Kuuntelen sateen ropinaa ikkunaräystääseen. Se on mukava ääni. Mökillä oli vielä mukavampi. Siellä ropisi kunnolla. Oli rauhoittavaa kuunnella. Ei mitään hälyääniä. Vain pelkkä ropina.
Piti lähteä kauppaan ostamaan taas soppa-aineksia. Menen huomenna, vaikka en pidäkään lauantaiostoksilla olemisista. Joutilasta väkeä maleksimassa ostoskeskuksessa, tottelemattomia lapsia ja läpeensä kyllästyneitä vanhempia, jotka uusavuttomina katselevat lastensa melskaamista niin kaupoissa kuin niiden ulkopuolella.
Otin kissankellomukini kevään kunniaksi ja tiputtelin siihen perulaista luomukahvia. Maussa ei eroa ei-luomuun. Mistä sen tietää, onko edes luomua? Perussa? Joka on makuu-työhuoneen näkövinkkelistä mahdottoman kaukana. Suhtaudun kriittisesti luomuun. Perun muinaiset inkat saattoivat viljellä luomuna kaiken. Ei ollut myrkkyjä, joita levitellä. Sitten tuli "sivistys" ja toi tullessaan nykyajan. Kahvipelloille ruiskutettiin kaikenlaista, mikä saa kasvamisen tulemaan ihmisen haluamaan malliin. Pavuista tuli suurempia ja pulleampia. Kahvi ei kuitenkaan ole lähtöisin tiettävästi eteläisestä Amerikasta, vaan sormi osoittaa Afrikkaan ja erään paimenen vahinkoon, kun hän oli heittänyt muutaman pavun epähuomiossa nuotioon ja tunsi etiopialaisissa sieraimissaan hienon aromin. Kiittäkäämme paimenta kahvihetkistämme. Minä kiitän Googlea.
No, ei ropise enää. Pisarat muuttuivat räntäisiksi, melkein lumisiksi, eikä niistä ole enää ropisijoiksi. Tunnelma on särkynyt. Alan lukea Matti Rämön pyöräseikkailusta Ukrainassa, jossa vielä siihen aikaan olivat asiat hyvin. Tosin maata ennen Rämöä on riepoteltu sinne ja tänne, josta Rämö kertoo. Minkälainen takamus mahtaa Rämöllä olla satulassa istumisesta? Pieni satula ja tuhansia kilometrejä polkien. Yöt nukkuu teltassa. Joskus kaivatessaan kunnon vuodetta ja suihkua, menee hotelliin. Aamulla jälleen satulaan. Minun takamukseni väsyi jo siinä, kun Messeniuksenkadun jengin kanssa poljin Humallahden uimalaan Seuriksen tietä, jossa eräässä kohdin oli hurja mäki, jota lasketella. Kotimatkalla se oli muuttunut ylämäeksi. Muilla oli käsijarrulliset pyörät. Minä jarrutin polkimilla. Vanha pyörä, eikä kovin kauniskaan. Se oli Helkaman Aino ilman mukavuuksia. Ei jättänyt koskaan muista jälkeen ja siihen tietysti vaikutti se, että olin aika hyvä ajamaan. Koulumatkoja en pyöräillyt, vaaikka jotkut pojat niin tekivät. Vapaa-ajat keväästä alkaen meni paljolti pyöräillen. Muuallekin kuin Humallahteen. Se oli huoletonta aikaa.
Nyt pitää kantaa huolta monesta asiasta. On aikuisen velvollisuus. Tällä hetkellä huolen kantaminen kohdistuu Ukrainan sotaan, vaikka sen alullepanija ei käytä siitä asanaa "sota". On jonkunlaista asioitten järjestelemistä Ukrainassa, eikä se mennytkään niin kuin Strömsössä. Ei mikään läpimarssi aseita kalistellessa. Uljaasti panee kampoihin omaa maataan puolustava Ukrainan väki.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti