11. kesäkuuta 2015

HAKANIEMESSÄ TÄNÄÄN

Uusia kiharoita pää täynnä. Käyty kampaajalla, Hakaniemen hallissa ja Hakaniemen torilla. Ostin pienen pärekorin torilta, täytin sen kirsikoilla ja annoin tuuraajalle kiitokseksi ylimääräisestä tunnista. Hain Töölön R-kioskista passin. Kioski lopettaa toimintansa. Ei käy asiakkaita. Jo toinen asioimani kioski, jonka elämä päättyy. Onko Lidl vienyt Ärränkin asiakkaat?

Hakaniemen torilla oli hauska tepastella. Ostin Siikli-perunoita ja kotimaisia Polka-mansikoita. Hallista graavia kalaa, katkaravun pyrstöjä, ankkapateeta ym. Puolisolle herkkulounas. Katsellessani hallin koneportaita toiseen kerrokseen, mietin, tuleeko saneerattavaan  halliin aikanaan kunnon hissi, joka kuljettaa raihnaiset ylös ja alas? Reinin Liha on pitänyt pintansa vuosikaudet, laajentunutkin ensi käyntini jälkeen. Joku muukin lihamyymälä on siellä yhä olemassa. Joskus nuorena rouvana kävin ostamassa helmikanoja Hakaniemen hallista. Näkyi niitä nytkin olevan. Käytäviä kulkiessani kadotin vähäisenkin suuntavaistoni, enkä tahtonut löytää ovea torin puolelle. En kysy, tuumin, hupsuna pitävät. Lopulta osuin oikealle ovelle, tilasin taksin ja tulin kotiin. Puoliso ilmoitti olevansa nälkäinen.

Huomenna on fysioterapeutin vuoro. Käynnistä ei tule puoliso tykkäämään. Saattaa jäädä ainoaksi kerraksi ja jalat koukkuuntuvat entisestään. Veriarvot ilmoitettiin tänään. Kotisairaalan lääkäri oli todennut kaiken olevan kuten ennenkin, lääkitys pysyy samana. Tänään meille tuli tilaamani äänikirjat. Kiva kuunnella uusia. Yksi matkakirjakin joukossa. Kahden neukun Ilja Ilfin ja Jevgeni Petrovin matkakuvaus Yhdysvalloista vuosina 1935-1936 vanhan Fordin tuulilasin takaa Yksikerroksinen Amerikka-kirjassa. Taidan mennä varhain vuoteeseen.











5 kommenttia:

  1. Tosi mukava, että pääsit kampaajalle ja torille! :) Hakaniemen halli & tori ovat suosikkilistani kärjessä, aina olisi jotakin haettavaa *jos olisi paremmassa kunnossa*. Kuulostaakin jo niin herkulliselta.
    Toivottavasti fysterppa menee hyvin, peukutan! =)

    VastaaPoista
  2. Polgara. Aika harvoin käyn Hakaniemessä, mutta kun kampaajani muutti sinne, tulee käytyä. Halli minusta parempi kuin Vanha Kauppahalli Kauppatorilla. Saisitko lanaksi pyörätuolin, että Sinua työnnettäisiin esim. halliin ja torille? Kiitos peukuttamisesta.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Saisin kyllä tuolin av-keskuksesta lainaan, mutta ei ole sitä tökkijää. Belgaa en halua enempää vaivata, mitä nyt jo joutuu tekemään - hänelläkin on päivät sekä osin yötkin nyt kiirettä täynnä. En myöskään saa Tsadilta HKA-lupaa, koska tila ei sitä edellytä *ei täytä kriteereitä*.

      Poista
    2. Polgara, jonkun opiskelijan saa työntämään pientä tuntimaksua vastaan. Vapaaehtoisia, mutta maksullisia, on juuri näihin töihin. Olen varma, että tiedätkin. Olisiko joku naapuri, joka pullakahvilla lähtisi jelppimään? Vanha unohdettu ystävä? Taidan sekaantua liikaa. Anteeksi.

      Poista
    3. Jep, tiedän - olen vaan niin kehno pyytämään mitään keneltäkään. :/ Lasken sen omaksi viaksi... Naapureissa ei ole ketään, ei näköjään enää kavereitakaan. Kun ei käy missään eikä soittele tms, ei kukaan ota tännepäin yhteyttä. Eli antaa Hakaniemen olla. ;)
      Et sinä sekaannu. Hyvä vaan, että joku aina muistuttaa tästäkin.

      Poista