29. tammikuuta 2018

KYLLÄ KANSA TIETÄÄ

Näin sanoi Veikko Vennamo aikoinaan ja se sopii tähänkin vaaliasiaan. Toivoin Sauli Niinistöä jatkokaudelle ja sain. Hieno juttu. Onnea! Tätä toivoi myös iso osa Suomen kansasta ja me saimme, mitä tilasimme. Kiitos. Tuttu mies, rauhaa rakastava, perheenlisäys tulossa ja koiran nimi on Lennu. Katsoin vaalin loppuun asti ja siirryin sen jälkeen Morgan Freemanin ihmisyyteen ostokanavalle. Hän haastatteli entisiä orjia ja kaltoin kohdeltujen puolestapuhujia. Freemanilla olivat tunteet pinnalla ja kyyneleet silmissä.

Menin vuoteeseen ja otin järjestystä rakastavan miehen seurakseni. Itsemurhasta ei vieläkään tullut mitään. Nyt Oven kotona asuu kissa ja homohenkilö, eikä Ove meinaa millään toipua homohenkilön muuttamisesta luokseen. Kissassakin on ollut jo tekemistä. Oli pakko auttaa, koska kaverin isä oli heittänyt pojan pellolle tämän tultua ulos kaapista. Ovella on sittenkin sydän!

Olin saanut postia uuteen osoitteeseen. Vakuutusyhtiöstä. Talon putkiremontin takia posti jaetaan väliaikaisesti pihalla jököttäviin puisiin laatikoihin, jotka falskaavat. Vakuutusyhtiön kirjekuori oli litimärkä ja laatikko oli täynnä lisäksi asiatonta märkää paperia, mainoksia ja roskaa. Nyt vakuutusyhtiön posti on kuivumassa ja odotan saavani siitä jotain tolkkua myöhemmin. Olin kyllä ilmoittanut uuden osoitteen alkavaksi vasta 1.2.

Hipsuttelen tänään kauppaan. Vähitellen jätän Citymarketille hyvästejä. Loppuvat plussakortin kyselemiset. Mutta eikös S-ryhmälläkin ole joku kanta-asiakaskortti? Entäs Lidl? On toki minullakin kortti. Stockmannin.




28. tammikuuta 2018

UUTTA KOTIA KATSASTAMASSA

Luulenpa, luulenpa, että tulen viihtymään uudessa asunnossani!!  Olin P-D:n kanssa katsomassa ja leikimme tovin kaasuliedellä. Kauniit, sinertävä, somat liekit kohosivat ja minä sen kuin ihailin. Sytytettiin ja sammutettiin, sytytettiin ja sammutettiin. Voi pojat! Ikkunoista näkyy puita ja vastapäinen talo kertoo, etten ihan korvessa asu. Tutkittiin koko huoneisto, etsittiin pihalla roskis ja parkkipaikan vieraspaikat. Metroon on naurettavan lyhyt matka. Kävin siinä ruokakaupassakin, joka ilmeisesti alkaa olla Herkun lisäksi kantapaikkani.S-marketteja kun ovat. Lidliä voisi niin ikään kokeilla. Pankkiinkin matka lyhenee. Tunnen tienoot jo omakseni.

Tänään pakattava, vaikka P-D tulee tiistaina. Loppu häämöttää. Illalla sulkeudun tv:n ääreen katselemaan ja kuuntelemaan presidentinvaalin tuloksia. Yöpöydällä kaksi kirjaa, joita en pakkaa kuin viime tipassa. Hurmeen Niemi ja Backmanin Mies, joka rakasti järjestystä. Jos en enää tässä asunnossa malta nukkua.

Lunta tupruttaa. Ehdin juuri sisälle tänne parahiksi ennen sitä. Huomenna kauppaan ja vien loton ja saan kympin voiton. Alan vähitellen sanoa hyvästejä Eastonille, sillä en tähän päähän enää ainakaan usein tule. Jos Postiin asiaa, niin silloin on käppäiltävä tänne päin. Postimerkkejä vaan varastoon. Ainoat kirjeet, jotka yleensä kirjoitan, matkaavat Italiaan.

Eipä tässä muuta. Olen ihan täpinöissäni!

27. tammikuuta 2018

SÄVELTÄJÄ EI ENÄÄ SÄVELLÄ

Kerroin eilen P-D:lle entisestä naapuristani säveltäjä Jovanka Trbojevic´ista, jolta sain kaksi hänen cd-levyäänkin kerran. Googlatessani hänestä uusia tietoja myöhemmin illalla, huomasin hänen kuolleen viime vuonna. Hieno perhe, puoliso ja kaksi lasta. Lapset myös muusikkoja. Tutustuin koko perheeseen aikoinaan ja joskus oli Jovankan puoliso vahtimassa sairasta miestäni, kerrankin kun minulla oli lääkäriin meno. Lähetin sydämessäni perheelle osanottoni.

Eilispäivä meni työn merkeissä. Toki ehdimme syödäkin. Sain avaimet uuteen paikkaan ja niiden tuojalta tuhdin halauksen. Illalla olin melkoisen väsynyt jopa niin, ettei tahtonut uni tulla yliväsyneisyyden vuoksi. Otin pillerin, luin, odotin aamua ja lopulta olin nukahtanut. Tänään jatkuu pakkaaminen, vaikka jo loppusuora häämöttää. Tilasin lisää laatikoita, jotka saan tänään. Verhot on otettu pois, olo kuin akvaariossa. P-D:n tapaan huomenna. Menemme kokeilemaan uusia avaimia.

Tämä päivä on rauhallinen, ei edes kylppäriremonttien poraamisääniä tähän mennessä, jotka kyllä totuttelusta huolimatta käyvät hermoihin. Kolme päivää aamusta iltaan satunnaisine vesikatkoineen. No, työt pitää tehdä ja saada kylpyhuoneet kuntoon. Viime lauantaina porattiin. Viikosta oli sunnuntai ainoa ilman poraamista.

Eilen tapahtuneen mässäilyn jälkeen syön tänään arkisemmin. Jääkaapissa on bataatti-kvinoapyöryköitä, jotka saavat  seurakseen salaatin. Juomana visusti vesi. Laatikoiden tultua pientä pakkaamista, osa meikkitarvikkeista ja tämän kirjoituspöydän päältä papereita laittelen.Päivittäin vielä tarvitsen monenmoista, jotka jäävät viime tippaan.

Tässä istuksin yöpaidassa, jotta suihkuun ja vaatteisiin. Aamulatteakin halajan, vaikka jo kello kymmentä mennään.







26. tammikuuta 2018

HERKKU SAA PISTEET

Olin Itäkeskuksen S-ryhmän Herkussa. Pisteitä heille!  Minulta putosi rollaattorin päältä täysinäinen ostoskori kassalle mennessäni. Viinirypälerasia levisi, mansikat kierivät pitkin lattiaa ja leivosrasia oli ylösalaisin samoin lattialla. Paikalle riensi neitokainen ja alkoi poimia ostoksia. Sanoi vaihtavansa niin mansikat kuin leivokset ja rypäleet. Kerroin itse aiheuttaneeni putoamisen. "Minä käyn hakemassa uudet tuotteet" ja neiti hävisi vaihtamaan. Tuli hymyillen takaisin uusien tavaroiden kanssa. Minä kiitin ja kerroin olleeni huolissani Stockmannin myytyä Herkkunsa, mutta tämän jälkeen olen sitä vähemmän. Tähän neiti "me yritämme palvella asiakkaitamme yhtä hyvin kuin Stockmann teki". Sitten me hymyilimme molemmat ja minä liitelin kassalle.

Kaikessa hiljaisuudessani olen sitä mieltä, että Stockmann teki siinä virheen, kun muutti Itäkeskuksen kauppakeskuksen paraatipaikalta kauas perälle nurkkaan, johon koko kauppakeskus sitten päättyykin. Asiakkaat eivät tunnu tätä Stockmannia löytävän. Herkussakin on autiota ja jo sisään mennessä tavarataloon myyjillä on aikaa rupatella keskenään. Surullista, surullista. Kun tulen kummittelemaan tähän kaupunkiin kuolemani jälkeen, onko enää ollenkaan vuonna  1862 perustettua Stockmannia?

Miksikö olin ostanut leivoksia, dieettiläinen? Siksi, kun piti saada P-D:lle joku jälkiruoka, enkä löytänyt muuta kuin tiramisua ja majapuuroja Herkusta. Ostin turkulaisen Mbakeryn leivoksia ja utelin myyjältä minulle tuntemattomasta leipomosta. Lisää lunttasin netistä. Nuori  Mikko Hietala,27, osti lopetetun Aschanin leipomon välineet ja perusti Mbakeryn. Suosio yllätti ja leipomo on voittanut kakkukisankin ja saanut maan parhaan leipomon tittelin. Iloitsen aina nuorista yrittäjistä ja toivon heille kaikille onnea ja menestystä. Mikko Hietala ei jäänyt nuolemaan näppejään menetettyään työnsä, ei työttömyyskortistoon, vaan ryhtyi itselliseksi leipomon omistajaksi. Hattuani nostan!!

Tänään ahkeroidaan, kun P-D tulee. Syömme uurastuksen jälkeen Pekingin ankkaa. Panin aikoinaan kaupan valmiiksi paistetun ankan pakastimeen ja nyt se on sulanut, lämmitystä vaille. Lisänä ranskalaisia perunoita ja makoisa salaatti. Jälkiruoaksi skumppaleivos tai Stockmann juhlaleivos, kummatkin Mbakeryn.Sitten kahvia. Ostin uutuuskapseleita. Sen kanssa Nespressosta hankkimaani suklaata. Tämä on pakkaajien menyy.

25. tammikuuta 2018

RAATAMISTA, RAATAMISTA

Monen päivän tauko. En jaksa edes ajatella. Pakannut niin, että öisinkin näen unia pakkaamisesta. Kuljen punaisten muuttolaatikoiden muodostamissa kapeissa käytävissä ja tunnen ahdistusta. Loppuviikolla tuodaan minulle avain uuteen asuntoon. Olisin hakenut, mutta hän tahtoo tulla. Hyvää palvelua! Ilahduin, kun jo päivänä muuanna sain Stadin Slangista sähköpostitse jäsenmaksupankkisiirron ja siinä olin jo uudessa osoitteessa. Näytti niin hyvältä! Maksoin jäsenmaksun, sillä aion jo osallistua johonkin Slangin tapahtumaan heti muuton jälkeen.

Lukea en ole oikein jaksanut. Sivun pari järjestyksen miestä ja Hurmeen Niemikin on yhä kesken. Menen varhain vuoteeseen ja nukahdan tuota pikaa. Aamulla on ensimmäiseksi riennettävä suihkuun, koska talossa mitä yllättävimpiin aikoihin asuntokohtaisten kylppäriremppojen takia pitkiäkin vesikatkoja. Poraamisen valtaviin ääniin olen jo alkanut tottua, vaikka joskus yläpuolella poraaminen tärisyttääkin. Tässä asunnossa ei remonttia tarvita. Väliaikaisessa kylpyhuoneettomassa tilassa olevat asukkaat käyttävät talon saunan saniteettitiloja.

Asun uudessa kerrosta ylempänä. En ole koskaan niissä korkeuksissa asunut. Yöpynyt ja ollut ravintoloissa kyllä paljonkin korkeammalla. Klaustrofobia ollut unohdettava, jos on mielinyt aterialle tai nukkumaan. Hissiä ollut pakko käyttää. Raili asui Messeniuksenkadulla korkealla ja hänen kotonaan ollessani ihailin aina näkymiä ikkunasta. Silloin en vielä potenut mitään fobiaani. Alapuolella oleva iso kaltsi oli niin kaukana alhaalla, että ihan huimasi. Siinä talossa minä vanhempineni asuin toisessa kerroksessa. Olen yleensä koti-ikkunoista katsellut puiden alempia runkoja. Nyt tulen olemaan jo lähempänä latvustoa. Katajanokan naapurini oli aina asunut ensimmäisessä kerroksessa. Muutti sitten talon ylimpään kerrokseen. Kertoi minulle hämmästyneenä nähneensä lokin lentävän ikkunansa ulkopuolella. Toinen ilahduttava asia oli, että hänen olohuoneestaan näkyi meri. HS kertoi äskettäin Katajanokan sen osan, missä minäkin asunut, olevan vesijättömaata ja siksi nykyisten tutkimusten mukaan jollain lailla saastunutta. Vielä 200 vuotta sitten niillä paikkeilla lainehti meri, kunnes myöhemmin 1800-luvun loppupuolella alettiin vallata mereltä maata. Katajanokka-nimisestä niemestä oli tehty jo aiemmin saari kaivamalla  kanava 1840-luvulla. Skattalle johtaa kaksi siltaa autoille ja toista ajavat ratikatkin.

Rullauduin tänään ostoksille ja poden yhä mystistä vaivaani yläselässä. Lumi muuttunut vedeksi, pienet sepelimuruset raapivat saappaan pohjia. Rollaattori on verraton tuki jäisissä paikoissa, joita osui kohdalleni vain yksi ja sekin naapuritalon pihalla, jonne kiersin roskat vietyäni ja pääsin kadulle ja Eastoniin. Siellä toimi sekin liukukäytävä, joka on ollut usein epäkunnossa. Alastulo tapahtuu minulla aina hissillä, jos rollaattori piripinnassa ostoksia. Nyt on taas hedelmiä, mutta ei vatia niille. Pakattu sekin. Otin parvekkeelta sangallisen korin ja ladoin siihen hedelmät. Nättiä!

Tein huoltoon muuttoilmoituksen ja sain vastauksen ja maininnan, että terveiseni menevät huollon pojille. Heitä kiittelin hyvästä huollosta ja saamastani nopeasta ja ammattitaitoisesta avusta. Opinhan tietämään senkin, mikä on "uimuri".





21. tammikuuta 2018

TELEVISIOMAINOKSEN METSÄSTYSTÄ

Paiskin kohtuullisesti eilen pakkaustöitä. Välillä vuoteen päällä lepäämässä ja taas hommiin. Parvekkeelta lyhtyjä ja kukkapurkkeja. Loput myöhemmäksi. Soitin K:lle. Valitteli, ettei voi tulla auttamaan. Juttelimme pitkään kaikenlaista ja maailmankin menosta. Oli ollut äänestämässä.

Illalla katselin televisiota ja vahtasin yhtä mainosta. En muista, mitä mainostettiin, ja se olisi kiinnostanut tietää, muuten sen tiedän ja muistan. Siinä vilahtaa  Johannes Vermeerin Turbaanipäinen tyttö sekä Georges Seuratin Kylpijät Asniersissa. En nähnyt mainosta. Kun en nähnyt, niin tuijotin kuvaruutua kanavia vaihdellen tylsin tuntein, eikä mikään ollut mieleen. Menin lukemaan ja nukkumaan. Ove on joutunut pelastamaan Parvanehin kanssa kylmettyneen kissan.

Luovin kotona muuttolaatikoiden välissä kapeissa käytävissä. Näyttää, kun olisin pahimman laatuinen hamstraaja, joista tv näyttää kohtaloita. Tänään jatkuu laatikoiden täyttäminen, paketoiminen  kuin myös hämmästely: onko mulla vielä tämäkin tallella?

Kirjoitin Italiaan postikortin ja kerroin uuden osoitteen. Kuvapuolella hyvin luminen ja talvinen kuva Snellmaninkadulta vuodelta 1943. Lapiomiehet töissä ja ratikka jumissa kiskoilla. Ja ratikassa on vain yksi ajovalolamppu edessä!!  Hirmuinen lumivalli torttuvallin reunalla. Ihmiset kävelevät kapeassa kourussa. Valokuvannut Pekka Kyytinen (1906-1974). Olen joskus näitä postikortteja ostanut Museokaupasta. On hauska lähettää ystäville kuvia millaista Stadissa oli silloin ennen.

Prahan keskustassa oli tulipalo. Huolestuin kovasti, koska Praha on minulle mieleisin kaupunki, jossa olen ollut. Se "otti" minut heti ja pitää yhä lempeästi otteessaan. Tuskin on vaurioitunut. Kestihän se kuin ihmeen kaupalla sodankäynninkin, vaikka moni Euroopan kaupunki pommitettiin tuusan nuuskaksi.



20. tammikuuta 2018

KYPÄRÄ

Pelkästä järkytyksestä olin päivän kirjoittamatta blogia. Järkytys tuli siitä, että liikenneonnettomuuksien tutkijalautakunta suosittelee (määrää?) kypärän pitämisen rollaattoria käyttävälle. Minä en tule käyttämään!!! Sanon sen tässä ja nyt, sekä vannon kiven ja kannon kautta. Olen aivan täyspäinen, näen ja kuulen hyvin, en kompuroi, minua ei pyörrytä, en kaatuile, kävelen ripeästi rollaattorin kanssa korkkareissani, eikä kypärä mahdu päähäni, koska siinä on aina hattu, joka on nyt talvella lammasta. Rollaattoria lykin lonkkaleikkauksen seurauksena, myös siksi että lonkka ei kestä kantamista kauppareissuilla. Ja kuka sitä kypärän käyttöä valvoisi? Tuleeko sakkoa, jos ei käytä? Ymmärrän joidenkin henkilöiden kaatuilemisen  pelossa ja/tai erilaisten vammojen takia tarvitsevan kypärää. Mutta pakkokäyttö kaikille on minusta epäkohteliasta ja yksilön vapauden riistoa, ihmisen oman päätäntävallan aliarvioimista. Rollaattorin käyttäminen jo itsessään erottaa muista ihmisistä eri kastiin ja nyt vielä kypärällä korostetaan erilaisuutta. Toisen maailmansodan aikana juutalaisten oli pidettävä keltaista daavidintähteä erottuakseen arjalaisesta väestöstä!

Kirjat on pakattu!! Makuuhuoneen ja eteisen matto rullalla. Muutama astiakaappi tyhjänä. Horstin valokuva hävinnyt saamastani sähköpostista. Ruodusta poikettu ja syöty lihapullia ja perunamuusia ranskalaisen punaviinin kanssa. P-D oli. Yksittäisten asuntojen  kylpyhuoneremppa aloitettu talossa. Tähän asuntoon ei tarvitse tehdä mitään. Mutta pauketta ja vesikatkoja on alvariinsa. Aamutoimet suoritettava seitsemän maissa, kun vielä vesi hanoista lorisee. Tänään lauantai ja oletan työmiesten siirtyneen viisipäiväisen työviikon suomana viikonlopun viettoon.

Lukemisessa olen takaisin Ovessa ja seuraan suurella kiinnostuksella maahanmuuttaja Parvaneh-rouvan yritystä saada Ove ymmärtämään mamuja naapureina. Parvaneh on iloinen ja ystävällinen ihminen, jota ei hämää Oven erakkomaisuus ja jääräpäisyys, ennakkoluulot kaikkea uutta kohtaan. Kirja on hyvä opas ulkomaalaistaustaisten ihmisten hyväksymiseen  joukossamme. Maailma on nyt sellainen, että ihmiset muuttavat maasta toiseen, asettuvat luoksemme ja heidät on vastaan otettava. Kirjailija Fredrik Backman puhuu kirjassaan Mies, joka rakasti järjestystä (En man som heter Ove) lämminhenkisesti ja rakastavasti kaikesta siitä, mikä kuuluu elämään. Kuolemakin.



18. tammikuuta 2018

"MUN STADI" ON NYT LUETTU

Lonkka kipeä! Tämä vaatii huutomerkin. Paiskin eilen töitä, pakkasin, nostelin, kannoin ja totaalisesti väsyin. Välillä pitkäkseen ja lisää Panadolia. Soitin L:lle. Lähtee A:n kanssa ensi kuussa Kapkaupunkiin. Suunnittelevat safaria. Viisi suurta ja sitä rataa.

Olen lähdössä kauppaan. Vien lotonkin. Kaupasta P-D:lle ja minulle huomiseksi ruokaa. Herkun ruokaa. Käppäiltävä Itiksen Stockalle. Pitää ehtiä ennen muuttolaatikoiden tuloa. Olen jo totaalisen väsähtänyt pakkaamiseen. Mitä varten ihminen kerää tavaraa? Paljosta olen luopunut ja paljosta luovun. Aina maallista mammonaa riittää. Iso osa aivan turhaa kamaa. Joskus ei ole ollut.

Illalla jatkoin vuoteeseen mätkähdettyäni Tervomaan kirjaa. Samat jorauspaikat kuin minullakin siinä iässä, samat elokuvateatterit, samat gartsat ja puistot. Raija Tervomaa liikkui muuallakin kuin Sörkassa. En minäkään aina Töölössä ollut. Ratikoilla kuljettiin, käveltiin ja pyörälläkin ajettiin. Meidän Messeniuksenkadun jengi pyöräili Seurikseen ja Humallahden uimalaan. Jälkimmäistä ei enää ole. Joskus sentään uimastadikallekin. Se valmistui 1940 ja piti olla olympialaisissa käytössä. Syttyi sota ja Helsinki sai olympialaisensa vasta vuonna 1952.

Luin ja luin ja pääsin viimeiselle sivulle ja niin päättyi Mun Stadi. Raija Tervomaa on ollut opettaja ja kirjassaan hän puuttui suomen kieleen muun muassa sä-passiiviin, niinku-sanaan ja sanaan "juurikin". Puhuu näistä kammotuksista ystävällisesti ja kantaa ottamattomana. Ehkä punakynää ajatuksissaan käyttäen. Nykyisin eläkkeellä, mutta aktiivinen, suuren perheen isoäiti, rakastaa slangia ja on stadilainen. Kiitos kirjasta!

A:lta tuli eilen myöhään illalla meili. Palautunut Saksasta kotiinsa Espanjaan. Tekee kotonaan remppaa ja toivoo, ettei koiransa pure työmiehiä. Toivotti minulle jaksamista muutossa. Danke!









MUN STADI

17. tammikuuta 2018

MISSÄ KUMMASSA ON MUUMILAAKSO?

Hommia tuli eilen tehtyä. Tuli syötyäkin. Ja tuli juteltua. Tuli P-D. Tänään jatkuvat minun työni, kunhan tästä tokenen yön jälkeen. Pyysin muuttofirmasta lisää laatikoita. Duunia riittää.

HS paneutui asiaan onko Muumilaakso Suomessa? Tätä kysytään Japanissa?  En ole asiaan perehtynyt, mutta nyt sitä harkittuani ajattelen, ettei se välttämättä juuri Suomessa ole. Voi olla missä vaan tai ei missään.  Tätä kiperää kysymystä, onko Muumilaakso Suomessa, on kysytty viralliselta taholtakin muun muassa Suomen lähetystöstä Tokiossa. Ei osattu sielläkään sanoa. Muuttaako tämä epätietoisuus nyt japanilaisten rakkauden Muumeja kohtaan? Miksi muuten japanilaiset rakastavat Muumeja? M:llä on Japanissa työskentelevä ystävä ja M kysyi häneltä. Syy saattaa olla Muumien pyöreys ja pehmeys, selkeät kropan linjat ja tietysti myös henkisellä tasolla heidän filosofiansa. Minusta tämä ei ollut tarpeeksi kattava vastaus, sillä Japanissa rakastetaan Muumeja hullun lailla ja olennot on kuvattu myös Japaniin lentävissä koneissa. Japanilaisten tunnetta Muumeja kohtaan tulisi ehdottomasti tutkia tarkemmin jopa tieteen avulla. Minusta tämä on myös tärkeä asia: missä on Muumilaakso? Missä valtiossa? Jos joku tietää, kertokoon vaikka kommentissa minulle.

Pakkaspäiviä ja lunta luvassa. Talvea ainakin tiedossa. En hurraata huuda. Aion huomenna liikkeelle on nyt sitten millaista vaan ulkona. Jos talvista, en hämmästele. Enkä halua seurata jonkun säärintaman lähestymistä netin kautta. Jos kysymyksessä olisi vihamielinen sotajoukko, voisin sen tehdä ihan sen vuoksi, että voisin pinkaista alta pois. Nappaisin mukaan rollaattorin ja puhtaat alusvaatteet, pyykinpesuainetta ja hapankorppuja, kiharrusraudan ja Chanel 5.

Hain Teliasta lähetetyn paketin. Missä on Gunillantie oli kysymys, joka rankasti askarrutti. Posti on nimittäin siellä. En ollut kuullutkaan Gunillantiestä, jos nyt muistakaan näillä main. Katsoin netistäkin. Sitten päätin rohkaistua ja mennä Postiin Eastoniin.Siellä se paketti oli ja päätin unohtaa kysymyksen, missä on Gunillantie. Tähän Postiin menin Kauppakartanonkadulta.

16. tammikuuta 2018

AAMUTSUFEEN AIKAAN

Ajattelin jo viime vuonna  ostaa Raija Tervomaan  uuden kirjan. Nyt olen sen tehnyt. Mun Stadi. Enkä malttanut olla sitä selailematta jo kauppakeskuksen lepopaikalla. Tervomaa on Sörkan friidu, kuten minä Töölön. Sörkka on hiukan minulle jäänyt vieraaksi, mutta toki tunnistan paikat, joista Tervomaa lapsuudestaan kertoo. Slangilla. Tuo slangi on minun aikani slangia, ei vanhempaa, ei uudempaa. On kuin olisi jossain kaukana vuosien takana, jolloin me Lintsillä skagattiin vuoristoradas. Ekaan vaunuun en ikinä mennyt. Karusellissa ei skagattu niin paljon ja kuten Tervomaa kertoo "se skulas posetiivimusaa". Paul Anka kävi laulamassa Lintsillä 1959 ja friidut kirku. Kirkuvat vieläkin, mutta muille. Kundit stikkas boltsii ja vedenneito putos. Kliffaa katseltavaa, vaikka me friidut emme neitoja pudottaneetkaan. Samat muistelot Tervomaalla kuin minulla. Alan kirjaa lukea. Palaan kauaksi aikojen taakse ja olen taas pikku friidu Tölikästä.

P-D tulee tänään. Olen vielä yöpaidassa ja piakkoin suihkussa. Latte edessäni parastaikaa. Eilen joku ulkomaalaistaustainen herraihminen sanoi jotain kauppakeskuksen käytävällä minulle kielellä, jota en ymmärtänyt. Tulkitsin sen ystävälliseksi, koska sitä seurasi kaunis hymy. Tämän kaltaiset pienet episodit tuntuvat hyvältä. Sanoinkin tässä kerran lääkärilleni imeväni kaikki sisälleni ja häpeämättömästi niistä nauttivani. "Niin sun pitääkin", sanoi tohtori.

Ja nyt mun pitää mennä suihkuun, koska kahvikin loppui kupista. Tarjoan P-D:lle mansikoita. Ja syön itsekin. Njam, njam.

15. tammikuuta 2018

MORGAN FREEMANIN IHMISIÄ MAAILMALLA

Järjestystä ja rutiineja rakastavan sankarin, Ove, lailla minullakin on kaksi "pakollista" tehtävää aamuisin. On saatava aamulatte ja kirjoitettava blogia. Siinä!  Jälkimmäinen on juuri menossa ja kahvi tulee aivan pian.

Katselin televisiosta Morgan Freemanin Ihmisyyden äärellä-dokumenttisarjan ensimmäisen osan. Freeman etsii vastauksia. Tutkii ja haastattelee mitä eroja tai yhtäläisyyksiä on ihmisten ja heidän kulttuuriensa välillä, miten saada sodankäynnit kuriin, erimielisyydet eri uskontokuntien kannattajien kesken, rajaviivojen epäselvyydet, ikivanhat kaunat historian hämärästä...  Freeman matkustaa, kysyy, on objektiivinen, kantaaottamaton haastattelija. Käy Ruandassa, missä 800 000 huttua ja tutsia sai kansanmurhassa surmansa vuonna 1994. Matkustaa Boliviaan Tinku-juhlaan, jossa tappeluesityksillä pyritään välttämään heimojen kesken syntyvät konfliktit. Morgan Freemanin samettinen ääni täytti olohuoneeni ja olin näkevinäni hänen ruskeissa silmissään kyyneleitä kuunnellessaan tarinoita ihmisten kuolemaan johtavista ongelmista. Koska me opimme? Emme ikinä.

E vastasi eilen puhelimeen. Nollakeli Oulussa. On käynyt konserteissa, menee teatteriin, kävelee lenkin päivittäin. Vetreä ja vireä ystäväni. Kesällä matkustan hänen luokseen. Tämän olen jälleen kerran päättänyt.

Tänään liikkeelle kunhan olen selvittänyt itseni sen mukaiseen kuntoon. Mutta ensin kahvia ja päiväkin saisi valjeta.

14. tammikuuta 2018

HAUKI ON KALA, HAUKI ON KALA

Luin Helsingin Sanomista, että kaikki nykylapset eivät tiedä, mikä on kala! Ennen lehmä oli ainakin kaupunkilapsille tuntematon olento. No, jos kala kauppiaalta ostetaan fileenä, niin eihän lapsi voikaan tietää, miltä se näyttää kokonaisena fileineen päivineen ja että se on silloin kala. Pakastepakkaukset hämäävät vielä enemmän. Kalapuikot! Sitten on vielä kalakukko, joka sekoittaa lopullisesti. Kala vai kukko? Tietääkö lapsi, mikä sitten on kukko? Kanan ehkä paremminkin. Lammas on tuttu wc-paperimainoksista. Vuohi taas ei ehkä niinkään. Hevonen tunnetaan. Joulupukki ajaa semmoisella joskus ja poni on monelle lapselle rakas ja omistamisenkin kohde.

Afrikan lapset eivät liioin tunne eläimiä, joita kuvitellaan tepastelevan kaikkialla siellä. Kaupunkien koululaisille eivät leijonat ja paviaanit ole suinkaan tuttuja, ei edes tavattuja. Liekö kalakaan tuttu juttu, jos ei asuta vesistön lähellä? Minun kouluaikanani oli luokan seinällä kuvia kaloista ja muista tutuista eläimistä. Siihen aikaan me tiesimme! Minun äitini ei syönyt kalaa, eikä siitä mitään koskaan valmistanut. Ravintolassa isä ja minä söimme aina kalaa. Minä näin kauppahallissa kaloja. Isä kalasti aina tilaisuuden tullen. Myöhemmin mökkiaikana kalastin minäkin joko ongella tai virvelillä. Matoa koukkuun en pannut. Se oli sitä aikaa, kun luonto oli lähempänä ihmistä kuin nykyisin. Kalat ostettiin kokonaisina, kotona fileoitiin. Lapset tunnistivat kalan. Ehdottomasti.

Eilen ahkeroitsin niin, että olin suorastaan itsestäni ylpeä. Minäpä luettelen. Vaihdoin pölyimuriin pölypussin ja imuroin. Pyyhkiskelin pölyt pinnoilta. Kiipeilin tikkailla ja ulotutin itseni ylähyllyille. Otin tavaraa alas. Pakkasin. Paistoin broileria sekä kalkkunaa. Pyyhin Sinipiialla keittiön lattian. Soitin E:lle, mutta ei vastannut. Puhdistin kylpyhuoneen lattiaviemärin. Päätin katsella Morgan Freemanin dokumentin ihmisyydestä. Katsoin illalla oikean lottorivin, enkä voittanut edes kymppiä. Lonkka kenkkuili, mutta mieli oli hyvä kaiken raskaan raadannan jälkeen.

Tänään olisi tavan mukaan lepopäivä, vaan kun ei ole. Pakkaan.

13. tammikuuta 2018

TAMMINIEMI EI KIINNOSTA

Tänään on ahkeroitava, ei pääse yli eikä ympäri. Kiipesinkin jo eilen tikkaiden huippuun asti ja varsin varoen sekä itseäni että astioita otin alas harvoin käytettäviä lautasia, kuppeja ja lasitavaraa ylimmältä hyllyltä. No, ystäväni lonkka ei moisesta pitänyt. Piti ottaa Panadol ja mennä pitkäkseen. Otin Oven mukaani. Hyllyjä riittää täksikin päiväksi. Ymmärrän että ylähyllyjä pitää kaapistoissa olla, mutta ovat ne aikamoisen vaarallisia paikkoja tervelonkkaisellekin ihmiselle.

Katselin tv:stä Maria Veitolan visiteeraamista Ilkka Lipsasen á la Danny kesämaisemissa Raumalla. Danny ei laulajana milloinkaan ole erityisemmin ollut suosiossani. Syytä en osaa selittää. Hyvin harva suomalainen laulaja nuoruudessanikaan on ollut mieluisa. Syytä siihenkään en tiedä. Nytkään Danny ei liioin syvää sympatiaani saanut, vaikka ehkä hiukan olen tullut suosiollisemmaksi. Kauniisti hän sanoi hyvin nuoresta avovaimostaan, että tulevaisuudessa tämä on muualla muitten ihmisten kanssa, päivä kerrallaan nyt mennään. Ei siis ehkä avioliittoa suunnitella.

Veitolan ohjelmat julkkisten kodeissa ovat semmoisia kurkistusohjelmia, joista minä en välitä suuremmin (vaikka Danny-ohjelman katsoinkin). Tuli mieleen keskustelu K:n kanssa. Hän oli vilpittömästi hämmästynyt, kun en ole käynyt Tamminiemen kotimuseossa, kun se on "niin mielenkiintoista nähdä, miten Sylvi ja Urho ovat asuneet". Toisen ällistyksen sain aikaan tunnustaessani, etten ole ollut Tukholman kuninkaanlinnassakaan. Puolustauduin kertomalla, että olen ollut Frankfurtissa Goethe-Housessa, Pariisin Louvressa ja Versaille´ssa Versaille´n palatsissa. Niin, ja Porvoossa Runebergien kodissa sekä Hesperiankadulla Juhani Kirpilän taidemuseokodissa. Myös vielä jossain muuallakin (Sinebrychoff, Amos Anderson, Ainola). Mutta  Tamminiemi ei kiinnosta, eikä meidän oma Presidentinlinnammekaan, jonne myös silloin tällöin järjestetään käyntejä. Sitä paitsi ystäväni ei kuulemma pitänyt Tamminiemen sisustuksesta!  "Sylvi ei ole voinut niin sisustaa".

Heräsin aamuyöstä joskus kolmen kieppeillä. Ensin yritin pakottaa itseni uneen, mutta mitä enemmän yritin, sitä virkeämmäksi kävin. Söin Bruño-klementiinin, join lasillisen vettä ja avasin läppärin. Se kilahti ilmoittaessaan avautuneensa ja minä luin HS:n otsikot. Joku taas kuollut kotihoidon laiminlyönnin perusteella. Toinen ikäihminen löydetty huonossa kunnossa mutta elävänä. Presidentti Trump kävi lääkärintarkastuksessa ja kaiketi terveeksi havaittu. Vaikka maailmalla puhutaankin hänen henkisestä tilastaan vähättelevään sävyyn. Minä en kerro omaa näkemystäni asiasta. Enkä kerro tässäkään enää enempää tänään. Hyvää huomenta, kello käy viittä aamulla.



12. tammikuuta 2018

FOBIA

Mmmm... lisää mansikoita. Herkkua!  En malttanut olla menemättä niitä taas ostamaan. Nyt taatusti vasta ensi viikolla seuraavan kerran. P-D soitti ja tulee tiistaina. Syömme. Kipaisen  kauppaan.

Soitin K:lle,mutta kun hän yritti selvitä tv:n katselusta ja kanssani keskustelemisesta yhtä aikaa, sanoin soittavani toisena päivänä. Oli kuulemma Vanhasen haastattelu. Kysyn aina, onko sopiva aika, niin silloin pitäisi sanoa, ettei juuri nyt ole, kun katselen Matti Vanhasta. Näitä keskusteluja on nyt jokaiseen hetkeen presidenttiehdokkailla näin ennen vaalia. Minun ei tarvitse haastatteluja katsella. Tiedän, ketä äänestän.

Pakkaaminen jatkuu. Jo monta muuttolaatikkoa täynnä. Hain Postista paketin. Piti saada uusi modeemi sinne, minne muutan. Koskaan ei käy vanha. Ystäväni S tulee sitten aikanaan tämänkin hoitamaan. Olen mahdottoman kiitollinen, että minulla on ystäväverkosto, joka monessa asiassa auttaa.

Pihatielle on ilmestynyt lava. Iso ja tien peittävä. Joudun roskikselta kauppaan mennessäni kiertämään alueitten läpi, joihin en ole edes vielä tutustunut. Ja jää tutustumattakin, kun muutan pois. Olen päättänyt ottaa uudesta ja tulevasta ympäristöstäni parempaa selvää. Olen jo nyt kuullut hämmästyttäviä seikkoja, joiden olemassaoloa en tietenkään ole tiennyt. Joku siltakin jossain, joka pitää kyllä käydä katsastamassa. Sen tiedän, ettei ole semmoinen silta, joka ylittää veden.

Katselin ohjelman tv:ssä, jossa kerrottiin siltakammosta. Jonkunlainen agorafobia varsinkin, jos silta ylittää aavaa vettä. USAssa on hyvinkin pitkiä veden ylittäviä siltoja. Niissä on henkilökuntaa, joka auttaa siltakammoiset autoilijat yli. Jokaiselle päivälle useitakin fobiasta kärsiviä. Suomessa ei taida tätä ammattikuntaa olla.

Itselläni on lievä klaustrofobia. Pienet hissit, kaikki hissit, kotihissi mukaan lukien, ovat pahoja. Mutta menen, kun on pakko. Totuin tähän pakkomenemiseen jo puolison ja pyörätuolin kanssa monien vuosien ajan. Kerran jäimme kotihissiin, kun ovi ei auennutkaan. Emme päässeet ulos. Jouduin paniikkiin jo siksikin, että mukanani oli avuton ja sairas henkilö. Hissikorjaaja oli mennyt samaan rappuun kaverínsa luo ja unohtanut laittaa lapun "hissi epäkunnossa". Lopulta kundi tuli ja sai minulta kuulla kunniansa. Sanoi huolettomasti kerrottuani kammostani, miksen painanut puolisoa yksin menemään ja itse käyttänyt portaita? Tiedän, että näin ei saa tehdä, kun kysymyksessä on pyörätuolia käyttävä sairas ihminen. Mitä hän pystyisi jumiin jäätyään hississä tekemään? Ei edes huutamaan. En koskaan jättänyt miestäni mihinkään tai pannut yksin menemään. Jos emme syystä tai toisesta menneet molemmat, ei mennyt kumpikaan. Vein hänet jopa ravintolan vessaankin. Naisten puolelle ja ilmoitin aina "mies tulossa". Kerran jouduin menemään miesten puolelle ja silloin kailotin "nainen tulossa". Invavessoja ei aina ole joka paikassa ja maassa.









11. tammikuuta 2018

MANSIKOITA

Hain eilen kirjakaupasta Fredrik Backmanin kirjan Mies, joka rakasti järjestystä. Voin luettuani verrata keskenään kirjaa ja elokuvaa, jonka vastikään näin.

Ihania mansikoita nyt kaupassa. Käppäilin S-kauppaankin Stockmannin tiloihin, enkä millään tahdo muistaa, etten enää siellä pasteeraile Stockmannin Herkussa. Ainakaan vielä en ole suuria muutoksia havainnut, paitsi kaikki Stockan Herkun myyjät eivät ehkä ole siirtyneet S-ryhmän henkilökuntaan. Toisaalta en ole heihin ylipäätäänkään hyvin tutustunut täällä asuessani. Oikean Sockmannin Herkun myyjät sen sijaan tulivat vuosien aikana hyvinkin tutuiksi kassarouvia myöten. Joskus jouluna vein kukkia kiitokseksi hyvästä palvelusta. Ne mansikat! Maistuvat melkein mansikoilta, tuoksuvat melkein mansikoilta ja näyttävät ihan mansikoilta.

Väsynyt olen. Toivottavasti ei flunssa iske. Kuuluu olevan taas liikkeellä. Tein uuden asunnon isännöintifirmaan jo muuttamisestani ilmoituksen. Vakuutukset myös muutettu. Pankit saavat tiedon maistraatista. Väestörekisteri kertoo Stockmannille. En aina luota, että tieto kulkee. Pitänee jossain välissä tarkistaa. Yhdistyksiin, joihin kuulun, on myös uusi osoite tiedotettu. Sitten vielä ne ystävät, jotka eivät tiedä. Hommaa riittää.

Täytin eilen muutaman muuttolaatikon, astioita lähinnä. Illalla aloin lukea Backmanin kirjaa. Vaikuttaa vahvasti lukukelpoiselta. Tunnistin jo kohtauksia elokuvasta. Kannessa päähenkilön, Ove, 59v, kuva eli samainen elokuvan näyttelijä Rolf Lassgård. Vielä ei ole itkettänyt. Olen niin alussa. Kirjan takakansi kertoo "Tarina onnistuu samalla kertaa naurattamaan ja itkettämään. Minusta parhaat kirjat ovat juuri sellaisia." (Lukuneuvoja-blogi). Niin muuten minustakin.

Syön muutaman mansikan ja sitten mietin, suihkuun vai pakkaamaan.









10. tammikuuta 2018

VISIITTEJÄ TORALINNASSA

Helsingin Sanomat kertoi Helsingin Toralinnassa olevan sisäilmaongelmia. Minä olen käynyt Toralinnassa useankin kerran kouluaikana. Siellä asui Ulla, luokkatoverini. Talo on Pasilassa. Sen suunnitteli arkkitehti Bruno Granholm ja se valmistui 1899. Alun alkaen se oli VR:n henkilökuntaa varten. Nykyisin SATOn hallussa. Ullan isä oli VR:n palveluksessa. Talo oli jännittävä minusta. Suuri tiilinen kaikkine ulkorakennuksineen, hissiä ei ollut. Siellä tuoksui uunille, palavalle puulle ja ruoalle. Näitä puulla lämmitettäviä uuneja ei enää siellä ole. Mammalla ja papalla Töölössä oli keittiössä kaasulieden lisäksi puuhella. Keittiössä oli aina lämmintä talvisin. Niin oli Ullankin kodissa. Kotoista ja kodikasta.

Ulla oli se tyttö, johon yhteinen luokkatoverimme Matti rakastui, vaikka Matti oli ollut minuun rakastunut. Nämä luokkatoverien keskeiset "rakkaussuhteet" kestivät yleensä yhden tai kaksi lukukautta. Sitten eräs kevätlukukausi päättyi. Kun tuli syksy ja koulu alkoi, katseli Matti Ullaa. Meni ennen tunnin alkua taululle ja kirjoitti liidulla "Ulla on s------n". Melkein pyörryin. Mietin, lukeekohan Matti myös Ullalle ääneen Vänrikki Stoolin tarinoita? Saattaa koulusta kotiin ja kantaa laukkua? Elämä kohdallani oli päättynyt, enkä enää Toralinnaan mennyt.

Laatikoita tuli. Kamala meteli rapussa kaverin latoessa niitä hissiin.  Tuossa ne ovat nyt kahdessa nätissä pinossa eteisen ja keittiön puolella. Loput lodjut sitten myöhemmin ja lisääkin saa. Näillä aloitetaan. Pakattu on kyllä myös omiin pahvilaatikoihin ja niitä pinoja on olohuoneessa. Muuttaminen itsessään on aina keljua, mutta kun saa uudessa kaiken valmiiksi, on taas hyvä olla. Yhden kerran olen muuttanut niin, että muuttofirma teki kaiken. Puoliso oli töissä ja minä humputtelin koko pakkaamisen ajan milloin missäkin. Se oli helppoa muuttamista!

Mietin, lähdenkö tänään asioille vai huomenna? Jos en tänään, pakkaan. Jos tänään, pakkaan silloinkin. Nyt on duunin aika, vaikka saan apuakin. Olen tilannut hyvissä ajoin pakkauspaperit ja ne ovat olleet odottamassa. Käärimistä, käärimistä...





9. tammikuuta 2018

KAASUA

Olen silpunnut papereita. Kone on aika äänekäs ja tehokas. Sitä silppua tuli iso määrä, jonka kiikutin roskikseen. Sitten menin kauppaan. "Onko plussakorttia?" kysyi kassa. Tietysti kysyi. Jätin loton. "Onko veikkauskorttia?", kysyttiin. Totta kai kysyttiin. Kotona tein salaatin ja sitä syödessäni katselin katua ikkunasta. Samaista katua pitkin olin juuri työntäytynyt asioille. Tuuli tuntui poskipäissä kylmältä. "Poskipäät ovat korkeat", sanoi kesällä aurinkolasien myyjä. Katsoin kotona peilistä. Eivät huomattavasti kuitenkaan. Pidän ne.

Siitä saakka, kun muutin Itäkeskukseen, olen toivonut isoa lottovoittoa, jonka turvin muuttaisin pois, kauaksi täältä. Nyt muutan, mutta en kauaksi täältä. Pakkaaminen on jo aloitettu ja tänään tulee muuttofirmasta osa laatikoista. Osoitteen muutoksia tehty ja nautittu etukäteen, koska minulle tulee kaasu. Kaasu!!!  Sitä olen käyttänyt kauan, kauan sitten ja kaivannut kaikki nämä vuodet. Ammattikokeilla on aina kaasu. Harmi, etten enää ruokaa valmistele. Mutta kyllä kaasu kelpaa kananmunien keittämiseenkin tai broilerin rintapalan paistamiseen. Aiemmin käyttämäni kaasu kävi poleteilla, joita meille ostettiin kymmenen kappaleen erissä. Poletti kolahti somasti, kun sen pudotti seinässä olevaan mittariin, joka kaasua annosteli. Sittemmin kaasuliedet ovat uudenaikaistuneet. Jännittää ihan!

Olen kerran ollut jonkunlaisessa testissä: romantikko vai järki-ihminen. Tulos oli että järki-ihminen. En uskonut, enkä usko vieläkään. Minä olen romantikko! Rakastan rakkaudesta kertovia elokuvia, kukkia kedolla, kuutamoa, merta, traagisia runoja, rakastan rakkautta ja olen elämässäni rakastanut ja saanut rakkautta. Tiedän, että olen romantikko!









8. tammikuuta 2018

OVE, JÄRJESTYKSEN MIES

Katselin Hannes Holmin ohjaaman elokuvan Mies, joka rakasti järjestystä. Ovea näyttelee Rolf Lassgård ja Ove on se järjestyksen mies. Elokuva meni ihon alle, kuten sitä nykyisin sanotaan. Sympaattinen ja lämminhenkinen kertomus kaverista, joka pakkomielteisesti teki jokapäiväiset tehtävänsä kellon tarkkuudella. Puolisonsa menettänyt Ove, joka tahtoi vaimonsa luo epäonnistuen kuitenkin yrityksissään kerta kerran jälkeen. Lopulta hänen toiveensa toteutui. Diagnoosi "liian suuri sydän" oli ennustanut lopun lähestyvän. Ove pääsi Sonjansa luo. Minä kaivoin paperinenäliinoja esille ja itkin.

Olen tilannut Suomalaisesta kirjakaupasta Fredrik Backmanin kirjan, jonka mukaan järjestyksen mies elokuvaksi tehtiin.

Aikaisemmin päivällä soitti K. Puhua pälpätti iloiseen tapaansa odottamatta vastauksia kysymyksiinsä. Olin aikaisemmin jo kuullut osan juttelusta, mutta en viitsinyt sanoa "sä olet tuon jo kertonut". Kuuntelin. Olisi kutsunut kahville luokseen, mutta en mennyt. Olin saamaton. "Jonain toisena päivänä sitten".

Tänään roskikselle, postilaatikolle ja hedelmien ostoon. Säätiedotuksessa mainitaan yhden asteen pakkanen. Lammasbaskeri päähän. Tekee hyvää lähteä liikkeelle taas. Kunhan tästä päivä valkenee ja minä juonut aamulatteni. Se on ainoa "järjestys" minulla. Kellonaika heittelee, mutta kahvi on saatava. Loput päivästä sekavasti päähän pälkähdysten mukaan. Jotain suunnitelmia saattaa olla, kuten juuri kauppaan meno. Tai sitten ei.

7. tammikuuta 2018

EDUSKUNTATALON MUKI

Juon mukista, jonka ostin kerran Eduskuntatalon kahvilasta, aamulattea parastaikaa, enkä voi olla muistelematta käyntiäni parlamenttitalossa. Visiitti tapahtui uudella puolella, puoliso pyörätuolissa mukana, kahvittelua kabinetissa kansanedustajan kanssa. Minulla oli oikein asiaakin. Olin silloin omaishoitaja ja juttelin oikeastaan koko "ammattikunnan" puolesta. Varmempana vakuutena oli mukanani paperilla ehdotuksia omaishoitajien olojen parantamiseksi. Edustaja kuului myös kaupunginvaltuustoon ja kutsui minut valtuuston julkiseen kokoukseen, jota saa mennä seuraamaan.  Sain kansanedustajasta positiivisen kuvan, vaikka en häntä olekaan äänestänyt hänen minulle vieraaseen puolueeseen kuulumisensa vuoksi. Toivotin hänelle kuitenkin menestystä seuraavissa vaaleissa. Muki on design Niina Aalto ja kyljessä kuvattu tyyliteltynä Eduskuntatalon ulkopuolista korinttilaista pylväikköä. Pylväitä on neljätoista kappaletta. Tämä kaikki muistui mieleeni näin aamukahvin aikaan.

Pakkasta! Tuliko nyt talvi myös Helsingin seudulle? Minä en moisesta piittaa ja narskuva lumi kävellessä ei saa haltioitumistani. Lumen tuomalle valoisuudellekin annan piut ja paut. Onhan meillä sähkövalo! Kaikki muut tämän leveysasteen vuodenajat ok, paitsi talvi. Eikä se johdu siitä, että rollaattoria käyttävä saa ponnistella hangessa, vaan siitä, että on kylmä, nenä tulee punaiseksi, pitää olla paljon vaatetta päällä ja suusta tulee höyryä.

H soitti eilen yllättäen ja tuli pikaiselle visiitille. Piti nopeasti panna naamataulu hiukan kuntoon, sipaista punaa huuliin, kengät jalkaan. Tämä viimeksi mainittu tapa juontaa kaukaa lapsuudestani. Äiti opetti, että vierailun aikana on kengät oltava jalassa. Siihen aikaan vieraillakin oli kengät jalassa. Nyt tämä tapa täällä Suomessa on jostain oudosta syystä jätetty ja kaikki hiippailee kyläpaikassa ykköset päällä sukkasillaan. Ehkä olen K:n kanssa ainoa, joka vierastaa tätä sukkasillaan hiipimistä. Hänen luokseen onkin ihanaa mennä, kun saa pitää kengät jalassa. Saapasaikana yleensä otan vieraisille mennessäni mukaani sisäkengät  kenkälaukussa ja vaihdan eteisessä. On korrektia vaihtaa jalkineet, eikä mennä kenenkään kotiin lumisilla tai kuraisilla kengillä.

6. tammikuuta 2018

RASISTINEN "KAFFERI" PANNAAN

Melkein ikävä kyllä loppupuolella jo Juha Hurmeen Niemessä. Yllättävän kevyt pideltävä vuoteessa, muuten, kokoonsa, asiaansa ja asuunsa nähden. Suosittelin eilen kirjaa luettavaksi ystävälleni K:lle, joka suitsutti kuitenkin Jari Tervoa.

Eilisen edellinen päivä sujui rattoisasti P-D:n seurassa. Suoritimme ensin muutaman homman ja sitten söimme S-Herkun valmiin aterian ranskalaisen punaviinin kera. Tiramisua jälkiruoaksi ja aivan lopuksi suklaista espressoa toscakeksin kanssa. Hyvä myöhäislounas noin kaupan meals-osaston tuotteeksi, sanoisin.

Kampaaja väsäsi hiukset Hakaniemessä. Loin viimeisen silmäyksen halliin, sillä se sulkeutuu moneksi vuodeksi remonttiin. Sisälle en mennyt hyvästejä jättämään. Tulin "uuden" tukan kanssa kampaamosta, rullauduin metroon ja kotiin. Luin s-postia Espanjasta ja Saksasta ja minuun iski hillitön matkailun kaipuu. On ikuisuus viimeisimmästä matkasta, joka suuntautui puolison kanssa Kyprokseen. Ehkä vielä joskus edes Tukholmaan!!

Taas yksi nimitys muutettu rasismia ajatellen. Suklaageishan ja lakupötkön lakupojan ja monen muun joukkoon kuuluu nyt entinen kafferikiitäjä. Siitä tuli häätökiitäjä. Ja se on lintu. Kafferi-sana on eteläisen Afrikan bantuja halventavaan sävyyn tarkoittava nimitys. Piti muuttaa. Ruotsi vaihtoi nimen jo aikaisemmin. Niin että nyt tiedämme kutsua lintua sen oikealla ja kohteliaammalla nimellä. Lintu itse viis veisaa, mikä sen nimi on. Minä en edes sitä tuntisi, jos vastaan lentäisi. Tosin ei täällä Suomessa lennäkään, mutta en liioin ole tavannut Espanjassa (tietääkseni), jossa kerrotaan pienen populaation asustavan. Eikä se myöskään ole uhanalainenkaan, kertoo netti, ollen vahvasti framilla sitten kaukaisemmilla mailla. Sukua tervapääskylle.

Tänään luppo-oloa, ei ulos. Epifaniaa vietetään ihan hissukseen.



4. tammikuuta 2018

KELLONAIKA

Eilen lietsussa, tänään kotona. Tulee eräs nainen kyläilemään, P-D. Illan suussa rullautuessani metrosta kotiin, kävin vielä täällä kauppakeskuksessa ostoksilla. Liikkeellä olin ollut tunteja ja olo hiukan väsähtänyt. Näin käytävän katossa kellon. Puoli kahdeksan. Ohhoh,  olin lähtenyt aamupäivällä kotoa. Ihmekös, että olin väsähtänyt. Ulkona pimeää, kun lopulta olin nyssyköitteni kanssa kotikadulla.  Kotona keittiön kello oli viisi!! Muutkin olivat viisi! Mikäs peijoonin kello kauppakeskuksessa sitten oli?  Tarkemmin ajateltuani en ollutkaan niin väsynyt ja ehdin katsomaan hiukan myöhässä Dc Martininkin. Tämä vuodenajan pimeys vielä sotkee ja kun kello on päin seiniä...

Kävin muuten HOK-Elanto Herkussakin Itäkeskuksessa.  Meals- osastolla vieraat myyjät, ei asiakkaita, jotenkin kaikki oli niin surkeaa. No, en ollutkaan varsinaisesti Stockmannilla, olin S-kaupassa. Minulle osunut myyjä oli aivan noviisi, hidas, nuori ja taitamaton. No, jokainen meistä aloittaa, on se mitä tahansa, kokemattomana. Kassaneitikin ihan tuntematon minulle. Laahustin mieli apeana hissiin ja nousin Stockmannille. Ostin lohtutavaroita kosmetiikkaosastolta ja rullauduin käytäviä pitkin Eastonin puolelle ja kotiin.

L soitti ja vaihdoimme kuulumiset. Sain R:ltä Espanjasta s-postia ja samoin eräältä P:ltä, jota en ole edes tavannut, tärkeän viestin. Ennen nukkumaan menoa luin Juha Hurmeen Niemeä. Panen tähän pienen otteen kirjasta kertomaan kirjailijan hulvattomasta huumorintajusta. "Hansakauden saksalaisvaikutteita Niemellä ei pidä aliarvioida. Murskaavin todiste on savolaisten kulinaarisen ja terveydellisen katastrofin, kalakukon,  hansasaksalaisperäinen nimi: se on virheellinen viännelmä-kiännelmä termistä `Fischkuchen` (kalakukko)! Toisaalta on ilmeistä, että vain savolainen voi paistaa saman pullan sisään sekä sikaa että muikkua ja kutsua kokonaisuutta kukoksi."

Hyvää torstaita.

3. tammikuuta 2018

NYT SITÄ SAA, NYT SITÄ SAA

Eilen liikkeellä ja tänään taas. Lukeminenkin jäänyt taka-alalle. Olen nukkunut huonosti. Pussit silmien alla. Rumaa. Ruokakaupassa menin varta vasten katselemaan uusia "maitokaupan" oluita. En ole kai koskaan nähnyt niin paljon olutpulloja ja -tölkkejä. Mitään tungosta ei ollut. En jaksanut käydä edes läpi, hyllyjä oli varmasti kilometreittäin. Ostoaikomusta ei ollut, mutta olin utelias. Kokonainen Alkon myymälä olisi mahtunut tähän tämän kaupan olutosastolle. Pitääkö niitä olla niin monta sorttia?

Nyt on sitten varmistunut Herkun oleminen S-myymälä. Tänään auki ässänä ensimmäistä kertaa. Lupasivat halventaa heti hintoja joissakin artikkeleissa. Stockmannin kanta-asiakaskortti kelpaa! Menen tuonnempana tutkimusmatkalle samalla, kun haen tilaamani kirjan Suomalaisesta.

Huumorintajuni on herkistynyt. Katselen Doc Martinia tv:stä ja olen läkähtyä nauruun. Semmoiseen oikeaan ja kuuluvaan nauruun. Ennen nauroin ääneen hyvin harvoin ja harkiten. Panin enemmänkin toiset nauramaan. Tosin K väittää, että joutuu nykyisinkin aina kanssani nauramaan. Minusta hieno juttu, jos tuottaa iloa maailmaan. Maailma on joskus niin ankea paikka. Paljon surua ja murhetta joka puolella, sotimistakin, vaikka missit haastattelussa vastaavat kysymykseen "mitä tekisit?" sanomalla seesteinen ja kauaksi kaukaisuuteen katsova ilme silmissään "rauhaa maailmaan". En edes osaa kuvitella, miltä maailmassa näyttäisi, jos kaikkinainen rauha ja hyvä tahto vallitsisi. Ihmiset hymyilisivät kukkakimppu kädessään ja pitäisivät sillä toisella toisen ihmisen kättä.

Kauhukseni luin suklaan loppuvan tästä maailmasta vuoteen 2050 mennessä. Kaakaopuiden tilalla ihan jotain muuta ja ilmanalan muuttumisellakin on näppinsä pelissä. Miten minun sitten käy, kun en saa suklaata, josta tietysti linjojani ajatellen kieltäytyisin? Aina vaan hullummaksi menee!








2. tammikuuta 2018

MUSIIKIN INSTRUMENTTEIHIN TUTUSTUMISTA

Kyllä se on vaan niin ihanata kuunnella ja katsella tv:stä Wienin uuden vuoden konserttia. Katselemisesta tuli halu tutustua soittimiin, niin että ei kuin netin kimppuun. Minulle musiikki tai oikeammin soittimet ovat vieraita, ulkonäön  tuntemuksesta puhumattakaan. Viulu ja alttoviulu? Sekoittuvat muutkin kielisoittimet, samoin puhallinsoittimet äänineen, lyömäsoittimiakin on useita. Rummut? Tutkin kuvia ja kuuntelin netistä ääniä kauan. Tunnistanko mitään muuta kuin pianon äänen? Testi olisi ollut, vaan en kokeillut. Pakko olisi ollut tunnustaa häviö. No, palaan tähän soitinasiaan vielä netissä. Maaliskuista konserttiakin ajatellen.

Muistuu mieleen, kun äiti pani minut pianotunneille!! Ihan oman ylpeytensä takia ja toiveen, mutta minä olin kokonaisvaltaisesti epämusikaalinen lapsi. Oli meillä harmooni kotona. Siitä äiti sai kai kimmokkeen, vaikka osasin soittaa vain Enkeli taivaan ja senkin yksiäänisesti, niin, ja Ukko Nooan ja Mustan Rudolfin.  Muutaman käyntikerran jälkeen ilmoitti opettaja äidilleni, että ei minusta pianistiksi ole. Äiti oli jo aikaisemmin pannut minut balettikouluun!! Hillitön halu saada tyttärestään "jotain". Siellä olosta pidin, kun se oli kevyttä pikkutyttöjen puuhaa, vaikka ei minusta liioin ollut ballerinaksikaan. Äiti luovutti ja menin teini-ikäisenä semmoiseen tanssikouluun, jossa opiskeltiin valssin, tangon, foxtrotin ja muiden askeleet. Siitä koulusta tykkäsin! Opin tanssimaan ilman sarvia ja hampaita, hikeä ja verta. Se oli hyödyllinen taito. Tämän huomasin myöhemmin. Vedin polkat ja jenkat sydämeni halusta Kuortaneen tanssilavalla kesällä. Stadilainen meni jenkkaa niin, että lautalattia pöllysi. Nonnih, ja tämän asian kanssa onkin sitten niin, että tarina on kai ennenkin täällä kerrottu.

Eilen olin taas Simpsonien parissa. Joku ystäväni on sanonut, ettei voi Simpsoneita katsella, kun ne ovat "niin kamalan näköisiä". No, jos ei tykkää keltaisesta väristä. Minä tykkään ja koko sarjasta, minulla kun on tämmöinen omituinen maku. Mutta en aio kyllä viikossa 27 tuntia katsella, jota nyt tv tästä perheestä suoltaa. Pitää myös lukea Niemeä. Tällä viikolla muutenkin ohjelmaa.

Kohti kevättä mennään niin että soi. Toukokuuhun enää viisi vaivaista kuukautta. Ja siitä jo kesää pukkaa vauhdilla, leivosetkin ilmassa leikkiä lyö.



1. tammikuuta 2018

EKA VUODEN 2018 TEKSTI

Juon aamulattea, kirjoitan ja kuuntelen YouTubesta iloista uuden vuoden musiikkia, Straussia jne. Puolilta päivin tv:stä kuuntelen lisää Sraussia jne. Yö kului kutakuinkin nukkuen, mitä nyt uneen välillä sekaantui ulkoa pamausääniä. En viitsinyt/jaksanut valvoa ja katsella näköradiosta Kansalaistorin vuoden 2018 vastaanottamista. Aamulla kun heräsin, oli katu valkoinen lumesta ja vain jokunen uninen tai väsynyt auto liikkeellä.

H:lta viesti, että tulee visiitille kuun puolessa välissä. Emme olekaan aikoihin tavanneet. Oli Turkissa monta kuukautta. K puolestaan oli ollut huolissaan, kun en kahteen puheluun vastannut. Huoli häipyi jutellessamme. Sain kutsun hänen luokseen, mutta päätimmekin palata asiaan myöhemmin. Merkitsin tämän vuoden kalenteriin muutaman menon ja luin A:n lähettämän sähköpostin. Katselin Simpsoneita tv:n ruudusta, uutisia, luin Niemeä ja välillä mietin syntyjä syviä. Siinä se uuden vuoden aattopäivä meni. Ihan mukavasti.

Seuraava pyhä on lauantain Loppiainen. Lapsempana nämä pyhät olivat kivoja, ja nyt mietin, eivätkö lopu ikinä. Loppiaisena meillä yleensä Joulu päättyi ja kuusta aloimme riisua hepenistään. Jotkut lopettavat Joulun Nuutin päivänä, jotkut eivät ole Joulua aloittaneetkaan. Rappukäytävässä viljalti kuusen neulasia. Me heitimme puun alas parvekkeelta ja raahasimme roskiksen viereen. Oli yleensä jo muitakin aikansa eläneitä kuusipuita murheellisen ja kulahtaneen näköisenä röykkiönä. Niin surullinen näky! Työnsä tehneinä siinä unohdettuina odottamassa jäteauton uumenia ja kaatopaikkaa. Joulukuusien hautausmaata.

Nyt ensimmäiseen tämän vuoden suihkuun ja eka vuoden 2018 päivä alkakoon.