6. heinäkuuta 2015

JÄRJESTYSSÄÄNNÖT

Puoliso puhdistettu ja ruokittu, tuuletin tuulettaa ja minä kökötän koneen ääressä edessäni mukillinen maitokahvia. Viikko voi alkaa. Suihkuttajat tulevat kun tulevat. aika on laaja, siinä 10  ja 15 välillä. Puolison lounaan kanssa hankalaa. Usein, kun luulen, että ehdin syöttää, ovikello soi ja daamit tulevat. Eivät kuulemma osaa tuloaikaa yhtään tarkentaa. Tämäkin kuuluu sarjaan "ihmettelyn aiheita".

Taloyhtiössä, niin kuin kaikissa, on järjestyssäännöt. On mainittu, että sunnuntaisin ja pyhinä ei mattoja hakata. Eilen taas eräs hyväkäs, mieshenkilö, tamppasi niin että raikui. Kumisi  pihalla, jota reunustavat korkeat kerrostalot, käyden luihin ja ytimiin. Avasin partsin lasin ja huusin mattotelineelle päin: "Hoi mies, ei sunnuntaisin!" Ihme kyllä hän keräsi mattonsa ja poistui. Odotin ankaraa vastaan hangoittelemista kuten edellisen miehen kohdalla, joka hoki koko ajan "haittaaks tää sua?"  Tämän jälkeen hän kertoi olevansa yliopiston käynyt maisteri ja kysyi minulta "oleks sä?"  Jatkoin, ettei maistereillakaan ole mitään erioikeuksia vaan järjestyssääntöjä pitää noudattaa. Mitä järjestyssääntöjä, kysyi maisteri. Lieköhän ihan uimamaisteri, ajattelin minä. Mitä varten ihmiset ovat idiootteja? Yliopiston käynyt maisteri meni kysymään patiollaan istuvalta mieheltä  "haittaaks tää sua?"  ja sai vastauksen, ettei haittaa. Maisteri loi minuun voitonriemuisen katseen. Lopulta maisteri rullasi mattonsa ja lähti menemään. Ehkä hän meni lukemaan talon järjestyssääntöjä.

Mukavaa viilentynyttä maanantaita.


















2 kommenttia:

  1. Onko uimamaisteria näkynyt puhuttelusi jälkeen? Niinpä, on meitä joka junaan ja aina joku jää laiturillekin.........

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Marjatta, ei ole tätä suuresti oppinutta herraa näkynyt. Ehkä on kotonaan ja on tyytyväinen itseensä. Mukavaa viikkoa Sinulle.

      Poista