EVAKOT TIETÄVÄT MITÄ SE ON

Eilen minulla oli vieras. Miespuolinen. Keskustelimme muun muassa maahanmuutosta, turvapaikanhakijoista, pakolaisista, sodista. Ne kaikki liippaavat toisiaan. Olen napissut siitä, että omista maistaan lähtijät ovat isoksi osaksi nuoria ja raavaita miehiä. Olen myös sanonut lähtijöitä "pakenijoiksi". Ystäväni ärähti, että pitääkö näiden miesten sitten tapattaa itsensä omissa maissaan?  Tietysti jokainen ajattelee oman nahkansa parasta ja pelastautuu. Kun en tiedä, mitä ja miksi näissä maissa oikein soditaan ja tahdotaanko yleensä rauhaa, on ehkä parempi olla arvostelematta.

Oman sotamme jälkeen ja Karjalan ja Petsamon  menetettyämme, kokivat evakot saman ikävän kohtelun kuin nyt monissa maissa maahanmuuttajat. Heitä karsastettiin, pelättiin, eikä tahdottu juuri mihinkään. Vieras ja tuntematon panee toimimaan puolustavasti. Evakotkin tulivat tavallaan vieraasta kulttuurista omine tapoineen. Monia satoja tuhansia ihmisiä sijoitettiin muualle Suomeen niin Petsamon seudulta kuin Laatokan rannoilta. Vei oman aikansa, ennen kuin heidät hyväksyttiin joukkoomme. He tietäisivät, mitä on, kun joutuu muuttamaan kotoaan, jättämään kaikki jälkeensä, olla ei-toivottuna.

Sitten muihin aiheisiin. Yö oli meillä molemmilla hyvä. Aamutoimet kaikin puolin suoritettu, helle kaikonnut ja eilinen pitkä sade raikasti pihan. Viikonloppu hollilla ja minä luovuin suosiolla salmiakkilakritsoista. Luin illemmalla hiukan Matti Klingen "Pääkaupunkia" uppoutuen miellyttävästi 1800-lukuun. Entinen historianopettajani olisi tyytyväinen ja iloinen, kun olen säilyttänyt kiinnostukseni historiaan.

Tänään, jos saan koneen toimimaan, konepyykkiä. Pestävä aina, jos masina suostuu. Mielituuraajani soitti ja kertoi olevansa estynyt ensi viikolla tänne tulemiseen. Tulee toinen vakituinen tuuraaja. Minua ei siis hylätä. Olen hyvissä käsissä.