MUUTAMA SANA JA HENGISSÄ OLLAAN

 Jos nyt muutaman rivin taas kirjoittaisi, kun kesäkuukin on pian loppumassa. Keskikesän juhla oli ja sen vietin varsin hissukseen kotona. Ei edes ruokapöytä prameillut juhannuksen herkuilla. Tein myskikurpitsakeittoa. Olen taas kallellaan soppien puoleen. Samalla tulee viikottainen parin päivän kasvispäivä vietetettyä. Ei ihminen tarvitse lihaa jokaisena päivänä. Kirsikoita ahmin hullun lailla. Pari litraa katoaa hujauksessa maaruun. Sopivaa syötävää jalkapalloa katsellessa. Olen jopa nähnyt näitä meidän  ajassamme öisiä kamppailuja. Kun ei nukuta, voi hyödyntää unettomuutta tuijottamalla tv:tä ja ihmetellä harvoin tapetilla olevia maita. Niin että oppii samalla. Aina kannattaa edistyä, saada tietää uusia asioita, laajentaa tietämystä.

Jahkailen kaupungille menoa. Olisi mekkoilmakin, niin ja lierihattuakin voi käyttää. On se  niin lystiä tämä suviaika. Roskiksella tapasin talossa asuvan kuvataiteilijan. Juttu luisti ja kotona tutkin googlen avulla taiteilijasta lisää tietoa. Näyttelyitäkin on ollut, haastatteluja ja avoimena ihmisenä kertonut elämän nurjistakin puolista. Ei aina ole ruusuilla tanssittu. Ehkä tapaamme vielä roskiksella.

N:n kanssa sovin Espikselle menosta vielä tämän kesän aikana. Pitäähän siellä kerran tai kaksi käydä. Katsella muita pasteerailijoita, vilkaista, onko Eikka vielä jalustallaan ja pitävätkö lokit Runebergin päätä epäkunnioittavasti levähdyspaikkanaan. Niin ja onhan niillä nurkilla aikoinaan suurtakin paheksuntaa saanut Havis Amanda, jota me nykyisin jo suurella ilolla ja ylpeydellä katselemme ja turisteille esittelemme. Joku, muuten, kirjoitti HS:ssä, että Kauppatorilla kaupataan sellaista Helsinkiä, jota ei edes ole. Ei meillä jokaisena yönä revontulet taivaalla leiskua, eikä porot tallustele kaduilla, eikä moni muukaan asia ole totta, mitä postikorteissa ulkomaalaisille kaupustellaan. Lappi on kaukana Suomen pohjoisosassa neljän tuulen lakkeineen, eikä Joulupukki asu Stadissa. Eikö esiteltäväksi kelpaa todenmukainen Helsinki?

SE ON TOUKOKUU

 Kyllä niin kovasti verkalleen käyn täällä kirjoittamassa, että ehkä pitäisi poistua kokonaan ja lopullisesti tästä blogimaailmasta. On olevinaan muuta tekemistä kaiken aikaa ja onkin. Olen vienyt ison kassillisen kirjoja N:n kirpputoripöydälle. Sitten menin heti kirjakauppaan ja ostin pari kirjaa, jotka aikanaan sulavasti mahtuvat hyllyyn, jonne tuli tilaa. Toinen ostamani on kanadalaisen kirjoittama meistä suomalaisista sisuineen päivineen. On aina kiinnostavaa lukea, mitä meistä maailmalla tuumitaan, vaikka usein leimataan hiukan omituiseksi kansaksi, joka pulahtaa saunan jälkeen lumihankeen ja väittää sen olevan mukava kokemus. Itse saunominenkin on omituista. Alaston kroppa on ihan jees, kun istutaan puupenkillä kovassa kuumuudessa vierivieressä toisten kanssa ja hakataan kimpullisella koivun oksia itseään ja välillä vierustoveriakin. Eikä kukaan suutu. Minä en kuulu saunan ja saunomisen palvojiin. Tulee vain rumasti ihohuokoset törrölleen ja kasvot punaisiksi.

Tänään luvattiin Helsinkiin lujaa sadetta. Taivas on sininen ja aurinko paistaa. Lehdet puissa kasvavat silmissä ja sieraimiin hiipii kevään tuoksu. Roskiskeikalle meno on niin kukkaista niin kukkaista. On sinivuokkoja, tulppaaneja ja alppiruusujakin silmien ilona. Ehkä sitten iltapäivällä sade kostuttaa kenties. En lähde minnekään, että antaa tulla vaan. Puuhastelen keittiön puolella ja mietin sielläkin ankarasti, hommaanko parvekkeelle tänä vuonna kukkia ollenkaan. Kasteleminen tuntuu niin työläältä. Enkä tämän asunnon partsilla ole edes ahkeraan istuskellut. Jokin asia siinä mättää. Mutta siinä ei mikään mättää, että on toukokuu. Minä niin tykkään toukokuusta. Se on kuukausista parhain. Toukojen kuu. Peltotöitä ja oraalla olevaa viljaa ja se on miehen nimikin, vaikka minä en yhtään Toukoa tunne. Toukokuu tietää kesän tuloa ja haiskahtaakin jo ihan suviselle. Se on hyvä kuukausi.

Tämä olikin tässä. Tavataan taas joskus.

HUHTIKUINEN TORSTAI

 Madeleineja ja ranskalaista aamiaisleipiä ei enää saa Hakanienen hallista. Leipoja Ranskanmaalla on kuulemma lopettanut. Sitten satuin saamaan Madeleineja Lidlistä, mutta eri valmistajan, tosin aitoja ranskalaisia kuitenkin. Taisi Lidlissä olla joku ranskalainen viikko, kun en ole myöhemmin nähnyt. Nyt hääräilen plantaanien kanssa eli siis keitto-, jauho-, ja ruokabanaanien. Tänään lihamurekkeen (kanasta) seuraksi paistettua plantaania. Olen koettanut saada erään ystäväni innostumaan tästä ruokalajista, mutta ei uskalla edes kokeilla. Ei ollut kuullutkaan,vaikka keittobanaaneja on täkäläisessä hallissakin, jossa hän käy. Peruna on todettu terveelliseksi, niin perunaa siis. Kahvikin päässyt arvoon arvaamattomaan. Kuppikunta kokoontuu ja tuloksena milloin mitäkin. Joskus taas muutetaan ja saattaa sekä peruna että kahvi olla lujasti pannassa.

Enää en ole vihainen parjaamalleni operaattorille, mutta aion silti vaihtaa, kun määräaikainen sopimukseni tämän minua kaltoin kohdelleen firman kanssa päättyy. Kaikki on jo sovittu ja S tulee aikanaan auttamaan asentamisessa. Pitää odottaa kesään asti. Sitten sain kirjeen, jossa luvattiin yhdeksän hyvää ja kymmenen kaunista, jos jään. En jää.

Luen Juha Itkosen kirjaa Amerikasta. Itkonen ollut siellä monta kertaa. Tuntee paikat ja kulttuurit. Minä en ole koskaan USAan hinkunut. Eikä puolisokaan ollut järin innostunut siellä käytyään. Ainoa, josta olin aikoinaan kiinnostunut USAn suhteen, oli Road 66, jonka olisin tahtonut ainakin osittain ajaa. Pitkähän se on, vaikka alkujaan oli nykyistä lyhyempi. Tietä muutettu kulkemaan muualtakin ja kilometrejä lisätty. Enää se ei kiinnosta.

Joko tänään tai huomenna taas asioille. Aina niitä kertyy. Kaikki on toimitettava itse, kun ei vieläkään ole sitä pikkupiikasta avittamassa. No, ei minusta olisikaan pelkästään kotona olijaksi. Kyllä pitää haistella muutakin, nähdä ja kokea. 

Mukavaa torstaita. Liekö toivoa täynnä?

AURINKOISENA KEVÄTLAUANTAINA

 Ei enää "melkein huhtikuu", vaan ihan itseään on jo hyvästi menossa. Tippaleivät  myynnissä ja vaatekaupat kevättä ja  kesää pullollaan. Pihalla ei tosin näy vielä vuodenajan vaihtuminen. Ei mitään eloa. Puut törröttävät kaljuina, enkä ole havainnut silmun silmua pensaissa. No, kyllä se tulee.

Mitään laajamittaista en ole aikaan saanut. Kunhan nämä arkijutut tulevat tehdyiksi. Sosiaalinen elämä hoituu puhelimitse. Se kyllä vaati, että on henkilökohtaisesti mentävä irtisanoutumaan vanhasta operaattorista. Uuden kanssa tein jo kaupat. Loppusilaukseen tarvitsen S:n apua, joka ystävälllisesti lupasi tulla jeesaamaan.

Aurinkolasit nenällä pasteerailen kauppa-asioille ja nykyisin olen iki-ihastunut täkäläisen kauppahallin vihannes-  juuresmyymälään. Ostin keittobanaaneja ja tänään laitan. Mahdottoman ystävällinen palvelu ja puheaksentissa kuultaa lievä ulkomaalaisuus. Keittobanaaneista sain selvityksen ja ostin makeampia. Eivät ole minulle tuikituntemattomia. Olen aikaisemminkin ollut tekemisissä. Haluan aina kokeilla uutta, enkä kaihda seikkailemista ruokamaailmassa. Kun en muuallakaan. Ulkomaan matkoilla eksyminen oli parasta. Mitä enemmän olimme tietymättömissä, sitä hauskempaa. Puolisokin tottui, että aina löydämme ennemmin tai myöhemmin itsemme päämäärästämme. Saisinpa takaisin muutaman seikkailun!

Olen tehnyt niin reilusti tilaa kirjahyllyyn, että aion kirjakauppaan. Iso paperikassillinen kirjoja odottamassa antamista N:n kirpputoripöydälle, kunhan hänen sesonkinsa alkaa. Vaikka luen monetkin kirjat uudestaan, näitä en. Eilen illalla aloitin Kari Hotakaisen kauan sitten ilmestynyttä kirjaa. Teen löytöjä hyllyssäni, kun siellä ei ole minkään valtakunnan järjestystä. Hotakaisiakin monessa paikassa. Pitäisi joskus sadepäivänä järjestellä. Tuomas Kyröt ja Hotakaiset ainakin vierekkäin. Aakkosjärjestyksestä hyllyssäni en ole niinkään varma. Katon rajaan ne, joita en taatustikaan enää lue, mutta haluan säästää.

Alkaa olla suihkun aika ja sitten keittiöön askaroimaan. Kahvikin jo loppui mukista. Kahvihan on todettu mahdottoman terveelliseksi.

 

MELKEIN HUHTIKUU

 Kirjoitan muutaman rivin pitkästä aikaa. Ilokseni täällä käydään silloin tällöin kurkkaamassa, vieläkö blogin pitäjä kirjoittaa. Kiitoksia.

Ollaan jo huhtikuun portilla. Uskailiammat  pasteerailevat kevyesti puettuina, vallan miespuolisia nähty sortseissa. Minä sentään rohkeasti vasta siirtynyt nilkkureihin. Vielä ei kuusi plusastetta kesää tee, vaikka koivu ja leppä jo lykkii siitepölyä ja lintumaailmassa aletaan varovaisesti heräillä. Kovasti kaljua on vielä puustossa. Ensimmäinen pääsiäiskortti tuli ja siitä hoksasin, että huomenna palmusunnuntaina siirrytään kesäaikaan ja sitten onkin seuraavalla viikolla pääsiäinen. Eletään mämmiaikaa.

N aloittaa piakkoin kirpputorimyymisensä ja minä vien kassillisen kirjoja hänelle. Saan sillä tavalla tilaa hyllyyn. Ei minusta olisi roskikseenkaan heittäjäksi. Sen verran kirjaa arvostan. Aina kotonani on ollut paljon kirjoja ja vieläkin minulla on, vaikka olenkin yksineläjä mieheni kuoltua. Tosin on ollut pakko supistaa hyllyrivistöä, mutta silti on lattiasta kattoon. Koti on täydellinen, kun siellä on kirjoja.

Eilen oli yöpaitapäivä. Tänään itseni vaatetan. Ulos en mene. Lounaaksi kana-kookoskeittoa. Otin jo pakastimesta sulamaan. Tv suoltaa mäkihyppyä, josta en suuremmin välitä. Meillä ei ole enää Matti Nykäsiä. Ei sinne päinkään.

Hyvää viikonloppua sekä mukavaa pääsiäistä mämmin kanssa tai ilman.

VIHAINEN

 Suomessa toimii tietoliikenneyhtiö, josta Ruotsin valtio omistaa 39.5 %. Helmikuussa otin yhteyttä yhtiön asiakaspalveluun ihmetelläkseni, miksi ja millä oikeudella yhtiö on minun monivuotisen sopimukseni suoravelotuslaskuista muuttanut ilman minkäänlaista ilmoitusta paperisiin  maksullisiin laskuihin? Helmikuussa asiakaspalvelun henkilön sanojen mukaisesti asia korjattiin ja vastaisuudessa laskut, kuten vuosien ajan, saan suoraveloituksina. Luotin siihen. Maaliskuussa muutama päivä sitten sain jälleen paperisen laskun, nyt tosin ilman paperin veloitusta 4,96 €. Soitin ja sain epämääräisiä vastauksia liittyen yhtiön järjestelmiin. Minulta ei ole koskaan kysytty, sallinko laskutustavan muuttamista.

Soitin eräälle ystävälleni, ja hänelle on käynyt samoin. Ilman yhteydenottoa, lupaa kysymättä, tämä samainen yhtiö on hänellekin muuttanut suoravelotuksen postissa lähetettäviin paperilaskuihin. Emmekä varmastikaan ole ainoita, joille on Suomessa muutettu laskutustapaa. Mitään kunnon selitystä en asiakaspalvelun henkilöltä saanut ja joudun itse muuttamaan entisenlaiseksi lakutusjärjestelmän pankin kanssa, vaikka virhe on tämän ruotsalaisomisteisen yhtiön.

Halusin paukuttaa tämän jutun täällä blogissa, jos vaikka jollekulle lukijoistakin on käynyt samoin. En ollut muuten kohteliaimmalla tuulella soittaessani tietoliikenneyhtiöön. Päästelin sadatuksia, koska olin todella, todella vihainen. Tekisi mieli lähettää tulikiven katkuinen kirje Pasilan asema-aukiolle, mutta läppärini on toista mieltä, enkä saa kirjeosuutta esille koneessa. Pelastuivat.

Toinenkin asia minua puhuttaa. Miksi hiivatissa muusikko Tero Vesterinen on alkanut pukeutua mekkoihin? Hän on lehtitietojen mukaan selitellyt hameitten mukavuutta ja ilmavuutta. Olen vahvasti sitä mieltä, että jos/kun mies näyttää partoineen pävineen mieheltä, on kaikinpuolin miehekäs, niin miksi pitää käyttää hametta? Olen Vesteristä taitelijana ihaillut, mutta hamejuttu vei pohjan ihastumisestani ja toi tilalle suuren pettymyksen.

Menen nyt olemaan pettynyt moneen muuhunkin asiaan.

  

KOHTI KEVÄTTÄ

 Nonnih, ollaan jo maaliskuussa. Kevät ihan oven takana. Eikä aikaakaan, kun minäkin olin kaivamassa joulua esille ja hankin pakastimeen lanttulaatikkoa. Vielä ei tuoksu keväälle ja lunta maassa paksusti, paitsi kaduilla, missä on lämpöasteen tuomaa sohjoa ja lätäköt vetisiä. Käyn tutkailemaan tilannetta kunhan viitsin. 

Ikäviä uutisia terveyden kannalta ystäväpiirissä. Kuka muksahtanut nurin ja lyönyt luunsa, kuka saanut vakavamman sairauden ja on sitä potemassa sairaalassa. Yhdeltä ystävältä kuoli lanko ja oli hautajaiset. Minä huomasin kuolinilmoituksen luokkatoveristani TYKissä. Näin me yksi kerrallaan. Iästä huolimatta.

E soitti ja oli iloinen kuten aina. Ihanaa, kun on positiivinen ystävä,vaikka asiat eivät aina olisikaan mallillaan. Minäkin voin aina hyvin, jos kysytään. Mitä sitä turhaan ilmoittelee pikkukremppoja, kun maailmassa on niin paljon suurempaa surua. Sotimista siellä sun täällä, luonnon katastrofeja, nälkää ja köyhyyttä. Ei sitä kehtaa sitten vaikeroida mahdollista flunssan tuloa, kun on pari kertaa aivastanut.

Tein itselleni lounaaksi sipuli-peruna-paprikacurrya ja panin liikaa currytahnaa ja liian ison chilin. Pari litraa vettä, niin johan helpotti. Mutta kyllä siinä päänahka kihelmöi ja silmät kostuivat. Tykkään maustetusta, jopa tulisesta, mutta rajansa silläkin. Olen taas viime aikoina ollut vokkipannun kimpussa. Tuli aikoinaan ostettua aivan ehta välineet ja kyllä pannuni kertookin ahkerasta käytöstä. Olen aina pitänyt aasialaisesta ruoasta ja erityisesti kiinalaisesta. Japanilaista en ole edes kokeillut, mutta japanilaisessa ravintolassa kyllä syönyt. Onnekseni olen myös katsojana saanut tutustua aitoon japanilaiseen teeseremoniaan, jossa jokainen kimonoasuisen naisen ele ja liike juonsi alkunsa jostain hyvin kaukaa  menneitten aikojen takaa. Melkein kolmituntinen teetaidenautinto oli yksi elämäni elämyksiä, enkä koskaan tule sitä unohtamaan. Sain teen valmistuttua sitä maistaakin. Tee on alkuaan Kiinasta, mutta teki matkan Japaniin ja siellä muokkautui tuo kuuluisa teeseremonia.

Nyt pakastimen kimppuun ja syvä pohdinta huomisen ruoan suhteen. Mukavaa maaliskuuta.