30. elokuuta 2015

KYLLÄ TÄMÄ TÄSTÄ

Minulla tätä "asiaa" riittää kuten nyt taas. Fiksumpi jättäisi joskus kirjoittamatta. En väitä olevani fiksu tässä asiassa. Muuten kyllä olen. Ei kai tässä haise?

Eilinen päivä meni lepoa hipoen, vain pakolliset kuviot. Pihalla yhytin naapurin. Tovi juteltiin, kuulumisia vaihdettiin. Luin, katselin televisiota (jopa James Bondin), istuin partsilla ja kun sain kun sainkin koneen toimimaan, pesin yhden koneellisen pyykkiä. Ystävä soitti, keskusteltiin niitä näitä huolettomasti, jos vakavaakin aihetta oli. Enää ei nauraa kikateta kuten nuorempana. Koskakohan olen nauranut oikein ääneen? Pieniä pyrskähdyksiä ja leveää hymyäkin esiintyy, mutta nauru, joka tarttuisi toisiinkin, on kadonnut. Elämä on vakavoitunut, on huolia, on ikää, maailman tapahtumat harteilla. Meriveden nousukin huolestuttaa.

Viime aikoina on tapahtunut paljon pahaa. Rekoissa ruumiita ihmissalakuljetuksen jäljiltä, Göteborgissa hylättyjä lapsia, turvapaikanhakijat vyöryvät pohjoiseen, eläkkeet pienenevät, kansa köyhtyy, pitää puhaltaa yhteiseen hiileen, vaikka se kirpaisee, suomalainen liikennekulttuuri poskellaan, suojateitä ei autoilija kunnioita. Rikesakot nousevat, povataan vahvempaa vartiota taas rajoille, poliiseja on liian vähän ja sen ovat rikollisetkin huomanneet. Suomi on hyvä maa rötöksille. Etuisuuksia karsitaan, soppajonot pitenevät, mikään ei ole enää kivaa. Mutta me sinnitellään! Ei vielä lyödä läskiksi. Ei masennuta, ei suututa, valoa on joskus kuitenkin tunnelin päässä. Sitä kohti. Kyllä tämä tästä.

Taas meni yö hyvin. Aamulla on niin mukavaa nousta, kun olo on pirteä ja lonkkakin ystävällinen. Osa aamutöistä jo tehty ja kohta on aamuruuan vuoro puuroineen päivineen. Päivä voi alkaa, sunnuntaipäivä ja elokuun viimeistä edellinen päivä. Sitten saamme toivottaa syksyn tervetulleeksi. Nyt jo on tuuli riepotellut sen verran koivuja, että pihan pinnalla tuntuvasti keltaisia lehtiä. Alkavat siirtyä talviasuun.









8 kommenttia:

  1. Muistan, että äitini vanhana murehti sitä, että häntä ei naurata enää mikään. Minusta siinä lausumassa oli jotain paradoksaalista: olen surullinen, kun ei naurata...

    Minä olen sanonut lapsille, että pitävät huolen, että minulla on Frendit-tv-sarjaa aina katsottavana, sitten kun olen niin vanha, etten enää itse saa hommatuksi ja nämä nykyiset dvd:t hajoavat. Niille nimittäin toistaiseksi nauran makeasti, vaikka osaankin ulkoa - tai ehkä osittain juuri siksi.

    Toisekseen miksi ihmeessä pidät maailman tapahtumia harteilla - vai oliko se sarkasmia?

    VastaaPoista
  2. Anonyymi, minä nyt olen semmoinen yleismurehtija, mutta silti optimistinen. Minulla on vankat hartiat sitä paitsi.

    VastaaPoista
  3. Laitan pari linkkiä, jospa vähän ensin naurettavaksi eli www.ruutu.fi ja sieltä ohjelmista Hyvät ja huonot uutiset - vanhatkin jaksot naurattavat joskus melkein väkisin. Itse asiassa sain niistä vuoden ekat naurut! :) Ruutu on siis ilmainen, samoin www.katsomo.fi , josta ehkä jotain hupia voisi löytyä. Ei ole minuakaan naurattanut pitkään aikaan, mutta joku hyvä herja joskus osuu oikeaan paikkaan...
    Toisekseen, ihmettelit mistä pakolaiset / maahanmuuttajat tulevat. Huomasitko tämän artikkelin http://www.iltalehti.fi/uutiset/2015082520238171_uu.shtml - siinä on melko hyvin esitetty asiat.

    Sutjakkaa syyskuuta!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Polgara. Sekä Ruutu että Katsomo ovat tuttuja, mutta Iltalehden artikkeli ei. Kiitos vinkistä. En kyllä muista yhtään ihmetelleeni mistä pakolaiset ja maahanmuuttajat tulevat. Tiedän toki mistä. Sinullekin mukavaa syyskuuta.

      Poista
    2. Anteeksi, ei ollut tarkoitus olla liian tyrkky! Jotenkin vain innostuin ja ilm. unohdin, että tiedän sinun tietävän jne. Eli anteeksi! :/ Tarkoitus oli hyvä, mutta kohde ja toteutus väärä....

      Poista
    3. Polgara, neuvot ja vinkit aina mieleen. Ei tokikaan mitään anteeksi pyydettävää.

      Poista
  4. Olet sinä sanataituri! Sanasi ja miten asiat kerrot, saavat minut hymyilemään. Ei niinkään asiat tässä jutussa. Jatka samoin. Ei täällä haise :)
    Mukavaa syyskuuta!

    VastaaPoista