13. kesäkuuta 2015

LUVATTIIN HELLEPÄIVÄÄ

Lämmintä ilmaa pukkaa. Ei hyvä. Makuuhuoneessa surisee puolisoa varten tuuletin. Se kummasti viilentää, vaikka vain huoneilmaa heiluttaa. Aamupuuro syötetty ja itse tässä samalla nautin maitokahvia. Tänään ei mitään ohjelmaa, josta ole enemmän kuin himpun verran kiitollinen. Maanantaista taas alkaa. Suihkuttamista ja minulla korvalääkäri iltapäivällä. Puolison vahti tulee. Engelsmanni keskiviikkona. Taitaa olla tarkka mies aikojen kanssa. Aiemmin sovittu aika oli klo 12 ja nyt se on tasan 11.35. Tuo viisi huvittaa. Taidan katsoa kellosta. Tuuraajan päivä on entiseen tapaan torstaina ja sitten onkin juhannus meillä kaikilla niin herttainen. Ja siitä alkaa lomat ja kaupunki ihanasti hiljenee. Luovuttuamme mökistä, olen suunnattomasti nauttinut kaupunkijuhannuksesta juuri sen joviaalin olemuksen takia.

Pitäisi imuroida. Edellisestä sen puolen ahkeroinnista on pitkä aika ja pelkään fyssarin sukanpohjiin tarttuvan pölyä. Kun ihmisillä on aina tämä mielestäni outo tapa riisuutua kenkien osalta sisään tultuaan. Ymmärrän lumiset ja kuraiset jalkineet, mutta en muita. Enkä jaksa enää ilmoittaa "oi, meillä ei tarvitse ottaa pois". Sitten huomasin, että se ei olekaan mikään joko jalo japanilainen tapa tai kohtelias ele, vaan mukavuusasia itse kengättömälle. Nykyisin olen hiljaa ja vain ihmettelen.

Suihkuttajat tekevät juuri päinvastoin. Jättävät omat kengät jalkaan ja vetävät niiden päälle muoviset kertakäyttöiset siniset tossun tapaiset. Sitten pannaan pesuvaatteisiin kuuluvat pitkät saappaat, jotka sidotaan nyörillä sääreen. Tietysti myös muuta varustusta, tukevaa essua ja myssyä, rannesuojusta ja käsinettä. Kuun pinnalla kävelevän astronautin asu on valmis. Sekä pukeutumiseen että riisuutumiseen menee paljon enemmän aikaa kuin itse pesutyöhön. Se sujuu muutamassa minuutissa. No, nosturin kanssa söhlääminen vie tietysti oman aikansa, jos sitä käytetään. Taas viime aikoina monet ovat jättäneet käyttämättä. Uutuuden viehätys on hävinnyt. Selät ovat vahventuneet.

Nyt hörppään mukin tyhjäksi ja siirryn parantavaan suihkuun. Ehkä imuroin, ehkä en.















Ei kommentteja:

Lähetä kommentti