30. huhtikuuta 2016

POIS KAIKKI TURHA

Pengoinpa taas eilen hyllyjä. Tutkin, luin ja heitin pois. Hotellilaskuja matkoilta, kotiin vanhemmille lähetettyjä postikortteja Euroopan turuilta. Isän vanhempien kuolintodistuksia, puolison tekstejä, omia sommitelmia tulevaisuudesta, vanhoja kellastuneita Uusi Suomi-sanomalehtiä, jotka syystä tai toisesta on pitänyt säilyttää. Vanhoja kirjeitä luin ja sitten roskiin. Minun ja sukuni tarinat eivät tule ketään kiinnostamaan. Puolison rippi- ja ylioppilaskuvat säästin toistaiseksi. Nuori mies ja niin vakava. Tämmöinen siivous olisi pitänyt tehdä jo vuosia sitten tai alun alkaen olla kaikkea turhaa säästämättä. Ovat tuntuneet aikanaan tärkeiltä "sadepäiviä" ajatellen.

Olemme Vapun aatossa. Heräsin ylen varhain ja heti kahvia tiputtelemaan. Katu vieläkin aamuhiljainen ja tokko tänään suurempaa vilkkautta. Vapun odotusta, illemmalla suomalaisittain karnevaalitunnelmaa keskustassa. Huomenna politiikan edustajat puhumassa siellä sun täällä. Onhan Vappu muutakin kuin ylioppilaiden juhlaa. Työväen juhlapäivä. Niin, ja kevään juhla. Saa panna polvisukat tai jos on hyvin lämmintä, nilkkasukat. Tämä oli minun lapsuudessani. Koulussa viimeinen kuukausi ennen kesälomaa. Sitten  Suvivirsi ja vapaus. Tuli aika, kun hinguin vappuhulinoihin kavereitten kanssa. Keiden? Kysyi isä tarkkana. Mutta Mantan lakitukseen en vielä silloin saanut lupaa, koska se tapahtui siihen aikaan kello kaksitoista yöllä.

C valitteli yksinäisyyttään tänä kevään juhlana "kukaan ei ole kutsunut minnekään". Mihin sitten pitäisi mennä? No, vappulounas ei olisi hullumpi, mutta kokemuksesta tiedän, että ravintolassa ruoka ei maailman parasta, tarjoilijat kiirehtivät, että seuraaville tulisi tilaa, yhtä rauhatonta hässäkkää kaikki tyyni. Ei kiitos. Kotona, kun kutsuimme ystäviä koolle, oli toista. Sitten joukolla kaupungille. Miellyttäviä muistoja aikojen takaa. Minua ei harmita, vaikka "kukaan ei ole kutsunut minnekään". Tuskin edes lähtisin. Syön salaattia ja juon samppanjaa. Hyvää Vappua.

29. huhtikuuta 2016

VIELÄ HUHTIKUUTA

Vapusta hössötetään joka paikassa. Suomalaisten suurinta herkkua ovat kuulemma peruna- ja punajuurisalaatti. Ne Forssan. Tähän kuuluu vielä nakit. Siinähän se vappumenu, kun vielä lasiin kaadetaan kuplivaa. Minä syön vappunakin salaattia. Rouskuttelen jälkiruuaksi lehtisellerin varren ja saatan minä sitä kuplivaistakin... Ei paha lain.

H on kotiutunut kuukausien Turkin reissusta. Soitti. Alanyassa ollut rauhallista, vaikka sotatouhuja muualla maassa. H oli vielä vähän pöllähtänyt kotitunnelmista täällä, eikä tiennyt, miten päin olisi. No, kyllä se siitä suttaantuu.

Myös C soitti. Keskustelimme (hän keskusteli) intensiivisesti lääkärin vastaanotosta, jossa oli käynyt. Mutta ei muistanut tohtorille kertoa, että kantapääkin on kipeä. Tuli tenkkapoo, kun en millään muistanut uuden kipulääkkeeni nimeä, enkä liioin unilääkkeen, jotka reseptit tohtorilta sain. Ovat keittiössä, enkä viitsinyt lähteä tutkimaan. Hänelläkin on nyt unilääkettä, mutta saa niistä hallusinaatioita. Minä en saa yleensä muuta kuin unta. C kertoo kaiken pilkun tarkasti, vähempikin riittäisi. Osa tuloksista tulee myöhemmin ja sitten taas keskustellaan. Kyllä nämä lääkäri- ja lääkejutut ovat kai niitä tärkeimpiä asioita varttuneiden naisten keskuudessa.

Suomessa ei hoideta tarpeeksi tehokkaasti ihmisten liikalihavuutta. Terveyskeskuslääkärit suhtautuvat nihkeästi tähän asiaan. Tämän luin Helsingin Sanomista. Minulla on koko ikäni ollut paino-ongelmia (jojo-laihdutus tuttua), mutta en liioin ole lääkäreiden kanssa asiasta keskustellut, eikä yksikään ole painooni huomiota kiinnittänyt. Nyt on. Hän ei tosin ole kunnallisen puolen lääkäri. Oli pulleudestani kiinnostunut, etten sanoisi huolestunut.

Keskusteltuamme avoimesti lihavuuden aiheuttamista haitoista, muutin oitis ruokavaliotani, enkä katunut ole. Tuloksia jo nähtävissä. Osa käyttämistäni ruoka-aineista jäänyt pois ja olen vahvasti salaattilinjalla. Lihaa, meren antimia, hedelmiä, ruisleipää, kasvisrasvoja kuuluu nyt aterioihini. Salaatista saa ruokaisan, kun käyttää mielikuvitusta ja on kokeilun halua. Ranskanleivälle, ranskalaisille perunoille, ihanille pastaruuille olen sanonut toistaiseksi hyvästit. Jopa valkoinen riisi on nyt kiellettyjen listalla. Näillä mennään ja olen täysin tyytyväinen. Ennen kaikkea kiitollinen lääkärilleni, joka sai myös verenpaineeni normaalilukemiin.

Tänään pyykin pesua ja roskiskeikka. Huomenna päättyy huhtikuu. Ylihuomenna Suomen lippu salkoon ja Valpurin viettoon. Kuka mitenkin missäkin.





28. huhtikuuta 2016

VAPPU KOPUTTELEE JO OVELLA

Eilen lääkärissä. Sain kehuja salaattilinjastani. Verenpainetta mitattava enää kerran viikossa, eikä tohtorin luo tarvitse mennä, jos ei asiaa ilmene. No, kunhan pääsen laboratorioon, johon on jo lähete, niin puhumme ainakin luullakseni puhelimessa. Kaikki siis nätisti kondiksessa.

Lääkärikäynnin jälkeen menin ostamaan lisää salaatteja kuin myös siihen tykötarpeita, paahtopaistia, ilmakuivattua kinkkua, jokiravun pyrstöjä, melonia, persiljaa, lehtiselleriä, rucolaa, kalkkunaa, herajuustoa, mozzarellaa, avokadoja, hallaimia, päärynöitä, kevätsipulia... Osasta näistä rustasin sitten makoisan salaatin ja oi, kuinka oli hyvää. En kaivannut leipää ja iso lasillinen vettä palan painikkeeksi.

Panin kaupassa merkille, että enää ei ole kai olemassa yksinkertaisia täyspyöreitä yksivärisiä ilmapalloja. On dinosauruksia, Muumeja, krokotiileja, avaruusolioita ja muodot palloilla monenmoisia, kolmioita, neliöitä, epämääräisiä... Niitä keikkui niin lasten kuin aikuisten käsissä viikonlopun Valpurin kunniaksi.

Vaikka tohtori hymyillen toivotti Hyvää Vappua, vietän sen kotona, kuten monena aikaisempanakin vuotena. Puolison sairauden alkuvuosina  työnsin hänet Kauppatorille ja vappuaamuna Ullanlinnan mäelle, olimme lounaalla ystävien kanssa. Aikanaan nämä perinteet jäivät pois  ja vappu oli hiljaista ja rauhallista, tuskin huomattavaa. Ja nyt vietän sitä yksin. Ilman seremonioita, syön salaattia ja ehkä avaan sen kanssa joko Joseph Perrier- tai Nicolas  Feuillatte-kuplivaisen, jotka sain L:ltä ja A:lta. Kiitoksia. Katselen televisiota ja päätän Italiaan menevän kirjeen. Ensi viikolla on toukokuu. Minun syntymäkuuni.

Oi toukokuu, oi toivon kuu,
te päivät kesän koissa,
kun kaikki suveen valmistuu,
mut suvi viel´ on poissa,
kun päättyy talven pitkä yö,
ja välkkyy valon taika,
kun kitaraansa kiuru lyö,
mut viel´ ei pääskyn aika...

(V.A. Koskenniemi ens. säe runosta "Toukokuun laulu")

26. huhtikuuta 2016

KAVERIA EI JÄTETÄ

Helsingin Sanomissa pohdittiin saako/voiko omaishoitaja luopua omaishoitajuudesta ja jättää hoidettavan? Vastaus oli, että saa ja voi, koska omaishoitajuus on vapaaehtoisuuden pohjalla toimitettavaa työtä.

Tuli mieleen oma kaksitoista vuotta kestänyt puolison omaishoitajana oloni. En olisi pystynyt luopumaan, en häntä jättämään. Aika ajoin oli vaikeaa, raskasta ja mahdottomalta tuntuvaa, teki mieli lyödä hanskat tiskiin ja lähteä. Mieheni sairaus muutti hänet. Hän oli aggressiivinen ja ilkeä. Käytti rumaa kieltä, oli väkivaltainen. Hän puri, löi ja sylki päin kasvoja, haukkui huoraksi ja kelvottomaksi vaimoksi. Alussa pelästyin, masennuin ja kauhistuin. Keskustelin asiasta lääkäreiden kanssa ja aloin lopulta ymmärtää. Kaikki johtui hänen sairaudestaan, nielin loukkaukset ja otin vastaan saamani kohtelut.

Toisinaan oli pakko käyttää voimaa saadakseni hänet talttumaan, mutta koskaan en häntä sitonut, kuten joskus hänet pantiin sairaalassa intervallihoidossa lepositeisiin. Muutaman kerran vuosien aikana soitin ambulanssin, kun en saanut tilannetta hallintaan. Pyysin puhelimessa ensihoitajan, joka antaa rauhoittavan ruiskeen. Viimeisenä vuotena tämäkin asia helpottui, kun olimme kotisairaalan piirissä ja sain sieltä apua.

Hän oli kuitenkin hyvinä aikoina herttainen hoidettava, helppo ja rakastettava. Joskus hän kysyi, onko häntä raskasta hoitaa? Joskus hän sanoi rakastavansa minua ja kysyi, tunnenko samoin häntä kohtaan? Silloin hän oli taas se mies, jonka kanssa olin mennyt naimisiin.

Milloinkaan en vakavasti ajatellut luopuvani hänen hoitamisestaan. Ajattelin aina hänen parastaan ja paras paikka oli oma koti oman vaimon luona. Minulla oli vahvasti mielessä vanha sanonta " tee toiselle niin kuin tahtoisit itsellesi tehtävän". Hänen sairautensa ei vaatinut sairaalahoitoa ja meillähän oli lopuksi kotisairaala.

Totta kai olin sidottu häneen ja kotiin. Piti luopua omasta elämästä, harrastuksista ja ystävien tapaamisista. Kaupungin järjestämä parituntinen vapaa viikossa meni asioimisissa kaupungilla. Meillä oli oikeus lyhytaikaiseen intervallihoitoon laitoksessa, mutta olin huono sitä käyttämään. Mieheni ei viihtynyt näissä paikoissa ja hänellä oli luulo, ettei pääse enää kotiin koskaan. En myöskään aina luottanut laitosten hoitotapoihin, en nauttinut vapaudestani.

Alkuvuosina mieheni pystyessä istumaan pyörätuolissa, oli meillä mahdollisuus liikkua yhdessä ja sen me teimme. Taidenäyttelyitä, pitkiä ulkoiluretkiä Kaivopuistossa tai Katajanokan rannoilla, kahviloissa istuskelua ja pari laivamatkaa hotelleineen Tukholmaan ja Tallinnaan. Hän alkoi tulla väsyneemmäksi ja huonommaksi, kunnes jäi kokonaan vuoteeseen. Kaupunki pesi hänet kerran viikossa, nosturilla suihkutuoliin. Muu hoito kotona oli minun kontollani. Tutustuin enemmän ihmisen täydelliseen avuttomuuteen, ulostuksiin, syöttämisiin, vaipan vaihtoihin, alituiseen pyykin pesuun ja  lisääntyvään aggressiivisuuteen.

Tuli aika, kun loppu alkoi lähestyä. Hän kuoli levollisesti yöllä vieressäni nukkuessaan. Lakkasi vain hengittämästä. Omaishoitajuuteni oli päättynyt.

24. huhtikuuta 2016

KIASMAN JÄLKIMAININKEJA

Nyt kun olen sulatellut taidepläjäystäni Kiasmassa, saatan ajatella positiivisesti taiteen haarasta, jota nykytaiteeksi kutsutaan. Esimerkiksi brasilialaisen Ernesto Neton narusta punotut pitkät pussit täytettyinä erilaisilla pavuilla ei ollut hullumpi luomus tämmöisen vanhan taiteen ihailijan silmissä. Omaperäisyydestä voimme olla monta mieltä, sillä minun keittiössäni on roikkunut narupussi. Siinä oli sipuleita.

Syksyllä mökin keittiössä oli naruja ja niissä kuivumassa sieniä. Muistutti nyt Kiasmassa nähtyä korealaisen Choi Jeong Hwan muoviviidakkoa. Minun tekeleeni oli vähemmän värikäs. Kirjoitin blogissani aikaisemmin hiukan epäillen eräästä teoksesta ja sen taiteellisuudesta, jossa suomalainen taiteilija Jani Ruscica oli pannut pelkän puisen rasian näytille.  Selvisi myöhemmin, että laatikko oli soittorasia, jonka esikuvana on ollut  neuvostoanimaation joku boksi. Kuulemma Ruscica on teoksellaan tarkoittanut esittää "poliittisen järjestelmän toimintaa". Minun yksinkertainen silmäni näki siinä vain lakkapintaisen kannellisen kauniin puulaatikon. Ei edes soittorasiaa, koska kansi oli kiinni.

No, en myöskään erään huoneen jättimäistä boakäärmeen päätä tunnistanut. Minusta telttaa muistuttava  rakennelma oli keskeneräiseksi jäänyt jurtta, johon en mitenkään saanut mahdutetuksi suu-/oviaukon edessä olevaa kaksihaaraista käärmeen kieltä. Tunnustan jälleen kerran tässä ja nyt olevani kovin ymmärtämätön, jos ei minulle taiteessakaan väännetä rautalangasta.

Lauantai meni menojaan laiskanpulleissa merkeissä. Puin sentään päälleni ja kävin roskiksella. Katselin ikkunasta sadetta ja sateensuojia ihmisillä. Paistoin broilerin sisäfileitä ja onnistuin saamaan ne mehukkaiksi. Silppusin salaattiainekset fileiden sekaan. Fileet olin maustanut tuhdisti inkiväärinjuurella ja kevätsipulilla. Vettä palan painikkeeksi. Illalla Arenalta leffa, jossa Ernest Hemingwayn ja sotakirjeenvaihtaja Martha Gellhornin suhdetta puitiin Espanjan sisällissodan aikana. Sieltä Gellhorn siirtyi Suomeen ottamaan selvää meidän sodastamme. Tässä vaiheessa päätin jatkaa katselua myöhemmin ja menin nukkumaan. Vielä en ole jatkanut.

22. huhtikuuta 2016

PLUSSA-KORTTI?

Heräsin tänään varhain, hyvin varhain ja heti tahdoin kahvia. Ei kun tiputtelemaan. Paahtoleivän viipale paahtimeen, sen haluan aika "kypsänä", sitruunamarmeladia päälle ja niin oli aamupala valmis nautittavaksi. Tänään pitäisi laahautua kauppaan, vaikka olin päättänyt toisin. Välttämätöntä tarvetta ei ole, kunhan menen. Pyykkikonepestävääkin on, kuin myös yhtenä pakollisena kuviona roskien vienti. Niitä tuntuu yhdenkin henkilön taloudessa aina kertyvän. Se on tämä hillitön muovikääreiden ylituotanto. Juurikaan mitään ei kaupasta saa ilman muovia. Jos ei muuten, niin myyjä sulloo muovipussiin, asiakas ostaa kassalta lisää muovikasseja ja niin on taas muovikärrättävää kotiin. Minun lapsuudessani käytettiin paperia kääreenä, pussitkin paperista.

Sain L:ltä Plussa-korttianomuksen. Se pitäisi nyt täyttää ja kaiketi jättää K-kaupan harkintaan kelvollisuudestani päästä korttikastiin mukaan. Jos kelpuuttavat, kauppauskollisuuden määrästä riippuen alan saada Plussa-pisteitä ja niistä saa kuulemma ihan rahaa. Ainakin kassaneidit lopettaisivat kyselyn "onko Plussa-korttia?" Eikä se alkukorttimaksukaan iso ole. Luulin suuremmaksi ja sitten kestää ikuisuuden, ennen kuin sen saa tarjouksina takaisin. Pienipränttinen Plussa-järjestelmän sääntöosuus hakemuksen takapuolella on mittava ja kattava. Pitää syventyä. Mietin hyvin vakavasti asiaa. Olen tähän asti ollut uskollinen vain yhdelle kaupalle ja nyt, jos liityn K-ketjuun, tunnen olevani jollain lailla luopio.

Ennen muinoinkin oltiin jäseniä. Mamma ja pappa kuuluivat ehdottomasti Elantoon, mutta minun vanhempani Hokkiin. Pappa ei kelpuuttanut muuta kuin Elannon polakan, vaikka Hokinkin leivät olivat hyviä. Onneksi isovanhempieni talon päädyssä oli Elanto. Meillä Messeniuksenkadulla olivat molemmat. Korttelin toisessa päässä Elanto ja toisessa HOK. Minut lähetettiin aina Hokkiin.





21. huhtikuuta 2016

KIASMAN KÄYNTI

No, no tietenkään en ollut yhtään sen ihastuneempi yleensä nykytaiteeseen kuin ennenkään. Terveisiä Kiasmasta. Esimakua saimme M ja minä myös uudesta näyttelystä, jonka avajaiset olivat aivan ovella. Kirjaimellisesti. Museo ja kahvila, jossa nautimme espressot, sulkeutui meidän siellä ollessamme ja kerrottiin avajaisia valmisteltavan.

Kahden kerroksen nykytaidetta näimme ja siinä oli minulle ihan tarpeeksi. Tosin olisin mielelläni tutustunut siihen uuteen tulevaan näyttelyynkin. Korealainen muoviin rakastunut taiteilija Choi Jeong Hwa on tehnyt muun muassa teoksen, joka ohjelmalehtisen mukaan on muoviviidakkoa, koottu kotitalousesineistä. Semmoisista, joita tuskin huomaamme jokapäiväisessä elämässämme ja sitten heitämme tylysti roskiin. Muovikoreja, muovipurkkeja, muovikulhoja koottu taiteeksi. Minusta se ei ole puhdasta taidetta, koska esineet ovat jonkun toisen teollisesti valmistamia, mutta se voi olla jonkunlaista asetelmataidetta ja ennen kaikkea kekseliäisyyttä, jopa omaperäistä kiinnostavaa kierrätystä.

Choi Jeong Hwa on esittelylehtisen mukaan Etelä-Korean tunnetuimpia nykytaiteilijoita  ja varmasti onkin. Näillä muoviasetelmilla on oma sanomansa. Katselijan tulee kiinnittää huomio siihen valtavaan muovimäärään, joka ajelehtii maissa ja merissä, meitä ympäröivään turhakkeiden lukuisuuteen, tavarapaljouteen, jonka  pitäisi meitä kavahduttaa. Tässä minusta taiteilija on oikeassa ja siksi aion mennä Kiasmaan uudestaan. Onhan minun nähtävä muovipurkkikekoja taiteellisessa järjestyksessä ja itse todeta tämän taiteen haaran merkityksellisyys.

Aikoinaan Ars-näyttelyissä oli samanlaisia teoksia, muovileluja astelemissa ja me katsojat saimme ihastella niiden uusiokäyttöä taiteen hyväksi. Muistan jossakin Arsissa olleen vanhan Singerin ja sekin oli taidetta, heteka edusti myös jotain ja pönäkästi seisova tuoli. Kiasmassa oli korokkeen päällä puisia rasioita. Olivatko taiteilijan tekemä vai ullakolta löydettyjä? Nyt ne olivat taidetta. En väheksy, mutta minun taidemakuni  on kallellaan sinne päin, että taiteilija on itse tehnyt teoksensa. Kaikki kunnia Choi Jeong Hwalle ja hänen taiteelleen. Aion aivan varmasti mennä muoviviidakon tarkempaan tarkasteluun. Näyttely on auki 18.9.2016 asti.

Juhani Harri taisi suomalaisista taiteilijoista olla se, joka teki muun muassa puupölkyistä taidetta. Rannalta otettu veden kolhima pölkky muuttui ajopuusta taiteeksi. Hän keräsi myös poisheitettyä tavaraa ja jalosti kaatopaikkojen ja kirpputorien roinaa. Muovi ei ehkä niinkään ollut hänen materiaalinsa.

20. huhtikuuta 2016

KAUPPAREISSU

Eilen kompuroin Itikseen, siis kauppakeskukseen. Lepäsin aina kun voin. Olin aivan puhki. Lopulta pääsin Stockmannille ja Herkkuunkin. Kantamuksia oli niin ja väsyin totaalisesti. Taksilla kotiin. Oli oikein lörpöttelevä kuljettaja, otin keskusteluun osaa kohteliaisuuden rajoissa, mutta toivoin hänen sulkevan suunsa. Ei sulkenut. Kotiovelle asti pajatti. Jätin ostokset purkamatta ja läjähdin pitkäkseni. Onko varattava aika ortopedille? Mitä lonkalle oikeasti kuuluu? Pelkään pahaa. Tai pyydän ensi viikolla tohtorilta tujumpia kipulääkkeitä, että pärjäilen ihmisten ilmoilla.

Sitten tokenin ja sulloin jääkaappiin vihannekset sun muut. Söin salaattia, jossa oli katkarapuja. Join kaksi lasillista vettä. Panin pakastimeen ostamani broilerin rinnat ja sisäfileet. Joku soitti, mutta en ehtinyt puhelimeen ennen kuin lopetti. Soitan joskus takaisin.

Brittipariskunta löysi Englannin rannalta valaan oksennusta ja pani rahoiksi. Oksennusta käytetään parfyymiteollisuudessa ja minä olen perso hajuvesille. Ei pidä miettiä, mitä nämä ihanat tuotteet pitävät sisällään, paras vain tuoksutella. Valaan oksennusta??? Mistä muuten tietää, mikä kimpale on valaan oksennusta? En minä ainakaan tietäisi. Potkiskelisin pois jaloista, enkä tietäisi  potkivani kymmenien tuhansien eurojen hintaista syöntijätöstä. No, harvemmin täällä Suomenlahdessa käyvät valaat oksentelemassa. Pyöriäisten oksennus ei luultavasti ole niin hintavaa.



19. huhtikuuta 2016

"IHMISYYTTÄ JA ELÄMÄÄ KUNNIOITTAEN"

Viimeksi en tiennyt loppuviikon ohjelmasta. Nyt tiedän. Torstaina päivävieraita L ja A. Jos vaan löytävät tänne. Katajanokalle kaikki löysivät. Taas pännii. No, en oikein löytänyt minäkään alussa. En edes tätä katua. Kauppakeskuksen löysin, mutta sitten taas siellä en mitään. Nyt sekin sujuu hiukan paremmin. Tänään aion kauppakeskuksen Stockmannin Herkkuun. Parman kinkkua, viikunoita, paahtopaistia, katkarapuja...  En riskeeraa ja mene K-kauppaan. No, ei välttämättä Herkussakaan ole. Siis tämän pakkakunnan Herkussa. Oikea Herkku ei milloinkaan minua ole pettänyt.

Odotan muuten suurella jännityksellä ensi viikon lääkärin tapaamista. Hän on todella paneutunut minun persoonani hoitoon. Tulokset näkyvät. Jos hän ei olisi vakavasti keskustellut kanssani laihtumisesta, saanut minut vakuuttuneeksi sen tärkeydestä terveydenkin kannalta ja ohjaillut minua oikeaan suuntaan, en olisi tähän ryhtynyt. Myös hän valitsi oikeat lääkkeet verenpaineeseen.  Hän todellakin haluaa potilaitaan auttaa. Kuten lääkärin valassa sanotaan "vakuutan kunniani ja omantuntoni kautta pyrkiväni lääkärinammatissani palvelemaan lähimmäisiäni ihmisyyttä ja elämää kunnioittaen".

En mennyt edes vaa´alle, vaikka lääkäri pyysi kahtenakin kertana. Sitten eräänä päivänä ilmoitin ajatelleeni asiaa ja suostuin punnitukseen. Hän nousi heti ylös ja sanoi "menemme nyt". Kerroin haluavani peittää kädelläni silmät, en katsoa vaakaan, enkä nähdä tohtorin ilmeitä. Näin me teimme. "Ei ilmeitä", hän sanoi autettuaan minut pois vaa´alta. Tohtori voi nyt seurata mahdollista kevenemistäni. Itse  olen tietoinen paljon myöhemmin.

Melkein on varmistunut, että Ähtärin eläinpuisto saa kaksi isopandaa Kiinasta lainaksi. Vuosikausiksi tietysti ja jos pariskunta saa pentuja, ovat nekin lainassa. Siitä sitten vaan kasvattamaan bambuja, nämä kun eivät juuri muuta nauti ateriakseen. Henkilökunta nyt kovaan oppiin, miten isopandoja hoidetaan. Eikä sovi ajatella karhu kuin karhu. Ei mikään kotimainen kontio suinkaan. Onnea  sitten aikanaan isopandahoidolle.



18. huhtikuuta 2016

LAUTASELLANI ON SALAATTIA

Lääkäri kysyi viimeksi, onko oloni tullut erilaiseksi kuin ennen? En oikein osannut sanoa. Mutta viime päivinä olen muutosta huomannut. Ehkä en niinkään pane sitä verenpaineen lukuun, mutta tämä ravintopuolen muutos on saattanut vaikuttaa olooni. En taatustikaan ole vielä laihtunut  (viisi päivää mennyt), mutta elimistö reagoinut terveellisempään ravintoon. Nykyajan vehnä on todettu ihmiselle ei-niin-hyväksi, ylenpalttinen rasva pahaksi, sokerin ja rasvan yhdistäminen ehkä kaikkein pahinta. Minäkin sortunut hampurilaisiin, ranskalaisiin perunoihin, leivoksiin, rasvaa tihkuviin pihveihin, kermaisiin kastikkeisiin, paistettuihin perunoihin jne. Ne ovat kaikki ruokavaliostani nyt poissa. Luulen elimistöni pitävän muutoksesta ja tämän tunnen.

Salaatit maistuvat, niitä on satoja erilaisia, ruokaisampia ja vähemmän ruokaisia. Minun nykysalaateissani on usein broileria, kalkkunaa tai katkarapuja, hedelmiä, vihersalaattia, kurkkua, kananmunaa, tomaattia, mitä  milloinkin ja kastikkeena kevyt öljykastike mausteineen. Leipä on rukiista, josta en oikein pidä. Juomana vesi kuten ennenkin. Näin on menty ja mennään. Näläntunnetta ei ole, välipaloja ei tee mieli. Ja jos, niin pala vesimelonia, viikunoita, keitetty kananmuna ruisleivän päällä tms. Ei paha.

Tänään taas kotona, huomenna kauppaan ja keskiviikko on pyhitetty nykytaiteelle. Loppuviikosta en vielä tiedä. Tässä oli tämän päivän blogiannos. Hyvää alkanutta viikkoa.


17. huhtikuuta 2016

LAIHDUTTAMINEN ON KIVAA

Kyllä elämä sujuu ja soljuu ilman perunoita ja ranskanleipääkin. Olen kiltisti noudattanut tohtorin ohjeita syömisessäni, eikä pahalta tunnu. Oikeastaan jopa jollain lailla mukavammalta. En vielä tohdi sanoa "kevyemmältä".

Ensi viikolla M:n kanssa Kiasmaan. Sovimme eilen puhelimessa. Hauskaa siis tiedossa. Puhuin myös C:n kanssa, joka oli ottanut uusia unipillereitään useamman kuin piti ja rouva alkoi nähdä hallusinaatioita. Lääkäri oli sanonut, että varttitunnissa pilleri tehoaa. C odotti ja kun ei Nukku-Matti tullut, otti lisää. Selitin lääkkeitten vaikuttavan yksilöllisesti ja kun lääkärikään ei Jumala ole, niin tarkkaa tietoa ei lääkkeen vaikutuksen alkamisesta ole. Voi hyvät hyssykät tämän C:n kanssa.

Ulkona satelee. Sateensuojia katukuvassa. Minä pysyttelen sisällä, niin kuin eilenkin. Katselen tv-ohjelmia. Monk ja Columbo. Illemmalla Teemalla Truffautin  L`enfant sauvage, jos mielin seurata "villipojan" kasvattamista sivilisaation monimutkaisuuteen. Jos tämä ei miellytä, koetan kiinnostua radioaktiivisen hämähäkin puremasta, jonka seurausta oli Peter Parkerin ihmeelliset ylivoimat. Kuten  monet tietävät, Peter roikuskeli seittien varassa katujen yllä ja pelasti ihmishenkiä. Jos tympii, menen nukkumaan. Luultavasti tympii.

Juttelin myös E:n kanssa. E asuu Oulussa ja Perämeri on vielä jäässä. Muuten sielläkin keväisen lämmintä. E oli ollut laulukonsertissa, jossa ei laulettu. Se on suosittu taidemuoto. Minulle ei selvinnyt, huudetaanko, hyristäänkö vai hymistäänkö. Luulen, että itse kaipaisin sanoja laulussa. Tai sitten pitäisi olla aivan instrumentaalinen konsertti. E on ikivanha ystäväni vuosikymmenten takaa, ajalta jo ennen naimisiin menojamme. Ja niistä on pitkä aika. Kummankin puolisot siirtyneet ajasta ikuisuuteen.

Nyt menen katsastamaan salaattiaineksia. Hyvää sunnuntaita.

16. huhtikuuta 2016

KEVÄTLAUANTAINA

Urkeni uusi aurinkoinen kevätaamu. Heräsin tavallista myöhempään, enkä kiirettä pitänyt. Nyt vasta olen aamukahvin kimpussa. Lehdissä on pohdittu, kenen kanssa Venäjän Putin styylaa. Ihmisiä kateissa, löydetään kuolleina. Joku muuttaa Suomesta pois maan tiukkapipoisuuden takia. Jotkut änkeävät väen väkisin maahan.

Olen vakavissa aikeissa saada itsestäni painoa pois. Tässä asiassa auttaa uusi ihana lääkärini. Olemme käyneet asiallisia keskusteluja ravinnosta ja hän on saanut minut uskomaan, että kun noudatan hänen neuvojaan, paino putoaa. Ruokatottumukseni menivät uusiksi. Eivätkä välttämättä huonompaan suuntaan. Minun on hyvä olla. Minusta myös tuntuu, että tohtori haluaa vilpittömästi minulle hyvää oloa. Hän tahtoi tietää päivittäiset syömiseni aamusta alkaen. Kerroin. Verenpaine on laskenut. Hipoo jo normaaleja lukemia. Oikeastaan elämäni suuresta murheellisesta muutoksesta huolimatta, tämä kevät on hyvä kevät.

Italiasta tuli pitkä kirje. Taidetta ja politiikkaa, yksityisiä asioita, hiukan ongelmia. Kauan kirje oli tehnyt matkaa, yli kolme viikkoa. Kuriiriko sen ratsain kuljetti? Ja sitten venholla lahden yli? Itämerellä pitää varoa, etteivät naapurin hävittäjät lennä päälle. Odottelen Kiasman käyntiä ja sitten lähetän Italiaan omat kokemukseni ja näkemykseni nykytaiteesta.

Tänään ei edes roskiskeikkaa. Eilen oli. Yritin eräänä päivänä imuroida, vaan hommasta ei tullut mitään. Lonkka vaivaantui niin, että oli pakko lopettaa. Minun imuroimiseni on imuroitu ja nyt pitää saada apua. Muusta suurin piirtein vielä selviydyn, jos ei vaadita suurta tarkkuutta. Lääkäri kirjoitti jo lausunnon Helsingin kaupunkia varten kuljetuspalveluanomukseeni. Helpottaisi paljon ulkona liikkumista, jos voimat eivät hupenisi jo matkaan ennen kuin pääsen perille. Joudun huilaamaan lyhyin välein lonkan kipeydyttyä. Ja onhan kai tarkoitus, että myös liikuntarajoitteiset voisivat viettää mielekästä elämää muuallakin kuin kotona neljän seinän ympäröimänä. Kuitenkaan en usko myöntävään päätökseen. En vieläkään ole tarpeeksi raihnainen, enkä täytä vaadittuja kriteerejä.

Mutta aurinko paistaa ja pihalla ovat esiin työntyneet jo kevätkukat. Mikäs tässä on ollessa.

14. huhtikuuta 2016

RAUHA PANKIN KANSSA

Tässä oli muutaman päivän kirjoituskatkos, kun ei ollut asiaa. Aika kului vetelehtimällä. Muutama puhelu ja läppärillä läträämistä. Etsin myös lääkärille  papereita, kun jälleen anon rohkeasti vammaiskuljetusetua. Tarvitaan lääkärilausunto. Lonkka väsyy ja kipeytyy, pitää lyhyin välein levätä. Seisominen ilman tukea on mahdotonta, hiusten pesu suihkussa yhtä piinaa. Pesutuoli? Edellinen anomus hylättiin, kun sosiaaliohjaaja katsoi minun pärjäävän yleisissä kulkuneuvoissa aivan hyvin. Mutta ennen kuin niihin pääsen, se onkin jo toinen juttu. Katsotaan, miten nyt käy. En kovin toiveikas ole. Kaupunki on pihi. Kaupunkikyyteihin olen edelleen "liian varakas". Tuloraja asetettu, jota en ymmärrä. Meinaavat varmaankin, että jos on rahaa, käyttäköön taksia, jos liikkuminen hankalaa.

Olin pankissa. Sain audienssin konttorinjohtajalle. Kerroin, kuinka minua on kahtena kertana hänen pankissaan kohdeltu. Kohdeltiin kuin imbesilliä. Ei luotettu siihen, että osaan numerot ja osaan mennä vuoronumerolapun mukaisesti oikean virkailijan luo. "Mikä numero sulla on?" oli ensimmäinen kysymys lähestyessäni virkailijaa. "Oletko oikeassa pankissa?" Minä käytin teitittelymuotoa ja pankkifröökynä sinutteli. Koko hänen käytöksensä oli minun aliarvioimistani ja epäkohteliasta. Tämän kerroin. Sitten toisena päivänä rahannosto omalta tililtäni, jolloin virkailija piti minua rikollisena epäillen vahvasti henkilöllisyyttäni, vaikka passi oli edessään. Nimikirjoituskaan ei täsmännyt kuulemma. Kyseltiin ummet ja lammet, vaadittiin nähtäväksi Stockmannin kanta-asiakaskortti (?).

Tahdoin tietää syitä pankin törkeään käytökseen. Siksi kuulemma kysytään, onko asiakas oikeassa pankissa, koska niin moni asiakas ei ole (?). Minkälaisia asiakkaita täällä oikein on? Puhuimme rahanpesusta, jonka varjolla asiakkaita saatetaan epäillä. Puhuimme turvallisuudesta, jonka varjolla pankissa kohdellaan asiakasta epämiellyttävällä tavalla. Konttorinjohtaja kuunteli tarkkaavaisesti ja lupasi, jonka uskoin, ottaa esittämäni asiat esille henkilökuntansa kanssa. Jos asiakas teitittelee, kuuluu hyvin tapoihin teititellä asiakasta. Liiallinen kyseleminen tilanteessa, jossa asiakas nostaa omalta tililtään rahaa, ei ole enää sallittua. Uskoisinko tämän?

Kerroin senkin, että missään muussa pankissa en koskaan, milloinkaan, ole joutunut tällaiseen syyniin, epäluulojen kohteeksi ja suorastaan leimatuksi rikolliseksi. Kerroin mieheni pankinjohtaja-ajasta, jolloin pankkimaailma oli aivan erilainen, virkailijat tiesivät olevansa palveluammatissa, käyttäytyivät sen mukaisesti ja olivat kohteliaita alusta loppuun. Asiakkaalla oli "kruunu päässä", eikä ajateltu hänen kanniskelevan  ketunhäntää kainalossaan.

Konttorinjohtaja kiitti, että olin tullut kertomaan. Hän oli ystävällinen, kohtelias ja asiallinen, jotka positiivisuudet hänelle iloisena kerroin. Me erosimme miellyttävissä merkeissä, enkä vaihda pankkia. Hän vei minut ilman vuoronumeroa vapaan virkailijan luo ja nostin tililtä rahaa ilman mitään kuulustelua. Näinköhän myös vastaisuudessa?











9. huhtikuuta 2016

KÄVIN STADISSA

Ajelin metrolla eilen Helsinkiin ja vaatekauppaan. Sitten kotiin ja myöhäisen lounaan laittoon. Sitä ennen puhelinjutustelua L:n kanssa, joka on taas Suomessa. Afrikka oli paikoillaan ja myös lukuisat ystävät siellä. A kutsui vaimoaan syömään ja lopetimme puhelun. Minä menin paistamaan perunoita, sipulia ja kaksi nakkia. Terveellisenä lisänä iso läjä porkkanaraastetta. Iltapäivä oli jo pitkällä. Pesin lautasen ja join lasillisen vettä. Mietin tekemisiäni, joita ei ollut. Mietin, mitä tekisin, että olisin itselleni hyödyksi?  Pitäisi todellakin imuroida. Lattioilla on pölyä kasoissa, villakoiriksi kutsuttuja. Jos minä vaikka tänään tai joskus. Olen pannut kaksi taulua seinälle. Ruokokosken ja isäni mökkimaiseman. Vielä kolmas viereen, kunhan saan naulan ja valitsen taulun. Pitää jotenkin mallata yhteen. Ainakin kehykset.

Nordeasta on lähtenyt asiakkaita tämän paratiisisaarijupakan takia. Ihmiset ei tykkää. Minäkin harkitsen, mutta en sen asian takia, vaan siksi, että tunnen tulleeni virkailijoitten taholta oudon kohtelun kohteeksi nostaessani omia rahojani omalta pankkitililtäni. Hion jo kynsiäni ensi viikkoista pankkikäyntiä varten. Jos en pidä kohtelusta, lopetan minäkin tilini ja rahtaan rahani pankkiin, jossa minulla ja puolisolla on jo tili. Perunkirjan saatuani otatan puolison nimen pois. Vaativat todisteita ja dokumentteja, pelkkä kuolintodistus ei riitä. Asioita, jotka on hoidettava, vaikka kuinka koskee. Siihen pankkiin on pitempi matka, mutta sekin sujuu, kun pannaan sujumaan. Mitä ajattelee puolison entinen esimies Filip Pettersson, joka oli Helsingin Osakepankin pääjohtaja mieheni pankinjohtajakaudella, nykypankkien moraalista pilven reunaltaan? Se oli vielä vanhaa hyvää aikaa, ei rahanpesua, ei suuremmin korruptiota, asiakkaat olivat ensiarvoisen tärkeitä, eivätkä tuoneet ainoastaan hiekkaa pankin parketille. Pankeissa oli inhimillisyyttä, asiakas otettiin yksilönä, asioista sovittiin. Kaikki mennyttä.

Keskiviikkona taas tohtorin luo. Katsotaan, mitä päättää, jos verenpaine on yhä korkea. Aion anoa lisäaikaa, jos se siitä vaikka tokenisi. Hän haluaa, että laihdun. Sanoi kilomääränkin ja minä olin pyörtyä. Siinä on monen joulukinkun verran läskiä. Pursuaminen alkoi tapahtua 2014 aikana, kun minut oli leikattu ja löin kaiken kirjaimellisesti läskiksi vielä silloinkin, kun sain puolison kuntoutumiseni jälkeen kotiin. Liikunta väheni totaalisesti. Tämä on nyt katkera tulos. Mahdanko jaksaa sanoa edes "kyllä tämä tästä"? Joku pitäisi antaa oikein kunnon iso ja tuntuva  potku takalistoon.

Ystäväni C:n "huono kunto" osoittautui nukkumattomuudeksi. Aikoo pyytää lääkäriltä nukahtamispillereitä. Tähän asti on jyrkästi vastustanut keinotekoista nukkumista. Minä hyväksyn ja käytän, koska uni on tarpeellinen ihmiselle. Mieheni kuoleman jälkeen nukkumiset ovat olleet olemattomia. Olin lopulta liian uupunut. Nyt on paremmin.







8. huhtikuuta 2016

LUKUPIIRIN MUISTOJA

Eilen en pukeutunut, mutta kävin suihkussa ja panin puhtaan yöpaidan. Pesin koneella pyykkiä ja söin mansikoita ja silakkalaatikkoa. Mittasin verenpaineen. Soitin C:lle, mutta hän oli juuri lähdössä ulos. Sen verran ehti sanoa, että on hyvin huonossa kunnossa. Ei kuitenkaan aivan vuoteen omana, kun lähti ulos. Ihmisten "huono kunto" on kovin suhteellinen käsite.

Otin osaa Iltasanomien yhdyssanatestiin. Ne ovat minulle kompastuskivi siitäkin huolimatta, vaikka testitulos väitti minun olevan suorastaan lahjakkaan niitten kirjoittamisessa. Alapuolella oli palkki, jossa kysyttiin omaa mielipidettä, osaako vai ei. Suurin osa vastasi tietävänsä oikean kirjoitusmuodon.  Minä vastasin, etten tiedä oikeaa muotoa. Enkä tiedäkään, vaikka testisanat satuinkin tietämään. Olivat helppoja.

Olen siivoskellut papereitani. Olen aika ahkerasti osallistunut Linnunlaulun lukupiirin tilaisuuksiin ennen puolison sairastumista. Kokoonnuimme aina Villa Kiveen. Runoutta ja proosaa, joskus musiikkiakin. Muistan hyvin Alpo Ruuthin (1943-2002), joka oli puhumassa  Kämpästä ja Stadista. Runoilija Ilpo Tiihonen  kerran lausumassa omia Helsinki-runojaan. Riitta Uosukaisen "Liehuva liekinvarsi" ilmestyi  joskus 1990-luvun loppupuolella ja hänet oli kutsuttu Villa Kiveen. Muistaakseni kukaan ei tiedustellut mitään Uosukaisten vesisängystä. Kirjailija itse kertoi, että vuoteesta noussut kohu yllätti hänet, koska kirjassa oli vain pieni pätkä siitä, mutta Suomen kansa otti sen kirjan pääaiheeksi. Lukupiirin tilaisuudet olivat aina kiinnostavia ja hyvin suosittuja. Oli siellä Panu Rajalakin esitelmöimässä kuin myös Kalle Päätalo (1919-2000) puolisonsa kanssa. Ne olivat nautittavia iltoja kirjailijatalo Villa Kiven kauniissa salissa Töölönlahden rannalla.



7. huhtikuuta 2016

VERENPAINE KURIIN

Olin lääkärissä. Sain taas uuden verenpainelääkkeen. Lääkäri ei ollut tyytyväinen, kun verenpaineeni ei suostu alenemaan. Menen vastaanotolle pian uudestaan. Hän on päättäväinen lääkäri, eikä anna periksi, vaikka kerroin olevani ehkä syntymäkorkeaverenpaineinen. "Sellaista ihmistä ei ole". Jos ei muu auta, hän passittaa minut sairaalaan tutkimuksiin. Tutkitaan myös munuaiset, ettei ole johdoissa tukosta.

"Löysin" tämän lääkärin vahingossa. Tai en sentään. Valitsin hänet kasvojen ja ilmeen mukaan kuvasta. Ja se oli onni, sillä hänen erikoisalansa on juuri verenpaine. Tutkinut asiaa yli 20 vuotta. Kysyin, allekirjoittaako lääkärinä vaihtoehtolääketieteen. Ei allekirjoita ja piti minulle muutaman minuutin pituisen esitelmän verenpaineen hoitamisesta lääketieteen keinoin.

Taksinkuljettajakin oli mukava. Kertoi Itäkeskuksen menneisyydestä ja sanoi olevansa pahoillaan, kun en täällä viihdy. Kun lähdettiin liikkeelle, hän hymyili ystävällisesti ja kysyi "minne minulla on ilo sinut viedä?" Hyväksyin sinuttelun välittömästi. Lääkärin vastaanotolle ei ole pitkä matka, mutta kuitenkin sen pituinen, etten halua lonkkaa rasittaa kävelemällä. Aion jälleen anoa vammaispalvelulain mukaista kuljetuspalvelua. Sehän minulta on kerran evätty, kun hyvinhän sä pääset kävelemään-lausunto oli meillä Katajanokalla kotona käyneen sosiaaliohjaajan mielipide ja hakemus hylättiin. Nyt pyysin tätä uutta lääkäriä laatimaan vaadittavan lausunnon uuteen hakemukseeni, vaikka "emme ole kauaa toisiamme tunteneet". Hän lupasi oitis ja pyysi tuomaan vanhoja diagnooseja lonkastani. Lupasin epävarmasti ja mainitsin arkistoni olevan hyvin sekaisin. No, jotain löysin ja etsintä jatkuu.

Tämä lääkäri ei menneisyydestäni ole mitään tiennyt. Kerroin omaishoitajuudestani, rasitusmurtumista lonkkaluissa, leikkauksesta Töölön sairaalassa, metallista ja ruuveista sisälläni. Hän kuunteli ja kuuli. Minulla on ollut onnea lääkäreiden kanssa niin kunnallisella kuin yksityisellä puolella. Oli jo puolison aikanakin. Häntä retuutin terveyskeskukseen ja siellä oli vuosikausia meillä lääkärinä A.K, joka jäi eläkkeelle ja me siirryimme yksityislääkärille. Suurin syy oli se, kun siihen aikaan omalääkäri vaihtui koko ajan ja väsyin aina kertomaan kaiken alusta. Eivät nämä tyttelilääkärit ja pojulääkärit edes olleet valmiita vaan viittä vaille. En aina heihin luottanut. Kokemus on mielestäni hyvä asia. Nyt minulla on kokenut lääkäri ja häneen sekä ammattitaitoonsa luotan.

6. huhtikuuta 2016

METROMATKAILUA

Eilen stadissa ja Hakaniemen hallissakin. Ostin paahtopaista ja pullaa. Joku kertoi Helsingin Sanomissa, että suomalainen ruokaleipä lähestyy enemmän ja enemmän pullaa. Miten niin? Onhan ruista, kauraa ja ohraa ja kaikki terveellisyyksiä täynnä. Pullassa ei ole yleensä kuin vehnää ja rusinoita. Ellei ole erikoispullaa, jossa on kaikenlaista, eikä se muistuta vanhan ajan pullaa ollenkaan. Ostin vielä hallin siitä ranskalaistyyppisestä puodista jotain keksien tapaista ja viikunahilloa. Sitten menin kampaajalle.

Katselin metroasemalla ihmisiä. Ulkomaalaistaustaisia, kotimaista kansaa, vaivaisia kuten minä ja muita, lökäpöksyjä, reiällisiä farkkuja, muutamia sortseja, siinä kirjo. Enkä eksynyt. Osaan jo kulkea. Ajoin hissilläkin, eikä se jumittunut kerrosten väliin, joka minulla on aina hississä matkustaessani kauhuskenaariona. Koneportaissa taiteilin rollaattorin kansa. Metrossa, juuri kun olin saanut tungettua matkustuskortin laukkuun, tuli joukko lipun tarkastajia. Siinä vaunussa ei ollut yhtään pommilla matkustavaa. Ei mitään kivaa. Kuuntelin kuulutuksia asemista ja minulle selvisi ykskaks, että pääsen Itäkeskukseen silläkin metrolla, joka menee Vuosaareen. Jätin sen junan väliin, kun en ollut varma ja se oli niin ruma junakin. Odottelin Mellunmäen junaa, kun sillä olen ennenkin päässyt Itäkeskukseen. Väsyin. Nippanappa jaksoin pestä perunat kotona ja panna kiehumaan. Työnsin lihapullia mikroon ja join lasillisen viiniä. Se oli iltapäivän lounas.

Ihmiset ovat taas alkaneet jutella kanssani Itäkeskuksen penkeillä, joissa lepäilen. Viime aikoina en ole ollut juttutuulella, joten ynähdän vastauksia ja lepään nopeasti ja lähden jatkamaan matkaa. Eikö suomalaisen kuulu olla puhumaton, eikä ottaa missään tapauksessa kontaktia kehenkään? Onko se ihana tuppisuu- ja jöröaika jäänyt historiaan? Ei tämmöinen välittömyys sovi meille. Joku tolkku ja etäisyys pitää olla. Mun ympärillä on näkymätön, mutta tiukka muuri. Sen sisällä on mun yksityisalue. Ei sinne heitellä edes sanoja.

Täytyy soittaa talon huoltoon. Tykkään kyllä lämpimästä, mutta kun kylpyhuone on melkein kuin saunan oloinen, liika on liikaa. Putket, joissa vesi kulkee, ovat niin kuumat, ettei kättä voi pitää. Kylpyhuoneen kaapin hammastahnaputki ja meikinpoistoainepullot ovat reilun lämpimiä. Koko seinä hohkaa lämpöä. Ei liene luonnollista.







4. huhtikuuta 2016

TAVARATALO TARVITSEE TAIKASAUVAA

Tykkään Tuhkimo-tarinoista. Ihan siitä alkuperäisestäkin. Katselin eilen ainakin kolmatta kertaa ohjaajaWayneWangin vuonna 2002 valmistuneen elokuvan  "Maid in Manhattan". Tarina siivoojasta ja tulevasta senaattorista. Leffa on niiin romanttinen. Kyllä sitä tämmöinen romantiikan nälkäinen mielikseen katselee ja mukaan tempautuu.

Eilinen sujui oleillen sen kummempia aikaan saamatta. Tänään kauppaan, huomenna stadiin ja kampaajalle, ylihuomenna tapaan tohtorin ja torstaina tai perjantaina vien taas hiekkaa pankin lattialle. Ja jos minua jälleen kuulustellaan kuin rikollista, niin tulee tupenrapinat. Siitä sitten myöhemmin. Alkanut viikko siis suhtkoht reipasta menoa.

Olen saanut uuden blogilukijan, Piia Aurinkokujalla. Hienoa ja kiitos. Iloitsen jokaisesta, joka blogissani piipahtaa ja eritoten heistä, jotka useammin ja jopa vakituisesti. Aina toivoo, että luetaan. Niin minäkin teen, vierailen ja luen ja palaankin. Nyt myös Aurinkokujalle.

Yöllä olin vielä kolmen aikaan pirteä kuin peipponen. Lopulta nöyrryin ja otin puolikkaan  nukahtamispillerin. En ole oikeastaan sitten syyskuun nukkunut kunnolla ilman apuja. Ennen minulla oli hyvät unen lahjat, jos muuten voin nukkua. Usein oli puolisoa hoidettava yölläkin, eikä silloin voinut. Nyt voisin, mutta uni ei tule.

YleAreenasta katselin leffan Englannin kuninkaasta, joka tapatti vaimojaan. Ainakin kaksi joutui mestauslavalle. Kuningas oli Henrik VIII. Oli se hurjaa aikaa 1500-luvulla. Liekö sen parempaa nytkään, vaikka presidentit ja kuninkaat eivät sentään kovin heppoisin perustein anna kuolemantuomioita. Muut antavat, terroristit etunenässä.

Stockmannin Ruotsista haalittu toimitusjohtaja Per Thelin eroaa. Tuli vuonna 2014 parantamaan Stockmannin huonoa tilaa. Ei oikein onnistunut, kun tavaratalo yhä lykkää tappiota. Ei Stockmann ole enää se Stockmann, johon helsinkiläiset ovat tottuneet. Kaukana siitä. Siellä on luovuttu kirjakaupasta, leluista, lemmikkieläimistä ja elektroniikasta. Näistä huolehtivat nyt vuokralaiset ja tavaratalo satsaa enemmän muotiin. Akateeminen Kirjakauppa on myyty Bonnierille ja se muutti sisustuksen, josta nousi aikamoinen äläkkä, kun puu pöydissä vaihtui viiluun. Entinen sai mennä ja myrtyneet kanta-asiakkaat paheksuivat. Muutakin muutosta tuli, pitäisi käydä katsastamassa. No, minä en oikein usko Stockmannin itsensä kohdalla tulevaisuuteen ja olen iloinen, että olen nähnyt sen kukoistuksen aikanaan ja ollut asiakkaana kolmannessa polvessa. Ehkä Suomi tulee menettämään Stockmanninsa. Kaikki "lidlistäistytetään", halpahalli tai aivan joku muu nousee Aleksanterinkadun ja Mannerheimintien kulman rakennukseen, joka valmistui paikalleen 1930. Sitä ennen se oli Helsingissä muualla ja siellä "muualla" kävi minun isoäitini.








3. huhtikuuta 2016

LÄTTYJÄ

Sunnuntai, vaan ei vielä suvisunnuntai. Menettelee tämäkin. C soitti eilen, mammaraiselle on ilmaantunut vaivaa. Hämmästytti minut kertomalla varanneensa ajan lääkäriin. Yleensä diagnosoi itseksensä kotona ja toivoo parantuvansa. Mistä hän on saanut päähänsä, että minulla on nivelrikko? Ei ole ainakaan todettu, mutta totta maar nivelissä on jo kulumaa. Minua vaivaa leikattu lonkka, jossa on rasitusmurtumia, uusia ja vanhoja, metallia ja ruuveja. Eikä ole särkyä, mutta väsyy aiempaa useammin ja enemmän. Pitää levätä. Tietyt liikkeet ovat pahasta ja niitä tulee, kun joutuu liikkumaan. Silloin ähkäisen.

Tänään pelkkää oleilua, ei muuta. Eilen paistoin lättyjä. Juu, niitä oikeita, ei mitään pannaria uunissa. Jääkaapissa oli salaattikastiketta varten aloitettu kermaviilipurkki ja ei kun sekaan ohukaistaikinaan. Keittiö tuoksui jotenkin "vanhanaikaiselta", tuli äidin räiskälepaistamiset mieleen. Paistan ohuita ja pitsireunaisia. Minulla on erittäin hyvä ohukaispannu, joka vihitty vain lätyille. Istun rollaattorin päällä ja nousen ylös, kun on kääntämisen vuoro. Heittää en uskalla.

Valvoskelin viime yönä ja aamulla tuli nukuttua kauemmin. Ennen muinoin nousin aina varhain, valvoin tai en. No, puolison hoitaminen ei kelloa katsonut. Hommat tehtävä heti aamusta. Joskus päivällä varastin pienen lepohetken, kun puoliso nukkui. Oli se semmoista kokonaisvaltaista ja melkein ympärivuorokautista. Mutta mielelläni kaiken tein. Olisin jatkanut, jos se olisi minulle suotu. Kaikki muuttui ja jäin yksin. Asun täällä missä en viihdy, elän täällä missä en halua.

"Siis mielen routa, murhe pois!
Sen kevään lämmin voittaa -
ken kaihon orja olla vois,
kun riemun aika koittaa?
Siis kevään laulu raikas vaan
nyt kaikkialla kaikukaan!
Jo kevät tullut on!

(Uno von Schrowe ote runosta "Kevätlaulu")












2. huhtikuuta 2016

IKIOMA PANKKIKRIISI

Ensi viikolla taas pankkiin rahanpesuun, ei kun tarkoitan rahan nostoon tililtä. Kerään jo voimia. Tulee takuulla sanomista "mitä toi nainen käy täällä vähän väliä, taitaa kaikesta huolimatta olla filunkia mammaraisella, on sillä jossakin Etelä-Amerikassa ikioma unikkopelto, voi olla kaksikin".

Miten tämmöinen pankkikäynti voikin saada maailmani näin sekaisin? No totta maar, kun pidetään roistona ja rahanpesijänä. Olen lainkuuliainen, joskus ihan peettimäisyyteen asti, mutta toisaalta taas hiukan lipsun. Tarkoittaa, etten aina etsi suojatietä katua ylittäessä ja auto kun oli, ajoin toisinaan ylinopeutta. Niin, ja olen minä pienenä ollut hernevarkaissa. Nyt sitten joudun pankissa syyniin nostaessani rehellisesti hankittuja omia rahojani omalta tililtäni. Kaksitoista vuotta omaishoitajuutta ja kaupungin palkkalistoilla. Ymmärtäisin kuulustelun (ja niin päin se pitäisi mennäkin), jos olen panemassa tililleni suuria summia. Mistä saatu? Arpajaisvoitto? Perintö? Onko verot maksettu? Mafia lähettänyt? Tulen tappelemaan pankissa, jos niikseen tulee, kun taas heitetään ylleni epäilyksen tumma varjo. Ne eivät tiedä, että tämän rollaattorin kahvoissa onkin aika kova luu. Jos alaraajoissa on rajoittuneisuutta, ei se tarkoita, että yläpääkin on vajavainen. Tässä samaisessa pankissa minua yleensä kohdellaan kuin lasta "oletko nyt varmasti oikeassa pankissa ja jos haluat käteistä, sitä saa vain alakerrassa". Tästä alkoi antipatiani tätä pankkia kohtaan. No, me asiakkaathan tuomme vain hiekkaa pankin lattialle, kuten Björn Wahlroos on sanonut. Jukupliut, jos pankeilla ei ole asiakkaita, ei ole pankkejakaan. Mitenkäs sitten Nallen suu pannaan?

Puhinastani huolimatta eilinen sujui melko mukavasti. Nukuin pitkään, otin verenpainelääkkeet, mittasin verenpaineen, tiputtelin kahvia ja sivelin paahtoleivän päälle piparjuurijuustoa. Muutama puhelu, läppärillä puuhastelua, roskiksella, lounaan syömistä ja miettimistä, koska hiiessä imuroisin. Sitten tuli ilta ja lähdin Emmerdaleen. Katie putosi lattian läpi ja kuoli. Minua ei itkettänyt. Muuta en sitten tv:stä katsonutkaan. Ai niin, uutiset kyllä. Kreikka palauttaa turvapaikanhakijoita takaisin Turkkiin. Vesi nousee, jos jäätiköt sulavat, kuten laskettu on. Miten käy Helsingin? Ainakin Kauppatorille nousee. Kesänopeudet taas teillä. Talvi on ohi. Venäläiset lopettivat Suomen visiitit, kiinalaiset tilalle. Presidentti Niinistö on Washingtonissa ydinturvakokouksessa. Että semmoista. Hyvää lauantaita.





1. huhtikuuta 2016

AASIEN VANHAINKOTI

Palaan vielä tähän rahanpesujuttuun (toinen teksti tänään), jonka tiimoilta minuun pankissa takerruttiin nostaessani rahaa tililtäni. Nyt jos kysytään, lähetänkö rahaa ulkomaille, kerron aikaisemmin lähettäneeni. Mitähän tuumivat? Joudun selittämään aivan taatusti. Puoliso ja minä lähetimme todellakin muutaman vuoden ajan rahaa Kyprokseen. Olimme adoptoineet Friends of the Cyprus Donkey-nimiseltä aasifarmilta Vounin kylässä kaksi aasia, Pegasus ja Noddy. Saimme niistä informaatiota ja farmin lehden muutaman kerran vuodessa. Kyllä toiminta farmilla oli aivan rehellistä aasien hyväksi. Maassa on tapana laittaa vanhaksi tullut aasi mieron tielle, jossa se kulkee väsyneenä ja hylättynä, kunnes sen joku vie aasifarmille. Mekin näimme näitä aaseja teitten poskissa: mauri on työnsä tehnyt, mauri saa mennä.

Farmilla käydessämme siellä asui pari sataa heitteille jätettyä aasivanhusta, joita hoidettiin huolellisesti ja hellästi sen ajan, mitä niillä vielä jäljellä oli. Aasi on kuitenkin sitkeä olento, että isolla osalla asukkeja oli edessään vielä monta onnellista vuotta kavereitten kanssa. Paikalla oli eläinlääkäri ja eläinten hoitajia sekä palkallisina että vapaaehtoistyössä. Työtä riitti. Farmilla oli myös kauppa, jossa joka lähtöön aaseihin liittyvää. Minä ostin mukeja ja jotain muuta pientä. Aasien vanhainkotia piti englantilainen pariskunta, jotka aikoinaan olivat kauhistuneet aasien julmaa kohtelua panna maantietä kulkemaan. Keskustelin heidän kanssaan pitkästi ja he olivat todellakin sydämestään vihkiytyneet työlleen. Kyproksen käynnistämme on suunnilleen 14-15 vuotta, nykyistä tilannetta en tiedä. Minulla on yhä Pegasuksen ja Noddyn valokuvat sekä viralliset adoptiopaperit. Pitääköhän ottaa pankkiin mukaan, ettei homma vaikuta rahanpesulta ulkomaille lähetettyine rahoineen? Meitä valvotaan. Yksikään mummeli rollaattorin kahvoissa ei säästy epäilyiltä, kun hän konttaa pankkiin nostamaan säästöjään. Minne niitä lähettääkään pestäväksi? Vai peseekö itse? Minua ketuttaa ja vimmatusti suututtaa pankkien "asiakaspalvelu". TÄMÄ TIETÄÄ SOTAA !

ANKKAA MUKAMAS

Pitäisi laahautua vaatekauppaan. Pitäisi ja pitäisi. Sentään olen varannut ajan sekä kampaajalta että lääkäriltä. Jälkimmäinen on tätä verenpaineseurantaa, vaikka itse mittaan aamuin illoin. Kirjaan luvut ja vien tohtorille kahden viikon välein. "Ei, ei siitä ole vaivaa", sanoin tohtorille, kun kysyi. Parempi näin kuin hypätä jossain mittauttamassa. Siitä vasta vaivaa olisi.

Tänään on  sitten se narrituspäivä. Gregoriaaniseen kalenteriin siirtyminen 1500-luvulla antoi luvan tämän päivän valehteluun ja jekutukseen. Siirrettiin vuosi alkavaksi 1. tammikuuta, eikä huhtikuun ensimmäisenä kuten aikaisemmin. Lupa laskea palturia sydämen kyllyydestä ja hölmö se, joka uskoo. Minä olen monesti ollut.

O-la-laa, ostin Herkusta, ranskalaisuutta kun nyt siellä vietetään ja Ranska on ehdottomasti ruokamaa, valmiin mikroaterian Confit de Canard. Kamalaa! Pari ankaksi kutsuttua lihapalaa ja harmaita perunaviipaleita. Kuvassa olivat aivan erilaisia, herkullisen näköisiä suorastaan. No, minähän lykkäsin aterian lautaselle ja mikroon, lisänä vielä juurespihvi (ei kuulunut asiaan ja oli sitä paitsi kreetalainen). Otin mikrosta ja lisäsin salaattia. Pihvi ja salaatti oli hyvää. Jos mestarikokki Gordon Ramsay maistaisi tätä ranskalaismoskaa, haukkuisi pataluhaksi ja jättäisi syömättä kuten minäkin. Katselin netistä  ranskalaisia ruokia ja minua jäi vaivaamaan, kun samalla sivulla kuvan kanssa selitettiin, miten päästä vaivaisenluusta seitsemässä minuutissa eroon. Hyvää aprillipäivää !