Olen aina ihaillen ihmetellyt, mitenkä Hella Wuolijoki on pystynyt virolaissyntyisenä perehtymään suomalaiseen hämäläismaisemaan Niskavuorissaan? Nyt se on selvinnyt. Kuuntelen Erkki Wuolijoen kirjaa Niskavuoren henki (Karisto 2015) ja Wuolijoen kartanon elämä oli virikkeenä Hella Wuolijoelle. Erkki Wuolijoki on Sulo Wuolijoen veljen pojanpoika ja isännöi isovanhempiensa kartanoa puolisonsa kanssa. Hella oli naimisissa Sulon kanssa. No, vaikka Hellalla oli esikuva Niskavuoriinsa, on hänen tekstinsä hienoa ja sydänjuuria myöten supisuomalaiseen henkeen kirjoitettu. Siinä on kuitenkin suurin osa kirjailijan vapautta ja mielikuvitusta, taitavaa kerrontaa lujatahtoisista Niskavuoren naisista tuoksuen vahvasti viljapelloille ja mullalle, Niskavuoren leivälle.
Seuraavaksi pyöräilyasiaa. Olen napissut ja vihoitellut siitä, kun pyöräilijä kaahaa jalkakäytävällä. Yleensä vielä niin vauhdikkaasti, että hameeni helma heilahtaa ja silloin vielä, kun lykin pyörätuolia, oli kolari toisinaan liiankin lähellä. Liikuimme yleensä hiljaisella rantatiellä, jossa autoilu oli/on todella vähäistä, niin miksi sielläkin on ajettava jalankulkijoitten seassa?
Nyt kun sai lukea lehdestä polkupyöräilijän kuolemasta auton tönäisemänä, niin tietysti on riskaabelia ajoradalla ajaa, kun liikennekulttuuri meillä on sitä, mitä se on. Autoilijat haluavat polkupyörät pois ajoradalta ja jalankulkijat noituvat pyöräilijöiden ajamista jalkakäytävillä. Missä he sitten ajavat, kun pyöräteitä ei ole kaikkialla?
Jos pyöräilijä ajaa jalkakäytävällä, niin hänen olisi ensisijaisesti otettava huomioon jalankulkija ja hänen ehdoillaan luvattomassa paikassa ajaa. Jos pyöräilijä ajaa laillisesti ajoradalla, autoilijoiden on otettava hänet huomioon. Polkupyörä on ajoneuvo samoin säännöin kuin autoilija autossaan. Mutta kun on lyhyt pinna... Sitten sattuu ikävyyksiä. Autoilija kiivastuu myös toiselle autoilijalle ja keskisormi heilahtaa ellei kuljettaja peräti tule autosta ulos rähisemään toiselle. Tämmöistä kiukkuilua olen nähnyt ja joskus itsekin tehnyt tiettäväksi kärsimättömyyteni. En tosin muulla lailla kuin ilmeillä ja visusti oman auton sisäpuolella.
Meillä on nuori liikennekulttuuri, emmekä ole vieläkään tottuneet, että meitä on muitakin liikenteessä. Monissa muissa maissa tämä on opittu satoja vuosia sitten, että ollaan liki toista ihmistä paikassa kuin paikassa. Miten se lastujuttu menikään Juhani Aholla?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti