Hissi toimii taas. Sain vietyä roskat, kävin kaupoissa ja verikokeessa. Tuli erään norjalaisen kodinelektroniikkamyymälän kanssa erimielisyys, jota en saanut hoidettua. Asia selvisi, mutta siihen tarvittiin ylimmän tahon puuttuminen.
K:n kanssa puhuttiin joulusta. Hän on aikeissa hommata oikean hyvälle tuoksuvan ja elävän kuusen. Meilläkin oli sellainen aina jouluisin. Kattoon asti ulottuva komistus. Minun velvollisuuteni oli antaa sille vettä ja kova jano sillä olikin. Nykyisin olen tyytynyt 40cm korkeaan tekokuuseen, jossa sähkökynttilät, punaiset pallot ja latvassa milloin mitäkin. Kyllähän se joulu väkisin minullekin tulee, vaikka en enää perusta samoin kuin muinoin jouluina. Vähempikin riittää. Katselen sivusta toisten touhua. Itiksen ostoskeskus jo joulua hehkuttaa ja kansa kiertää ja katselee, ostaa ja tuhlaa. Kimallukset ja muut tillpehööverit esillä niin ulkona torilla kuin sisällä. Minä kuljen kaiken keskellä nauttien osallistumattomuudestani.
Kiipesin tikapuille ja tutkin kirjahyllyäni. Löytyi taas lukemattomia kirjoja. Esimerkiksi Nicolas Barreau Pieni elokuvateatteri Pariisissa. Alkuperäinen saksankielinen teos ilmestynyt vuonna 2012. Kaksi vuotta myöhemmin meillä suomeksi. Mitähän varten niin usein aloitan kirjan lukemisen ja sitten jätän kesken? Epäkunnioittavaa kirjaa ja kirjailijaa kohtaan. Hyi minua! Ja kuitenkin tulen perheestä, jossa rakastettiin kirjoja ja luettiin paljon.
Tänään ruuan (onko sittenkin sanottava "ruoan"?) laittoa. Ensin mausteinen bataatti-broilerikeitto, jossa tulee olemaan vahvasti ytyä. Huomasin jääkaapissa olevan erilaisia juureksia. Ei kuin juuresten kimppuun ja uunijuuriksiksi. Sopii hyvin aikaisemmin tekemäni broileri-ananaksen kanssa. Kaiken tämän jälkeen voinkin siirtyä yksinkertaisempaan murkinaan, astua vaa´alle, kauhistua ja ottaa itseä jälleen niskasta kiinni. Kyllä sitä ihminen niin helposti lepsuuntuu.
Suomalaiset eivät kuulemma pidä oliiveista. Minä pidän ja aina niitä on kotona. Ne sisältävät ihmiselle hyviä ravintoaineita. Ovat siis suositeltavia. Tulee vain ahmituksi liikaa, eikä se ole minkään asian yhteydessä hyvä. Suomalaiset myös yhä vaan vannovat suodatinkahvin nimeen. Kaikki kapselikahvit eivät ole mieleen, makukahveista puhumattakaan. Minä pidän niistä, enkä ole enää vuosiin tiputellut suodatinkahvia. Laitekin kaapin perukoilla. Keittiötä hallitsee kapselikahvikone. Laittaisinko suklaan makuista espressoa vai cappuccinoa maitovaahdolla?
En laita ainakaan nyt. Menen suihkuun, puen päälleni ja hyökkään bataattien kimppuun. Hyvää Black Friday´ta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti