Että olin eilen ylitsevuotavan viitseliäs! Ensin leikkasin puolison varpaan kynnet. No, joku voi ajatella, mitä toi nyt on. Mutta uskokaa tai älkää, on se. Meillä. Sain kun sainkin senkin työn hoidettua. Ja kun oli puhti päällä, raahasin imurin partsille ja laitoin parvekkeen kuntoon. Ruoka valmistui melkein itsestään uunissa. Mies syötettiin ja sitten olinkin aika puhki. Selkää särki, lonkkaa särki, jalkaa särki. Mutta olin onnellinen ja eritoten tyytyväinen. N soitti, mutta en vaivojani valitellut. Kaikki hyvin. Avasin itselleni pikkolopullon samppanjaa, join ja nautin. Sitten lepäsin. Döbelnin sanoin: "työ tehty on, mä pääsen voittajaksi".
Illemmalla en jaksanut hituistakaan enempää kuin pakolliset tehtävät. Hyvillä mielin kellahdin vuoteeseen ja nukahdin puolison hiljaiseen kuorsausääneen. Aamu oli hyvä, istahdin tätä naputtelemaan. On sunnuntai,suvisunnuntai. Pihan syreenit täydessä kukassa. Miten kaunista.
Tule aamuhun hymyilevään
tule tuoksuun syreenin!
Ens kukkasista kevään
ens seppeleen mä tein.
Kevätlintujen äänessä helää
kaikk´ elämän ihanuus.
On sille, ken varjossa elää,
joka suvi ihme uus.
(V.A.Koskenniemi 1. säe runosta Ihme)
Vanha (ei iältään) ystäväni S soitti. Oikeastaan entinen naapuri, mutta muutettuani pois, ystävyys jäi. Juttelimme, hän kertoi ja minä kerroin. Elämän menosta, jopa blogin kirjoittelusta ja blogien lukemisesta. Kutsu meille tänne kotiin on yhä avoin. Me palaamme asiaan. Lähetti puolisolle terveisiä arvellen, että mies ei muista. Kerroin terveiset. Muisti hyvinkin. Muisti ystäväni puolison nimenkin. Näin on alkanut tämä aamuni ja nyt reippaasti ensimmäiseen aamupuuhaan ja sitten aamuruuan valmistamiseen. Kirjoittamisiin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti