Olen miettinyt elämääni. Isäni kutsui minua aina "päiväperhoksi" eli elin ilmeisesti huolettomasti lennellen sinne tänne. Päiväperholla on elämä lyhyt ja voi olla surkea loppu, jos lintu saa kiinni. Loppu minulle ei vielä ole tullut, enkä enää elä huolettomasti. Päinvastoin, huolellisesti ja huolien kanssa. Päiväperhon elämä kaukana. Minulla on ystävä, joka sanoo koko elämän olevan harhaa, maailman ihmisten kuvittelua. Jäin asiaa pohtimaan, mutta en ymmärtänyt. Optisia harhoja meillä on värien maailmassa. Jääkarhun karvat ovat läpikuultavia ja väriä vailla. Meidän silmämme näkevät nallen valkoisena. Monien lintujen sulkapeitekin saa värien kirjon valosta ollen oikeasti yksitoikkoisen yksivärinen. Ihmissilmä kahmaisee näyn, koko värimaailman sulissa. Mitäkö näillä asioilla on tekemistä minun elämäni miettimisen kanssa? Ei mitään.
Kävin tässä välillä antamassa puolisolle aamuruokinnan ja yskänlääkettä. Nyt on minun vuoroni olla aamukahvilla. Paahdoin leipäviipaleen, marmeladia ja juustoa päällä. Varsinainen herkkupamaus. Eilen ei tullut se viimeviikkoinen housumies suihkuttamaan. Tuli nk. omahoitaja, jonka olemassa olon vastikään sain tietää. Hänelle kerroin housumiehestä, joka olikin ulkopuolelta keikalle tullut, ei siis varsinaista henkilökuntaa. Omahoitaja lupasi "viedä asiaa eteen päin" ja oli itsekin sitä mieltä, että kyllä housut pitää ylhäällä pysyä. Hänellä oli nyt apupoikana ulkomaalaistaustainen kaveri, joka jätti lopputyöt tekemättä. Jätti suihkutuolin makuuhuoneeseen, vaikka haki sen kylpyhuoneesta ja jätti kylppärin oven väliin luiskan, vaikka otti senkin kylpyhuoneesta. No, minä ähelsin hommat loppuun. Ensi kerralla pitää taas myös tästä sanoa, että pannaan kaikki paikoilleen takaisin. Muuten pesuhomma sujui suuremmitta kitkoitta ja vaipan laitto meni jetsulleen oikein tällä kerralla. Nosturia ei käytetty. Siitä on kadonnut uutuuden viehätys.
Tuuraajapäivänä tuskin ehdin ruokaostoksille. On kampaaja. Sitten vaan tilaus Herkkuun ja kuljetus kotiin. Mutta katsotaan. Tulisi pian syksy, että saisin sen palvelusetelin käyttöön. On kerääntynyt jo asioimista siellä ja täällä, eikä tuuraajan runsas kaksituntinen millään riitä. Olen kiusaantunut, kun pitää asioiden hoitamisia aina jakaa usealle viikolle ja miettiä tärkeysjärjestys. Pankkikäyminen piti jo siirtää ensi viikolle. Kaipaan kovasti niitä aikoja, kun ei tarvinnut vilkuilla kelloon, aikaa oli melkein loputtomiin. Voi noudattaa päähänpälkähdyksiä, pasteerailla rauhallisin mielin ja nauttia, istahtaa Ekbergille ystävän kanssa, rupatella. Joku on laulanut "Rööperiin mä kaipaan niin", mä kaipaan aikaan entiseen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti