18. heinäkuuta 2015

PÖLYKISSOJEN SURMA (= pölykoira, kirj. huomautus)

Katselin eilen lattioilla vilistäviä pölykissoja ja tartuin imuriin. No, helpommin sanottu kuin tehty, koska olen liikunnan osalta hiukan vajavainen ja riippuvainen rollaattorista. Annoin itselleni luvan ähkiä ääneen ja julkituoda huokailuilla  ja manailuilla kelpaamattomuuteni hyvään huushollin hoitoon. Päällisin puolin sain suurin piirtein kissat näkyvistä pois ja ryömin vielä puolison sairaalavuoteen alla imurin letkun kanssa. Olin aivan lopussa, mutta melkein sankari. Menin pitkäkseni hetkeksi. Sitten otin pölyt pois pöytien ja muiden pinnoilta. Sohvapöytä suorastaan kiilsi. Lepäsin taas. Vein roskat jo toisen kerran pihalle. Hississä tuoksui voimakas parfyymi.

Selvitin päivän mittaan tietysti myös ne pakolliset tehtävät puolison hoitamisineen päivineen. Illemmalla laskeskelin töitäni ja suunnaton tyytyväisyyden tunne levisi sisälläni. Minähän pystyn mihin vaan! Hitaasti mutta varmasti. Ensi viikolla taas kolmena päivänä ohjelmaa. Kotisairaalassa minut ymmärrettiin väärin pyytäessäni Kelan korvaamaa jatkoa fysioterapialle. Tuli vain pelkkä lähete yksityispuolen terapiaan, eikä Kelasta puhuttu mitään. Soitin ja nyt asiaa selvitellään. Saimmehan edellisenkin 10-kerran jakson Kelan osittain korvattavaksi, niin olisi loogista saada myös siihen liittyvä suoranainen jatko.

Aamupuuhat tehty. Puoliso puhdistettuna ja syötettynä vuoteessa, makuuhuone tuuletettu, päivä voi alkaa. Ai niin, luin lehdestä, että lihavat piirroshahmot esimerkiksi televisiossa antavat lapsille kimmokkeen syödä makeaa ja kaikkea muutenkin liikaa. Ja minä kun niin tykkään Simpsoneista. Ei kai heitä vain poisteta "huonoina esimerkkeinä"?

P.S. Puhuin siis kissoista, oikea muoto on KOIRA. Kiitos Marjatalle.



5 kommenttia:

  1. Ai teillä on pölykissoja!? Meillä taas on pölykoiria! Siis aina silloin tällöin...... :))

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, ovatko ne oikeasti pölykoiria? Mietin vähän tätä terminologiaa ja kun en ollut varma, panin kissoiksi. Kumminkin semmoisia pyöriviä kekoja, joihin on tarttunut yhtä sun toista pölyn lisäksi. Ja meillä on niitä usein.

      Poista
    2. Marjatta, googletin ja koiriahan ne! Hitto, olisi pitänyt ensin tarkistaa. Vastaisuudessa puhunkin vain pölystä.

      Poista
  2. :) :) ja vielä jos tarkennetaan ihan rotuun saakka, ne on villakoiria!! Jostakin kumman syystä niitä aina silloin tällöin ilmestyy, vaikka olen päättänyt, että meille ei enää oteta kissaa eikä koiraa. Siis ainakaan elävää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Nyt päästiin asiaan, Marjatta. Muistin, kun mainitsit, itsekin kuulleeni joskus sanan "villakoira". Koska siitä tuli pölykoira? Nousivatko villakoiraihmiset barrikadeille ja kielsivät yhdistämästä tämän hienon koirarodun ja inhottavan pölyn? Puhuisinko kuitenkin vastaisuudessa pölypalloista? Hyvää sunnuntaita.

      Poista