2. kesäkuuta 2015

PARTURI KOTIIN

Hommasin kotiin parturin hiusten leikkuuseen. Voi onnea, voi. Hän ajaa jopa puolison parrankin. Pärjään itse kasvojen kanssa, mutta pitkät partahaivenet leuan alla ovat probleemana. Mitenkä elämä tuleekin näin helpoksi! On suihkuttajat, Kotisairaala, tuuraajat ja nyt kotiparturi. Jos tämä viimeksi mainittu osoittautuu hyväksi, alan häntä käyttää säännöllisesti puolison hiusten leikkaamisessa. Kasvoparrasta selviydyn jotenkuten itsekin, kunhan pääsen kaulassa pitkien haivenien kanssa alkuun. Juu, on kokeiltu partavaahtoa ja höylää, myös kotiparturivehkeitä, mutta meillä ei kaikki aina mene kuten Strömsössä.

Eilen pesijät taas ammattiväkeä. Mitenkä meitä nyt onnistaakin näin? Vaihdoin puolison vuodevaatteet, annoin puhtaan paidan ja sitten suihkuttajien jälkeen syötin puolison. Kaikki maistui mukisematta kuten tavallisestikin. Tänään Herkku tuo tilaamani tavarat. Huomenna parturoidaan ja torstaina minulla on tuuraaja kotona pari tuntia. Menen vaateostoksille. Ensi viikolla puolison verikokeet ja minä saan samalla viikolla uudet kiharat. Edelleen pitää sillä viikolla kiirettä, fysioterapeutti perjantaina. Nyt jo sanon että hohhoijaa.

Naispuoliset ystäväni alkavat olla siinä iässä, että lääke- ja kremppakeskustelun lomaan ympätään oman lapsuuden muistoja. Eilen luulin koko puhelun ajan, että puhelukumppani oli pelannut jalkapalloa lapsena, mutta muistelu koskikin muitten lasten pelaamista. Emme päässeet häneen asti, kun piti alkaa antaa puolisolle iltasyöminen sekä suorittaa muut ehtootoimet. Minulla ei olisikaan ollut urheilullisia muistoja. Olisin kyllä voinut kertoa, kuinka talonmiehen Jussi minua pussasi leikkiessämme kirkonrottaa.

Tänään tulee haavahoitaja tarkastamaan puolison kyljet. Olen ostanut vaahtomuovia, jolla hän rakentaa siteen toisen makuuhaavan päälle. Siihen tulee reikä paineen poistamiseksi eli on aikamoinen rakennelma ja tulee huomattavasti halvemmaksi kuin apteekista ostettavat melkein 20€ kappalehintaiset siteet.

Menenpä tästä valmistautumaan taas tähänkin päivään.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti