SYYSKUINEN MAANANTAI

Ensimmäinen TTK:n jakso pelmahti iltani ratoksi eilen. Kyllä ohjelmaa taas katsoo vuoden tauon jälkeen. Tunnustan, että pitkän jakson jälkeen jo väsytti. Tulin tulokseen, että se saisi olla himpun verran lyhyempi. Jaksaisi seurata . No, mainoksiin meni osa ajasta ja siihen, kun näytettiin harjoitussalin puoleltakin. Mitä itse tanssimiseen tulee, niin joku tähdistä tanssi jäykemmin ensimmäisellä kerralla kuin toinen. Kunhan aikaa kuluu, notkistuu ja tulee taitoa. Edessä on vielä monta sunnuntai-iltaa.

Kesä jatkuu. Lämmintä piisaa, vaikka ei se enää kesälämpöä ole. Kasvit yltyneet uudestaan kukkimaan ja lehtikuva kertoi ahomansikan kypsyneen. En suhtaudu tämmöiseen syyshelteeseen onnellisin mielin. Mielestäni se on pelottavaa ja luonnotonta. Huijausta.

Ensi viikolla alkavat markkinat Senaatintorilla. Aion sekaan. Churroja. Kansainvälisyyttä, vaikka se ei enää nykyisin ole erikoista Suomessa. Ulkomaan kielien kuunteleminenkaan ei ole. Kuulee täällä ihan kotinurkilla. On kuitenkin taas yksi syy lähteä  kaupungille, jonne vahvasti tunnen kuuluvani.

Luen Poen kirjan ohella Carole Matthewsin kirjaa Suklaaseuran naiset. Kertoo naisista, joiden intohimona ja lohturuokana on suklaa. On ihmisiä, jotka suruunsa ahmivat jäätelöä. Sitten on ihmisiä, jotka syövät ilman syytä ihan nautinnon takia kaikkea ruokaa. Se kostautuu nopeasti ylipainona kropassa. Kun siitä yrittää aikanaan päästä eroon, on se työn, tuskan ja lujan tahdonvoiman takana. Paljon hitaampi prosessi kuin ylipainon saaminen kroppaan. Joku lannistuu jo alkumetreillä ajatellen "so what" ja jättää yrittämisen. Toinen taas jaksaa ja on lopputulokseen tyytyväinen.

HS kertoo niistä suomalaisista, jotka ovat muuttaneet pysyvästi Viroon. Haastateltavat hehkuttavat maan hintatason edullisuutta,ja terveyspalveluiden joustavuutta. Oli kuvia heidän ostamistaan asunnoista. Nekin halvempia kuin Suomessa. Kukaan ei kaipaa Suomea, eikä haaveile takaisin muutosta. Paperit tallinnalaisuudesta saa nopeasti, eikä kielenkään oppimisessa nokka kauaa tuhise. Minä kuitenkin pysyn Suomessa.

Mukavaa juuri alkanutta viikkoa.

HOUKUTUKSIA

 Olen ollut houkutuksissa. Ensin kampaajalla ja sen jälkeen köpittelin uudessa lookissani Hakaniemen halliin. Ruokapuolella tuntemattomia kaloja siisteissä riveissä kyljet kiillellen. Oli peuraa ja hirveä, ankkaa, riekkoa ja vaikka mitä. Ostin jotain kun kerran siellä olin. Delillä ei ollut Madeleineja. Odottivat Ranskasta lähetystä. Ehkä minun kannaltani hyvä asia, koska olisin kuitenkin leivonnaisherkkuja ostanut. Ei kuin järkevästi hankittujen hankintojen kanssa metroon ja kotiin. 

Oli mahdottoman luonnotonta, suorastaan pelottavaa tähän aikaan vuodesta, lämmin ilma. Kesävermeet päällään ihmiset kulkivat ja yksi mies polkupyörällä ilman paitaa, mutta ei ahon laitaa. Ilmaston muutos oli käsin kosketeltava, eikä suinkaan hyvässä. Normaalisti syyskuussa olisi jo syksy. No, öisin ja aamuisin on, tuoksukin ajankohdalle oikea. Koivut yrittävät pysyä perässä ja heittelevät muutamia keltaisia lehtiä maahan kaiken vihreyden keskellä. Minä en suostu enää kesätamineissa kulkemaan. Sandaletitkin ja kesähatut talviteloillaan. Jos tätä jatkuu, niin miltä kaikki näyttää vuosien kuluttua? Uudet perunat kuokitaan maasta tammikuussa ja puutarhoissa kerätään appelsiineja ja banaaneja. Ei enää pilkkimistä jäällä, vaan iloisia vesileikkejä lämminvetisissä järvissä. Jäänmurtajat ovat museoissa, lumiukot unohtuneet, joulupukki vierailee sortseissa eikä kukaan saa suksia lahjaksi. Ei tarvitse enää muuttaa talveksi Fuengirolaan ainakaan lämmön ja paisteen takia. Pelottavaa, pelottavaa.

Hitaasti mutta varmasti luen Poen kirjaa. Siinä on kertomuksia, kauhujuttujakin ja vahvasti symboliikkaa. Tekstin lukeminen kaipaa pausseja. Siivosin partsin ja otin tappamani kesäkukat pois. Pelargonian jätin, koska se oli sinnitellyt ilman vettä pitkästi yli viikon ja ansaisti nyt huolenpitoa. Otin kuivat kukat siitä pois ja jätin muutaman, koska vielä kukoistavat. Annoin vettä ja jo tunnin kuluttua se oli anteeksi minulle antanut kuivakautensa ja pannut oksat ojennukseen.

Viikonloppu tulossa. Pysyn kotona. Mietin ankarasti imuroimisen mahdollisuutta. Aloitan uuden miettimisen ensi viikolla. Tsilari tuli eräänä päivänä. Pitkä juttu bulien botskien visiitistä Stadissa. Tekstin kirjoittaja Matti Kainulainen suree Itämeren klesautta, että se on suorastaan fittimäisen huonos hapes ja tarvitsee jeesii meilt jokaiselt. Niinpä. 

Juttutuvassa olisi taas kaikenlaista kivaa ja minä suunnittelen jälleen kerran messiin menemistä. Jos vaikka joskus.

JA TAAS URHEILUA

 Nyt taas tuutin täydeltä urheilua. Kun olimme päässeet Pariisin olympialaisista, alkoi sieltä tulla paralympialaiset ja samaan pötköön Suomi-Ruotsi Helsingin Olympiastadionilta. Olen katsellut kaikkea sen kuin ehtinyt. Tosin rakkaan vihollisemme kanssa käymät kamppailut Helsingissä kiinnostavat eniten. Tätä naputellessa eilisen jälkeen Suomi johtaa miesten puolella. Tänään saamme lopulliset tulokset.

Käväisin kauppahallimatkalla kirjakauppaan vaihtamaan ostamani Kati ja Jari Tervon kirjan, jonka yks kaks muistin jo lukeneeni ja sen olevan hyllyssäni. Vaihdoin sen hiukan toisenlaiseen teokseen: Edgar Allan Poen  The Murders in Rue Morgue and Other Tales. Tunnustan ilman sarvia ja hampaita tässä ja nyt, että en ole kirjana tutustunut Poen proosaan. On korkea aika, sillä onhan sentään kysymyksessä vahva klassikko. Ilmestynyt ensimmäisen kerran vuonna 1840. Kaveri eli 1809-1849 ja  syntyi Yhdysvaltojen Bostonissa. Koko lyhyen elämänsä aikana koki kaikenlaista orpoudesta alkaen. Oli skandaaleja, naimisiin meneminen 13-vuotiaan serkun kanssa, alkoholismia, hallusinaatioita jne. Värikkäästi mies eli. Ja värikkäästi kirjoitti.

Elokuulle saamme sanoa hyvästit. Vielä eilen pasteerailin kesävermeissä, mutta seuraavaan ulkoiluun pukeudun syksyisemmin, vaikka lämpöä kuulemma vielä piisaa ja lehti on puussa. Mutta syksylle tuoksahtaa ja viileältä tuntuu. Olen onnistunut harkitusti tappamaan parvekkeen kesäkukkani ja ne on taiten otettava pois ja pantava bioroskiin. Kunhan kerkiän. Taloa ei vielä lämmitetä. Palelen ja polttelen kynttilöitä ja peitän itseni lämpimällä torkkupeitolla.

Heräsin tänään taas hävyttömän aikaisin. Tiputtelin kahvin ja tavoistani poiketen paahdoin leipäviipaleen ja panin päälle appelsiinimarmeladia. Melkein oikeaoppinen toast. Lounaaksi teen kesäkurpitsasta ja halloumista pihvin eilen valmiina ostamani mangokanan seuraksi. Pikkukupillisen espressoa nautin Marie-keksin kanssa urheilua katsellessani. Eiköhän päivä näillä eväillä suju.

AAMUTUIMAAN

 Tässä taas aamukahvimuki edessäni aloittamassa uutta päivää. Pilvistä ja läppärissä asteet kertovat olevan ulkona +16. Eilen asiointireissulla huomasin suomalaisten ottavan kaiken irti vielä suven rippeistäkin. Pasteerailtiin kesävaatetuksessa sortseissa ja sandaaleissa. Ulkomaalaistaustaiset pukeutuneet huomattavasti tuhdimmin. En tiedä, saako ihmisistä näinkään sanoa kuin "ulkomaalaistaustaiset". Haluan kuitenkin jotenkin erotella ihmiset toisistaan. Sitä paitsi nämä ulkomaalaistaustaiset ovat yleensä ylen kohteliaita avaamaan ovia. Perussuomalainen usein porhaltaa itse ja ovi menee jäljessä tulijan nenän edestä kiinni. Katson kohteliasta avaajaa silmiin ja kiitän. Vastaukseksi saan hymyn ja sanat "ole hyvä". Olen jo antautunut, enkä enää hypi seinille, jos/kun joutuu esimerkiksi kaupoissa sellaisen henkilön kanssa asioimaan, joka ei puhu suomea. Aloin ottaa kokemusta kielikylpynä. Kuin myös hyväksymään maailman menon ja Suomen globaalistumisen. Käyn melkein päivittäin kielikylvyssä Itiksen uudessa kauppahallissa, jossa ei läheskään kaikissa kauppapuodeissa voi keskustella suomeksi. Takavuosina tunsin vielä vahvaa isänmaallisuutta ja vaadin kaikkialla Suomessa saada käyttää omaa äidinkieltäni suomea. Väsyin lopulta ja huomasin asian hyvät puolet.

Olen ostanut kaksi kirjaa, joista toisen käyn vaihtamassa, koska se on hyllyssäni. Toinen on Carole Matthewsin Suklaaseuran naiset. Alkuperäisteos ilmestynyt vuonna 2007. Päivi Paju suomentanut tänä vuonna. Aivan aluksi sain tietää, että suklaan syönti on sallittua tässä kirjan muutaman naisten jengissä, joten pistelin ilman omantunnon kolkutuksia ostamiani marmeladikarkkeja. No, jätän marmeladit. Kirjakin aika paksu, joten makean syöminen olkoon kirjan seuran naisten puuhaa.

Juttelen L:n kanssa yleensä kerran kuussa ja eilen oli se päivä. Keskustelu soljui mukavasti simpukoiden syömisessä saaden alkunsa raakkujen pahoinpitelystä Suomussalmen Hukkajoessa. Nyt on toinenkin luonnonsuojelurikos tullut ilmi ja raakkuparat kokeneet ikävän ja tappavan kohtelun. Ainahan näitä muodossa jos toisessakin, kun ihminen on omien etujensa kannalla. Luonnosta viis. Sitten joskus maailmassa ihmetellään, kuinka tässä näin kävi, kun kaikki on autiota ja hiljaista, luonnon elämää vailla. Myöhäistä, myöhäistä.

Oulunsalon E:n kanssa oli myös puhelu. Hän on aina yhtä positiivinen ja iloinen, jonka kanssa huomaa helposti, kuinka hyvin loppujen lopuksi kaikki vielä on, vaikka Euroopassakin riehuu sota, ihmiset näkevät nälkää, itäraja Suomen ja Venäjän välillä pysyy kiinni ja Kari Hotakaisesta tuli K-kaupan Pirkka-kirjailija.

LOPPUKESÄN TUUMAILUA

 Kaikenlaista tullut puuhattua, mutta ei sanan sanaa blogiin. Kesäkin jo lopuillaan, vaikka lämmintä piisaa, jos muutakin. Kaupungilla olen melkoisen ahkeraan käppäillyt asioilla ja ilman asioita. Lopultakin sain mentyä myös kahvikapselikauppaan ja nyt on taas kotona kahvin juominen taattua. Olin hiukan pettynyt selviytyessäni Nespressossa pelkällä suomen kielellä. Paikkasin sen asian myöhemmin Itiksen kauppahallissa, jossa ei suomella jokaisessa kaupassa pärjää. Kun menin vierailulle, vein tuliaisiksi lupaukseni mukaisesti  pieniä leivoksia ja ne piti ostaa englanniksi. Kerroin siitä iloisesti illan emännälle, joka inhoaa, jos/kun Suomessa ei voi asioida maan omalla kielellä. Leivoksia hän söi kyllä nurisematta.

Panin tuulettimet talviteloilleen ja rupesin polttelemaan kynttilöitä. Taloa ei vielä lämmitetä ja minä olen vilukissa. Kynttilät lämmittävät. Parvekekukat ovat murheen kryynini. En viitsisi millään enää niitä kastella ja yhden jo poistin. Muut odottamassa samanlaista toimenpidettä. Tänä kesänä en ole edes partsilla istuskellut. Ehkä kuulisin kukilta moitteita.

Koivujen lehdet kellastuvat ihan silmissä. Niitä satelee maahan alvariinsa. Kovassa tuulessa sitäkin enemmän. Ajattelen aina tuulisilla ilmoilla, että olisi hyvä pyykin kuivaussää. Mökillä oli narut ja joskus aikojen alussa Messeniuksenkadun yläpihalla, jossa me lapset kävimme vain silloin, kun menimme aidan raosta naapurin puolelle, jos talonmies ei ollut näkemässä. Jos laskimme rapussa pyllymäkeä, hän kielsi senkin. Hissilläkään ei saanut leikkiä, eikä kaivaa talon ulkoseinästä avaimella koristeeksi upotettuja värillisiä lasinsiruja. Talkkari yritti ankeuttaa elämäämme parhaansa mukaan. Sekin oli ehdottomasti kiellettyä, kun pojat kiipesivät 6-kerroksisen talon ulkoseinään kiinnitettyjä palotikkaita myöten ja joku pääsi neljännen kerroksen kohdalle. Mikä urotyö! Nyttemmin en pitäisi sitä enää minään urhoollisuuden merkkinä.

Nykyiset nelitoistavuotiaat harrastavat muuta kuin viatonta jekkuilua. Pahoinpitelyitä, ryöstöjä ja kaikkea sellaista, jota ei minun lapsuudessani ikinä edes ajateltu. No, onhan tässä välissä vuosia ja kaikki muuttunut. Toisinaan jopa parempaankin suuntaan, vaikka eräs ystäväni haukkuu lyttyyn "nykyajan vempaimet", joihin kuuluvat robotit, tekoäly ja elementtitalot.

KALINKA-KOKEMUS

 Vilutauti paranemaan päin. Sitten sain peukalovaivan, jota jo hoidettu ja sekin vankasti paranemaan päin. Eikä peukalo ole estänyt Itiksen kauppahallitutkimuksia. Viimeisin valloitukseni on Kalinka-niminen venäläis-baltialainen kauppa. Ostin gruusialaisen leivän. Kyllä leipää voi leipoa gruusialaiseen tapaan, vaikka maa on nykyisin Georgia. Toinen leipä, jonka sulloin muiden ostosten joukkoon kassiin, oli virolainen isa peenleib. Leivät panin pakastimeen ja muita ostamiani maistelin onnellisena. Mansikat olivat ehtaa suomalaista ja kauppiaan kanssa sai puhua suomea Itiksen maalaispuodissa. Ostin yrttiviljelmän, jonka nimeä ei vielä tiedetty. Kerrottiin sen olevan japanilainen ja nyt se kasvaa keittiössäni.

Edelleen haikailen kaupungille menoa ja pakko sen on tapahduttava. Kahvikapselit. Muutakin taas Stockmannilta. Niin, ja ratikka-ajelua Hakaniemestä eteenpäin. Ei ole enää avoperävaunuja, joilla lapsena ajeltiin ja aina piti olla perässä katsomassa alla viliseviä kiskoja.On semmoinen Töölön ratikkamuseossa.

Tänään hissukseen kotona ja yritän saada itseni mielentilaan, joka antaisi puhtia imuroimiseen. Imuroiminen on taloudenpidon yksiä haittapuolia. Muistan ajan, kun kotona kävi siivooja kerran viikossa. Hyvät hyssykät, kun siitäkin on aikaa.

Tämä kesä on ollut kovasti lintuköyhä kesä. Vielä viime kesänä lintuja oli runsaammin. Muutama varis ja rastas, varpunen . Muita en ole pihapiirissä nähnyt, en mennen enkä tullen. Mitä on tapahtunut? Saavatko pihlajanmarjat olla tänä vuonna rauhassa? Alkavat kovaa vauhtia kypsyä. Myös koivuissa pidetään jo alkavaa kiirettä värin vaihtamiseen ja lehtien pudottamiseen. Tästä viimeisestä verbistä tuleekin mieleen, että sen tilalla yhteydessä kuin yhteydessä on alettu sanoa "tippuu". Kiipeilijä tippui vuorelta. Lumi tippuu katolta. Nuori mies tippui potkulaudalta. Juurikaan kukaan tai mikään ei putoa. Minusta joku neste tippuu. Tästä on keskusteltu viisaammallakin taholla ja oltu "putoamisen" kannalla, tietysti asiasta riippuen. Puhekieli on sallivampaa kuin ennen. Nykyisinhän saa ja voi sanoa "alkaa alkamaan", josta minun kouluaikanani rapsahti punakynämerkintä, jos alkaa-verbi pantiin "alkamaan".

Nyt alan viettää tätä loppukesän lauantaipäivää ja se alkaa suihkkuun menemisellä. Imuroiminen jääköön.

VILUTAUTI

 Juonko enemmän kuin kolme kupillista kahvia päivässä? En juo. Eikä pidäkään, koska Advent Health-keskuksen tutkija Kelsey R. Sewell Helsingin Sanomissa on sitä mieltä, että kohtuuton kahvin juominen heikentää älyn toimivuutta. Eikä kukaan halua tyhmistyä. Eräs nyttemmin joukostamme poistunut  ystäväni lipitti taatusti enemmän kahvia kuin kolme kupillista päivässä. En huomannut hänen älynsä kuitenkaan heikentyneen. Ehkä vaikutus on yksilöllistä. Juonkin tässä parastaikaa aamukahviani ja toisen kupillisen lounaani jälkeen. Pieni kupillinen espressoa. Kun seuraa kaiken maailman tutkimuksia, niin ihmiselle ei ole oikeastaan mikään asia ravinnollisesti hyväksi. Punainen liha? Sushit? Makkarat? Yleensä sokeri ja rasva ja varsinkin yhdistettynä. Täytekakku? Paras neuvo: kohtuus kaikessa.

Poden flunssaa. Se iski aivan puskista eräänä päivänä. Pöpö tarrautui kiinni ja pitänee minua nyt nuhaisessa otteessaan yskimisen lisäksi. Lämpöä en ole mitannut, eikä siltä tunnu. Tänään olo himpun verran parempi ja yökin meni rauhallisesti. Paperinenäliinat alkavat huolestuttavasti loppua. Onneksi on talouspaperirullia. 

Yritin katsoa olympialaisten päättäjäisiä Pariisissa. En katsonut. Silmät lurpallaan kömmin vuoteeseen ja jossain vaiheessa olin nukahtanut. Olivat varmaankin alkajaisten tapaan komeaa spektaakkelia. Kyllä ne ranskalaiset osaavat. Suomalaisten urheilijoiden mitalisaanti meni pieleen. Ei ensimmäistäkään. No, voiton ei pitäisi olla tärkein, vaan saada osallistua yhteen suurimpaan urheilutapahtumaan. Mutta tietysti jurppii, sehän selvää kuin pläkki.

Huomenna olisi kömmittävä asioille. Katsotaan, miten flunssan kantti kestää. Pitänee kaivaa esille se kuuluisa ja nykyisin unohduksissa oleva suomalainen sisu ja yskittävä kuuliaisesti hihaan. Minä kyllä mieluummin nenäliinan. Niitä onkin jokapuolella käden ulottuvilla.

Nyt menen takaisin peiton alle säälimään itseäni. Niistän mennessäni.