13. heinäkuuta 2022

LIIAN HEPPOINEN LUPA

 Olin pitkän kassajonon ensimmäisenä, kun takaani kuului miehen ääni: "mulla ei ole kuin nämä kaksi asiaa, saaks mä mennä ohi?"  Tämä tapahtui jokaisen kohdalla. Ne kaksi asiaa olivat oluttölkkejä. Mikä ihmeen oikeus kahden tölkin ostajalla on ohittaa koko jono ja miksi?  Jos ei ole aikaa käyttäytyä kaupassa kuten kuuluu, ei pidä mennä kauppaan. Teki mieli hiukan keskustella miehen kanssa, mutta kun en ollut varma hänen reaktiostaan, jätin tekemättä. Teki mieli myös puhutella jonon ihmisiä. Eikö uskalleta sanoa "ei"? Jätin senkin tekemättä. Minusta ei ole kohteliasta,eikä edes ystävällistäkään, antaa ohituslupa. Näitä luvan pyytäviä kavereita on usein kaupoissa ja ilmeisesti temppu on aina onnistunut. Annamme hyväksynnän väärään kassakäyttäytymiseen. Emme arvosta jonotuksen ideaa, annamme piut ja paut järjestykselle ja eriarvoistamme tavaran määrän, josta maksamme. Miksi kahden tavaran ostajalla on oikeus ohittaa kolmen tavaran ostaja? Minulla oli enemmän kuin kolme, enkä antanut miehelle ohituslupaa.

Postitin Italian kirjeen lisämaksulla ja sillä lailla se kulkee nopeammin perille tavanomaisen parin kuukauden sijaan. Kaupasta ostin torin litrahinnalla koko parin kilon suuruisen laatikollisen kirsikoita.Toivoin, ettei torikauppias huomaa, kun menen häneltä ostamaan mansikoita. Ei huomannut. Kaupassa minä taas huomasin unohtaneeni ostoslistan kotiin ja siksi en älynnyt ostaa pientä pakettia voita ja pientä tetraa täysmaitoa, jotka tarvitaan vichyssoise-keittoon. Pakko jättää seuraavaan ostoskertaan ellen improvisoi.

Illalla vuoteessa aloin lukea, yrittää jälleen kerran, Oscar Wilden vuonna 1889 ilmestynyttä kirjaa The Dacay of Lying Martti Anhavan 1998 suomentamana. Kirja on dialogin muodossa keskustelijoina Cyril ja Vivian. Jo dialogi hämää, eikä kirja ole minusta ollenkaan wildemäistä. En päässyt yhtään pitemmälle edelliskertaa. Cyril sanoo: "Jos kirjasta ei voi nauttia lukemalla sitä kerran toisensa jälkeen, sitä ei kannata lukea ensinkään." Jätin ystävykset pohtimaan Rousseaun takaisin luontoon-teoriaa ja kuinka sen ajatus elvyttää taiteen silmissä pannen veren kiertämään ja valaa voimaa käsivarsiin. Siirryin helposti yleistajuisempaan asiaan eli Kakuzo Okakuran kirjoittamaan kirjaan teestä. En ole mikään intohimoinen teen juoja, mutta sen historia kiehtoo.




3. heinäkuuta 2022

OLIKOHAN SIIPIJALKAINEN?

 Heinäkuuta mennään jo täyttä häkää. Kohtapuoleen koko kesä taputeltu. Hellettä vielä kai tovi, sitten ilmassa epävakaisuutta. Tervetullutta, luulen ma.

Luin lehdestä, että ihmisen kuivuminen helteellä tulee salakalavasti. Nipistin kiireesti ihoani, että palautuuko vai jääkö pystyyn. Palautui. Varmemmaksi vakuudeksi join kolme isoa lasillista vettä, jossa jäitä ja sitruunan viipaleita. Keittokin voisi olla näinä aikoina kylmää. Etsin reseptit myöhemmin. Vähällä syömisellä on pärjäilty. Kuumalla ei maistu. On helteen hyviä puolia. Hiukset eivät pysy kuosissa, kun yöllä hikoilee, vaikka ei ole kuin pelkkä lakana. Hikoilu on helteen huono puoli. Joskus menen parvekkeelle. Sinne ei mahdu vuode. Jos mahtuisi, nukkuisin siellä. Eräänä yönä jokin lensi nopeasti partsin ohi. Ilahduin. Olisiko ollut lepakko? Niitä oli paljon Katajanokalla, jossa minulla oli myös tapana istuksia öisin parvekkeella. Lepakot olivat tulleet jostain luolasta esille siihen aikaan kuten lepakoilla tapana on. Nahkasiivet läpsyttivät somasti. Joku kutsuu lepakoita "siipijalkaisiksi".

Odotan yleisurheilun mm-kisoja. Silloin on mukavaa valvoa, jos valvottaa. Kisat USAssa. Suorat lähetykset eivät meidän kannaltamme ole sopivaan aikaan. Kuinka korkealle hyppää Armand Duplantis? Onko mukana? Maailmanennätyskaveri.  Seiväs taipuu, taipuu ja singauttaa miehen riman yli huimassa kuuden metrin korkeudessa. Missä kulkee raja?

Katselen mielelläni tv:n ruudusta sarjaa "Lewis". Viipyilevää murhatutkimusta. Lewisin pari on älykkö, josta piti joskus tulla pappi. Tuli murhia ratkova etsivä. Sarja on uusinta kuten niin monet ovat. Kannattaa katsella uudemmankin kerran, jos ei ole muuta hommaa. Hyvää englantilaista elokuvan tekemistä.

Olen ahminut loppuun aprikoosit ja kirsikat. Mansikoita on vielä sekä yksi omena ja päärynä. Heti maanantaina torille. Silkkaa ylellisyyttä, että täälläkin on tori. Oikeastaan toripahanen, jossa muutama koju ja yksi valtava teltta täynnä mekkoja ja muuta kesävaatetta kympistä ylöspäin. En ole nähnyt asiakkaita, mutta en liioin liiku teltan ohi alvariinsa. Kaipaan Kauppatoria.



29. kesäkuuta 2022

RUNOT SURUISTA TEHTY

 Hehkuvassa kuumuudessa eilen torilla. Kirsikoita ja mansikoita. Kaupasta omenia ja päärynöitä. Sitten  kipinkapin viileään kotiin, jossa surisivat tottelevaisesti tuulettimet ikkunoiden ollessa visusti kiinni. Lounaaksi palsternakkakeittoa. Ei muuta tehtävää. Luin Yeatsin, Shelleyn ja  Keatsin runoja. Minusta sopivat kirsikoiden kanssa hyvin. En kaiken aikaa vanno Leinon ja muiden kotimaisten mestareiden nimeen. On osattu muuallakin. Olen sitäkin miettinyt, miksi niin monet runot ovat alakuloa täynnä? Soittokin kuulemma on suruista tehty. Tunsin kerran erään runoilijan. Hänenkin runoissaan pääosaa esittävät masennus,yksinäisyys, kivut vanhenemisesta, ahdistuneisuus...  Onko helpompaa antaa tunteille valta suurten kärsimysten keskellä, antaa runon syntyä? En tullut koskaan kysyneeksi. 

Suunnittelemani Espan puistossa pasteeraileminen siirtyy viileämpään ja myöhempään ajankohtaan. Ei minun ehdotuksestani, vaan ystäväni, jonka pitää karttaa helteellä ulkoilua. En minäkään maratonia lähtisi juoksemaan, mutta hissunkissun kävely kyllä passaa. Lierihattu estää paisteen pääsyn kasvoille. Aurinkolasit himmentää kirkkautta. Uskaltaudun jo sukittakin kulkemaan. Silloin on pantava nilkkaketju, joita on hauska käyttää. Niin kesää, niin kesää.

Joko omenapuut ovat kukassa? Kaikkihan jo kukkivat, monet sen tehneetkin.Tämä tuli mieleen, kun ostin onnittelukortin värssyineen: "Ah, omenankukkien aikaan/ muutako tahtoisin/ kuin rahtusen suven taikaa/ viedä uneen talvisiin". Kortti kuuluu Railin Runokortit-sarjaan ja värssyn tekijä on Raili Heikkilä. Ei muuten suruista tehty. Ehkä lähetän kortin Italiaan, jossa vietetään heinäkuussa syntymäpäivää. Kun maksaa lisämaksun postin kuljetuksesta, menee perille joutuisammin. Muuten saaattaa tehdä matkaa parikin kuukautta. Nämä ovat niitä Postin mystisiä juttuja, joista kuluttaja ei ole perille päässyt. 1800-luvulla oli Amerikassa Pony Express, joka laukkasi säällisessä ajassa postit määränpäähän. Ollapa sellainen nyt meillä Euroopassa? Ehkä minä soitan onnittelut Italiaan. Ei tarvita hevosta tai edes kirjekyyhkyäkään. Jälkimmäisen hankkimista olen kyllä ajatellut.

Panen vielä murheellisuuden näytiksi Shelleyn runosta Kutsu kurjuudelle pari säkeistöä:

Tule, istu rinnallen,
kurjuus surupukuinen!
Hahmos, kainon morsion,
vaikka mykkä, lohduton,
jumalaisen ylväs on!

Tule, istu rinnallen!
Vaikk´ oon nähdä murheinen,
onnellisemp´ oon kuin sa,
jonka otsa ihana
kantaa tuskan kruunua...

(Tämän "Invocation to misery" Shelley kirjoitti vuonna 1818 ja 1929 suomensi Jaakko Tuomikoski)

Niin oli tämäkin suruista tehty. M.O.T.


25. kesäkuuta 2022

SAMETTIA PARTSILLA

 Viime yö niin samettisen pehmeä ja lämmin, että herättyäni ykskaks aamuyöstä, menin parvekkeelle yöpaitasillani nauttimaan olostani. Viivyin toista tuntia. Näin kolmen lentokoneen valot taivaalla, enkä muuta. Oli hiljaista ja tuuletonta. Ikkunoissa ei valoja, kadut autioina. Oli oikein mukavaa.

Lueskelin opusta, joka ilmestyi aikana, kun Helsinki täytti 450 vuotta. Löysin Uula Erosen kirjoittaman runon:

Kaikki muuttuu, muuttuakin pitää
ja vanhan alla aina uusi itää.
Vielä lentää lintu yli Linnunlaulun
vielä möyrii siili alla junavaunun
vielä kytee kyrmyniska ahven
pinnan alla Eläintarhan lahden.
On muuttumatta tähtein sakarat
ja Havis-Mantan ihanaiset pakarat.

Runonen sopii näin Helsinki-päivän jälkeenkin, vaikka juhannuksena. Mittumaarista on runoja monen moisia ja minäkin tänne niitä vuosien varrella kopioinut. Vaan en nyt. Mennään runotta etiäpäin.

A lähetti meilin ja maanantaina sairaalaan ja leikkaukseen. On Saksassa vielä useamman viikon, koska kuntoutus tapahtuu myös siellä. Pojistaan toinen tuli äitiään tervehtimään. Lämmintä piisaa sielläkin, että ihan huh-hellettä.

Olohuoneen puolelle paistaa aina iltapäivällä aurinko. Panin tuulettimen töihin. Hellettä täälläkin. Syön mansikoita, kirsikoita, vesimelonia ja voin hyvin. Pistelin lounaaksi Harira-keittoa. Ei hullumpaa. Olisi saanut olla himpun verran enemmän tulista Harissa-tahnaa.

Että siis tämmöistä tänään. Mukavaa juhannuspäivän ehtoota!

22. kesäkuuta 2022

CROCS-JUTTUA

 Pitäisikö hankkia crocsit? Olen ihmetellyt urheilujalkineiden yleistynyttä käyttöä asun kuin asun kanssa. Nyt ovat crocsit työntyneet niiden rinnalle. HS yrittää kertoa, miksi. No, minusta ne näyttävät jaloissa mukavilta, vaikka en ole kokeillut. Vai näyttävätkö? Crocsit ovat muovia ja alunperin tarkoitettu kotikäyttöön takapihahommissa. Nyt niitä on ollut Oscar-gaalassa iltapukuisten jaloissa. Pannaanko crocsit muodikkaasti jalkaan joulukuun itsenäisyyspäiväpippaloissa Suomessakin?

Sakari Hällforsin kirjoitus HS:ssa  kertoo muotiguru Sami Sykön vastustavan crocsien uutta tulemista. Minä liioin en niille lämpene, vaikka valmistetaan myös korkeakorkoisina. Niitä on moneksi. En osta. Eikös muovi hiostuta ja ole aika kova materiaali paljaassa jalassa? Sukkien kanssa? Ei kai. No, kukin kulkekoon missä jalkineissa tahansa oman makunsa mukaan. Niin teen minäkin.

Puhdistin tuulettimien siivekkeet ja nyt tuulettimet odottavat ensi viikon hellettä. Torilta ostin Rumba- ja Hella-mansikoita. Avomaan jo. Maistuivat kesälle ja auringolle. Niitä on saatava lähipäivinä lisää. Herttainen juhannus tulossa, eikä pirttiä ole puhtoiseksi pesty. Ei koivuja ovenpielessä, ei heilaakaan. Mutta olen K:n kanssa menossa jonain päivänä Espan puistoon katselemaan ihmisiä. Näin me sovimme. 

Luen edelleen Matti Rämön matkasta Turkkiin, jossa hän on jo. Tästä tuli mieleen, että Turkin presidentti Erdogan  ei tykkää maansa englannin kielisestä nimestä "Turkey". Liian kalkkunamainen. Ehdottaa nimeksi "Türkiye". Joku jo kysyi, koska hän puuttuu suomen kieliseen nimeen "Turkki"? Siinähän kalskahtaa eläimen tai ihmisen vaatetus. 

Ostin mansikoiden ohella tarpeet, chiliä ja bataattia, keittoon, jonka väsään jonain päivänä. Muut ainekset olivatkin kotona, kurkuma, juustokumina ja korianteri. Luin jostain, että helteellä on hyvä juoda ja syödä lämmintä. Ei siis jääpaloilla jäähdytettyä keittoa tai juomaa. Meillä keitto kuuluu pakkaspäivän ruokiin ja kesällä kaikki pitää olla viileää. Molempi ehkä parempi.


20. kesäkuuta 2022

ALAMAISSA

 Eipä ole ollut juteltavaa, joten olen ollut hiljaa. Välillä Stadissa, hommaillut sitä ja tätä täällä ja tuolla. Joskus vain ihmetellyt tätä maailman menoa, keitellyt Harira-keittoa, jossa tulisen puoleista Harissaa. Jokin minua viehättää marokkolaisessa keittiössä. Ehkä muisto eräästä parhaimmasta syömästäni kana-ateriasta Tetuanissa. Ehkä jokin muu panee viehättymään.

Suunnitelmia on. Taidenäyttelyitä, oikeaa Stockmannia, joka ikäväkseni sekin muuttunut, pasteerailua keskustan kaduilla. istuskelua Espan puistossa... Kunhan  sille päälle satun. Ouluun en lähde. Päätös asiasta tehty. A edelleen Saksassa odottamassa jalkaleikkausta. M ja A muuttamassa uuteen kotiin. H:n kanssa päätimme mennä terassille viinilasilliselle ennen kuin kesä päättyy. Huomenna kesäpäivänseisaus ja siitä syksyä kohti. K elelee hissukseen. Tämän tiedän, koska juttelemme puhelimessa. Roskiksella ja ruokakaupassa käynnit värittävät arkea.

Parvekkeen kukkaloisto sen kuin kukoistaa. Annansilmät venyneet somasti korkeutta, jättiläismäinen pelargoni on kuin iso pensas amppelissa, rehevä mansikka vierellään. Jälkimmäinen kantaa satoakin. Kiinanpetuniat juovat runsaasti vettä osoittaen heti mieltään, jos jäävät ilman. Kivaa näitä on hoidella. Yleensä teen sen illalla auringon paisteen poistuttua talon taakse. Sitten istun ja katselen suuria koivuja ja korkeaa naapuritaloa. Kauempaa kuuluu autojen ääniä ja moottoripyöräilijän armotonta kiihdytystä. Jokunen lokki harvoin lentää parvekkeen ohi. Silloin tulee ikävä Katajanokan lokkien kirkunaa, lepakoiden lehahtelua ja merituulen suolaista henkäystä. Lotossa oli vain kolme oikein. Tarkoittaa että asuminen jatkuu täällä, jonne en kuulu. Kirjoitin jo A:lle "I hate all this here". Ilmeisesti tänään syvän pessimismin päivä.

Nyt hiusten pesuun ja lounaan laittoon. Kanankoipi ja salaattia.


15. kesäkuuta 2022

NOBEL JA EI NOBELIA

 Kesä jatkuu. Ihan kivan lämmintä, paistetta ja pää täynnä suvisia ajatuksia. Partsilla kukat kukoistavat, mansikat kypsyvät amppelissa, kiinanpetuniat ovat upeita. Luin loppuun kirjan kirjailijoiden Helsingistä.  Siitä pieni juttu omin sanoin, joka pani hymyn huuleen. Kun sekä Mika Waltari että F.E. Sillanpää olivat samaan aikaan hoidettavana Kammion sairaalassa, kävi Sillanpää usein Waltarin huoneessa visiitillä. Sillanpää kertoi olevansa sairaalassa siksi, koska oli saanut "sen pirun Nobelin, jota pää ei kestänyt". Waltari taas Sillanpään mielestä oli hoidossa siksi, että hän ei koskaan tulisi Nobelia saamaan.

Ruotsalaiset mansikat tulleet torille. Ostin niitä sekä ihanan kypsiä kirsikoita. Kaupasta ainekset marokkolaiseen harira-keittoon. Onneksi oli myös harissa-tahnaa. Ohje ei kertonut, vihreääkö vai punaista. Ostin jälkimmäistä. Kiusaukset jätin kauppaan, joka teki minut ylpeäksi itsestäni. Pääsenkö tavoitteeseeni laihtumisessa elokuuhun mennessä? Lähelle ainakin. Kohtapuoliin mekko solahtaa päälle kuten ennenvanhaan. Ihmisiä liikkeellä sankoin joukoin. Loma-aika alkanut. Torille ilmestynyt jäätelökioskin terassi, jossa myös tungosta. Maan alla metro toi ja metro vei ihmisiä. Iloisia ilmeitä ja kevyttä vaatetusta, paljaita sääriä ja käsivarsia. Olisipa tämä ikuista!

Venäjällä outoja huhuja Suomesta ja nyt myös presidentti Niinistöstä. Kummallinen naapuri meillä. Ei riitä, että siellä vääristellään Ukrainan sotaa. Ennen muinoinen missien yleinen toive rauhasta maan päällä toimittajan kysyessä, mitä missi toivoisi, olisi nyt kovasti toteutuessaan poikaa. Alkaa sotiminen jo kyllästyttää.

Tänään kotona, huomenna liikkeelle. Ehkä Espan puistoon ehkä muualle. Korkeasaareen? No ei sentään. Pohdin kohdetta huomenna.