Pistäydyn kertomaan, että tänään oli hyvä aamu hyvän yön jälkeen. Maanantaisista ja eilisistä koettelemuksista vain paha muisto. Puoliso heräsi hyväntuulisena ja antoi ystävällisesti kättä ojentaen minun ottaa veren sokerin etusormen päästä. Alhaisempi kuin ambulanssiväellä. Hyvä niin. Nyt on jo puurot ja voileivät syöty, lääkitty ja tyynyt pöyhitty, vaipat vaihdettu, tuuletin painettu käyntiin, ikkunat avattu. Minäkin voin paremmin.
Puolen päivän maissa tulee palvelusetelihoitaja tutustumiskäynnille. Vähän jännittää. Siitä se sitten alkaa. Jos kaikki menee jetsulleen, aion mitä pikimmin pyytää hoitajan tänne kuudeksi tunniksi. On niin pitkä asioimislista, että riittäneekö aika edes. No, onhan näitä viikoittaisia tuuraajatunteja, joihin voi ympätä kuten aina ennenkin. Huomenna menen ostamaan tulostimeen väriä ja paperia.
Illalla eilen "juttelin" puhelimessa vanhan ystävän kanssa. Hän puhui ja minä kuuntelin. Puhui tauotta ja asioista, joista ei minulla hajuakaan, henkilöistä, joita en tunne ja Eino Leinon haudasta, jota en ole nähnyt.
Katselin Tukkijoella-elokuvan. Sitä jaksan kerta kerran jälkeen. Nähty niin kesäteattereissa kuin aivan sisälläkin puhenäyttämöllä ja tämän leffan niin ikään useasti. Eikä yksinomaan Tauno Palon takia, vaan koko homma minua suuresti viehättää. Tolari, Pölhö-Kustaa kirkkaine hopioineen, Rättäri aina vanavedessään kylän juoruakat ja komea Turkka (Palo). Näytelmän (Teuvo Pakkala 1862-1925) juoni kesäistäkin kesäisempi, jotta sopi hyvin hellepäivän viihdykkeeksi. Koski pauhasi heittäen vilvoittavia pisaroita kuvaruudussa, tukkisumat valtavia ja jätkät rohkeita, iki-ihanaa tukkilaisromantiikkaa vaikka jenkan tahtiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti