Itseenäisyyspäivän karkelot Presidentinlinnassa tämän vuoden osalta jo historiaa. Seurasin tarkasti. Puvuissa ei mitään mielestäni kovin raflaavaa, joka olisi saanut minut huudahtamaan ihastuksesta ja ehkä tukehtumaan samantien Proseccoon. Kaikki kättelivät, vaikka pelkkä kumarruskin olisi riittänyt. Presidentipari huuhteli käsidesillä kättekykalujaan adjutanttien pitäessä huolta, että näin tapahtuu. Sitten tanssittiin, juotiin boolia ja maisteltiin monia herkkuja. Jatkoja en katsellut. No, ensi vuonna taas, jos kaikki menee maassa hyvin.
Panin jo joulun alulle. Puin pienen joulupuuni kimaltavaan asuun, On olohuoneen pöydällä. Laitoin partsille valkoisen kuusen tsekattuani ensin, että palaa. Paloi. Ikkunat vielä odottavat valoja, mutta pitkän harkinnan jälkeen valittu, mikä minnekin. Ovikranssi jo ovessa toivottamassa ohikulkijoille hyvää joulun aikaa. Joulukoristeita siellä ja hiukan täällä hillitysti, ei mitään pröystäilevää. Tyyli pitää säilyttää. Enkä vieläkään ole päässyt yhteisymmärrykseen itseni kanssa Tuomaan markkinoille menosta. Kahvikapselit tilasin Nespressosta ja yllätys, yllätys, pärjäsin suomen kielellä. Joskus siellä joutuu kielikylpyyn, jota en enää pidä pahana. Posti ilmoitti paketin saapuneen ja köpittelin hakemaan.Tiesi tarpomista lumessa. No, joka vuosihan näin on, että ollaan totuttu. Turha marista. Suojatien kohdat haastavia. Auramiehet ajavat ja suojatielle kasataan lunta. Se onkin aikamoinen taidon- ja voimannäyte, että pääsee yli ja kadun toiselle puolelle. Sekin jokatalvinen riesa ja aina on selviydytty. Lunta kuulemma tavallista enemmän Helsingissäkin vuodenajan huomioon ottaen. Pihapuut kantavat uljaasti painavan lumen oksillaan, mutta näyttävät myös kauniilta.
Luin Roope Lipastin kirjasta, että aikojen alussa postimerkin virkaa teki oravan hännän tupsu joskus 1500-luvulla. Neljällä tupsulla kirje pääsi Puolaan, kolmella Tukholmaan, yksi tupsu kuljetti Turusta Hämeenlinnaan. Tupsut kiinnitettiin kirjekuoriin sinettivahalla. Siihen aikaan olivat metsät täynnä oravia, mutta monet vain puolihännällisiä. Lipasti kirjoittaa lystisti. Kirja pokkarina kevyt luettava vuoteessa ja tekstikin kevyttä. "Ei huono", sanoisi Jorma Uotinen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti