Hehkuvassa kuumuudessa eilen torilla. Kirsikoita ja mansikoita. Kaupasta omenia ja päärynöitä. Sitten kipinkapin viileään kotiin, jossa surisivat tottelevaisesti tuulettimet ikkunoiden ollessa visusti kiinni. Lounaaksi palsternakkakeittoa. Ei muuta tehtävää. Luin Yeatsin, Shelleyn ja Keatsin runoja. Minusta sopivat kirsikoiden kanssa hyvin. En kaiken aikaa vanno Leinon ja muiden kotimaisten mestareiden nimeen. On osattu muuallakin. Olen sitäkin miettinyt, miksi niin monet runot ovat alakuloa täynnä? Soittokin kuulemma on suruista tehty. Tunsin kerran erään runoilijan. Hänenkin runoissaan pääosaa esittävät masennus,yksinäisyys, kivut vanhenemisesta, ahdistuneisuus... Onko helpompaa antaa tunteille valta suurten kärsimysten keskellä, antaa runon syntyä? En tullut koskaan kysyneeksi.
Suunnittelemani Espan puistossa pasteeraileminen siirtyy viileämpään ja myöhempään ajankohtaan. Ei minun ehdotuksestani, vaan ystäväni, jonka pitää karttaa helteellä ulkoilua. En minäkään maratonia lähtisi juoksemaan, mutta hissunkissun kävely kyllä passaa. Lierihattu estää paisteen pääsyn kasvoille. Aurinkolasit himmentää kirkkautta. Uskaltaudun jo sukittakin kulkemaan. Silloin on pantava nilkkaketju, joita on hauska käyttää. Niin kesää, niin kesää.
Joko omenapuut ovat kukassa? Kaikkihan jo kukkivat, monet sen tehneetkin.Tämä tuli mieleen, kun ostin onnittelukortin värssyineen: "Ah, omenankukkien aikaan/ muutako tahtoisin/ kuin rahtusen suven taikaa/ viedä uneen talvisiin". Kortti kuuluu Railin Runokortit-sarjaan ja värssyn tekijä on Raili Heikkilä. Ei muuten suruista tehty. Ehkä lähetän kortin Italiaan, jossa vietetään heinäkuussa syntymäpäivää. Kun maksaa lisämaksun postin kuljetuksesta, menee perille joutuisammin. Muuten saaattaa tehdä matkaa parikin kuukautta. Nämä ovat niitä Postin mystisiä juttuja, joista kuluttaja ei ole perille päässyt. 1800-luvulla oli Amerikassa Pony Express, joka laukkasi säällisessä ajassa postit määränpäähän. Ollapa sellainen nyt meillä Euroopassa? Ehkä minä soitan onnittelut Italiaan. Ei tarvita hevosta tai edes kirjekyyhkyäkään. Jälkimmäisen hankkimista olen kyllä ajatellut.
Panen vielä murheellisuuden näytiksi Shelleyn runosta Kutsu kurjuudelle pari säkeistöä:
Tule, istu rinnallen,
kurjuus surupukuinen!
Hahmos, kainon morsion,
vaikka mykkä, lohduton,
jumalaisen ylväs on!
Tule, istu rinnallen!
Vaikk´ oon nähdä murheinen,
onnellisemp´ oon kuin sa,
jonka otsa ihana
kantaa tuskan kruunua...
(Tämän "Invocation to misery" Shelley kirjoitti vuonna 1818 ja 1929 suomensi Jaakko Tuomikoski)
Niin oli tämäkin suruista tehty. M.O.T.