30. kesäkuuta 2015

NAAPURIVÄRIKKYYTTÄ

Urkeni uusi päivä, aika pilvinen, hurraa. Aamupuuhista suoriuduttu ajat sitten, roskat viety, ruokatilaus Herkkuun tehty ja yksi lasku maksettu. Siinähän sitä jo. Eilen ahkerampana. Vesi oli suljettuna puolisen tuntia, mutta pesurouvat tällä kerralla hyvästi myöhässä. Nosturia eivät käyttäneet puolisoa siirrettäessä, eikä sitä enää ylipäätäänkään käytetä. Vaihdoin vuodevaatteet ja panin koneeseen. Tein lounaan, syötin ja juotin. Konttailin rollaattorin kahvoissa ja olin hillittömän tyytyväinen itseeni. Ihan hävetti. Kotisairaalasta tultiin pyynnöstäni katsomaan puolison haavapainaumaa, joka alkanut erittää. Sain uudet ohjeet siteen kanssa  ja loppuviikolla tullaan uudestaan. Hyvissä käsissä olemme.

Olemme saaneet uudet naapurit. Olen aina miettinyt, miten suhtautuisin, jos muslimiperhe asuisi samassa rapussa.  Olin silkasta pelästyksestä lentää selälleni, kun ykskaks rapussa illansuussa roskista viedessäni tuli vastaan kiireestä kantapäähän mustaan vaatteeseen pukeutunut nainen. Vain silmät näkyivät. En osannut odottaa ja rappukäytävässä hämärää. Hän hypähti sivuun, suuntasi katseen muualle (olin kai vääräuskoisena saastainen) ja antoi minun rullautua ohi. Seuraavalla kerralla en säikähdä, kun tiedän. Mutta kun yllättäen lehahtaa eteen tämmöinen pikimustan burkan suojassa liikkuva ihminen, niin kyllä hiukan säpsähtää. Sittemmin on koko perhe,mies, poika ja rouva, tullut useinkin vastaan ja alan vähitellen tottua. En edelleenkään tiedä suhtautumistani. Ehkä jonain päivänä yllätän itseni puhuttelemalla heitä. Opastan itseni pehmeästi suvaitsevaisuuteen ja varovaiseen kanssakäymiseen.

Olen aiemmin asunut romanialaisten naapurina, joista oli harmia ja häiriötä ja jotka vuokranantaja lopulta hääti pois talosta. Tässä talossa asui puolalaisrouva ja nyt Montenegrosta rakkauden perässä Suomeen muuttanut O:n puoliso. Aivan viehättävä pakistanilaisperhe asui A-portaassa. Rouva pukeutui aina maansa tavan mukaisesti. Olivat lapsia lukuun ottamatta omissa oloissaan, mutta tervehtivät hymyillen. Ovat muuttaneet. O:n rouva kuuluu kiinteästi talon asukkaisiin ja tämän perheen kanssa aina vaihdan sanan jos kaksikin. Kun minä olin pieni vielä, kaikki naapurit aina suomalaisia. Meistä tuskin kukaan aavisti, että joidenkin vuosikymmenten jälkeen koko kaupunki on vahvasti kansainvälistynyt. Naapurikseen voi saada mistä tahansa maailman kolkasta tulleen. Kulttuurit sekoittuvat, ihmiset sekoittuvat, hyvästi mämmi ja karjalanpiirakka.





29. kesäkuuta 2015

TARINAA TÖÖLÖSTÄ

Keskuskeittiö kerrostalossa, miltä tuntuisi? Hissillä ruuat keittiöön ja käytetyt astiat taas hissiin ja muitten pestäviksi. Näin oli Helsingissä 1920-luvulla. Joskus vanhoissa elokuvissa nähty tämä ruokahissi. Talo, jossa minä Töölössä asuin, oli noihin aikoihin rakennettu. Ei keskuskeittiötä, mutta keittiössä oli kaasulla käyvä ruuanlämmityskaappi seinällä. Ei käytössä enää meidän aikanamme. Ei ollut mikroaaltouuneja ja kaasu-uunin lämmitys liian työlästä. Tämmöinen lämmityskaappi kätevä aikanaan. Asunnossa oli muutakin menneen ajan ihmettä keittiön vieressä olevine piian huoneineenkin. Keittiöstä oli oma ovi rappukäytävään, josta pikku piikanen pääsi pihalle viemään roskat kuin myös tampausparvekkeelle, jonkalainen oli jokaisella asunnolla omansa. Paraatiovi toiseen rappukäytävään oli fiinimmällä puolella hallissa, josta kuljettiin hissiin ja kadulle. Eräs Uuno Turhapuro- elokuva filmattiin meidän aikanamme kotikadullamme. Töölössä tehtiin mielellään elokuvia muun muassa Suomisen perhettä Töölöntorin kulmilla sekä Pekka Puupää-leffoja.

Töölössä oli kaikenlaista jännittävää 1920-luvulla. Madame Minna  Craucher piti turkkilaista salonkia, jonka salaperäisyyttä ihmeteltiin. Autot pysähtyivät madamen oven eteen ja silinterihattupäisiä herroja astui ulos mennäkseen Minnan luo visiitille. Taiteilijat olivat myös ahkeria vierailijoita. Elettiin kieltolakiaikaa. Tuskin madame tarjosi pelkkää kahvia vierailleen. Minna-rouva murhattiin vuonna 1932 ja samana vuonna kieltolaki Suomessa kumottiin.

Mahtaako kukaan lukijoista tietää J. Alfred "Affu" Tannerin? Hänestä tuli laulaja, kuplettimestari, kun rakennusmestarin urasta ei mitään tullut. Tanner rakennutti taloa Kaivopuistoon ja työmaa romahti maan tasalle vuonna 1907. Tämän surkean tapauksen ansiosta me saamme silloin tällöin televisioruudussa kuulla  Tannerin säveltämää ja Tauno Palon esittämää Kulkurin valssia saman nimisessä elokuvassa. Tanner oli ehdottomasti parempi säveltäjänä ja laulajana kuin talojen rakentajana. Tanner asui Töölössä Runeberginkadulla.

Mistäkö nyt tämä Töölön  historiapläjäys minulla? Se alkoi oikeastaan Hollywood kyltistä ja kahden neuvostoliittolaisen matkasta Amerikkaan  1930-luvulla. Helppoa pompahtaa vuosikymmenten taakse myös täällä ja miksi ei juuri Töölöön. Onhan se ollut minunkin kaupunginosani.

Mika  Waltari asui  Tunturikadulla aina kuolemaansa 1979 asti. Waltarin täytettyä puoli vuosisataa 1958, antoi hän tehtäväksi samassa talossa asuvalle tulevalle Helsingin Sanomien kulttuuritoimittajalle Hannu Marttilalle, 12v, viedä teoksiaan lahjaksi ystävilleen pitkin Helsinkiä. Marttilan kerrotaan aikuistuttuaan lukeneen Sinuhea Tunturikadun syreenien täyttämällä kauniilla oman lapsuutensa tutulla pihalla. Mika Waltarille pystytettiin Töölöön Veikko Hirvimäen luoma  muistomerkki mustasta graniitista "Kuningasajatus"  vuonna 1985.

Töölö on ollut täynnä elämää, väriä, tapahtumia, historiaa ja kulttuuria. Ja olen siellä asunut minäkin ison osan elämääni ja oman taipaleeni  aloitin Töölön Naistenklinikalla. Vaikka nyt asun muualla Helsingissä, sydämeltäni olen aina töölöläinen.







28. kesäkuuta 2015

MOUNT LEE-KUKKULAN KIRJAIMET

Eilen ei mitään merkittävää puuhasteltu. Eikä liioin tänään tule tapahtumaan. Hiljaiseloa, jollei lasketa puolison hoitotoimenpiteitä. Niitä riittää. Tauoilla saatan lepuuttaa itseäni sohvalla tai vilkaista televisiota ja todeta, ettei taaskaan mitään kiinnostavaa. Elokuviin en oikein jaksa keskittyä tai sitten niiden ei tule kohdallani niin tehdäkään. Katastrofileffoja suorastaan kammoan ja sitten ne iänikuiset kohellusohjelmat, jotka on hauskuudeksi luotu ja tarkoitettukin, saavat minulta asteikolla 1-10 yleensä korkeintaan kolme. Kaikenlaiset remonttiohjelmat eivät liioin saa siunaustani, eikä illallisten arvostelut missään maassa, ruuan valmistelut tv-ruudussa suorastaan puistattavat. Jos näytettäisiin vanhoja Chaplin-elokuvia, juuttuisin taatusti sohvan nurkkaan nautiskelemaan. Tai hyvät keskustelut kiinnostaisivat myös, matkadokumentit ja luontojutut saavat sympatiani. Olen tullut kai vanhaksi.

Googletin Hollywood-kylttiä ja muistin kirjaimet huomattavasti matalammiksi. Korkeutta piisaa 14 m ja koko sana toista sataa metriä pitkä Mount Lee-kukkulalla. Joku näyttelijä on joskus H:n päältä hypännyt alas ja kuollut 1930-luvulla. Helsingissä pantiin rauta-aita Stadionin torniin, kun sielläkin aprikoitiin itsemurhia. Ihmisillä on halu suoriutua tästä tehtävästä näyttävästi ja korkealta. Tämä Hollywood tuli esille, kun kuuntelen äänikirjaa kahdesta neukusta, jotka lähtivät Amerikkaan juuri 1930-luvulla. Menivät Hollywoodiinkin ja ihmettelivät, kun silloisessa filmikaupungissa tuli "tuttuja" vastaan tuon tuosta. Kaverukset miettivät yhteyttä ja sitten älysivät, että elokuvissa nähty. Nykyisin tehdään kiertoajeluja tähtien asuntojen luo ja matkalaiset pällistelevät komeita residenssejä. Minulle saisi maksaa, ennen kuin lähtisin tämmöiselle sightseeingille. Kaikki kunnia kuitenkin osallistujille ja talojen omistajille.

Meillä Suomessa on ruuvattu vaatimaton kyltti talon seinään, jos siinä on muinoin joku kuuluisa, esimerkiksi kirjailija, asunut. En tiedä, tehdäänkö minkään talon luo edes yksittäisiä pyhiinvaellusmatkoja. Dessu blogissaan kerran kertoi helsinkiläisten kirjailijoiden kotitaloista Hieno kirjoitus ja kunnianosoitus näille kirjailijoille. Olen minäkin asunut talossa, jossa aikoinaan asustanut kirjailija. Santeri Ivalo. Oli siinä asukkaina ollut muitakin tunnettuja henkilöitä. Suurlähettiläs Tyyne Leivo-Larsson ja puhemies K.A. Fagerholm. Kerrottiin talon sortuneen rakennusvaiheessa vuonna 1926, mutta rakennettiin uudelleen ja ehyenä pysyi. Pystyssä oli silloinkin, kun minä ja puoliso muutimme pois. Se muutto on niitä harvoja asioita, joita elämässäni olen katunut, ja olisi saanut jäädä tekemättä.

Äänikirjan neukut ovat vielä Hollywoodissa ja ehkä illalla lähtevät seuraavaan paikkaan, kunhan panen napit korviin. Sukellan taas aikaan 80 vuotta sitten. Jättävät Mount Leen kukkulalle Hollywood sign`n paikoilleen tulevien matkalaisten ihmeteltäväksi.

27. kesäkuuta 2015

KODINVUOKRAAMISEN ERI PUOLIA

Eilinen minulta syvää paheksuntaa saanut roskaläjä jätehuoneen ulkopuolella sai lopulta selityksen, kun vein itse roskat. Ovien lukot jälleen rikki, ei päässyt sisälle. Soitin huoltoon. Mies tuli ja nyt taas pelaa. Jos ei vaihdeta lukkoja, tämä riesa on uusiutuvaa. Lokkien kannalta hyvä asia, juhla-ateria tiedossa. Eivätkä ne ole mitään kalalokkeja, vaan isompia lintuja. Selkälokki, merilokki, harmaalokki? En tiedä. Suuria olivat. Yhdellä nokan koukkauksella repesi muovipussi ja maukas sisältö valui ulos. Ei kun herkuttelemaan.

Mistä lokki-sana tullut? Veijo Meri ei kerro mitään, mutta Kaisa Häkkinen etymologisessa sanakirjassaan tietää sanan esiintyneen ensimmäisen kerran suomen kielessä 1700-luvulla Daniel Jusleniuksen sanakirjassa ja muotona  "louve" sata vuotta aiemmin Raamatussa. "Lokilla" on variantteja, lokka, loue, loukain, louke, louve, loukki jne. murteissa käytettyjä ja käytettäviä. Sanojen "historia" on mielenkiintoista.

HS tietää Espanjassa kodinvuokraamisen yöksi ohittaneen hotellipalvelut. Riskaabelia hommaa. Mistä tietää, että öitsijä on kunnollinen? Ettei käy niin, kuten eräälle ystävälleni, joka vuokrasi kotinsa muutamaksi kuukaudeksi ja palatessaan näki hävityksen kauhistuksen. Eikä se riittänyt, vaan häneltä oli viety tavaroita ja vuokra jätetty maksamatta. Toisaalta taas blogeissakin on kirjoitettu onnistuneista kodinvuokraamisista. Kaupan päälle tulee vielä paikkakunnan tuntija, joka opastaa paremmin kuin matkaopaskirja. Tuskin itse menisin kovin mielelläni jonkun kotiin edes yhdeksi yöksi. Olen vannoutunut hotellimatkaaja. Toki olen ystävien luona yöpynyt aikoinani ja se menetteli. Hotellissa on oma vapaus, ei ole ikään kuin tilivelvollinen kenellekään, tulee sopivasti passatuksi eikä itse koe minkäänlaisia velvoitteita, kaikinpuoliselle mukavuudelle antaa arvoa.

Minä tuskin enää matkailen missään, paitsi unissa ja unelmissa. En tohtisi edes Tallinnassa käydä puolison intervallihoitoaikana. Olen ikuinen huolehtija ja koko ajan murehtisin hänen hyvinvointiaan. En nauttisi. Pitempää matkaa en edes ajattelisi. Minulla on ystävä, joka jätti sairaan miehensä hoitoon ja lähti pariksi viikoksi maapallon toiselle puolelle. Mitään ei milloinkaan sinä aikana tapahtunut ja kun mies kuoli, oli vaimo vieressä.







26. kesäkuuta 2015

PERJANTAIN TURINAT

Suomalaiset eilen Helsingin keskustassa olivat vähemmistönä. Turisteja, turisteja ja taas turisteja. Kaksi valtavaa risteilyalusta Katajanokalla oli tyhjentänyt matkustajansa maihin ja kaikki pasteerailivat Aleksilla ja Espalla. Onnistuin luovimaan Stockmannin ovelle ja oven avasi iloisesti hymyilevä kiinalaismies.

Apteekista yskänrohtoa, jonka puoliso nielaisi kotona väärään kurkkuun ja josta syntyi puoli tuntia kestävä yskänpuuska ja mieheni oli kasvoiltaan aivan punainen. No, se meni ohitse. Berry Placesta ostin ihania kirsikoita, kotimaisia mansikoita ja pulleita vadelmia Hollannista. Siirryin Herkun puolelle. Sieltä yhtä sun toista. Pakkasin rollaattorin, pyysin joutavana seisoskelevaa pakkaajapoikaa soittamaan taksin. Hän kysyi, jos tarvitsen apua autoon asti. En tarvinnut. Taksin kuljettaja nosteli tavarat autoon ilman mitään sivuhuomautuksia, joita päästeli taannoinen taksikuski. Aikaa jäi kotona vielä tovi tuuraajan kanssa jutusteluun. Söimme yhdessä pienen marenki-mangojälkiruuan, jonka olin meille ostanut.

Lontoossa on myyty yksi mielitaiteilijani taulu. Vuosia sitten ihastuin Gustav Klimtin (1862-1918) töihin. Minulla on maljakon kyljessä "Suudelma" ja kahvimukeissa Adele Bloch-Bauer. Adelea Klimt maalasi mielellään. Koko juttu sai alkunsa, kun Adelen aviomies pyysi taiteilijaa maalaamaan vaimostaan muotokuvan. Käytän kahvimukeja vain erikoistilanteissa, joita saattaa olla minun yksinäinen aamukahvihetki parvekkeella sekä tarjoilen niistä hyville ystävilleni. Mukit saavat aina jakamattoman ihastuksen. Adelea minulla on myös samppanjalaseissa. Kun oikein haluan nauttia, otan Klimtin lasin. Lontoon taulu myytiin 35 miljoonalla eurolla. Siinä ei ollut Adele, vaan Gertrud Loewen´in muotokuva.

Viikko alkaa olla pulkassa ja nämä loppupäivät rauhallista kotieloa. Puoliso ei viime yönä enää yskinyt entiseen tapaan ja tämä aamukin on rauhaa täynnä makuuhuoneessa. Alan valmistella päivää alkavaksi. Aurinko pysyttelee piilossa, yleisharmaa vaikutelma  pihalla. Joku jättänyt roskisvajan eteen jätteitään. Lokkiarmeija levitellyt sisällykset pitkin pihaa.








25. kesäkuuta 2015

KALASTELUA VIKINGILTÄ JA PANKISTA

Meillä oltiin eilen kuin hollituvassa, niin ihmisiä tuli ja meni. Ensin aamulla tuli fysioterapeutti, seuraavaksi tuotiin kävelyteline Eeva ja lopuksi kaksi Herkun poikaa toi ruokakassit.  Yö meni poskelleen ja kello soi aivan liian aikaisin. Luulin päivänkin menevän päin seiniä. Puolisolla vaipan vaihtoa tuon tuosta ja ulkona satoi. Ajattelin vaihtaa ammattia. Mutta minä tokenin ja iltapäivä näytti taas hyvää eli paremmalta.

Eilinen tuuletinprobleemakin ratkesi, kun otin Polgaran neuvosta vaarin ja vien tuulettimet Expertin kierrätykseen, kun menen ostamaan ensi viikolla uuden. En ole edes ajatellut, että tuulettimissakin on tuumat. Tiesin televisiossa olevan. Monenko tuuman haluatte, kysyi Expertin asiakaspalvelun henkilö puhelimessa. Minun haluamani tuumat olivat nyt loppuneet, lisää siis ensi viikolla sitä lajia.

Puolisolla on yskä. Semmoinen ihan oikea yskä. Joskus hän on yskinyt "virkansa puolesta", mutta tämä on aitoa. Toissa yö meni sitä kuunnellessa ja iso osa päivää. Soitin Kotisairaalaan. Laittavat apteekkiin yskänlääkereseptin. Saan tropit, kun lähden tästä menemään. Toisen ihmisen yhtämittainen yskiminen vie minulta hermot. Tunnista tuntiin, jatkuvaa. Eikä se ole yskijällekään herkkua. Nostin yöksi sängyn päätyä pystympäänkin ja pyysin lopettamaan yskimisen. Ei se oikein auttanut, se pyytäminen. Puoliso sanoi, ettei voi.

Viking Line lähetti oikein nimellä kirjeen ja etukortin kuuden tunnin meriristeilylle. Ajamme kuulemma Tallinnaan, mutta maihin ei saa mennä. Laivassa herkuttelua omakustanteisesti ja hytinkin voi ostaa. Varustamo toivoo shoppailua ja muuta maksullista tietysti. Kirjeen kuvassa on iloisia ja nauravaisia ihmisiä kertomassa merimatkailun onnesta. Meneekö Vikingillä huonosti, kun näin kalastellaan?

Niin ja pankistakin soitettiin ja tahdottiin tavata. Väitin kivenkovaan olevani vain hyvin pieni ja vaatimaton asiakas, ettei minun tapaamisellani ole merkitystä. Ja mistä ihmeestä siellä keskusteltaisiin?  Pyysin ihan ystävällisesti, että hän viivaa minut yli, sillä aion pysyäkin pienenä ja vaatimattomana asiakkaana. Hän toivotti hyvää kesää.








24. kesäkuuta 2015

ERÄS PROBLEEMA

Huomenna on tuuraajapäivä. Menen Expertiltä ostamaan toisen tuulettimen ja heitän kahdella vanhalla vesilintua. Kysymys vain, että miten ja minne, kun sähkövempaimia ei saa talon jätelaatikoihin panna, eikä minulla ole autoa, jolla ajelisin viemään asianomaiseen paikkaan, enkä voi pyytää ystäviäkään sitä tekemään, kun paikat eivät ole lähellä sen enempää minua kuin ystäviäni. Nytkin on roskisvajassa pari pölyimuria ja yksi mikroaaltouuni sekä rikkinäinen konttorituoli odottamassa ties mitä.  Kun muutetaan, siivotaan ja huomataan jättää jälkeen epäkelpoa ja aikansa elänyttä tavaraa. Joku ne joskus vie pois, tämä on varma asia. Lasku tulee taloyhtiölle, jonka se perii tavalla tai toisella asukkailta. Mikäänhän ei ole ilmaista.

Niin, että mihin minä ne poisheitettävät tuulettimet sitten panen? Syksypimeiden tullen menen kaivamaan pihan nurmikkoon kuopan ja hautaan sinne? Tai ujutan muinanaisina mustaan jätesäkkiin ja pudotan vähin äänin jätelaatikkoon? Tai panen seinään kiinni saamaan sähköä ja annan roskisvajan tuulettua? Ne nimittäin toimivat, mutta minä en saa avattua ja siipiä puhdistettua. Ovat paksun pölyn peitossa. Avaamiseen tarvitaan työkalu, jota minulla ei ole. Elämä on niin kovaa. No, olisihan toinenkin ehkä avittava naapurismies. J-P. Jos kysäisisin häneltä, onko työkalua antaa lainaksi tai avaisi vaikka siinä ovenraossa. Minäpä mietin, ennen kuin teen ratkaisun.

Olen joskus vuosia sitten rakentanut muutamasta talon herraihmisestä vankan auttamisverkoston. Kaikkihan tietävät minun olevan yksinhuoltaja ja vielä aika avuton ja ovat tarjoutuneet hölmöyksissään auttamaan arvaamatta minun käyvän heti kiinni tämmöiseen anteliaisuuteen. Siispä kysyn ja pyydän ja myös vaivan korvaan. Niin kehtaa taas pyytää. No, tunnen vaimot niinikään, mutta heidän kanssaan menee vain rupattelun puolelle pihapolulla tavatessa. Aika harvoin nykyisin. Minähän ulkoilen vain roskiskeikalla tai rullautumalla taksiin.

Ai niin, ei mitään "Pöytäliinaa" Helsinkiin, jos koko Guggenheimiakaan. Mutta jos, niin sitten äänestyksessä voittanut ranskalaistyö Art in the City-rakennus. Suomalaiset ristivät jo "Majakaksi". Mitenkä noin korkea talo tulee saamaan luvan, siinäpä pulma. Rahoituksessakin vielä epäselvyyksiä. Lieneekö susi koko homma? Jos pykätäänkin jotain tähdellisempää, jos pykätä pitää.












23. kesäkuuta 2015

TURHAAN, OI TURHAA

Nyt taas suvaitsen ihmetellä kaupungin touhua. Minulle sanottiin Eeva-telineen mahtuvan hyvin farmarimalliseen taksiin, tulkaa vaan hakemaan. Eilen kuitenkin jostain kummallisesta syystä soitin apuvälinepalveluun varmistaakseni hakuni ja sain nyt kuulla, että Eeva ei mahdu missään tapauksessa farmarimalliinkaan. Kaupunki tuo Eevan kotiin. Jos en olisi soittanut, olisin tänään ajanut aivan turhaan  Laaksoon ja Skattalle takaisin. Turhaan myös pyysin O:n meille vahtiin siksi aikaa. Tämä aina yhtä ystävällinen naapurimies lupasi tulla. Nyt ei tarvinnutkaan. Mutta suklaavalikoiman annoin silti, kun olin sen hänelle ostanut kiitokseksi. O yllätti minut. Toi myöhemmin illalla itseleipomiaan korvapuusteja lämpimäisiksi. Ihana naapuri!

Kuten kaikki tiedämme, kirjailija Veijo Meri on kuollut. Ainoa, minkä olen häneltä lukenut, on Manillaköysi. Hyllyssä on myös Sanojen synty, "koko kansan hakuteos Suomen kielen historiasta". Miehen olen monesti  tavannut. En tosin henkilökohtaisesti sen kummemmin tuntenut. Rivit harvenevat.

Jos me siis aiomme ostaa Veijo Meren teoksia Akateemisesta kirjakaupasta, kilahtavat rahat Bonnierin kassaan. Stockmann otti ja möi kirjakauppansa Ruotsiin. Stockmannin kanta-asiakastarjoukset säilyvät kuten Expertissäkin Stockmannilla. Ei siis hätiä mitiä. Stockmann murenee, mutta satsaa kuulemma enemmän muihin tavaratalon osastoihin, kuten Herkkuun.

Thaipoimijoita ennätyksellisen paljon tänä vuonna Suomeen. Eikös heidän kanssaan ole aikaisemmin ollut jotain väärinkäsityksiä ja muistan, että sanoivat, ettei Thaimaasta enää tänne tulla. No, tässä oli vuosi aikaa haudata sotakirveet ja täällä taas ollaan. Työ ei oikein meikäläisille kelpaa. Kykkiä marjamailla epämukavassa asennossa sääskien ja muiden syötävänä ehkä kovassakin paahteessa. Juu, ei kiitos. Ahkerimmat poimijat tienaavat ällistyttävän paljon. Palkan kanssa on mukava palata kotiin.

Kyllä minäkin olen poiminut. Mökkiaikana puolison ja koirien kanssa kerättiin villivadelmia. Me keräsimme astioihin ja koirat omiin suihinsa. Hyvät hillot tein. Vatukoissa pisteli ja joissakin marjoissa asusteli pienen pieni eläin, jonka jo pikkutyttönä mielsin madoksi. Risto Rasa on kertonut omenasta, jossa toukka tiskaa. Nykyisin kai on jo semmoiset myrkyt omenatarhoissa, että toukat jättävät omput väliin.  Vaikka onhan niitä luomutarhoja. Minä en oikein niihin luota. Välttämättä en edes osta, mutta en suuremmin vältäkään. Olen semmoinen epäilevä Tuomas, että ollaanko sitä tarkasti ja oikeasti luomulinjalla. Ja mitenkäs se 100% onnistuu, jos taivasalla kypsyy?  Ilmassa lyijyä ja muita outouksia, joita leijailee luomunkin yllä. Autot kaasuttavat ohi tiellä ja sadevesi tuo muassaan ties mitä, tuuletkin kaukaa etelästä Saharan kameleiden tallaamaa hiekkaa. No, ei ehkä suoraan  luomuviljelijä ruiski kasvua edistäviä aineita kasvatettaviinsa. Onhan ne välillä laihoja ja muhkuraisia, saman näköisiä kuin minun viljelemäni mökin kasvimaalla. Porkkanoita tuskin tunsi. Retiisit olivat kitkeriä, eikä yhtään niin kauniin pullean punaisia ja säännöllisiä kuin hollantilaiset torilla.

Tänään muuten ihan luppopäivä. Huomenna fyssari ja Herkun pojat.







22. kesäkuuta 2015

LEVITETÄÄNKÖ PÖYTÄLIINA

Huomenna me sen tiedämme, tuleeko Helsinkiin Quiet Animal tai jokin muu Guggenheimin museoksi. Kauan tätä on odotettu, kansakin sanonut mielipiteensä. Olin alussa innostunut minäkin, mutta sitten väsähdin, etten sanoisi, jollain lailla järkiinnyin: mitä ihmettä Suomi tekee Guggenheimilla? Kaupunginjohtaja Jussi Pajusen jonkunlainen joutsenlaulu, vaikka hänen tämän hetkinen virkakautensa päättyykin vasta vuonna 2019. Guggenheimin tulo Helsinkiin tietää kyllä hänen hattuunsa komeaa sulkaa. Huomenna siis tiedetään, levittäytyykö eteläiseen Helsinkiin "Pöytäliina".

Kun menee varhain nukkumaan, herääkin varhain. Näin minä nykyisin. Tosin jaksan valvoakin, jos niikseen tulee. Eilen olin ennen yhdeksää vuoteessa ja aamulla katselin virkeänä viideltä kelloa. Tänään pesupäivä. Menen myös säälliseen aikaan kysymään O-naapurilta, jos tulisi vahtimaan puolisoa, että pääsisin hakemaan Laaksosta Eevan. Olisi sitten valmiina keskiviikkona fysioterapeuttia varten, jos vaikka jo yritettäisiin miestä seisottaa.

Lämmintä luvattu. Ei hyvä. Muualla maailmassa ihmisiä kuukahtanut kuumuuden takia ja meilläkin sydänsairaat ja iäkkäät kärsivät. Juoda pitää ja kun ei janota, ei juoda. Juomista pitää uupumatta tuputtaa. Poliklinikat täyttyvät tiputukseen pyrkijöistä. Puolisokin kerran vietiin kuivuneena Haartmaniin.  Nyt ei tarvitse ymmärtääkseni lähteä sairaalaan, vaan Kotisairaala hoitaa homman kotona.

Painajainen Helsingin Sanomissa: ihmiskunta tuhoutumassa. Samoin käy kuin 65 miljoonaa vuotta sitten dinosauruksille. Ykskaks ei ollutkaan. Ilmastonmuutos, väestön ja kulutuksen kasvu, metsien hävitys yms. Nämä ovat syyt, kun selkärankaiset puhaltavat pelin poikki. No, moni sukupolvi täällä vielä polkuja tallaa, mutta loppujen lopuksi tämä ennuste on väistämätön. Ja sitten aikanaan kaikki alkaa taas alusta. Tämä on asian positiivinen puoli.

Nyt aamupuuhiin. Hyvää huomenta.










21. kesäkuuta 2015

SAUNASTA ASIAA

Joku grillasi eilen jossain patiollaan. Sytytysnesteen päätä kipeyttävä kitkerä lemu levisi huoneistoon, vaikka suljin kiireesti pihan puoleiset tuuletusikkunat. Grillaaminen ei ole parvekkeilla sallittua, mutta omalla patiolla saa, mikä on aika nurinkurista. Olisiko parvekekielto paloturvallisuuden takia? Ja kuka näitä sääntöjä edes valvoo? Ei mattojakaan saa pestä pyykkihuoneen koneissa, mutta niin vaan pienemmät pyörivät muun pestävän lailla ja pannaan kuivumaan kuten muutkin. Jopa vettä valuvana mattotelineelle. Säännöt ainakin tässä taloyhtiössä on laadittu rikottaviksi.

Televisiossa oli eräänä päivänä dokumentti suomalaisesta saunasta ja saunomisesta. Tuli grillaamisesta minulle mieleen. Ohjelma oli tehty ulkomaalaisen silmin. Kyllähän se on monelle aikamoinen kokemus istua alastomana lauteilla jonkun toisen hikeä työntävän vieressä ja sinnitellä pysyäkseen hengissä. Hakataan rajusti koivun oksilla kroppaa , omaa sekä muitten, ja paiskitaan vettä sihiseville kiville, jotka lykkäävät kuumaa höyryä pannen saunojat kyyristelemään. 

Ikinä, niin suomalainen kuin olenkin, en ole saunasta nauttinut. Mökillä sen panin palamaan, totta kai, ja  kaupungissa olen painanut napista kuumenemaan, mutta siihen varsinainen asia saunan tiimoilta on osaltani jäänyt. Mökkisauna oli minulla pesupaikka sitten kun se oli tarpeeksi viilentynyt. Pappa Friherrsissä oli intohimoinen saunoja. Tuntikaupalla siitä nautti välillä sen ulkopuolella istuen vihta suojanaan. Vihdat hän teki itse ja sitoi oikeaoppisesti, eikä millään narulla. Muistelen Tarmo Mannin joskus kertoneen Bökarsin saunomisista. Manni teki vihdan Armi Ratialle ja siinä oli aina joku ajankohtainen kukkanen mukana.

Eikä sauna ole alunalkaen ollut edes suomalainen keksintö. Rajan takaa jostain idästä tullut ja on saunamaisia rakennelmia ollut hamasta alusta muuallakin. Ihminen on aina tykännyt lämpimästä. Maaseudulla se oli ainoa puhdistumispaikka, synnytyspaikka ja joskus kuolemankin paikka. Saunaan raahataan vieraat, vaikka vastustelisivatkin ja varsinkin ulkomaalaiset vieraat. Pitäähän tämä kokea, sanovat. Ilkosilleen vaan ja ei kun ihohuokoset törrölleen. Sitten järveen, mereen tai lumeen polskimaan. Ja takaisin saunaan, vaikka henki menisi. Ja menihän sillä yhdellä kilpailijalla, joka otti osaa kilpaan, jossa mitattiin, kuka kestää kauimmin saunan kuumuudessa. Pidän muurahaispesässäkin istumista järkevämpänä.

Joku lääkäri joskus tutki senkin, miten ihmisruumis reagoi lämmön vaihteluihin. Ensin istutaan sadassa asteessa ja sitten kirmataan äkkisältään alle kahteenkymmenen asteiseen veteen tai peräti pakkasen puolelle lumeen. Ei hyvä, osoitti tutkimus. Ei mitään, sen kuin rohkeasti vaan, kuten on aina ennenkin tehty. Eihän ihminen ole ilman näitä kummallisuuksia edes kunnon suomalainenkaan. Sauna se olla pitää, vaikka sitten matkalla auton perässä tai Saharan hiekassa, kerrostalon katolla tai hyvin piskuisena kaupunkiasunnossa vaikka vaatekomerossa. Ensin maalla ainakin ennen vanhaan rakennettiin sauna ja sitten vasta talo. Tokko enää. Tai mikäs minä olen tietämään.











20. kesäkuuta 2015

MITTUMAARI 2015

Mukavaa Juhannusta meille kaikille on nyt sää millainen tahansa. Monille se on tärkeä asia ja varsinkin Jussina. Minulle ollut vähemmän tärkeä. Sen mukaan toimittu, sataa tai paistaa. Asialle kun ei mitään voi.

Tässä keräilen voimia puolisolle suoritettaviin aamutoimiin ja sitten vähitellen aamiaisen laittoon. Samat rutiinit jokaisena aamuna. Ja lonkkavaivaiselle aamut ovat päivästä hankalimmat. Liikun huonoiten, ottaa kipeää, mutta kyllä se aina siitä.

Palvelusetelit omaishoitajien 18 tunnin vapaisiin kuukaudessa tulevat käyttöön vasta joskus syksyllä. Kysyin sosiaaliohjaajaltani ja näin hän kertoi. Palvelun tuottajat eivät ole vielä Helsingin kaupungille antaneet luetteloitaan, mistä sijaisen kotiin saa. Omaishoitaja saa valita paikan. Tämä onkin se jännittävin asia, minkälaisen sijaisen saa. Täyttääkö omaishoitajan asettamat ehdot, osaako, onko koulutettu tehtävään, onko inhimillinen ja empaattinen hoidettavan kanssa? Hänellähän on vastuu kaikesta omaishoitajan ollessa tunteja pois. Kokeilen kuitenkin ja sitten jatkosta katsotaan. Viehättää kovasti ajatus saada olla "ulkona" kuusikin tuntia kerrallaan.

Kuuntelen enemmän tai vähemmän yhtäjaksoisesti illalla vuoteessa James Bowen´in viime vuonna ilmestynyttä uutta kirjaa katukissa Bobista. Enää Bowen ei soita kadulla, vaan myy Big Issue-lehteä kissa mukanaan. Eikä Bob ole mikä tahansa kissa, vaan melkein kuin ihminen kissan nahoissa. Bobilla on Lontoon yleisiin kulkuneuvoihin oma matkakortti ja se istuu Bowenin vieressä bussissa. Kerran Bowen oli nukahtanut bussissa ja kotipysäkki läheni. Bob herätti Jamesin ja levottomuudellaan sai Bowenin huomaamaan, missä he olivat. Uskomatonta käyttäytymistä kissalta. Bob on nykyisin isäntänsä kanssa maailmankuulu. James ja Bob, vai pitäisikö sanoa Bob ja James.

Juhannus tänään ja niin oli Eino Leinollakin mielessään Juhannus-runoa tehdessään:

Minun mielessäni on juhannus
ja juhla ja mittumaari,
ja jos minä illoin itkenkin,
niin siellä on sateenkaari.














19. kesäkuuta 2015

TAKSIKOHTELUA

Eilen satoi ja taksinkuljettaja oli sokerista. Avasi autonsa ikkunan pieneksi aukoksi ja sanoi jotain pysähtyessään eteeni. En kuullut. Sade ropisi ja liikenne melusi. Hän puhui jotain, enkä edelleenkään kuullut. Lopulta pyysin häntä tulemaan ulos, jos on asiaa. No, ja minullehan taksi oli. Ojentelin kasseja hänelle, johon kuljettaja sanoi "teidän pitää tavaranne itse panna autoon, minä en pane". Ällistyin ja katselin kauhulla rollaattoria ja kassejani, miten minä mukamas niistä selviän. Otin tätiääneni esille ja ilmoitin olevani liikuntarajoitteinen. Asia olisi tietysti fiksummalle kuljettajalle selvinnyt rollaattoristakin.

Lopulta hän teki, mitä kuljettajille kuuluu, otti kassit ja rollaattorin ja paiskasi ne kuuluvasti takakonttiin. Sillä hetkellä toivoin yhtäkkistä kaatosadetta hänen niskaansa silläkin uhalla, että itsekin kastuisin. Sade ei jostain syystä yltynyt. Sanoin osoitteen ja myös reitin, mitä pitkin haluan mennä eli  eteläistä Espaa, ensimmäisestä sillasta Katajanokalle välttääksemme muutamia liikennevaloja. "Tuotakin kautta pääsee", ilmoitti tämä outo kuski, johon en vastannut mitään. Ajoi ohjeitteni mukaan ja se oli hyvä se, sillä muuten olisikin tullut tupen rapinat. Kotikujalla hän muuttuikin ykskaks ystävälliseksi ja kyseli kassien järjestystä rollaattorin päällä. Minua ei enää lepytetty.

Luulin tavaratalon olleen tyhjän asiakkaista eilen ja kaikkien olevan jo tien päällä Juhannuksen viettoon. Ne olivatkin kaikki Stockmannin Herkussa. Liha- ja kalaosastolla pitkiä jonoja, massoittain ostajia. Kiersin kaukaa ja menin vaihtamaan palvelupisteeseen väärin lähetetyt maidot. Ei anteeksipyyntöä, ei pahoittelua. No, ne oli esitetty puhelimessa minulle. Turhaa vaivannäköä vaihtamisineen jonkun lukihäiriöisen kerääjän takia. Sapetti. Ajoin hissillä karkkikerrokseen ja ostin valikoiman suklaakonvehteja 30 kpl ja rasian päälle pantiin rusetti. Jos kehtaan kysyä O:lta, tulisiko vahdiksi, että pääsisin Eevan hakemaan, olisi kiitollisuudenosoitus jo valmiina. Toinen vaihtoehto oli pärekoppa torilta ja se täyteen kirsikoita. Päädyin elämää helpottaakseni suklaaseen. O:n perhe on kokonaisuudessaan laihaa väkeä, että suklaa tuskin kauhistuttaa.

Sataa tänäänkin, juhannusaattona. Pihalla suuria lätäköitä, joiden pinnalla sadepisarat iloisesti hyppelevät tehden pieniä renkaita veteen osuessaan. Sitten sade yltyy, pisaroita ei erota. Risto Rasa sanoo "sade kohahtaa kuin katsomo",  mutta kukaan ei huuda bravota.








18. kesäkuuta 2015

EEVA TULEE

Saamme Eeva-telineen, mutta se pitää itse hakea. Jaahas, ajattelin minä. Apuvälinepalvelu ei toimita kotiin mitään sähkövuodetta ja patjaa pienempää. "Eikö teillä ole autoa, tai autollista omaista, lapsia, naapuria...?" Ei ole. Farmaritaksiin se mahtuu kuulemma. Eroon siitä pääsin, sillä silloinen fysioterapeutti tilasi haun ja vei. Joku sen toikin meille alun perin. No, ajat muuttuvat ja ei kun farmaritaksilla hakemaan. Miten pääsen aivan perille, kun en voi rollaattoria ottaa mukaan? Otan kyynärsauvan tai kahdet siis. Ja sitten haluan, että Eeva tuodaan minulle taksiin, koska muistan siellä olevan viettävän pitkän luiskan, eikä Eevassa ole jarruja. Näin se menee. Odottelen apuvälinepalvelun ilmoitusta hakemisesta ja sitten seuraavana tuuraajapäivänä toimeksi.

Sain jo eilen myöhemmin tekstiviestin Eevasta. Odottaa hakemista. Haen viikon kuluttua. Ellen ole rohkea ja käy kysymässä, jos O:lla olisi aikaa tulla puolisoa vahtimaan pariksi tunniksi sitä ennen. Mietin asiaa.

Soitin C:lle, mutta hän ei voinut puhua, kun huushollissa oli "sekaisin ja joka paikassa" haudalle meneviä kukkia. Kenen? En kysynyt. C on siinä iässä, että ei voi keskeyttää eikä keskittyä kuin yhteen asiaan kerrallaan. Koskaan en ole kysynyt, miten sujuu purkan syönti ja kävely. Soitin E:lle ja puhuimme tovin järkeviä. Se tuntui vilpittömän mukavalta. K soitti ja se oli taas sitä, että ei oikein tolkkua eikä vastauksia kysymyksiin, mutta pitkää tarinointia asian vierestä. Olen ilkeä, mutta näännyin. Kerran kävin juomassa keittiössä, eikä hän huomannut poissa oloani. Tuleekohan minustakin ihmisten näännyttäjä?

Se on kohta juhannus. Valkea koivunrunko järven rannalla, haitari ja hulmuava hameen helma. Niin suomalaista.

On valon juhla,Juhannus,
on lehtimajain aika,
on herkimmillään kauneus,
on kirkkaimmillaan ruskotus,
yön varjoo pyhä taika...

(Einari Vuorela 1. säkeistö runosta Juhannus)









17. kesäkuuta 2015

EEVAA KAIVATAAN

Tiedän, että minulta palaa pinna helpommin kuin monelta muulta, mutta...  Herkku toi tilauksen ja taas siinä oli päin seiniä maidot. Katsoin tilaukseni jäljennöksestä ja siinä pyydettiin rasvatonta hylakestomaitoa. Tietysti kerääjä pani kevyttä. Aikaisemmin olen vähin äänin kevyen hyväksynyt ja pitkin hampain sitä kahviini pannut. Nyt loppui kärsivällisyys ja soitin Herkun tilauksiin. Pahoittelivat ja tarjoituivat lähettämään auton vaihtamaan. Minä menen sinne huomenna ja hoidan heidän palvelutiskillään asian ja koetan olla jo silloin rauhoittunut. Miksi ei tehdä työtä huolellisesti?

Nonnih, mistään esineestä ei pitäisi koskaan luopua sen luulon perusteella, että sitä ei enää tarvita. Annoin tämän vuoden keväällä Eeva-telineen pois "turhana". Nyt sitä tarvittaisiin. Fysioterapeutti, joka meillä  käy, ehdotti Eevan hankkimista takaisin. Aloin heti toimia ja nyt odotan puhelinaikaa apuvälinepalveluun, miten saan asian etenemään, tarvitaanko lähete vai antavatko lainaksi ilman lähetettä. Asia selvinnee tuota pikaa. Opin kuitenkin: älä anna mitään pois, ennen kuin olet varma asiasta.

Oli jälleen ilo katsella fysioterapeutin työskentelyä. Puoliso kyllä säesti verbaalisesti toimenpidettä, eikä suinkaan kauniin sanakääntein. Mutta fyssari ei säikähtänyt, ammattilainen kun on. Oli aikaa taas jutella ja tietysti golfista, jota fysioterapeutti harrastaa Talin jäsenenä. Minäkin aikoinani siellä ottanut muutaman golftunnin.

 Puoliso väsähti tyystin kaiken "rääkin" jälkeen ja se hommahan jatkuu taas ensi viikolla. Tuskin siihen mennessä saamme Eevaa tai kuka tietää. Nyt lounaan laittoon.












16. kesäkuuta 2015

NÄRÄÄ UBERISTA

Korvat kunnossa ja ne kuulevat. Toivotimme  toisillemme hyvää kesää, korvalääkäri ja minä. Sain puolisovahdilta luvan mennä Herkkuun ja senhän minä tein. Valmista ruokaa ja mansikoita ynnä muuta. Kaikkea ei voi tuotavaksi tilata, pitää tuotteet nähdä.  Fysioterapeutti soitti, kun olin ostamassa norjalaista Jarlsbergin juustoa ja tahtoi vaihtaa ajan huomenna aikaisemmaksi.

Monen taksinkuljettajan kanssa olen jutellut kovastikin keskustelua herättäneestä yhdysvaltalaisesta Uber- taksifirmasta. Eivät tykkää. Minä tietysti suhtaudun uberilaisiin varovasti. Onneksi ei niitä takseja saa taksikeskuksesta. Uberista puhutaan kaikenlaista, kiertävät Suomen verotusta ja konstailevat kuulemma muillakin tavoin. Heillä ei ole taksilupaa, jota joutuu laillisesti jonottamaan Suomessa vuosikausia. Kyydit ovat kuulemma halvempia, kun ei tavoitella firmalle voittoa (?), vaan ajo maksaa vain ajamisen kustannuksen verran. Mikä se semmoinen liikeyritys on? Uberia on monessa maassa ja kaikkialla on tullut kahnauksia, jopa oikeudenkäyntejä. Myönnän taksimatkailun olevan Suomessa kallista ja tämä varmasti houkuttelee astumaan Uberin kyytiin. Sitten ainakin Helsingissä on vielä ne "pimeät" taksit, jotka häälyvät kaduilla metsästämässä asiakkaita. Voi käydä huonosti, kun siihen kyytiin menee. Asiakkaita on viety muualle kuin pyydettyyn osoitteeseen ja ryöstetty perillä. Tuppukylämäisen Herran kukkaro-elämä on kovasti muuttunut!

Ihanan harmaanpuoleinen päivä taas tänäänkin urkeni. Tällä lausahduksella saan taatusti monet närkästymään. Minua ei ole edes lomien aikana sää paljoakaan heivauttanut, sen mukaan harrastettiin ja elettiin. Mökilläkin. Jaksan paremmin viileässä, eikä tule lisää ryppyjä, joista auringonpalvojat kärsivät. Iho on kuin ruskeaa syvästi juovikasta pergamenttia. Vaatteet eivät liimaannu ihoon, eikä meikki valu, ei ole hikistä oloa. Monta hyvää puolta varjoisalla kujalla!









15. kesäkuuta 2015

KESÄKUUN IDUS

Suihkuttajat tulossa, mutta tässä vaan minä skrivailen tänä tämän kuun idus-päivänä. Valmisteluja pesijöitä ja puolison vahtia varten osin jo tehty. Tänään oli mahdottoman hyvä aamu. Ilman irvistelyjä valmistin aamiaisen miehelle ja tässä jo itsekin hörpin mukista maitokahvia. Korvalääkäri iltapäivällä. Pitää kysyä kotivahdilta, josko saan mennä ruokakauppaan sen jälkeen? Muuten jää torstaihin. Huomenna Herkku tuo mitä tuo.

Olen heitellyt purkkikasveja keittiöstä pois. Alkoivat ränsistyä siihen malliin. Enkä uusia toivo saavani. Parveke liian kuuma paikka iltapäivisin, kun aurinko porottaa suoraan. Kaatoivat kauniin ja lehtevän, mukavasti varjostavan koivun edestä, vaikka lujasti vastustelin. Mies kiipesi puuhun ja sahasi palan kerrallaan koivua, kunnes oli maassa vain kanto, joka kaivettiin ylös. Hortensia ei oikein nauti olostaan partsilla. Minä kun en mielelläni pidä laseja auki kuin aivan hätätilassa. Yläpuolelta säännöistä huolimatta ravistellaan kaiken näköistä, ötökät kirmaavat sisälle ja jos sade yllättää, se taas kastelee. Aamuisin siellä on vallan mukavaa istuksia ja joskus jopa juon aamukahvinkin.

Eilen sateli käytännöllisesti katsoen koko siunatun päivän. Ehdin kahden sateen välissä roskikselle, josta tempusta kovasti ylpeilin. C soitti ja kertoi tietävänsä, ettei Ruotsin kuningas tykkää uudesta miniästään (?). Kunkku oli sitä varten hääkirkossa happaman näköinen, lisäsi. Voi, voi näitä tietoja!

Nyt tästä on konttauduttava tarpeellisiin askareisiin ja lopuksi pantava oma julkisivu sellaiseen kondikseen, että kehtaa ihmisten ilmoille. Korkokengät ja kaikki. Heippa.



14. kesäkuuta 2015

RUOTSISSA HÄITÄ TANSSITTIIN

Eilen Ruotsin kuninkaallisissa häissä ruudun äärellä  Oikeastaan kivat häät. Musiikin ja rytmikkään taputuksen myötä poistui vastavihitty pari kirkosta. Siinä klappasivat käsiä yhteen niin Tanskan kuningatar kuin muukin ylhäisö. Kaunis hääpari, prinssi ja prinsessa., Värmlannin herttuapari. Kirkonmenojen jälkeen juhlat olivat jatkuneet melkein aamuun.

Olen eilen imuroinut. En nyt aivan nurkkia myöten, mutta sillä lailla, että koti vaikuttaa hoidetulta ja emäntä ahkeralta. Siivosin myös hortensian parvekkeella, kun se pääsi retuperälle. Oioin vielä puolison lakanat hänen allaan ja siinäpä sitä pyörittelemistä oli, mutta kun osaa tekniikan, niin ei hätäpäivää. Ruokaakin tein. Välillä istuin rollaattorin päällä ja vähän läähätin. Ottaa se koville joskus. Päätin siinä vaiheessa nielaista pari särkypilleriä. Koneellisen pyykkiäkin sain aikaan ja istuen ripustin kylpyhuoneen telineeseen. Oikeastaan oli loppujen lopuksi työteliään mukava lauantai. Nyt huilitaan.

Eikä sitä hellepäivää eilen ainakaan meillä päin näkynyt. Tuulikin aika voimakasta, kuten jo monena päivänä. Olisi mitä mainioin pyykin kuivatuspäivä. Vaan harvalla kerrostalopihalla enää pyykkinaruja on. Minun lapsuuteni talossa Töölössä oli oikein vanhan ajan kunnon pyykkitupa paljuineen päivineen. Lakanat keitettiin (?) ja kuulumisia vaihdettiin. Kokopäivän hommaa. Yläpihalla oli narut ja siellä pyykit iloisesti liehuivat kuivuessaan. Meillä kotona vietiin lakanapyykki pesulaan. Vanhemmat olivat töissä päivisin, eikä äidilläni olisi ollut taitoakaan pyykätä. On tässäkin talossa "pesutupa" nykyajan koneineen, kuivausrumpuineen ja kuivatushuoneineen. Ongelmana se,että kirjattua vuoroaikaa ei noudateta. Tullaan yllättäen jonkun toisen pesuajalla. Talossa ei ole enää asukastoimikuntaakaan, joka piti jöötä tässäkin asiassa.

Ei viikkoakaan juhannukseen. Pirttiä en pese puhtoiseksi, enkä pihamaata lakaise.





13. kesäkuuta 2015

LUVATTIIN HELLEPÄIVÄÄ

Lämmintä ilmaa pukkaa. Ei hyvä. Makuuhuoneessa surisee puolisoa varten tuuletin. Se kummasti viilentää, vaikka vain huoneilmaa heiluttaa. Aamupuuro syötetty ja itse tässä samalla nautin maitokahvia. Tänään ei mitään ohjelmaa, josta ole enemmän kuin himpun verran kiitollinen. Maanantaista taas alkaa. Suihkuttamista ja minulla korvalääkäri iltapäivällä. Puolison vahti tulee. Engelsmanni keskiviikkona. Taitaa olla tarkka mies aikojen kanssa. Aiemmin sovittu aika oli klo 12 ja nyt se on tasan 11.35. Tuo viisi huvittaa. Taidan katsoa kellosta. Tuuraajan päivä on entiseen tapaan torstaina ja sitten onkin juhannus meillä kaikilla niin herttainen. Ja siitä alkaa lomat ja kaupunki ihanasti hiljenee. Luovuttuamme mökistä, olen suunnattomasti nauttinut kaupunkijuhannuksesta juuri sen joviaalin olemuksen takia.

Pitäisi imuroida. Edellisestä sen puolen ahkeroinnista on pitkä aika ja pelkään fyssarin sukanpohjiin tarttuvan pölyä. Kun ihmisillä on aina tämä mielestäni outo tapa riisuutua kenkien osalta sisään tultuaan. Ymmärrän lumiset ja kuraiset jalkineet, mutta en muita. Enkä jaksa enää ilmoittaa "oi, meillä ei tarvitse ottaa pois". Sitten huomasin, että se ei olekaan mikään joko jalo japanilainen tapa tai kohtelias ele, vaan mukavuusasia itse kengättömälle. Nykyisin olen hiljaa ja vain ihmettelen.

Suihkuttajat tekevät juuri päinvastoin. Jättävät omat kengät jalkaan ja vetävät niiden päälle muoviset kertakäyttöiset siniset tossun tapaiset. Sitten pannaan pesuvaatteisiin kuuluvat pitkät saappaat, jotka sidotaan nyörillä sääreen. Tietysti myös muuta varustusta, tukevaa essua ja myssyä, rannesuojusta ja käsinettä. Kuun pinnalla kävelevän astronautin asu on valmis. Sekä pukeutumiseen että riisuutumiseen menee paljon enemmän aikaa kuin itse pesutyöhön. Se sujuu muutamassa minuutissa. No, nosturin kanssa söhlääminen vie tietysti oman aikansa, jos sitä käytetään. Taas viime aikoina monet ovat jättäneet käyttämättä. Uutuuden viehätys on hävinnyt. Selät ovat vahventuneet.

Nyt hörppään mukin tyhjäksi ja siirryn parantavaan suihkuun. Ehkä imuroin, ehkä en.















12. kesäkuuta 2015

ROSKIKSIIN AURINKOENERGIAA

Espan puistoon ja Seurikseen pannaan aurinkoenergiaa hyödyntävät roskikset. Jollain konstilla taivaalla kelluva keltainen iso pallo puristaa roskat littiin eli pienempään tilaan. Onko kummempaa nähty? Pitänee konttautua joskus Espalle asiaa oikein paikan päällä näkemään. Ennen puistoissa roskiksen puhuivat! Kiittelivät, kun joku viitseliäs pani roskansa sille kuuluvaan paikkaan. Sekin uutta tekniikkaa. Ihmeitten aika ei ole suinkaan ohi.

Päivä alkoi minulla tänään tavallista kankeammin. Otin pitkävaikutteisia särkypillereitä ja aloitin askareet. Ne alkavat aina puolison puhdistuksella. Tänään vielä kahteen kertaan. Murphyn lakia. Pyörittelen miestä puolelta toiselle, vaihdan suojalakanat ja vaipan ja yritän saada vastaan hangoittelevaa potilasta edes hiukan yhteistyöhaluisemmaksi. Hiki virtaa pitkin otsaani, enkä mielessäni ärräpäitä säästele. Hommat hoidettuani pitää tovi levätä ja ihmetellä, että taas onnistuin. Lämmin suihku tekee selälle ja lonkalle niin hyvää. Suihkun jälkeen voin paremmin. Kahvin jälkeen vielä enemmän hyvin. No, ei se kahvitilkka vaivaani paranna, mutta taas jaksaa köpitellä rollaattorin perässä. Joskus iskee katkeruuden inhottava tunne, että miksi juuri minulle ja miksi juuri minä?  Eikä leikkauskaan muuttanut mitään ja siihen kuntoutuksineen venähti sentään likemmäs kolme kuukautta. No, huonomminkin voisi olla. Siispä häntä pystyyn ja lippu korkealle.

Odottelen fysioterapeuttia. Soitin ja varmistin antaneeni aikaisemmin ovikoodin. Olin sen tehnyt. Nyt huomasin fyssarin puheesta, että taitaa olla ulkomaalaisperäinen, vaan ei virolainen aksentista päätellen. Jostain kauempaa. Eikä venäläinenkään. Heillä on semmoinen lämpimän pehmeä ällä. Tällä ei ollut. No, kohta näen lähemmin kaverin.

Ja näin! Tuli ajallaan ja oli erittäin miellyttävä. Ei virolainen, ei venäläinen, mutta englantilainen juuriltaan ja erikoistunut juuri fysiogeriatriaan. Sitten sitä juttua terapian lomassa riitti, sillä Englanti minullekin tuttu maa. Myös golf meitä yhdistää, minä tosin jo sen jättäneenä. Tein sopimuksen kymmenestä terapiakerrasta. Puolisokin suhtautui loppujen lopuksi korrektisti tähän kertaan. Fyssari oli varovasti jo sitä mieltä, että saisi jalat enemmän suoristumaan.  Hänen työskentelyään oli todellinen ilo katsella. Hellää mutta määrätietoista, potilaan koko ajan huomioon ottaen, ammattitaitoinen ote. Olen niin tyytyväinen, että voisin vaikka tanssia!

11. kesäkuuta 2015

HAKANIEMESSÄ TÄNÄÄN

Uusia kiharoita pää täynnä. Käyty kampaajalla, Hakaniemen hallissa ja Hakaniemen torilla. Ostin pienen pärekorin torilta, täytin sen kirsikoilla ja annoin tuuraajalle kiitokseksi ylimääräisestä tunnista. Hain Töölön R-kioskista passin. Kioski lopettaa toimintansa. Ei käy asiakkaita. Jo toinen asioimani kioski, jonka elämä päättyy. Onko Lidl vienyt Ärränkin asiakkaat?

Hakaniemen torilla oli hauska tepastella. Ostin Siikli-perunoita ja kotimaisia Polka-mansikoita. Hallista graavia kalaa, katkaravun pyrstöjä, ankkapateeta ym. Puolisolle herkkulounas. Katsellessani hallin koneportaita toiseen kerrokseen, mietin, tuleeko saneerattavaan  halliin aikanaan kunnon hissi, joka kuljettaa raihnaiset ylös ja alas? Reinin Liha on pitänyt pintansa vuosikaudet, laajentunutkin ensi käyntini jälkeen. Joku muukin lihamyymälä on siellä yhä olemassa. Joskus nuorena rouvana kävin ostamassa helmikanoja Hakaniemen hallista. Näkyi niitä nytkin olevan. Käytäviä kulkiessani kadotin vähäisenkin suuntavaistoni, enkä tahtonut löytää ovea torin puolelle. En kysy, tuumin, hupsuna pitävät. Lopulta osuin oikealle ovelle, tilasin taksin ja tulin kotiin. Puoliso ilmoitti olevansa nälkäinen.

Huomenna on fysioterapeutin vuoro. Käynnistä ei tule puoliso tykkäämään. Saattaa jäädä ainoaksi kerraksi ja jalat koukkuuntuvat entisestään. Veriarvot ilmoitettiin tänään. Kotisairaalan lääkäri oli todennut kaiken olevan kuten ennenkin, lääkitys pysyy samana. Tänään meille tuli tilaamani äänikirjat. Kiva kuunnella uusia. Yksi matkakirjakin joukossa. Kahden neukun Ilja Ilfin ja Jevgeni Petrovin matkakuvaus Yhdysvalloista vuosina 1935-1936 vanhan Fordin tuulilasin takaa Yksikerroksinen Amerikka-kirjassa. Taidan mennä varhain vuoteeseen.











10. kesäkuuta 2015

ALBERT SAI OMAISHOITAJAPALKKIOTA

Heräsin tänään puolison yskintää paljon ennen kellon soimista. Oli kellolla varmistettava herääminen, kun tulee sairaanhoitaja katsomaan makuuhaavaa ja ottamaan verikokeet puolisolta. Ikävintä on se, että joudun puolison rauhoittamaan pillerillä verikokeen ottamisen onnistumisen vuoksi. Jos en niin tee, ei asiasta tule mitään. En vain pidä tämmöisestä.

Herkun pojat toivat tilaamani tavarat ja ottivat vettä auton vuotavaan jäähdyttimeen. Pääsevät kuulemma kahdella litran pullollisella takaisin Stockmannille. Tuli mieleen omien autojen viat kesken ajon. Eräs vanha auto ei tykännyt sateesta ja jätti kerran keskelle katua ratikkakiskojen päälle. Onneksi tuli apuvoimia työntämään ja saimme menopelin syrjemmälle. Kaikkea on sattunut vuosikymmenten aikana. Puolisolle ei niinkään. Uudemmat autot ja välillä työsuhdeautot. Olen aina pitänyt autolla ajosta. En niinkään Helsingissä, mutta mitä pitempi ajomatka muualle, sitä paremmalta on tuntunut. Ja pitkiä matkoja on tullut tehdyksi niin koti- kuin ulkomailla. Nyt ajelen lyhyitä matkoja taksilla. Huomennakin, tuuraajapäivänä.

Tulikin mieleeni, kun taannoin juttelin omaishoitajuudesta ja eräs ystäväni on sanonut, että ennen ei maksettu mitään palkkiota omaisen hoidosta. Väärin. Tarkistin asian. Ainakin Aleksis Kiven (1834-1872) kohdalla Nurmijärven kunta maksoi Aleksin hoitamisesta  Albert-veljelle neljä tynnyriä rukiita. Eikä tämä ollut varmaankaan ainoa omaishoitopalkkio 1800-luvulla Suomessa. Rahana ei niinkään maksettu, mutta juuri aineellisena tukena ruokapöytään.

Perjantaina on Helsinki-päivä. Ennen  menimme, puoliso ja minä, sitä viettämään ja ohjelmaa riitti kaupungin täydeltä kuten taas tänäkin vuonna. Joskus ennen se oli päivä, kun ratikassa pääsi matkustamaan ilmaiseksi. Tuskin enää. Muita ilmaistapahtumia riittää. Stadin friidu ja Stadin kundi julkaistaan. Tämä on Stadin Slangin heiniä ja Espan lavalla on näyttävä tilaisuus. Meille tulee 12.6. fysioterapeutti, eikä puoliso tule asiasta pitämään. Voi olla, että on ensimmäinen ja viimeinen kerta, jos terapian kohde on kovasti vastahankainen. Fyssarin olen hankkinut nyt yksityispuolelta, jos hänellä olisi enemmän motivaatiota hankalan potilaan kohdalla kuin kunnan väellä. Aikaa varattu jopa 45 minuuttia. Että semmoinen Helsinki-päivä meillä.

9. kesäkuuta 2015

HINTAVERTAILUA JA KATEUTTA

Aina olen kuullut sanottavan, että Stockmann on kallis kauppa. Nyt kuitenkin ruoan hinta on Stockmannin Herkussa halventunut eniten 4 kuukauden aikana kuten Prismassa ja K-supermarketissakin. Näin Helsingin Sanomien hintavertailussa. Mitäs nyt sanotaan? Mistä vanha kunnon Stockmann on saanut tämän kalliin kaupan imagon?  Ennen muinoin se oli ylellisen tuntuinen, ainoa laatuaan Suomessa. Sitä verrattiin Tukholman NK:hon. Nyttemmin Stockmann on kaikkien ulottuvilla. Hyvä oli, että mentiin tähän hinnan alentumiseen mukaan, sillä minun lähiruokakauppani on juuri Herkku. Saan muuten tänään sieltä taas lähetyksen. Ilman kuljetuspalvelua olisin helisemässä. Rollaattorin ja minun kantokyvyllä on rajansa. Tämä viikko jälleen sitä lajia, ettei ruuan hankintaan juurikaan heru aikaa. On puolison verikoe, fysioterapia ja vielä minulla kampaaja tuuraajapäivänä, jolloin ei muulle sinä päivänä aikaa jää.

Eilispäivän suihkutus sujui mallikkaasti. Puhelimessa kuulin toisen olevan harjoittelija. Niskakarvat pörhistyivät heti. Kaksi miestä tuli ja toinen, onneksi, ollut meillä joskus ennenkin. Ottivat nosturin ja kaikki meni taiteen sääntöjen mukaan. Tosin hitaasti, sen myönnän, mutta varmasti. Ukkonen jyrähti asiasta painavan sanansa ja heitti salamoita näkyvästi taivaan kannessa. Minä vaihdoin vuodevaatteet puolisolle ja niin suihkusta tuli puhtoinen mies, joka kipattiin nosturilla takaisin sänkyyn. Kaverit puhdistivat jälkensä, vettä valuvan nostoliinan ja lattian. Kiitin kauniisti. Lähtivät sateeseen ison jyrinän saattelemana.

Olen joskus tuntenut korvissani kateuden ikävän äänensävyn. Se on tämä omaishoitajapalkka, joka nyppii. Kun ei ennenkään ole maksettu. On hoidettu hamaan kuolemaan asti. Myönnän. Hoidettaisiin nytkin, vaikka kunta ei maksaisi palkkaa. Eikä se kaikkialla eikä kaikille maksakaan. Suurin osa omaishoitajista ei kuulu "virallisiin" ja hoitavat läheistään silti. Palkka maksetaan hoidokin sairauden asteen mukaan. Meillä hoidokki on vuoteen omana, liikuntarajoitteinen ja 100% avun tarpeessa.

No, ennenkin oli kotona kammarissa täysin halvaantunut ihminen liikuntakyvyttömänä (ellei ollut vaivaistalossa) ja omaiset hoitivat. Ennen varsinkin maalaistalossa asuttiin ison perheen keskellä, auttajia riitti. Nyt asutaan usein kaupungissa ja moni omaishoitaja hoitaa yksin. Minäkin. Päättäjät tietävät kotihoidon tulevan palkkoineen päivineen huomattavasti halvemmaksi yhteiskunnalle kuin laitoshoito. Sairaasta on myös omaishoitajalle kuluja, kunta ei korvaa kuin vaipat sekä antaa apuvälineitä lainaksi kuin myös tuuraajan käynnit eivät omaishoitajalle maksa mitään. Kaikesta muusta me maksamme. Niin Kotisairaala kuin suihkuttajien käynnit maksavat, hoitotarvikkeet, suojalakanat ym. Palkalla kannustetaan kodissa asumista kun se myöskin on hoidettavan edun mukaista. Kukapa ei tahtoisi kotonaan asua? Tämä kaikki on hyvä tietää/muistaa, kun kateus päätään nostaa.












8. kesäkuuta 2015

LIIAN HALPAA

Oletko pettynyt saamaasi häälahjaan, kysytään eräässä lehdessä?  Minut on kasvatettu olemaan jokaisesta lahjasta iloinen. No, tietysti jos leivänpaahtimia saa useampia, niin on pieni ongelma. Tietysti on olemassa lahjalista kaupoissa, mutta minusta se on outoa. Hääpari määrää, mitä saa antaa. Ymmärrän julkisuuden henkilöiden kohdalla, kuninkaallisten sun muiden, jotka saavat tuhansittain kaikenlaista tavaraa, mutta kun Maija Meikäläinen vihitään, niin eikös lahjan antajan lämmin ajatus, antamisen ilo ole pääasia? Naiiviako? Olen minäkin saanut häälahjaksi ehkä vähän tarpeetontakin, mutta aina ajattelin, että lahjan antaja on siihen panostanut, miettinyt lahjan sopivuutta juuri minulle, antanut valinnalle aikaansa ja iloinnut hääparia ajatellen. Eivätkö nämä ole jo sinänsä lahjoja? Naiiviako?

Siirrytään häälahjoista muihin lahjoihin. Syntymäpäiväsankari saattaa myös esittää toivelistan lahjoista jopa niin, että raha on esinettä tervetulleempaa. Tähän en totu koskaan! Seteleistä ei jää mitään muistoa, jota katsella vuosien kuluttua, muistella antajaa, koko syntymäpäiväkin unohtuu. Vietinkö sellaisia? Joku juhlakalu saattaa mieliä vaikka matkalle ja haluaa ystävien antavan sitä varten lahjaksi rahaa. Hän myy syntymäpäiväänsä ystävilleen. Eikö voi jättää juhlia viettämättä ja lähteä ihan hissukseen sillä rahalla, jonka olisi kemuihin pannut, tahtomalleen matkalle?

Äitini opetti, että lahjaa ei saa koskaan antaa pois, myydä tai hävittää. Tästä olen lipsunut. Edesmenneellä kummillani oli tapana antaa minulla omia tavaroitaan. Kerran sain pienen punaisen puisen  koristekauhan ja pari täytettyä lintua piirongin päältä. Ne möin kirpputorilla hänen kuolemansa jälkeen muiden itselleni turhien esineiden kanssa, joita olin jopa itsekin ostellut itselleni. Turhakkeita tulee jokaiselle väistämättä tavalla tai toisella.

Lehtikirjoituksessa joku häälahjan saaja manaa sitä, että varakkkaat ystävät olivat hankkineet kimpassa viinipullon laivasta sekä pari lasia ja antaneet nämä kaverille häälahjaksi. Mikä plaski ja mikä pettymys! Lahjan saaja oli todella suivaantunut lahjan halpuudesta. Pitääkö kaikki aina mitata rahassa? No, minun eräs ystäväni meni hääjuhlaan ja kiersi häätalon lahjapöytää. Kertoi, että halpaa olivat ostaneet. No, hänellä siihen aikaan kiilui silmissä kaiken aikaa silloisen markan kuvat. En tullut kysyneeksi, minkä lahjan hän antoi ja ennen kaikkea, mitä se maksoi. Hän mittaili myös hintoja hautajaiskukkakimppujen kohdalla. Minulla oli aivan pieni kimppu kukkia, jotka haudalle panin. Se hukkui suurten kimppujen joukkoon. Minua ei asia vaivannut. Näin mielessäni tätivainaan hymyilevät kasvot. Tunsin ykskaks hänen kätensä ympärilläni, kuten niin monesti hänen eläessäänkin. Näitä halauksia ei voi edes rahassa mitata.






7. kesäkuuta 2015

AHKERUUS ON ILOA

Että olin eilen ylitsevuotavan viitseliäs! Ensin leikkasin puolison varpaan kynnet. No, joku voi ajatella, mitä toi nyt on. Mutta uskokaa tai älkää, on se. Meillä. Sain kun sainkin senkin työn hoidettua. Ja kun oli puhti päällä, raahasin imurin partsille ja laitoin parvekkeen kuntoon. Ruoka valmistui melkein itsestään uunissa. Mies syötettiin ja sitten olinkin aika puhki. Selkää särki, lonkkaa särki, jalkaa särki. Mutta olin onnellinen ja eritoten tyytyväinen. N soitti, mutta en vaivojani valitellut. Kaikki hyvin. Avasin itselleni pikkolopullon samppanjaa, join ja nautin. Sitten lepäsin.  Döbelnin sanoin: "työ tehty on, mä pääsen voittajaksi".

Illemmalla en jaksanut hituistakaan enempää kuin pakolliset tehtävät. Hyvillä mielin kellahdin vuoteeseen ja nukahdin puolison hiljaiseen kuorsausääneen. Aamu oli hyvä, istahdin tätä naputtelemaan. On sunnuntai,suvisunnuntai. Pihan syreenit täydessä kukassa. Miten kaunista.

Tule aamuhun hymyilevään
tule tuoksuun syreenin!
Ens kukkasista kevään
ens seppeleen mä tein.
Kevätlintujen äänessä helää
kaikk´ elämän ihanuus.
On sille, ken varjossa elää,
joka suvi ihme uus.

(V.A.Koskenniemi 1. säe runosta Ihme)

Vanha (ei iältään) ystäväni S soitti. Oikeastaan entinen naapuri, mutta muutettuani pois, ystävyys jäi. Juttelimme, hän kertoi ja minä kerroin. Elämän menosta, jopa blogin kirjoittelusta ja blogien lukemisesta. Kutsu meille tänne kotiin on yhä avoin. Me palaamme asiaan. Lähetti puolisolle terveisiä arvellen, että mies ei muista. Kerroin terveiset. Muisti hyvinkin. Muisti ystäväni puolison nimenkin. Näin on alkanut tämä aamuni ja nyt reippaasti ensimmäiseen aamupuuhaan ja sitten aamuruuan valmistamiseen. Kirjoittamisiin.








6. kesäkuuta 2015

JÄRKI HOI

Luin nokkamukisotakirjoituksen ja ihmetykseni niiden poistamisesta vanhainkodissa oli suuri. Meillä on kotona pari nokkamukia. Käytin, kun puolisolla oli vaikeuksia juomisessa ja lasista kaikki levisi leualle. Mukit ovat vieläkin, käytän, jos tarpeellista.

Tästä tuli mieleeni seuraava asia. Kotiavustaja (tuuraaja) ei saa antaa hoidokille lääkkeitä, vaikka ne olisivat annosteltuna valmiina. Antamaan pitää tulla kotihoidon (esim. suihkuttaja tai mahdollinen lähihoitaja) edustaja. Tuuraaja avaa oven ja katselee kun kotihoito antaa pillerit ja sitten kotihoito lähtee. Vaihtoehtona lääkkeitten antamisessa on, että minä ajan kotiin taksilla antamaan ja sitten ajan taas taksilla jatkamaan tuuraajan antamaa vapaa-aikaa. Tämänkin asian otin esille fokuskeskustelussa  ja kaupungin edustaja vahvisti, ettei kotiavustaja eli tuuraaja saa kajota hoidokin rohtoihin. Järkevää syytä moiseen absurdiuteen en saanut, ei saa antaa ja sillä selvä. Kunnalla on siis varaa ja aikaa tuhrata kahteen henkilöön, kun toiselta on evätty lääkkeitten antaminen.

Sääntöjen mukaan tuuraaja ei saa tehdä mitään hoidollisia toimenpiteitä ollessaan tuuraamassa omaishoitajaa. Kysyinkin, että jos hoidokki tarvitsisi pikaista hoidollista apua, niin tuuraajan olisi soitettava joko ambulanssi tai kotihoidosta/ kotisairaalasta joku, vaikka voisi itse auttaa?  Tämän hullumpaa liioin en ollut aikoihin kuullut. Ja kuitenkin meilläkin käyvät molemmat tuuraajat ovat koulutukseltaan lähihoitajia!  Joku sanoikin fokuskeskustelussa tuuraajien olevan vain seuraneitejä.

Palvelusetelin suoma omaishoitajan tuuraaja taas saa/pitää tehdä ne samat työt kuin omaishoitaja  ollessaan omaishoitajan sijaisena. Muutenhan homma menisi puihin, kun omaishoitaja on tunteja poissa kotoa. Meidän kohdallamme hän joutuu syöttämään lounaan sekä myös tarvittaessa vaipan vaihtamaan sekä maalaisjärkeä käyttäen ehkä muitakin toimenpiteitä. En tiedä, mitä muutoksia Sosiaali- ja Terveysministeriön SOTE-uudistus tuo, mutta toivottavasti moneen asiaan yhtenäisyyttä ja järkeä.










SIENIJUTTUA

Ruotsista kuulemma tullaan ostamaan korvasieniä Suomesta. Torimyyjä kertoi, ettei niitä saa myrkyllisyyden takia myydä naapurimaassa. Jos mielii muhennosta, on mentävä itse poimimaan, niin, tai tulla Suomeen torilta hankkimaan.

Hyviä korvasienet ovat. Olen poiminut ja valmistanut. Ihan turkasen tarkasti niin kuin pitää, ettei myrkyty. Torilla kielletään jopa niihin koskemasta tuoreina. Ohjeet valmistuksesta olisi hyvä antaa, sillä ulkomaalainen ei ehkä ole selvillä korvasienten kavaluudesta. Kuolemantapauksia ja sairaalareissuja on ollut. Epäilyttävissä olosuhteissa en söisi, enkä enää syö muutenkaan korvasieniä. Meillä on koko gastronomia kotona huimasti yksinkertaistunut. Enää ei komeita herkkuja valmisteta, ei gourmetruokaa, ei edes syötäviä kukkia salaatissa. No, toki osaan nauttia esimerkiksi samppanjan kanssa pienistä eleganteista annoksista Fazerin Samppanjabaarissa Stockmannilla. Vielä on kyky tallella.

Aloitin sienestämisen jo mamman (äidin äiti) kanssa Friherrsissä. Mamma otti korin, minä sain pienemmän, kumarruimme piikkilanka-aidan ali ja käytimme jokapojan oikeutta kunnan isossa metsässä. Mamman kori täyttyi, minun ei. Jokunen sieni keikkui pohjalla. Pappa sai myöhemmin sienikastiketta ja osan saaliista mamma säilöi ja vei maakellariin. Isovanhemmat saattoivat asua mökissä ympäri vuodenkin, jos sille päälle sattuivat. Meilahdenkadulla Töölössä käytiin vain tarkastuskäynneillä. Tutustuin naapureitten lapsiin. Ruokosilla oli lehmiä ja sikoja. Uida pulikoitiin suuren hiekkakuopan sameassa vedessä. Keräsimme tien varrelta ahomansikoita. Kaikki oli puhtaampaa vielä siihen aikaan. Vuodet vierivät. Minulle ei enää kelvannut Friherrs, kaverit olivat Helsingissä. Lopulta mamma ja pappa pitivät mökkiä vain kesäasuntonaan.

Ajelin siellä päin joskus aikuisena. Vaivoin maisemat tunsin, isovanhempien talo purettu. Tammi pihalla oli kasvanut korkeutta, tuuheutunut melkein tuntemattomaksi aikuiseksi puuksi. Sorakuoppaa ei ollut, kenelläkään ei karjaa navetassa, ei edes navettaa. Tutut naapurit poissa. Komeita omakotitaloja, tie asfaltoitu, kaikki muuttunut. Nykyisin siellä on jo kerrostaloja ja parkkipaikkoja. Ahomansikat kadonneet, mamman sienimaat poissa, samoin mamma ja pappa.

Tämä kaikki tulla tupsahti mieleen korvasienistä.








5. kesäkuuta 2015

JONKUN SORTIN KANNIBALISMIA

Menin eilen nukkumaan, heräsin tänään, nousin ylös. Olen olosuhteisiin nähden aika pirteä, kello on 5,52 juuri nyt. Kesäaika on kivaa. Eilinen kova tuuli laantunut. Oli viedä hiukset päästä ja heilutti hameen helmaakin rajusti. Tuli jostain mieleen Marilyn Monroe, vaikka ei häntä muuten voi minuun liittää. Hänhän oli blondi.

Lokit eivät ole enää muutamaan kesään pesineet roskisvajan katon nurkkaan. Se oli kamalaa terrorismia, kun ne hyökkäilivät kimppuun. Räpylät vain viuhuivat hiuksissa ja osasivat peijoonit vielä sentin tarkkuudella päästää kakkaisen pomminsa ihmisen päälle. Lintuparat  olivat poikalasten kiusan kohteena. Kielsin ja selitin kalalokin olevan rauhoitetun Suomessa, eikä muutenkaan mitään pesivää lintua saa lain mukaan häiritä. No, pojat eivät lopettaneet ja kivillä tappoivat lopulta yhden lokinpoikasen. Se virui katolla, eikä lokkiäiti/lokki-isä ollut moinaskaan, vaikka oli yksi suu vähemmän ruokittavana. Sitten emolla välähti. Lokinpoikasen ruumis maittaisi varmaan jälkikasvulle. Ei kun raahaamaan raato pesän lähelle ja sopiviksi suupaloiksi poikasten suihin. Sinne hävisi sisarus. Kyllä Luonto on julma, jos sitten käytännöllinenkin. Niistä eloon jääneistä veljensä syöneistä lokinpoikasista kasvoi pulleita nuoria. Lähtivät pesästä maailmalle emojensa tarkassa valvonnassa, eikä pesään luultavasti jäänyt muuta kuin kuivuneita koivun lehtiä, lintutäitä ja muutama sisaruksen luu.

No, ei siitä ole kovin kauaa aikaa, kun kannibalismi kukoisti ja jumalansanan viejät viidakossa kaukana etelän mailla saivat pelätä henkensä puolesta. Villit heimot vaanivat pata-aineksia. Tämän täytyy olla totta, kun tehtiin elokuviakin valkoisten kauheasta lopusta porisevan padan uumenissa juurien ja yrttien seassa. Muistaakseni Pekka ja Pätkä myös meinasivat joutua päivälliseksi. Hannibal Lecter  kertoili haastattelijalleen kaltereiden takaa haukkailleensa niinikään makoisaa ihmislihaa. Minä olen kuitenkin kuullut sen olevan sitkeää. Hannu hamasta lapsuudestani väitti kivenkovaan meille muille lapsille maistaneensa. Tiukattiin koska ja missä, mutta Hannu ei kertonut. Hannusta tuli lääkäri sitten myöhemmin.




4. kesäkuuta 2015

"KIIRE ON, KIIRE ON, ME KIERRÄMME YMPÄRI AURINGON..."

Tänään vaate- ja ruokaostoksilla ja vähän muuallakin. Olin hakevinani myös passin, mutta väärästä kioskista. Heitti pari kilometriä. Nyt pitää järjestäytyä Töölön kisahallin lähelle. Yritän yhdistää korvalääkärikeikkaan, kun on melkein sama kaupunginosa. Pitäisi lukea ohjeet paremmin! Kun sentään poliisi lähetti.

Puoliso on jotakuinkin klani. Oikea kesätukka. Parturi tuli ja oli oikein miellyttävä ammatti-ihminen. En saanut nosturia toimimaan. Olin tehnyt alkuvalmistelut nostoliinaa myöten, pyöritellyt puolisoa oikeaoppiesti saadakseni liinan kohdalleen. Sitten akku paikoilleen nosturiin ja ei kun nostamaan. Mikään ei noussut. Painelin punaista nappiakin. Nosturi oli ja pysyi liikkumatta. Sitten käsipelillä, parturi ja minä, kiskottiin mies pyörätuoliin. No, lonkka ei tykännyt, mutta siinä ei auttanut muu kuin pieni irvistys. Hiukset leikattiin, parta ajettiin, keittiön lattia lakaistiin ja mies kammettiin takaisin vuoteeseen. Olin niin hullaantunut sekä puolison kesätukkaan että parturin avunantoon, että en meinannut lopettaa kiittelemistä. Ei mitään marinaa, että selkä ei kestä, ei osata, ei kuulu toimenkuvaan... Tämä oli kunnon parturi! Seuraavaksi alan hommata jalkahoitajaa puolisolle. Kynnet leikkaan, mutta olisi hyvä vähän tehdä muutakin. Jalkapohjahierontaa ja sen sellaista. Tämähän sujuu kuin tanssi. Ja sujui se nosturikin myöhemmin illalla. En antanut periksi.

Italiasta tuli kirje eli poliittinen selonteko sikäläisestä parlamentarismista ja pari sivua suivaantumista laillisiin ja laittomiin maahanmuuttajiin, joihin Italia kohta hukkuu. Ihan toista kuin meillä. Nämä kaksi asiaa ovat vuosikausia pysyneet meillä kirjeissämme vakioaiheina. Eteläinen Italia on päässyt jo kamppailemaan todellisen helteenkin kanssa  +35, mutta onneksi oli kestänyt vain viikon. Afrikka oli tämän lämpöaallon lähettänyt. Tulee sieltä muutakin kuin "märkäselkiä".

Huomenna lepopäivä. Ei kukaan eikä mitään. Ensi viikko taas on toista. Pesu, verikokeet, kiharat ja fysioterapeutti. Tiistaihin vielä mahtuisi. Taidan huilia.

Muuten, suoritin tänään urotyön. R-kioskilta kävelin Mannerheimintietä ja ylitin sen. Seppäkolmikko katseli onnahtelevaa kulkuani, mutta en kehdannut näyttää heille enkä ihmisille kovasti kremppaisuuttani. Jalkaan olin pannut vielä hulluuksissani kevyet korkokengät ja näillä eväillä konttailin Stockmannille. Olin aika poikki. Lonkka vielä enemmän. Mutta suoritin asiani, kaikki tyystin ja tulin sitten päästämään tuuraajan pois. Ruuan laittoa, syöttäminen ja mitä muuta päivään kuuluu. Ja nyt olisi miehen iltapalan vuoro. Ei kun töihin.

3. kesäkuuta 2015

SADETTA PIDELLESSÄ

Odotellaan parturia. Puoliso ainakin nyt myötämielinen toimenpiteelle, mutta...  Nosturilla kammetaan mies pyörätuoliin, muuten ei hiusten leikkaaminen eikä parranajo suju. Minähän saan hänen poskensa sileiksi, mutta sitten on ne leuan alla kasvavat pitkät karvat. Yritetty on vaahdolla ja höylällä, mutta potilaan tuntien...

Eilen haavahoitaja sai siteen paikoilleen, kun minä pitelin vastaan pyristelevää potilasta jotakuinkin aisoissa. Puolittain makasin päällä kuunnellen ärräpäitä ja muuta sopimatonta. Enää ei hoitaja tule, ennen kuin verikokeet ottamaan ensi viikolla ja samalla vilkaisee jo siinä vaiheessa minun uusimani siteen haavapainauman päällä. Alamme olla omillamme. No, soittaa aina voi, sanoi hoitaja.

Tuulee niin maan perusteellisesti ja semmoista säätä sateen myötä luvattiinkin. Minähän tykkään. Sitä suren, että mahdollinen muuttolintukato Suomessa kolean toukokuun takia. Olen aina ihmetellyt, mistä ihmeestä linnut jossain tuhannen kilometrin päässä tietävät meidän säätilasta? Tuskin tiedustelijatkaan haisteltuaan täällä ilmoja, lentävät takaisin matkojen päähän kavereille kertomaan. Luonto on mystiikkaa täynnä.

C soitti ja kuulemma tahtoo "paremmalla ajalla" tietää, miten meni fokuskeskustelu viime viikolla. C kuuluu niihin ihmisiin, joka laukoo mitä-kuuluu-kysymyksen ja sitten kertoo sutjakkaasti heti perään omat kuulumisensa. No, se keskustelu lähinnä koski minua ja muita omaishoitajia, eikä C:llä ole oikein käsitystä, mitä on omaishoitajuus kaikkinensa. Se kun on muutakin kuin nenän pyyhkimistä.

Tänään minulla lonkka vihoittelee. Otin jo kipupillerit ja toivon parasta. Tämä kun on semmoista, että laistaa töistään ei voi, vaikka tilanne niin vaatisi. Joskus on työlästä aamulla nousta vuoteesta, pitää sängyn reunalla huilia ja vetää henkeä, hamuilla jalkaan tossuja ja sängystä kiinni pidellen ryömiä rollaattorin kahvoihin. Ja jos on joku tulossa, kuten tänään, on askareista selviydyttävä tavallista nopsemmin. Viime aikoina onkin kiirettä pitänyt. Tästä  onkin nyt vääntäydyttävä suihkuun ja pantava jotain asiallista vaatetta päälle.

2. kesäkuuta 2015

PARTURI KOTIIN

Hommasin kotiin parturin hiusten leikkuuseen. Voi onnea, voi. Hän ajaa jopa puolison parrankin. Pärjään itse kasvojen kanssa, mutta pitkät partahaivenet leuan alla ovat probleemana. Mitenkä elämä tuleekin näin helpoksi! On suihkuttajat, Kotisairaala, tuuraajat ja nyt kotiparturi. Jos tämä viimeksi mainittu osoittautuu hyväksi, alan häntä käyttää säännöllisesti puolison hiusten leikkaamisessa. Kasvoparrasta selviydyn jotenkuten itsekin, kunhan pääsen kaulassa pitkien haivenien kanssa alkuun. Juu, on kokeiltu partavaahtoa ja höylää, myös kotiparturivehkeitä, mutta meillä ei kaikki aina mene kuten Strömsössä.

Eilen pesijät taas ammattiväkeä. Mitenkä meitä nyt onnistaakin näin? Vaihdoin puolison vuodevaatteet, annoin puhtaan paidan ja sitten suihkuttajien jälkeen syötin puolison. Kaikki maistui mukisematta kuten tavallisestikin. Tänään Herkku tuo tilaamani tavarat. Huomenna parturoidaan ja torstaina minulla on tuuraaja kotona pari tuntia. Menen vaateostoksille. Ensi viikolla puolison verikokeet ja minä saan samalla viikolla uudet kiharat. Edelleen pitää sillä viikolla kiirettä, fysioterapeutti perjantaina. Nyt jo sanon että hohhoijaa.

Naispuoliset ystäväni alkavat olla siinä iässä, että lääke- ja kremppakeskustelun lomaan ympätään oman lapsuuden muistoja. Eilen luulin koko puhelun ajan, että puhelukumppani oli pelannut jalkapalloa lapsena, mutta muistelu koskikin muitten lasten pelaamista. Emme päässeet häneen asti, kun piti alkaa antaa puolisolle iltasyöminen sekä suorittaa muut ehtootoimet. Minulla ei olisikaan ollut urheilullisia muistoja. Olisin kyllä voinut kertoa, kuinka talonmiehen Jussi minua pussasi leikkiessämme kirkonrottaa.

Tänään tulee haavahoitaja tarkastamaan puolison kyljet. Olen ostanut vaahtomuovia, jolla hän rakentaa siteen toisen makuuhaavan päälle. Siihen tulee reikä paineen poistamiseksi eli on aikamoinen rakennelma ja tulee huomattavasti halvemmaksi kuin apteekista ostettavat melkein 20€ kappalehintaiset siteet.

Menenpä tästä valmistautumaan taas tähänkin päivään.



1. kesäkuuta 2015

"SANAT OVAT HELPPOJA, YSTÄVYYS VAIKEAA"

Panee mietityttämään. Semmoinen asia, että joskus sairastumisen myötä jotkut ihmiset ympäriltä saattavat poistua "takavasemmalle" fiinisti ja hiljaisesti. Puolisolle ja minulle kävi  juuri näin. Suurin hävikki oli lähisukulaisen kohdalla .  Kävin  henkilökohtaisesti hänelle vakavasta sairastumisesta kertomassa. Annoin sairaalan puhelinnumeron, koska tilanne oli alussa kriittinen. Hän ei soittanut sen enempää sairaalaan kuin minullekaan. Siitä on nyt yli yksitoista vuotta. Pelkäsikö hän, että alamme vaivata, apua huutaa? No, jos hän olisi ollut rakastava lähisukulainen, olisi apua tarjonnut ja kysynyt silloin tällöin vointia. Olen pyyhkinyt hänet pois mielestäni (mitä nyt juuri ajattelin), enkä hänestä puolisolle milloinkaan puhu. Meille hän on kuollut.

Näin on varmaankin monelle sairastuneelle käynyt. Meiltä hävisi muutama muukin ihminen/ystävä läheisyydestä. Onneksi jäi muita. Ihminen ehkä arkailee/pelkää sairautta, jota ei tunne. Ehkä ei halua "häiritä". Tätä tapahtuu usein kuolemantapauksen yhteydessä. Minusta se on outoa. Hienovaraisesti saa läheisyyttä tarjota. Joku saattaa kaivata seuraa, jonka kanssa puhua tapahtuneesta. Olkapää olisi hyvä olla olemassa. Ketään ei saa  jättää yksin ja jos hän haluaa sitä, se selviää hyvin pian. Sitäkin on kunnioitettava. Vaikka kysymys "mitä kuuluu?" on kulunut ja usein tarkoitukseton, se on oikeassa paikassa hyvä kysymys.

Tulin näihin ajatuksiin luettuani erään kommentin. Pani ystävyyttä pohtimaan ja sitä, onko se aitoa, kestääkö ystävyys, mitä kaikkea siihen sisältyy? Minua paljon viisaampi Jules Renard (1864-1910) on sanonut "ystävä on se, joka aina aavistaa, milloin häntä tarvitaan".