4. joulukuuta 2021

SEKALAISTA, SEKALAISTA

 Täällä taas minä läppärin äärellä ihmettelemässä. Blogin kirjoittajilla on yleensä joku mielenkiintoinen aihe mielessään, fiksu ajatuksia antava teema, keskustelua herättävä. Ei minulla ole. Tömähdän laitteen eteen ja mietin ankarasti. Ketään ei taatustikaan kiinnosta minun alituinen sopan keittämiseni tai missä kohdassa olen Therouxin kirjassa tai olenko valmistautunut jouluun.

No, näillä mennään. Selailin kevätlukukauden englannin oppikirjaa. Jälleen huomasin, että olisi pitänyt aikoinaan olla enemmän hereillä koulussa englannin tunnilla ja perehtyä kieliopinkin saloihin. Minkä taakseen jättää jne. Nyt kurssilla kun ei passaa puhua pläjäyttää vain sinne päin, vaan pitää olla jetsulleen oikein. Koronapassia ei ainakaan toistaiseksi tulla vaatimaan tunnille mennessä. Vielä en ole missään ollut, missä sitä tarvitsisi näyttää. Ehkä sekin aika tulee. Passistakin on purnattu. Totta kai on. Me olemme purnauskansaa. 

Nyt kaupungilla purnataan, ehkä aiheestakin, rakennuksesta, jota aletaan joskus pykätä Helsinkiin Elielinaukiolle. Arkkitehtuurikisan kahdesta rakennuksesta ei ole vielä päätetty, Albero vai Klyyga. Mitä olen kuvia katsellut, niin saisivat olla hitusen verran pienempiä. Näyttävät todella valtavilta kumpikin. Niin sanottiin aikanaan myös Kelan pääkonttoritalosta, joka pykättiin ankarista vastaväitteistä huolimatta lapsuuteni kaltsille Töölössä. Liian massiivinen! Siinä se nyt vain kököttää, eikä kaltsista ole kuin pieni osa jätetty koristeeksi ja muistuttamaan paikasta, jossa lapsilla oli kesät ja talvet hauskanpitoa.

Saas nähdä, antaako nivelrikko polvessa sen verran myötä, että saan kontattua Kauppatorin markkinoille. Nyt polvi tuntuu kelpo polvelta, mutta tänään en ole lähdössäkään. Se vähän otti nokkiinsa äheltäessäni jouluvalojeni kanssa tikapuilla keikkuen. Seuraan tilannetta.

Panin broilerin/kanan/kananpojan palat itsekehitettyyn marinadiin. Tätä lihaa kutsutaan kaupoissa eri nimillä, vaikka tuote taitaa olla yhtä ja samaa pataan kasvatettua  lajia. "Villiporopyörykät" saavat minut aina erään kaupan valmisruokatiskillä iloiseksi. MIKÄ on villiporo??? Onko se omistajansa tokasta karannut yksilö? Mistä tietää, mikä on karannut, kun vaeltavat alueilla vapaina ja huolettomina  etelän ihmisten valokuvattavina? Katin kontit, minusta ei ole olemassakaan sellaista eläintä kuin "villiporo". No, nimitys kuulostaa tietysti erittäin eksoottiselta varsinkin helsinkiläisen korvissa. "Meillä syödään tänään villiporoa".





3. joulukuuta 2021

VALMISTA

 Olen saanut laitettua valot ikkunoihin ja kranssin oveen. Valoissa enemmän puuhaa. Tarvittiin lujaa tahtoa, jonkun verran tarkkuutta ja viitseliäisyyttä ja tikapuut. Kiipeilin kuin hiukan kankea orava tikapuilla edestakaisin ylös ja alas. Lonkka kuulutti välillä kiputilastaan ja piti mennä lepäämään. Yhdestä metallitähdestä räsähti polttimo eli lamppu paukahtaen käyttökelvottomaksi. Avasin tähden ja laitoin uuden. Ja taas kokeilua että toimii. Sitten tikapuille ja katon rajaan, missä verhotangot, joihin hellästi valot ripustin. Apuna kaikenlaisia asiaan kuulumattomia pidikkeitä nuppineuloista lähtien. Hätä keinot keksii. Lopulta kaikki oli valmista ja ulkona jo hämärsi. Tulihan tehtyä. Vielä ovikranssin kimppuun, mutta se oli helppo nakki. Sopan keitto jäi täksi päiväksi. Kantti ei venynyt enää eilen siihen. Illalla katselin tv:ssä Atlantiksen etsimisestä dokumentin. Eivät löytäneet. Olisikohan ihan täällä meidän Itämeressä?

A:n kanssa puhuttu kiivaasti joulunajasta, mitä kumpikin tahollaan tehnyt. Tahtoi myös tietää suomalaisesta lämmityspolitiikasta ja minä panin parastani kertomalla kauko- ja maalämmöstä, unohtamatta öljy- ja sähkölämmitystä. Hänen talonsa lämpiää kaasulla. Sitä itse säätelee kulloisenkin säätilan mukaan. Takuulla viileämpää kuin meillä sisätiloissa. Talotkaan eivät välttämättä aivan  talven kestäviä.

Ensi viikolla on änkeydyttävä Tuomaan markkinoille, jos sinne ylipäätään mielin. Ja mielinhän minä. Reippaasti vain metroon, josta siirryn nelosen ratikkaan ja pysäkiltä käppäilen piparkakkujen ostoon. Maski naamalle ja menoksi.

Varmaankin Kirkko ja kaupunki-lehden mukana tuli adventtikalenteri, josta olen avannut kolme luukkua. Eilen luki: "Asiat saavat olla jouluna yhtä kesken kuin aina muulloinkin". Lohduttavaa, kun minulla ovat jouluisin asiat aina noin olleet. En ole mikään joulukorea. Enkä tietystikään vieraskorea. En huudahda ovella meillä-nyt-on-vähän-sekaista-helinää. No, nykyisin ei ole vieraista mitään tunkua. Ystävien rivit syystä tai toisessta harvenneet. Viimeksi lähti viimeiselle matkalleen R:n puoliso.

Niin kuin aikaisemminkin: aamulatte juotu, sitten suihkuun ja sen jälkeen pilppuamaan juureksia keittoa varten. Pitäisi muuten hankkia rikki menneen tilalle pienenpuoleinen kone, joka tekisi työn puolestani. Kävin jo katsomassa, mutta ei ollut sopivaa. Ehkä palaan asiaan joulun jälkeen. Kaupoissa on tilaa silloin katsella. Manuaalisesti siihen asti.





2. joulukuuta 2021

KIRJASTOSSA

 Viimeinen englannin tunti ennen ensi vuotta takana. Opettaja sai suklaarasian ja minäkin kannoin korteni  kekoon osallistumalla kustannuksiin. Parini J pyysi minut seuraavallekin kurssille parikseen ja olin vallan otettu tästä. Ja tietysti lupauduin. Alkoi pitkä joululoma, joka päättyy vasta reilusti tammikuun puolella.

Tänään laitan ikkunoihin jouluvalot sekä teen valinnan, mikä kranssi oveen. Pieni kuusi olohuoneen pöydälle  saakoon jouluasunsa hiukan myöhemmin. Sopan keittokin ohjelmistossa. Ulkona reipas pakkaspäivä, mutta minullapa on glögiä, jota nautiskelen lämmikkeeksi kotona. Lumen kaipaajille on lunta sen verran maassa, että "on valoisampaa". Enemmästä ei väliä. Vaikka tuleehan sitä jossain välissä tykkään tai en. Palautin Shakespearen kirjastoon ja sekin oma temppunsa. Kun minulla muinoin oli kirjastokortti, palauttaminen tapahtui fyysisen henkilön kanssa. Nyt virkailija ohjasi minut henkilökohtaisesti seinässä ammottavan avonaisen luukun eteen ja pyysi sujauttamaan kirjan sinne.Se lähti vauhdilla kohti minulle tuntematonta päämäärää. Ihmettelin, miten saavat tiedon, että olen tunnollisesti kirjan palauttanut? Mies kertoi, että kohta eteeni pelmahtaa palautustosite. Näin tapahtui. Selvää kuin pläkki. Sanoin osaavani ihan itse seuraavalla kerralla ja kiitin ystävällistä opastajaani. Homma minulle uudenlaista nykyaikaa!

Therouxin kirjassa etenen vakaasti mutta hitaalla vauhdilla. Hän on nyt pyrkimässä maanteitse Etiopiasta Keniaan ja se tuntuu vaikealta alkaen jo viisumin saannista. Kestää kuulemma ainakin pari viikkoa, koska sen antajaa "ei saa häiritä". Onneksi kirjailija on tottunut matkailija, joka tietää että maassa maan tavalla nurisematta. Theroux lähti takaisin Addis Abebaan odottamaan.

Enköhän tästä ala päivän puuhiin. Kahvikin tuli jo juotua. Ensin suihkuun ja sitten jouluisten askareiden kimppuun. Kivaahan se on, jota taas kaiken purkaminen aikanaan ei ole. Se tehtävä ajoissa, ettei paha Nuutti pääse viemään pois.


30. marraskuuta 2021

SANOJA TAAS PANNASSA

 Jaahas, pakkasta. Ja pimeää. Ei mitään kivaa. Mitä mä tekisin tänään?  Äitiäkään ei ole enää keksimässä mitä puuhata. Pitää ihan itse. 

Joulupuu on eri nätti partsilla. Ikkunat vielä ilman valoja, enkä ole valinnut ovikranssia. Joulussa on puuhaa, vaikka ei likikään entisten joulujen lailla. Väkeä oli ympärillä, joille laittaa. Nyt olen vain minä itse. Ollut jo vuosien ajan. Silloinkin, kun puoliso vielä oli vierellä. Hän ei ollut selvillä jouluista sun muistakaan. Meillä oli vain läheisyyttä, joka tärkeää, jos ei tärkeintä. 

Suomen kieli jälleen karsijoiden hampaissa. On sanoja muun muassa eläinkunnassa, jossa joidenkin nimi viittaa n-sanaan vaikkakin peitellysti. Mutta kun ei saa sinne päinkään mitään, mikä jotakuta voisi vaikka loukata. Hankalaa avata enää suutaan. Kafferipuhvelia ei ainakaan saa käyttää. Onko luvallista sanoa kahvia mustaksi? 

Hipsin hitaasti ja varmasti ostamaan englannin kurssikirjani.  Olin myös ruokakaupassa ja nyt on soppa-aineksia. Niin ikään valmis sievä, pullea ja pieni joulukinkku, Niin oli nätti muitten isompiensa joukossa, että en voinut pikkuista hyllylle jättää. Panin pakastimeen. 

M soitti, tai minä, kun oli ääni poissa kaupassa ollessani, ja sovimme, että jätetään tapaamiset ja museot ensi vuoteen. Jos polveni olisi jo silloin kunnon polvi, vaikka eihän nivelrikko kai itsestään minnekään katoa. Mistä lie sekin minuun tarttunut? 

R:n kirjoittama nekrologi on kaunis. En tuntenut hänen miestään, mutta nyt sain hyvän kuvan miellyttävästä ja älykkäästä miehestä, joka vuosia sitten vei R:n sydämen. Niin moni yksin jäänyt miettii, miten nyt tästä eteenpäin? Olemme pärjänneet ja elämä jatkuu.

Heräsin taas aivan säädyttömään aikaan ja nyt alkoi hassusti nukuttaa. Voin piipahtaa vuoteeseen ja nukkua tunnin tai pari. Ei ole menoa minnekään. Myöhemmin keittoa ja joulukoristeita. On jo adventtiaika. Jouluun 25 päivää.









27. marraskuuta 2021

ONKO TAKSISSA TURVALLISTA ?

 Jatkoin museokortin voimassaoloa. Onnistuin sähläämään toimenpiteen. Piti soittaa. Piti olla jonossa ja kuunnella "palvelemme sinua mahdollisimman pian". Suljin puhelimen ja odotin tunnin. Soitin taas. Olin jonossa. Suljin. Soitin. En ollut enää jonossa. Sain toiseen päähän ihan ihmisen, jonka kanssa selvitin sähläämiseni, joka oli aiheutunut vain minusta ja taidostani käyttää tietokonetta. Lopulta museokortin voimassaolo jatkuu ja museokäyntini ovat mahdollisia kortilla pitkälle eteenpäin. 

Olen ostanut ensi vuoden kalenterin. Olenko tapojeni orja, kun se on aina samanlainen? Siinä pitää olla tasku, jota en koskaan käytä. Taskukin tuntuu turvallisen  mukavalta. Voihan se joskus olla tarpeen. Mitä sinne voi panna? Laskut tulevat maksetuiksi automaattisesti ja jos sellaisen saa, tulee sekin sähköisesti. Alkaako paperi olla turhake? Kopiopaperi ei ole. Paperinenäliinaa tarvitaan. Lautasliinatkin paperista. Tsilari-lehti on hyvää paperia. Englannin kurssikirja myös. Ehkä senkin saisi näytölle, kuten monia muitakin kirjoja. Tarkemmin ajatellen, paperi on edelleen tärkeä tarvike. Suomihan on paperimaa. Tarvitsemme paperia päivittäin jossakin. On turvallista, kun on paperia. Miksi ajattelen koko ajan turvallisuutta kaikessa? 

Onko taksissa turvallista, kysytään tänäpäivänä. Vuosia sitten jouduin itsekin taksinkuljettajan väkivallan kohteeksi. Olin antanut maksun ja hän heitti yhtäkkiä  rahat jalkoihini lattialle. Kumarruin niitä nostamaan, jolloin hän kävi käsiksi. Pyysin kuittia, koska olisin siitä nähnyt minkä taksifirman alaisuudessa hän toimii. Ei antanut. Tein suullisen valituksen, mutta kuljettaja oli jo ehtinyt kertoa oman versionsa: minä olin käynyt hänen kimppuunsa. Häntä uskottiin. Käytin noihin aikoihin paljon takseja. Ja nyt on ilmennyt ikäviä tarinoita taksinkuljettajien käyttäytymisistä asiakkaita kohtaan. Moni kysyy, voiko taksiin enää mennä?

Pakkaspäivä. Tämänpäiväinen lukema mittarissa on vasta alkua. Täytynee kaivaa kaapista villahousut ja siirtyä muutamaa denieriä paksumpiin sukkiin. A valitteli eilen, kuinka kylmää on eteläisessä Espanjassa. Ei kunnollisesti yli 15 plusasteenkaan.  Polttelee takassa puita ja pitää tulta kynttilöissä. No, tiedetäänhän talojen rakentaminen etelässä, jotta uskon hyvinkin hänen palelemisensa. Olen matkaillut talviaikaan ja ollut kylmissäni hotelleissa.




25. marraskuuta 2021

MASKIT TAKAISIN

 Shakespeare on siinä jamassa että palautan sen kirjastoon. En lukenut kokonaan kirjaa. Sen minkä luin minua suuresti kiinnosti. Siirryin sujuvasti takaisin Paul Therouxin Dark Star Safari Overland from Cairo to Cape Town´iin, joka on pienipränttinen 495-sivuinen pokkari ja jota en ole koskaan päässyt loppuun asti. Ilmestynyt vuonna 2002. Uusi yritys.

Olemme siirtyneet takaisin maskiaikaan. Enkun tunnilla kaikilla oli taas naamari ja minun kuuloni heikkeni huomattavasti, kun maski peittää puheet. Vielä yksi tunti ja sitten on joululoma. Jos olisin vielä koululainen, hihkaisisin tässä kohtaa JIPPII. Nyt ajattelen, että onpas peijakkaan pitkä loma, kun vasta tammikuun puolen välin jälkeen alkaa taas opiskelu. Opettajalle aiomme antaa jonkun lahjan. Pähkäiltiin lajia, enkä sitten kuullut, mihin oli päädytty. Raha kerätään ensi viikolla. Ennen vanhaan opettajalle annettiin omena.

Soitin P:lle Hämeenlinnaan.  Emme ole kuulleet toisistamme aikoihin ja juttua riitti. P aikoo maalata vielä yhden taulun ja sitten panee pensselit santaan. On koko ajan muita intressejä ja aktiviteetteja. Näyttelyitä hänellä ei enää kuulemma ole. Toivottelimme hyvät joulut ja lopetimme rupattelun. Olen joskus tuntenut toisenkin taiteilijan Hämeenlinnassa. Hän oli R ja tahtoi tehdä minusta muotokuvan, mutta isä kielsi. En ollut vielä aivan aikuinen ja ikäväkseni olin isäni käskyvallan alainen. R vakuutti, ettei kysymyksessä ole kuva, joka ei saisi puritaanisen isäni hyväksyntää. Isälläni oli kuitenkin omaperäiseksi muodostunut kuva taiteilijoista. Ja olivathan he hurjaa joukkoa, boheemeja suorastaan. Jotkut asuivat Pariisissa asti ja joivat aamusta iltaan kulmakahvilassa Absinttia. 

Olen alkanut ottaa vastaan jo joulun odotusaikaa. Joulupuu lähtökuopissa olohuoneen lattialla valmiina siirtymään parvekkeelle. Poppanan kaivoin kaapista keittiön pöydälle. Aloitin myös ankaran valinnan, minkä kranssin laitan oveen. Lisää potkua tulen saamaan Tuomaan markkinoilta, kunhan Kauppatorille asti pääsen. Joulu alkaa maistua päivä päivältä enemmän joululta.




24. marraskuuta 2021

ENSILUMIKO ?

Satoi se lumi Helsinkiinkin. Mainittiin  heti ensilumeksi.


"Niin hiljaa, kuin varkain,
niin ääneti se hiipi
ohitse silmäin arkain,
se keiju lumisiipi..."
(Yrjö Jylhä, Ensilumi)


Lähdin juuri silloin kauppaan. Satoi lunta baskeriin ja talvisaapas sai ensikosketuksen tänä vuonna lumeen. Kun tulin kaupasta, oli lumi poissa.

"Niin hiljaa, laill´ ihmeen,
se saapui ja se lähti
ja jätti valkovihmeen,
se keiju Lumitähti."
(Yrjö Jylhä, Ensilumi)


Minusta tuo Helsinkiin satanut lumi ei ollut oikea ensilumi.Sillä on joku Ilmatieteen laitoksen määritelmä. Eikä se sopinut tähän lumeen. Sanotaan sen olleen ensimmäinen  hipaisu.

Sitten seuraavaan aiheeseen:

Kauneusmissit aikoinaan haastattelussa toivoivat maailmalle rauhaa. Sitä on toivonut moni muukin kautta maailman sivu. Historian opettajani koulussa ujutti oppiensa joukkoon filosofeja, joista yksi oli Immanuel Kant. Hän eleli Preussissa enimmäkseen 1700-luvulla. Löysin kirjakaupasta Jaakko Tuomikosken suomennoksen Kantin kirjasta "Zum ewigen Frieden". Ostin sen ihan kunnioittaakseni opettajaani, jota Ciceroksi kutsuttiin. Kirja on maannut hyllyssä. Nyt sen otin käteeni ja oikeastaan aloin lukeakin. Jo heti alussa huomasi, että rauha on monimutkainen juttu, ja ollut aina. Eivät ole kirkasotsaisten missien toiveet toteutumassa. Eivät nyt, eivätkä koskaan, niin kauan kuin ihmiskunta täällä tepastelee. Ehkä Kant pääsee jyvälle, mutta ei sen pitemmälle.