Olin pitkän kassajonon ensimmäisenä, kun takaani kuului miehen ääni: "mulla ei ole kuin nämä kaksi asiaa, saaks mä mennä ohi?" Tämä tapahtui jokaisen kohdalla. Ne kaksi asiaa olivat oluttölkkejä. Mikä ihmeen oikeus kahden tölkin ostajalla on ohittaa koko jono ja miksi? Jos ei ole aikaa käyttäytyä kaupassa kuten kuuluu, ei pidä mennä kauppaan. Teki mieli hiukan keskustella miehen kanssa, mutta kun en ollut varma hänen reaktiostaan, jätin tekemättä. Teki mieli myös puhutella jonon ihmisiä. Eikö uskalleta sanoa "ei"? Jätin senkin tekemättä. Minusta ei ole kohteliasta,eikä edes ystävällistäkään, antaa ohituslupa. Näitä luvan pyytäviä kavereita on usein kaupoissa ja ilmeisesti temppu on aina onnistunut. Annamme hyväksynnän väärään kassakäyttäytymiseen. Emme arvosta jonotuksen ideaa, annamme piut ja paut järjestykselle ja eriarvoistamme tavaran määrän, josta maksamme. Miksi kahden tavaran ostajalla on oikeus ohittaa kolmen tavaran ostaja? Minulla oli enemmän kuin kolme, enkä antanut miehelle ohituslupaa.
Postitin Italian kirjeen lisämaksulla ja sillä lailla se kulkee nopeammin perille tavanomaisen parin kuukauden sijaan. Kaupasta ostin torin litrahinnalla koko parin kilon suuruisen laatikollisen kirsikoita.Toivoin, ettei torikauppias huomaa, kun menen häneltä ostamaan mansikoita. Ei huomannut. Kaupassa minä taas huomasin unohtaneeni ostoslistan kotiin ja siksi en älynnyt ostaa pientä pakettia voita ja pientä tetraa täysmaitoa, jotka tarvitaan vichyssoise-keittoon. Pakko jättää seuraavaan ostoskertaan ellen improvisoi.
Illalla vuoteessa aloin lukea, yrittää jälleen kerran, Oscar Wilden vuonna 1889 ilmestynyttä kirjaa The Dacay of Lying Martti Anhavan 1998 suomentamana. Kirja on dialogin muodossa keskustelijoina Cyril ja Vivian. Jo dialogi hämää, eikä kirja ole minusta ollenkaan wildemäistä. En päässyt yhtään pitemmälle edelliskertaa. Cyril sanoo: "Jos kirjasta ei voi nauttia lukemalla sitä kerran toisensa jälkeen, sitä ei kannata lukea ensinkään." Jätin ystävykset pohtimaan Rousseaun takaisin luontoon-teoriaa ja kuinka sen ajatus elvyttää taiteen silmissä pannen veren kiertämään ja valaa voimaa käsivarsiin. Siirryin helposti yleistajuisempaan asiaan eli Kakuzo Okakuran kirjoittamaan kirjaan teestä. En ole mikään intohimoinen teen juoja, mutta sen historia kiehtoo.
Hei Stadin friidu! Olen jo huolissani kun ei uusia postauksia ole tullut! Vai oletko lomalla?
VastaaPoistaJostain syystä en saa nimeäni näkyviin, Sari siis täällä kirjoittelee.
VastaaPoistaNyt on pitkä aika edellisestä postauksesta.. Kovasti toivon, ettei olisi mitään vakavampaa sattunut..
VastaaPoistaNyt jo huolestun minäkin.
VastaaPoistaMinäkin olen kaivannut jo pitkään.
VastaaPoistaOlisi kiva, jos kirjoittelisit! Täällä jo odotellaan.
VastaaPoistaToivottavasti kaikki on hyvin. Huolestuneena täällä odotellaan kuulumisia.
VastaaPoistaKohta on kaksi kuukautta ed. kirjoituksesta, joten tilanne ei taida olla hyvä. Monta kertaa viikossa on tullut Stadin friidua ajateltua, vaikken tunne muuten kuin lukijana. Onpa jotenkin surullinen tunne.
VastaaPoistaIkävältä tuntuu. Eikö kukaan lukijoista tunne häntä niin, että voisi ottaa yhteyttä. Ei tänne tietenkään tarvitse kertoa mitä on tapahtunut. Mutta että joku tietäisi. Kun kuitenkin käsittääkseni hänellä ei juuri ole esim . Lähisukua
VastaaPoistaEn saa yhteyttä. Olen useita kertoja yrittänyt
VastaaPoistaVoi hyvin!
Poista