31. maaliskuuta 2020

REKLAMAATION PÄIVÄ

Viikko  sitten piti saamani kahvikapseleita Nespressosta kotiin tuotuna ja Postin toimittamana. Ei toimitettu. Soitin kolmena eri päivänä ja aina luvattiin sinä päivänä panna paketti tulemaan. Ei tullut minään niistä. Tänään soitin Postin reklamaatio-osastolle ja julkitoin pettymykseni Postin toimintaa kohtaan. Kerroin kaiken juurtajaksain melkein pikkumaisen tarkasti. Tämä virkailija vaikutti ammattitaitoiselta ja ystävälliseltä ja löysikin pian koneelta pakettini ja puhelinkeskustelut. On toki ruuhkaa kotiinkuljetuksissa ja sen ymmärrän, mutta miksi aikaisemmat virkailijat suorastaan valehtelivat, että paketti  "tulee varmasti tänään"? Pahoittelua ja MELKEIN anteeksipyyntö. Tämä virkailija lupasi selvittää syyt Postin käytöksestä ja lupasi minulle hyvitykseksi postimerkkejä. Kiitin häntä ja pikkuisen kehuinkin. Ehkä nyt uskon, että paketin tuoja soittaa ja sovitaan tuontiaika. Kun tilasin pari vuotta sitten Nenäpäivän neniä, niiden saaminen oli mutkatonta. Tosin hain itse paketin Postista. Nyt ulkona liikkuminen ihmisillä rajallista koronaviruksen takia.

Olen kuitenkin taas menossa kauppaan. Lohdutan itseäni valmistamalla jonain päivänä ahvenanmaalaista pannukakkua ja toisena päivänä italialaista leipävanukasta. Kumpaisenkin tekemisestä vuosia. Tekisi mieli myös fenkolisalaattia mintun kera, mutta sitä myöhemmin. Nyt on makean nälkä. Kunhan saan kaikki tarvikkeet. Ostoslista on pitkä.

Passista tein eilen sähköisen anomuksen. Saas nähdä, onnistuinko. Aianakin maksu meni tililtä. Poliisi sitten aikanaan informoi, kun voin hakea kioskista. Nyt olen hyvin tyytyväinen eilisen ja tämän päivän aikaansaannoksiini. Aurinkokin ihan helottamalla paistaa ja taivas niin sininen. Pikkupakkasessa mennään.

Ei kuin suihkuun, julkisivu kuntoon ja menoksi.

29. maaliskuuta 2020

TERVETULOA KESÄAIKA

H päässyt Turkista Suomeen. Oli soittanut Suomen suurlähetystöön ja kysynyt, että onko todellakin niin, että hän on Suomessa vasta heinäkuussa. Ei ollut ja lento järjestyi tämän viikon tiistaiksi. Helsinki-Vantaan kentällä sai pasteerailla ihan rauhassa, eikä kukaan tarjonnut karanteenikortteeria tai esittänyt kysymyksiä. H tuli kotiin taksilla ja meni kauppaan. Koti ollut tyhjillään viime syksystä lähtien, ei ruoan muruakaan. Nyt sitten on karanteenissa, josta ajasta jo muutama päivä kulunut.
Turkissakin rajoituksia, muun muassa puistot suljettu esteillä. Ravintolat ym kiinni, mutta kaupat auki. Kadut autioita sielläkin ja turvaraosta lipsutaan. Päätimme soitella entistä useamin, kun elämästä on tullut niin ikävää.

Perjantaina ei pakettiani tuotu. No, annoinhan vielä maanantain aikaa, mutta tuntuu siltä, että joudun lähettämään tiukkasanaisen reklamaation Postiin joko puhelimitse tai kirjeitse.  Kummallista on tässä sekin, että asiakaspalvelun kaveri lupasi paketin aina sinä päivänä, kun soitin. "Tänään tulee varmasti, voiko kuljettaja soittaa tähän numeroon?"

Olen juonut niin paljon kahvia, että ajattelin siirtyä jo teehen. Sitä paitsi, jos juon ja juon, loppuvat kapselit. Niitä olisi siinä Postin paketissa. Appelsiinejakin olen ahminut kilokaupalla. Niitä pieniä veriappelsiineja. Nyt virusaikana syödään lohdutukseksi kaikkea hyvää kuulemma. Karkit tekevät kauppaansa. Itse selailin jo keittokirjoja, joissa erilaisia pullareseptejä. Oikeastaan onneksi, ettei ole raaka-aineita kaapissa ja ostaa voi olla turhaa, jos en sitten laitakaan tai edes toista kertaa. Pannukakun voisin paistaa. Pitäisi olla mansikkahilloa.

Eilen illalla vääntelin kellon viisareita tunnin eteenpäin. Osasta jäi vielä vääntelemättä. Vaatii esimerkiki keittiössä kiipeämistä. Vaikka tänään. Toivoin, että olisimme päässeet tästä vaivasta, mutta kun ei.



27. maaliskuuta 2020

POSTI TÖPPÄILEE TAAS

Nyt Posti pakenee koronaviruksen turviin, kun ei toimi lupausten mukaisesti. Piti jo alkuviikolla saamani Nespresson paketti Postin tuomana kotiovelle. Tuli oikein ilmoitus tekstiviestillä. Ei tuotu. Soitin ja jonotin puoli tuntia puheille pääsyä. Luvattiin korjata asia. Ei korjattu. Soitin toisen kerran. En saanut pakettia. Soitin kolmannen kerran. Virkailija lupasi panna kuljettajalle tiedoksi huutomerkin (!?). Huutomerkilläkö Postissa toimitaan? Odotan pakettiani taas tänään ja lupasin vielä maanantainakin odottaa. Jos en pakettia saa, mietin, miten tämän jälkeen toimin. Jotain aivan varmasti. On tosiaankin töppäillessä niin helppoa syyttää koronavirusta. Se antaa kaiken anteeksi. Jos Posti olisi esittänyt edes anteeksipyynnön, kiukustumiseni olisi pienempi. Ei mitään. Nykyisin ei enää anteeksi pyydellä virheitä. Ei liioin pahoitella mitään. Eikä se ole koronaviruksen syy, vaan meillä korvien välissä. Muualla maailmassa toimitaan hyvien tapojen mukaisesti. Olemme oppineet halaukset ja poskisuudelmat mannermaiseen tapaan, mutta muutama tietty pieni sana on jo liikaa. Junttikansaa.

Tänään siis taas oleilua kotona. Lukemista ja lounaan laittoa. Broileria tai kananpoikaa, kuten joskus kaupoissa virheellisesti broileria mainostetaan. Minusta kananpoika EI ole broileri. Se on pieni untuvikko, eikä sitä aiota kasvattaa epäinhimillisin keinoin lihantuotantoa varten kuten broileria. Toki kananpoikiakin kasvatetaan ruoaksi, mutta raakaa väkivaltaa käyttämättä. Varsinkin Ranskassa kananpoikia suositaan. Niitä saa silloin tällöin täältäkin. Sitten on vielä ruokalaji "kukkoa viinissä". Ei ole kukkoa nähnytkään. Kaikki tiedämme kukon. Se kiekuu. Kukko viinissä on broileria ja broileri on kana, joka ei oikeastaan liioin kana olekaan. Kana on se, joka munii ja joka saa yleensä elää rauhassa. Minulla on ollut kanoja mökillä. Niitä ei syöty, vain niiden munat. Kana on vanhempi kuin broileri tai kananpoika ja siitäkin voi ruokia valmistaa. Vaatii pitemmän kypsytysajan. Se on myös broileria rasvaisempi ja oikeastaan maukkaampi. Joskus on kauppojen pakastealtaissa. Broileria viinissä!!! Miltä se kuulostaisi? Tänään paistan broilerin sisäfileitä. Oikeesti.

Ja nyt menen suihkuun. Mukavaa päivää koronasta huolimatta!






26. maaliskuuta 2020

HISSUNKISSUN KOTONA

Kotona ikään kuin arestissa. Olen sentään ollut asioilla, kun kukaan ei voinut mennä puolestani pankkiin ja passikuvaan. Näitä on toimitettava, vaikka virus jyllää. Tällä viikolla en enää roskista kauemmaksi liiku. Ensi viikko on jo toinen asia.

A lähettelee sähköpostia. Espanja tosiaankin vaikeassa asemassa, rajoituksia rajoitusten perään ja niiden noudattamista valvotaan. Sakkoja satelee. Ystävien kanssa täällä puhelinkeskustelut ovat pelkkää koronaa. Sää jäänyt taka-alalle. Siitä olen todellakin iloinen, ettei puoliso ole enää olemassa. Hänestä olisin kovasti huolissani. Monisairas vuodepotilas kotona. Itsestäni kannan huolta huomattavasti vähemmän. Ehkä olen liiankin huoleton.

Luen Minna Lindgrenin kirjaa Vihainen leski, jota en itse ole (joskus olen). Kirja kertoo 70+ naisista, jotka viettävät reipasta elämää. Takakannessa kysytään: "Mitä on olla viriili ja vapaa seitsemänkymppinen yhteiskunnassa, jossa kyselyiden viimeinen kategoria on 61-65 vuotta?" Kirjassa puhutaan rohkeasti asioista niiden oikeilla nimillä. Ei hyssytellä. Kirjailija antaa reilusti ymmärtää, että vanhemmillakin ihmisillä on elämä.

Uusimaa alkaa olla saarroksissa. Silläkin lailla koetetaan hillitä koronaviruksen leviämistä. Pääministeri kollegoineen puhui vakavasti vedoten kansaan siinäkin asiassa, että vaikka ravintolat kaikissa muodoissaan eivät ole vielä suljettuja, ravintoloitsijat pidättäytyisivät asiakkaista. Saas nähdä. Moni saattaa ajatella panevansa ukset sitten vasta kiinni, kun hallitus määrää. Ja sehän määrää sen pian.

Viime yönä en taaskaan nukkunut Melatoniinista huolimatta. Laitoin jo kahvin ja ryhdyin kirjoittamaan. Pimeää ja hiljaista. Ehkä kellahdan kahvin juotuani taas vuoteelle ja luen. Jos nukahdan, hyvä niin.








24. maaliskuuta 2020

PAKOLLINEN HAJURAKO

Olen käteisen kannalla, mutta nyt monet liikkeet toivovat korttimaksua. Olen maksanut kortilla. Mutta tarvitsen myös käteistä. Jonotin pankkiin melkein kaksi tuntia pankin ulkopuolella. Kymmenen ihmistä sai olla sisällä samanaikaisesti. Jonossa 1.5 metrin etäisyys toiseen ihmiseen. Kaikilla ei pituusmitta ollut hallinnassa. Vartiomies oli saanut TEHTÄVÄN. Virkaintoisena kävi mittaamassa ja pyysi minuakin muutaman sentin siirtymään. En siirtynyt. Edelläni olevalla rouvalla oli seuraavaan puolisen metriä. Vartiomies ei siihen puuttunut. Pyysin häntä ystävällisesti häipymään oikeita asioita hoitamaan. Lähti, mutta vastahakoisesti. Päästyäni vihdoin pankkiin, en ollut kovin loistavalla tuulella. Nostin rahat ja menin vielä apteekkiin. Käsidesiä tuoreempi pullo kuin mitä on kotona. Kassa kysyi kanta-asiakkuutta, S-korttia ja tahdonko ostaa pussin. Vastasin kaikkiin lyhyesti "ei". Jos hän olisi vielä jotain kysynyt, olisin syöksynyt vasta-asennetun pleksilasin läpi, jonka tehtävänä on suojata kassaa viruksilta ja äkäisiltä asiakkailta. No, se pankkiasia oli oma syyni. Miksi en nostanut rahaa, kun maailma oli vielä rauhallinen? Tulin kotiin ja paistoin ahvenfileitä. Voissa. Join lasillisen viiniä ja olo alkoi seestyä. Ja sanovat vielä, ettei alkoholi auta mihinkään.

A lähetti sähköpostia. Espanja  ihan sekaisin. Yksityisautoissa saa olla vain yksi henkilö. Jos kuljettajan lisäksi on toinen, tarvitaan poliisin lupa. Kaikki muut suljettu, paitsi ruokakaupat. Ulos kävelylle ei saa mennä, paitsi jos on koira. A:lla on. Tähänkö meilläkin Suomessa mennään? Olisi pitänyt haalia jotain tärkeää silloin kun muut hamstrasivat vessapaperia. Alan huolestua.

Ai niin, olin passikuvassa. Mitä varten ihminen näyttää aina hirveältä passikuvassa, jota jaellaan taas viiden vuoden ajan milloin missäkin? Yritin kohottautua kuvassa ja panna itseni edulliseen kuvakulmaan. Kuvista tuli kamalia!!! Loput passianomuksessa onkin siten minun kontollani. Kokeilen nettiä jonain päivänä. Siihen asti huilin taas karanteenissa.




23. maaliskuuta 2020

HILJAINEN ON KYLÄTIE

Itäkeskuksen ostoskeskuksessa liikkeitä suljettu, Stockmannilla lyhennettyjä päiviä, samoin pankissa. Autiota ja hiljaista. Kolkkoa. Köpittelin sinne, kun oli pakko. Huomennakin on, että pääsen pankkiin, joka huomenna auki muutaman tunnin. On tämä niin outoa. Kun en viitsi matkustaa Keskuskadulle Nespressoon, tilasin kotiin tuotuna kahvikapseleita. Tulevat jonain päivänä. Sain valita joko suomen- tai englanninkielisen palvelun. Suomenkieliseen oli puhelimessa jonoa. Opiskelen seuraavan kerran verkkotilauksen. Hullut Päivätkin Stockmannilla verkossa. Myyjät vaikuttivat hukan surumielisiltä kun haastattelin tilanteesta ja yleensä Stockmannin tilasta. Sain kuitenkin italialaista hajuvettä  Red Wood pienen näytepullon kuin myös ranskalaisesta Oscar de la Rentasta. Jotenkin alakuloinen tunnelma ostoskeskuksessa.Olin iloinen päästessäni pois tuuliseen mutta aurinkoiseen ulkoilmaan. Miten kauppojen ja kauppiaiden käy tänä koronavirusaikana? Nyt puhutaan ravintoloiden totaalisesta sulkemisesta ja Uudenmaan eristämisestä muusta maailmasta. Spruttasin itseeni äsken sitä Red Woodia ja kyllä nyt tuoksuu!

Olin apteekissa ostamassa yskänlääkettä kotiin varoiksi. Ei minulla yskää ole, mutta voi tulla joskus. Farmaseutti ei tuntenut termiä "yleisyskä", kun kysyin. Yskät jaoteltu limaiseen, ärsyttävään ja lohkeavaan. En tiennyt, minkälaisen yskän tulen saamaan. Kotiapteekkini on kovasti puutteellinen, yskänlääkettä ei ollenkaan. Ostin ärsyttävään yskään, koska olen varma, että sen tuleminen ainakin minua ärsyttää. Farmaseutti näytti huojentuneelta päästessään minusta eroon. Mitäs tuli kysymään "voinko auttaa?"

Onneksi päivä on jo näin pitkällä, ettei tarvitse enää kysyä "mitä mä nyt teen?" Kolmelta hallitus kertoo, miten lisää suitsia kansalaisia. Kauppakeskuksessa oli vaikka kuinka paljon 70+ ihmisiä. Näyttivät syyllisiltä. Kaikilla ei ole juokspoikia ja -tyttöjä avittamassa. Eikä kaikissa kerrostaloissa ole naapuriapua. Vaihtoehtona kuuliaisuteen on nälkäkuolema.










22. maaliskuuta 2020

JUUPELIN TYLSÄÄ

Kun en nyt juuri ole missään liikkunut, eikä näy kukaan muukaan olleen ja olevan, niin elämä on käynyt tylsäksi. Harkitsen pakoa. Olen aina pitänyt lukemisesta, mutta liika on liikaa. Tv.n katselu on muutenkin jäänyt entistä vähemmälle, eikä sen anti ole nytkään petraantunut. Pääpuheenaiheena on uutisissa ja ajankohtaisissa katsauksissa koronavirus. Eilen vaadittiin saada tietää sen ihmisen ikä, joka on ensimmäisenä Suomessa kuollut virukseen. Ei kuulemma riitä, että sanotaan hänen olleen "iäkkäämmän henkilön". Mitä väliä iällä on tässä tapauksessa? Blogiinkaan en ole saanut mitään aikaan. Kodin siivoaminen ei kuulu mieluisimpiin harrastuksiini. Minua on neuvottu sitä tekemään, kun tekemisistä on pulaa. En nyt niin paljon ole pulassa! Pesin eilen vessan pöntön. Lähetin M:lle kiitosviestin kortista, jossa oli Belizen terveiset. Ovat kotiutuneet ja karanteenissa. Tein huomista varten kauppalistan. Olisi mentävä passikuvaan, mutta tunnen olevani siinä asiassa luopio. Voimassaolo päättyy. Pesen koneella pyykkiä heti kun pestävää ilmaantuu. Juon kahvia monta kertaa päivässä. Italiasta tuli kirje lopultakin tehden matkaa kolme viikkoa. Naputtelen vastauksen ja vien huomenna postiin. Tämän vuoden ensimmäinen kirjeeni ei siten yhtäkaikki päässyt koskaan perille. Toinen pääsi. Posti on vuosien aikana ennenkin ottanut kuormasta. En usko luonnolliseen häviämiseen. Kerran postisäkki, jossa kirjeeni oli, löytyi Tiber-joen pohjasta. Vahinkoko? Säkin sisältö meni aikanaan perille, tosin vähän huonokuntoisena. Voisin mennä kävelemään. Ulosko ihan? Vain kävelemään kävelemisen vuoksi? Jos haluan happea, menen partsille tai nuuhkin ilmaa avonaisesta ikkunasta. E soitti Oulusta, Ei tule ensi kuussa Helsinkiin. Syy on tartuntapelko koronaviruksesta, Jälleen tapaamisemme estyi. Ehkä sittenkin, jos tilanne sallii, lähden minä sinne kesällä!

Tämä olikin tässä. Alan taas pitkästymisen.

19. maaliskuuta 2020

PORTILLO EI MAININNUT

Katsoin eilen Teemalta Michael Portillon junamatkan Amerikassa. Kävi myös St. Louisissa Missourissa ja näki mahtavan 192 metriä korkean Gateway Archin. Mutta, mutta ei kertonut sanaakaan muistomerkin luojasta, suunnittelijasta suomalaisesta arkkitehti Eero Saarisesta. Valtava kaari valmistui vuonna 1965 Louisianan maakaupan muistoksi, jolloin USAn koko kaksinkertaistui Thomas Jeffersonin kaudella, kun Napoleon möi USAlle Ranskan Louisianan 15 000 000 dollarilla. Portillon matkailu koski vain Amerikkaa, että ehkä siksi jätti Gateway Archin suomalaisarkkitehdin mainitsematta. Hiukan tämä sanomattomuus kirpaisi!

H jää jumiin Turkkiin. Viestitti paluun Suomeen olevan mahdotonta virusaikana. Ehkä vasta heinäkuussa kotimatka järjestyy. Yllättävä pidennys. H on siellä itsellisellä matkalla, joten ehkä lentoyhtiö ei ole velvollinen puuttumaan asiaan. Tämä nyt on tämmöstä.

Ohjeita, ohjeita satelee aamusta alkaen koskien ihmisen käyttäytymistä koronaviruksen jyllätessä maailmassa. Saako mennä, tulla, tehdä? Ei sosiaalisia kontakteja, ei kyläilyjä, ei kuppiloissa istuskeluita, ainakin metrin turvaväli toiseen ihmiseen. Ensi viikolla minun on taas mentävä kauppaan. On apua tarjottu. K soitti tarjoutuen vapaaehtoiseksi. Olen kuitenkin oireeton ja terve, niin menen itse ja otan kaikki annetut ohjeet vakavasti, joiden turvin lähden välttämättömille asioilleni. Niihin ei kuitenkaan ikäväkseni kuulu suutari. Pitäisi laitatuttaa laukun remmiin uusia reikiä saadakseni sen pituuden sopivaksi. Joskus olen itse nikkaroinut, joten ehkä tälläkin kerralla. Katsotaan.










18. maaliskuuta 2020

KAIKENLAISTA TAAS

Eilen ei yhtään ikävystyttävää. Hukkasin hansikkaani, ostin laukun ja ruokakaupan myyjä oli eläkeläinen, joka oli jostain kaivettu apuun, eikä tiennyt mistään mitään. Hän kertoi suojakäsineittensä olevan liian suuret. En ottanut kantaa. En istunut kauppakeskuksen penkillä, eikä siinä istunut kukaan mukaan. Tavanomaiset ukkoringit kuppiloissa olivat poissa ja Elisan myyjät näyttivät väsyneiltä. Eivät häirinneet harvalukuisia ohikulkijoitakaan. Jätin loton, eikä minulla ollut veikkauskorttia. Viikko taas toivoa, että pääsisin täältä pois. Vein roskat ja joku muuttanut taloon, koska kartonkijäteastia oli pullollaan pahvilaatikoita. Puhuin ysäväni kanssa puhelimessa ja mistäpä muusta kuin koronaviruksesta. Avasin tv:n. Siellä puhuttiin koronaviruksesta. Luin nettiä. Aihe: koronavirus. Otin kirjan ja aloin lukea. Ei puhuttu mitään koronaviruksesta.

Ruokakaupassa eilen oli näkkileipähylly typötyhjä. Piti ostaa hapakorppuja. Monessa huushollissa on nyt valtavat määrät wc-paperia, maitopulveria ja näkkileipää. Niillä pärjää. Minä ostin sitä tavanomaista. Salaattiaineksia ja hedelmiä. Olin ainoa asiakas. Tavallista kuhinaa ei ollut koko tavaratalossa. HS kertoi henkilökunnan lomauttamisesta. Tämä on monella muullakin yrityksellä edessä. Ei ole vain sairastumisista kysymys, vaan tauti tuo muassaan laajasti muutakin ikävää ja kuluu pitkä aika viruksen hävittyä, että saadaan asiat taas kuntoon. Mutta saadaan. Pääministerikin on sanonut, että kyllä me selvitään tästä.

Yli 70-vuotiaita haastatellaan, miten saavat ajan kulumaan "karanteenissa", kun "ei saa tehdä mitään"? Ei se niin ole, ettei "mitään". Saa toki käydä kaupassa, saa käydä kävelylläkin, saa tavata ystävää, kunhan ei ole lähikontaktissa eli ei poskisuukkoja. Mutta joukkojen keskellä ei ole hyvä olla, ei tungoksessa (missä sitä on, kun kaikista tuli varovaisia?), pitää ottaa järki käteen ja sen mukaan elää. 

Pysyttelen kotona tänään, mutta jonain pivänä hedelmät loppuvat ja on haettava lisää. Uusi kirjakaan ei olisi pahitteeksi.












16. maaliskuuta 2020

KUOLETTAVAN IKÄVYSTYTTÄVÄÄ

Ajattelin lähteä kauppaan. En lähde. Heräsin puolen päivän maissa ollessani  hereillä vielä aamuneljältä, enkä viitsikään mennä ulos. Roskatkin pitäisi viedä. Huomenna. No, ehkä on sama, koska nukutaan. Aika monta päivää olen jo kotona luuhannut ja nyt suoraan sanottuna alkaa maistua puulta. Joku kertoi saavansa ajan kulumaan siivoamalla. Tästä ihan piristyin ja laitoin keittiön pöydältä kynttilänjalat kaappiin, kun en enää polttele ainakaan siellä. Piristyin tästä lisää ja mietin, minkä koriste-esineen panisin toiselle keittiön pöytätasolle, jossa ei ole muuta kuin pippurimyllyt. Panin siihen Prahasta ostamani ison lasikalan. Siitä tuli hillitön ikävä päästä Prahaan. Puhdistin kalan ja katselin sen kauniita eviä ja tuntui kuin silmänurkkani olisivat hiukan kostuneet. Sitten ankarasti miettimään seuraavaa tekemistäni. Otin kirjan alkuihmisten tulemisesta paikkaan, josta myöhemin tuli Suomi. Aloin lukea. Katselin tv:tä, puhuin pariin kertaan puhelimessa. Katselin ikkunasta ulos aavemaisen hiljaista katua. Noukin eteisen matolta langanpätkän. Panin korviin korvakorut, etteivät reijät umpeudu. Lakkasin kynnet. Lähetin sähköposteja. Luin saamiani. Suomalainen barokkiorkesteri peruu konserttinsa. Kevään passionkonsertit poissa pelistä. Luin Helsingin sanomista ohjeita elämiseen. Ja tässä vaiheessa olin lopen kyllästynyt ja uupunut. Menin pitkälleni sängylle. Miten saan aikani kulumaan???? Huomenna, kuten jo tuuminkin, repäisen ja menen ainakin roskikselle!










14. maaliskuuta 2020

KAAPISSA MUUTAMA RULLA

Täällä istun enkä muuta voi!  Päätin asettaa itseni valikoituun karanteeniin koronaviruksen takia. En siis matkusta metrolla mihinkään, enkä istuksi ostoskeskuksen penkeillä, mutta muuten elän normaalisti. On kuitenkin lähdettävä kauppaan, kun appelsiinit loppuvat kotona. En jää hengailemaan minnekään ja pidän vaaditun/suositellun metrin välin toiseen ihmiseen. En tiedä, onko pelkkää mielikuvitusta, mutta katsoessani ikkunasta, tuntuu kuin ihmisiä liikkuisi tavallista vähemmän ulkona. Soitin eilen Italiaan varmistuakseni ystäväni hyvinvoinnista, koska kirjeet eivät välillämme ole kulkeneet kertaakaan tänä vuonna. Kumpikin on niitä lähettänyt. Ystäväni puoliso vastasi puhelimeen  ja "momento", ystäväni tuli. Voivat hyvin, eikä vielä kotona asuva poika päästä heitä ulos ollenkaan. Italiassa tilanne vakavampi kuin meillä. Toistaiseksi, mutta pahaa povataan. Ja miksi ei myös Suomessa? Ei tämä mikään erikoispaikka ole.

On pohdittu, miksi juuri wc-paperia on hamstrattu viruksen jyllätessä maailmalla? Onko tuo tuote tärkein, jos tulisi maailmanloppu? Paperitehtaat joutuivat painamaan täysillä ja kauppiaat huolestuivat tyhjien hyllyjen takia. Minäkin katsoin kaappiin, on muutama rulla. Riittäköön. Pihalla on koivuja ja koivuissa tuohta. En ole muutakaan hamstrannut. En edes maitopulveria, jolla myös kuulemma kova menekki. Pakastimessa minulla hiukan sitä ja tätä, joita siellä on aina. Kirjoja luettavana yöpöydällä ja kahvikapseleita keittiön kaapissa. Mikäs hätä tässä?

Karroin aiemmin ostaneeni kirjoja, joista yksi P.D.Jamesin Mistelimurha. Tunnustan tässä ja nyt, etten tiennyt mitään Jamesista. Totta kai piti googlata. Ensinnäkin hän on/oli nainen, vaikka nimikirjaimista voisi muuta luulla. Avioliiton kautta sukunimi muuttui Whiteksi, kirjailijanimeksi jäi James. Phyllis Dorothy White eli vuosina 1920-2014 ja oli Britannian kuuluisimpia rikoskirjailijoita. Tutustun häneen nyt ensimmäisen kerran. Jos tykästyn, on muitakin suomennettuja häneltä.

Alan tästä vähitellen tämän karanteenilauantain viettoon. Panen pyykkikoneen toimintaan ja myöhemmin valmistan vihannespaistoksen. Sen valmistuessa syön mansikoita.


11. maaliskuuta 2020

VERENI ON ESPANJALAISTA

Danten Jumalainen näytelmä ilkkuu yöpöydällä: "Et sitten lukenutkaan minua loppuun asti, vaikka pääsit jo melkein Paratiisiin. Menit ostamaan kevyttä lukemista kirjakaupasta, vaikka hyllyssäsi on klassikoita". En aio puolustautua, mutta luen Danten loppuun joskus. Nolottaa vähän. Immanuel Kant on myös kesken.  Mutta kun varsinkin Kant on niin kuivaa luettavaa. Sitä paitsi pidin Jumalaisesta näytelmästä, mutta se vaatii tietyn fiiliksen lukiessa. Sitä ei nyt ole. Kevyt kirjallisuus sopii paremmin. Otankin iltalukemisekseni Minna Lindgrenin kirjan Vihainen leski. Se on se Suomalaisen bonuskirja minulle. Valitsin itse.

Otin iltalukemisekseni kuitenkin  Risto Isomäen kirjan Viiden meren kansa. Pidän historiasta, vaikka se tässä kirjassa onkin fiktiivistä. Olen aina luullut (lukenut) suomalaisten alunalkaen tulleen näille main jostain Uralin takaa. Nyt Isomäki väittää meidän saapuneen nykyisistä Espanjasta ja Portugalista. Oikeastaan tykkään tästä versiosta enemmän. Olen vasta kirjan alussa. On ihmisiä ja koiria. Koirahan on ensimmäinen ihmisen eläin ja tällä kirjan Pienellä Sudella on taito varoittaa isäntäväkeään. Ihmiset ovat vailla matkapuhelimia ja tietokoneita, aseistuskin linkojen ja heittokeihäiden varassa. Olen siinä kohdin kirjaa, kun Maailmanmeren rannan asukkaat kohtaavat muualta tullutta väkeä, joka puhuu kummallista kieltä suurten nelijalkaisten eläinten selässä, joilla on iso pää. Luen pienessä paniikissa. Mitä, jos olisimme jääneet tähän aikaan ja tälle asteelle? Hyvin olisi mennyt, koska emme tietäisi muusta ja olisimme maailman parhaita lingon käyttäjiä. Ehkä myös maailman onnellisin kansa. Mutta miksi emme puhu espanjaa (tai portugalia)? Ei minunkaan olisi tarvinnut mennä oppimaan espanjaa Työväenopistoon kirjasta Este pais. Puoliso meni pikakurssille, mitä tarvitaan Espanjaan muuttoon. Meillä kun oli tulevaisuuden suunnitelma. Ja se meni mönkään. Silloin en tiennyt juuremme olevan syvällä  Pyreneiden niemimaan mullassa. Olisimme ehkä olleet innokkaampia lähtemään muutenkin kuin turisteina.

Jatkan lukemista ja aikamatkailua.




























10. maaliskuuta 2020

UUTTA LUKEMISTA

Sain lotosta mukamas 2€. Oikeasti sain 12€. Tuli mieleen, kuinka huolimattomasti yleensä lottoni tarkistan ja kuinka monta miljoonaa olen menettänyt huolimattomuudellani. Pitänee ryhtyä tarkemmaksi.

Suomalaisesta hain  bonuskirjani ja ostin pari lisää. Risto Isomäki: Viiden meren kansa (aikamatka ensimmäisten asukkaiden saapumisesta paikkaan, josta myöhemmin tuli Suomi) ja P.D. James: Mistelimurha.  Myyjä toivotti mukavia lukuhetkiä ja antoi huhtikuulle  etukupongin tietyin varauksin. Pitää lukea se pienipränttinen osuus. Hain korun hopeasepältä ja myyjä kehui sormissani olevia sormuksia. Viime kerralla kehuttiin kantamiani rannekoruja. Ovatkohan koulutettu kehumaan? Herkusta hain kaikenlaista, jonka kuvittelen tarvitsevani, jos syystä tai toisesta joudun koronaviruskaranteeniin. Eräs ystäväni on laskenut pärjäävänsä kuukauden. Minä en siihen omalla kohdallani luottaisi. Hedelmät loppuvat pian, Lollo rossot ja lehtiselleri. Ei mitään harvalukuisuutta ulkona ihmisten kesken, vaikka virus jyllää Suomessakin. Niin oli täyttä ostoskeskuksen kujilla ja mainokset huusivat pian alkavasta alesta. Lonkka kiukutteli mennen tullen ja oli viheliäistä pitää sateensuojaa tuulessa. Helsingissä tuulee aina.

Olen lukenut keittokirjoja. Niitä jäi hyllyyn, vaikka sadoista luovuinkin muuttojen yhteydessä. Nyt niitä olen selaillut ja alkoi hiipiä halu kokkaamiseen. Aloitan varovasti vihannespaistoksella, jota muistelen männävuosina laittaneeni. Ostin siihen tarvittavaa cheddarjuustoraastettakin.

On taas lueteltu, mikä tappaa ihmisiä. Asia on esillä, kun jälleen yksi tappaja on liikkeellä. Joku viisas mainitsi, että nälkään ja sen aiheuttamiin tauteihin kuolee päivittäin yli 20 000 ihmistä. Ja influenssakin on vaatinut ja vaatii ihmishenkiä. Kun nyt laskeskellaan näitä koronavirustartuntoja. Ja tautiin kuolleita.

9. maaliskuuta 2020

KESÄINEN JA HERKULLINEN

Njam...samppanja Ranskasta ja mansikat Espanjasta. Olen nauttinut kauden ensimmäisen kesäaterian. No, ei vielä ole kesä, mutta saa kuvitella.  Iltalukemisena on ollut Yeatsin runokirja. Panen erään runon (yksi on jo vuonna 2017) :

Jäniksen solisluu

Kunpa voisin purjehtia vesiä,
joita ovat kulkeneet kuninkaat
ja moniaat kuninkaan tyttäret,
ja nousta nurmelle viehkojen puiden alle
säkkipillien soitantaan ja tanssin humuun,
ja oppia että parasta on
tanssin aikana vaihtaa rakasta
ja antaa suudelma suudelmasta.

Löytäisin veden partaalta
jäniksen solisluun,
aaltojen ohueksi kuluttaman,
kairaisin siihen reiän ja tuijottaisin
katkeraa maailmaa jossa kirkko vihkii avioon
ja nauraisin tyynten vetten yli,
läpi ohuen valkean jäniksenluun
niille jotka kirkossa vihitään.

(William Butler Yeats, 1865-1939, suom. Jyrki Vainonen))


Ei aina tarvitse Eino Leinoa olla. Mansikat ja samppanja ovat muualta nekin..

8. maaliskuuta 2020

TAKAISIN TEITITTELY

Nyt saisi  Matti Juusela minulta suukon poskelleen, jos tapaisimme. Siitä syystä, että HS Lukijan mielipidesivullaan julkaisi Juuselan tekstin "Teitittely lisäisi keskinäistä kunnioitusta". Juusela kirjoittaa: "Jos oppisimme teitittelyn uudestaan, oppisimmeko myös enemmän keskinäistä kunnioitusta, myös sosiaalisen median puolella".  Minäkin olen muutaman kerran blogissani kirjoittanut samasta aiheesta. Olen sanonut olevani aina teitittelyn kannalla. Minulle on kauhistus se, että palveluammatin edustaja minun teititellessäni häntä, hän minua sinuttelee. Matti Juuselan tavoin olen myös sitä mieltä, että arvostus ja kunnioitus toista ihmistä kohtaan katosi yleisen sinuttelun myötä. Ymmärsimme sinuttelun antavan meille oikeuden alkaa puhua epäkunnioittavasti. Haastattelutilanteissa syntyy usein kummallinen sekamelska, vuoroin teititellään ja vuoroin sinutellaan ja tähän syyllistyy usein toimittaja. Suomen kielen osaaminenkin on joskus toimitajilla kadoksissa. Erilaisia lausehirviöitä kuulee, jotka saavat monen suomen kielen opettajan kauhistumaan. Minne kaikki opit kadonneet? Aikoinani vielä matkustellessani maailman turuilla, nautin sikäläisten ihmisten kauniista käytöksestä ja teitittelystä, jotka ovat yhä muualla vallalla.

A lähetti sähköpostia. Oli saanut vatsataudin syötyään ravintolassa "liian rasvaista ruokaa". Istuskeli pihallaan auringonpaisteessa, joka kuulemma teki vatsaraukalle hyvää. Meillä ei eilen paistanut, mutta tänään sitä kirkkaammin. On ystäväni L:n synymäpäivä. Lähetin Afrikkaan onnittelut. On myös kansainvälinen naistenpäivä tänään. Hyvää sitä meille kaikille naisille!


7. maaliskuuta 2020

TÄÄLLÄ TAAS

Eipä ole tullut kirjoitettua tänne pitkään aikaan, eikä kommentteja luettua. On aika luiskahtanut siellä sun täällä. Olin syntymäpäivilläkin. Ja meillä kaikilla oli niin mukavaa. E soitti Oulunsalosta. Tulee tyttärensä kanssa Helsinkiin ensi kuussa. Emme ole tavanneet seitsemään vuoteen, räknäsi E puhelimessa. Kun olin vielä auton omistaja, ajelin sinne päin usein kesäisin. Kerran tein matkan sieltä Helsinkiin yöllä. Teillä vain seuranani rekkoja. Tervehtivät matalaäänisellä torvella. Oli hurmaavan valoisaa, oli ihana kesä. A ilmoitti, ettei tulekaan Helsinkiin toukokuussa. Piti tekemänsä laivamatkan Pietariin. Koronavirus tyssäytti suunnitelman. Hänen tapaamisestaan olisikin ollut hurjan paljon pitempi aika. En edes halua laskea.

Olen ollut kotosalla, olen ollut muualla. Ei kommelluksia. Tasaista. Seuraan koronaviruksen kulkemista ja päätin pestä käsiäni entistäkin perusteellisemmin. Nyt ei enää edes nyrkkitervehdyksiä. Joku oli ottanut käyttöön jalkatervehdyksen, jossa hellästi kengän peitossa olevalla jalalla kosketaan toisen ihmisen kengällistä jalkaa. Suomen Kuvalehdessä kolumnisti Jukka Ukkola, jonka kirjoituksen aina melkein ensimäiseksi luen, kertoo Donald Trumpin tietävän, mikä on laatuaan tämä kohuttu koronavirus.  Se on "USAn demokraattipuolueen uusi huijaus. Huijauksessa mukana ovat toimittajanperkeleet, jotka mässäilevät koronaviruksella, koska toivovat sen kaatavan presidentin  - siis Trumpin". Näin kuulemma on.

SK:n kanteenkin oli koronavirus päässyt. Muutenkin lehti puhuu puhumisesta päästyään viruksesta, sen leviämisestä, tartuntatavoista jne. Tietokilpailuosiossa kysytään "Mikä kiusallinen vaiva on bruksismi?" Minä en tiennyt. Se on hampaiden narskuttelua. Jyvissä ja Akanoissa kerrotaan laulaja Saija Tuupasen sanoneen: "Tämä on ollut elämäni paras vuosi. Tuntuu, että elän joka päivä. Se on hienoa".   Helmi ja Heikki eivät vanhene ikinä. Olivat tämän näköisiä jo vuosikymmenet sitten. Olen vähän kateellinen.

Jospa näin keskipäivän aikaan kuoriudun nyt yöpaidasta, käyn suihkussa ja aloitan virkein tuntein päivän.