29. kesäkuuta 2015

TARINAA TÖÖLÖSTÄ

Keskuskeittiö kerrostalossa, miltä tuntuisi? Hissillä ruuat keittiöön ja käytetyt astiat taas hissiin ja muitten pestäviksi. Näin oli Helsingissä 1920-luvulla. Joskus vanhoissa elokuvissa nähty tämä ruokahissi. Talo, jossa minä Töölössä asuin, oli noihin aikoihin rakennettu. Ei keskuskeittiötä, mutta keittiössä oli kaasulla käyvä ruuanlämmityskaappi seinällä. Ei käytössä enää meidän aikanamme. Ei ollut mikroaaltouuneja ja kaasu-uunin lämmitys liian työlästä. Tämmöinen lämmityskaappi kätevä aikanaan. Asunnossa oli muutakin menneen ajan ihmettä keittiön vieressä olevine piian huoneineenkin. Keittiöstä oli oma ovi rappukäytävään, josta pikku piikanen pääsi pihalle viemään roskat kuin myös tampausparvekkeelle, jonkalainen oli jokaisella asunnolla omansa. Paraatiovi toiseen rappukäytävään oli fiinimmällä puolella hallissa, josta kuljettiin hissiin ja kadulle. Eräs Uuno Turhapuro- elokuva filmattiin meidän aikanamme kotikadullamme. Töölössä tehtiin mielellään elokuvia muun muassa Suomisen perhettä Töölöntorin kulmilla sekä Pekka Puupää-leffoja.

Töölössä oli kaikenlaista jännittävää 1920-luvulla. Madame Minna  Craucher piti turkkilaista salonkia, jonka salaperäisyyttä ihmeteltiin. Autot pysähtyivät madamen oven eteen ja silinterihattupäisiä herroja astui ulos mennäkseen Minnan luo visiitille. Taiteilijat olivat myös ahkeria vierailijoita. Elettiin kieltolakiaikaa. Tuskin madame tarjosi pelkkää kahvia vierailleen. Minna-rouva murhattiin vuonna 1932 ja samana vuonna kieltolaki Suomessa kumottiin.

Mahtaako kukaan lukijoista tietää J. Alfred "Affu" Tannerin? Hänestä tuli laulaja, kuplettimestari, kun rakennusmestarin urasta ei mitään tullut. Tanner rakennutti taloa Kaivopuistoon ja työmaa romahti maan tasalle vuonna 1907. Tämän surkean tapauksen ansiosta me saamme silloin tällöin televisioruudussa kuulla  Tannerin säveltämää ja Tauno Palon esittämää Kulkurin valssia saman nimisessä elokuvassa. Tanner oli ehdottomasti parempi säveltäjänä ja laulajana kuin talojen rakentajana. Tanner asui Töölössä Runeberginkadulla.

Mistäkö nyt tämä Töölön  historiapläjäys minulla? Se alkoi oikeastaan Hollywood kyltistä ja kahden neuvostoliittolaisen matkasta Amerikkaan  1930-luvulla. Helppoa pompahtaa vuosikymmenten taakse myös täällä ja miksi ei juuri Töölöön. Onhan se ollut minunkin kaupunginosani.

Mika  Waltari asui  Tunturikadulla aina kuolemaansa 1979 asti. Waltarin täytettyä puoli vuosisataa 1958, antoi hän tehtäväksi samassa talossa asuvalle tulevalle Helsingin Sanomien kulttuuritoimittajalle Hannu Marttilalle, 12v, viedä teoksiaan lahjaksi ystävilleen pitkin Helsinkiä. Marttilan kerrotaan aikuistuttuaan lukeneen Sinuhea Tunturikadun syreenien täyttämällä kauniilla oman lapsuutensa tutulla pihalla. Mika Waltarille pystytettiin Töölöön Veikko Hirvimäen luoma  muistomerkki mustasta graniitista "Kuningasajatus"  vuonna 1985.

Töölö on ollut täynnä elämää, väriä, tapahtumia, historiaa ja kulttuuria. Ja olen siellä asunut minäkin ison osan elämääni ja oman taipaleeni  aloitin Töölön Naistenklinikalla. Vaikka nyt asun muualla Helsingissä, sydämeltäni olen aina töölöläinen.







2 kommenttia:

  1. Opiskeluaikoina parikin kaveria asui vuokralla Töölössä sellaisissa pienen pienissä yksiöissä, jotka oli tehty erottamalla piian huone varsinaisesta asunnosta. Rappukäytävät oli ahtaat ja pimeät. Aivan muuta kuin varsinaiset rappukäytävät. Itse asuin aikoinaan pienen hetken Fredan ja Bulevardin kulmassa alivuokralaisena ja siitä on jäänyt toive, että josko joskus vielä pääsisi niille nurkille, kaupungin sykkeeseen. Niinhän se kai on, että voit ottaa Friidun pois Töölöstä, mutta et Töölöä Friidusta :).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. CurryKaneli. Semmoista oli Töölössä ennen. Freda ja Bulevardi! Lähellä kaikkea. Viimeinen lauseesi! Hienosti sanottu. Näin se on.

      Poista