Viime yönä näin unen. Olin vanhassa oppikoulussani pyrkimässä johonkin, ei selvinnyt mihin. Olin aikuinen nainen ja minulla oli äiti mukana. Hän pyörtyili tuon tuosta ja minä kampesin muorin ylös ja kysyin vointia. Minulla on tapana saada uniini aina järjellinen syy ja selitys. Äidin pyörtyminen johtui siitä, kun monet ystävistäni saattavat pökertyä hetkeksi ja kaatua. Aivotoiminta- tai verenkiertohäiriö. Kuulin juuri tästä aivan hiljattain eräältä ystävältäni.
Äiti ja minä pääsimme luukulle, josta siis vanhassa koulussani olin jotain anomassa. Kerroin ystävällisesti käyneeni juuri tätä koulua joskus vuonna ristiretket. Virkailija kuunteli ja kaikki muutkin jonossa kuuntelivat. Äiti otti ja pyörtyi. Se ei unessa selvinnyt, hyväksyttiinkö anomukseni, mihin se sitten olikin, mutta äidin taas toettua lähdimme kotiin ja yhtäkkiä minulla oli koira mukana remmissä. Se oli ystävällinen koira ja kysyin siltä moneen kertaan, mikä sen nimi oli. Ymmärsin koiran kuuluvan perheeseen, vaikka en tiennyt, koska se siihen oli liittynyt ja eritoten remmiin kädessäni. Tulimme kaikki kolme kotiin ja unen loppu oli jotenkin utuista. Heräsin. Koira oli mukana unessa siksi, että meillä on ollut koiria aikoinaan ja katselen usein koiraohjelmia tv:stä. Mutta missä oli puolisoni? Isäkin loisti poissaolollaan.
Viikonloppu menossa ja huomenna taas pesupäivä. Toivottavasti ei tule se viimeviikkoinen kaveri, jolla ei tahtonut housut pysyä jalassa, vaan valuivat ja vilauttelivat mustia alushousuja. Närkästyin melkein yhtä paljon kuin eräs ystäväni, joka oli katsellut tangokuningatarkisaa ja moitti juontaja Piia Pasasen kampausta. Minä tarkistin netistä ja ajattelin, että ei ehkä tärkein asia juontajan tukka. Minulle kelpasi ja lopetin katselun.
Tänään ollaan hissunkissun vakiohommat tehden. Missä se aurinkokin luuraa?
Unien merkityksiä saa aina silloin tällöin ihmetellä. Ja joo, toivottavasti se kaveri ei tule tai jos tulee, on pukenut itselleen sopivammat housut. Luulisi, että sellaisissa valuvissa on hankalaa tehdä tuollaista työtäkin. Pia Pasasesta sen verran, että minua ei kampaus niinkään häirinnyt, mutta vähän toisenlaisen mekon olisi voinut etsiä päälleen. Kissunkissuista pyhäillan jatkoa. Jäädään odottelemaan aurinkoa. Noita puutarhatöitäkin kun pitäisi päästä jatkamaan......
VastaaPoistaMarjatta. Kiitos kommentista ja hyvää alkanutta viikkoa.
VastaaPoista