Tässä taas tyhjän ruudun edessä miettimässä, mitä kirjoittaisin? Kysymys kuulunee myös, miksi? Kun ei ole asiaa. Kirjailija voi nyhjäistä tyhjästäkin, mutta amatöörin taito ei riitä. Yritän kuitenkin.
Italiasta ei kuulu vieläkään mitään. Kirje täältä matkaa sinne toista kuukautta ja sieltä samoin tänne. Jos ei aleta heti kirjeen saatua kirjoittaa, venähtää aikaa lisää. Kurjaksi on mennyt. Espanjaan postin vaihto sujuu sutjakkaasti, kun välillä on e-mailit. Juuri eilen taas keskustelimme. Puhelin sen sijaan on hurjasti hiljentynyt. Ystäviä jäänyt liian monta matkan varrelle, enemmistön kuolema korjannut. Joillakin muuten vaan hiipunut elämänilo. Syyttävät ikää. Minä vielä tässä porskutan ja torstaiden lisäksi kaikki muutkin päivät toivoa täynnä. Nyt olen varma, etten jatka samaa englannin kurssia kuin täällä syys- ja kevätlukukauden. Kunhan saan hyppysiini syksyn opinto-ohjelman löydän siitä taatusti minulle sopivamman. Tietää paljon pitempää matkaa, aikaa kuluu, mutta olen varma, että kannattaa. Olisiko vielä intenssiivikursseja kuten vuosia sitten? Tehokkaita ja vaativia. Niistä tykkäisin. Pelkkää englantia opetuskieli mukaan lukien. Minusta ehdottomasti paras tapa oppia.
No, kevään jo ehdittyä näinkin pitkälle, palaan taas taiteen pariin. Ensin Kiasmaan ja ARS22, jonka K jo teilasi. Ei edes uteliaisuudesta tahdo tutustua, vaikka näytillä on El autobus (Sol Calero) ja Kimmo Kaivannon lumpeenlehtiä Kun meri kuolee-teoksessa. Tämä bussijuttu on taas niitä, joista en osaa sanoa, onko varsinaisesti taidetta? Bussihan on bussitehtaassa tehty ja taiteilija pannut sen vain nätisti esille. Ja kun esimerkiksi pannaan muuttolaatikoita pinoon, on se minusta enemmänkin asetelma. Asetelmakin voi viehättää, vaikka laatikot olisivat panamalaisia banaanilaatikoita. Ars-näyttelyitä olen nähnyt ennenkin. Ihan niitä alkupään, kun olivat Ateneumissa joskus 1980-luvulla. Silloinkin oli ihmeteltävää. Vanha Singer-ompelukone puleerattuna ja nostalgisena kunniapaikalla. Polkupyörä roikkumassa katosta, ruohonleikkuri kuin valmiina nurmikolle. Taidetta? Joka tapauksessa kiinnostavaa.
Olen taas, kuten kai kerroinkin, soppien kimpussa. Tuli tehtyä aasialaista kana-nuudelikeittoa ja eilen keittelin mausteista porkkanasoppaa. Tänään on sopaton päivä, puuhaan muuta. Huomenna taas kaupasta seuraavan keiton ainekset ja keskiviikkona näillä näkymin kevään viimeinen enkun tunti, paitsi se kolmen päivän verbikurssi pääsiäisen jälkeen. Tänä vuonna kahden vuoden tauon jälkeen vietetään taas kunnon Helsinki-päivää kesäkuussa ja minä aion Espan lavalle saamaan selville, ketkä ovat nyt Stadin friidu ja Stadin kundi.On musiikkiakin ja jos auringonpaiste meitä hellii, Espan puisto täynnä flandeeraajia. Silloin ollaan niin stadilaisia että. Onhan koko päivä Helsingin syntymäpäivä! Alku tosin Helsingin kosken rannalla, mutta sitten me siirryimme Suurkadun varteen ja Engel alkoi piirroshommat. Espan puistossakaan eivät enää vasikat kirmanneet, vaan sinne pykättiin Kappeli, jonka katolla ei suinkaan ole Ville Vallgrenin veistos, ei myöskään Walter Runebergin, vaikka Kappelin väki niin ainakin on väittänyt ja sain tiedoillani heidät kimppuuni. Pysti on aivan tavallinen hienommanpuoleinen puutarhatonttu, joita olivat ennen puistot ja puutarhat täynnä. Ei missään tapauksessa Ville Vallgrenin työ!!! Tulkoon tämä jälleen sanotuksi.
Nyt menen taas vuoteeseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti