19. helmikuuta 2024

EI AINA AIKA KULTAAKAAN

 Yhtä kaikki, en James Stewartin länkkäriä katsonutkaan. Monen lännen leffan kohdalla huomaan, että  sitä ei aika ole kullannut, vaan pitkäveteistyttänyt  jostain syystä. Tätä elokuvaa en muistanut edes nähneeni, vaikka Tarjan kanssa nähtiin melkein kaikki tuon ajan elävät kuvat. James Stewart ei kuulunut samaan kategoriaan muiden ihailemiemme näyttelijöiden kanssa. Ehkä siksi leffa jäi väliin.

Sinimaaria Kangas Helsingin Sanomissa kertoo, miltä Suomi näyttäisi ihmisettömänä. Täällä pasteerailisivat kaikenlaiset eläinten alut, joista nykyeläimet kehittyivät. Olisi mahtavia metsiä ja kirkkaita vesiä. Ei nykyihmisen saastuttamisesta tietoakaan. Monet eläimet olisivat jättisuuria. Sitten jossain vaiheessa tulisi ihminen ja se jälki näkyykin jo. Kyllä me hävittää osaamme jotakin sukupuuttoon asti. Sotkemme ja rikomme luonnon rauhaa sen kuin ehdimme. Ja meitä on kaikkialla maailmassa siinä puuhassa. Armotta ja surutta. Joku on sanonut, sitä niittää, mitä kylvää. Ehkä joskus tulee aika, kun ei ole enää mitään niitettävää.

Katselin tv:stä eilen ensimmäisen jakson Jenni Pääskysaaren uudesta sanakilpailusta Sanansaattajat, jossa vakituisina osallistujina kirjailijat Miika Nousiainen ja Tuomas Kyrö. Tuomarina toimii kielitieteilijä Janne Saarikivi. Vieraana aina eri henkilö ja eilen siinä roolissa oli näyttelijä Martti Suosalo. Siinä siis pohditaan sanojen alkuja, mistä tulleet, kehittyneet eli etymologiaa. Sanat ovat minua aina kiinnostaneet ja hyllyssäni on jyhkeä Kaisa Häkkisen 1633 -sivuinen Nykysuomen etymologinen sanakirja. On myös Veijo Meren toimittama paljon vaatimattomampi Sanojen synty, jossa sivuja 457. Uusi hilpäksi ja epä-tosikkomaiseksi luokiteltu ohjelma suuresti minua kiehtoi ja nautin jokaisesta hetkestä.

Saas nähdä, lähdenkö tänään ihmisten ilmoille. Liian varhaista edes asiaa pohtia. Sysipimeää ulkona. Join jo aamukahvin ja söin ranskanleipäviipaleen. Maistui.

17. helmikuuta 2024

LAUANTAIKUULUMISET

 Tulollaan on Suomeen ihkauusi presidentti. Kahdentoista päivän kuluttua tämä tapahtuu juhlallisin seremonioin. Istahdanpa tv:n ääreen seuraamaan Alexander Stubbin virkaan astujaisia. Vielä mennään presidentti Sauli Niinistön tahdissa.

Venäjältä jälleen kerran kuuluu kummia, 47-vuotias poliittinen vanki Aleksei Navalnyi kuoli aivan yllättäen. Maailma pohtii: miten kuoli? Syy tiedetään kyllä. Tuskin kuolintapa ikinä selviää. Huhuja liikkuu. 

Minä tässä jo nautin aamukahvini, luin Helsingin Sanomia ja katselin säätiedot. Olen kahden vaiheilla. lähteäkö kauppaan vai eikö lähteä? Yleensä en viikonloppuisin sitä edes ajattele tekeväni, paitsi nyt. Taidan jättää ensi viikkoon. Olisi matkustettava keskustaan ja Nespressoon. Katsotaan.

Luin Kyrön kirjan loppuun ja asetuin taas vanhan kunnon Orwellin kimppuun. Siinä selviää, miten maailma makaa vuonna 1984 kirjailijan silmin vuonna 1949. No, ei se niin mennyt onneksi. Olen kirjassa reilusti alkua pitemmällä tällä toisella lukemisen yrittämällä. 

A täytti vuosia ja minä panin sähköpostia. Oli ollut sveitsiläisystäviensä kanssa pitkällä lounaalla ja seuraavana päivänä oli lievästi dagen efter- tunnelma. Siellä päin on jo kevättä ilmassa, kun me täällä vielä tarvotaan lumessa ja kompastelemme liukkailla jäillä tihkusateen jäljiltä. Piisaa tämmöistä keliä vielä jonkun aikaa kunnes peipposet laulavat ja tuomi kukkii.

Onnistui muuten broileripataruokani. Pitää ihan kertoa. Siihen pantiin kanan lisäksi manteleita, ananasta ja rusinoita. Tietysti mausteet ja sipulia  sekä vähän muutakin. Rusinoia? Ihmetteli K. Onhan niitä maksalaatikossakin ja pullassa. Kippassinkin viimeiset rusinat pataan, että pitää muistaa ostaa. Jos viitsin vallan Alanya- kauppaan asti, saisin keltaisia.

Tänään tulee tv:stä James Stewart- lännen leffa. Aionpa, aionpa katsoa.


7. helmikuuta 2024

ASIAA LIUKKAUDESTA

 Puhutaan teiden ja katujen liukkaudesta. Kuka kaatuu ja joutuu ensiapuun, kuka kauhistelee kotona ja katselee ikkunasta liukasta katua, kuka muksahtaa taitavasti ja nousee heti ylös, kuten hevoseltakin pudottuaan, pitää kiivetä heti takaisin. Minulla ei ole nastoja saappaissa tai muutakaan kaatumisen estoa. Olen onnekkasti selviytynyt kaatumatta sijoiltani. Kauppareissulla vastaantulijat manaavat liukkautta ja minä otan osaa. Onko aiemmin ollut yhtä liukasta? On varmaankin, mutta jalkakäytäviä ja katuja on hoidettu paremmin. Aurataan ja huoltolaitokset ovat auranneet jalkakäytävät, kuten taloyhtiöille kuuluu. Ennen levitettiin kävelyteille kunnon hiekkaa, joka piti paremmin kuin nykyinen sepelimurska, jonka pienet kivet pyörivät kenkien alla. Minusta nykyinen liukkaus johtuu huonommasta lumen ja jään poistamisesta. Ennen oli talonmiehet heti ottamassa lunta pois, kun sitä satoi. Poistettiin jää. Sitä ei jäänyt kokkareiksi, joka nyt haittaa jopa autoliikennettä. Ymmärrän huoltoliikkeiden kiireen. Yhdella huollolla voi olla lähes sata taloyhtiötä hoidettavanaan. Ei ehditä kaikkialle. Ja sitten on katuósuuksia, jotka kuuluvat vähemmän tärkeisiin ja ne ovat eniten retuperällä. Minä asun alueella, jossa vilkas bussiliikenne, päätepysäkkejä, läpikulkua, metroasema jne. Ei ole retuperällä. Tämä onkin niitä minulle ainoita myönteisiä asioita täällä. Siitä kiitos kaunis.

Käppäilin eilen kauppaan. Kävin taas Lidlissäkin. Ei tarvitse itse punnita mitään. Helppoa. Lidlissä ei anneta muuten yhden kaljatälkin ostajan etuilla jonossa, mitä tapahtuu aika usein. Yleensä nuori mies, joka pyytää päästä jonon ohi ja suomalainen sallii. Paitsi minä. Miksi sallisin? Jos ei ole aikaa oluttaan jonottaa, miksi tulla kauppaan? Muut ovat pitkänkin tovin seisoneet jonossa. Jono on jono ja sillä on jonon säännöt. 

Kyllä jännittää sunnuntain vaalipäivä. No, edelleen olen sitä mieltä, että kansa valitsee Alexander Stubbin uudeksi presidentiksi. Jos ei, niin en revi pelihousujani. Kyllä minulle kelpaa Pekka Haavistokin. Mutta jännää tulee olemaan.

Tänään kotona ja on soppapäivä. Tykkään keitoista. Lihakeittoa en koskaan ole saanut äitini laittaman veroiseksi. Enkä usein edes yritä. En enää vuosiin. Ainoa "vanhanajan" keitto minulla on siskonmakkarekeitto, jota laitan pakastimeenkin. Muuten olen nöiden modernimpien soppien kannalla, enkä kaihda erikoisempiakaan ja/tai ulkomaisia makuja.


3. helmikuuta 2024

HELMIKUUTA MENNÄÄN

 Huomenta. En ole aivan hissukseen elellyt, vaikka minusta ei ole kuulunut. Kävin sentään Stadissakin. Presidenttiehdokkaiden toisen kierroksen keskusteluja olen seurannut. Joitakin niistä kutsutaan "väittelyksi", mutta väitteleminen on jäänyt aika pliisuksi. Herrat ovat monesta asiasta maltillisesti samaa mieltä. Turussa on tennistä ja sitäkin seuraan. Säännöt eivät vieläkään ole minulle kokonaisuudessaan  "aunneet", kuten sitä nykyisin sanotaan. No, ainahan on netti, tuo auttava tietolähde. Jännittävää kuitenkin seurata Davis Cupin mm-karsintoja. Tänään taas.

Eräänä päivänä laitoin indonesialaista kanaruokaa nimeltä Pan dang. Itsepuristetussa tomaattimehussa keitettiin broilerinpalat. Mausteita kurkumasta lähtien. Maistoin ja hyväksi havaitsin. Onneksi sain kaupasta tuikitärkeitä sitruunaruohoja.

Lukemisesta ei ole tullut mitään. Yhä ja aina vaan on kesken Jari Tervon kirja kuin myös jälleen kerran aloittamani Orwellin 1984. Niin ja Roomaan vievät tietkin kulkematta. Tästä tulikin mieleeni, että uneksin viime yönä lentäväni Tukholmaan yksityiskoneella. Yksityiskone tuli siitä, kun mieheni ja minä tunsimme erään Callen, jolla oli pieni Cessna, jolla todellakin lentelimme milloin minnekin. Callella oli tapana soittaa ja kysyä, jos olisimme kiinnostuneita vaikka Gotlantiin lähtemisestä. Me olimme. Nyttemmin Calle lentelee aivan muualla, korkeammalla ja pitemmällä kuin koskaan. Niin kuin niin monet ystävistämme.

Kävin kampaajalla. Hiukset pätkäistiin himpun verran lyhyemmiksi ja olin heti onnellinen uuden lookini kanssa. Luin Seiska-lehden pysytelläkseni tietoisena julkkisten vähemmän tärkeissä asioissa, kuka hengailee kenenkin kanssa. Seiskan luottotietolähde Danny oli matkannut Thaimaahan. Vaarien ikään ehtinyt sen kuin porskuttaa pirteänä ja energisenä. Hyvä niin.



28. tammikuuta 2024

TEKSTIÄ YÖN PIMEINÄ TUNTEINA

 Kävin verikokeessa. Vielä ei tuloksia. Olin myös hammaslääkärissä saamassa toruja, kun  vuositarkastus jäi väliin. Nyt se on hoidettu. Sitten menin kampaajalle. On taas metroajeltu sinne ja tänne. Sekin ilo lopahtaa, kun tulee parin päivän työseisaus julkisessa liikenteessä ja vähän muuallakin. Pannaan tällä lailla hanttiin hallituksen suunnitelmia. Hötäkässä myös äänestetään maalle uutta presidenttiä. On tentitty, kinasteltu ja itsekehuttu. Tänään on varsinainen vaalipäivä. Kolme ehdokasta, joista kuka tahansa minulle kelpaa. Mustaa hevosta en kaipaa.

Lukeminenkin on jäänyt vähemmälle. JariTervon kirjan ostin, mutta alku ei ollut mieleeni. Panin hyllyyn lukematta. Ehkä yritän seuraavalla kerralla saada sellaisen, jonka alku miellyttää. Hiukan tyhmä tapa lukea tai olla lukematta. 

Lidlissäkin kävin ja jälleen huomasin, etteivät puhu puppua: halvempaa on kuin muualla.  Tein sitten kotona broileria italialaiseen tapaan ja italialaiseksi sen teki tomaattipyree. Tänään on jännittävä miesten finaali tenniksessä Australian avoimissa. Tennis minua kiehtoo, vaikka itse en ole pelannut. Joskus nuorena pysähdyin Hietsuun uimaan mennessäni katselemaan pelaamista. Matkan varrella oli Taivalllahden kentät. En saanut kipinää, muussa kuin katselemisessa. Samoin kävi aikoinaan golfin kanssa. Otin kyllä Talissa tuntejakin, mutta lopahti. Toki tein töitä golfklubilla monena kesänä, eikä se ollut Talissa. Puoliso pelasi. Hän kuului pankkiirien pelikuntaan ja herrat tapasivat aamuvarhain. Kentällä oli vielä siihen aikaan hyvää tilaa, mitä nyt jänikset häiritsivät.

Nousi Suomessa kohu koiran lihan syömisestä. Joku oikein mainosti lemmikin olemisesta jalostetummassa muodossa lautasella. Metelihän siitä tuli, moraalinen etupäässä. Minä olen valmis maistamaan kaikea ainakin yhden kerran, mutta tässä asiassa tulisi toppi. Vaikka possua, kalkkunaa, kanaa, lammasta, strutsia ja lehmää syönkin ja ja nekin kasvaneet kotioloissa hellästi ruokittuina. Se on eri asia. Kerran hankin joulupöytään porsaan pään koristeeksi. Äitini  kieltäytyi ehdottomasti syövänsä  samassa pöydässä pään kanssa. Se poistettiin. Ennen on kannettu riemusatossa kokonainen possu juhlapöytään raikuvien aplodien saattelemana. Omena kuului olla sen suussa. Ei pidetty minään. Joulukorteissakin ennen vanhaan oli porsas lujasti jouluun kuuluvana. Porsaan syöminen ei ole lakannut, mutta sitä nautitaan vähemmän härskillä tavalla ja piilotetusti. Kinkku peitellään hämäävästi neilikoiden alle. Ikään kuin se muuksi muuttuisi.

Kello on puoli kolme aamulla. Taidan mennä nukkumaan.

 

20. tammikuuta 2024

EI AURATA, KUN EI AURATA

 Ystäväni asuu Helsingissä kadun varrella, jota hyvin niukasti kaupunki hoitaa talvisin. Katua sen enempää kuin jalkakäytäviä ei aurata, autolla ei pääse ajamaan ja kävellen joutuu kahlaamaan lumessa. Vuosia sitten ystäväni soitti kaupungille kertoen huolensa. Vastaus oli, että katua ei hoideta kuin muita, koska se on umpikujaan päättyvä katu eli ei siis läpikuljettava. Sen varrella on kerrostaloja parkkialueineen ja siellä asuu ihmisiä. Mikä se sellainen syy on, että ei katua hoideta, vaikka se ei ole läpikuljettava? Jos minä asuisin siellä, nostaisin aikamoisen metelin ja vaatisin järjellistä syytä hoitamattomuuteen. Kun mieheni oli Laakson sairaalassa, kuului Lääkärikatukin samaan kategoriaan ja soitin heti kaupungille, kun jouduin tarpomaan paksussa hangessa päästäkseni miestäni tervehtimään. Moni muukin oli paheksuen ottanut yhteyttä kaupunkiin ja katua alettiin paremmin hoitaa. Miten esimerkiksi ambulanssit pääsivät sairaalaan? Hälytysajoneuvot eivät pääse muuten ystävänikään  katua pitkin. Pitäisikö minun ensin tehdä tarkastusmatka kadulle ja sitten nostaa se meteli? Mietin asiaa.

Tänään kuitenkin askaroin leppeämmissä tunnelmissa ja laitan keiton tai libanonilaista limettikanaa. Pakkastakin tuntuu taas olevan ja ruotsalaisia Ruotsissa pelotellaan sodalla. Pitäisikö tässä alkaa hamstrata säilykepurkkeja ja katsastaa, minne pakenisi? Kyllähän tuo itänaapuri panee ihmisen hiukan varpailleen, se on totinen totuus. Onko aika alkaa tähyillä taivaalle, liekö pahoissa tarkoituksissa drooneja liikkeellä? Ja minä kun vielä eilen surin, etten saanut kaupasta tuoretta minttua.

Kirjailija-lääkäri Heidi Mäkinen kertoo blogissaan Kerttu-kissansa kuolleen. Kauniisti kirjoittaa. Tuli kyyneleet silmiin. Kerttu oli tullut meille blogin lukijoille tutuksi vuosien varrella ja nyt tämä olento on poissa. Se eli hyvän kissan elämän rakastavan emäntänsä rinnalla. Otan osaa.

Eipä tässä muuta. Alan valmistautua lauantain viettoon ja sen alettua kunnolla siirryn keittiöhommiin. Muutama lumihiutale näkyy tulevan alas kiinnittyen muiden joukkoon puiden oksilla. Tämä on niin tätä.




19. tammikuuta 2024

LUMEN KESKELLÄ

 Lunta tuli ja nyt sitä on. Olin melkein tyrmistynyt katsoessani ikkunasta pyryn aikana ulos, vaikka onhan näitä tämän kaltaisia säitä enenkin nähty. Minulla oli menoa, mutta en päässyt edes pihalta pois. Tuntui, että lunta oli nivusiin asti. Meno piti peruuttaa. Rupesin sen sijaan laittamaan siskonmakkarakeittoa.

Nyt olen ollut ulkona ja pääsin kulkemaan, kunhan hyppelin vallien yli ja manasin liian kapeaksi tehtyä kävelytietä pihalta pois. Muistui mieleen mökin talviset polut, joita itse lapioitiin. Lähetin sähköpostia huoltofirmaan, josta sain ystävällisen vastauksen ja äsken kurkattuani ulos, oli kävelytie lanattu leveämmäksi.No, tämä on nyt tätä ja sillä siisti.

Jaahas, tulossa kuun alussa lakkoja, lakkoja, lakkoja. Ei pääse lentämään ja moni muukin asia on stop ja seis. Kaupat kuulemma osittain ainakin auki.Muistan erään lakon, jolloin ravintolat olivat osittain kiinni. Ystävälleni tuli nälkä ja meni ravintolaan, vaikka lakkovahdit yrittivät panna kampoihin. Urhea ystäväni ilmoitti, että nälkä ei katso, onko lakko vai ei: nyt syödään. Ja marssi ravintolaan.

A:sta ei  ole aikoihin kuulunut mitään, vaikka lähetin sähköpostia hänellekin ja kysyin, miten menee. Lumesta ei siellä ole haittaa ja kevät kolkuttelee jo ovenpieliä. Kaamos päättyi meilläkin pohjoisessa ja päivä on jo noin tunnin mittainen. En tiedä, miten itse suhtautuisin kaamokseen, jos siellä kylmiltään joutuisin asumaan. Ei nyt vallan pilkkopimeää ole, mutta tuhdin hämärää kuitenkin koko ajan. Luultavasti oleminen ei minulta onnistuisi kovin pitkää aikaa. Kipin kapin valoon ja aurinkoon.

Ruokakaupasta en saanut tuoretta minttua, oreganoa ja vähemmän tuoreita nauriita. En liioin viitsinyt pasteerailla pitemmällä olevaan kauppaan, jossa takuulla olisi näitä ollut. Ensi viikolla sitten, kun on muutakin menoa. Ihan metroajelun kera.

Että tämmöistä pientä tällä kerralla.