28. helmikuuta 2018

ANTEEKSI ON ANNETTU

Eilen vilskettä. Ensin kävi taloyhtiön huolto ja sitten K tyttärensä kanssa. Siinä välissä kävin sähköpostikirjeenvaihtoa. Voitin muuttofirman ja minun välisen taistelun. Hävittivät kattokruunusta pallon ja koettivat saada minut sen hankkimaan. "Me kyllä pallon maksamme". En tietystikään tämmöistä peliä sallinut. Eikä pallo olisi kadonnutkaan, jos muuttomiehet olisivat tarkistaneet kuljetuslaatikon pohjalla olevan styrokskasan, jonne kuulemma "usein osia putoaa". Kun tapahtuu usein ja on tiedossa, osoittaa suurta välinpitämättömyyttä, kun ei tarkisteta. Tästä ja useasta muusta asiasta annoin väkevää palautetta ja sain anteeksipyynnöin varustetun vastauksen.  Kristallipallo tuodaan minulle kotiin ja miehet kiinnittävät sen kruunuun. Tässä kohdin palvelu pelaa! Muuta muutostani en kerro, vaikka syytä olisi. Anteeksipyyntö on esitetty ja olen sen hyväksynyt. Piste.

Juuri tällä hetkellä tätä naputellessa kello käy puoli viittä aamulla. Minulla edessäni mukillinen lattea, rasiallinen mansikoita ja Risto Rankin kirja Maigret juo. Taas sitä luen. Totta että Maigret juo ja usein virantoimitusten aikana jossain lukuisista Pariisin kahviloista. Ei olla niin nokonuukia, vaikka poliisit naukkailevat esimerkiksi Pernod´ta kesken tutkimusten jaksaakseen taas jatkaa rikoksen setvimistä.

Mietin tässä pimeässä aamutuimassa, kuinka Risto Ranki tuli aloittaakseen kirjan Maigretin juomatavoista? Takakansi tietää kirjailijan asuneen Pariisissa nuorempana. Ehkä niistä ajoista on kummunnut kiinnostus. Kuinka monta Simenonin kirjaa on ollut luettava kunnes urkeni komisarion tavat juoda? Kirjoja Maigretista Simenon kirjoitti yli 70. Kun Rankin kirjaa lukee saa Maigretista mielikuvan, että hän on melkoinen juoppo tai ainakin pitkälle alkoholisoitunut. No, reilusti mies juo, siitä ei pääse yli eikä ympäri, ja on perso alkoholille, mutta juomarina häntä ei voi pitää. Hän hoiti työnsä ja velvollisuutensa moitteettomasti vaikka Brasserie Dauphinen pöydän ääressä nauttien lasillisesta valkoviiniä. Kukkahattutädit paheksuvat ja se on heidän oikeutensa. Heitä on Ranskassakin, luulen ma.

27. helmikuuta 2018

STOCKMANN EI PÄÄSTÄ IRTI

Stockmannin Herkku ei olekaan vielä mikään S-market. Kun taas eilen ihmettelin, miksi Herkussa ei ole Valion hylakestomaitoa litran tölkeissä (on puolen litran kumminkin) ja vedin keskusteluun "entisen omistajan", kuulin Stockmannin yhä pitävän kiinni Herkusta. Myyjä kertoi "kaiken olevan sekavaa". Jos Herkusta ei ikinä tulekaan S-marketia!!! Olen kyllä todennut, että kuitissakin lukee Stockmann Herkku, lisäksi vielä HOK-Elanto Liiketoiminta Oy. Käärepaperit ja pussit ovat Stockmannin ja myyjien vaatteissa lukee Stockmann. Ehkä emme menetäkään Stockmannin Herkkua!

Odottelen talohuoltoa. Pitää korottaa ovia eteisessä, että saan maton lattialle. Oli jo yksi matto, mutta tahdon toisen. Laminaattilattia joskus tehty vanhan lattian päälle ja ovet jääneet liian matalalle. Minusta se olisi pitänyt silloin tarkistaa. Yksi ovi jo korjattiin.

Britanniaan tupruttaa lunta ainakin 20 cm kertoo uutinen. Pakkasta likimain kymmenen astetta. On annettu varoitus. No, maa ei ole tämmöiseen tottunut, eikä kai lumikalustokaan kovin hääppöistä ole. Talot eivät viiman pitäviä, eikä ihmisillä paksuja talvivaatteita. Ymmärrän vaaran, mutta sitä en, että Suomessa päivitellään kylmyyttä. Eihän tämä ensimmäinen kunnon talvi meillä ole. Nuorison on vain suojeltava nyt paljaat nilkkansa ja vedettävä pipoa päähän, takki kiinni ja käsineet käsiin. Kyllä se siitä. HS kertoo juuri nyt Helsingin seudun pyristelevän liki 20 pakkasasteessa. Ei tämmöinen minuakaan kiehdo, mutta joskus talven pitää talvelta näyttää. Puolison eläessä olin hänen puolestaan kovilla pakkasilla huolissani. Pyrin pitämään hänet sisällä ja jos oli pakko lähteä, puin hänet hyvin lämpimästi ja vielä kiedoin villaiseen vilttiin. Sydänvikaa hänellä ei ollut, mutta vastuskyky kaikkeen heikentynyt. Ne ajat ovat nyt takana.







26. helmikuuta 2018

KIRJAHYLLY KONDIKSEEN

Kirjahyllyn kimpussa eilen. P-D oli nostanut kirjat hyllyille ja minun oli nyt helppoa niitä järjestellä mieleisekseni. Helsinki-aiheiset samaan, samoin taide- ja matkakirjat, kirjallisuuden historiat jne. Koko päivä meni ja yhdessä välissä kellahdin pyrstöllenikin. Lonkka kesti ihmeekseni. Kömmin ylös, mutta lopetin hommat siltä päivältä kuitenkin. Nyt jo on hienoa katsella ryhdikkäitä kirjarivejä.

P-D oli aikaisemmin sitä mieltä, että ylähyllylle joutaisi vanha Otavan Iso tietosanakirja 1930-luvulta. Ei tietenkään! Se, että tieto olisi aktuellia on toinen asia, mutta osia on hauska lueskella. N-osassa puhutaan reilusti "neekereistä". Rasismista ei tietoakaan siihen aikaan. Jotkut asiat, joita nykyisin pidetään vanhahtavina, ovat uusinta uutta noihin aikoihin. Tietosanakirja on ainakin minulle oikeastaan historian kirja. Kirjasarja alkaa tietysti A-kirjaimesta. A:n merkki oli häränpään näköinen, niin se sai nimekseen alef (=härkä) ja tästä johtuu kreikkalainen nimi "alfa". Vanhasta seemiläisestä kirjaimistosta napattu tämä A. En kuitenkaan ajatellut alkaa lukea tietosanakirjaa aivan alusta itseäni sivistääkseni, mutta siitä on hauskaa tarkistaa, miten asioita on joitakin vuosikymmeniä sitten käsitelty. Sen ajan ja myöhempienkin tietolähteiden tilalla on nyt muun muassa google, jota olisi pidetty suorastaan noituutena.

Minä tästä olen lähdössä asioille ja lunta sataa. Mahdollisesta tulevasta jäätävästä säästä on varoitettu ja ihmiset pähkäilevät, miten selviydytään "Siperian kylmyydestä". Ihan hyvin ja kuten ennenkin näillä leveysasteilla. Niinpä tästä lähden näyttämään, miten suomalainen pärjää pakkasessa.

25. helmikuuta 2018

KOMISARIO MAIGRET

Kun kerran katselin Maigret-elokuvan, ajattelin, että minun on hyvä tietää, mitä Maigret oikein juo. Niinpä kaivoin hyllystä Risto Rankin kirjan Maigret juo (Otava 2015). Pitää tietää tarkemmin komisarion juomatavat. Samppanjaa? Tämä juoma on Maigretin mielestä "suurin piirtein ainoa juoma, joka ei laisinkaan houkuttele minua". Calvados´ia? Olutta voileivän kanssa? Miellyttääkö häntä  pastis kesäpäivänä? Maigretin valintoihin vaikuttaa hänen mielentilansa. Coctailien ystävä komisario ei ole, mutta joskus sentään on maistellut Manhattania. Mutta silloin hän olikin New Yorkissa. Maassa maan tavalla. Kerran kauhistui, kun söi "erinomaisia makkaroita" jossain pikaruokalassa ja sai juomaksi coca colaa. "Maassa maan tavalla" ei enää ollutkaan hyvä asia.

Minulle "oikea" Maigret on ollut Jean Gabin kuten Johnny Weissmuller "oikea" Tarzan ja Sean Connery "oikea" Bond. Mutta hyväksyn kyllä Maigretiksi Rowan Atkinsonin. Ei huono!! Ei jälkeäkään salaisen agentin Johnny Englishin kohelluksista tai Mr. Bean taideasiantuntijana pilaamassa James Whistlerin äidin muotokuvaa. Pidin kovasti Atkinsonin Maigretista. Poissa Englishin ja Beanin maneerit. Siihen pystyy hyvä näyttelijä. Olen joskus muinoin nähnyt version Maigret virittää ansan-elokuvasta, jossa Jean Gabin. Kiva nähdä uudestaan uuden Maigretin kanssa. Kuten sanoin: ei huono.

Ennen eilistä Rowan Atkinsonin Maigretia  ahkeroin taas muuton jälkeisten asiaan kuuluvien juttujen kanssa. Kiipeilin tikkailla, kurkotin, kumarruin ja väsyin. No, katselin tietysti Koreasta jääkiekon pronssiottelun. En osannut päättää, kumman puolella olen. Sitten olin sen, joka vaikutti voittajalta ja voittikin ottelun. Raukkamaista kannustaa vahvempaa. Pitäisi olla heikomman puolella. Peli on peliä, raakaa, julmaa ja täynnä kuumia tunteita. Minä istuin nojatuolissa kutakuinkin tyynenä ja söin hapankorppua.

Tänään jääkiekon miesten loppuottelu. Ja minä sen katselen! Oikeastihan ottelu on jo käyty ja tiedän, kuka voitti. Katselen silti.



24. helmikuuta 2018

SUOJATIEN IKÄVÄ KOHTALO

Heräsin yöllä hurjan takaa-ajounen jälkeen hikisenä ja pörröisenä. Nousin ylös ja söin keittiössä Orri-mandariinin ja menin sen jälkeen takaisin nukkumaan. Ulkona pimeää, hiljaista ja kylmää.

P-D oli eilen. Juttelimme, teimme mitä piti ja söimme Herkun lasagnea. "Hyvää kaupan lasagneksi", sanoi tämä ihminen, joka on itse mestari ruokaa laittamaan. Olin ylpeä Herkun puolesta. Tänään on sitten rauhallinen päivä. No, tietysti muuton jälkeistä duunia, jota tuntuu loputtomiin riittävän. Ulos en aio. Lähetän A:lle ainakin sähköpostia. Katselen televisiota. Minulla on uusia kanavia! Ehkä Koreastakin tulee jotain kelvollista, ennen kuin panevat pisteen tämän kertaisille olympialaisille. Illalla ainakin Maigret-elokuva, jossa Rowan Atkinson esittää komisariota Pariisin rikosmaailmassa. Aikoinani olen lukenut Simenonin dekkareita ja tykästynyt tähän hillittyyn komisarioon, joka tänään saa vastustajakseen Montmartrella hyörivän sarjamurhaajan.

Menin siis valvomisen jälkeen nukkumaan, mutta en nukkunut. Joskus jäi kesken kirja Kolme miestä veneessä. Jerome K. Jerome (1859-1927) on kirjailija. Minua aina kiinostavat nämä etukirjaimet nimen keskellä. Jerome K. Jeromen koo on Klapka. Lääkärilläni on T ja totta kai kysyin, mitä se tarkoittaa. Hän kertoi. Miksi Jerome K. Jeromen kirja on minulta jäänyt kesken, en tiedä. Kuitenkin pidän huumorista. Nyt kun en saanut unta, kaivoin hyllystä kolmen miehen venematkan ja aloin lukea. Noloa, mutta uni tuli. Eikä se ollut kirjan vika.

Lapinlahden puiston työntekijät olivat viime kesänä hävittäneet taidetta puistossa. Taiteilija oli tuonut etukäteen teoksensa, joka esitti suojatietä, vaikka näyttely alkoi viisi päivää myöhemmin. Missään ei mainittu suojatien olevan taidetta ja tunnolliset työntekijät poistivat puistosta "sinne kuulumattoman esineen". Taiteilija vaatii korvausta ja Helsingin kaupunki miettii. Muistan joskus aiemminkin näin tapahtuneen, että taideteos on näyttänyt roskalta ja puistotyöntekijät olivat alueen "siivonneet". Aika noloa taiteilijalle, että teosta ei mielletä taiteeksi. Saattaa joku rypistynyt iso paperi tuottaa vaikeuksia ymmärtää, onko taidetta vai ei sen ollessa julkisella paikalla ilman esittelyä. Ja suojatien valkoiset raidat eivät missään tapauksessa kuulu nurmikolle.


23. helmikuuta 2018

HERRASMIES

Meni vähän sekavasti eilen, kun tuli julkaistua aivan väärä kirjoitus. Otin pois. Semmoista sattuu.

Olin kaupoissa. Suuremmin en palellut. Eikä mitään toppaa päälläkään. Olen kai tottunut Suomen talviin. Mielelläni kuitenkin tulin sisällekin. P-D tulee tänään ja jälleen ruokailemme yhdessä. Siksi ruokaostoksilla.

Piti kertomani mielipiteeni USAn presidentin ajatuksesta aseistaa koulujen opettajat. En kannata. Mitä siitä nyt tulee? Kaikki ammuskelevat, jos/kun taas joku hörhö tunkeutuu kouluun pahoin aikein. Seuraavaksi kai annetaan pyssyt oppilaillekin. Kyllä tämä asia mielestäni pitää saada ojennukseen muillakin keinoilla, vaikka vaikeaa onkin. Elämme hurjia aikoja

Olen aivan liikutettu. K:n vanhin poika oli äidilleen sanonut, että haluaa minua tarvittaessa auttaa. Rohkeasti juttelin eteisen ja keittiön kattovalaisimista. Täytyy ostaa uudet. Ei kiirettä Vuoden valoisin aika tulossa, mutta hankittava ne on.

Mennessäni evakkohalliin Hakaniemessä ja pannessani rollaattoria kokoon saadakseni sen portaita ylös, pyysi eräs mies kantaa rollaattorin. Vaikka olen koettanut opetella olemaan vähemmän itsenäinen, sanoin kuitenkin vanhasta tottumuksesta pärjääväni. Näin miehen kasvoista, että hän loukkaantui.Leppyi, koska portaitten yläpäässä sanoi iloisesti "pidän ainakin ovea auki". Kiitin kauniisti ja me hymyilimme molemmat. Yhäkin on herrasmiehiä liikkeellä! Minä vain tunnun nuivalta pärjäämisineni.

Julman kovat pakkaset tulossa. Kauhukuvia maalataan. Kiskot jäätyy, sähköt sammuu... Miten Itäkeskuksesta sitten pääsee pois? Paniikkia. Vaikka ratikkakiskot menisivät vääriksi, on yleensä mahdollisuus ilman ratikkaakin kulkea. Kuinka täältä periferiasta, jos metron kulku tyssää?  Hiiteen koko talvi!!



22. helmikuuta 2018

KUTSU

Sain Suomi-Amerikka-yhdistyksen jäsenenä kutsun Yhdysvaltain suurlähetystöön Pre-Oscars tilaisuuteen. Anna Möttölä kertoo vuoden ehdokasleffoista ollen kommentaattorina maaliskuussa YLEn tv-lähetyksessä. Pukukoodi smart casual. On tarjoiluakin. En mene, mutta oli kiva kertoa mahdollisuudesta. Kivampaa olisi kertoa, minkälaista oli, kun menin. Olen tämänkin yhdistyksen kanssa aika passiivinen jäsen. Kuten monen muunkin. Nyt aion kevään kuluessa parantaa tapani koskien ainakin Stadin Slangia. Uuden kodin tavaroiden järjestelykään ei enää ole suurin este. Niskasta kiinni vain!

Tämäkään temppu ei eilen auttanut käyttäessäni metroa. Kulku takkuili. Junat kulkivat epäsäännöllisesti, ihmisiä erittäin paljon, tungosta, välillä päästiin matkaan asemalta seuraavalle  asemalle ja taas odoteltiin. Lopulta pääsin perille. Arvatkaa, tuliko ikävä ratikoita? Niihin kun tulee vika, ihmiset ovat kuitenkin kaduilla ja pääsee helposti jatkamaan jalkaisin matkaa. Tänään HS kertoo jälleen olevan vian metromatkailussa. Minun ei tarvitse lähteä muualle kuin kauppaan. Ja sen teen kävellen.

Kävin eilen väliaikaisessa Hakaniemen hallissa. Oikea halli remontissa. Kaikki myymälät samassa tasossa, valoisaa ja avaraakin. Eräs mammarainen alkoi kanssani jutella istuuduttuaan penkille viereeni. Kertoi kauppiaiden olevan tyytyväisiä "uuteen" halliinsa, eivätkä oikeastaan ikävöi kolkkoon ja viileään vanhaan rakennukseen. Rouva tuntui olevan hallin vakituinen asiakas. Tiesi asiat. Minä katselin vilinää hetken, en mitään ostanut. Lähdin pois. Mennessäni mietin, mitä väliaikaiselle rakennukselle tapahtuu vanhan hallin remontin jälkeen. Onko käyttöä? Onhan senkin rakentaminen maksanut miljoonan, tiesi penkkituttavani. Pannaanko purkuun?

Huomenna tulee P-D.









21. helmikuuta 2018

NEUVOJA KIRJOITTAJALLE

Taas menossa, mutta muutama sana. Eilen ei ollutkaan kylmä ulkona. Täällä päin ei tuullut, jotta oli suorastaan miellyttävä pakkaspäivä. Toimitin asiani ja olin vähän muuallakin. Lumi ei liioin narskunut saappaan alla, jota ääntä inhoan. Olen aina inhonnut.

Olin ahkeroimatta koko päivän, enkä tänäänkään mitään tee. Leppoisia luppopäiviä. No, teen sen verran, että matkustan Helsinkiin. Tuntuu jo nyt ihanalta, kun saa vetää sieraimiinsa ehtaa cityilmaa. Ratikalla en aja. Sekin onni vielä edessä ja siihen aion uhrata tunteja. Tunteja!! Reititkin muuttuneet sitten viime ajeluni. Mikä spora minnekin menee, tutkitaan sekin. Tuli niin haikea olokin, kun panin taidemagneettien joukkoon yhden vihreän ratikan jääkaapin oveen.

Katselin kahdeksan kaunottaren ohjelman "Kaunis elämä". Lenita Airiston päivä. Aloitus oli sota-aikana ja siitä sitten eteen päin tähän päivään tarmokkaan rouvan värikkäästä elämästä. Kaikkihan Lenitan tuntee! Hän on vienyt Suomea maailman kartalle usein ja vie yhä. Eilen siis päivän emäntänä naurava ja välillä kyynelehtivä Lenita Airisto. Nuoremmat kollegat kuuntelivat hartaana Lenitan tarinaa.

Eräs kirjoittava ystäväni kävi Päätalo-Instituutin kirjoittajakurssin. Hän antoi minulle kurssista papereita, joissa neuvotaan, miten tulla kirjailijaksi. En tätä aikonut, mutta kyllä kaikkeen kirjoittamiseen on hyvä olla neuvot. Tavoitteina on uskallus, rohkeus, valmius epäonnistumiseen, kokemusten välittäminen, eletty elämä kirjoittamisen perustana jne. Tekstin pitää aina olla tärkeää itselle. Instituutti neuvoo edelleen "kirjoita aina siitä miljööstä, jonka parhaiten tunnet". Lue kirjallisuutta. Lue kaikenlaista kirjallisuutta. Tekstiä ei saa hioa, liika hiominen häivyttää oman äänen. "Ei kulmia pois, ylimääräisiä rönsyjä vain". Aikoinaan jo Anton Tsehov sanoi "Älä keksi kärsimyksiä, joita et ole kokenut, äläkä maalaa maisemia, joita et ole nähnyt, koska valhe kertomuksessa on sata kertaa ikävystyttävämpi kuin kerrottuna".  Näin Päätalo-Instituutti joskus kolmekymmentä vuotta sitten. Silloin en vielä blogia kirjoittanut. Ehkä luen opiston paperit uudestaan. Ja otan onkeeni. Sitten kirjoitan paremmin.

20. helmikuuta 2018

TALVEN TAIKAA

On kuulemma pakkasta ja sitä myöten kylmä. Ulos kuitenkin aion ja pitkitän siellä oloa vielä kulkemalla roskiksen kautta. En tietenkään tykkää, mutta toimittava on säästä huolimatta.  Huomenna myös.

Olen järjestellyt työpöydän paperipinoja. Enää ei juuri paperilaskujakaan tule, mutta silti kertyy säilytettävää. Haluankin säästää. Nyt löysin puolison kuvittaman ja kirjoittaman "kuvakirjan" peikko Lika Korvasta. Lika Korva lähti Helsinkiin jouluostoksille. Hämmentyi ihmisvilinästä "suuren suuressa kaupungissa" siinä Aleksin nurkalla. "Mutta tästä alkaa katu niin avara/ että varmasti löytyy kaikki tavara/ mitä tahtoa voi taivaan alla/ sinne nyt astelee Lika Korva". Peikko sai kaiken tarvitsemansa ja "suuri säkki selässään nyt hiihtää Pohjolan pimeään". Osti itselleen muuten saippuaa ja pesi korvansa.

Pääsen jälleen osasta astioita eroon. Soitin rohkeasti eräälle ystävälleni, joka heti kiinnostui. Tulee katsomaan. Hyvä juttu. Saan tilaa, enkä enää tarvitse kahvi- ja teeastiastoja. Teekutsut varsinkin ovat mennyttä aikaa. Kumpi on muuten vanhempi nautintoaine, tee vai kahvi? Veikkaan teetä.

Aurinkoinen paistaa läpi kylmän. Autojen perässä paksu pakokaasupilvi. Ihmiset  puhaltavat suustaan höyryä ja ovat napitettuja nenään asti. Eino Leino kirjoitti kerran "kuulkaa Luonnotarten kuiskausta, nähkää Suomen talven suuri taika!" Näin alkaa runo "Helsinki helmilöissä".

Lähden tutkimaan tätä "taikaa".

19. helmikuuta 2018

HAMSTRAAJA

Ihminen on kummallinen olento. Kerää elämänsä aikana ympärilleen turhia tavaroita tai tavaroita, joista osa vuosien aikana muuttuu turhaksi. Jokaisen muuton aikana olen tämän huomannut. Olen antanut pois, myynyt ja tässä muutossa eritoten hävittänyt. Hävitys jatkuu. Eilen vein kaksi rollaattorillista posliini- ja lasitavaraa roskikseen. Sitten katselin Koreasta jääkiekkoa ja välillä koetin etsiä tavaroille, joita en heitä pois, paikkoja. Jotainhan on itselle jätettävä tarpeellista ja jopa viihdyttävää.

Olen kuitenkin aika hyvä tavaroita järjestämään. Tähän asti roskiksen lisäksi on aina paikka löytynyt. Tänään teen kuitenkin taas jätettä parista kahvikalustosta. Jätän muutaman kupin lautasineen, jos joskus kutsun vieraita, eivätkä sattuisi olemaan mukikansaa. Eilen löysin jääkaappimagneetit. Taas on keittiössä taidetta. Kotimaista ja ulkomaista. On ovessa Rembrandtin Lukeva munkki. En väsy ihailemasta taiteilijan taitoa saada kankaalle valo! Munkki lukee pimeässä kammiossaan jotain lehtistä ja ainoa valo lankeaa tekstiin olettamastani pienen pienestä ikkunasta tai jopa kynttilän liekistä.

Lukenut en ole juuri ollenkaan. Puuttuu kaiken touhun keskellä keskittymiskyky. Ehtii myöhemmin kyvyn palattua. Tänään en aio roskista kauemmaksi liikkua. Huomenna hedelmien ostoon ja jonain päivänä vallan Stadiin. Ehdottomasti joskus pitää käväistä Stockmannilla, siellä oikealla. On asiaa, jota ei täkäläinen Stockmann pysty selvittämään.

Tulikin jo huilattua, ei kuin hommiin taas. Enkä enää elämässäni kerää tavaroita!




17. helmikuuta 2018

TURHASTA EROON

Heittelen tavaroita roskikseen, astioita, lasitavaraa, kankaisia pöytä- ja lautasliinoja. Jälkimmäisiä ei juurikaan kukaan enää kotioloissa käytä. Ystäväni sai puolestaan tuta raa´alla tavalla, että 2000-lukua eletään. Oli päättänyt järjestellä astiakaapin hyllyjä. Piti saada hyllypaperia. Meni kauppaan. Hyllypaperia????  Mitä se on??? Ystäväni oli ihmeissään, eikö enää tunneta hyllypaperia?  Kuulehan, ystäväiseni, ei tunneta, eikä käytetä. Sinä ja minä muistelemme aikoja kauan sitten, jolloin tunnollinen perheenemäntä käytti hyllypaperia. Tosin minä en ole milloinkaan ollut "tunnollinen perheenemäntä".

Huolto kävi, ovi ja ikkunat pelaavat. Ovi hiukan laahaa lattiaa. Enempää miehet eivät pystyneet tekemään. Näin kertoivat.

Alan olla niin kulahtaneen näköinen, että varasin ensi viikoksi kampaaja-ajan. Matkustan Helsinkiin.

Katselin tovin Suomi-Norja jääkiekko-ottelua Koreasta. En katsellut loppuun, mutta niin vakuuttavasti Suomi johti, että luultavasti voitto tuli. On aina huono omatunto, jos huilaan pitemmän ajan. Pitää koko ajan tehdä duunia, että saan tämän joskus valmiiksi. Tilan puute tekee tenää, mutta toisaalta, on hyvä luopua tavaroista, joita a) ei tarvitse ja b) joita on liikaa. Ja minä en tarvitse ja minulla on liikaa.

H lähtee taas Turkkiin. Tulee takaisin huhtikuun lopussa. Ei pitänyt kutiaan se, että vasta syksyllä. Ainakaan ei pakkanen varpaita kipristele siellä.

Sytytän kaasu-uunini manuaalisesti. Luin ohjekirjaa ja niin tehdään, jos nappulasta ei syty. Ennen muinoin avattiin kaasu ja tuikattiin tulitikulla tuli. Nyt lähestyn uunia sytyttimellä. Ja onnistuu. Lämpenee sähköä huomattavasti nopeammin. On se niin poikaa!

16. helmikuuta 2018

TÄNÄÄN KAUKALOURHEILUA KOREASSA

Pitäisiköhän alkaa seurata Korean olympiatapahtumia, että tietäisin, missä mennään. Tuttavapiirissäni istutaan ahkerasti tv:n ääressä. Jos vaikka tänään jääkiekkoa Suomi-Norja!

Eilen asioilla. Ihmettelin, miksi Herkussa ei nykyisen omistajan aikana ole litran tölkeissä kestohylamaitoa. Olen kysynyt aikaisemminkin, mutta mitään ei tapahtunut. Nyt kerroin kohteliaasti "edellisen omistajan aikana sitä oli aina". Kaipaan edellistä omistajaa.

Käppäilin vähän ostoskeskuksen käytävillä. Oli aamupäivä ja varsin mukavaa. Ulkomaalaistaustaiset herrahenkilöt eivät vielä kansoittaneet lepopaikkoja. Ostin hedelmiä, parsaa ja jotain muuta. Pudotin postilaatikkoon Italiaan menevän kirjeen, jota olin alkanut kirjoittaa ja sitten putosi postiluukusta sieltä kirje. Brosyyrejä taas ystäväni käymistä taidenäyttelyistä. Monetia ja Picassoa. Minullakin Monetin lumpeita jääkaapin ovessa, kunhan pakkauksista ne löydän.

Täällä taannoin aprikoitsin erästä mainosta. Siinä oli Vermeerin "Tyttö ja helmikorvakoru" ja Seuratin "Kylpijät Asniersissa". Blogiani oli nimimerkki Anonyymi lukenut ja teki minut onnelliseksi näkemällä suuren vaivan ja etsimällä mainoksen, jonka hänen ohjeittensa mukaan näinkin sitten kokonaisuudessaan. Lisänä siinä vielä van Goghin auringonkukat. Ihailemani mainos oli Lexus-automainos, mutta näine taiteellisuuksineen minusta varsin tyylikäs. Kiitoksia vielä kerran Anonyymille!

Tänään saan herraseuraa. Kahteen ikkunaan laitetaan jonnekin aikojen saatossa hävinneet aukipitolaitteet. Panin oikein paperille nimen. Sekä myös lattiaan juuttunut ovi höylätään lyhyemmäksi. Olisi eilen tultu, mutta en kotona ollut, enkä sallinut yleisavaimen käyttöä. En pidä siitä, että kotonani on vieraita ihmisiä minun poissa ollessani, vaikkakin sitten huoltoväkeä. Ystävällisesti suostuivat tähän päivään. Nyt odotan huollon puhelinsoittoa.




14. helmikuuta 2018

SÄHKÖPOSTI TOIMII TAAS

Loputkin muuttolaatikot viety pois. Mahdottoman kohtelias mies haki. Itse olin väsynyt, mutta jaksoin kyllä hymyillä. Sen jälkeen en enää jaksanut sitäkään. Katselin tovin televisiota ja kun ei siellä mikään kiinnostanut, menin nukkumaan.

Olin päivällä lukenut meriveden noususta maapallolla tuhoisin seurauksin, jos ei mitään tehdä. Myös jossain avaruudessa lilluu ilkeämielisiä esineitä, jotka saattavat suunnata matkansa kohti maapalloa. Sekin tuhoisin seurauksin. Yellowstonen alla muhii jättisuuri tulivuori, joka purkautuessaan saa maapalloa uhkaavan katastrofin aikaan ja seuraukset siis tuhoisat. Miten tässä nyt voi suunnitella yhtään mitään? Ja onko prinssi Charles nyt kuitenkaan Harryn isä?  Tämä isyysasia asia ja meriveden nousu ovat HS:n uutisia. Kumpikin jonkunlaisia ikuisuuskysymyksiä. Toisaalta taas, jos Lontoo ja moni muu paikka hukkuu veden nousussa, niin onko hälläväliä, kuka on Harryn isä? Sitä paitsi minulla on muita kysymyksiä ratkottavanani.

P-D oli eilen ja sai perään antamattomalla taidollaan sähköpostini kuntoon. Tarkoittaa, että muuton jälkeen nyt kaikki skulaa. Söimme Herkun lihapullia paholaiskastikkeessa perunamuusin ja salaatin kanssa ja joimme australialaista punaviiniä. Jälkiruoaksi kahvia ja Kakkugallerian leivoksia. Päivä oli ihan hyvä ja seura jälleen iloista ja mukavaa.

Tekemisen puutetta ei ole. Tänään käyn muun muassa papereiden kimppuun, jotka ovat matkalaukussa. Tuleeko matkalaukku ikinä muuhun käyttöön kuin väliaikaisesti arkistoksi? Maapallon tuhosta huolimatta haaveilen matkoista, suunnittelen kaikenlaista muutakin. Ihminenhän on kuitenkin pohjimmiltaan optimistinen olento.



13. helmikuuta 2018

AAMUTUULIA

Puitten oksilla lunta. Ihmiset tähän aikaan rientämässä töihin ja kouluun. Metro kuljettaa väkeä. Minä kirjoitan. Aamusuihku jo suoritettu, latte juotu ja tänään tulee P-D.

Aloin kirjoittaa kirjettä Italiaan. Sain kortin ja tiedon, että S-L:n kirje olisi jo ajat sitten pitänyt tulla. Ovatko maittemme postit jälleen kerran kadottaneet tärkeää tietoa paperipussissa? Nyt muuten posti jaetaan tässä talossa taas luukusta. Putkiremontin aikana pihalla oli laatikkorivistö, josta piti hakea. Ennen minun muuttoani tämän asunnon loota pursusi kaikenlaisesta, jota oli pantu käyttämättömään laatikkoon. Pakastuneita mainoksia, jäykkiä roskia. Latasin muovikassiin ja vein roskikseen. Tsilarikin tuli. Kaikenlaista kivaa tiedossa kevään aikana. Aion osallistua. Metron asemallehan on nyt vain poron kuseman verran. Onko sen pituus milloinkaan mitattu?

Kävin eilen Stockmannilla taas. Vaikka tämä Itäkeskuksen tavaratalo on vain pelkkä torso, niin parempi kuitenkin kuin ei ollenkaan. Ja lukeehan ovien yläpuolella tuo tuttu sana Stockmann, joka lapsena oli oikea ihmeitten maailma ja jonne mennessä pukeuduttiin kauniisti kuten aina keskikaupungille mennessä. Ei pihavaatteissa koskaan. Äidilläkin yleensä kävelypuku tai sievä leninki, korkeakorkoiset kengät ja hän tuoksui hyvälle. Mentiin ratikalla. Siihen aikaan Stockmann oli vielä aivan kokonainen. Nykyisin osin pilkottu muille omistajille. Aikovat myydä rakennuksenkin Espan ja Keskuskadun kulmassa, jossa on muun muassa ruotsalaisten omistama Akateeminen Kirjakauppa. Ehkä se kauppa osaltaan elvyttää Stockmannin huonoksi mennyttä taloutta.

Nyt töihin, ettei laiskaksi päästä sanomaan. Hyvää päivää.

12. helmikuuta 2018

JOHANNES JA GRIET

Melkoisen ahkera olin sentään eilen, vaikka juttelinkin puhelimessa. M soitti ja kertoi mielenkiintoisesti  puolisonsa A:n kanssa tekemästään matkasta  Dubaihin. Olin saanut kortinkin aikaisemmin. Olivat olleet 828 metrin korkeudessa Burj Khalifan rakennuksessa. Herttinen! Jossain siellä päin rakennetaan kuulemma kilometrin korkuista. Ihmiselle ei mikään riitä. Stadionin torni on 72 metriä korkea.

Johannes Vermeer, hollantilainen maalari syntyi 1632 ja kuoli 1675. Katselin eilen elokuvan taiteilijasta ja turbaanipäisestä tytöstä tai "Tyttö ja helmikorvakoru". Minusta elokuva oli tyylikkään viihteellinen kuvaus 1600-luvun Hollannista kanavan rannalla. Rakkauselokuva? No, oli. Hidastempoinen, vähäsanainen, paljon puhuva. Mies on Johannes Vermeer ja tyttö Griet, piika. Eikä mitään oikeastaan tapahtunut ja tapahtui kuitenkin. Totta, maalaus Grietistä on hiukan julkea, kuten taiteilijan vaimo sanoi ja ajoi tytön ulos talostaan.

Ihmisten ilmoille tänään, postilaatikollekin. Sitten taas purkamaan ja paikoilleen panemaan. Lotto ei antanut viime kierroksella yhtään mitään, mutta joku sai. Onneksi olkoon. Vai onko? Moni saanut paljon rahaa ja menettänyt paljon rahaa. "Hetken kestää onni kerrallaan", lauletaan.

Nukuin taas hyvin, enkä tarvinnut edes apuun Melatoniinia. Nyt latte lasiin, suihkuun, ihmisen julkisivu kuntoon ja ei kuin menoksi.



11. helmikuuta 2018

MITÄ TAPAHTUI EKBERGILLÄ?

Pimeää kuten illallakin, mutta valosta toivoa aamun kunnolla valjettua. Illalla en elokuvaa jaksanutkaan katsella, en lukea vuoteessa, en liioin joutunut odottelemaan kauaa unen tuloa. Hyvä yö takana.

Luin Helsingin Sanomia. Bulevardin Ekberg on kuulemma raiskattu! Tarkoittaa remontoitu, uudistettu, modernisoitu ja saatu asiakkaat kuohuksiin. Vanhaakin säilytetty. Ehkä jotain siis on jätetty lapsuuteni Ekbergistä. Toimitusjohtaja Maj-Len Maria Ekberg puolustaa muutosta "emme pienenä yrityksenä voi pitää pystyssä museokauppaa". Ymmärrän yrittäjää!  Pitänee jonain päivänä käydä katsomassa, onko todellakin tapahtunut katastrofi.

Ostin muuten kahden jo mainitun kirjan lisäksi Pentti Linkolan vuonna 1960 ilmestyneen Isänmaan ja ihmisen puolesta. Aikaisemmin en ole itse Linkolaa lukenut, televisiosta kuitenkin tuttu mies. Tässä pamfletiksi kutsutussa kirjasessa intoa uhkuen nuorena, 28v, kaverina sotia voimakkaasti vastustavana, sen ajan mietteitä julkituoden.

Tänään taas purkutöitä. Pitää päästä lopuistakin muuttolaatikoista eroon. Olohuone vielä täydellisen kaaoksen vallassa. Parveke täynnä tavaraa. Pari roskiskeikkaa. Välillä huilaamista, lonkka ei tykkää rehkimisestä. Huomenna ruokakauppaan ja ensi viikolla taas P-D:kin apuna. Kun saan matot levitetyiksi lattioille, tunnen tämän kodikseni.

Asun nyt kerrosta ylempänä kuin aiemmin. Kirjoituspöytä ikkunan edessä, ei seinän kuten ennen. Näen loistavasti korkeat puut, variksen kuusen oksalla. Hiljaista, sangen hiljaista. On kuin mökillä muinoin. Hiljaisuuden voi kuulla.

10. helmikuuta 2018

UUDESSA KODISSA

Tässä istun uuden kodin kirjoituspöydän ääressä ja katselen pimeää pihaa. Tanakka koivikko ja muutama todella korkea kuusi ikkunan edessä. Koivujen takana katu. Metroasemalle ei matka eikä mikään. S-marketit ja Lidl lähellä, koko kauppakeskus pienen kävelymatkan päässä. Kyllä kelpaa. Roskis kauempana kuin ei missään aikaisemmassa asunnossani. Läpi lumen ja lumikokkareiden yli vie rollaattorin tie. Roskia riittää muuttajalla. Naapurikin jo tervehditty. Lidliin petyin. En ostanut yhtään mitään, vaan sukelsin kassojen ohi vallan tavaratta. Myönnän toki vilpittömästi Eastonin K-Citymarketin olevan näistä paras, mutta usein en viitsi sinne matkan pituuden takia käppäillä. Tulee vähemmän ostettuakin, kun asioi vaatimattomimmissa kaupoissa.

Nyt ovat läppäritkin taas käyttökunnossa. Lämmin kiitos ystävälleni S:lle. Olihan tässä muutama kirjoittamaton päivä minulla. Puuhaa riittänyt. Tavaraa paikoilleen, miettimistä, minne mikin pannaan. P-D ollut silloin tällöin suurena apuna. Osa muuttolaatikoista jo haettu poiskin. Itse muuttoon palaan blogissani myöhemmin.

Televisiokin pantiin katselukuntoon, jotta näin olympialaisten komeat avajaiset. Muuten en kovin ole talviurheilusta kiinnostunut, paitsi ehkä loppupään jääkiekosta. Postiakin olen jo tänne saanut. Ystäväni R lähetti pitkän kirjeen ja kortin kauniine lauseineen, jotka mieltäni suuresti lämmittivät. Lähtee miehensä kanssa upealle, loistavalle risteilylle Floridan Fort Lauderdalesta Caymanille, Hondurasiin, Belizeen ja Meksikoon. Maaliskuussa takaisin Floridaan ja sieltä lentäen Suomeen. Niin myös matkaavat taas L ja A Afrikkaan. Sinne veri aina vetää. Hyvää ja turvallista matkaa kaikille.

Nukun huonosti. Jännittynyt kaikesta tästä? Ei haittaa. Nyt voin aamulla nukkua pitkään, jos vaikka aamuneljältä vasta olen nukahtanut. Kiirettä ei mihinkään. Kirjatkin jo laatikoista hyllyissä ja ostin pari uuttakin: Ida Lindström & Marjo Tiirikka Kohtalona Suomenlinna ja John Haldon Bysantin historia.

Nyt yöpaita päälle ja tv:n elokuvan pariin.