Fysioterapeutti ei eilen tullutkaan. Oli sairastunut. Isyyslomalta palaava tulee torstaina ja takuulla uhkuen ylpeyttä kaksinkertaisesta isyydestään. Onneksi olkoon.
Minun heikkouteni -yksi niistä- on ranskalaiset perunat, jotka Belgiassa ovat belgialaisia. Eilen panin uuniin varttitunniksi esikäsitellyt, eikä ne ikinä hullummilta edes maistu. Joskus sata vuotta sitten, kun ei näitä helppoja ollut, jouduin itse tekemään ranskalaiset alusta loppuun. Ne olivat kyllä näitä pussijuttuja huomattavasti parempia. Siis tykkään ranskalaisista perunoista ja puolisokin ilmoitti "hyvää" suu täynnä perunaa, salaattia ja pihviä. Hänelle aina maistuu ja huolestuisinkin totaalisesti, jos ei. Tänään ostan hänelle jäätelöä, semmoista, missä on suklaata päällä. Tämä oli toive. Tuuraaja tuleekin tuota pikaa ja saan tänäänkin yhden lisätunnin, jonka saamista osaan suuresti arvostaa. Ei tarvitse kiiruhtaa ja voi hengittää rauhallisesti. Voisin mennä vaikka tuplaespressolle Stockmannin First Loungeen. Siellä tuntee olevansa oikea leidi.
Heinäkuu alkaa päättyä. Äitini syntymäkuukausi. Hän oli leijona. Koskaan ei pyytänyt keneltäkään anteeksi. Lopetti tupakanpolton joitakin vuosia ennen kuolemaansa ja lopetti sen tuosta vaan yhtäkkiä helposti. Pitkä imuke meni roskiin. Äiti eli värikkäästi elämäänsä, joidenkin mielestä liiankin värikkäästi. Avioliitto isäni kanssa oli myrskyä ja tyventä vuoron perään. Kadehdin vähän niitä kavereitani, joiden perheessä elettiin normaalisti. Tai ainakin siltä näytti.
Äiti luuli tulleensa kerran uskoon ja koki Jumalan rangaistukseksi sen, kun söi vahingossa vastikään häneltä leikatut sappikivet. Siihen aikaan kivet annettiin muistoksi ja pantiin paperipussiin kotiin vietäväksi. Äiti luuli karkeiksi ja pisteli poskeensa. Siitä koitui sekä suuhun että ruokatorveen jonkunlaista polttoa. Tämän jälkeen hän alkoi lukea Raamattua ja piti pahana, kun minä vietin iloista tytön elämää. Kaikki oli syntiä. Kaino-täti (äidin lapsuuden ystävä) tuli kerran jälleen, sieppasi äidiltä Raamatun, kielsi lukemasta ja sanoi totuuden, että ei äiti ole uskoon tullut, vaan tämä on taas yksi niistä tempuista. Kumma kyllä, siitä paikasta äiti lakkasi uskomasta, pani Raamatun hyllyyn, eikä sitä enää lukenut. (Olen tämän varmasti kertonut ennen blogissa, mutta kerroinpahan taas.) Asiasta ei milloinkaan puhuttu ja minä olin Kaino-tädille loputtoman kiitollinen. Hän oli fiksu nainen. Eli kauan vielä äitini jälkeen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti