Nyt on paussi puolison fysioterapiassa. Vielä en ole saanut Kelaan liittyvää lähetettä seuraavalle 10-kerran jaksolle. Myöskään puoliso ei ole parina kertana ollut järin innostunut puhumattakaan yhteistyöstä tai edes jonkunmoisesta hyvästä käytöksestä. Jos katson jatkon Kelasta huolimatta olevan hyväksi, palaan asiaan. Niinpä toivotin tälle moitteettomalle fysioterapeutille kaikinpuolista hyvää ja sanoin kyllä optimistisesti "me tapaamme vielä".
Nyt seuraa kehuja. En ole aikoihin tavannut niin hyväkäytöksistä miestä kuin tämä fysioterapeutti. Suomenkieli puhtaan kaunista, ei mä vaan minä eikä alkaa alkamaan, ei mitään holtittomuutta verbaliikassa. Hän on niitä ainoita, joka on ottanut puolison sairaana ja hyväksynyt tämän huitomiset ja haistattelut. Aina yhtä rauhallisella äänellä keskustellut niin puolison kuin minunkin kanssani, kysellyt potilaalta kuulumisia, vaikka vastausta ei ole saanutkaan. Kiitos hänen vanhemmilleen, joilla on aikoinaan ollut aikaa kasvattaa pojastaan sellainen kuin hän nyt on. Ehkä me tapaamme vielä.
Viime yö meillä vaikea. Puolisolla luultavasti pieni verenkiertohäiriö aivoissa, joka aiheutti kohtauksen. Mietin jo avun hankkimista. Mutta lopulta hän rauhoittui ja joskus kolmen aikoihin me molemmat vihdoinkin nukahdimme. Aamu normaali aamiaisineen, silmissä tavallinen katse ja tavanomaista keskustelua siitä, mitä lajia puuroa syötän.
Selaillessani päivän lehtiä, olen merkille pannut, että mediassa mielellään näytetään julkkiksista ennen ja jälkeen-kuvia. Teksti kuuluu yleensä, että ennen hekumallisen ylväs tai kaunis esiintyjä, näyttelijä tai laulaja-artisti, on nykyisin laiha, väsynyt, ja kaikkinensa riutunut, sairaan näköinen. Kun ihminen pasteerailee punaisella matolla, on hän tälläytynyt viimeisen päälle. Sitten kun sama ihminen kävelee yksityishenkilönä arkivaatteissaan ilman meikkiä kaduilla, on totta maar eri näköinen. Tarkoittaako se aina sairastumista ja riutumista? Minäkin meikkaan itseni edustuskuntoon lähtiessäni kaupungille, mutta kotona olen se, miltä justiinsa nytkin näytän. Viime yön jälkeen väsynyt olemus, kasvot luonnon tilassa ja muutenkin tässä täysin raakileena. Julkkiksilla sama juttu. Moni julkisuuden henkilö on sanonut, että häntä ei edes kadulla tunnisteta arkiolemuksineen. Se onkin monen suoja ja antaa kaivattua yksityisyyttä, ellei sitten joku innokas paparazzi satu kameroineen paikalle saadakseen kuvan "riutuneesta" julkkiksesta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti