Olisikohan elokuvateatteri Rex yksi Helsingin tunnetuimpia elokuvateattereita? Ainakin se on yhä jollain lailla olemassa, ostamani leffakirjan mukaan tilausteatterina. Lasipalatsia korjattiin ja entisöitiin vuonna 1998, jolloin Rex sai funkisilmeensä kokonaisuudessaan takaisin. Koko Lasipalatsi piti alun alkaen olla väliaikainen, ja nyt sitä ei saa enää pois kulumallakaan ja hyvä niin.
Rexissä kävin paljon ja yleensä Tarjan kanssa. Ajoimme Töölöstä ratikalla ja usein kello seitsemän näytökseen. Yhdeksältä oli jo liian myöhäistä meille. Kerran taas istuttiin Rexissä ja Tarja piti kädessään setelirahaa, jolla maksaisimme ratikkamatkan kotiin. Leffaa en muista, mutta jännä sen on ollut, koska Tarja silppusi setelin kädessään pieniksi muruiksi. Väitti myöhemmin, kun jouduimme kotiin kävelemään, luulleensa sitä leffalipuksi. No, ei matka nyt niin pitkä ollut, mutta se tuntui, kun harmitti.
Me valitsimme aina leffan näyttelijöiden mukaan. Juonesta ja arvosteluista viis. Teattereiden aulassa oli seinät täynnä filmitähtien valokuvia ja me liimauduimme niihin kiinni ennen näytöksen alkua. Keräsimme tähtien kuvia myös milloin mistäkin, leikkasimme lehdistä ja tilasimme painetulla nimikirjoituksella varustettuja kortteja. Ostimme alan lehtiä ja luimme ne ahneesti kannesta kanteen.
Kit-Cat Eteläespalla oli piirrettyjen elokuvien pyhäkkö. Siellä pyöri nonstopina kaikki rakastamamme piirroshahmot Tomista ja Jerrystä lähtien. Walt Disney oli ehkä pidetyin Aku Ankkoineen, Mikki Hiirineen ja Plutoineen. Nauru kaikui salissa kaikenikäisillä.
Noina aikoina ihmiset kävivät leffassa. Lippuluukulla oli jonoksi asti asiakkaita. Tarja ja minä kävimme ehkä useimmin Axassa Nordenskiöldinkadulla. Se oli kivenheiton päässä kotoa. Me tunsimme paikannäyttäjäpojan, joka päästi takakautta sisälle. Talo valmistui 1938 ja Axa avasi ovensa heti. Lippuluukku oli ylhäällä heti kadulta tultua ja siitä portaat alas, jossa oli aula ja ovet teatteriin. Axa toimi leffateatterina vuoteen 1984 asti, jolloin siitä tuli seurakuntasali. Vuonna 2013 töölöläiset tahtoivat Axan takaisin elokuvateatteriksi. Alettiin kerätä rahaa, mutta sitä ei saatu riittävästi.
Nuorempana, etten sanoisi lapsena, kävin Tarzaneita katsomassa Tarjan kanssa Bio Hesperiassa Mannerheimintiellä. Se oli vanha teatteri, aloitti toimintansa jo 1912 (lopetti 1965), kun Mannerheimintien nimi oli Läntinen Viertotie. Tarzan oli meille sankarin ruumiillistuma. Kiipeili puissa, liikkui liaaneilla ja tappeli miehekkäästi krokotiilien kanssa. Hänellä oli asuntokin puussa. Johnny Weissmuller oli ainoa oikea Tarzan meille, muut halpoja kopioita. Me rakastimme Tarzanin apinaa simpanssi Cheetahia, joka eli rikkaan elämän Weissmullerin kollegana ja kuoli vasta 80 vuotiaana eläinten hoitokodissa USAssa. Muistan vieläkin, kuinka Cheetah heitti kuperkeikan takaperin!
Tämä oli uuden leffakirjan innoittamaa muistelua omista kokemuksista elokuvissa kauan, kauan sitten. Kävin minä myöhemminkin leffassa, mutta sitten se jäi. Nyt katsellaan leffoja näköradiosta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti