Tämän blogin lopettamisesta ei taida yhtäkaikki tullakaan mitään. Tekee mieli kirjoittaa ja olen myös huomannut, että joku käy katsomassa tilannetta. Kiitos. Ainakin tässä ja nyt panen laittaen.
Yhtä sun toista olen hommaillut, ollut siellä, täällä ja tuolla. Lehtikin on jo puussa ja pihalla kulkiessa saa varoa, ettei kompastu voikukkiin. Amos Rexin Maanala-näyttely tähtäimessä, kunhan tulisi sopiva lierihattuilma. Minulla oli syntymäpäivä (täytin taas 25 v), jota en viettänyt, mutta soittoja, postikortteja ja sähköposteja tuli.Tuntui mukavalta. Lämmin kiitos ystäville. Ensi viikolla saan oikein vieraan. Aion tarjota vesimelonislushin alkuun. Sitten seuraa hiukan muunneltu Waldorfinsalaatti, joka onkin jonkunlainen pääruoka kera paahdettujen patongin viipaleiden. Juomana lähdevesi pullosta (vieraani on absolutisti) ja jälkiruokaa markkeeraa mansikat, jäätelö, kermavaahto ripoteltu nonparelleilla. Espresso lopettaa syömisen. Tämä kaikki on ihan oikeaa viitsimistä, jota en ole aikoihin harrastanut. No, ei ole suuremmin ollut vieraitakaan. Ennen muinoin oli ja muinoin myös viitsin.
Parvekkella on jo kukat. Tänä kesänä mennään punaisessa värissä. On valtava pelargoni, kiinanpetunioita ja annansilmiä. Kiva siitä tuli. Kun oli pari kesäisen lämmintä päivää istuin lukemassa aurinkohattu päässä. Sitten viileni, enkä minä ole istumassa. Käväisen kastelemassa jos tarvetta.
Lähetin Italiaan kirjeen ja kun lähetin myös kirjan, siitä tuli paketti. Maksoin lisämaksun, että se joutuisi perille suhteellisen nopeasti, eikä niin kuin viimeksi kirje sieltä, kaksi kuukautta. Tuntuu tylsältä kirjoitella, kun asiat eivät ole enää aktuelleja perille päästyään. Sikäläisen ystäväni kanssa ei sähköposti onnistu, kuten A:n Espanjassa.
Lätkää olen seurannut niitä, joissa Suomi mukana. Huomenna näen myös Suomi-USAn lisäksi illemmalla Kanada-Tshekki-ottelun. Olen osittainen lätkäfani. Istun sohvan nurkassa ja puren tyynynkulmaa. Herttinen, kun on joskus jännittävää. Juuri ja juuri ihminen kestää moisen tilan.
Oli oudokseltaan mukavaa kirjoitella. Ehkä jatkuu... kuka tietää. Ainakin sattuessani sille päälle. Hyvää viikonloppua!
Täällä myös osittainen lätkäfani eli vain leijonien matsit kiinnostavat, mutta silloin kannustetaankin niin, että naapuritkin kuulee ;)
VastaaPoistaEn muista kerroinko ja kiitinkö sinua jo siitä, että isäni ilahtui suuresti, kun siskoni kanssa ilmoitimme hänet Stadin Slangi ry:n jäseneksi. Tsilarit luetaan aina tarkkasti kannesta kanteen ja äiti osti niille oman kansion, jotta säilyvät siellä luettaviksi myös jälkipolville. Kiitos kuuluu sinulle, jonka tässä myös isäni puolesta välitän ❤︎
Oikein hyvää viikonloppua sinullekin!
Kiitos viestistäsi. Olen erittäin iloinen, että Slangi sai uuden asiasta kiinnostuneen jäsenen. Hieno juttu! Helsinki-päivä 12.6. Espalla. Stadin Slangi julkistaa Stadin friidun ja Stadin kundin Hyvää kesää!.
PoistaOnnittelut!
VastaaPoistaKiitos, Aulikki.
Poista