Nyt kun alkaa olla joulukuun kuudes ja Presidentinlinnan pippalot aktuelleja, mietin, mitä varten tasavaltalainen nainen ei saisi maan isälle niiata tervehtiessään. Edesmennyt tapaguru Kaarina Suonio piti niiausta vain monarkkimaiden etuutena, eikä kuulu tasavaltaan. Itsenäisyyspäivän pippaloissa kuitenkin joku aina niiaa. Ei ehkä ole kuullut tai lukenut Suonion mielipidettä. Pikkutytöillä on sallittua niiata, mutta heitähän ei näissä bileissä nähdä. Minäkin olen pienenä niiannut, mutta en presidentille, vaan muille aikuisille, joita sattui melkein päivittäin kohdalleni. Opettajillekin piti niiata niksauttaa valmistavassa koulussa. Oppikoulussa ei sitten enää niinkään. Mutta piti aina nousta seisomaan, jos sattui istumaan opettajan ollessa lähettyvillä. Nykyisin, olen ymmärtänyt, kouluelämä on vähemmän kurinalaista. Opettajia nostetaan kuulemma vaikka naulaan seinälle, jos maikka ei miellytä. Opettajat valittavat ammatin olevan kovasti riskaapelia tänä päivänä. Isäni kouluaikana opettajilla oli tapana oikaista oppilasta milloin mistäkin syystä lyömällä viivottimella sormille. Nyt siitä joutuu oikeuteen. Koivuniemen herran vierailua ei sovi ajatellakaan. Lapsi tietää oikeutensa ja lastensuojeluviranomaiset tulevat lasta puolustamaan. Minä en koskaan saanut vitsaa. Tukkapölly oli suurin rangaistus. Niin, ja jouduin minä joskus nurkkaan. Nurkkia oli aina jokaisessa kodissa ja ne olivat yleisiä rangaistusten suorittamispaikkoja. Mitä traumoja siitäkin jäänyt? Ehkä en sitä varten imuroi koskaan nurkkia.
Sain hyvän asiakkaan lisänä Armanin eau de parfum -näytepullon ollessani kosmetiikkakaupassa. Hajusteen nimi on My Way ja tuo mieleen Frank Sinatran. Olen lukenut Sinatran elämäkerran ja siinä oli kaveria moneksi. Soittaessani levyjä, nousee käsivarsi kananlihalle ja vaivun melkein jonkinlaiseen hurmostilaan. Toinen kananlihan elvyttäjä on Elvis Presley, jota en nuorena lainkaan arvostanut. Sittemmin kyllä. Nykyisin katselen Uuno Turhapuroakin toisin silmin kuin aikaisemmin. Eikä tämä johdu siitä, että hahmon esittäjä on poistunut keskuudestamme muille filmimaille. Iän myötä näkee muutakin kuin sen, minkä silmä kertoo.
Tekemäni broileri-juuresvuoka onnistui yli odotusten. Maailman helpoin laittaa, kun ostaa reseptin mukaan valmiiksi pilputtuja juureksia. Yleensä pilppuan itse, mutta nyt orjallisesti seurasin ohjetta. Kyllä ruuan laittajia hemmotellaan. Ja jos oikein laiskotuttaa, voi ostaa valmista alusta loppuun. Työksi jää vain lämmittäminen. Jaksaako sitä panna mikroonkaan? Isoäitini pöyristyisi nykyajan keittiössä. On vempeleitä jokaiseen lähtöön, kahvikin pienessä kapselissa ja koneet silppuavat, viipaloivat, survovat ja sekoittavat. Sen kun seisoo vieressä ja katselee. Noituutta, sanoisi mamma.
Pitäisiköhän ostaa retkikeitin talven sähkökatkoja varten? Meillä oli sellainen vuosia sitten ajellessamme pitkin Eurooppaa papilta isäni ostamalla Skodalla, joka näytti kyllä hurskaalta autolta,.Keittelimme kaasupullolla kahvia viininviljelysten lähettyvillä . Monet niin tekivät, kahvintuoksu ryöpsähti nenään pitkin rinteitä Olimme menossa muun muassa näytille saksalaisen poikaystäväni vanhempien luo heidän Frankfurtissa olevaan kotiinsa. Oli muitakin kutsuttu tutkailemaan ja katsomaan suomalaista tyttöä, josta voisi ajatella perheen vanhimmalle pojalle vaimoksi. Jossain välissä isälleni selvisi, että tässähän taidetaan menettäää vanhuudenturva tyttären muodossa. Isä ilmoitti selvällä suomen kielellä "ulkomaalaisen kanssa et naimisiin mene". Mitä isäni pelkäsi? Muuttoani pois Suomesta? Kuka hoitaa heitä, kun ovat itse estyneitä? Oma lehmä oli lujasti ojassa. Aikaa kului ja yhteydenpito Frankfurtin ja Helsingin välillä harveni. Kunnes tuli kirje. Se oli kaunis kirje, mutta myöhässä. Olin jo sanonut miehelleni "tahdon". Vuosia myöhemmin tapasimme kuitenkin. Olimme, mieheni ja minä, saaneet kutsun Amsterdamiin häihin ja kerroin Horstille ajelevamme saman tien pitkin Eurooppaa. Kutsui oitis meidät Hofheimiin tapaamaan vaimoaan ja esikoistaan. Siellä minä Horstin taas näin, johon olin kuusitoistavuotiaana niin tulisesti rakastunut, eikä se roihu ollut vieläkään aivan sammunut. Häntä ei enää ole. Avioliitto kariutui ja hän kuoli vuonna 2005.
Olen ajatellut hankkia oman voimakiven. Pitäisi kuulemma jokaisella olla tukena ja turvana. Olen aina kyllä tykännyt kivistä ja yhden toin Andalusian Sierra Nevadan rinteeltä. Mutta en sitä mitenkään ylenmääräisesti hypistele. Ehkä siinä ei ole voimaa. Tavallinen kun on. On minulla sitten muita kiviä, sellaisia kukkaruukkukiviä, valkoisia ja ilman kulmia. Ehkä menen Eerikinkadun Kivikauppaan ostamaan itselleni oikean kiven, joka tietää menneisyyteni ja helpottaa elämääni, kun aina sitä helpotettavaa on.
''''
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti