15. heinäkuuta 2015

TERASSIHOLHOAMISTA

Uusi mutta väliaikainen fysioterapeutti osoittautui ammattitaitoiseksi. Sai jopa puolison kasvoille ilmeen, joka kieli nautinnosta terapeutin hieroessa puolison jalkojen lihaksia tarkoituksena rentouttaminen. No, tutut kielikuvat lentelivät silloin tällöin. Huomenna fysioterapeutti tulee jälleen. Vakituinen palannee isyyslomaltaankin piakkoin. Minun on peruutettava huomenna kampaajareissu. Yritän saada ajan ensi viikolla. Tällä järjestelyllä pääsen asioille.

Kuopiossa ei tarjoiltu päivällä olutta lapsen kanssa terassilla istuville vanhemmille. No, en tiedä asian taustaa, mutta hiukan liian tiukalta ja holhoavalta kuulostaa. Matkoilla muissa maissa näkee iloisia seurueita ravintoloissa lapsineen, eikä siellä kieltäydytä tarjoilemasta aikuisille viiniä tai olutta. Kulttuurieroja, tiedän. Itse en näe mitään väärää tai huonoa kasvattamista, jos menee ravintolaan lounaalle lapsen/lasten kanssa ja nauttii aterialla lasillisen viiniä tai olutta edellyttäen tietysti aikuisilta asiallista käyttäytymistä.

Italian kirjettä en saa millään aikaan. Aloitan ja aloitan ja sitten lopetan ja pyyhin pois. Ystävälläni on ensi viikolla syntymäpäivä. Taidan soittaa. Kirjoitan joskus myöhemmin. Meillä on monen vuoden takainen ystävyys ja yhteinen edesmennyt kummitäti. S-L muutti nuorena ja rakastuneena naisena Italiaan, meni naimisiin ja perusti perheen. Asuu "syvässä etelässä", kuten itse kotikontujaan Napolin kupeessa kutsuu. Katselee Vesuviusta ikkunastaan ja on miehensä suuren suvun ympäröimä. Italialaiset ovat sukurakasta kansaa, eikä ketään jätetä koskaan yksin. Me suomalaiset olemme aikoja sitten erkaantuneet tällaisesta tavasta, erakoituneet ja haluamme olla ennemminkin yksin. Mistä se lastu tulikaan joen yläjuoksulta häiritsemään?

Tänään lounaaksi kuhaa ja lisukkeita Siikli-varhaisperunoiden kanssa. Huomenna saan taas mansikoita ja muuta kotona tarvittavaa. Rollaattoriin mahtuu. Tässäpä tämä taas.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti