17. kesäkuuta 2021

VALESUOSITTU KIRJOITTAJA

 Pääsin ainakin toistaiseksi eroon lukijamääräsotkustani, joka oli kertovinaan huimaakin huimemman lisän kirjoitusteni seuraajiin. No, näyttiväthän luvut juhlallisilta, mutta eivät tosilta. Näin on käynyt niiden kanssa aiemminkin. Tekninen vika? Kiusantekoa? Eilen ja tänään olemme jälleen normaaliluvuissa.

Aion ostamaan kirsikoita, kunhan saan aamutoimet suoritettua. Aion myös ilahduttaa itseäni panemalla lierihatun päähän. Ensimmäinen kokeilu tänä kesänä. Tuuli näyttää olevan sen verran leppeää, että luulen selviytyväni. Saahan hatun pitää kädessäkin, jos ilman virtaus käy liian vimmaiseksi.

Luen taas kahta kirjaa. Joel Willansin jätän hetkeksi ja siirryn ajassa runsaan parin sadan vuoden taakse Mozartiin ja hänen aikaansa. Itävaltalainen kapellimestari Josef Krips (1902-1974)  kirjailija Antti Vihisen mukaan on sanonut: "Beethoven haluaa taivaaseen, mutta Mozart tulee sieltä." Kirjan loppupuolella paneudutaan Mozartin sävellyksiin ja niiden taustoihin. Soittelen samalla kutakin cd:llä ja kuvittelen olevani mukana teoksen ensiesityksessä yrittäen paneutua Mozartin tunteisiin vaikka Figaron häiden aikana, jolloin sanotaan Mozartin olevan elämänsä kunnossa ja oopperan olevan hienointa Mozartia. En ole ennen lukenut kirjaa aivan loppuun asti. Nyt paikkaan sen asian ja samalla tutustun lähemmin säveltäjän tuotantoon kurkistamalla kulissien taakse.

Ensi viikolla jo juhannus. Kesää on vielä, vaikkakin hitusen verran kallellaan kohti syksyä. Eikä minulla ole vielä juhannusheilaakaan.  Joel Willans kirjassaan More very Finnish problems irvistelee varsinkin jo enemmänkin unholaan jääneistä suomalaisista juhannustavoista, kun on kirmailtu ilkosillaan pitkin niittyjä, kerätty tiettyjä kukkia tyynyn alle siinä toivossa että sulhanen ilmaantuu. Pojat eivät näitä temppuja morsiamen takia harrastaneet.

Minä tästä siirryn omien temppujeni pariin saadakseni itseni ihmisilmoille näytettävään kuntoon. Panenko kauppoihin valkoisen vai mustan maskin, tätä on vielä harkittava. 


           

15. kesäkuuta 2021

UUTTA LUETTAVAA TAAS

 Olen dallannut kirjakauppaan. Noah Gordonia ei saa edes englanninkielisenä Helsingissä, eikä hänen kirjojaan ole suomennettu. En siis voi lukea A:n suosittelemaa kirjaa Shaman. Mutta  jotain sain: Joel Willans More very Finnnish problems ja Pico  Iyer A  beginner´s guide to Japan. Äitinihän, kuten olen monesti kertonut, oli entisessä elämässään japanilainen. Ryhdyin illalla lukemaan kirjasaalistani ja aloitin  Joel Willansista. Joillakin Suomessa asuvilla kirjailijoilla on loputon ilakoinnin halu huvitella kielemme ja tapojemme kanssa. Ja naurattaa suomalaistakin lukijaa! Pyrskähdin välillä lukiessani minäkin. Lainaan kirjasta tähän  näin juhannuksen lähestyessä  Willansin esimerkin kielestämme:
"- Kokoo koko kokko
  kokoon.
- Koko kokkoko?
- Koko kokko !"

 Ruotsalaiset mansikat ovat tulleet. Muistuttavat ulkomaisista eniten suomalaisia maultaan. Ostin niitäkin ja ensimmäistä kertaa tänä kesänä lehahti heti nenääni kunnon mansikan tuoksu ottaessani niitä esille kääreistään. Piti oikein huokaista.

Ovikerberos pankissa tiukkasi kuten aina ennenkin, millä asioilla liikun. Sanoin olevani kassa-asioilla. "Ottoko?" Tähän en edes vastannut.  Nostin niin paljon, ettei tarvitse vähään aikaan mennäkään koko pankkiin kiusattavaksi. Virkailija sen sijaan oli asiallinen ja mukava. Olen hänen kanssaan asioinut ennenkin. Raha-asioiden jälkeen menin korukauppaan ja ostin "kullatun" hopeisen nilkkaketjun. Hopeinen on ollut entuudestaan, siis ilman "kultausta". Herkussakin kävin. Tämän kaiken jälkeen olinkin valmis dallaamaan kotiin.

Tuuli niin navakkaa, että hiukset tulivat aivan pörhölleen. Hissin peilistä katsoi aikamoinen sekamelska. Lämmitin keiton ja otin pakkasesta sulamaan kalkkunan kimpaleen täksi päiväksi.  Aterioinnin jälkeen vain olin ja aion olla niin tänäänkin. Aina ei tarvitse tehdä jotain. Tuuleminen näyttää jatkuvan ja aurinko paistavan. Kelpo kesäpäivä. Suunnitelmissa on ottaa kipollinen mansikoita mukaan partsille ja niistä nauttiessa jatkaa Willansin kirjan lukemista parvekehattuni suojassa.

12. kesäkuuta 2021

LIEJUKOSTA KAUPUNGIKSI

 Eräs kesäkuinen päivä kauan sitten ei ollut riemun päivä Porvoossa,Tammisaaressa, Raumalla ja Ulvilassa. Asukkaat oli määrätty muuttamaan uuteen Helsingin kaupunkiin. Käsky kävi kuningas Kustaa Vaasalta. Minne piti muuttaa? "Vantaan suulle,liejukkoiseen lahdenpoukamaan, jonka tuhannet karit eristivät merestä. Siellä joku kalastaja paljailla kallioilla on tähän asti viettänyt kituvaa elämää, joku talonpoika viljellyt vaikeasti maata."  Näin kirjoittaa Mika Waltari 1937 kirjassa Helsinki kautta vuosisatojen (Otava).  

No, ei Helsinki tuonne "liejukkoon" jäänyt, vaan muutti sinne, missä se nyt on. Ja tänään tuo silloinen pieni kaupunki täyttää juhlalliset 471 vuotta.  Asukkaita kertynyt runsaat 631 000. Minä olen yksi heistä. Aivan paljasjalkainen. Joku joskus kysynyt, mitä ihmeellistä siinä on? Ei mitään, mutta jokainen saa ja voi olla ylpeä juuristaan. Helsinki on mun stadini ja ihan gimis stadi onkin.

Slangia

Huulta
voi heittää kenen kanssa vaan.
Mut slangia. Soon outoo.
olit sitten Valkassa,
Rööperissä. Krunassa,
Tölikassa, Sörkassa.
Ihan missä vaan.
Aina sä törmäät junttiin.
Mut joskus. Onneks.
Treffaa staran,
kun heittää slangia.
Saa hiffata, ettei Stadi
ihan umpijunttikylä ookaan.
Ihan vielä.

(Arvo Pohjola, kirjasta Himaföneri. 2004)


Onnea Helsingille, synttärisankarille 12.6. 2021 !

11. kesäkuuta 2021

OUTI NYYTÄJÄ EI EDES HÖLMISTYNYT

 Kuulin E:ltä puhelimessa, että Suomen kesä kokonaisuudessaan tulee olemaan lämmin ja aurinkoinen, etten sanoisi lierihattuilma. Paiste lähestyy tämän huoneen ikkunaa. Panin tuulettimen jo töihin. Iltapäivällä aurinko siirtyy olohuoneen puolelle ja parvekkeelle. Jälkimmäiselle ei ole menemistä. Jos koko kesä on tällaista, en valita, vaikka helle joskus piinaakin. Muutama kuukausi, niin kaikki on ohitse.

Antti Vihinen Mozart-kirjassaan teilaa Milos Formanin elokuvan Konstanze-kuvan, että Wolfgangin vaimo olisi ollut oikea riiviö, "lutkamainen pintaliitäjä", ahne, huvittelunhaluinen jne. Vihisen mukaan ei näin todellisuudessa ollut. Monista Mozart-tutkijoista ei yksikään viittaa tänne päinkään Konstanzen kohdalla. Minä en Amadeus-elokuvaa ole nähnyt. Televisiossakin se pääsi livahtamaan ohi. Enkä ole Vihisen kirjaa aikaisemmin yhtäkään elämäkertaa Mozartista lukenut. Konserteissa musiikin kautta häneen tutustunut.  Horst lähetti äänilevyn, jossa on Eine kleine Nachtmusik. Soi nytkin taustalla. Ja näin minä Prahassa nukketeatterissa oopperan Don Giovanni.

Areenassa on kaikenlaista hyvää. Katselin dokumentin Outi Nyytäjästä, jonka kirjoja olen lukenut. Jos muistan oikein, asui Nyytäjä puolisonsa kanssa Katajanokalla niin kuin minäkin. Kerran hänet tapasin ja tunnistin. En häntä lainkaan tuntenut henkilökohtaisesti. Enkä tänä päivänä tiedä, mikä minuun meni, mutta kysyin häneltä iloisesti:"Eikö teidän pitäisi olla Bretagnessa?" Hän ei edes hölmistynyt yllättävästä hyökkäyksestäni, vaan vastasi hetken minua katseltuaan: " Pitäisi ja me olemme sinne pian menossakin." Sitten me hymyilimme ja jatkoimme tahoillemme matkaa. No, onneksi julkisuuden henkilöt ovat tottuneet siihen, että joku pysäyttää jotain sanoakseen. Mutta minä en ole koskaan heihin kuulunut, paitsi silloin jostain käsittämättömästä syystä. Outi Nyytäjä kuoli vuonna 2017.

Helsinki-Seura järjestää huomenna jäsenilleen opastuskierroksen Lapinlahden sairaalapuistossa. Seura on henkeen ja vereen puolustanut sairaala-alueen säilyttämistä, vaikka alueen päällä on leijunut purku-uhka. Joulukuussa Seura teki ympäristöministeriölle valituksen Uudenmaan ELY-keskuksen päätöksestä  jättää alue suojelematta. Vaati saada asian uuteen käsittelyyn. Museovirastokin on samoilla linjoilla. Kuunnellaanko hätähuutoja? Jää nähtäväksi.

Uudellamaalla pohditaan koronarajoitusten osittaista purkamista. Joitakin jo kuulemma tänään. Näin ollen huominen Helsinki-päivä olisikin sitten himpun verran vapaampi.

 




8. kesäkuuta 2021

KOLMEN MAAN MANSIKOITA

 Kaivoin tuulettimet esille ja nyt surisee. Mielekkäämpää kuin avata ikkunat helteeseen ja paahteeseen. A:n kanssa käyty keskustelua amerikkalaisen kirjailija Noah Gordonin tuotannosta. Ei luullakseni ole suomennettu. A lukee kirjaa Shaman. Sai minut innostumaan. Jos on pokkarina, ostan. Aionkin tänään mansikoideen ja kirsikoiden ostoon. Yhden parvekepelargonian olen onnistunut tappamaan. Tilalle uusi. Muut hoidostani huolimatta ovat elossa. On se niin ihanata istua partsilla ja nauttia ikiomasta kesästä.

Ystävä soitti ja valitteli vaivojaan. Kremppaa siellä ja kremppaa täällä. Ei edes luontaistuotekaupan ihmelääkkeet auta. Lääkäreillä on diagnoosi, mutta "eiväthän he mitään tiedä". Luontaistuotekaupan täti diagnosoi. Auringonhattu kuulemma antaa avun ainakin flunssaan. Minullakin on parvekkeella aurinkohattu, mutta en ole ajatellut sitä syödä. Toivon irvailustani huolimatta ystäväni tulevan parempaan kuntoon joko lääkärien tai ravintolisiin erikoistuneen kaupan tädin ansiosta. Itse uskon lääkäreiden sanomisiin.

Mansikkakauppiaalta ostettu kotimaisia, espanjalaisia ja hollantilaisia mansikoita sekä kirsikoitakin Espanjasta. Uusi parvekekukka tapetun pelargonian tilalle. Jonkin sorttinen Daisy. Ruokakaupastakin tarpeellista ja sitten helteisten katujen yli kotiin, jossa ihanan viileää. Kiitos tuulettimien. Kirjakauppaan asti en päässyt tänään. Mozart vielä kesken. Säveltäjä kirjailija Vihisen mukaan aikamoinen valittaja kaikesta ja eritoten jo snobiksi kehittynyt aikuistuessaaan. Mikä sitten faktaa ja mikä fiktiota. Ei käy kieltäminen että kaveri on mestari, vaikka arvostelu ei aina kiitosta anna. Volfgang on muuttanut jo Wieniin. Menossa on hänen elonsa viimeiset kymmenen vuotta. Joista ei tietystikään vielä tiedetä mitään.

Kesäinen vaatetus ihmisillä oli vastassani Tallinnanaukiolla. Sievä hattu monella naisella. Minulla ei, ja hyvä oli, tuuli oli aika reipasta. Kunhan tästä minut metro vie taas kaupungille, niin sinne lierihattu sopii.



5. kesäkuuta 2021

LEEN KIRJA ASKARRUTTAA YHÄ

 Muutaman päivän tauko tässä kirjailemisessa. Tänään taas vahvasti jääkiekkoa ja huomenna jännitetään pronssia ja kultaa. Mitä jos me vaikka kultaa ja maailman mestaruutta...

Olen ollut hissukseen, mitä se sitten tarkoittaneekin. Olen puuhastellut kaikenlaista kotitalouden hoitoon kuuluvaa. Onnittelin äitini serkkua, joka täytti taas yhden vuoden lisää moniin entisiin. Puhelimessa olen jutellut, käynyt ostamassa mansikoita ja kirsikoita, istunut partsilla lukemassa. Leen "Satakieleen" on jatkoa ja sekin hankittava. Enkä todellakaan tiedä, mihin kirjani mahtuvat. Olen jo pinonnut muutamia annettavaksi eräälle ystävälleni, joka ehkä voisi olla niistä kiinnostunut. Ja jos ei, pankoot kiertoon.

Joanna Lumley kiertää nyt kotisaartaan Englantia tv:ssä ja oli käymässä Durhamissa, jossa minäkin. Katedraali ja yliopisto, joki ja Lumleyn suvun linna. Minun käynnistäni, tai oikeammin siellä olemisesta yhden kesän verran, on aikaa pitkästi, kuten jo kaikesta. Olin skottilaisen kaverini kanssa soutelemassa  Wearjoella ja istuskelimme joskus iltaisin rannalla ihailemassa auringonlaskua.  Hyvä Luoja miten siitäkin on aikaa! Liekö Archie enää elossakaan?

Nyt luettuani kirjan Kuin surmaisi satakielen, se muuttui puolen välin jälkeen vakavaksi rotuasiaksi, kun Scoutin ja Jemin isä alkoi puolustaa oikeudessa neekeriä. Siitä seurasi perheelle vaikeuksia ja "neekerille" vielä enemmän. Tämä n-alkuinen sana oli yleisessä käytössä vuonna 1960 kirjan kirjoittamisen aikana. Kirja kuvaa 1930-lukua USAssa. Mustat eivät olleet edes oikeita ihmisiä kaikille valkoisille ja se näkyi niinkin pienessä kaupungissa kuin Maycombissa. Edelleenkin kamppailemme saman asian kanssa aivan Eurooppaa myöten, jonne muuttanut muualta väkeä parempaa elämää etsimään. Rasismi nosti päätään pysyvästi jopa Suomessa. Leen kirjaa lukiessani tunsin suurta sympatiaa amerikkalaisia mustia kohtaan ja kuvittelin asettuvani heidän asemaansa. Ei ollut aavistustakaan millaista se olisi todellisuudessa. Mustat tietävät, koska kohtaavat rasisimia päivittäin silloin ja tänäkin päivänä. Runoilija Amanda Gorman peräänkuuluttaa tasa-arvoa, mutta "olemme kaukana valmiista, kaukana virheettömästä." Emme ehkä milloinkaan pääse perille.

Nukuin taas vain muutaman tunnin. Join kahvin neljän kieppeillä ja nyt aurinko paistaa täydeltä terältä koivikon läpi. Ikkunalasissa ulkopuolella käveli joku ötökkä. Hiljaista. Linnutkin nukkuvat vielä.






1. kesäkuuta 2021

SUOLAISTA ASIAA

 Eilen ohjelmassa vihreä kanacurry ja siihen nyt tarvittiin niitä vastikään ostamiani kaffirlimenlehtiä. Avasin purkin ja nuuhkaisin: ihana tuoksu ja ei kuin pataan. Maistoin valmista currya, säästin osan täksi päiväksi ja loput pakastimeen.

Tovi partsilla linnun kanssa ja sitten myöhemmin  eilen Tauno Palon miehittämää vanhaa elokuvaa, kuinka  Rannanjärvi aikoi ainakin laulussaan tappaa vallesmannin ja naida sen komian lesken. Oikeasti, mitä olen kuullut, eivät häjyt niin kamalia olleet, mitä elokuvat kertovat. No, eivät liioin mitään mammanpoikia.

Ja niinhän siinä kävi sunnuntaina, että Suomi päihitti jääkiekossa Latvian 3-2. Jatkoajalle piti mennä ja sitten  tuli se ratkaiseva maali. Hurraa, hurraa, hurraa! Tänään Kanada-Suomi. Silloin lienee todella tiukat paikat, ihan jo jännittää

Jaahas, että kesäkuuta mennään. Juhannus pian ovella, sen jälkeen heinät seipäille ja elokuussa syödään rapuja pimenevässä ilassa. Se oli kesä 2021. Ulkotiloissa saa olla vaikka kyljittäin, mutta sisällä kahden metrin rako. Tosin se ei toteutunut viimeksi ollessani metrossa. Viereeni aivan kiinni liimautui rouvashenkilö, jolle ystävällisesti sanoin: "Anteeksi rouva, mutta nyt ei taida olla kahden metrin turvaetäisyyttä."  Rouva suuttui julmetusti: "Mitäs siinä päätäs auot, jos pelkää, ei pidä metrooon tulla." Olin keikahtaa penkiltä alas, mutta olin tukevasti kiinni rouvassa. Mies tuli hänelle apuun ja oli samaa mieltä rouvansa kanssa. Lohduttauduin sillä, että meitä on paljon ja vielä jää asemallekin. He jäivät muutaman pysäkin jälkeen. Näytelmä oli päättynyt. Matkustajat vetäytyivät takaisin kuoreensa.

Jonain päivänä kauppaan. Suola alkaa loppua kotona. On kymmeniä laatuja ja makuja. Pitää käyttää käyttötarpeen mukaan. Meri- tai Himalajan suolaa ei joka paikkaan. Ei liioin sormisuolaa sinne ja tänne. Tiesuolan kanssa pitää olla varovainen, ei ruokiin ollenkaan. Minä käytän aina suosituksista poiketen Maldonin merellistä sormisuolaa kaikkeen ruuanvalmistukseen.  Suola tulee Maldonin kaupungista Essexin alueelta meren rannalta.  Vuodesta 1882 siellä on oltu suolan kanssa tekemisissä ja minä heidän suolaansa mieltynyt vuosia sitten. En ole valikoiva, enkä missään tapauksessa halua suolasta mitään purkkiarsenaalia, joista sitten valittava sopiva kuhunkin ruokaan. Yhtä ja samaa lajia joka paikkaan, mutta ei haavoihin.