Ei mitään asiaa. Heräsin yllättäen aikaisin aamulla. Näin unta Töölöntorin uudistamisesta. Se oli kokonaan peitetty mukulakivillä ja koko tori siirretty lähelle Espaa. Tiedän miksi uni. Helsingin keskusta autioitumassa ja yritetään elvyttää elämä takaisin muun muassa sillä, että Espan autoliikennettä rajoitetaan. Jalankulkijoille enemmän tilaa ja sen myötä lisätään uusia aktiviteetteja.Tämä kaikki pannut vanhan stadilaisen yöunetkin sekaisin. Töölöntori Esplanadin tuntumassa! Se oli unessani yksi elvytyksistä. Kaikkea sitä vanhan tölikäläisen uniin tupsahtaakin.
En ole aikoihin Stadin keskustassa ollut. Nyt olen kuitenkin menossa Elielinaukiolle röntgeniin. Minua vaivaavaa lonkkaa aletaan tutkia. Muutakin korjaamista kropassani. Alan ihmetellä sitä moittimisen tulvaa, jonka kynsiin monesti kunnallinen terveydenhoito on joutunut, Minulla ainakin toistaiseksi hyvät kokemukset. Julkitoin paikan päällä kiitokseni tyytyväisyyteni myötä. Ei toki ole hampaan kolossa mitään yksityistä puolta kohtaan. Hyvä lääkäri sielläkin, josta tuntui ikävältä erota olouhteiden pakosta. Monet vuodet meillä oli sujuva yhteistyö, jota lämmöllä ja haikeudella muistelen.
Luen Outi Nyytäjän vanhaa kirjaa. Luettu aikaisemminkin, kuten moni muukin Nyytäjän kirja. Hänen tekstejään ollut aikakauslehdissä aikoinaan. Enää ei Nyytäjä kirjoita. Hän kuoli viisi vuotta sitten. Hänellä oli puolisonsa kanssa Bretagnessa talo, jossa viettivät vuodesta puolet. Nyytäjä hoiti puutarhaa, kävi torilla ja tunsi olevansa aito bretoni suomalaisuutensa ohella. Kirjat ovat huumorilla kirjoitettuja elämästä, joka poikkeaa reilusti muusta Ranskasta. Oma maailmansa ja omat tapansa, oma kelttiläinen kielensä Biskajanlahden aaltojen hyväillessä Bretagnen rantoja. Olen Ranskassa ollut, mutta en Bretagnessa.
Särkyi yksi mielimukeistani. Huitaisin kädelläni epähuomiossa Muchan mukin kahvikoneesta lattialle ja lattian ollessa kova, rikkihän muki meni. Otin kihvelin ja lakaisin raadon sirpaleet siihen. Harmittaa. Nyt juon elefanttimukista kahvia ja se olisi saanut pudota mieluummin kuin Mucha. Puoliso piti elefanteista ja ostin mukin hänen muistokseen ja niitä saa lisää ihan Helsingistä. Mucha-mukin toin Prahasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti