19. syyskuuta 2021

SUNNUNTAIN KERTOMAA

 Iltalukemisenani on nyt brasilialaisen Paulo Coelhon  kirja Vakooja (2016) Mata  Harista (1876-1917).  Coelho kertoo muun muassa Mata Harin ja Picasson tuttavuudesta. Picasso on kirjailijan mukaan sanonut näin: "Minulta meni neljä vuotta oppia maalaamaan kuin renessanssin mestari, ja koko  elämä oppia piirtämään jälleen kuin lapsi. Todellinen salaisuus on on lapsen piirustuksessa. Se mitä näette saattaa vaikuttaa lapselliselta, mutta juuri siinä on taiteen sydän."

Meistä jokainen on nähnyt Picasson töitä. Minäkin eri näyttelyissä Suomessa kuin muuallakin. Olen aina ihmetellyt hänen maalauksiaan, joissa mikään ei ole oikealla paikallaan. Silmät esimerkiksi niin eläimillä kuin ihmisillä toinen otsassa ja toinen poskessa. Kädetkin vinksin vonksin. Joku Picasso-tutkija osaisi selittää. Hyllyssäni on iso ja paksu kirja Picassosta ja hänen töistään. En ole sitä koskaan lukenut kokonaan.

No, tämä pöllähti kauas Coelhon kirjasta ja kirjan sankarittaresta Mata Harista. Mata Hari mestattiin, sen tiedämme, ja sillä Coelhon kirja alkaakin. "Perustuu tositapahtumiin". Tapahtumaa ennen vietti Mata Hari kuitenkin juuri sitä elämää, jonka oli itselleen rakentanut huomiosta nauttien.

Ensi viikolla ei ole englantia. "Fall break", joka viikon pituinen. On aikaa tehdä kotitehtävät. Suomen kouluissa sitä kutsuttiin aikaisemmin "perunannostolomaksi". Vaikka eivät helsinkiläiset koululaiset minnekään menneet perunoita nostamaan. Sittemmin siitä tulikin "syysloma". Tuntui ihan kivalta viettää lomaa aika pian koulujen alettua. Johan sitä oli ahkeroitukin.

Illalla taas tanssitaan TTK:ssa. Kuka tipahtaa leikistä pois? Edellistä putoajaa olin minäkin aavistellut. Jonkunlainen uusi "Kanki-Kaikkonen" tämä tanssiva pastori oli. Monet muistavat Kanki-Kaikkosen, joka sai kisassa tämän lempinimen jo ensi askelillaan parketilla. Oikea nimi on Antti Kaikkonen, arvostettu poliitikko. Jännittäviä hetkiä siis illalla.





16. syyskuuta 2021

EDELLEEN ENGLANTIA

 Jälleen oli englannin tunti. Meitä oli vähemmän kuin edellisellä kerralla. Nyt meillä onkin syysloma. Tapaamme vasta parin viikon kuluttua. On aikaa perehtyä kotitehtävään. Parini J:n kanssa ahkeroitiin kysymällä ja vastaamalla. Jossain välissä kysyin, onko hän tyytyväinen kurssin tasoon? Sanoi olevansa. Onnekseni ei kysynyt, olenko minä. Oikein nimenhuutokin pidettiin, jonka puuttuminen on minua ihmetyttänyt. Sen mukaan olimme kaikki asianmukaisesti läsnä. Oli kirjan mukaan yhteislukua, jota en ole aikaisemmin kokenutkaan. Yhtäaikaista muminaa luokan täydeltä. Kaikilla maski, joka on aiheuttanut minulle opettajankin kohdalla kuulemisvaikeuksia. Oppikirja on amerikkalaisvoittoinen ja olemme saaneet tutustua melkoisen perusteellisesti amerikkalaiseen koulutusjärjestelmään. Tunnin päätyttyä toivotin J:lle hyvää syyslomaa ja lähdin. Viileä syysilma kääriytyi ympärilleni. Olkapäälleni tipahti keltainen koivunlehti.

Illalla juttelin puhelimessa pikkuserkkuni T:n kanssa. Viettää yhä aikaansa mökillä, joka on täysin talviasuttava. Syy pitkittyneeseen siellä oloon on kaupunkikodin remontti. Muistan omat syysolemiseni omalla mökillä. Syksyt olivat mukavia. Ei hälyääniä kesänaapuristosta. Metsä kutsui sienisadolla, hyttyset tiessään, kumisaappaatt tuntuivat melkein mukavilta jalassa. Sysipimeää öisin, päivisin tikka hakkasi pihapuussa ja laineiden liplatus rauhoitti järvellä. En enää näitä asioita ikävöi. On hauska muistella.

Tänään kauppaan. Syksylämmintä vaatetta päälle ja menoksi. Aloin lukea Pentti Haanpään lyhyitä kertomuksia "kadonneita juttuja". Ovat nyt pokkarina vuodelta 2015, toimittanut Matti Salminen ja kustantajana Into. Luettu aikaisemmin, sopii uudestaankin.

Italiasta tuli toinenkin kuukauden matkalla ollut kirje. Tietysti siinäkin ankaraa närää maahanmuuttajien invaasiosta Italiaan. Ystäväni ei katso enää nykyisin edes urheilukilpailuja, koska niissä on "liikaa neekereitä". Sanoisin tätä jo pakkomielteeksi ja alan vähitellen huolestua.

Nyt hörppään kahvimukin tyhjäksi ja lähetän sähköpostia Espanjaan, jonka jälkeen aamutoimet ja laittautuminen ihmisilmoille sopivaksi. Loppuviikko jälleen häämöttää.




9. syyskuuta 2021

EKA TUNTI ENKKUA

 No niin, ensimmäinen englannin tunti takana. Mitäkö sanoisin? Että ei oppi ojaan kaada ja kertaus on opintojen äiti. Eka tunti tuttua asiaa eli siis a piece of cake-juttua. Mutta ääntämisessäni olisi petraamista. Se taas johtunee puhumisen puutteesta, jota nyt kurssilla yritellään parin kanssa. Eli tehdään simppeleitä kysymyksiä ja toinen vastaa kirjan tekstin mukaisesti. Maski kaikilla ja se vaikeuttaa selvästi kuulluksi tulemista. Kielioppiin ei ainakaan näin ekalla tunnilla puututtu. Kerran opettaja sanoi "perfekti". 

Naisia odotetusti enemmistö, mutta joukossa muutama mieskin. Olin viimeisiä, joka astui luokkaan ja eräs mies tarjosi minulle paikkaa vieressään säällisen hajuraon päässä. Niin oli minulla pari! Nimenhuutoa ei pidetty. Minulle tulikin mieleen, että luokkaan voi dallata kuka tahansa eikä koira perään hauku. Mutta kun kaikilla oli tekstikirja, niin ehkä olimme asiaan kuuluvia. Muut oppilaat olivat opiskelleet kirjaa keväällä etänä. Olin siis tulokas. Parin kanssa uurastettiin kirjan tekstin mukaisesti. Sekava mumina oli vallalla luokkahuoneessa. Saimme kotitehtävän ensi kerraksi.

Stadissa ollessani ostin sultsinan ja vatruskan. Eivät vastanneet odotuksiani. Muistan joskus syöneeni todella maukkaita. Näissä maistui tehdas ja sultsinan riisitäyte oli mitättömän pieni. Kuorta sen sijaan tuhdisti. En osta enää ikinä. Kaneliässät olivat hyviä. Ei olisi pitänyt niitäkään ostaa. Pussin kyljessä kalorimäärä. Julmaa.

Italiasta vihdoinkin kirje. Tuttua asiaa: maahanmuuttoa, joka Italiassa aivan tavatonta. Me Suomessa emme osaa kuvitellakaan mitä on, kun sadat tuhannet, miljoonat, ovat rantautuneet ja Italian olisi pystyttävä heidät elättämään. Ja minkälainen invaasio tulee Afganistanista? 

Stockmann lähetti kanta-asiakkaalleen kutsun saapua alennusostoksille. Aion kutsua noudattaa. Tarvitsen yhtä ja toista.  Raide-Jokeri lähetti tiedotteen, että taas metelöidään pikaraitiotien tiimoilla. Kuutena päivänä viikossa aamusta iltaan aina kello 22 asti. Pahoittelevat häiriötä. Muuta postia en saanut. Aloin jo rustata Italiaan kirjettä. Tekee matkaa kuitenkin toista kuukautta, kuten tämäkin saamani. 

Tänään kotona hissun kissun. Otin keiton pakastimesta sulamaan. Koulunäkki leiväksi. Eikä mitään kaneliässiä jälkiruuaksi. Ostin mansikoia, jotka eivät enää maistu miltään. Sauvamuusaan ne turkkilaiseen jugurttiin. Välipala, jos alkaa hiukoa.



5. syyskuuta 2021

TAAS URHEILUA

 Nyt on kaneliomenia ja kotimaisia päärynöitä. Syksyn satoa.  Piti ostaa kynttilöitäkin. Tuikut, muuten, pienenevät vuosi vuodelta. Enää ei ole senttimetriäkään poltettavaa. Miksi ihmeessä? Kyllä asiakas maksaisi kunnon palamisesta. Alunalkaen pieniä tuikkuja olikin kahta kokoa. Sitten hävisi se paksumpi ja ohuempi pantiin entistäkin ohuemmaksi. Kuten sanoin: ei senttiäkään.

Ensi viikolla Stadiin ja ensi viikolla enkkua. Loppuviikko luultavasti meneekin kurssin jälkeen ihmettelyksi, mitä tulikaan tehtyä. Laskukin tuli ja maksoin jo. Toivotettiin taas tervetulleeksi oppimaan. Kuinkahan monta meitä on? Naisia taatusti suurin osa. Näin on aina konserteissa ja taidenäyttelyissäkin. Nainen on opettajana myös. Ensimmäinen kerta minulle sitten kouluajan. Näille erilaisille kursseilleni on aina osunut mies. Viimeksikin englannin intensiivikurssilla kuin myös espanjaa opetellessani. Naispappeihinkin oli minulla totutteleminen. Jotenkin jumalansana kuulostaa vakuuttavammalta, kun mies sitä saarnaa.

Ensin oli olympialaiset Japanissa, sitten siellä paralympialaiset, joita myös yleisurheilun tiimoilta seurasin ja nyt Tukholmassa Ruotsi-Suomi maaottelu. Ennenmuinoin olimme monessa lajissa ylivoimaisia, mutta ajat ovat toiset. Tälläkin hetkellä ensimmäisen päivän jälkeen Ruotsi johtaa. Vielä on yksi päivä eli tämä sunnuntai petrattavana. Ja ehtoolla tähdet taas tanssivat. Kilpailua sekin. Kauan sitten työkaverinani ollut Kiti Kokkonen tanssii mukana. Jännät paikat kaikilla.

Keittiön seinällä oleva kello tikitti omiaan. Piti kiivetä vaihtamaan paristo. Kaino-tädillä oli vanha punnuskello, joka pelasi aina varmasti ja säntillisesti. Sen lyöminen tunneittain sai tädin naapurin takajaloilleen ja yhtiökokouksessa oli pohdittu, saako kello soida. Täti oli närkästynyt ja puolusti henkeen ja vereen asti kelloaan. Olihan se soinut vuosikymmenet ketään häiritsemättä ja sai soida kokouksen jälkeen vastakin. Naapurin oli tyytyminen ratkaisuun. Nykyisin kello soi jossain muualla, sillä Kaino-tätiä ei enää ole.

Järjestellessäni kirjoituspöytää löysin taas Kyproksen luostarista saamani pienen ikonijäljennöksen vahvan laminaatin sisällä. Takapuolella kyrilisin kirjaimin tekstiä, josta en ymmärrä mitään. Ainoa, jonka ymmärrän on  arabialaisin numeroin kirjoitetut pari puhelinnumeroa. Kuvapuoli aivan selvä: Neitsyt Maria ja Jeesus-lapsi (aikuisen kasvot).

On aamukahvin aika. Hyvää huomenta.








1. syyskuuta 2021

TULI SYKSY

 Riemastuin (tai siis en) taas pankissa. Ovessa lukee:"kassa-asiat 10-14". Ovikerberos kysyi, millä asialla pankkiin aion. Vastasin "kassa-asioissa". Kerberos:"Rahaako nostatte?". Miksi pitää selventää kassa-asioitaan? Pankkihan jo itsekin tarjoilee kassa-asia-termiä. Joku paha-aikeissa oleva seuraa keskustelua:"Jaahas,mamma nostaa tililtäään, minäpä otan ne". Onneksi virkailija kassalla oli se mukava mies, josta tykkään, että harmistukseni hiukan laantui. Tosin se oli syntynyt apteekissa ennen pankkia. Kysyin apteekissa mustia suu-nenäsuojuksia. Katsottiin koneelta: ei ole. Kysyin toiselta ja hän sanoi hetkinen ja katosi apteekin uumeniin. Tuli takaisin kysymieni maskien kanssa. Edellinen henkilö seurasi tarkasti tilannetta ja minä toivoin että häveten. Olisi hiukan häneltä vaadittu aktiivisuutta, niin olisin ollut tyytyväinen ja kiitollinen asiakas. Nyt hymyn ja kiitoksen sai se jälkimmäinen henkilö. Missä on palvelualalla palvelualttius???  Menin pullakauppaan ja ostin kostopullan, jonka söin heti kotona. Sitten harmitti sekin.

Aina se marmattaa, ajattelee nyt joku lukija.

Katselin HS:n tilaisuuden presidentti Mauno Koiviston patsaskilpailun tuloksista. Saamme uuden veistoksen Pikkuparlamentin puistoon.  Kirsi Kaulanen voitti teoksellaan Välittäjä. Ei taaskaan näköisjuttua, vaikka niitäkin oli tyrkyllä kilvassa. Ihan kiva ja ilmava lisä Helsingin patsasvalikoimaan. Irvileuat jo punovat mietteitään tästäkin teoksesta.

Syyskuu tupsahti hollille. Että tällaista vuodenaikaa tarjolla. Mansikoita en enää torilta ostanut. Kirsikoita ja luumuja kyllä. Auringonkukkiakin ajattelin kotiin tuoda, vaan niin ei tapahtunut. Niistä tulee aina vankasti mieleen eräs hollantilainen taiteilija, joka leikkasi korvansa ja lähetti sen tarinan mukaan ilotytölle. Nykyiset taiteilijat eivät enää näin radikaalisti temppuille. Ollaan säyseämpiä ja "normaalimpia". Mitä tuo jälkimmäinen sitten tarkoittaakin. Olen joskus miettinyt.

Tsilarikin tuli. Slangi ry:n jäsenlehti. Slangia kannesta kanteen.  Matti "Fredi" Siitosta muistellaan. Olemme kaikki kuulleet Kolmatta linjaa takaisin. Niin Stadia, niin Stadia. Stadin Slangin puheenjohtaja, bamis, Harri Saksala pääkirjoituksessaan väittää "syksyllä stikkaa vodaa". Nyt jo viikonloppuna luvattu eka syysmyrsky. Saas nähdä. Nyt ainakin suulis skriinaa  katsellessani sineen taivaan.


30. elokuuta 2021

KIRJOITAN SILTI

 Oikeastaan ei vieläkään mitään asiaa, saati kertomista.  Mutta kun hollille panin tuon valkoisen tekstiä odottavan pläntin, niin annan tulla. Englannin kurssi lähenee. Lasku ei vielä tullut, mutta hyväksymisilmoitus oppilaaksi pääsemisestä kyllä. Hankittuani kirjan aloin etukäteisitseopiskelun kieliopin kohdalla, joka on aina ollut kompastuskiveni. Olen ollut sitä mieltä, että puhekieli lonkalta vedettynä ei kaipaa oikeaoppista englantia, mutta nyt onkin oppiminen kurssilla kysymyksessä, eikä siellä olla hällä-väliä-tyylillä. Prepositiot, artikkelit, persoonapronominien  omistus- ja objektimuodot jne. Toisinaan olen vankasti sitä mieltä, että olen haukannut liian suuren palan ja välillä taas ajattelen, että koko touhu on "a piece of cake". 

Kadotin yhden korvakoruni tai luulin niin tehneeni. Vielä luulossa ollessani otin pölynimurista pölypussin ja tyhjensin sen. Sitten pengoin vuoteen alustan, vuoteen ja koko makuuhuoneen taskulampulla ja ilman. Kaiken ohella kiroilin ja manailin huolimattomuuttani. Kello oli muuten kaksi yöllä ja virkistyin koko ajan. Jos koru olisi ollut mikä tahansa korvakoru...  mutta kun ei ollut. Aivan lopuksi masennuin tyystin ja menin olohuoneen sohvalle keräämään voimia seuraavaa etsintäkierrosta varten. Kuinka ollakaan yhtäkkiä huomasin sen peijakkaan korun olevan sohvapöydällä edessäni. Otin sen talteen ja lakkasin olemasta masentunut. Mutta väsynyt olin. Ryömin vuoteeseen, jonka olin kiskonut keskelle lattiaa ja nukahdin tyytyväisenä. Aamupäivällä herättyäni tarkistin, että tallella olivat molemmat korvakorut ja panin pölynimuriin uuden pussin.

Kristo Salminen osallistuu Tanssi tähtien kanssa-tanssikisaan. Kun hän tuli kuviin, luulin Esko Salmisen siinä olevan. Aivan kuin ilmetty isänsä, joka aikoinaan oli niin ikään oman isänsä näköinen häkellyttävästi. Selvittyäni tästä yhdennäköisyyden sekamelskasta, aloin katsella tanssijoiden esittelyohjelmaa. Koko innostunut joukko tanssii olohuoneessani seuraavina sunnuntai-iltoina. Ei tarvitse miettiä mitähän mä katselisin.

Huomenna viedään kesän viimeistä päivää. Siinä se sitten oli tänä vuonna. Olen jo pannut siistiin pinoon eteisen hyllylle baskerit ja niiden viereen uuden huopahattuni. Ulsterikin valmiusasemissa. Sandaletit ovatkin jo jonkun aikaa olleet talvisäilössä. Niiden kimppuun taas runsaan yhdeksän kuukauden kuluttua. Eihän se ole kuin yksi hujaus!

25. elokuuta 2021

PANKKIKORTTI ?

 Hiljaiseloa ja sitten eilen pääsin kyläilemään. Oli monen sortin tarjoamiset kahvin kera ja pari lasillista Cavaa suolakeksien kanssa. Juttua piisasi. Emme olleet yli vuoteen tavanneet puhelinkeskusteluja paitsi. Pulpahtelimme sujuvasti kirjallisuudesta matkustamiseen, ihon ryppyihin, miehiin ja Afganistanin kautta Turkin presidenttiin. Kuusi tuntia sujuvasti meni. Ystäväni saattoi minut kohteliaasti bussiin ja halki monen esikaupunkialueen köröttelin kotipysäkille. Joskus bussinkuljettajat purnaavat, että matkustajat eivät tervehdi bussiin tullessaan. En minäkään (oli muuta asiaa), mutta huikkasin "kiitos" pois lähtiessäni, johon kuljettaja vastasi kohteliaasti samalla sanalla.

Tänään olen viettänyt aikaa puhelimessa. Aion olla nykyaikainen ja hankkia pankkikortin, jota ei ole entuudestaan. Pankkikortista minulla on skeptinen mielipide. Käteisen saanti pankeista alkaa olla kiven takana ja se oli syy, kun pankkikortista vihdoin ja viimein kiinnostuin. Oli siis asiaa pankin asiakaspalveluun miten toimia. Juttu pantiinkin jäihin, koska virkailija melkein vannoi käyttämäni pankin edelleenkin jakavan käteistä.  Huojennuin huomattavasti, koska automaatista valuva setelitukku jonkun rakennuksen seinästä kauhistutti jo pelkällä ajatuksella. Rosvo hyökkää kimppuun, laite nielee luvatta kortin, rahat takertuvat aukkoon, enkä ikinä opi tätä tekniikan ihmettä edes käyttämään. Kului pitkä aika siinäkin, kun henkilökohtaisen palvelun poistuttua bensa-asemilta, osasin laittaa bensaa omaan autooni ja tarkistaa öljyt. Miten minun kävisi pankkiautomaatilla?  Niin takapajuinen sentään en ole, että toki lompakossa on yksi kortti, jolla voi kauppojen kassoilla toimia ja se onkin ollut vuosien aikana ahkerassa käytössä. Olen siis edelleenkin ilman varsinaista pankkikorttia.

Orwellin kirjan olen saanut luettua loppuun. Panin sen tuuppimalla täynnä olevaan hyllyyn. Pitäisi taas antaa jollekulle lukuihmiselle kirjoja saadakseni tilaa. Jos luopuisin 1930-luvulla ilmestyneestä Otavan Isosta Tietosanakirjasta, joita on 15 muhkeaa osaa, tulisi tilaa. Mutta kun se on niin kiva kirjasarja kaikkine vanhoine tietoineen. N-kirjaimen kohdalla on n-alkuisesta ihmisestä sellaista asiaa, jota ei enää julkaistaisi. Sarjaan ei enää sisälly "tietoa", mutta historiaa kyllä lähes sadan vuoden takaa.