ja suomalaisen kirjallisuuden päivä. Kaivan ylähyllyltä jälleen kerran "Seitsemän veljestä", ei suomennetun, ja luen. Yritän miettiä veljeksiä ja heidän sanomisiaan muullakin tavalla kuin kirjan tarinana. 

"Kuka käsittää tämän maailman rakennusta? Ei ihmislapsi, joka on typerä ja tyhmä kuin määkivä jäärä. Mutta parasta ottaa päivä tultuansa, sallia sen mennä mentyänsä, käyköön sitten puuhun tai mäntyyn."


Ei sopisi jatkaa muulla teoksella, mutta jatkan silti. Luen Marco Kososen kirjaa Mun Afrikka. Kosonen on kirjailija, matkailija ja muusikko. Minua suuresti viehätti kirjan Kenia-osuus. Olin aikoinaan Kenia-fani, joka sai alkunsa Karen Blixenistä. Kosonen sai alun, koska hänen mukaansa jokaisella mailmanmatkaaja-kirjailijalla on oikeus ja suorastaan velvollisuus kirjoittaa oma Afrikka-kirja. Minä en ole koskaan Marokkoa lukuun ottamatta ollut Afrikassa, mutta taatusti olisin minäkin pannut korteni kekoon, jos olisin Keniassa ollut ja olisi ollut kaikinpuolisia rahkeita kirjan tekoon.

Kosonen on pyörinyt moneen otteeseen Afrikan mantereella ja helppo on ollut miehenä pyöriä. Olen melkein kateellinen. Reppu vain selkään ja menoksi. Ei ole matkan varrella kuukautiskipuja, ei laukkukaupalla vaihtovaatteita kuten naisella. Nainen ei ehkä voi noin vain yöpyä jonkun juuri kaveriksi saamansa ihmisen majassa, kylässä, jossa ei ole kuultukaan mistään mukavuuksista vesiklosetteineen ja sähköineen. Nainen ei ehkä mene sammuttamaan janoaan johonkin kuppilaan, joka ei täytä alkeellisemmankaan kahvilan kriteereitä. Naista katseltaisiin kaikkialla nenän vartta pitkin ja joku lapsi huutaisi perään mzungu, joka tarkoittaa valkonaamaa. Niin huudeltiin Kososellekin. Näistä miehenä olemisen onnen hetkistä huolimatta, olen mieluummin nainen, joksi olen pitkän prosessin aikana kehittynyt äitini kohdussa.



7. lokakuuta 2021

OSAATKO SOITTAA RUOHOLLA ?

 Englantia eilen. J oli taas mukana ja parinani. Saimme kotiläksyäkin. Tunnilta hiippailin Herkkuun. Nyt on keittoaineksia jääkaapissa. Viimeinen Hullujen päivien päivä. Asiakkaita vähän, myytävä tavarakin huvennut. Ei ollut edes broilerin rintafileitä. Korvasin muulla osalla broileria. Mutta mikä ilahdutti kovasti, oli se, että Herkku vihdoinkin hankkinut uutuusnäkkileipää ja Valion erään tuotteen, jota olen kuusi vuotta sinne odottanut. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki!

Tänään ei tarvitse mennä minnekään. Luen sopan laittamisen jälkeen suolistokirjaa ja osaan nyt antaa arvoa tälle monta metriä pitkälle putkistolle, joka hyvinkin usein määrää, miten ja missä mennään. Ostin kirjan kauan sitten, aloitin lukemisen ja lopetinkin. Nyt uudella puhdilla ja kiinnostuksella. Ihmisen suolet eivät yleensä ole mikään yleinen puheenaihe. Muistan joskus lukeneeni vanhoista japanilaisista tavoista, joihin kuuluu tervehdittäessä kysymys: miten  voi vatsanne, onko toiminut? En usko nykyjapanilaisen enää tätä kysyvän. Syvä kumarrus riittää. 

Olen muuten tykästynyt englannin opettajaani. Oli puhetta, englanniksi tietysti, instrumenttien soittamisesta. Parikeskustelua. Minä kysyin J:ltä, osaako soittaa ruohon varrella? Ei kuulemma osaa. Ei ollut ilmeisesti kuullutkaan. Opettaja sensijaan kuuli ja näytti käsillä (ilman ruohoa), miten homma toimii. Siinä hetkessä häneen ihastuin, aloin suorastaan arvostaa tämän kyvyn vuoksi. Itse en koskaan ole oppinut tätä musiikin lajia, vaikka yrittänyt kyllä olen. Ei mitään ääntä. Isäkin opetti. En oppinut silloinkaan, kun Messeniuksenkadun pojat näyttivät juurta jaksain. Pappa (äidin isä) teki pajupillin  ja sillä sain jotakin aikaan. No, myöhemmin ei sujunut pianonkaan soittaminen, vaikka kunnianhimoinen äitini niin tahtoi. Ei tule tytöstä pianistia, sanoi opettaja. Äitini oli murtunut äiti.

Kirjoitan tätä aamulla, kello on viisi lyönyt, mutta lapsia tuskin herännyt missään. Ei edes Juhani ja Liisi, jotka revittiin hereille julmasti aikanaan, kuten Immi Hellén on kertonut. Minä herännyt ja jo on aamullinen kahviannos edessäni. Posti toi Suomi-Amerikka Yhdistyksen lehden SAM Magazine. Mukava Kari Purssilan kirjoitus  yhä jatkuvasta "kolasodasta". Osapuolina Coca-Cola ja Pepsi. Ensin oli Coca-Cola vuonna 1886 ja 13 vuotta myöhemmin maailma sai Pepsi-Colan. Kumpi ja Kampi tappelevat suosiosta ja paremmuudesta. Kumpi voittaa?  



3. lokakuuta 2021

HAJUVESI JA MUSIIKKI

 Missään tapauksessa ei olisi pitänyt mennä Herkkuun. Joudun aina suuren kiusauksen kohteeksi pakollisella kosmetiikkaosaston läpikulkemisella. Olin päättänyt olla pysähtymättä. Piti marssimani suoraan hissiin. Mutta ne tuoksut! Kaikki ne kauniit pullot ja purkit! Hullujen Päivien  houkutukset! Minä reppana pysähdyin. Kuin jonkun oudon voiman vetämänä jouduin parfyymien keskelle. Gucci, Elizabeth Arden, Kenzo, Prada,  Escada, Hermes, Armani... Olin ystävien joukossa. Ihana tuoksu leijaili ympärilläni. Tartuin "tikkuun", johon ruiskautetaan parfyymitippa  nuuhkimista varten. Minä ruiskauttelin ja nuuhkin. Tein valinnan. Menin huonon omantunnon kanssa kassalle, maksoin ja kaduin. Ostin muutakin ja kaduin vielä ja taas. Ja niin kuin tästä lokakuusta piti tulla järkevä säästökuukausi. Katin kontit! Menin hissiin ja alas Herkkuun suuren, suuren katumuksen vallassa. Lopetin katumisen heti kotiin päästyäni. Kerran vain täällä eletään, samaan konkurssiin kaikki, anna palaa, nauti...  

Vahdin melkein päivittäin netissä HKO:n konserttien kenraaleja. Ilmoittavat kun taas alkavat. Ennen koronaa kävin ja aion jatkaa. Ovat aamuisin ja viimeinen silaus ennen saman illan varsinaista konserttia. Pidän näistä harjoituksista. Pääsee kuin kulissien taakse. Tutustuu orkesterin arkeen, jolloin kapellimestari näyttää miten ja mitä tahtoo joukkueeltaan. Illalla kaiken on oltava jetsulleen valmista. Jokainen soitinyhtyeensä johtaja on erilainen. Joku ei ole ollenkaan soitantaan tyytyväinen, vaan naputtaa tahtipuikollaan nuottitelineensä kylkeen ja orkesteri odottaa ohjeita. Joku toinen taas antaa musiikin tulla yhtäjaksoisesti kauan ja silloin yleisö tuntee olevansa jo illan konsertissa. Yleisöä ei ole katsomon täydeltä. Liput ovat haluttuja. On oltava hereillä myynnin alettua. Kenen musiikkia haluan kuunnella? Onko kapellimestarin persoonalla suuri merkitys?  Maailmalla kuuluisuutta saanut johtaja? Olen nähnyt jo monia. Kuunnellut monien säveltäjien musiikkia. Uppoutunut siihen, nauttinut ja joskus kuivannut kyyneleitä. Musiikki on voimakas elementti tunnetasolla.Varsinkin salissa, joka on musiikkia varten. Musiikki ottaa syliinsä ja menee ihon alle. Joskus se pauhaa täydellä voimalla. Rakastan rumpuja. Kapellimestarin koko ruumis tekee työtä. Tahtipuikko viuhuu ja orkesteri tottelee. Jokainen pieni liike on ohje. Yleisö on hiirenhiljaa. Karkkipapereita ei rapistella, eikä puhelin soi. Tämä yleisö yleensä on tullut musiikin takia. Niin minäkin.

Kuinka ihanasti aamulla tänään paistoi syysaurinko makuuhuoneessa tyynylleni. Piti siirtyä eli nousta ylös. Oli sen aikakin. Tänään taas sopan keittoa ja seuraavalla kauppareissulla ainekset kana-aprikoosikeittoon. Alkaa pakastimessa olla mukavasti keittoja. 

Luen yhä Therouxin kirjaa ja olen hänen kanssaan vielä vaan Egyptissä. Oikeasti en ole koskaan ollut. Halunnut olen kyllä. Egypti kiehtoi minua jo kun olin lapsi. Isä kertoi lumoavia ja jännittäviä tarinoita muinaisista ajoista. Olin Howard Carterin kanssa Kuninkaiden laaksossa ja minusta piti siltä kuuntelemiselta tulla aikuisena arkeologi. Ei tullut.



1. lokakuuta 2021

THEROUX MATKAILEE AFRIKASSA

 Panenko maskin päälle, vai enkö pane? Kauppakeskusten yleisötiloissa ei tarvitse kuulemma. Olen tänään menossa kauppakeskukseen. 

Otin hyllystä Paul Therouxin kirjan Dark Star Safari, overland from Cairo to Cape Town. Siinä oli kirjanmerkki. Olen siis sitä joskus lukenut. Therouxin matkakirjat ovat minua viehättäneet ja niitä olenkin useita  lukenut. Tämä nyt luettavakseni aiottava on julmetun paksu pokkari. Ilmestynyt 2002 ja tässä Penguin-sarjassa vuotta myöhemmin. Ja totta kai se on paksu. Kairosta Kapkaupunkiin on monta maata ja kulttuuria. Olen aivan alussa ja vielä Egyptissä. Matka alkakoon!

Tiputtelin jo kahvin. Tänä aamuna se maistui tavallistakin paremmalta jostain syystä. En ole nukkunut edes hyvin, saati tarpeeksi. Kaiketi jotenkuten kuitenkin, koska olo ei ole aivan kamala. Menen Herkkuun ja samalla tutkailen Stockmannin Hullujen Päivien antia ostamatta mitään. Herkku on ilossa mukana, mutta tuskin minulle sopivaa ruokaa. Laittelen kasviskeittoja ja niihin tarvitsen aineet. Bataattia ei takuulla hullulla hinnalla. Vuosiin en ole näillä päivillä ollut. En tunne tarvetta. No, jos oikea Stockmann olisi vielä helpon ja joutuisan matkan päässä, kuka tietäisi...

Joku on joskus sanonut, että tällainen kolmen pisteen jono lauseessa ei kuulu tehtävään pyhittyneen kirjoittajan valikoimaan. Minä en ole pyhittynyt, vaikka tykkäänkin.

Kello  lähentelee aikaa, jolloin olisi syytä panna aamutoimet kondikseen, tälläytyä ihmisiä varten ja lähteä asioille.Päivä valjennut, tuuli suhisee puissa iloisesti, koivun lehdet lentelevät. Jospa sittenkin käpertyisin vielä peiton alle ja lukisin muutaman sivun Therouxia.








30. syyskuuta 2021

MASKI OMAN HARKINNAN MUKAAN

Ostin ruokakaupasta heräteostoksen, Friggsin maissikakkuja maustettuna chiansiemenillä /(lykätään joka paikkaan) ja merisuolalla. Jos syön kerralla koko paketin, tulee kaloreita noin 400. En syö. Pari kakkua saatan, sillä silloin kaloriannokseksi tulee yhteensä kahdesta vain 38. Mitä pannaan kakun päälle,onkin jo toinen juttu. Vuosiin en ole näitä maissi- tai riisikakkuja maistellut.

Postilaatikkoon tipautin Italian kirjeen. Nostin lottovoittoni 10 euroa ja jätin uuden. Ihmisillä ostoskeskuksessa suhteellisen kuuliaisesti maski kasvoilla. Ulkomaalaistaustaiset toki erosivat joukosta. Heitä kaikkia ei alun alkaenkaan ole tämä suositus koskenut jostain syystä. HS:ssa oli juttu, miten ihmiset kokevat piakkoin tulevan maskittomuuden ja muun rajoituksettomuuden. Toisille se on vaikeaa, suorastaan paniikinomaista. Voiko huoletta astua joukkokuljetusvälineisiin, seistä kassajonossa liki toista tai ajella samassa hississä muitten mukana? Käydä tanssimassa, hyväksyä se, että hajurakoa ei enää ole teatterissakaan? No, maskia saa pitää oman harkinnan mukaan. Suositus on edelleen joukkoliikenteessä ja paikoissa, joissa on paljon ihmisiä.

Koivut kellastuvat aivan silmissä. Lehtiä lentelee kuin hiutaleet lumisateessa. Niitä kulkeutuu kengänpohjissa rappuun asti. Pitää suorittaa puhdistustoimenpiteet, ellei halua omille plyyseilleen kotona. Eilen illalla tappelin tulostimeni kanssa. Piti vaihtaa värikasetit ja mustan kanssa on aina hitsinmoinen homma. Se ei suostu solahtamaan paikoilleen kuten värillinen. Yritän olla konetta potkimatta, joka usein on ihmisen reaktio vastaan hangoittelevaan vehkeeseen. Ja minähän olen kärsimätön luonne. Kävin välillä juomassa vettä ja sulkemassa keittiön ikkunan. Uusi yritys. Ei mitään. Sitten päästelin pari ärräpäätä ja tulostin antoi kasetin painua paikoilleen. Pääsin kopioimaan. Seuraavalla kerralla aloitan työn ärräpäillä.

Englannin tunti sujui mukavasti. Kysymyksiä ja vastauksia parille (J oli poissa, minulla toinen pari), jonkunlaista haparoivaa keskustelua. Saimme jälleen kotiläksyn. Esimerkkilauseet käännettävä englanniksi. Aivan uusi lausahdus: "I´m huffing and puffing". Jos satun kiipeämään kukkulalle, voin tätä käyttää, mikäli hengästymiseltä pystyn.

Illalla Michaen Portillo oli Ruotsissa ylistämässä Ruotsia tv:ssä. Suomikin mainittiin. Michaelin ruotsalainen juttukaveri kertoi ruotsalaisten juovan kahvia toiseksi eniten Suomen jälkeen. Sitten Portillo lähti pohjoisen Ruotsin yöttömään yöhön viettämään Midsommaria ja tanssi midsommarstångin ympärillä.

Minä lähdin nukkumaan.

27. syyskuuta 2021

RUBENS EI OLE RUBENS LONTOOSSA

 Heräsin kolmelta aamuyöllä. Nousin ylös ja tiputtelin kahvin. Paahdoin leipäviipaleen ja join ja söin. Luin lehteä ja sähköpostit.Pimeää ulkona sekä äänetöntä. Uusi viikko alkanut ja Saksassa jännät paikat. Uutta liittokansleria äänestetään. Rouva Angele Merker johti Saksaa 16 vuotta. Muukin Eurooppa kuunteli, mitä hänellä oli sanottavaa.

Tänään aion vähän puuhastella, kunhan tästä kunnon aamu urkenee. Taidan tiputella lisää kahvia. Maistui niin hyvälle. Italian kirje vihdoin ja viimein semmoisessa jamassa että melkein postitusta vailla. Panen postimerkit summan mutikassa ja yläkanttiin, että varmasti riittää. Seuraavalla kauppareissulla pudotan postilaatikkoon. Noin kuukauden päästä on perillä. Italian postissa kuulemma vika hitauteen. Koronan takia, en kyllä ymmärrä miksi, posti pannaan kulkemaan kiertoteitä. 

Alan päästä pätkälukemisessa Hemingwayn kirjan loppuun. Sitten niitä muita keskenjääneitä yöpöydältä.Yhden kirjan tuikkasin hyllyyn. Piti tilan ahtauden takia vääntämällä panna. On piripintaan täynnä. Kattoon asti. Piti eräänä päivänä kiivetä ottamaan Seitsemän veljestä alas. En kuolemakseni muistanut, ketkä veljeksistä ovat kaksosia. Kahdet kappaleet on, sen muistin. Nyt taas tiedän.

HS tiedotti  tekoälyn tempusta. Äly oli tehnyt tutkimuksen Lontoon taidemuseossa ja tullut tulokseen, että Rubensin Simson ja Delila ei ole Rubensin. Taidemaailma kohahti kauhuissaan. Arvokkaan gallerian seinällä roikkunut jonkun mahdollisen huithapelin tekele. Minusta kyllä hyvä jäljennöskin on taidetta, mutta ei tietystikään väärällä signeerauksella. 

Minä taas kohahdin siitä syystä, että joku oli laskenut Helsingissä seitsemän vuoden kuluttua olevan yli 700 000 asukasta. Sata tuhatta enemmän kuin nyt. Mistä heidät temmataan? Maahanmuuttajia ja kansalaisuuden saaneita? Heidän lapsiaan ja vähän meidän omiakin? Syntyvyys taas hiukan kohentunut. Eittämättä ja epäilemättä Helsingistä tulee joskus oikea metropoli. Kaikki haluavat asua kaupungissa ja melkein kaikki pääkaupungissa.

Tämä oli tässä tänään. Hyvää huomenta.



25. syyskuuta 2021

SORMUS MEREEN

 Tein kolmenlaisia keittoja pakastimeen. Ja tänään huilataan. Partsikin on suurin piirtein talvikunnossa yhä kukoistavia pelargonioita paitsi. Katsoin tv:stä dokumentin Modiglianista. Ateneumissa oli viisi vuotta sitten komea Modigliani-näyttely, jossa kävin. Tykkään kapeista kasvoista ja ylipitkistä kauloista. "When I know your soul, I will paint your eyes", on Amedeo Modigliani sanonut.

Hemingwayn kirja yhä kesken. Pitäisi imuroida. Panen asian mietintään. Ei nyt sentään heittäydytä yltiöpäisiksi ja ihan tältä istumalta toimeen ryhdytä. Tänään ei paista aurinkokaan paljastaen holtittomuuteni. Perunannostoloma on sujunut mukavasti, vaikka en suuremmin ole ulkona ollutkaan. Ruskaa ei voi ikkunasta ihastella, kun vain pihavaaahterat edustavat sitä väriloistoa ja näen ne ainoastaan lähtiessäni ulos. Koskaan en ole minkäänlaista ruskamatkaa tehnyt pohjoiseen. Ei ole tullut mieleen, eikä tule. On kuulemma matkailumuotona aivan in. Nuoremmatkin ihmiset havahtuneet sitä tutkailemaan.

Tammerkosken tyhjennys vedestä paljasti kaikenlaista Tampereella. Ihmisillä hinku viskata veteen  tarpeetonta, jos tarpeellistakin vaikka kiukuspäissään tai vain päissään. Minäkin viskasin kerran, mutta vain tänne Suomenlahteen. Olin saanut sormuksen, eikä tuleva mieheni siitä tykännyt, eikä sen antajasta. Komensi heittämään mereen. Minä hullu heitin safiireineen päivineen. Alkoi melkein heti kaduttaa ja kaduttaa vieläkin.Se oli sentään kaunis sormus.

Suositus olla ehkä jo ensi kuussa ilman maskia, ei saakaan minussa riemun väristyksiä. Sen takana kun on ollut niin mukavaa. Melkein kuin ingognito. Jos kääntyisin islamin uskontoon, olisin aina ingognito jossain niqabin takana. Liian kallis hinta eikä missään tapauksessa riitä perustaksi uskonnon vaihtamiseen. Olisin joka tapauksessa vääräuskoinen.

H lähti Turkkiin. Lienee jo perilläkin. Jouluksi Suomeen takaisin. Toivottavasti selvisi lähtöselvityksistä täällä kentällä, ettei myöhästynyt koneesta. Niin on kuulemma monelle käynyt useiden koronaan liittyvien tarkastusten takia.



22. syyskuuta 2021

SOPPABUUMI ISKI TAAS

Olen alkanut jälleen keitellä keittoja. Hankkinut raaka-aineita, joita jääkaappi nyt täynnä. Tänään aloitan. Englannin kurssista on perunannostolomaa. Nostelin niitä kaupassa. Lapussa luki: koriperunoita. Korissa olivatkin ja  herkullisesti mullassa. Ei mitään pestyjä. Papalla oli Friherrsissä perunamaa ja kuokalla hän niitä syksyllä nosteli. Niistä riitti vielä kaupunkiasunnon kellarin perunalaariinkin. Siihen aikaan oli laareja.

Viikot mennä hujahtavat. Pian taas pukkaa viikonloppua. Otin hyllystä Hemingwayn The old man and the sea kirjan toistamiseen luettavaksi. Mata Hari pääsi loppuunsa. Minä en muuten usko hänen olleen vakooja. Teloituksen syynä taisi olla enemmän naisen syntinen elämä, jota kauhistellen seurattiin. No, ehkä myös iän myötä lievä rapistuminen, joka ei ollut sallittua seitsemän hunnun tanssijattarelle.

R:ltä pitkästä aikaa sähköpostia, johon jo vastasinkin. Italian kirjettä sen sijaan en ole millään saanut valmiiksi. Aloitettu syyskuun alussa ja nyt mennään jo loppupuolta. Ostamaani uutta huivia en ole vielä päässyt ulkona käyttämään, vaikka paksummissa vaatteissa jo kuljenkin. Kengätkin vielä ihanasti kevyempää mallia. No, kyllä tämä muuttuu.

Koronarajoitukset alkavat olla historiaa. Jospa tästä niiden myötä heittäisi hyvästit introvertille elämälle ja alkaisi toden teolla aktivoitua. Lottoan taas niiden rahojen toivossa, joilla pääsen täältä oitis pois. Kulttuuri ja sivilisaatio ihan ulko-ovella. Katajanokalla jugend-talon asunto ja ratikkapysäkki lyhen pasteerailun päässä. Haaveillen tätä syksyä mennään.

Nyt työnnyn keittiöön ja alan kuoria perunoita siskonmakkarasoppaan. Aloitan näin hiukan rustiikkisemmin soppien teon. Sitten laksaa, minestronea ja vichyssoisea. Kuulostaa hienolta, vaikka ei olekaan.

19. syyskuuta 2021

SUNNUNTAIN KERTOMAA

 Iltalukemisenani on nyt brasilialaisen Paulo Coelhon  kirja Vakooja (2016) Mata  Harista (1876-1917).  Coelho kertoo muun muassa Mata Harin ja Picasson tuttavuudesta. Picasso on kirjailijan mukaan sanonut näin: "Minulta meni neljä vuotta oppia maalaamaan kuin renessanssin mestari, ja koko  elämä oppia piirtämään jälleen kuin lapsi. Todellinen salaisuus on on lapsen piirustuksessa. Se mitä näette saattaa vaikuttaa lapselliselta, mutta juuri siinä on taiteen sydän."

Meistä jokainen on nähnyt Picasson töitä. Minäkin eri näyttelyissä Suomessa kuin muuallakin. Olen aina ihmetellyt hänen maalauksiaan, joissa mikään ei ole oikealla paikallaan. Silmät esimerkiksi niin eläimillä kuin ihmisillä toinen otsassa ja toinen poskessa. Kädetkin vinksin vonksin. Joku Picasso-tutkija osaisi selittää. Hyllyssäni on iso ja paksu kirja Picassosta ja hänen töistään. En ole sitä koskaan lukenut kokonaan.

No, tämä pöllähti kauas Coelhon kirjasta ja kirjan sankarittaresta Mata Harista. Mata Hari mestattiin, sen tiedämme, ja sillä Coelhon kirja alkaakin. "Perustuu tositapahtumiin". Tapahtumaa ennen vietti Mata Hari kuitenkin juuri sitä elämää, jonka oli itselleen rakentanut huomiosta nauttien.

Ensi viikolla ei ole englantia. "Fall break", joka viikon pituinen. On aikaa tehdä kotitehtävät. Suomen kouluissa sitä kutsuttiin aikaisemmin "perunannostolomaksi". Vaikka eivät helsinkiläiset koululaiset minnekään menneet perunoita nostamaan. Sittemmin siitä tulikin "syysloma". Tuntui ihan kivalta viettää lomaa aika pian koulujen alettua. Johan sitä oli ahkeroitukin.

Illalla taas tanssitaan TTK:ssa. Kuka tipahtaa leikistä pois? Edellistä putoajaa olin minäkin aavistellut. Jonkunlainen uusi "Kanki-Kaikkonen" tämä tanssiva pastori oli. Monet muistavat Kanki-Kaikkosen, joka sai kisassa tämän lempinimen jo ensi askelillaan parketilla. Oikea nimi on Antti Kaikkonen, arvostettu poliitikko. Jännittäviä hetkiä siis illalla.





16. syyskuuta 2021

EDELLEEN ENGLANTIA

 Jälleen oli englannin tunti. Meitä oli vähemmän kuin edellisellä kerralla. Nyt meillä onkin syysloma. Tapaamme vasta parin viikon kuluttua. On aikaa perehtyä kotitehtävään. Parini J:n kanssa ahkeroitiin kysymällä ja vastaamalla. Jossain välissä kysyin, onko hän tyytyväinen kurssin tasoon? Sanoi olevansa. Onnekseni ei kysynyt, olenko minä. Oikein nimenhuutokin pidettiin, jonka puuttuminen on minua ihmetyttänyt. Sen mukaan olimme kaikki asianmukaisesti läsnä. Oli kirjan mukaan yhteislukua, jota en ole aikaisemmin kokenutkaan. Yhtäaikaista muminaa luokan täydeltä. Kaikilla maski, joka on aiheuttanut minulle opettajankin kohdalla kuulemisvaikeuksia. Oppikirja on amerikkalaisvoittoinen ja olemme saaneet tutustua melkoisen perusteellisesti amerikkalaiseen koulutusjärjestelmään. Tunnin päätyttyä toivotin J:lle hyvää syyslomaa ja lähdin. Viileä syysilma kääriytyi ympärilleni. Olkapäälleni tipahti keltainen koivunlehti.

Illalla juttelin puhelimessa pikkuserkkuni T:n kanssa. Viettää yhä aikaansa mökillä, joka on täysin talviasuttava. Syy pitkittyneeseen siellä oloon on kaupunkikodin remontti. Muistan omat syysolemiseni omalla mökillä. Syksyt olivat mukavia. Ei hälyääniä kesänaapuristosta. Metsä kutsui sienisadolla, hyttyset tiessään, kumisaappaatt tuntuivat melkein mukavilta jalassa. Sysipimeää öisin, päivisin tikka hakkasi pihapuussa ja laineiden liplatus rauhoitti järvellä. En enää näitä asioita ikävöi. On hauska muistella.

Tänään kauppaan. Syksylämmintä vaatetta päälle ja menoksi. Aloin lukea Pentti Haanpään lyhyitä kertomuksia "kadonneita juttuja". Ovat nyt pokkarina vuodelta 2015, toimittanut Matti Salminen ja kustantajana Into. Luettu aikaisemmin, sopii uudestaankin.

Italiasta tuli toinenkin kuukauden matkalla ollut kirje. Tietysti siinäkin ankaraa närää maahanmuuttajien invaasiosta Italiaan. Ystäväni ei katso enää nykyisin edes urheilukilpailuja, koska niissä on "liikaa neekereitä". Sanoisin tätä jo pakkomielteeksi ja alan vähitellen huolestua.

Nyt hörppään kahvimukin tyhjäksi ja lähetän sähköpostia Espanjaan, jonka jälkeen aamutoimet ja laittautuminen ihmisilmoille sopivaksi. Loppuviikko jälleen häämöttää.




9. syyskuuta 2021

EKA TUNTI ENKKUA

 No niin, ensimmäinen englannin tunti takana. Mitäkö sanoisin? Että ei oppi ojaan kaada ja kertaus on opintojen äiti. Eka tunti tuttua asiaa eli siis a piece of cake-juttua. Mutta ääntämisessäni olisi petraamista. Se taas johtunee puhumisen puutteesta, jota nyt kurssilla yritellään parin kanssa. Eli tehdään simppeleitä kysymyksiä ja toinen vastaa kirjan tekstin mukaisesti. Maski kaikilla ja se vaikeuttaa selvästi kuulluksi tulemista. Kielioppiin ei ainakaan näin ekalla tunnilla puututtu. Kerran opettaja sanoi "perfekti". 

Naisia odotetusti enemmistö, mutta joukossa muutama mieskin. Olin viimeisiä, joka astui luokkaan ja eräs mies tarjosi minulle paikkaa vieressään säällisen hajuraon päässä. Niin oli minulla pari! Nimenhuutoa ei pidetty. Minulle tulikin mieleen, että luokkaan voi dallata kuka tahansa eikä koira perään hauku. Mutta kun kaikilla oli tekstikirja, niin ehkä olimme asiaan kuuluvia. Muut oppilaat olivat opiskelleet kirjaa keväällä etänä. Olin siis tulokas. Parin kanssa uurastettiin kirjan tekstin mukaisesti. Sekava mumina oli vallalla luokkahuoneessa. Saimme kotitehtävän ensi kerraksi.

Stadissa ollessani ostin sultsinan ja vatruskan. Eivät vastanneet odotuksiani. Muistan joskus syöneeni todella maukkaita. Näissä maistui tehdas ja sultsinan riisitäyte oli mitättömän pieni. Kuorta sen sijaan tuhdisti. En osta enää ikinä. Kaneliässät olivat hyviä. Ei olisi pitänyt niitäkään ostaa. Pussin kyljessä kalorimäärä. Julmaa.

Italiasta vihdoinkin kirje. Tuttua asiaa: maahanmuuttoa, joka Italiassa aivan tavatonta. Me Suomessa emme osaa kuvitellakaan mitä on, kun sadat tuhannet, miljoonat, ovat rantautuneet ja Italian olisi pystyttävä heidät elättämään. Ja minkälainen invaasio tulee Afganistanista? 

Stockmann lähetti kanta-asiakkaalleen kutsun saapua alennusostoksille. Aion kutsua noudattaa. Tarvitsen yhtä ja toista.  Raide-Jokeri lähetti tiedotteen, että taas metelöidään pikaraitiotien tiimoilla. Kuutena päivänä viikossa aamusta iltaan aina kello 22 asti. Pahoittelevat häiriötä. Muuta postia en saanut. Aloin jo rustata Italiaan kirjettä. Tekee matkaa kuitenkin toista kuukautta, kuten tämäkin saamani. 

Tänään kotona hissun kissun. Otin keiton pakastimesta sulamaan. Koulunäkki leiväksi. Eikä mitään kaneliässiä jälkiruuaksi. Ostin mansikoia, jotka eivät enää maistu miltään. Sauvamuusaan ne turkkilaiseen jugurttiin. Välipala, jos alkaa hiukoa.



5. syyskuuta 2021

TAAS URHEILUA

 Nyt on kaneliomenia ja kotimaisia päärynöitä. Syksyn satoa.  Piti ostaa kynttilöitäkin. Tuikut, muuten, pienenevät vuosi vuodelta. Enää ei ole senttimetriäkään poltettavaa. Miksi ihmeessä? Kyllä asiakas maksaisi kunnon palamisesta. Alunalkaen pieniä tuikkuja olikin kahta kokoa. Sitten hävisi se paksumpi ja ohuempi pantiin entistäkin ohuemmaksi. Kuten sanoin: ei senttiäkään.

Ensi viikolla Stadiin ja ensi viikolla enkkua. Loppuviikko luultavasti meneekin kurssin jälkeen ihmettelyksi, mitä tulikaan tehtyä. Laskukin tuli ja maksoin jo. Toivotettiin taas tervetulleeksi oppimaan. Kuinkahan monta meitä on? Naisia taatusti suurin osa. Näin on aina konserteissa ja taidenäyttelyissäkin. Nainen on opettajana myös. Ensimmäinen kerta minulle sitten kouluajan. Näille erilaisille kursseilleni on aina osunut mies. Viimeksikin englannin intensiivikurssilla kuin myös espanjaa opetellessani. Naispappeihinkin oli minulla totutteleminen. Jotenkin jumalansana kuulostaa vakuuttavammalta, kun mies sitä saarnaa.

Ensin oli olympialaiset Japanissa, sitten siellä paralympialaiset, joita myös yleisurheilun tiimoilta seurasin ja nyt Tukholmassa Ruotsi-Suomi maaottelu. Ennenmuinoin olimme monessa lajissa ylivoimaisia, mutta ajat ovat toiset. Tälläkin hetkellä ensimmäisen päivän jälkeen Ruotsi johtaa. Vielä on yksi päivä eli tämä sunnuntai petrattavana. Ja ehtoolla tähdet taas tanssivat. Kilpailua sekin. Kauan sitten työkaverinani ollut Kiti Kokkonen tanssii mukana. Jännät paikat kaikilla.

Keittiön seinällä oleva kello tikitti omiaan. Piti kiivetä vaihtamaan paristo. Kaino-tädillä oli vanha punnuskello, joka pelasi aina varmasti ja säntillisesti. Sen lyöminen tunneittain sai tädin naapurin takajaloilleen ja yhtiökokouksessa oli pohdittu, saako kello soida. Täti oli närkästynyt ja puolusti henkeen ja vereen asti kelloaan. Olihan se soinut vuosikymmenet ketään häiritsemättä ja sai soida kokouksen jälkeen vastakin. Naapurin oli tyytyminen ratkaisuun. Nykyisin kello soi jossain muualla, sillä Kaino-tätiä ei enää ole.

Järjestellessäni kirjoituspöytää löysin taas Kyproksen luostarista saamani pienen ikonijäljennöksen vahvan laminaatin sisällä. Takapuolella kyrilisin kirjaimin tekstiä, josta en ymmärrä mitään. Ainoa, jonka ymmärrän on  arabialaisin numeroin kirjoitetut pari puhelinnumeroa. Kuvapuoli aivan selvä: Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi (aikuisen kasvot).

On aamukahvin aika. Hyvää huomenta.








1. syyskuuta 2021

TULI SYKSY

 Riemastuin (tai siis en) taas pankissa. Ovessa lukee:"kassa-asiat 10-14". Ovikerberos kysyi, millä asialla pankkiin aion. Vastasin "kassa-asioissa". Kerberos:"Rahaako nostatte?". Miksi pitää selventää kassa-asioitaan? Pankkihan jo itsekin tarjoilee kassa-asia-termiä. Joku paha-aikeissa oleva seuraa keskustelua:"Jaahas,mamma nostaa tililtäään, minäpä otan ne". Onneksi virkailija kassalla oli se mukava mies, josta tykkään, että harmistukseni hiukan laantui. Tosin se oli syntynyt apteekissa ennen pankkia. Kysyin apteekissa mustia suu-nenäsuojuksia. Katsottiin koneelta: ei ole. Kysyin toiselta ja hän sanoi hetkinen ja katosi apteekin uumeniin. Tuli takaisin kysymieni maskien kanssa. Edellinen henkilö seurasi tarkasti tilannetta ja minä toivoin että häveten. Olisi hiukan häneltä vaadittu aktiivisuutta, niin olisin ollut tyytyväinen ja kiitollinen asiakas. Nyt hymyn ja kiitoksen sai se jälkimmäinen henkilö. Missä on palvelualalla palvelualttius???  Menin pullakauppaan ja ostin kostopullan, jonka söin heti kotona. Sitten harmitti sekin.

Aina se marmattaa, ajattelee nyt joku lukija.

Katselin HS:n tilaisuuden presidentti Mauno Koiviston patsaskilpailun tuloksista. Saamme uuden veistoksen Pikkuparlamentin puistoon.  Kirsi Kaulanen voitti teoksellaan Välittäjä. Ei taaskaan näköisjuttua, vaikka niitäkin oli tyrkyllä kilvassa. Ihan kiva ja ilmava lisä Helsingin patsasvalikoimaan. Irvileuat jo punovat mietteitään tästäkin teoksesta.

Syyskuu tupsahti hollille. Että tällaista vuodenaikaa tarjolla. Mansikoita en enää torilta ostanut. Kirsikoita ja luumuja kyllä. Auringonkukkiakin ajattelin kotiin tuoda, vaan niin ei tapahtunut. Niistä tulee aina vankasti mieleen eräs hollantilainen taiteilija, joka leikkasi korvansa ja lähetti sen tarinan mukaan ilotytölle. Nykyiset taiteilijat eivät enää näin radikaalisti temppuille. Ollaan säyseämpiä ja "normaalimpia". Mitä tuo jälkimmäinen sitten tarkoittaakin. Olen joskus miettinyt.

Tsilarikin tuli. Slangi ry:n jäsenlehti. Slangia kannesta kanteen.  Matti "Fredi" Siitosta muistellaan. Olemme kaikki kuulleet Kolmatta linjaa takaisin. Niin Stadia, niin Stadia. Stadin Slangin puheenjohtaja, bamis, Harri Saksala pääkirjoituksessaan väittää "syksyllä stikkaa vodaa". Nyt jo viikonloppuna luvattu eka syysmyrsky. Saas nähdä. Nyt ainakin suulis skriinaa  katsellessani sineen taivaan.


30. elokuuta 2021

KIRJOITAN SILTI

 Oikeastaan ei vieläkään mitään asiaa, saati kertomista.  Mutta kun hollille panin tuon valkoisen tekstiä odottavan pläntin, niin annan tulla. Englannin kurssi lähenee. Lasku ei vielä tullut, mutta hyväksymisilmoitus oppilaaksi pääsemisestä kyllä. Hankittuani kirjan aloin etukäteisitseopiskelun kieliopin kohdalla, joka on aina ollut kompastuskiveni. Olen ollut sitä mieltä, että puhekieli lonkalta vedettynä ei kaipaa oikeaoppista englantia, mutta nyt onkin oppiminen kurssilla kysymyksessä, eikä siellä olla hällä-väliä-tyylillä. Prepositiot, artikkelit, persoonapronominien  omistus- ja objektimuodot jne. Toisinaan olen vankasti sitä mieltä, että olen haukannut liian suuren palan ja välillä taas ajattelen, että koko touhu on "a piece of cake". 

Kadotin yhden korvakoruni tai luulin niin tehneeni. Vielä luulossa ollessani otin pölynimurista pölypussin ja tyhjensin sen. Sitten pengoin vuoteen alustan, vuoteen ja koko makuuhuoneen taskulampulla ja ilman. Kaiken ohella kiroilin ja manailin huolimattomuuttani. Kello oli muuten kaksi yöllä ja virkistyin koko ajan. Jos koru olisi ollut mikä tahansa korvakoru...  mutta kun ei ollut. Aivan lopuksi masennuin tyystin ja menin olohuoneen sohvalle keräämään voimia seuraavaa etsintäkierrosta varten. Kuinka ollakaan yhtäkkiä huomasin sen peijakkaan korun olevan sohvapöydällä edessäni. Otin sen talteen ja lakkasin olemasta masentunut. Mutta väsynyt olin. Ryömin vuoteeseen, jonka olin kiskonut keskelle lattiaa ja nukahdin tyytyväisenä. Aamupäivällä herättyäni tarkistin, että tallella olivat molemmat korvakorut ja panin pölynimuriin uuden pussin.

Kristo Salminen osallistuu Tanssi tähtien kanssa-tanssikisaan. Kun hän tuli kuviin, luulin Esko Salmisen siinä olevan. Aivan kuin ilmetty isänsä, joka aikoinaan oli niin ikään oman isänsä näköinen häkellyttävästi. Selvittyäni tästä yhdennäköisyyden sekamelskasta, aloin katsella tanssijoiden esittelyohjelmaa. Koko innostunut joukko tanssii olohuoneessani seuraavina sunnuntai-iltoina. Ei tarvitse miettiä mitähän mä katselisin.

Huomenna viedään kesän viimeistä päivää. Siinä se sitten oli tänä vuonna. Olen jo pannut siistiin pinoon eteisen hyllylle baskerit ja niiden viereen uuden huopahattuni. Ulsterikin valmiusasemissa. Sandaletit ovatkin jo jonkun aikaa olleet talvisäilössä. Niiden kimppuun taas runsaan yhdeksän kuukauden kuluttua. Eihän se ole kuin yksi hujaus!

25. elokuuta 2021

PANKKIKORTTI ?

 Hiljaiseloa ja sitten eilen pääsin kyläilemään. Oli monen sortin tarjoamiset kahvin kera ja pari lasillista Cavaa suolakeksien kanssa. Juttua piisasi. Emme olleet yli vuoteen tavanneet puhelinkeskusteluja paitsi. Pulpahtelimme sujuvasti kirjallisuudesta matkustamiseen, ihon ryppyihin, miehiin ja Afganistanin kautta Turkin presidenttiin. Kuusi tuntia sujuvasti meni. Ystäväni saattoi minut kohteliaasti bussiin ja halki monen esikaupunkialueen köröttelin kotipysäkille. Joskus bussinkuljettajat purnaavat, että matkustajat eivät tervehdi bussiin tullessaan. En minäkään (oli muuta asiaa), mutta huikkasin "kiitos" pois lähtiessäni, johon kuljettaja vastasi kohteliaasti samalla sanalla.

Tänään olen viettänyt aikaa puhelimessa. Aion olla nykyaikainen ja hankkia pankkikortin, jota ei ole entuudestaan. Pankkikortista minulla on skeptinen mielipide. Käteisen saanti pankeista alkaa olla kiven takana ja se oli syy, kun pankkikortista vihdoin ja viimein kiinnostuin. Oli siis asiaa pankin asiakaspalveluun miten toimia. Juttu pantiinkin jäihin, koska virkailija melkein vannoi käyttämäni pankin edelleenkin jakavan käteistä.  Huojennuin huomattavasti, koska automaatista valuva setelitukku jonkun rakennuksen seinästä kauhistutti jo pelkällä ajatuksella. Rosvo hyökkää kimppuun, laite nielee luvatta kortin, rahat takertuvat aukkoon, enkä ikinä opi tätä tekniikan ihmettä edes käyttämään. Kului pitkä aika siinäkin, kun henkilökohtaisen palvelun poistuttua bensa-asemilta, osasin laittaa bensaa omaan autooni ja tarkistaa öljyt. Miten minun kävisi pankkiautomaatilla?  Niin takapajuinen sentään en ole, että toki lompakossa on yksi kortti, jolla voi kauppojen kassoilla toimia ja se onkin ollut vuosien aikana ahkerassa käytössä. Olen siis edelleenkin ilman varsinaista pankkikorttia.

Orwellin kirjan olen saanut luettua loppuun. Panin sen tuuppimalla täynnä olevaan hyllyyn. Pitäisi taas antaa jollekulle lukuihmiselle kirjoja saadakseni tilaa. Jos luopuisin 1930-luvulla ilmestyneestä Otavan Isosta Tietosanakirjasta, joita on 15 muhkeaa osaa, tulisi tilaa. Mutta kun se on niin kiva kirjasarja kaikkine vanhoine tietoineen. N-kirjaimen kohdalla on n-alkuisesta ihmisestä sellaista asiaa, jota ei enää julkaistaisi. Sarjaan ei enää sisälly "tietoa", mutta historiaa kyllä lähes sadan vuoden takaa.



22. elokuuta 2021

TUUNAAMISTA OPIN TIELLÄ

 Sain visiittikutsun ja otin sen vastaan. Ensi viikolla menen. Tietää kunnon bussiajelua. Tosin vain täällä Helsingissä. Olen kaivanut netistä englannin harjoitustehtäviä ja tehnyt niitä. Osa meni helposti ja hienosti, mutta sitten en tiennyt, mitä "punkki" on englanniksi. Nyt tiedän. Kyllähän minä "puhun" englantia, mutta päin seiniä useinkin. Olen kyllä aina tullut ymmärretyksi ja minäkin ymmärtänyt. Nyt kurssilla takerrutaan kielioppiin ja oikein puhumiseen. Saas nähdä, miten käy. Alkaa jännittää. A lohdutti, että hyvin se menee, kun marmatin hänellekin jännitystilaani. A:n kanssahan tässä on vuositolkulla englantia meileissä väännetty. Sitä minun "englantiani" täällä päässä. Hänen kaupungissaan oli ollut muuten pieni maanjäristys. Ei kahtakaan magnitudia. Vähän oli tärittänyt. Meillä täällä saattoi enemmän täristä taannoisen ukkosmyrskyn aikana. Vahvaa salamointia ja jyrinää. Vettä tuli ja täytti katuja ja kellareita. Autot muuttuivat veneiksi ajaessaan kokka kohisten ja vesi pärskyen. Olipa komeaa spektaakkelia kerrakseen! Luonto puhui jälleen kerran oikein isännän äänellä.

Nyt paistaa syksyntuntuinen aurinko ja minä aikeissa pasteerailla roskikselle, kunhan olen ensin itseni vaatettanut. Sitten jatkuu joviaalinen sunnuntain vietto laiskanpulskeasti. Olen vielä Orwellissakin aivan kesken. Ruoka on valmista, ei siis niitä puuhia. Sen kuin lämmitetään. Parvekettakin voisi hiukan siivota. Alkaisi olla kukkien hyvästijättö. Miljoonakellossa enemmän kuivuneita kukkia. Lopetin nyppimisen, kun huomasin kasvin olevan nimensä veroinen. Kaunis se on ollut parhaassa kukoistuksessaan. Vieläkin silmänilona nykyiselläänkin ennen tappavia hallaöitä.

Tänään myöhemmin englanninkielen prepositioiden kimppuun. Ovat minulle kompastuskiviä. Ne tarvitaan kurssilla oikeisiin paikkoihin. Tarvittiin jo kouluaikanankin, mutta peittyneet unohduksen hämärään. Oppia ikä kaikki!




20. elokuuta 2021

OPIN TIELLE

 Eilen sateessa liikkeellä. Haluamaani kurssikirjaa ei kirjakaupassa ollut. Ihmettelin itsekseni hiukan ja ääneenkin myyjälle, että kun lähellä olevassa opistossa sitä käytetään, olisi ollut aiheellista se juuri siihen kirjakauppaan hankkia. Myyjä hetken mietittyään oli samaa mieltä. Saan kirjani viikossa. Ehdin siihen kuitenkin hyvin tutustua ennen kurssin alkua. Ostin vihkoja, semmosen mustan vahakantisenkin, joka on aina ollut minulle mieleen. Sitten menin ruokakauppaan ja sielläkin oli minulle ei-oota. Olisin tahtonut erikoisen ohutta näkkileipää, joka on uutuus. Kaupassa ei tiedetty siitä mitään. Ehdottivat menemistä Prismaan. En käy koskaan Prismassa, kun ei ihan nurkilla ole. Luulen muuten,etten ole ainoa asiakas, joka sitä näkkistä kysyy. Marssin melkein tyhjin käsin ja turhautuneena kotiin. Sade oli lakannut.

Rupesin pilppuamaan aineksia kana-kookoskeittoon, jonka sain valmiiksi aikanaan. Maistoin. Oli hyvää. Panin pakkaseen, kun oli viilennyt. Soitin E:lle. Oli ollut tyttärensä kanssa katsomassa laulaja Carolasta tehtyä teatterikappaletta ja pettynyt. Tyttären mielipide: "Köyhän miehen karaoke".

Illemmalla luin Orwellin kirjaa ja olen jo sen kolmannessa osassa, joka kirjan loppupuollla. Rakkauttakin jo on. Samoin pidätyksiä aivan lonkalta ja syyttä. Isoveli valvoo yhä. Osa kansaa protestoi, vaan ei näkyvästi. Ei uskalleta. Ahdistun lisää kirjaa lukiessani. Minkälaisessa maailmassa eletään sadan, kahden sadan vuoden kuluttua? Sanooko Orwell pilven reunalla: "Mitä minä sanoin"?

Etsin ennen nukkumaan menoa pyyhekumia kirjoituspöydän laatikosta. En suostu ostamaan uutta. Uupumatta pengoin ja olin varma, että sellainen on. Lopulta löysin. Eberhard Faberin kumi. Huomasin lyijykynän olevan samasta 1850-luvulla perustetusta tehtaasta. Ehkä näillä pärjään kurssilla. Olisikohan jossain penaalikin? Minulla oli koulussa punainen vetoketjullinen. Sitä ei ollut kirjoituspöydän laatikossa. Mutta löysin ikivanhan lyijytäytekynän, jossa lilluu paksussa, jo hiukan jähmettyneessä, nesteessä Veikkauksen logo. "Veikkaus" oli silloin Veikkaustoimisto virallisesti. Otan senkin  mukaani. Alan olla kurssille valmis kunhan saan vielä kirjankin. Sitten valitsen kaapista laukun. On oikein salkkukin, mutta taidan ottaa vähemmän tärkeän näköisen. Onhan tässä tunnelma kuin Jukolan veljeksillä  "ehtiäkseen lukemisen taitoon".







18. elokuuta 2021

EI KRIIKUNA MUTTA LUUMU

 Luvattiin eilen sadetta aikaisin iltapäivällä. Lähdin kiireesti kauppaan. En sadetta pelkää, mutta lupaus oli rankasta kaatosatesta ja se jo kastelee kunnolla. Ei satanut, ennen kuin illan suussa, eikä kaatamalla. Torin hedelmäkauppias huikkasi kriikunoiden saapuneen. Katselin pieniä luumun näköisiä ja olin skeptinen niiden lajista. Ostin litran kokeeksi hetken keskusteltuamme asian ytimestä eli siementen muodosta. Luumulla, pienelläkin, se on soikea ja terävä toisesta päästään. Kriikunalla täysin pyöreä.  Varmemmaksi vakuudeksi minulle selvisi kotona, että kriikunat eivät vielä tähän aikaan ole edes kypsiä. Vaativat kylmiä, ehkä hallan puremia, öitä, eivätkä silloinkaan ole luumun makeita. Kriikunoista tehdään yleensä hilloa ja mehua. Siis, minulla ei ole vieläkään kriikunoita ja tuskin saankaan, koska niitä on myynnissä harvoin.

Luen yhä Orwellin kirjaa. Kovasti kiinnostava, vie mukanaan kuvitteeliseen tulevaisuuden maailmaan, joka pelottaa jo lukiessakin. Muuta hyödyllistä en eilen tehnytkään kuin kauppareissun ja lukemisen. Pitääkö aina tehdä hyödyllistä? Mutta ostin hyödykkeen. Hatun. Syksyä ja talvea varten. Olen yleensä baskereiden kannattaja ja niitä on aikamoinen arsenaali. Uusi on siis oikea hattu, tukevaa huopaa ja lierillinen. Se päässä kelpaa dallata.

Pitkästä aikaa A:lta sähköpostia. On menossa Saksaan ensi kuussa. Lämmintä piisaa eteläisessä Espanjassa. Me kun täällä taas tunnustelemme syksyä ja valmistaudumme lähestyvää talvea varten. Lipittelin jo aamukahvini ja nyt katselen ikkunasta koivujen keikkumista kovassa tuulessa. Nukuin yön aika mukavasti. Muistutti hiukan öitä, jolloin illalla nukahdettuani uinuin virkistävästi aamuun asti. Kuinka nukkuvat tavalliset ihmiset Afganistanissa? Pelon vallassa ainakin naiset ja lapset. Maailma seuraa!

Ilmoittauduin englannin kurssille. Siitä se alkaa. Opiskeluni. Seuraavalla kauppareissulla ostan kurssikirjan ja muistiinpanovihon. Hieno syksy tiedossa. Ja jos onni suosii, niin kevät myös.






16. elokuuta 2021

TOVERI SANOO MISSÄ KAAPPI SEISOO

 No, nyt minulla toinen "kauhukirja" luettavana. Nimittäin vastikään ostamani George Orwellin  Vuonna 1984. "Isoveli valvoo, sota on rauhaa,vapaus on orjuutta, tietämättömyys on voimaa." Kotien teleruuduissa on menossa joka-aamuinen jumppahetki ja se tarkoittaa, että ruudun toiselta puolelta kyetään valvomaan, kuka fuskaa jumpassa ja silloin kuuluu kammottavan kova toverin ääni, joka vaatii voimistelijaraukkaa palautumaan oitis ruotuun. Ajatuspoliisi on kaikkein kauhein. Hänkin valvoo, kuten kaikkea valvotaan. Johonkin on kadonnut yksityisyys ja yksilö. Vielä ei ole minulle näin kirjan alussa selvinnyt, saako toveri hymyillä ilman lupaa. Onko Orwellin vuoden 1949  kauhuskenaario tulevaisuudesta toteutunut? Kirjan takakannen mukaan:"kirjan monet sen esittelemät ilmiöt ovat toteutuneet paitsi diktatuurissa myös länsimaisessa demokratiassa".  Hengissä ja vapainakin olemme suurimmaksi osaksi vielä näin 37 vuodenkin kuluttua. Mutta: isoveli valvoo jollain tavalla. Kaduilla on kameroita, joista seurataan liikennettä kuin myös kansalaisten kulkemista. Kauppojen kanta-asiakkaiden ostoksista ollaan tarkoin selvillä. Henkilötunnusta kysytään siellä ja täällä.Viranomaiset tietävät, milloin Maija Meikäläinen lähtee ulkomaille reissuun ja palaa reissusta. Olemmeko sittenkään vapaita? Onko "sota rauhaa"? Mitä on tapahtunut Kabulissa? Mitä siitä seuraa?

Olen taas tehnyt järjestelyhommia kotona eli siis siivonnut sieltä ja täältä. Vaihdoin tulostinpaperinkin paikkaa ja järjestin samantien koko kaapin. Opitaankohan enää kouluissa, että riisissä on 500 arkkia? Ja mikä on kirja, jos se ei ole kirja? Olisiko "tietämättömyydellä voimaa". 

Tuttava oli katsellut tv:stä Miriam Margolyesin dokumenttiohjelman matkailusta Australiassa ja tapaamisesta aboriginaalien kanssa. Tuttavalla oli vahva näkemys näistä alkuperäisväestön edustajista, eikä  se ollut kohtelias eikä mairitteleva. Loukkaannuin aboriginaalien puolesta. Tuttava on uskovainen. Sanoin mielipiteeni hänen kielteisestä kritiikistään  ja kysyin, onko Jumala tehnyt nyt virheen luodessaan nuo ihmiset?  Ehdotin edelleen ärtyneenä, että hän tekisi Canossan matkan Ulurun juurelle ja lähettäisi ison pyhän kiven laelle nöyrän anteeksipyynnön. Me ihmiset emme ole kaikkialla samanlaisia, eikä meidän pitäisi arvostella ketään pelkästään eurooppalaisesta näkökulmasta. Olen yhä loukkaantunut.




15. elokuuta 2021

EILISEN JÄLKEEN HUILITAAAN

 Niin ahkerana eilen, että olin vielä illallakin hämmästynyt. Naulasin kaksi taulua seinälle, laitoin broileri-kukkakaalikeiton, pyyhkiskelin pölyjä, vaihdoin vuodevaatteet ja annoin koneen pestä ne, jotka otin vuoteesta. No, söin minä myös ja luin Lallukka-kirjan loppuun. Tein kauppalistan, mitä tarvitsen kana-kookoskeittoa varten ja huilasin myös välillä. Ilta tuli hujauksessa. Tällainen reipas ote lauantaihini. 

Onhan taas ihan juhlan tuntua ryhtyä opiskelijaksi pitkästä aikaa, kun alkaa englannin kurssi. Ennen puolison sairastumista, osallistuin monenlaisiin kursseihin vuosien mittaan ja tykkäsin kaikista. Kävin kuuntelemassa esitelmiä ja luentoja. Että oli elämä auvoista ja mukavaa. Enkä asunut kaukanakaan kaikesta kuten nyt. Nyt kun olen lopettanut lottoamisen, jään tänne periferiaan ilmeisesti ikuisiksi ajoiksi. Vaikka aika hutero tapa lottoaminenkin oli päästäkseni pois.

Aloin ennen Orwellin kirjan Vuonna 1984 ostamista lukea uudemman kerran Wilden Dorian Grayta. Olen nyt siinä kohdin kirjaa kun Dorian huomasi muotokuvaansa ilmestyneet julmuutta kuvastavat juonteet suun ympärillä. Hän ei vielä tiennyt, että kuva tulee lisää muuttumaan hänen syntiensä takia. Hän piilotti kuvan varjostimen taakse ja yritti sen unohtaa. Minä tiedän kirjan jo lukeneena, mitä kaikkea muotokuvalle tulee tapahtumaan. Kauhutarina alkaa hahmottua.

Olen jo blogin kimpussa, vaikka kello ei ole kuuttakaan aamulla. Rauhaisa sunnuntai tiedossa paitsi sään puolesta. Saamme kuulemma ukkosta ja sadetta. Päivä ei ole vielä valjennut. On ikävä niitä valoisia aamuja ja öitä, jolloin oikeastaan ei yötä ollutkaan. Kohti pimeyttä mennään. Pitää kaivaa kynttilät esille. Steariini alkoi jo tuoksua nenässäni. Tänään siis tiedossa lukemista ja tv:n katselemista. Chaplin oikeuden edessä iltapäivällä uusintana nähtävässä dokumentissa ja illalla murharouva Christietä. Hyvää sunnuntaita!



13. elokuuta 2021

KYLDYYRIN TUNTUMASSA

 Ihanaa nähdä ja tavata M pitkästä,pitkästä aikaa. Oli treffit HAMissa ja sitten halattiin. Katsastimme  sekä Lallukka-näyttelyn että saksalaisen Katharina Grossen työt, joista jäkimmäisellä jättimäisen suuria koko huoneen peittäviä teoksia ja erään päällä sai kävellä. Lallukka-näyttelyssä oli hologrammi, jossa ehkä Lallukassa oleva käytävä. Käväisimme myös Tove Janssonin näyttelyssä, joka tuttu edellisiltä käynneiltä. Sitten menimme Kampin ostoskeskuksen kahvilaan, jossa puitiin maailman menoa, puhuttiin vihasta, loukkaamisista, kasvatuksesta ja kirjallisuudesta. M tarjosi minulle kahvin. M:n kanssa aina yhtä kasvattavaa ja avartavaa, virkistävää. Erosimme ja hän meni Mujiin ja minä Nespresson kielikylpyyn. Muji on Japanilainen kauppa, joka rantautui Suomeen vuonna 2019 saaden heti valtavan suosion. En ole vielä käynyt.

Kielikylpy siksi että taas Nespressossa oli puhuttava englantia. Ostin kahvikapseleita ja kalkinpoistoainetta. Matkalla metroon poikkesin Rosebudiin ja ostin joskus lukematta jättämäni George Orwellin Vuonna 1984. Hyvä lisä Hamista ostamiini Marja Lahelman Lallukka-kirjaan sekä Helsinki Biennaali 2021-oppaaseen, jonka lähetän Italiaan.

Kotona söin iltapäiväisen lounaani, joka oli aikaisemmin laittamaani marokkolaista jauhelihakeittoa. Kirjettä ei vieläkään Italiasta. Ei mitään postia.

Oli muuten lysti tepastella pitkästä aikaa kaupungilla. Kerjäläisiä ja terasseja, rakkaita ratikoita. Kampista kun dallasin Keskuskadulle näin kaikenlaista kesäistä. Terasseja tullut lisää. Stockmann näkyi olevan tukevasti paikoillaan ja mikäs on ollessa, kun HS kertoi siellä menevän taas paremmin eli kauppa käy. Olisikohan niin, että saamme sittenkin pitää Stockmannin?

Illalla aloin lukea  Marja Lahelman Lallukka-kirjaa. Oli kuva  Tyko Sallisen maalauksesta Meudon, joka on vuodelta 1909 ja nyt HAMin näyttelyssä. Teos Meudon-nimisestä Pariisin esikaupunkialueen taloista. Ostin sen HAMista jääkaappimagneettina. Sallinen oli Pariisissa monen muun suomalaisen taiteilijan lailla. En tiedä, oliko siellä myös Lallukan eräs asukas, jonka taulu on minulla seinälläni. Kirjan valokuvassa (1940) taiteilija istuu ateljeessaan, lattialla makaa iso koira.  Lallukassa asui eräs koulutoverinikin miehensä kanssa. Muusikoita molemmat. Tapasin P:n kerran Mustikkamaalla hänen  esiintyessään Shakespearen Kesäyön unelmassa. Juttelimme hetken pukuhuoneessa.

Tänään kotona lukien.

11. elokuuta 2021

SYYSKESÄTUNNELMISSA

 Panin pois tuulettimet. Ei tarvita enää. Katselin eräänä päivänä tv:stä elokuvan. Joskus kauan sitten hamassa nuoruudessa olen kirjankin lukenut. Tarinahan kertoo Mowgl-nimisestä pojasta Rudyard Kiplingin kirjan Viidakkokirja (The Jungle book, 1894) mukaan. Leffa tuoreempi vuodelta 2016. Päätin seuraavassa elämässäni asua viidakossa.

Oli puhe, totta kai, A:n kanssa Japanista olympialaisten yhteydessä. En malttanut olla kertomatta Marutei Tsurusesta alias Martti Turunen, joka on japanilaistunut ja asuu Japanissa. Hän kuului parlamentin ylähuoneeseen ollen jäsenenä vuodet 2002-2013. Puhuneeko enää sanaakaan suomea? Hänellä on  mielenkiintoinen ja ihmeellinen elämäntarina Japanin politiikassa. Kaiketi ainoa ulkomaalainen, joka sille pallille päässyt.

R:ltä sähköpostia. Ihanaa lukea ihmisistä, jotka menevät ja liikkuvat. Monet olla nököttävät kotona koronaa syyttäen. Varovaisuudella voi liikkua ja pitääkin jo oman mielenterveytensäkin takia. Puhelin soinut yllättävän usein. Joskus on pitkiäkin aikoja, kun ei soi. Vuosia sitten ei kulunut päivääkään, etten lörpötellyt puhelimessa. Nyt viestitellään muilla keinoilla. Lyhyesti ja ytimekkäästi. Keskustelu- ja kirjoitustaito häviämässä? 

Lähdin eilen kävelemään tultuani kotiin kauppa-asioilta. Tuli outo tarve lähteä ulos ilman asiaa. Rokotuspiste oli pantu kadun varteen pienelle aukiolle. Ihmisiä jonossa saadakseen pistoksen kotinurkillaan. Näin Muhammed menee vuoren luo, koska vuori ei tule Muhammedin luo. Katselin hetken kiltisti olkapäänsä paljastavia ihmisiä ja jatkoin matkaa. Kukkaistutuksia, keväisin kukkivia pensaita, koululaisia, jotka meonossa repun ostoon koulujen alkaessa, aikuisia, joilla aina kiire. Minä löntystelin kaikessa rauhassa, enkä millään muistanut olinko ollut hermostunut aikoinani äidin viedessä  minua ensimmäistä kertaa valmistavaan kouluun. Sitten sen jälkeen meninkin itse ja yksin. Tutustuin hyvin pian luokkatoveriini Tarjaan ja meillä oli koti samalla suunnalla. En kulkenut enää yksin. Oppikoulussakin  meillä oli sama matka ja yhteistä matkaa ystävinä kuljimme aikuisiässäkin aina Tarjan kuolemaan asti. Kaikkea tätä muistelin siinä kulkiessani. Käännyin kotiinpäin. K soitti. Juteltuamme tiputtelin itselleni espresson.




9. elokuuta 2021

PIENI PAUSSI PÄÄTTYNYT

 Blogin pidossa on paussia pidelty. Ehdin jo miettiä, että jos kokonaan lopettaisi, mutta päätinkin antaa mukana toistaiseksi roikkua. Runsas pari viikkoa on mennyt tiiviisti urheilua seuraten ja nyt oli päättäjäisten vuoro Tokiossa. Kolmen vuoden kuluttua Pariisissa. Kyllä niin monen yleisurheilulajin kohdalla istuin ihan kippurassa jännittäen ja elin mukana sydämen pohjasta asti voittajien ilossa. Valvoin öisin tv:n äärellä, koska nautin enemmän suorista lähetyksistä kuin nauhoitetuista. Tokiossa aika kuusi tuntia meitä edellä. Nyt elämä jälleen normalisoituu, mitä se sitten tarkoittaakin.

E soitti Oulun puolesta. Siellä eivät vielä pihlajanmarjat punerru eteläisen Suomen tapaan. Oli ollut kesäteatterissa ja menee taas. Oulu on vireä kulttuurikaupunki. Heti kaikki alkoi kun pandemia sen salli. Minäkin olen vireä ja aion englannin kurssille. Toivottavasti ei korona niitä suunnitelmia sotke. Olen myös palautunut jälleen soppabuumin pariin. Seuraavalla kauppareissulla tarpeet muutamaan keittoon. Helteestä päästiin, enää ei tule hiki syödessäkään. Kerroin A:lle, kuinka meillä jo koivut alkavat kellastua ja holotna pakkaa päälle syksyn myötä. Holotna-sana tulee venäjästä "holodno", kertoo tietävämpi taho. A:n kotiseudulla mennään vielä vankasti helteen puolella. Maa on niin kuuma, ettei voi kulkea paljain jaloin. A säälii koiria ja kissoja.

Luin japanilaisesta puutarhasta. Olen varma, että jos pääsisin aitoon puutarhaan, tuntisin sen rauhan ja harmonian. Olen Euroopassa jossain ollut kalpeassa jäljitelmässä ja sielläkin päässyt tunnelmaan. Jokainen kivi ja soliseva vesi tarkoin määrätyllä paikalla puutarhan tarkoitusta kunnioittaen. Kirjailija Pico Iyer kertoo japanilaisesta puutarhasta näin: " In Europe, a garden is something you enter, walk around in and leave behind; in Kyoto, a garden is more like something that enters you, inviting you to become as silent and well swept as everything around you."

H kutsui minut kyläilemään. Palataan asiaan ennen kuin hän lähtee Turkkiin. Minä puolestani lähden HAMiin.

31. heinäkuuta 2021

NENÄLIINA ?

 Saako valtion lippuun niistää? Tämä kysymys putkahti mieleen nähdessäni Tokiossa tämän halventavan ja loukkaavan tapahtuman. Lippuahan ei saa epäkunnioittavasti käsitellä. Nenän erite ei kuulu mielestäni aineeseen, jonka levittely lippuun osoittaisi kunnioitusta. Tämä pieni muutaman sekunnin kestänyt episodi tuli kuitenkin kansainväliseseen levitykseen kameran avulla urheilijan tehdessä kunniakierrostaan. Tuskin hän tarkoitti elettänsä ylimieliseksi käytökseksi. Kangasta sattui olemaan hollilla, kun nenä alkoi vuotaa.

Jouduin eilen suorastaan paniikkiin syötyäni viimeisen kirsikan. Olin ajatellut olla lähtemättä torille. Kokonainen viikonloppu ilman kirsikoita! En olisi siitä piinasta selviytynyt. Niinpä lähdin liikkeelle. Ostin myös ehkä kesän viimeisiä Polka-mansikoita, jotka olivat jo syyssatoa. Onnellisena tulin kotiin ja söin heti muutaman kirsikan.

Koivujen lehdet alkavat kellastua. Niitä tipahtelee maahan. Syvä vihreys luonnossa alkaa hävitä. Pihlajanmarjat hyvää vauhtia tulossa kypsän väriseksi. Puutarhani partsilla kaipaisi siivoamista. Tähän asti olen tyytynyt imuroimaan kuivat terälehdet parvekkeen lattialta. Kaikki on jonkunlaista lopun, syksyn, alkua.

Tänään on äitini syntymäpäivä. Tai olisi, jos eläisi. Lähetän terveisiä sinne jonnekin. Sitten aika kääntyykin elokuun puolelle. Koulut aloittavat toimintansa 11.8. Rapukausi hyvässä vauhdissa. Pähkäillään syksyn sienisadon suuruutta. Linnuista osa jo lähtenyt etelämmäksi. Näin se menee, jokikinen vuosi.

Katselin taas yöllä urheilua ja nyt väsyttää turkasesti. Iltapäivällä uusia kilpailuja, jotka olisi mukava nähdä. Vähän on harmaa olemus, eikä peilissä oleva näky mieltä ylennä. On urheilu näin sohvaurheilijallekin raskasta hommaa. Ainakin silloin kun ollaan eri aikavyöhykkeellä.

29. heinäkuuta 2021

SE ON NYT URHEILUA

 Bula! Olen katsellut rugbya Tokiosta ja opetellut kolme fidzinkielistä sanaa. Tämän "bula" (=hei) ja sitten "yadra", joka on "hyvää huomenta" ja kolmas on "moce" (=hyvästi). Rugby on muuten hauskaa katsottavaa. Iso kasa äijiä maassa toistensa päällä ja jokainen yrittää saada käsiinsä  soikionmuotoisen pallon. Ei ollenkaan yhtä rajua kuin amerikkalainen jalkapallo, eikä kavereilla ole suojuksia kroppansa peittona. Fidzi voitti olympiakultaa! Nyt odotan kiihkeästi kenttälajeja, jotka tuovat mieleeni lapsuuden Helsingin Stadionilla istumiset isäni kanssa. Monet maaottelut olen nähnyt ja ehkä juuri niistä ajoista olen saanut kiinnostuksen yleisurheiluun.

Valittiin jälleen kerran suomenkielen kaunein sana ja "äiti" voitti. Hyvänä kakkosena tuli "kastehelmi", joka minusta on kauniimpi "äitiä". Ä-kirjain hiukan särähtää. No, onhan se mukavaa, kun kaikenlaisesta äänestetään.

Kotosalla on aika kulunut pakollisia ulosmenoja paitsi. Nyt onkin jo viileämpää ja lisää sadetta luvattu. Luen mitä urheilun katselemiselta ehdin. A pyysi lisää Suomi-tietoutta ja minähän lähetin. Teki itsellekin hyvää palauttaa mieleen yhtä ja toista. Kerroin jopa presidenttiparin edesmenneestä Lennu-koirasta.  Kyllä, kyllä Lennu kuuluu Suomen historiaan!

R:stä ei ole aikoihin mitään kuulunut. Niinpä rohkenin lähettää meilin ja kysyä. Olosuhteisiin nähden asiat hyvin. Olosuhteista en kerro enempää. Puhelimessa on tullut juteltua, että sen verran sosiaalista elämää. Ensi viikolla jo elokuu, joka tuo tullessaan uusia tuulia elämääni. Niistä ehkä myöhemmin. Päiväkirjaa kun tässä aina kirjoittelen.

Vielä olen yöpaidassa ja nyt suihkuun ja sitten taas tv:n ääreen. Voimistelua, judoa ja uintia ainakin. Tuli uinnissa pronssia. Jippii! Lajeja riittää ja jokaisessa lajissa vielä useita lajeja. Koskenlaskussa ei suomalaisia, vaikka tukin päällä ovat miehet seisseet ja koski hurjana kohissut. Perinteitä on, mutta nykyaikana lasketellaan jo erilailla. Ja kavereilla on alla kulkuneuvo ja lajin nimi on koskimelonta. Eivätkä laske oikeaa koskea, vaan on keinotekoinen vaahtoava ja pärskyvä uoma.  Helppoa? Tuskin.




26. heinäkuuta 2021

UNETON HELSINGISSÄ

 Ei olisi pitänyt kehaista hyvistä yöunista kenellekään. Valvoin ja valvoin. Onko Nukkumatti lomalla?  Otin jopa unipillerin ja nyt harmittaa, kun kulutin sen aivan turhaan. Otin kirjankin ja luin hetken. Olen taas kerran Oscar Wilden kimpussa. Dorian Gray. Nuori kaunis mies on ihastunut korviaan myöten  Sibyl Vane-nimiseen näyttelijättäreen ja ylistää tämän neroutta. Vastakaikua ei kavereilta heru: "Voi poikakulta,nainen ei ole koskaan nero. Naiset ovat koristeellinen sukupuoli. Heillä ei ole kerrassaan mitään sanottavaa, mutta he sanovat sen hurmaavasti. Naiset edustavat aineen voittoa hengestä siinä missä miehet edustavat hengen voittoa siveydestä."  Mitä mieltä ovat feministit?

Sain Italian kirjeen jo kirjekuoreen ja postimerkit päälle. Vein torireissulla postilaatikkoon, eikä kukaan tiedä, koska se jatkaa matkaansa. Postilaatikko kuulemma tyhjennetään arkipäivisin, mutta sen jälkeiset tapahtumat ovat salaperäisyyden verhossa.

Nyt kun A.n kanssa ilmeisesti kielikylvyt pääsivät kuivumaan, aion englannin kurssille. Olen monetkin kurssit käynyt ja kaikki jo ennen puolison sairastumista. Joten aikaa on kulunut erittäin pitkästi. Hieman oli vaikeaa valita kurssin taso. Olenko liikaa ruostunut? Päätin rohkeasti elokuussa ilmoittautua ja katsotaan mitä tapahtuu.

Lämmintä oli taas dallatessani torille. Urheasti vain kesäkenkää toisen eteen auringon porottaessa pilvettömältä taivaalta. Tuli jälleen mieleen A:n ihmettely, että eikös meillä ole aina kylmää tai viileää, josta kommentista otin itteeni. A asunut Saksassa kymmeniä vuosia ja Saksa on melkein naapurissa Itämeren toisella puolella. Tosin hän ei aivan pohjoisosasta ole. Silti!!!!!  Luulee kai, että täällä potkiskellaan pienempiä jääkarhuja jaloista, että päästään igluun. En näköjään pääse tämän asian yli ikinä.

Stockmannilta tuli Mystockmann-lehti. Täynnä syksyvaatteita ja lämpöisiä kodin asioita. Ei auta: syyskesää mennään.




25. heinäkuuta 2021

ETTÄ TÄLLAISTA TÄNÄÄN

 Ensi viikon perjantaina alkaa yleisurheilu Tokiossa. Iloitsin aikaisemmin, että tulen näkemään osan suorana, kun on näitä univaikeuksia. Kun ei olekaan enää entiseen malliin. Nukun useimmat yöt kuin pieni porsas, enkä suinkaan keinotekoisesti nukutettuna. Ykskaks vain aloin nukkua normaalisti. No, olihan tuota valvomista kestänytkin! Sen verran olen onnellinen, että annan nukkumiselle vallan ja katselen yleisurheilua jälkikäteen. Muistelen erästä pikajuoksijaa aikojen takaa, johon tutustuin äitini syntymäpäivillä. Sittemmin googlettaessani urheilijaa, sain tietää hänen kuolleen kotimaassaan.

Tony Vaccaron valokuvanäyttelyyn jäi menemättä. M:lle tuli este ja siirsimme menon elokuulle. Kökötin eilen kotona ja ihailin partsilla uutta neilikkaani. Siinä on jopa neilikan tuoksu. Nyt ilmojen viilennettyä voi istuksia siellä muulloinkin kuin aamuisin. Uutta lämpöä luvassa ainakin joksikin aikaa. Ei muuta kuin tervetuloa. Loppuu kuitenkin joskus.

Lopettelen päiväkirjan omaista kirjettä Italiaan. Kirjeiden kulku edestakaisin on aivan sekaisin. Ennen postien palvelu maissamme oli järjestäytyneempää, nyt vinksin vonksin. Tehdään matkaa toistakin kuukautta, jolle en ole saanut järkevää selitystä. Mitä koronalla on sen kanssa tekemistä? Tämä hidastus on alkanut jo ennen pandemiaa ja aina vuosien varrella hieman takunnut silloin tällöin, jopa jäänyt saapumatta perille.

Lukeminen jäänyt vähemmälle. En mukamas jaksa vuoteessa sitä hommaa. Päiväsaikaan olen ollut erinomaisen huono lukemista harrastava. Kahlaan yhä kolmea kesken jäänyttä, jotka kirjat katsovat minua syyttävästi yöpöydällä. Ehkä olisi hyvä mennä kirjakauppaan saamaan inspiraatiota. Ella Kannisen Italia-kirjan olen sentään saanut luetuksi ja aion antaa sen eteenpäin muutaman muun kirjan kanssa. Turha kerätä hyllyyn sellaisia, joita en taatustikaan lue uudestaan.

Tänään heittää Jaakko kylmän kiven veteen. Alkaa syyskesä.



21. heinäkuuta 2021

KELJUTTAA YHÄ

 Tässä sitä taas naputellaan. Ulos en mene, että panenpa tänne lauseita peräjälkeen. Vieläkin harmittaa A:n tietämättömyys Suomesta. Ikuinen kylmyys ja jää! Juu, jääkarhuthan meillä tallustelee pitkin katuja. Ei tämä Eurooppa nyt niin valtava ole, etteikö Suomi ja Suomen nimi olisi joskus Espanjankin mediassa. Hän googletti Erno Paasilinan minun kirjailijasta kerrottuani. Eikö koskaan uteliaisuus ole voittanut, että olisi googlettanut Suomen? Edes kohteliaisuudesta minua kohtaan? Hänen ex-miehensä on käynyt Suomessa ja A asuu Espanjassa paikkakunnalla, jossa Pohjoismaista paljon turisteja. Kun minä joskus hamassa nuoruudessani olin Englannissa, kyseltiin missä on Suomi. Mutta se oli silloin se. Tosin harmitti vietävästi, kun Ruotsi aina tiedettiin. Ihmeteltiin, onko siinä vielä joku maa Ruotsin ja Venäjän välissä? Nykyisin ei pitäisi Euroopan maista tietämättömyyttä enää olla. A ehkä suuttui minulle, kun latasin täyslaidallisen tietoa Suomesta viestissäni. Mutta kun minä olin repiä pelipaitani hänen olemattomasta tietämyksestäään. "Olen luullut teillä siellä aina olevan kylmää".  #@%*&!?

Tuli muuten juuri mieleen, että taisin työntää pökköä pesään A:n Suomi-tietämättömyydessä kertoessani Cannesissa palkitusta suomalaisesta elokuvasta. Suomalainen naisopiskelija ja venäläinen työmies junamatkalla Siperiassa. Ehkä A ajatteli tämän hyvin sopivan hänen Suomi-kuvaansa. Siperialla kun on jäätävä maine. Suomen sijaintikaan ei ehkä taida olla aivan kohdillaan. Olisi pitänyt pitää suu supussa! Tai oikeammin läppärin kansi kiinni.

Tänään soitan Italiaan onnittelut. Vielä ei ole sopiva aika näin varhain. Huomenna taas torille. Huomasin juuri, että on varattava paljon aikaa bussimatkailuun loppuviikolla. Varmaankin körötellään yli 30 minuuttia. Puolet kauemmin kuin metrolla. Ihan kivaa katsella niitäkin maisemia. Loppumatkalla sutjakkaasti kesäkenkää toisen eteen ja olen perillä.

Nyt pyykit telineestä ja sitten minä suihkuun. Päivä alkakoon! Harmit kaikotkoot!



 

20. heinäkuuta 2021

EI AVARUUTEEN, MUTTA LÄHEMMÄKSI

 Nyt siitä päästiin. Helteestä. Toistaiseksi. A Espanjassa tunnusti taannoin, että hän ei ole tiennyt Suomessa olevan näin lämmintä. Kirjoitti maan olevan aina "fresh and chilly". Minulle tuli kiire kertoa maastamme ja sen säästä ja hieman parantaa hänen saamaansa kuvaa Suomesta: emme ole mikään takatuppula. Hän ihmettelin sitäkin, olemmeko saaneet tiedon Saksan, Belgian ja Sveitsin tulvista. Hiukan harmitti etten sanoisi, suututti, ja sanonkin. Mainitsin, että on meillä sähkökin täällä, ensiluokkainen koulutus ja roppakaupalla know-howta vaikka muille jakaa. Miksi hän ei näiden vuosien aikana ole googlannut mitään Suomesta? Kyllä Espanjassakin on Google. Hyvät hyssykät sentään.

Olen taas ollut toriostoksilla. Nyt ostin hallaimiakin. Jaa, että mitäkö ne ovat? Vadelmia, vadelmia. Tutkin myös, mistä lähtee bussi Rautatientorille. Tarvitsen kyydin loppuviikolla. Metroa ei voi täältä käyttää eikä tänne. Ensi viikolla taas pelaa.

Ella Kannisen Italia-kirjan luin loppuun. Kiinnostava. Toinen koti hänellä Suomen lisäksi Toscanassa, jossa minäkin ajellut. Etelämpänä Italiassa en ole ollutkaan. Roomakin jäi kokematta ja näkemättä. Pannaan seuraavaan elämään tapahtuvaksi.

Nyt luen, mitä hyllystä kaivelen. Joko kerran jo luettuja tai kesken jääneitä. Oscar Wilden valehtelu-opuksen jälkeen ryhdyin uudemman kerran lukemaan Dorian Greytä. Oikeastaan aika kammottava kirja. Mitäpä ihminen ei tekisi ikuisen nuoruuden ja kauneuden takia. Voihan kaupata maksuksi siitä onnesta sielunsa, jos sillä konstilla näyttäisi aina nätiltä. 

Lipitän tässä samalla virolaisesta apilamukistani aamukahvia. Ostin mukin kerran maakuntatorilta, kun niitä Senaatintorilla joskus oli. Miten Viro oli meidän maakuntien joukossa, ei minulle selvinnyt? Olivat kivoja tapahtumia. Helsinkiin tuotiin ruokaerikoisuuksiakin  kaukaa Lapista asti. Erikoisuudet ovat muutakin kuin poronkäristystä.

Jälleen joku, jolla rahaa piisaa, lähtee turistilennolle 106 kilometrin korkeuteen. Tutustuminen maapalloon avaruudesta käsin kestää muutaman minuutin. Tulihan käytyä! Ihminen saanut uteliaisuuden ja seikkailun halun syntymälahjaksi. Minä lähtisin mieluummin Barcelonaan. Siitäkin huolimatta, vaikka sen asukkaat eivät katsele turisteja enää suopeasti. Matkaajia on liikaa, eikä aina käyttäytymisessäkään ole hurraamista. Sympatiani ovat espanjalaisten puolella. Pitäisikö sanoa "katalonialaisten", koska sillä on vissi ero, onko Espanjasta vai Kataloniasta. Puhuvat katalaaniakin. Itsenäistymishalu omaksi maaksi on suuri, mutta muu Espanja ei luovuta. Tähän en sano juuta enkä jaata, nauttisin vain Antoni Gaudin luomuksista, eritoten keskeneräisestä  Sagrada Familia-kirkosta. Arkkitehti kuoli kesken kaiken jäätyään raitiovaunun alle. Suomessa ei ikinä sallittaisi noin mielikuvitusrikkaita rakennuksia kuten Gaudin ssuunnittelemia. Ei sopisi millään ilveelläkään suomalaiseen nykyiseen laatikkomiljööseen. Onneksi ennen vanhaan joskus silloisissa taloissa Helsingissä on joku koukero elävöittämässä seiniä. Sitten siirryimme ykstoikkoiseen lasiin ja betoniin.



16. heinäkuuta 2021

KULTTUUREISSA ON EROJA

 Joskus olen katsellut Ella Kannisen ohjelmia tv:ssä. Nyt valitsin kirjakaupasta bonuksena hänen viime vuonna ilmestyneen kirjansa Minun Italiani. Oli leimoja kirjaostoksista tarpeeksi saadakseni ilmaiskirjan. On myös nyt liimaa kotona, jota ei ole ollut. Pitää aina olla.

Oli läkähdyttävän kuumaa ollessani asioilla. Kiirehdin kotiin, jossa mukavasti viileämpää kuin ulkona. Aloin syötyäni lukea Kannisen kirjaa. Italia on hänen mukaansa paljon muutakin kuin Suomeen kantautuvat uutiset taloudesta, EU-politiikasta tai luonnonkatastrofeista. On asuttava maassa vuosia, ennen kuin ymmärtää sen ihmisiä, kulttuuria ja tapoja. Näin se on kaikkien maiden kohdalla. Jos viettää maassa viikon tai kaksi, jää tunteminen varsin pintapuoliseksi. Emme ehkä ole siellä avoimin mielin vaan hämmästellen erilaisuutta. Eikä erilaisuus välttämättä aina miellytä. Hyvä on muistaa, että maassa maan tavalla. Minäkin koin aikamoiseen kulttuurishokin Marokon Tetuan-nimisessä pikkukaupungissa. Ei ainakaan näkyvästi minkäänlaista jätepolitiikkaa. Ruuan jätteet, raadot, roskat pitkin poikin katujen varsilla. Lemu oli paikka paikoin hirmuinen. Oli vaikeaa ajatella maassa maan tavalla. Kun valittelin Marbellan hotelliin palattuamme, mitä olin nähnyt ja kokenut ja hiukan puistelin olkapäitäni, sanottiin "it is different".  Kulttuureissa on eroja, samoin elämän tavoissa, mitä sitä hämmästelemään tai kauhistelemaan. Jos ei kestä, pitää pysyä kotona ja erilaisessa Suomessa. Enemmän koin positiivisia asioita kuin jätteet ja hajut. Ihmiset tavattoman ystävällisiä. Kaikkialla kuulin aamuretkellä "bonjour, madam" kauniin hymyn kera. Näin vuohilauman puussa. Ruoka oli erittäin hyvää, vaikka seurueessa oli muutamia, jotka sitä äimistelivät voikohan-syödä-tyyliin. En ollut aikaisemmin ollut valtiollisesti Euroopan ulkopuolella saati Afrikassa, vaikka Marokko ei mielestäni ranskaa puhuvana maana ole "aitoa" Afrikkaa. Minulla se alkaa Päiväntasaajan eteläpuolelta. Marokon kokemus opetti, että erilaisuus voi olla positiivista, vaikka se poikkeaa totutusta ja vähän haiskahtaakin.

Viikonlopuksi ostin mansikoita ja kirsikoita, muutaman valmiin salaatin ja mineraalivettä. Olen lopettanut lottoamisen, joten ei ollut kupongin jättämistä eikä enää haaveilua.  Loikoilen muutaman päivän kotona kompastellen imurin johtoon. Laitoin imurin keskelle olohuoneen lattiaa muistutukseksi, että sitä voisi käyttää. Sohva tuoksuu pölylle. Aloin tutkia ensi viikon Stadin matkaa. Varattava aikaa, koska metrolla ei täältä voi lähteä. Bussilla joko Rautatientorille tai muualle, josta matka jatkuu siellä kulkevalla metrolla. Lopuksi vielä reipas kävelymatka määränpäähän. Mutkikasta ja "erilaista" totuttuun matkantekoon. Metrolinjan korjaukset kestävät HKL:n mukaan  8 päivää. Ei kuin seikkailemaan!




15. heinäkuuta 2021

MISSÄ LASKUTAITO ?

 Helteen takia on kotiahkeroinnit ajoitettava paisteen mukaan. Aamulla puuhastelen olohuoneen ja parvekkeen puolella, muualla liian kuumaa. Eilen kiiruhdin imuroimaan partsilla kaikkialla pudonneet kukkien kuivat terälehdet, jotka laiskuuksissani jääneet niille sijoilleen. Muuttelin pelargonioitten paikkoja ja päätin ostaa yhden kukan lisää, mitä tahansa lajia. Aurinko pakotti minut poistumaan.

Voiko tästä piinaavasta helteestä sanoa kuten Oscar Wilde suomeksi ilmestyneessä kirjassaan Valehtelun rappio (alkuteos 1889): "Sää on säämiskää. Utu metsän yllä on kuin purppuranukkaa luumun pinnalla" ? Yöt tänä kesänä muistuttavat eteläisiä öitä, joista olen joskus päässyt nauttimaan.  "Säämiskästä" en tiedä, mutta allekirjoitan samettisen pehmeät. Nyt hikoillaan ja purnataankin, mutta suurella ikävällä tammikuun pakkaspäivinä muistellaan. Ikuisen paahteen maan asukkaat antavat meille ohjeita, miten selviytyä kunnialla yli 30 asteen lämmöstä. Juomalla, syömällä runsaasti jäätelöä ja olemalla mahdollisuuksien mukaan ihan hissukseen. Minulla on viuhkoja aina käden ulottuvilla, jotka antavat viilentävän tunteen, kun ne rennolla ranneliikkeellä panee viuhumaan. Tuulettimet tekevät raskaamman työn. Viileä suihkukin auttaa. Myös ajatus, että tämä loppuu kuitenkin ennemmin tai myöhemmin.

Olen tänään menossa asioille. Pitää saada liimaa muun muassa. Kotona pitää aina olla liimaa. Jos sitä ei ole, on aina jotain liimattavaa. Välttyäkseni ajatukselta, että minulla ei ole liimaa sitä tarvitessani, menen ostamaan. Kirjakauppaan, jonka paperiosastolla saattaa olla liimaakin, aion hakemaan ilmaispokkarini, jonka saan ahkerista kirjaostamisistani. Tällä lailla pidetään kiinni pienin lahjuksin asiakkaat.

Sitten pieni episodi ruokakaupan kassa-asioimisesta. Kassatytteli naputteli koneeseen mitä naputteli ja antoi vaihtorahaa aivan liian vähän. Ei vilkaissut minua, ei sanonut sanaakaan, antoi kassasta muitta mutkitta vähän lisää huomautettuani asiasta. Minulle ei kelvannut. Sitten hän otti pienen laskimen ja aloitti kaiken alusta. Otti antamansa rahat ja antoi uudet vaihtorahat. Yhä puuttui ja minulta alkoi hävitä kärsivällisyys. Tuijotin kassaneitiä tappavasti ja lopulta olivat vaihtorahat kutakuinkin oikein. Kotona huomasin kuitistakin, että päin seiniä sekin. En lähde enää oikomaan, mutta koetan tätä neitiä välttää. Kuumuusko tyhmistää, sillä nyt sentään pitäisi osata ilman koneitakin antaa oikein vaihtorahat? Näin tehtiin ennen kaupoissa. Laskettiin ääneen rahat ja aina meni jetsulleen oikein. No, naputtelihan se marjamyyjäkin torilla laskimeensa 6+6+6, kun ei yhteenlasku, aritmetiikan peruslaskutapa,  tai edes kertolasku ollut hallinnassa. 



13. heinäkuuta 2021

VARI JATKUU

 Ei tullut ötökkä sisälle, vaikka ikkuna on ollut öisin auki. Niinä öinä olen mielestäni nukkunut niitä öitä paremmin, jolloin ikkuna ei ole ollut auki. Tätä mieltä ovat myös unitutkijat antaessaan hellenukkumiseen neuvoja. Voin tietysti ostaa uuden patjan. Tv-mainoksen mukaan auttaa rentouttavaan uneen pääsemiseen. En osta patjaa. Epäreilua patjan valmistajalta hyökätä avuttoman yökukkujan kimppuun, joka pyörii hikisenä vuoteessa manaten epätavallisen pitkää helleputkea. Mitä jos tällainen ilmanala on tullut jäädäkseen? Maalasin tämän kauhuskenaarion ystävälleni eilen puhelimessa. 

On nyt kylmä taikka vari, lähden pienelle paikalliselle torille kunhan tästä päivä urkenee. Urkeneminen jo alkanutkin.  Aurinko kiivennyt esille näyttäytyen kirkkaana pihakuusten oksien lomassa. Oli muuten kysymyskilpailu puitten tuntemuksessa. Sain kaikki oikein.  Samoin osallistuin lintukysymyksiin ja siinäkin onnistuin. En turhaan ole mökkiaikana tutustunut villiin luontoon. Kummallisesti kului aika vain puskiin tuijottelussa.

HKL lähettää tämän asuinalueen talouksiin  tiedotteen alkavasta metroliikenteen katkosta 17.7-25.7. Kulosaaresta itään päin. Vaihdetaan kuulemma uusi metrosilta vanhan tilalle. Joku rumpuputkikin uusitaan ja silloin maaperää porataan. Aiheuttaa  melua. Työskennellään myös öisin. Lopuksi HKL pahoittelee häiriöitä. Ja samma på svenska "Vi beklagar olägenheter." No, aina roiskuu kun rapataan.

Koska metro ei kulje tänne itään päin, eikä täältä, niin bussit otetaan tilalle. Joudun tähän seikkailuun mukaan, koska on Stadiin meno. Viimeksi olin bussissa mennessäni  saattokotiin hyvästelemään ystäväni. Bussi on huomattavasti hankalampi kulkuneuvo kuin ratikka tai metrojuna. Keikkuukin enemmän. En ole bussi-ihmisiä. Siitäkin huolimatta, että lauletaan linja-autossa olevan tunnelmaa.

Kuuntelin tässä kerran levyltä Kaj Chydeniuksen musiikkia erilaisiin suomalaisiin runoihin. Olin hänen konsertissaan ja sain kuulla "luonnossa". Unto Kupiainen, Einari Vuorela, Marja-Leena Mikkola, Aulikki Oksanen...  Kuuntelen, kun en nuku. Tauno Palon lauluja elokuvista, Snadin Pumppu-bändin "Ei stikkaa vodaa", Tchaikovskysta ja Erik Satiesta Glenn Milleriin, Duke Ellingtoniin. Yö kuluu ja herrat soi.





12. heinäkuuta 2021

AAMU-UNISTA HÖPINÄÄ

 Yhä täällä kuumuudessa porskutellaan! Ei rehkitä tai muuten ylenpalttisesti rasituta vain välttämättömät puuhastellen. E soitti ja kaikki hyvin Perämerenkin rannoilla. Oli ollut Hailuodossa ja saari mukavasti paikoillaan turistien ihmeteltävänä. Kotimaan matkailuhan on nyt huipussaan. Löydetään kotinurkilta ennen näkemätöntä ja kokematonta. Korona supisti ulkomaille menot.

Aion huomenna ostaamaan kirsikoita ja mansikoita. Onneksi kesää vielä on. Rapukausikin  alkamatta. Vuosiin en ole niitä herkkuja maistellut. Kaukana takanapäin rapukekkerit kera ystävien. Olihan se aina niin sottaista puuhaa, mutta kivaa. Ja vaikka kaskut joskus kertovat jonkun juoneen käsien huuhtelukiposta veden, en koskaan ole sitä temppua "elävänä" nähnyt. 

Oli kahvikapselilähetys oikein ja säästyin ylimääräiseltä postireissulta. Tilasin uusia makuja ja niitä olen maistellut. Tosin vanhat suklaa ja karamelli yhä mieleisiäni. Ruotsissa on aina oltu meitä paremmin selvillä maailman kartalle tulemisen arvoista. Nytkin kapseleissa on kahvi Stockholm Fortissio Lungo. Muitakin kaupunkeja, vaan ei Helsinkiä. Maailmalla kulkiessa ruokakauppojen hyllyillä näkyvästi ruotsalainen näkkileipä, mutta suomalaista ei. Emmekö osaa? Vaivaako ujous?

Tänä vuonna en pannut Italiaan onnittelukorttia. Soitan. Saan tietää samalla tuoreet kuulumiset. Postin kulku kun maittemme välillä on anteeksiantamattoman hidasta. Noin kuukaudessa saapuu perille. Sähköisyyden vallattua alaa, aikoo Suomen postilaitos supistaa entisestään ainakin jakeluaan. Ei ole enää mitä jakaa. Ennen vanhaan minullekin tuli postia sieltä ja täältä, laskut, tiedotteet ja kirjeet paperikuoressa. Sitten vähentyi ja melkein lopahti. Siinä jamassa nyt ollaan. Eikä auta, vaikka ihmiset, jotka eivät sähköisesti viestejään lähetä, nousevat barrikadeille purnaamaan. Minullakin tuttavapiirissä useitakin, joilla ei edes tietokonetta ole. Mitenkäs sitten tänä päivänä toimit? Enkä minäkään mikään mato tietokoneen käytössä ole, mutta on onneksi iki-ihana ystävä S, joka rientää hätiin joko fyysisesti tai TeamViewerissä etänä.

Kello tulee kuusi aamulla, minä lähden kahvin laittoon. Hyvää alkanutta viikkoa.







9. heinäkuuta 2021

KERTOTAULU APUNA

Ei hellitä helle, ei. No, tämä nyt on tällaista. Suihkussa aamuin ja illoin, tuulettimet tuulettavat ja minä olen ulkonakin rohkeasti ilman sukkia. Puen kuitenkin toiseen nilkkaan ketjun. Italiasta tuli yllättäen välipalakirje, tosin vastauksena omaan välipalakirjeeseeni, jossa kylkiäisenä oli Repin-näyttelyn brosyyri. Nyt Italiaan menossa normaali kirje, jossa myös kylkiäisiä. Ei taidetta, Helsingin historiaa. Ystäväni on kotoperäinen stadilainen. Meni miehelään syvään etelään vuosikymmeniä sitten. Sittemmin elämä on muuttunut puolison kuoleman vuoksi.

Kaivoin hyllystä taas vanhan kirjan, jonka lukemista en ole jättänyt kesken. Oscar Wilden Dorian Grayn muotokuva. Ajattelin näin vuosien kuluttua sen lukea uudestaan. Niin tapahtuessa ja ajan kuluessa ymmärtää lukemisensa uudella lailla. Ei tarvitse ahmia kuten ensimmäisellä kerralla. Kirjakaupassa minua odottaa ilmainen pokkari. Kortissa on tarvittava määrä leimoja ja silloin asiakas ansaitsee yhden taskukirjan. Saa valita ihan itse. Piti eilen menemäni, mutta tuli muuta kauppakeskuksessa. Torilta mansikoita ja kirsikoita 6 € litra. Ostin kaikkiaan kolme litraa. Myyjä kaivoi taskustaan laskimen, pani otsan ryppyyn ja näppäili 6+6+6 ja sai saman summan kuin minä päässä laskien kertotaulu apuna. Myyjä kehui ihastuneena laskutaitoani!!!

Tutustuin eräänä päivänä korutaiteilija Vieno Puustjärveen. Nyt minulla on kaulakoru, rannerengas ja korvakorut käsinmaalatut ja materiaali on puu. Taiteilija kertoi kaikenlaista sekä itsestään että työstään ja piti minua samalla potentiaalisena asiakkaana. Olen jo näyttäytynyt ulkona uusine koruineni. Puu on ihan kiva näin kesällä ja eritoten helteellä.

Kotona visusti tänään ja ikkunat kiinni. Vasta myöhään illalla ne avataan ja käyn parvekkeellakin kastelemassa vettä huutavat kukkani. Pelargonia, jonka aion heittää kukkimattomana pois, on lykännyt kauniita punaisia kukkia. Kuin joko osoittaakseen kiitollisuutta henkiin jäämisestään tai opetukseksi minulle, ettei pidä hätiköidä milloinkaan.

En ole vuosiin syönyt nakkeja. Ostin sellaisia rapsahtavia, koska pussissa lukee niiden olevan "aitoja". Lisukkeeksi munakokkelia ja raikas salaatti. Ei sitten muuta kaivatakaan. M soitti ja päätimme mennä Tony Vaccaron valokuvanäyttelyyn.

6. heinäkuuta 2021

HELLETTÄ PIISAA

 Ostin "kuokalla nostettuja" perunoita. Ostos oli kunnianosoitus äitini isälle, joka Friherrsin mökkinsä perunat nosti aina kuokalla. Maussa koneella nostettujen kanssa en eroa huomannut. Kaikki perunat tähän aikaan vuodesta ovat ihanan hyviä. Lääkärini on pyytänyt välttämään näitä herkkuja. Olen suurin piirtein tätä noudattanut. Yhden eilen keitin. Samassa vedessä oli porkkana paloina. Salaatti vielä välimerellisen kanavuoan lisukkeena. 

Vein jo aamulla roskat ja näin kärpäsen. Tulin oikein iloiseksi, koska en ole hyönteisiä juurikaan nähnyt tänä kesänä. Mökillä Hämeessä tuli samanlainen tunne, kun keväällä ollessamme avaamassa sesonkia, näimme talviuniltaan heränneitä pörriäisiä. Myöhemmin niitä oli liikaa. Iloisuus muuttui kiukuksi ja surutta niitä listimme kaikin keinoin.

Olin syvästi vaikuttunut kärpäsen näkemisestä. Se auttoi matkaillessani metrolla pois täältä periferiasta. Minun lisäkseni yhdellä matkustajalla oli maski. Meitä oli kaikkiaan yli kymmenen ihmistä. Mistä se ajatus on saatu, ettei enää tarvitse maskia käyttää?

Tilasin kahvikapselit ja Postista tuli jo ilmoitus paketin olevan noudettavissa. En tietystikään siltä istumalta lähtenyt sitä hakemaan. Menen joskus tuonnenpanaja samalla ostan Italian kirjeeseen postimerkit. Kirje itsessään on pitkä ja mukana seuraavat lisukkeet lisäävät painoa. Minulla on kyllä vaaka, mutta ei postimerkkejä. Entinen vaaka oli noin-vaaka. Tämä antaa tarkan luvun. Vallan grammalleen. Tiedän kynsilakkapullonkin painon. 63 grammaa.

Helteessä mennään. Näköpiirissä ei muuta kuin lisää kuumaa ja kuivuutta. Kotiin tullessani Stadista ostin Lumotar-mansikoita. Niitä mutustelen iltapäivän mittaan. Tuulettimet pyörittelevät ilmaa. Ei tämä kuolemaksi ole.





2. heinäkuuta 2021

MISSÄ HYÖNTEISET ?

 Jaahas, se onkin jo sitten heinäkuu! Huomasin eilen kummallisen asian istuessani iltamyöhällä viilenneellä parvekkeella: en ole nähnyt viimekesäiseen tapaan hyönteisiä . Niitä lenteli runsaasti ja rohkeimmat ryömivät parvekelasien raoista ihmisen puolelle. Niitä ei näy pörräämässä huoneitten ikkunoiden ulkopuolella, ei kuulu surinaa, ei ininää. Onko liian kuuma tai todellakin kato käynyt? Mehiläisten poissaoloon on tieteenkin puolelta puututtu suurena huolestumisena. Kuka pölyttää? 

Olin syönyt kirsikat ja mansikat. Piti laahautua Tallinnanaukion torille. Lumotar-lajiketta ei ollut. Muistan vuosi sitten hurmioituneeni makuun. Ostin kaupasta ranskankermapurkin. En sitä ensin löytänyt ja näköetäisyydellä oli ulkomaalaistaustainen myyjä. Menin kysymään. Ei tiennyt. Ehdotti ystävällisesti jugurttia. Ei kelvannut. Kysyin suomalaistaustaiselta myyjältä, joka oitis johdatti minut hyllylle, jossa satoja maitotuotteita jalostetummassa muodossa joukossa créme fraiche. Miksi en sitä itse huomannut? Lisäsin sen koriin ja kiitin. Kävelin ensimmäisen myyjän luo ja ilman sarvia ja hampaita näytin ranskankermatölkkiä ja hän nyökkäili, joka viittasi tiedon menneen perille. Ehkä vie seuraavan mammaraisen, joka etsiskelee ranskankermaa, heti oikean hyllyn luo. Tai sitten ei. Minulla oli taas hattu päässä, mutta toinen kuin se, jonka tuuli vei. Tämä pysyi paikoillaan ehkä siksikin, että ei tuullut. En päässyt tekemään hattutemppua.

Olin ostanut taco-kanasalaatin kaupasta. Kotiin tultuani kävin sen kimppuun. Tortillaa oli pienessä pussissa rapeina paloina, mutta kana jäänyt jonnekin. En aio mainita kaupassa asiasta mitään. Milläs todistan? No, onneksi minulla ei ole mitään kasvisruokaa vastaan, jätänhän itsekin lihan usein pois. Söin annoksen ja maaruni oli tyytyväinen. Tänään säästä huolimatta aion valmistaa uunissa välimerellisen kanavuoan. Siihen tarvitaan se ranskankerma.

Kahvikapselitilausta en ole vielä tehnyt. Ja kun siihen ryhdyn, toivon sen käyvän suomenkielellä. Nespressossa joutuu joskus kielikylpyyn ja tällä helteellä tahtoisin selviytyä tilauksen tekemisestä ilman, että pääkoppa joutuu avaamaan asiaan kuuluvan aivonosan. Italiankieliset kahvin nimet jo tuottavat  tuskan hien hellehien lisäksi otsalleni. Ja kyllä, olen opiskellut italiaa hamassa nuoruudessani ja kaikki silloinen oppi  autuaallisesti poissa. Kieli unohtuu, jos sen kanssa ei olla tekemisissä.

Tämän enempää ei tällä säällä heru.


29. kesäkuuta 2021

HATTUTEMPPU

 Ja niin minä dallasin Tallinnanaukion pikkuiselle torille, jossa kolme kojua, yhdessä kukkia ja marjoja, toisessa marjoja ja kolmannessa vihanneksia. Kahdesta ostin. Minulla oli lierihattu päässä ja tuli sen mittainen tuulenpuuska, joka pystyi sen heittämään pois päästä. Sen nosti nuori mies, jolla ruskeat silmät, tummahko iho ja maailman kaunein rivi hampaita, jotka kaikki yhdessä soivat minulle mitä ihastuttavimman hymyn. Minun kiitokseni oli ehdottomasti kiitoksieni parhaimmasta päästä.Tämä putoamistemppu on kautta maailman sivu ollut monen tuttavuuden alku. Nenäliinaakin on historian havinoissa käytetty. Nyt ei tapahtumasta mitään muuta seurannut kuin tieto, että maailmassa on vieläkin herrasmiehiä!

Hyvää olotilaa jatkui vielä, kun Stockmannin kosmetiikkaosastolta sain pari lahjusta. Tulostinpaperi Powerissa halpeni 3 euroa pantuani Stockmannin kortin lukulaitteeseen. Tuntui sekin hyvältä. Kuuma kesäpäivä oli oikein mukava kaikin puolin. Iltalehtien lööpeissä kerrottiin, että hellejaksolle ei näy loppua. On hankittava kesämekkoja lisää, jos tarve alkaa olla ympärivuotinen.

Jääkaappi täyttyi kotona latoessani ostokset sinne. Täyttyi piripintaan ja osa mansikoilla ja kirsikoilla. On maailma nyt taas niin mallillansa!

A kysyi neuvoja ja minä niitä annoin. On ottanut taakakseen jotain, josta ei pääse eroon muilla keinoilla kuin radikaalilla tempauksella ja tiedän, että hänestä ei siihen ole. Minusta sääli ei ole hyvä peruste itsensä uhraamiselle.

Seuraavaksi kirja-asiaa. Pääsin loppuun kolmen miehen ja yhden koiran veneilystä Thames-joella. Otin aikaisemmin aloittamani Suomessa asuvan englantilaisen Joel Willansin kirjan, jossa hän ruotii hymy huulessa suomalaisia tapoja ja kulttuuriamme. Hänen suomalainen anoppinsa toimi vuoden Lapissa  opettajana ja pääsi tutustumaan sikäläisiin tapoihin. Oli kysynyt paikallisilta, mitä tekevät kesäisin. He vastasivat näin Willansin kertomana:
"We fish and make love".
"What about in the winter?"she replied.
"We stop fishing".

Toiseksi ja päällekkäiseksi lukemiseksi otin aikoinaan kesken jätetyn P.D. Jamesin Mistelimurha ja muita kertomuksia. Sen muistin, että kirjailija siitä huolimatta, että nimi voisi kieliä kirjoittajan olevan mies, hän onkin nainen. Elinvuodet 1920-2014, Oxfordissa syntynyt ja kuollut brittiläinen kirjailija. Näillä  saan muutaman päivän kulumaan, eikä tarvitse eväänsä huiskauttaa ulosmenon takia.

28. kesäkuuta 2021

LUKEMISTA JUSSINAKIN

 Juhannuslukemiseksi sopi vallan mainiosti joskus kesken jättämäni Jerome K. Jeromen Kolme miestä veneessä. Mukana neljäntenä kaverina Montmorency-koira. Kirja kirjoitettu 1899. Minun painokseni 2000-luvulta Basam Bookissa. Tero Valkonen suomentajana.

Italialaistunut suomalainen ystäväni muistaakseni kirjaa kehui ja sen sainkin antikvariaatista. Mutta kuten sanottu, lukeminen jäi kesken. Itselleni ei ole koskaan selvinnyt, miksi keskeytän, mikä tällaiseen temppuun on oikein syynä. Onneksi suurin piirtein muistan kesken jättämäni ja kaivan ne hyllystä. Jeromen kirja  on humoristinen ja hymyilytti jo leveästi aivan alussa. Veneellä mennään pitkin Thamesia, joka tosin oli vasta toisena vaihtoehtona merelle menemisen jälkeen.

Lukemisen lisäksi mittumaarini meni hissun kissun edelleen toki jo hiukan vaimeaamman flunssan kourissa yskähdellen ja niistäen. Nukkunut olen huonosti kuten yleensäkin.  Katselen joskus tv:täkin, syön kirsikoita ja odotan aamua. Kun se tulee, nousen raippaasti päivää alkamaan, enkä ole edes väsynyt. Joku vaivahan tämä täytyy olla.

Mitään varsinaista juhannusruokaa en ollut hankkinut/valmistanut. Monet ystäväni ovat kehuneet syövänsä silliä ja uusia perunoita. Suolaa pitäisikin tunkea elimistöönsä helteellä. Neuvoja on erilaisia, kuka ravintoihminen sanoo sitä ja toinen tätä. Ja kun näitä kaikkia ohjeita syömisen suhteen lukee, ei ihmisparka voisi maaruunsa panna yhtikäs mitään. Vehnä, perunat, rasva, sokeri, punainen liha, banaani...  ei suotavia. 

Ravintola-alan rajoitukset osin päättyneet. Kansa kirmasi oitis terasseille, liki toisiaan, laulamaan ja tanssimaan. Mentiin Venäjälle jalkapalloa katsomaan ja tuomisina tuotiin koronatartuntoja. Elettiin kuin entisen Ellun kanat, viruksesta viis. Ymmärrän kyllästymisen ja väsymisen kaikkiin jo pitkään olleisiin kieltoihin ja suosituksiin, mutta katsotaan tuleeko piittaamattomuudesta jälkiseuraamuksia. Olemmeko syksyn tullen jälleen aikaisemmassa rajoitusten kurimuksessa? 

Kylmä keitto sopii kesäkuumalla. Laitanpa vichyssoisea. On niitä muitakin, esimerkiksi gazpacho. Kylmät keitot eivät todellakaan ole hullumpia ja minä niistä tykkään. Kun kerran tilasin ja söin gazpachoa Espanjassa, tarjoilijapojat seurasivat reaktioitani pannessani ensimmäisen lusikallisen suuhuni. Tiesin sopan entuudestaan, eikä se ollut minulle eka kylmä keitto. Nostin peukaloni pystyyn pojille ja sain hyväksyvät hymyt. Jos pettyivät, eivät ainakaan sitä osoittaneet.

Kirsikat ovat huushollistani loppuneet. Siispä uusien hankintaan, kunhan tästä tokenen. Aurinko paistaa, mittarissa +22, sopiva sää ostoksille.






25. kesäkuuta 2021

MITTUMAARINA

 PUUTARHA

Helle,
mansikoille ja valkoiselle apilaalle tuoksuen,
painaa puutarhaa uuvuttavana kuin kuuma pilvi.
Jokainen korsi väreilee tulisena säteenä,
ja hiljaisuudessa tuntuvat keltaiset ruusut räjähtelevän
pienten aurinkojen lailla.
Minä kuljen ihanuudesta väsyneenä
kuin olisi minulla liian vähän verta elääkseni kaiken tämän.
- Oi kukat, ilman menneisyyttä ja tulevaisuutta,
nöyränä kumarrun suuren viisautenne edessä
ja sieluni uhraan teille,
joka liiaksi tietää ja ei osaa kuolla, ei elää.
Joka helteestä raukean ruumiini solulla rakastan teitä,
iiristä, joka loistaa kuin sininen liekki,
akileijan keinuvaa fajanssipagodia
ja orvokin pientä ja suruntäytteistä silmää.
Mutta eniten rakastan minä sinua, tulinen keisarinkruunu,
polttava, liekehtivä, punainen ryhmä,
maahan pudonnut aurinko,
palava pensas, josta Jumalan ääni jyrisevänä puhuu!

(Olavi Paavolainen 1903-1964)


Hyvää ja Mukavaa Juhannusta.

24. kesäkuuta 2021

JUHANNUSAIKAA VAAN EI JUHANNUSTAIKAA

 Flunssa jatkuu. Mikäs pahan tappaisi? Vaihtelua on siinä, että on pelkästään yskimispäiviä tai niistämispäiviä. Tänään jälkimmäinen. Toivottavasti paperinenäliinani riittävät. Kauppaan en halua raahautua. 

A:n kanssa olemme alkaneet keskustella lukemistamme kirjoista. Nyt sain vinkin 1997 ilmestyneestä Arthur Goldenin kirjasta Geishan muistelmat ja jippii, se on suomennettukin. Epäilen saatavuutta. Ehkä antikvariaatissa. Olen lukenut yhden geishajutun. Minna Eväsojan  Melkein geisha. Mutta mihin sekin on hyllystäni kadonnut? Annoin paljon kirjoja pois tänne itään muuttaessani, jos se meni mukana erehdyksessä. Kunhan tästä taudista tokenen, lähden Goldenin kirjaa metsästämään.

Soitin E:lle Ouluun kysyäkseni, ovatko kaikki puut pystyssä hänen pihallaan. Ovat. Myrsky ei edes läheltä liipannut, vaan pysytteli kaupungin keskustassa tekemässä tihutöitään. Oulun myrskystä oli ollut uutisissa Espanjassa. A kyseli kutsuen Oulua herttaisesti Oluluksi. Ei ole selvillä tietenkään Suomen kaupunkien sijainnista. Huolestui miten Helsingin kävi.

Taannoinen sadepuuska viilensi niin paljon, että hipsin partsille istuksimaan. Pelargoniatkin näyttivät tyytyväisiltä hetkelliseen muutokseen. Katselin pisaroiden valumista ikkunalaseihin ja nautin jopa yllättävästä pimeydestä keskellä päivää pilvien ollessa tummia ukkosta enteillen. Ja niinhän se ensin räsähti ja sitten paukahti. Lasit helähtivät. Isäni aikoinaan laski välähdyksen ja jyrinän välit, kun minä kysyin silmät kauhusta jäykkinä "onko jo ihan päällä?" Oli mökkiaikaa, enkä siellä ihastellut ollenkaan ukonilmoja. Aidan takana oli sähköpylväs, josta risteili johtoja ympäriinsä. Ei siihen meidän aikanamme kuitenkaan osunut. Mutta kauppiaan taloon osui. Paloi poroksi.

Pitää tilata taas kahvikapseleita. Teen sen puhelimitse, niin saan kuulla saatavuuden. Aikanaan kipitän Postista paketin hakemaan. Kahtena kertana on ollut lähetys syyttä vajavainen. Nyt aion selvitä yhdellä Posti-käynnillä, kun pyydän tilaukseni toistamaan. Saas nähdä, mitä siitä tykätään. En ole oikein selvillä, onko Nespresso Boutiquella Helsingin Keskuskadulla jonkunlainen monopoliasema kapselien suhteen, vai saako muualtakin? 

Tänään siis, kuten yleensä viime päivinä, potemista kotona Buranaa syöden, yskien ja niistäen. Mitäpä sitä muuta? Menee se juhannus näinkin. Koivuja katselen ikkunasta. Koivuhan on juhannuspuu. Juhannussalkoja ei täällä näy. Joku ruotsimielinen taho on joskus pystyttänyt majstångin Espan puistoon, ja kyllä sitä mielellään tällainen fennomaanikin katseli. Liekö pystytetty tänä vuonna?








23. kesäkuuta 2021

LIIKAA TURISTEJA

 Milloinkaan en ole ollut Barcelonassa. Olen sinne tahtonut, mutta nykyisin olisin muiden turistien lailla siellä ei-toivottu. Turisteja on liikaa ja turistit eivät aina käyttäydy hyvin. Ymmärrän barcelonalaisten kielteisen kannan. Jos Helsinkiin pelmahtaisi vuosittain 14 miljoonaa turistia, alkaisin minäkin kyseenalaista heidän tulemisensa. Meidän onneksemme emme ole niin kiinnostava maa ja kaupunki. Lisäksi sijaintimme on Euroopan pohjoisosassa, joka on kaukana kaikesta mitattuna matkailun mittapuulla.Venetsia on toinen, joka kärsii turistitulvasta. Paikallisia asukkaita on paljon muuttanut itse kaupungista pois. Samoin on Barcelonassa. Jos Helsinki alkaisi kiinnostaa matkailijoita noissa määrissä, voisin vihdoinkin alkaa viihtyä täällä periferiassa, jonne harvoin turisti suunnistaa. Asuessamme Katajanokalla, usein laivoista tulijat kyselivät, minne päin lähteä päästäkseen keskustaan. "Keskusta" tarkoitti Senaatintorin seutua. Emme kyllästyneet kysymyksiin, mutta jos niitä olisi sadellut koko ajan, olisimme visusti välttäneet laivojen rantautumisaikoja.

Mutta mihin kyllästyin, niin aasialaisten röyhkeyteen. Meillä oli Stockmannilla puolison pyörätuolin edessä siihen kiinnitettävä ostoskärry, joka oli sitä tarkoitusta varten. Sekös herätti aasialaisissa ihmetystä. Kamerat räpsähtelivät nenämme edessä lupaa kysymättä, josta useinkin huomautin. Idän hymy kun ei minuun tehoa eikä tehonnut. Tämä hyökkäyksen kohteeksi joutuminen ärsytti. Joskus jopa niin paljon, että lähdimme pois.

Flunssa, joka kimppuuni hyökkäsi, on outoa lajia. On päiviä, jolloin tunnen olevani nuhaton ja yskätön ja sitten taas toiset päivät hankalia ikuisine aivastuksinen ja nenän pyyhkimisineen, joihin sekottuu ankaria yskänpuuskia. Eilen oli päivä, joka päästi minut mansikoiden ja kirsikoiden ostoon. Tänään taas kehnoa olemista. No, kai aikansa kiusaa ja sitten häviää. Olen vähän rajoittanut tuulettimien käyttöä ja arvatkaapas, onko entistäkin tukalampaa. Illalla myöhään pidän ikkunaa auki sadakseni edes hiukan viileyttä. Helle siihen aikaan hiukan heliittänyt. Talvella lumessa rämpiessä tätä jo muistelee kaipauksella.

Ei vieläkään juhannusheilaa. Aikaa enää hommaamiseen  muutama päivä, niin taidan jättää. Kukaan tuskin edes välittäisi tämmösestä nuhanenästä. "Nuhanenä" on muuten yksi Lumikin seitsemästä kääpiöstä. Pikkutyttönä yritin vimmatusti ymmärtää, minkälainen Lumikki on, jolla iho valkea kuin lumi, hiukset mustat kuin eebenpuu ja huulet punaiset kuin veri.




22. kesäkuuta 2021

TEESTÄ JA KUKISTA

Löysin omasta hyllystäni, joka usein yllättää, lukemattoman kirjan Okakura Kakuzon Kirja teestä. Kiinalaisissa ja japanilaisissa nimissä sukunimi mainitaan ensimmäisenä.  Alunperin teos ilmestynyt 1906 ja tämä painos 2011. Suomentaja Minna Törmä. Kustantaja Taide, painopaikka Tallinnassa. Kirja ei suinkaan ole vain teen kimpussa, vaan yrittää saada lukijan ymmärtämään japanilaista kulttuuria "teeismineen".  Okakuran kirja on johdannon mukaan "itäaasialaisen estetiikan klassikko".

Teehän oli aluksi lääkettä ja kehittyi vähitellen virvokkeeksi. Kiina oli ensimmäinen teen käyttäjä ja sieltä levisi Japaniin ja muualle. Japanilaiset tekivät teen valmistamisesta juotavaksi upean seremonian, jota minullakin on ollut ilo ja onni seurata kaikkine vaiheineen. Teeismillä on tehtävänä ylistää kauneutta arkipäivän kurjuuden hektisyydessä. Se "teroittaa mieleen puhtautta ja harmoniaa, keskinäisen  ihmisrakkauden mysteeriä sekä tunnetta yhteiskunnallisen järjestyksen romantiikkaa." Saatatkos sen selvemmin kertoa?

Olen aina pitänyt teen juontia arvokkaampana, juhlallisempana ja kauniimpana kuin kahvin hörppimistä. Teetä ei kanniskella pahvimukissa kaduilla kuten kahvia. Teen nauttiminen tapahtuu oikeassa ympäristössä vailla kiirettä ja se onnistuu hyvin iltapäiväteehetkenä, jota tapaa harrastetaan Englannissakin. 

Japani länsimaistuu. Teeseremonia ei enää ole tuttua kaikille tämän päivän japanilaisille. Monet vanhat tavat siellä kuin muuallakin häviävät. "Teemestari" alkaa olla häviävä ammattikunta. Ehkä ei jokaisessa kodissa enää asetella kukkia maljakkoon kuten ennen, vaan laitetaan puska sinällään ja jätetään kertomatta sanoma, jonka kukat asennollaan, värillään, määrällään sitä katsovalle välittää. "Kun alkuihminen tarjosi ensimmäisen seppeleen neidolleen, hän nousi villin yläpuolelle, muuttui ihmiseksi kohoten elämän raakojen perustarpeiden ylle, astui taiteen maailmaan..."

Kukkatarinoita on paljon. Okakura kertoo yhden: Vielä 1500-luvulla päivänsini oli harvinainen kasvi. Herra Rikyû oli istuttanut sillä kokonaisen puutarhan hoitaen kasvejaan huolella ja rakkaudella. Maine päivänsinistä kiiri Taikô Hideyoshin korviin ja hän tahtoi puutarhan nähdä. Rikyô kutsui hänet aamuteelle taloonsa. Sovittuna päivä Hideyoshi käveli puutarhan läpi, mutta siellä ei ollut yhtäkään päivänsineä. Maa oli tasainen, päällystetty pikkukivillä ja hiekalla. Kulmat kurtussa ja vihaisena hän astui teehuoneeseen, mutta siellä olikin yllätys. Tokonomassa harvinaisessa Song-kauden pronssiastiassa oli yksi ainoa päivänsini - koko puutarhan kuningatar.

Liitin tämän tarinan yhdeksi viehättävämmäksi kertomukseksi siihen kategoriaan, jonne olen kerännyt hurmaavia tarinoita. Se kertoo hyvin paljon japanilaisuudesta, tavasta oivaltaa kauneutta yksinkertaisella tavalla. Ja kuinka Rikyû tällä eleellään kunnioitti arvokkaasti ja kauniisti vierastaan.