Tihkusateessa sipsuttelin ostoskeskuksen Zha Tea Roomiin ja join kuplateetä mansikan ja passion-hedelmän makuisena. Ohessa haastattelin korealaista miestä ja hän kertoi kaikenlaista palleroteestä muun muassa sen, että aivan alunperin juoma keksittiin Kiinassa (missäpä muualla?). Sieltä rantautui Japaniin ja Taiwaniin. Sain kortinkin, johon voi kerätä käyntikerroilla leimoja. Ja kun niitä kertyy kahdeksan, yhdeksäs on ilmainen. Hymyilimme molemmat koko ajan ja lupasin tulla uudestaan. Juoma oli todella hyvää, eikä liian makeaa, kun en tahtonut ylimääräistä sokeria, vain sen, mitä hedelmistä tulee.
L soitti ja kertoi kuulumiset. Ei tykkää kun sataa. No, tämmöstä tihkusyksyä mennään. Matkapuhelimeni pani stopin ja heitti tekstin: sim-virhe. Mitä, mitä, mitä? Ei kun Giganttiin, josta aparaatin olin joskus ostanut. Älyllä sitä ei ole varustettu. Varsinainen myyntitykki joutui minua palvelemaan, joka kävi työhönsä suurella antaumuksella jo heti ovella voinko-auttaa-kysymyksellä. Selitin asian. Minut melkein huomaamattani liitettiin jonkunlaiseksi kanta-asiakkaaksi, joka saa kaiken puhelimeen liittyvän palvelun maksamalla 10,93€ kuukaudessa. Muuten tämän kertainen sim-korttiasia ilman liittymistä olisi kuulemma maksanut noin 80€. Tuli hoppu liittyä. Allekirjoitin monta paperia (niitä lukematta), sain luottorajankin (mihin?) ja nipun papereita. Puhelimeni vikapuoli on siis turvattu.
Uunissa muhii broileri-juuresvuoka. Nälkä ei ole. Vatsa nauttii vielä kuplateestä. Soitin K:lle ja kehuin kuplateeseikkailuani. Kannattaa muuten käydä maistamassa ja ihastumassa. Tähän sopisi sanoa "juntit" loppuun, kuten kirjailija Juha Hurme kiitospuheessaan saatuaan Finlandia-palkinnon vuonna 2017, mutta hän sanoi:"Opetelkaaa ruotsia, juntit". Äläkkä nousi ja kansa oli syvästi loukkaantunut, kirjoiteltiin ja keskusteltiin. Otimme itteemme!
Luin Islanti-kirjan loppuun ja harmistuin entistä enemmän, kun en ole Islannissa koskaan käynyt. Arvasin muuten, ettei A tiedä Islannin kuuluvan Pohjoismaihin, jonka hän vahvistikin ja kiitti tiedosta. A käynyt koulunsa Egyptissä. Ehkä maantietoa ei opetettu tai hypättiin Pohjois-Euroopan yli.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti