27. elokuuta 2015

VANHASSA EI ENÄÄ VARA PAREMPI

Kun ostin vuosia sitten pyykinpesukoneen, sain uuden kohtuullisessa  ajassa. Nyt vasta joskus syyskuun puolessa välissä tai myöhemmin. Tilataan Ruotsista! Vaikka on saksalainen. Siihen asti minun on sinniteltävä ja toivottava edes jonkunlaista pesutehoa vanhalla, jonka sain yllättäen aamulla jotenkin toimimaan. Kuinka kauan, sitä ei tiedä susikaan.

Silmät ympyrkäisinä katselin konerivistöä kaupassa myyjän, joka on myynyt ja asentanut minulle tuulettimia, opastuksella. Toivottavasti kaikki ne namikat ja hienoudet ovat ohjekirjassa, jota sitten iltapuhteena lueskelen.No, onhan se hyvä juttu, että minäkin koneeni päivitän. Se kun on niin muodikasta kaiken kohdalla nykyisin. Sitä paitsi, koneet on tehty niin, että noin kymmenen vuotta ja sitten loppuslut. Ennen kaikki kesti kauemmin.

Koneostoksen jälkeen menin kanta-asiakkaiden Loungeen espressolle. Siellä oli muitakin ihmisiä, osa tietokoneiden kimpussa, joku katseli televisiota, toinen luki päivän lehtiä ja minä katselin heitä kaikkia. Olisin istunut kauemminkin, mutta piti vielä mennä asioille ja sitten päästämään tuuraaja pois. Kotona syötin puolison, vaihdoin sen, joka aina pitää vaihtaa, ajoin parran ja pöyhin tyynyt. Itselle ei ruoka maistunut. Vähän näykin rucolasalaattia ja vesimelonia, haukkasin persikasta ja join lasillisen vettä.

Nyt tässä tovin huilaan ja sitten koetan mahduttaa jääkaappiin vielä ostamani marjat, jotka kohtapuoliin alkavat vedellä viimeisiään tämän sesongin aikana. Saahan niitä sitten etelämpää jossain vaiheessa. Mutta niissä ei ole pohjoisen auringon ja tuulen makua eikä meikäläisen suven tuntua.

2 kommenttia:

  1. Juu, ei kestä koneet enään niin kuin ennen. Kun pistimme hynttyyt yhteen Armastuksen kanssa, niin hän osti meille pyykinpesukoneen. Se pesi hyvin 22 vuotta, mutta sitten hajosi. Armastus meni ostamaan uutta ja kun myyjä kysyi, että minkälaista konetta oli ajatellut, niin Armastus sanoi, että samalisen kuin edellinen, joka kesti sen 22 vuotta. Siihen myyjä, että ei ole enään sellaisia myynnissä missään.

    No uusi kone kesti sitten hieman yli kaksi vuotta ja hajosi. Siinä oli tyyppivika, jonka korjauksen onneksi koneenvalmistaja maksoi. Tosin eipä se kauan oikein toiminut kunnolla ja viime vuonna sitten kylpyhuoneremontin yhteydessä uusimme koneen. Onneksi veljeni oli valistanut minua, että kone kannattaa tilata ajoissa, että saa asennettua remontin aikana. Ei ole enää koneita liikkeen varastossa vaan tulee jostain, kun asiakas sen ostaa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. CurryKaneli, minäkin sain tietää, että pesukone tulee jostain kauempaa eli tapauksessani Ruotsista. Pitänee vain odotella. Ja sitten lujasti toivoa sen olevan virheetön yksilö. Mukavaa viikonloppua.

      Poista