HARMILLINEN HÄIRIÖ BLOGISSA

 Blogissani lukijoiden määrä on päin seiniä. En taatustikaan ole niin suosittu kuin lukukerrat kertovat. Mikä lie häiriö menossa. Muuten syksy on mallillaan, lehtipuut keltaisia ja pudottelevat lehtiä kaiken aikaa. Kosteaa ja viileää. Ihan syksy.

Lähdenkö tänään asioille? Laitanko huomenna taas ruokaa? Pidänkö yöpaitapäivän? Teenkö itselleni jonkunlaisen pedikyyrin? Vai panenko silmien alle hoitavat laput? Varaanko kampaajalta ajan? Äitiii, mitä mä tekisin?

Käppäilin taannoin taas Citymarketiin ja ostin viipurinrinkelin. Jotenkin olen suuresti viehättynyt siihen. Ei se aivan tavalliselta pullalta maistu. Google kertoo rinkelillä olevan pitkän historian aina 1300-luvulta lähtien, jolloin rinkeleitä leivottiin luostarissa. Parin sadan vuoden kuluttua resepti levisi luostarin ulkopuolelle ja Pietarissa syötiin viipurinrinkeleitä ahkerasti varsinkin hienostopiireissä. 1900-luvulla rinkeleitä voi ostaa rahvaskin varsinkin Lappeenrannassa ja nyt 2000-luvulla kaikissa merketeissa ympäri maata kuka tahansa kynnelle kykenevä. Minulla pakastimessa ainakin kolme rinkeliä sopivina paloina. Maistuvat kahvin kanssa. Mitäpä tuumaisi tämän ajan viipurinrinkelin mausta se luostarin munkki, joka niitä 700 vuotta sitten luostarinsa keittiössä leipoi?

Eräs oppikoulun aikainen luokkatoverini on kuollut. Joskus selatessani HS:n näköislehteä osuu kuolinilmoitus silmiini ja nyt näin siellä erään tutun pojan nimen. Olin hänen kanssaan joskus leffassa ja muutenkin styylattiin tovi. Hän oli poika, jonka kanssa tulin illalla elokuvista ja opettaja tuli kadulla vastaan. Katsoi ja painoi naamat mieleen. Olimme seuraavana päivänä puhuttelussa. Se oli sitä aikaa, kun opettajat olivat Jumalasta seuraavina hierarkiassa. Opettajille kuului oppilaiden yksityiselämäkin, jos se katsottiin paheksuttavaksi ja leffassa käynti oli niistä yksi toista sukupuolta edustavan luokkakaverin kanssa. Meillä kävi huono säkä, mutta saimme vain suullisen muistutuksen. Menimme taas leffaan.

Nyt olen päättänyt, etten asioille tänään lähde. Otan sulamaan broileria pakastimesta ja teen huomenna sitruunakanaa. Jätän asioiden toimittamisen ensi viikkoon. 

SYKSYMÄISTÄ TUUMAILUA

 Jaahas, lokakuukin tulla tupsahti ja syksyä mennään. Sääihmiset kertovat jo ensilumen satamisesta vähän sinne ja tänne. Etupäässä on kyse kuitenkin veden tulosta, johon sisältyy syksyinen myräkkä. Kuuluvat kaikki meillä tähän vuodenaikaan tahdoimme eli emme.

Olen viihtynyt kotinurkissa, vaikka H:lle on kutsu, jonka panen toimeksi ennen kuin hän lähtee taas muille maille. Jotenkin hissunkissun elämä on maistunut. Tietysti käyn ostoksilla ja roskiksella. Olen myös siivoskellut kaappeja ja sieltä sitä roskiskamaa on tullutkin. Ajattelen, että jos ei ole jotakin tavaraa vuosiin käytetty, se ei ole tarpeellinen pitää kaapissakaan. Tämän ajattelun perusteella toimin. 

Siirryin melkein huomaamattani lämpimämmän vuodepeiton käyttöön. Täällä kun ei lämmitetä. Myös toinen sähköinen lämpimän ilman jakelija on jo aika-ajoin käytössä kynttilöiden polttamisesta puhumattakaan. Kyllä on niin viluista että. Mitä sitten myöhemmin aikana, jota talveksi kutsutaan. Vaikka ei se entisen kaltainen enää vuosiin ole ollut. Helsingissäkään ei mitään mahtavia lumikinoksia torttuvallien reunoilla eikä pakkanen liioin pauku kuten vuosia sitten. Ei, en toki niitä aikoja kaipaakaan. Kunhan muistelen.

Tv suoltaa minulle kuivaa ohjelmaa ja jos jotain kiinnostavaa on, se on uusinta ja jo nähty. Maksullisilla kanavilla voisi olla vähemmän kuivaa. Siitä tulikin mieleeni,että minullakin on muutama maksullinen, mutta eivät näy, kun kanavia on vaihdettu, enkä siinä hommassa ole kovin taitava. Pitää ottaa tv:stä kortti mukaan ja mennä oikeaan paikkaan tiedustelemaan ja ehkä vaihtaa uusiin kanaviin. En sitäkään ole saanut tehdyksi. Maksan siis tyhjästä. Hullu! Radiotakaan ei ole tullu kuunnelluksi. Sanotaan radiosta tulevan oikein hyvää ohjelmaa. Tykkään kuitenkin elävästä kuvasta enemmän. Ja onhan jotakin sätittävää huonosta ohjelmistosta. Kaikkiahan ei voi miellyttää.

Mitä tekisin tänään? Tämä oli lapsuudessa kysymys, jonka esitin äidille. Hän aina keksi jotain kivaa. Voisin varata kampaajalta ajan. Voisin käppäillä kirjakauppaan ostamaan lukemista. Voisin imuroida, Voisin vain katsella syksyä ikkunasta ja seurata puiden kaljuuntumista. Voisin käpertyä torkkupeiton alle haaveilemaan, että olisin Istanbulissa. Entinen Byzantion, entinen Konstantinopol. Mika Waltarikin kävi Istanbulissa ja kirjoitti siitä kirjan. Minä meinasin käydä, mutta jäi vain tuumailuksi ja haaveeksi. Olen siirtänyt menemisen seuraavaan elämääni. Siellä tulee olemaan niin paljon hommia, että on varmasti siirrettävä sitäkin seuraavaan elämään. Pessimistit povaavat, että sitä ei ihmiskunnalle enää tule. Lumet vuorilta sulaa, ilmasto lämpenee, tekoäly jyllää, lapsia ei synny ja lopulta tämä hienous Homo sapiens lakkaa olemasta. Näin se taatusti joskus tulee käymään. Kaikkihan loppuu aikanaan, sanovat viisaat.