Fysioterapeutti näytti eilen uuden tyttärensä kuvan. Tytär näytti asiaan kuuluvasti ihan vauvalta. Miehestä uhkui isyys ja oli ollut mukana synnytyksessä. Hieno homma.
Olen miettinyt jatkoa fysioterapialle, josko kannattaa. Jalat tuskin kuitenkaan suoristuvat seisontakuntoon ja terapiatoimenpide tuntuu olevan puolisolle liikaa kidutusta. Kymmenen sarjaan kuuluu vielä yksi kerta ja sitten päätän. Kotisairaala ilmoittaa tänään, osallistuisiko Kela kustannuksiin toisessakin 10 kerran sarjassa.
Nukuin tänään reilusti pommiin. Mistä lie johtunut, kun yleensä olen hereillä jo ennen seitsemää. Tulikin aikamoinen kiire saada aamuhommat jotenkuten ajoissa tehdyiksi. Aamut ovat minulle vaikeimpia. Lonkka jumissa, jalkoihin koskee kivutessani vuoteesta kohti rollaattoria, joka tuntuu aina olevan ihan liian kaukana. Mutta kyllä se siitä! Nyt jo hörpin omaa aamukahviani ja puoliso nukkuu vaippa vaihdettuna, vatsa täynnä mannapuuroa ja huone tuuletettuna. Näin se alkaa jokikisenä aamuna. No, puuro ja voileivät vaihtelevat.
Jaahas, ensi vuonna pitänee koota rollaattori täyteen muoviastioita ja kyörätä ne ties minne. No, ei taatusti, ellei muovinkeräyspiste ole tässä pihalla. Miksi muuten taloyhtiöt eivät laita muoville omia jätelaatikoita kuten paperille, kartongille, lasille, biojätteelle, metallille? Nykyisin on niin paljon hommaa lajittelussa muutenkin, että en yhtään ihmettelisi, vaikka keksittäisiin lisää lajittelemista, koska nk. sekajätteessä on vielä monta mahdollisuutta. Käytetyt vaipat? Kynttilän pätkät? Kankaat? Risaiset kauan palvelleet kengät? Parittomat hansikkaat? Kuulakärkikynät?
Tänään ei kummempaa tekemistä tavanomaisten lisäksi. Roskiskeikka vaikka sataisi. Kuhafileitten paistamista lounaaksi. Ja jos vaikka saisin kirjoitettua loppuun Italian kirjeen ja ensi viikolla postilaatikkoon. Voisin käpertyä sohvalle miettimään elämää noin yleensä. Ja sitä, että NASA on löytänyt jostakin hyvin kaukaa ehkä Maan kaltaisen planeetan. Ei kun sinne joskus, jos Tellus käy liian ahtaaksi. Tosin välillä on paljon valovuosia. Se vähän haittaa.
Menenkin tästä heti tekemään laskelmia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti