KYLLÄ TÄMÄ TÄSTÄ

Minulla tätä "asiaa" riittää kuten nyt taas. Fiksumpi jättäisi joskus kirjoittamatta. En väitä olevani fiksu tässä asiassa. Muuten kyllä olen. Ei kai tässä haise?

Eilinen päivä meni lepoa hipoen, vain pakolliset kuviot. Pihalla yhytin naapurin. Tovi juteltiin, kuulumisia vaihdettiin. Luin, katselin televisiota (jopa James Bondin), istuin partsilla ja kun sain kun sainkin koneen toimimaan, pesin yhden koneellisen pyykkiä. Ystävä soitti, keskusteltiin niitä näitä huolettomasti, jos vakavaakin aihetta oli. Enää ei nauraa kikateta kuten nuorempana. Koskakohan olen nauranut oikein ääneen? Pieniä pyrskähdyksiä ja leveää hymyäkin esiintyy, mutta nauru, joka tarttuisi toisiinkin, on kadonnut. Elämä on vakavoitunut, on huolia, on ikää, maailman tapahtumat harteilla. Meriveden nousukin huolestuttaa.

Viime aikoina on tapahtunut paljon pahaa. Rekoissa ruumiita ihmissalakuljetuksen jäljiltä, Göteborgissa hylättyjä lapsia, turvapaikanhakijat vyöryvät pohjoiseen, eläkkeet pienenevät, kansa köyhtyy, pitää puhaltaa yhteiseen hiileen, vaikka se kirpaisee, suomalainen liikennekulttuuri poskellaan, suojateitä ei autoilija kunnioita. Rikesakot nousevat, povataan vahvempaa vartiota taas rajoille, poliiseja on liian vähän ja sen ovat rikollisetkin huomanneet. Suomi on hyvä maa rötöksille. Etuisuuksia karsitaan, soppajonot pitenevät, mikään ei ole enää kivaa. Mutta me sinnitellään! Ei vielä lyödä läskiksi. Ei masennuta, ei suututa, valoa on joskus kuitenkin tunnelin päässä. Sitä kohti. Kyllä tämä tästä.

Taas meni yö hyvin. Aamulla on niin mukavaa nousta, kun olo on pirteä ja lonkkakin ystävällinen. Osa aamutöistä jo tehty ja kohta on aamuruuan vuoro puuroineen päivineen. Päivä voi alkaa, sunnuntaipäivä ja elokuun viimeistä edellinen päivä. Sitten saamme toivottaa syksyn tervetulleeksi. Nyt jo on tuuli riepotellut sen verran koivuja, että pihan pinnalla tuntuvasti keltaisia lehtiä. Alkavat siirtyä talviasuun.